search
top

Yöllistä hoitoa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (146 votes, average: 2.55 out of 5)
Loading...

Hannu kertojana

Palatessani kämpille raivo kiehui sisälläni, tuntui että henki ei kulkenut. Ei ollut mukava löytää tyttöystävää toisen kanssa. Mirkun viehätysvoima oli niin säkenöivää, että olin miettinyt jopa kosintaa. No, onneksi en ehtinyt ostaa mitään sormusta, hymähdin katkerana. Laatikoitakin oli vielä joka paikassa, olin juuri muuttanut uuteen asuntoon.

Kaveri soitteli kuulumisia. Ei mikään kauheen hyvä fiilis, löysin Mirkun toisen kanssa. Tapsa oli hiljaa, sanoi lopulta eikö ollut parempi asioitten tulleen ajoissa ilmi. Jätä hänet pois mielestä, nähdään ensi lauantaina ja juhlitaan taas kesän alkua, kuulin hänen sanovan.

– Joo, oot oikeassa, nähdään. Meillä oli tapana jätkäporukassa juhlia kesän alkua, vaihtaa kuulumisia ja tehdä kapakkakierros. Viikko meni joten kuten, hylkäsin kylmästi kaikki Mirkun yhteydenotot, en halunnut enää nähdä häntä silmissäni. Lauantain koittaessa tapasin kaverit eräässä pubissa. Tuli otettua aika reippaasti. Filmi katkesi totaalisesti, sen muistan että olin jossain vaiheessa kotona terassilla istuen kaljapullo kädessä ja oksennusta rinnuksilla.

…….

Silmiini sattui, en jaksanut pitää niitä auki. Tunsin, kuinka joku yritti saada minua ylös tuolista, suoraan kylpyhuoneeseen. Kädet työnsivät päätäni vessanpyttyyn, oksennus ryöppysi suustani, kaikki mitä olin juonut ja syönyt tuli ylös. Lopulta ei tullut enää kuin sapenmakuista nestettä. Huohotin ja kun yritin nousta ylös, alkoi paskattaa.

– Paskattaa, mutisin. Minut autettiin pytylle ja vatsa tyhjeni paineella, kuulin kuinka vessaa vedettiin. Olin jo nukahtaa, kun tunsin minua työnnettävän suihkun alle. Vesi ryöppysi päälleni, tunsin naisen pesevän minua ja lopulta kuivaavan pyyhkeellä. Ajattelin sumuisesti iskeneeni mukavan naisen.

Minua talutettiin makuuhuoneeseen ja työnnettiin sänkyyn selälleni. Olo oli jo parempi, mutta en jaksanut vieläkään avata silmiäni nähdäkseni millaisen naisen olin iskenyt. Tunsin vain pehmeät huulet huulillani ja sanat: Nuku hyvin…..nainen tuoksui hyvälle, vaniljalle. Huokaisin syvään ja putosin unen pimeään maailmaan. Muutaman kerran havahduin outoon tunteeseen, aivan kuin joku olisi ollut päälläni, tuntui sen verran mukavalta. Rapsutin mulkun juurta, mutta ei siinä ollut mitään. Kai se oli jotain unta, ajattelin…

Heräsin auringon paistaessa suoraan silmiini. Jumalaton jysäri. Yritin avata hissuksiin silmiäni tajutakseni missä olin. Kun vetelin mulkkuani, tunsin sen olevani aivan tahmainen. Olinko nainut viime yönä? Mitään naista ei kuitenkaan näkynyt vieressäni, ja kun käänsin pääni yöpöytää kohden, olin saada halvauksen! Pomppasin sängystä ja tuijotin lappua, joka oli kiinni vesilasissa. Vieressä oli tabletti. Lapussa luki: Moi, tässä vettä ja päänsärkytabletti. Ota tämä heti aamusta, niin olo helpottaa. Muista juoda vettä tänään paljon, niin elämä maistuu taas……

Soitin Tapsalle ja kysyin olinko iskenyt jonkun naisen. Hän kielsi asian nauraen ja sanoi heidän hoitaneen minut kotiin taksilla, kui niin… Kerroin yön tapahtumista, Tapsa nauroi ja sanoi minun kuvitelleen asian.

Mitä yöllä oli tapahtunut?

……………..

Elokuun lopussa tapasin kaverini uudestaan. – Haluatteko kuulla mitä minulle tapahtui, silloin kun viimeksi nähtiin, Hannu sanoi. – Ette usko sitä, mutta minulla on todiste, että kaikki tapahtui. Aloin kertoa tapahtuneesta ja näin kavereitteni epäuskoiset ilmeet. Näytin lopuksi lappua, joka oli ollut yöpöydälläni. Eivät tahtoneet millään uskoa todeksi. Kun sitten puhelimeni soi, vastasin siihen. Kerroin, että vielä yksi henkilö tulee istumaan pöytään.

Näimme kaukaa kauniin vaaleatukkaisen, sinisilmäisen blondin kävelevän minihameessa kohti meitä. Hän pysähtyi pöytämme kohdalle sanoen: – Hei pojat, mitä kuuluu, minä olen Katri. – Sopiiko istua seuraanne? Hannu nousi, antoi kiihkeän suudelman naiselle, vetäen hänet viereensä. – Hetkinen mitä tämä on, Tapsa kysyi. Kerroin kavereilleni hänen olevan se mysteerinainen, joka ”auttoi” minua sinä kesäkuisena yönä.

Katri nauroi miesten tyrmistyneille ilmeille, kysyen Hannulta, saanko kertoa kaiken jättämättä mitään pois, mitä silloin tapahtui. – Sopii, sanoi Hannu. Aloitin tarinani, se tapahtui näin………

……….

Katri kertojana

Avasin kotini oven väsyneenä, onneksi oli tiedossa kolmen päivän vapaa. Suihkuun ja nukkumaan. Heitin laukun lattialle ja menin suoraan kylpyhuoneeseen. Suihku teki hyvää, tunsin piristyväni. Kuivasin itseäni pyyhkeeseen ja kiedoin sen ympärilleni. Kun olin oikein väsynyt töistä, niin tein aamupalan valmiiksi tarjottimelle. Ruisleipää kinkulla, keltaista jaffaa, vesilasi ja päänsärkytabletti. Se oli vakio, rankan yön jälkeen ensiavussa.

Oli valoisa kesäyö, joten otin jaffapullon käteeni avaten terassin oven. Siemailin juomaani ja olo tuntui paremmalta. Istahdin keinuun, keinuttelin sitä hiljakseen. Aloin kuulla naapurista ihmeellistä ääntä, aivan kuin joku korisisi kuolemaisillaan. Sairaanhoitajan vaisto napsahti päälle ja ryntäsin naapurin puolelle. Näin pitkän, mukavan näköisen miehen istuvan tuolilla kaljapullo kädessä, oksennusten valuessa rinnuksille.

Nappasin miestä käsistä taluttaen hänet suoraan kylppäriin. Mies oksensi pitkään, tyhjentäen vatsansa kokonaan, lopulta ei tullut kuin sappinestettä. – Paskattaa, mies alkoi mutista. Autoin häntä istumaan pöntölle, samalla hieroen hänen ohimoitaan, mies oli nukahtaa siihen paikkaan. Sain työnnettyä hänet suihkun alle ja yritin jotenkuten pestä häntä. Kuivasin hänet omaan pyyhkeeseeni ja vein hänet makkariin. Onneksi hän kellahti suoraan selälleen. Hain sängyn viereen vielä vesilasin ja kaapista löytämäni päänsärkytabletin. Hetken mielijohteesta annoin vielä hellän suukon.

Kun käännyin lähteäkseni, kun näin miehen runkkaavan itseään unessa. Elin jäi keinahtelemaan hänen irrottaessaan kätensä. Jähmetyin paikalleni. Himo kouraisi minua, tunsin kastuvani likomäräksi. Olin ollut niin pitkään miehen puutteessa ja kuin unessa otin askelen lähemmäksi miestä. Ojensin käteni tarttuen kaluun kiinni. Tiesin tekeväni väärin, mutta en voinut itselleni mitään. Kumarruin niin, että sain terskan pään suuhuni ja tunnustelin sitä kielelläni. Voihkaisin, miten se tuntuikin niin hyvältä suussa. Aloin liu’uttaa kyrpää suussani edestakaisin nopeammin, yhä nopeammin. Elin kasvoi silmissäni, terska heloitti jo punaisena. Yhtäkkiä mies liikahti, ojensi kätensä alkaen rapsuttaa munakarvojaan. Pidin kyrpää suussani henkeä pidättäen. Onneksi mies lopetti ja nukahti uudestaan. Päästin kalun varovasti suustani irti.

Yritin taas lähteä, mutta en pystynyt, jalat olivat kuin liimaantuneet lattiaan. Hengitykseni kiihtyi niin katsellessani kalua, niin etten voinut muuta taivuttaa jalkani varovasti miehen toiselle puolelle. Olin niin märkä, että kalu solahti suoraan pohjaan saakka. Jumalauta, se tuntui niin hyvältä, että jouduin puremaan kättäni, tungin lopulta koko nyrkin suuhun, etten huutaisi nautinnosta.

Rauhoituttuani kumarruin miehen päälle ja laitoin käteni miehen molemmin puolin ja aloin liikkua. Kyrpä teki niin hyvää, että suljin silmäni kiihdyttäen vauhtiani. Lopulta pilluni alkoi supistella miehen elimen ympärillä, orgasmi alkoi vyöryä päälle niin nopeasti, että olin menettää tajuntani. Kuulin itseni voihkivan ja inisevän nautinnosta. Kun sain hengitykseni tasaantumaan, nousin miehen päältä hitaasti. Onneksi hän ei herännyt. Peräännyin sängyn luota ja kävin hakemassa pyyhkeeni kylppäristä.

Poistuin hiljaa terassin kautta. Sängyssä kieriskellessäni, yritin ymmärtää mitä oli tapahtunut ja mitä olin tehnyt. Mitä jos hän tekee poliisille ilmoituksen sukupuolihäirinnästä? Sitten pähkäilin, ei hän voi ilmoittaa, kun hän ei ollut edes hereillä, eikä ollut nähnyt minua.

Uni oli levotonta, kun lopuksi nukahdin. Aamulla herätessäni päätin lähteä päiväksi pois kotoa, käymään vanhempieni luona. Illalla palatessani kotiin, olo oli vielä sekainen. Työväsymys, edellisen yön tapahtumat, himo ja kiihko sekoittivat päätäni. Otin kylmän suihkun, mutta se ei auttanut olotilaani. Nappasin kaapista puolikkaan punkkupullon ja menin keinuun istumaan. Naukkailin pullosta hiljalleen. Pullon tyhjentyessä, nukahdin keinuun alasti, pyyhe jalkojen päällä.

………….

Pöydässä oli hiljaista kun lopetin kertomuksen, pojat olivat kumartuneet lähemmäksi minua kuullakseen jokaisen sanan minkä kerroin.

– Mitä piditte, kysyin heiltä.

Uskomatonta, tapahtuiko tämä todella näin, he kysyivät. Kyllä vain, mutta ei tämä vielä ole päättynyt.

– Hannu kertoo lopun.

………….

Hannu jatkaa vielä kertomusta

Päiväni alkoi omituisesti, yritin tajuta mitä oli tapahtunut yöllä. Päätä ei onneksi särkenyt, joten lähdin lenkille, miettien samalla kuka se nainen voisi olla. Hiki valui kun juoksin, olo alkoi helpottua. Kun sitten pääsin lähelle kotia, näin kauniin naisen poistuvan naapuriasunnosta, hän ei huomannut minua. Tajusin, että sen täytyi olla tuo nainen! Aloin purkaa laatikoita ja tehdä kotia asutumman näköiseksi odottaessani naisen paluuta. Kello oli jo kymmenen illalla, kun kuulin naapurini terassin oven aukeavan. Sama vaniljan tuoksu tulvahti nenääni. Mietin, mitä tekisin.

Keinu narisi naapurissa, haistoin myös punkun tuoksun. Nainen tuntui juovan pullon aika nopsaan tyhjäksi. Kun pullo putosi kolahtaen terassin lattialle, kävelin hänen puolelleen. Nainen nukkui selällään alasti, pyyhe puoliksi päällä.

”Hitto, hänhän on todella kaunis”, ajattelin. Kaluni nousi nopeasti ja yhtä nopeasti tein päätökseni. Nostin naisen syliini, hän oli todella kevyt. Kannoin hänet makuuhuoneeseensa ja asettelin varovasti sängylle. Nainen oli todella upea ilmestys, vaaleat hiukset kehystivät hänen kasvojaan. Solakat sääret, hento karvoitus alhaalla näytti niin kiihoittavalta.

Kävin laittamassa terassin oven kiinni ja palasin uudestaan sängyn luo. Nainen nukkui sikeästi ja levollisesti. Levitin hänen sääriään, että sain häpyhuulet näkyviin. Kosketin kämmenellä pillua hieroen sitä hellästi. Tunsin kosteuden leviävän ja aloin kosketella kielelläni klitorista ja häpyhuulia. Naisesta tulvahti kosteutta suuhuni ja aloin nuolla voimakkaammin. Nainen kiemurteli levottomasti ja puristeli käsillään lakanaa. Hellitin hetkeksi ja kiemurtelu lakkasi. Nostin hänen jalkansa olkapäilleni, hieroen kaluani häpyhuulten välissä ja työnsin sen hitaasti pohjaan. Helvetti, kun se tuntui hyvältä. En ollut saanut naista muutamaan viikkoon ja olin jo puutteessa. Naisen hengitys alkoi kiihtyä, luuli varmaankin näkevänsä unta, ajattelin.

Tahtomattani vauhtini lisääntyi ja tuttu pakottava tunne alkoi tuntua palleissa. Hiljensin vähän etten laukeaisi vielä. Yhtäkkiä tunsin naisen kädet ympärilläni! Naisen silmät rävähtivät auki ja suu aukesi kuin huutaakseen, hän kuitenkin rauhoittui nähdessään minut. Katsoimme toisiamme ja kuin yhteisestä päätöksestä jatkoimme rakastelua. Nainen piti minua lähelleen, alkaen hengittää katkonaisesti. Hänen selkänsä meni kaarelle ja tunsin pillun rypistelevän kaluni ympärillä. Hän laukesi huutaen, repien kynsillään selkääni. Työnsin nopeammin ja nopeammin laueten nopeassa tahdissa. Spermaa tuntui tulevan ja tulevan. Avasin silmäni ja katsoin vihdoin alla olevaa naista. Hän katsoi minua myös hymyillen. – Taisit ”kostaa” sen viimeöisen, hän sanoi vihdoin.

– Moi, minä olen Hannu, sanoin.

– Katri, nainen sanoi.

………….

Pöydässä oli aivan hiljaista, kun Hannu lopetti kertomuksen. – Siitä alkoi meidän seurustelu, hän jatkoi.
Hannun kavereitten silmät olivat lasittuneet, kun he katselivat Hannua ja Katria.

– Ei tuollaista tapahdu”, he puuskahtivat, ”ei oikeassa elämässä”.

– Kyllä kaikki tapahtui niin kuin me sen kerroimme teille, elämä voi joskus olla ihmeellistä, Katri totesi nauraen.

– Minä tarjoan kierroksen, totesi Hannu. – Nyt on pakko skoolata Mirkulle, koska kaikki on lähtenyt hänen pettämisestä!

Kommentoi

top