search
top

Ratkaisu sisäiseen ristiriitaan

Mulla oli sisäinen ristiriita. Ei se nyt niin kauhean vakavaa ollut. Kunhan tuskailin, miten yhdistää itsessäni homous ja toisaalta miehuus, tarkemmin miehekkyys. Homohan mää tietenkin olen, ei sitä käy kiistäminen. Tajusin sen jo kymmenen vuotta sitten, 18-vuotiaana, aluksi tietysti hyvin arastellen ja asian muilta salaten. Myöhemmin mulle on kertynyt siitä kokemuksiakin. Siis olen harrastanut... Lue

Hiekkakakkuja

Mä ja Lauri, me ollaan tunnettu päiväkotiajoista lähtien. Ekan kerran me tavattiin vanhan rivitalon hiekkalaatikolla, jossa mä vietin kaikki päiväni yksin. Oon aina ollut se taidenörtti ja luuseri. Hiljainen, luova lapsi, joka jo silloin tykkäsi muotoilla hiekasta torneja yksinään. Tai siis, kunnes tapasin Laurin. Yhtenä päivänä se vaan istui mun viereen hiekkalaatikon puureunalle... Lue

Viallinen Muumimuki

Ilta pelotti Kaapoa, vaikka hän oli juuri syöttänyt voittomaalin. Kuvio oli syntynyt salaa, oikeastaan vahingossa. Ei sille mitään voinut. Onneksi Kaapo oli keksinyt Elmon takatolpalla ja sutaissut pallon sinne puolustajan jalkojen välistä. Nopea oivallus oli vienyt johtoon juuri ennen loppua, lopullisesti ja peruuttamattomasti. Nopea halaus, ylävitoset ja kituuttava minuutti kosmeettista pallon... Lue

Kämppikset

Pekka ja minä olimme kämppäkavereita koko opiskeluajan. Meillä oli kahden hengen solu opiskelija-asuntolassa. Kummallakin oli oma pieni huone, keittiö ja kylpyhuone olivat yhteiset. Asuimme kuudennessa kerroksessa, mutta lähiön kiviset maisemat eivät juuri mieltä ylentäneet. Itse olin kotoisin maalta monen sadan kilometrin päästä ja tottunut luonnon läheisyyteen. Ja sitä kaipaan muuten... Lue
top