search
top

Vihaiset miehet – homo ja hetero

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (26 votes, average: 2.19 out of 5)
Loading...

Olen Mikko. Olen 56 vuotta. Olen homo. Olen 56-vuotias homo ja vähän helvetin vihainen. Vihaan kaikkea ja kaikkia. Tai no en ehkä ihan kaikkia. Hiukka kiukkuni on laantunut, kun törmäsin tuohon Raimoon. Äh, en minä häneen mitenkään oikeasti törmännyt. Siis äkisti ja yllättäen, niin kuin suojatiellä, kadunkulmassa tai ovissa tai ostoskärryjen kera kaupan hyllyjen välissä matkalla kassalle. Ei, ei, olemme tunteneet jo yli kymmenen vuotta. Mutta nuo vuodet tunsin hänet vain heterona. Ihan hyvä tyyppi hän on aina ollut, mutta mitä vitun iloa homolle jostakin heterosta oli. Paitsi että meitä yhdisti ennen kaikkea tämä keski-ikäisten miesten viha kaikkea ja kaikkia kohtaan. Niin ja kuntoilu: sali ja lenkkeily, uinti, hiihto.
Jouduin aikoinaan neljänkympin kriisiin. Apua, minä vanhenen! Kuolen kohta! Rupsahdan enkä saa enää ketään sänkyyni! Kaluni vaipuu lohduttomaan impotenssiin! Se kuihtuu pois käytön puutteesta! Silloin päätin uskoa terveysterroristeja, eli että hyvä kunto takaa terveyden, laadukkaan elämän ja myös seksin. Aloin kuntoilla ihan hulluna, neljästä viiteen kertaa viikossa. Monipuolisesti. Tykkään vieläkin siitä itseni rääkkäämisestä kuoleman rajoilla. Ei, en ole masokisti – jos sm-viivalle pitäisi sijoittaa itseni, niin mieluummin sitten lähelle sadismia; vihani houkuttaa minua nimittäin väkivaltaan. Siihen minulla olisi jo edellytyksiäkin, siis noin fyysisesti. Kuntoilu on tuottanut tuloksia, olen 181 sentin mitalta jänteviä, kohtalaisen kokoisia lihaksia. Ja meinaan, niissä lihaksissa on oikeasti voimaa.
Ja kuntosalilla tutustuin hiljalleen sitten Raimoonkin, puolitoista vuotta minua vanhempaan. Hän aloitti kuntoilun muutama vuosia myöhemmin kuin minä. Hän oli alkuun samanlainen ruipelo kuin minäkin ensin. Oikea harmaa hiirulainen, joka oli juuri käynyt läpi inhottavan avioeron ikuisesti nalkuttavasta vaimosta. Hänen kaksi lastaan, poikia, olivat jo aikuisia. Toisin sanoen Raimo oli keskellä tyypillistä heteromiehen keski-iän kriisiä. Se saa miehen vihaamaan maailmaa. Ja aloittamaan kuntoilun.
Raimo on diplomi-insinööri. Laskee kustannuksia yhdessä isohkossa rakennusfirmassa. Sekin yhdistää meitä. Minä nimittäin olen ekonomi ja työskentelen suuren teollisuusyrityksen taloushallinnossa. Tykkäämme tosissaan puhua numeroista, kirjanpidosta ja rahasta. Kuulen kyllä: Tylsää, tylsää! Ei ole! Te kusipäät ette vain tajua noihin liittyvää kauneutta.
Parin vuoden tuttavuuden jälkeen – kun Raimokin alkoi olla tosi timmissä kunnossa – tunnustin hänelle:
– Minä olen muuten homo.
– Älä helvetissä!
– Totta helvetissä.
– Helvetti, et kai sinä vain kuvittele minusta mitään. Minä olen hetero, helvetin umpi sellainen.
– Nyt alkaa olla vähän helvetisti helvettejä.
– No, vaihda kirosanaa.
– Okei. En kai minä, vittu, sinusta mitään kuvitellut.
– Ei vittua! Siitä minä olen saanut tarpeekseni!
– Mutta sinähän sanoit olevasi hetero.
– Niin no, ehken minä vittua vihaa. Niin, vihaan niitä olentoja, joissa se vittu sijaitsee.
– Naisia?
– Niitä justiinsa. Justiinoja. Sinä et ole ollut naimisissa, et voi tietää.
– Olen minä ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa.
– Luulin, että olet homo.
– Hel… vit… Ääh, saatanan idiootti, minä asuin tietenkin miehen kanssa!
– Jumalauta, kai mies nyt miehen kanssa tulee toimeen.
– Paskat, ne voi olla takuulla pahempia kuin sinun vaimosi. Vihaan parisuhteita!
– Niin minäkin.
Tuo näkemys ja kokemus yhdisti meidät entistä läheisempään kaveruuteen. Se tarkoittaa, että aina vain innostuimme kiukuttelemaan ja rähisemään toisillemme milloin mistäkin. Ja väliin suustamme saattoi vahingossa päästä niin vittu kuin helvettikin, vaikka yritimme parhaamme mukaan tukeutua muihin kirosanoihin. Joskus Raimo äityi haukkumaan, että minä, saatanan homo kuten hän ilmaisi, muka kyttäsin treeneissä häntä ja hänen upeita lihaksiaan. Haistatin hänellä paskat ja ilkuin häntä ruipeloksi ja että hänen kyrpänsä sojottaa pelkästä käsipainojen katsomisesta. Ja tällaista toverillista ilkeilyä saatoimme jatkaa loputtomiin. Kumpikaan ei pahoittanut mieltään niistä räyhäämisistä. Päinvastoin, illalla oli mukava mennä nukkumaan, kun oli saanut vihata sydämensä pohjasta hyvän kaverin, toisen keski-ikäisen äkäisen miehen kanssa.
Vuosi sitten perjantai-iltana olimme päätyneet kaljoille pubiin. Töiden jälkeen kävimme ensin raatamassa salilla – olimme jo vuosia tehneet tärskyt salille, kun kaverin kanssa on kivempi kiduttaa itseään ja pilkata ystävän hikisiä ponnisteluja; siitä ärsyyntyy mukavasti. Suihkun jälkeen pukeuduimme työasuihimme, harmaisiin pukuihin, kiiltäviin nahkakenkiin ja tylsiin solmioihimme. Raimolla oli tukka vielä kostea – hänellä on tumman ruskea tukka, joka olisi sivuilta harmaa, mutta hän värjää ne. Minulla ei ole tukkaa, koska ajelen sen pois, jottei harmauteni paistaisi silmiin. Tuuhea komeasti muotoiltu partani oli kyllä kostea. Siinä ei ole harmaita karvoja, kun värjään sen punaiseksi, norjalaisten viikinkien punaiseksi. Tiedän, tiedän, te ajattelette, että taas kaksi turhamaista keski-ikäistä miestä. Ajatelkaa pois! Ei haittaa yhtään. Paitsi että minä vihaan teitä!
Niine kosteine karvoinemme päädyimme siis istumaan kantapubimme baaritiskille. Pubi on suosiossamme, koska siitä on yhtä pitkä matka kummankin kotiin – asumme noin puolen kilometrin päässä toisistamme. Pubi-isäntänä oli Juuso, vähän alle kolmikymppinen lihaskimppu, joka oli sairaan komea. Minä vihaan nuoria komistuksia, siksi en ole kuolannut koskaan Juuson perään. Sillä tiskillä notkuu ihan riittämiin nuoria homoja, jotka kastelevat sen tiskin syljellään, kun katselevat Juuson työskentelyä. Eikä se edes ole mikään homobaari, mahtaako Juusokaan edes olla homo. Niin tai näin, hymyttä hän työnsi eteemme tuopit ja toivotti tervetulleeksi vittuilemaan toisillemme – hän oli kai kyllästynyt kuuntelemaan meitä. Muutaman tuopin jälkeen pääsin asiaan:
– Saatana että minä vihaan minun elämääni.
– Niin minäkin.
– Ai minun elämääni? Jumalauta, jätkä, pidä sinä huoli vain omasta elämästäsi.
– Häh? Helvetin idiootti, omaanihan minä tietenkin tarkoitan. Mitä enemmän minä sitä kelaan ja muistelen sitä enemmän minä vihaan.
– Sama juttu. Eniten ottaa päähän, että minä olen aina ollut niin saatanan kiltti.
– Jep. Semmoinen ällöttävän kiltti äidin ja isin pikku mussukka. Ei edes uhmaikää tullut!
– Entäs koulussa sitten? Opettajan pikku lemmikki ja helvetin hyvä oppilas vielä. Ja minä alistuin ihan kiltisti kaikkien kiusattavaksi. Se oli niin nöyryyttävää!
– Armeija ja opiskeluaika samaa paskaa!
– Ja työelämä! Kaiken maailman pikku nilkit yrittää kukkoilla!
– Ylipäätään tämä aikuisen miehen elämä! Kaikki yrittää etuilla jonoissa.
– Tallovat varpaille, kun eivät muka huomaa.
– Tekisi mieli vetää niitä kunnolla turpaan!
– Oletko koskaan vetänyt?
– En. Oletko sinä?
– En. Olisi kyllä pitänyt!
– Minulta meinaa nyt kyllä päästä ihan itku.
– Älä. Miksi?
– Kaduttaa niin, kun en ole koskaan tapellut.
– En minäkään. Perkele, ollaanko me miehiä ollenkaan! Pitäisihän miehellä edes muutama kerta elämässään olla musta silmä.
– Ja huuli halki.
– Saatana, hakataanko saman tien joku tyyppi?
– Joo! Juuso hei, oletko sinä koskaan tapellut?
– Ööö, no tuota, onhan tuota joskus tullut mätkittyä äijiä turpaan. Puolin ja toisin. Kuinka niin?
– Me halutaan Raimon kanssa tapella jonkun kanssa just nyt.
– Hei, ette muuten tässä baarissa. Ette minun kanssa ettekä muiden asiakkaiden.
– Niin mutta kun…
– Ei! Painikaa keskenänne! Ja jossain muualla kuin täällä!
– Ai saatana, minäkö muka tuon homon kanssa?
– Jumalauta, luuletko, ettei tämä homo pysty pieksämään sinua?
– Sitä paitsi teiltä loppui just tarjoilu.
Niin me sitten tuota pikaa horjahtelimme päissämme kadulla sen kapakan edessä. Kiukku ja tappelunhalu kuohui kummassakin kiihkeänä. Aloimme sönköttää ja sammaltaa tuohtuneina. Raimo sopersi:
– Paska baari.
– Ja paska Juuso, uhosin minäkin aivot jo hieman sameina.
– Joo, ei uskaltanut tapella meidän kanssa.
– Ihan raukkis. Pelkää meikäläisiä tosi miehiä.
– Et sinä ole tosi mies. Sinä olet homo.
– Saatanan jätkä, tuosta hyvästä minä vedän sinua turpaan.
– Hyvä idea! Juusohan käski meidän painia keskenämme.
– Sehän me tehdään!
Tartuin jo Raimon pikkutakin rinnuksiin, kun huomasimme poliisiauton matelevan kadun toisella puolella. Tyydyin oikomaan Raimon solmiota ja hän oli puistelevinaan pölyjä hartioiltani. Mutisin:
– Ei me taideta voida tapella tässä.
– Joo ei. Etsitään joku suojaisempi paikka.
– Hei, mennään minun luokseni. Siellä on tilaa ja viskiä.
– Okei. Mutta ei sitten mitään homoilua!
– Häh? Ei minulla ole sinulle vittuakaan tarjota.
– Helvetin hinttari, me keskitymme tappelemaan. Onko selvä?
– On, on.
Lähdimme siitä toisiamme tukien ja kaulakkain hoippumaan kämppääni kohti. Jalkakäytävä riitti meille juuri ja juuri, käväisimme ajoradalla vain pari kertaa. Uhosimme ja suolsimme vittumaisuuksia toisillemme koko matkan. Talon hissi on viidelle hengelle, mutta me emme meinanneet mahtua siihen. Kompuroimme treenikassien kahvojen kanssa, tönimme toisiamme ja seiniä. Onnistuin lopulta painamaan nappia ja jouduimme kerrosta liian ylös. Suurin piirtein kierimme rappuset alas oikeaan kerrokseen. Valtavien ponnistelujen ansiosta sain oven asuntooni viimein auki. Kaaduimme kasaan eteisen lattialle. Kohteliaana isäntänä mökelsin:
– Painimmeko saman tien, kun kerran tässä makaamme vai haluatko ensin viskiä?
– Viskiä, kiitos. Se varmaan virkistää.
Onnistuin hakemaan viskipullon keittiöstä rikkomatta sitä, juomalasien kanssa en uskaltanut edes yrittää. Rojahdin sohvaan Raimon viereen ja ojensin hänelle pullon. Hän älysi avata korkin ennen kuin otti ison hörpyn. Siinä vaiheessa, kun minä yritin sovittaa pullon suuta omalle suulleni, Raimo könysi horjuville jaloilleen ja nosti nyrkit pystyyn.
– No niin, hinttari, käy päälle, jos uskallat.
– Perkeleen, hetero… köh köh…
Sain nielaistua viskin suustani. Lähestyin Raimoa edestakaisin askelin omat nyrkkini valmiina iskuun ja huitaisin.
– Hähähhää, ohi meni.
– Jumalauta, pysyisit paikallasi. Ei kai kukaan tuollaiseen heiluriin osu.
Samassa se heiluri rojahti ihan omin avuin selälleen lattialle ja jonkin merkillisen fysiikan lain seurauksena minä seurasin perässä. Päädyin Raimon päälle. Jotenkin onnistuimme kietoutumaan toisiimme tiukasti ja ryhdyimme vääntämään. Kierimme pitkin poikin isolla pehmeällä matollani. Huidoimme toisiamme nyrkeillä, mutta osumatarkkuus oli haparoivaa eikä iskuissa ollut oikein voimaakaan. Puuskutimme ja herjasimme toisiamme tosi ilkeästi. Tässä ei ole tarpeen toistaa sanomisiamme, sillä ne koostuivat lähinnä sekä hylkäämistämme että niitä korvaavista kirosanoista. Listan niistä voi koota yllä olevasta tekstistä. Tai sitten voitte keksiä ihan omat kirosananne. Käyttäkää nyt, jumalauta, vähän mielikuvitustanne!
Painimme ei tainnut kestää kovinkaan kauaa. Voimat nääs loppuivat piankin. Olin kuitenkin poikittain Raimon päällä ja reiteni sisäpinta painoi hänen haarojaan. Ohoh, siellä olikin mahtavan iso ja kova seisokki, kyrpä täydessä kukoistuksessa. Hihkaisin ilahtuneena:
– Helkkarin jätkä, sinähän väitit, ettet sinä ole homo!
– En, jumalauta, olekaan.
– Niin mutta sinulla seisoo.
– Älä luulekaan, että se sinun takiasi seisoo, senkin saastainen homo! Minä vain kiihotun tästä kamppailusta.
– Just joo. Haluatko tunkea tuon kankesi minun perseeseeni vai annanko sille suuhoidon?
– Vitun homohuora, ei kumpaakaan. Minä runkkaan sen omin käsin.
– Ai? No sitten minäkin runkkaan omani.
Kierähdin siihen viereen selälleni minäkin. Avasimme pukuhousujemme vyöt ja vetoketjut. Kiskoimme pöksyt reisille ja tartuimme vehkeisiimme. Minulla ei vielä seisonut niin komeasti kuin Raimolla, joka aloitti heti reippaan vetelyn ynähtelyjen säestyksellä. Pian pääsin kuitenkin menoon mukaan. Suoritin pikaisen kaluvertailun. Molemmilla on suurin piirtein samankokoiset, isohkot kullit. Raimolla on sukkulanmallinen, minulla paksu ja kyhmyisen suonikas. Katsoin tiukasti Raimoa ja tajusin, että hän on aika komea. Tunsin kiihottuvani hänestä. Ojensin vapaan käteni, puristin hänen hauistaan pikkutakin läpi ja ujutin kättä hänen rintalihaksilleen. Raimo ärähti:
– Älä, saatana, lääpi, homo. Menee aivoissa painikuvat sekaisin. Kulli voi lerpahtaa.
– Ei sitten, helvetin pihtari. Vai painit sinä parhaillaan? Taidat olla hätää kärsimässä minun kourissani?
– Vitut, sinä saat parhaillaan turpaasi rankimman mukaan.
– Tuskin. Minun mielikuvissani sinä kerjäät parhaillaan armoa.
– En ikinä! Nyt… nyt sinä kiljut tuskissasi… Aa-ah-aaahhh!
Raimo nytkähteli rajusti ja ruiskutti mahtavat mällit kravatilleen. Haltioiduin, nousin siltaan, kallistin vähän itseäni ja karjahdellen ammuin omat liemeni Raimon haaroihin. Hän suuttui ja löi lujaa minua kylkeen. Muutoin vaivuimme huohottamaan ja tuijottamaan kattoa. Mukava rentous laskeutui ainakin minun ruumiiseeni.
Heräsin siitä matolta aamukuudelta. Raimo kuorsasi vieressäni. Olimme sammuneet siihen humalan, painin ja runkkailun uuvuttamina. Vähän ihmettelin, ettei kaverini ollut saanut lähdettyä kotiinsa. Ei se minua haitannut, ihan mukava minusta oli kuunnella sitä tuhinaa vieressäni. Tarkastelin kuntoamme. Puvut olivat melkoisen rypyssä, krakat vinossa ja kalut retkottivat näkyvillä siinä, mihin olivat jääneet. Raimon solmiossa saattoi juuri ja juuri hahmottaa kuivuneen pakanamaan kartan. Omia liemiäni en enää havainnut Raimona haaroissa.
Huokaillen jomottavaa päätäni – olimme kai juoneet enemmän kuin hyväksi olisi ollut – nousin vaivalloisesti ylös. Vessassa kusin, pesin hampaani ja naamani. Makuuhuoneessa riisuuduin kalsareisilleni. Otin peiton ja kaksi tyynyä. Tungin toisen Raimon pään alle. Kävin makaamaan hänen viereensä, vedin peiton päällemme ja käänsin hänelle selkäni. Nukahdin uudelleen. En yhtään tajua, miksen ollut siirtänyt meitä kunnon sänkyyn – olisimme mahtuneet siihen vallan hyvin kahdestaan.
Heräsin siihen, että kova kyrpä yritti päästä alushousujeni läpi pakaroitten väliin. Selkäni takaa kuului mielihyvän hyrinää. Käsi kulki hyväillen kylkeäni ylös, kunnes pysähtyi partaani ja haroi sitä hetken. Ilmeisesti Raimo heräsi karvoihini, sillä vierestä kuului murahdus:
– Mitä vittua?
– Njaa, sinä yrität väkisin tunkea kulliasi minun perseeseeni.
– En helvetissä! Raimo parahti ja kierähti selälleen kauas minusta.
– Kyllä vaan. Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Saat aina, kun mielesi tekee.
– Älä pelleile, helvetin homo. Muuten, tapeltiinko me illalla?
– Yritettiin, mutta ei siitä mitään tullut. Kummallakaan ei ole mustaa silmää. Vähän sitten painittiin, mutta sekin meni runkkailuksi.
– Häh? Sinä tietenkin kourit ja tahallasi kiihotit minua.
– Ei tarvinnut. Sinulla seisoi ihan omin voimin. Kiihotut kuulemma painitaistosta.
– No jaa, innostun kyllä yleensäkin urheilusta.
– Ja runkkailet telkkarin edessä, kun katselet komeita urheilijauroita?
– Haista home, senkin hinttari!
– Sinun kannattaisi mennä varmaan suihkuun. Olet yltä päältä spermoissa. Kylppärin kaapissa on puhtaita pyyhkeitä ja korkkaamattomia hammasharjoja. Minä laitan meille sillä välin aamiaista.
Muristen ja ähkyen Raimo häipyi puhdistautumaan. Katoin meille kahviaamiaisen keittiöön. Kun Raimo ilmestyi suihkun raikkaana mutta punasilmäisenä lorautin kahvikuppeihin reilut hömpsyt viskiä, jotta veri lähtisi meissä paremmin kiertämään. Istuimme siinä mutustelemassa leipiä ja siemailemassa viskikahvia. Raimo mulkoili milloin seiniä milloin minua melko äkäisenä. Totesin siihen:
– Ei tainnut se painimatsi poistaa sinulta vitutusta ja kiukkua?
– No, ei! En edes muista siitä mitään.
– Sitä se känni tekee. Jatkossa tappelemme vain selvin päin.
– Miten niin jatkossa?
– No helkkari, me olemme molemmat sellaisia kiukkuperseitä, että tietty meidän täytyy päästä purkamaan raivoamme. Juuson idea, että teemme sen keskenämme, on helvetin hyvä.
– Niinhän sitä luulisi, mutta kun sinä, saakelin homo, rupeat kuitenkin heti kourimaan meikäläistä.
– Jumalauta vitun hetero, se olit sinä, jolla ekana kyrpä seisoi. Ja se olit sinä, joka yritti tunkea kyrpää minun pakaroitteni väliin. Vain laadukkaat alushousuni pelastivat minun siveyteni.
– Vai yrität sinä repiä tästä vielä huumoria. Ei kyllä paljon naurata. Perkele.
Kun Raimon krapula ja häpeän tunne asteittain viskin ansiosta lientyi, sovimme, että lähtisimme sunnuntaina viideltä juoksemaan. Puolen päivän aikaan hänellä oli lounastapaaminen poikiensa kanssa. Kun Raimo oli eteisessä lähdössä, yritin halata häntä – ihan kaveruuden merkeissä vain – mutta se raivopää täräytti nyrkillä tosi kovaa minun mahaani. Kirousten ja homosolvausten kera. No, minä paukautin hänen vatsaansa vielä kovempaa. Erosimme hirmuisesti uhoten ja uhkaillen toisiamme rajulla väkivallalla. Jokaisella miehellä pitäisi olla tuollainen kunnon hyvä ystävä, joka saa toisen tuntemaan itsensä tosi mieheksi. Toivottavasti teilläkin on.
Meidän lenkkimme kulkee järvenrantojen kävelyteitä, matkaa kertyy seitsemisen kilometriä. Raimo oli tosi pahalla päällä. Lounas poikien kanssa oli mennyt riitelyksi kaikesta mahdollisesta. Ovat tainneet pojat tulla isäänsä. Lenkin lopussa juoksutrikoomme olivat hiestä märät ja Raimon raivo läikkyi jo yli äärien. Sain siitä osani minäkin ja onnistuin hieman ärtymään. Siksi olin aika toiveikas ja kysyin:
– Taidat olla kunnon painiottelun tarpeessa?
– Totta helvetissä! Tekisi mieli runnoa sinua niin maan perusteellisesti, saatanan homo.
– Jumalauta, en anna sinulle mitään mahdollisuuksia. Kumman luo?
– Minun. Se on lähempänä.
Sitten vain loppukiri. Eteisessä potkimme lenkkarit naulakon alle. Raimo nappasi minun pääni kainaloonsa ja repi minut makuuhuoneeseen. Siellä on tosi iso parivuode. Sen patjalle rojahdimme ja aloimme hurjan painin. Tyynyt lentelivät, me sotkeuduimme peittoihin ja lakanoihin, mutta emme antaneet sen hidastaa. Nyt kun kumpikin oli selvin päin, taisimme molemmat yllättyä toistemme voimista ja tappelukyvyistä. En ainakaan minä ikinä ollut uskonut itsestäni, että olisin niin raivokas ja periksi antamaton taistelija. Siis noin niin kuin homoksi. Ja jumalauta, että minä nautin siitä.
Ja niin nautti Raimokin. Hitto, emme ehtineet paiskoa ja hakata toisiamme kuin muutaman minuutin, kun hänen kyrpänsä jo seisoi niin tiukkana, isona ja kovana, että oli repiä ne juoksutrikoot. Minähän innostuin ilkkumaan, että kyllä hän selvästi on homo, kun taas pikku painimme saa hänet sellaiseen kiimaan ja nyt vielä selvistä päin. Se oli minulta hyvä veto, sillä rakas ystäväni raivostui suorastaan silmittömästi. Paitsi että jäin tuota pikaa alakynteen. Raimo sai minut alleen. Minä puristin jalkani tiukasti ristiin hänen selkäänsä ja sidoin pään kainalooni. Siinä hän sitten kiroili ja puuskutti. Ja hinkkasi lantiotaan eli kyrpäänsä minun pystyssä oleviin pakaroihini! En viitsinyt huomauttaa hänelle, että hänhän suorastaan nussi minua. Tykkäsin siitä sen verran. Moinen huomautus olisi varmaan saanut sen homojen vihaajan lopettamaan siihen paikkaan. Tyydyin siis ärisemään muka kiukkuisia kirouksia ja vapaalla kädellä hakkaamaan hänen kylkeään. Se taas innosti Raimon entistä hurjempaan huohotukseen, voihkinaan ja rynkytykseen. Ja lopulta hän äkäisesti karjuen laski mällinsä niihin trikoihin. Siis siitä päätellen, että hän vaipui rentona lepäämään päälleni ja tasoittelemaan puuskutustaan.
En viivytellyt kuin tovin, kun väänsin Raimon selälleen ja kävin rynkyttämään omaa kovana seisovaa kulliani hänen alavatsaansa. Häneltä meni hetki ennen kuin tajusi, mitä oikein puuhasin. Tai ennen kuin päätti reagoida siihen. Hän alkoi rimpuilla allani, hakkasi nyrkeillä hartioitani ja selkää ja karjui:
– Saatanan hinttari, mitä vittua sinä minua nussit!
– Turpa kiinni, hetero! En minä nussi, minä kostan sen, mitä sinä teit minulle.
Ei hän siitä rauhoittunut. Hän äyski, äksyili, ärjyi sylki lentäen. Minun oli pakko tarttua häntä ranteista ja painaa ne patjaan. Hän jatkoi kiemurtelemalla koko vartalollaan ja potkimalla pakaroitani, mutta se sai minut vain riemastumaan. Lantioni hakkasi hänen vatsaansa melkoisen rajusti. Ja niin minä hulluna kirouksia hihkuen ammuin mällit omiin juoksutrikoihini.
Emme pitkään aikaan sanoneet sanaakaan. Lopulta Raimo murisi synkkänä, antoi minulle pyyhkeen ja ohjasi suihkuun. Koska mällini olivatkin vain kalsareissa, saatoin pukea hikisen juoksutrikoon päälleni. Tunnelma oli vielä vihamielisen kireä, kun olin lähdössä kotiin. Sovimme, että menisimme punttisalille tiistaina töiden jälkeen. Oven suussa vedimme vielä litsarit toistemme poskille. Poistuin todella hilpeällä mielellä. Raimo on mahtava paskapää! Siis noin niin kuin heteroksi.
Tiistaina salin ja painin jälkeen otimme toisiltamme suihin. Minä nielin koko Raimon mällilastin. Hän ei suostunut samaan minun liemieni kanssa, vaan juuri kun olin laukeamassa, hän päästi kaluni suustaan ja jatkoi runkkaamalla minua. Tosin hänelle kävi ikävä vahinko, hän sai koko lastini naamalleen. Tietysti hän raivoissaan syytti minua. Miten helvetissä se minun vikani oli! Mitä työnsi päänsä niin lähelle terskaa. Heterot on kerta kaikkiaan täysiä amatöörejä homojutuissa.
Keskiviikkona minä voitin Raimon reilusti melkoisen rajuksi muuttuneessa painimatsissa. Katsoin voittajan oikeudekseni vaatia häntä nussimaan minua perseeseen. Hirmuisen räyhäämisen jälkeen hän suostui tekemään sen, mutta vain takaapäin. Hän ei kuulemma halunnut samalla nähdä ilkkuvaa naamaani. Parrasta hän silti katsoi voivansa minua kiskoa. Ei minun naamani ilkkunut, se irvisteli mahtavasta nautinnosta. Raimolla on aivan upea panokyrpä!
Perjantaina salitreenien jälkeen päätimme lähteä sinne lähipubiin vetämään kunnon kännit. Ehdotin:
– Kuule, pitäisikö meidän viedä Juusolle joku lahja?
– Minkä perkeleen takia?
– No jumalauta, kiitokseksi siitä, että se käski meidän painia keskenämme.
– Ai niin. Hyvä idea. Meidän tappelut kiihottaa mukavasti ainakin minun vihaani ja raivoani.
– Ja minun. Vietäisiinkö kukkapuska?
– Ei helvetissä! Liian akkamaista.
– No suklaarasia?
– Ääh, ihan hinttarimaista. Vaikka juuri sinulta tuollaista saattaa odottaa, saatanan homo.
– No vittu, keksi itse parempi!
Menimme rautakaupan kautta ja pitkän jahkailun jälkeen päädyimme muovirasiaan, jossa oli kokoelma erilaisia ruuvimeisseleitä. Kun istuimme baaritiskille ja saimme tuopit eteemme, ojensimme rasian Juusolle. Hän katsoi meitä pitkään ja epäluuloisesti:
– Mitä tämä nyt on?
– Lahja sinulle.
– Mistä hyvästä?
– Viikko sitten kyllästyit meidän uhoamiseen ja käskit meidän mennä painimaan keskenämme.
– Se oli tosi hyvä idea. Olemme ottaneet yhteen jo useamman kerran.
– Ihan tosi? Miten on mennyt?
– No vittu, ihan päin persettä. Kai sen nyt arvaat, kun tappelee tuommoisen hinttarin kanssa.
– Älä lässytä, saatanan hetero, kun et edes pärjää minulle!
– Hah, vain kaksi matsia olen hävinnyt!
– Hei, rauha, rauha, Juuso toppuutteli nousevaa uhoamme.
– Ei hätää. Asiakkaasi ovat turvassa meiltä.
– Ja sinä itsekin.
– Ai minä? No, kiitos. Vähän jo meinasi nousta hiki otsalle, että pitääkö tässä vetää teitä turpaan. Ja kiitos tästä lahjastakin.
– Jep. Ajateltiin, että kun sinä olet tuollainen tosi mies, niin sinä aina keksit jotain käyttöä ruuvimeisseleille.
– Juu, mikä ettei. Tuota… ööö… sopiiko painijoille, että talo tarjoaa seuraavat tuopit.
Toki se sopi. Ja niin me joimme itsemme kunnon känniin. Yritimme jossain välissä vääntää kättä, mutta Juuso kielsi sen ehdottomasti. Ei siitä tietysti baaritiskillä mitään olisi tullutkaan. Hoipertelimme taas minun luokseni, mutta emme tapelleet, vaan sammuimme sänkyyni. Aamulla sitten nussin Raimoa takaluukkuun ja sain hänet sellaiseen raivoon, ettei hän rauhoittunut ennen kuin ratsastin hänen kyrvällään ja hän sai samalla kiskoa partaani. Myöhemmin hän on oppinut tykkäämään kyrvästäni niin, että saattaa jopa kerjätä minua panemaan häntä. En tietenkään koskaan suotu, ellei ensin painita vihaa ja kiukkua edes pikkuisen pois. Niin että kyllä tuo Raimo on mahtava hetero!

Yksi kommentti viestissä: “Vihaiset miehet – homo ja hetero”

  1. Huoh says:

    Hyvää tekstiä. Ja parasta on henkilöiden ikä, asenne, ystävyys.

Kommentoi

top