search
top

Homon poika ja meloja

Oli heinäkuun loppupuoli ja lauantaiaamu. Olin ollut edellisenä iltana kirkolla kapakassa tanssimassa, mutta yksin sängystäni heräsin. Krapula oli kohtuullinen. Muistelin, että yksi kirkolla asuva työkaverini oli väkisin kuskannut minut kotiin, kun olin niin kännissä ja vähän rähinätuulella. Hyvä, että teki niin. Jos ei muuten, niin säästin rahaa, kun taksi tänne kymmenen kilometrin... Lue

Pukumiesten painikuviot

Olen töissä suurehkon firman suunnitteluosastolla, jo kolmatta vuotta. En kerro alaa enkä yksityiskohtia, ettei synny turhia spekulaatioita. Toimistollamme on työn luovuutta ajatellen hämmästyttävän konservatiivinen pukeutumiskoodi. Siellä on pakko käyttää pukua, kauluspaitaa ja solmiota. Ehdottomasti hillityt värit. Ja kokonaisuuteen sopivat pikkukengät kesät talvet. Kerran yksi... Lue

Kaipuuta ja mutapainia

Olen Tuomo, 31 vuotta. Minua hieman arveluttaa ja toisaalta naurattaa kertoa ammattiani, sillä tiedän sen aiheuttavan osassa homokuntaa ylimääräisiä väristyksiä. Olen palomies. En kuitenkaan aio kertoa hurjista seksiseikkailuista täysi työvarustus ylläni. Niitä ei nimittäin ole. Kerran vain olen runkannut kaikki kamppeet päällä. Kuvittelin silloin painivani yhden uuden työkaverini kanssa... Lue

Rakkaustarina

Vanha tarina vuosien takaa.   Olen rakastanut Teroa aina. Hän on minun naapurini. Näen tästä ikkunasta hänen talonsa nytkin. Se on kaunis, punamullan punainen maalaistalo, vajaat kaksisataa metriä tuota pellonpiennarta. Talon ympärillä kasvaa koivuja ja tuomipuita niin, että aina kesäkuussa piha tuoksuu huumaavalle tuomien kukkiessa. Tämä on hyvin syrjäinen kylä. Seuraavaan naapuriinkin... Lue

Siskon poika Valtteri.. jatkoa

Elokuun alkupuolella muistorikas caravaaniretkemme päättyi Vaasaan. Takana oli 600 kilometriä kesäisiä maisemia ja edessä viimeiset kaksi yötä hotellissa, ennen kuin palaisimme suorinta reittiä takaisin ja lomat loippuisivat. Lapsilla oli edessä vielä odotettu kylpyläviikonloppu. Matkaväsymys alkoi jo vaivata meitä kaikkia ja viimeiset 50 kilsaa takapenkillä murjotettiin ja itse autoa... Lue
top