search
top

Pöksyt kintuissa

Kävelin Rautatieasemalta Kaisaniemeen ja ajoin ykkösen ratikalla päätepysäkille. Olin tullut kymmenisen minuuttia aikaisessa, mutta Make ja kaksi muuta miestä odottivat sovitussa paikassa Taivaskalliolle vievän kadun päässä. Make ja minä tervehdimme ja hän esitteli minut miehille. Nämä nyökkäsivät ja vilkuilivat minua syrjäsilmällä päästä jalkoihin. Tiedän, etten ole mikään... Lue

Janin ja Ronin suunnaton ikävä

Kesä oli tosiaan ohi. Sen olin huomannut samalla hetkellä, kun Finnairin kone New Yorkista laskeutui sankan pilviverhon alapuolelle jossain Tuusulan yläpuolella. Se oli koulujen alkamispäivä – syksyinen ja kurja. Minulla ei kuitenkaan ollut valittamista, sillä olin viettänyt kaksi viikkoa Miamin auringossa, South Beachin valkoista hiekkarantaa päivisin kävellen ja Ocean Driven klubeja iltaisin... Lue

Naturisteja saa katsoa, ei koskea

Langeoog Pohjanmerellä, Saksalaisturistien kotimaanmatkailun mekka. Isoja hiekkarantoja, dyynejä, nummia, oluttupia ja tuhottoman paljon häliseviä saksalaisperheitä. Kiivain sesonki oli onneksi jo ohi, ja olimme löytäneet saarelta monia rauhallisia rantoja, joilla olimme saaneet uida ja ottaa aurinkoa aivan keskenämme. Viisi päivää kuitenkin riitti, ja olimme lähdössä pois. Viimeisenä... Lue

Mobiili-orjatar

“Piip,piip Piip,piip” puhelimesi piippaa saapuneen viestin merkiksi. Kävelet makuuhuoneeseesi ja otat yöpöydältäsi N73 kännykkäsi. Toteat viestin olevan minulta, herraltasi. Olemme tutustuneet ensin netin kautta eräässä chatissa. Myöhemmin olemme soitelleet ja pari kertaa harrastin kanssasi puhelinseksiäkin. Kerroimme toisillemme kokemuksistamme ja fantasioistamme samalla kun... Lue

Viuhahdus

Onnistuneen baari-illan jälkeen päätimme toteuttaa toisenkin kiimaisen fantasiani vaimoni kanssa. Olin jo pitkään haaveillut siitä, että viuhahtaisimme vaimoni Paulan kanssa yhdessä kotimme lähistöllä, ja nyt hän viimein oli alkanut lämmetä ajatukselle. Asumme kerrostalossa, joka sijaitsee melko pienen metsän vieressä. Metsän takana sijaitsee melko iso leikkipuisto, jonka keskellä on... Lue
top