14.04.2013
Yllätyksellinen loma, osa 1
Istuin laiturinreunalla ja heittelin uistinta. Oli lämmin elokuinen iltapäivä, elohopea näytti kahtakymmentäviittä astetta ja auringonpaisteessa oli vieläkin kuumempi. Olin harkinnut lähteä veneellä paremmille kala-apajille, mutta soutaminen paahtavassa kuumuudessa ei houkutellut. Vietin viimeisiä lomapäiviä vanhempieni mökillä. Heidän lomansa oli loppunut eilen, joten sain olla omissa... Lue
14.04.2013
Yllätyksellinen loma, osa 2
Lauran viestin jälkeen aloin miettiä sopivaa tapaamispaikkaa, missä voisimme sessioida kenenkään häiritsemättä. Minulle ei tullut mieleen muuta paikkaa kuin vanhempieni kesämökki. Valitettavasti vanhempani olivat siellä lähes jokaisena viikonloppuna. En halunnut ottaa riskiä, että he tupsahtaisivat paikalle kesken session. Tilanne olisi silloin todella nolo. Mahdollisuus tapaamiselle tuli... Lue
09.04.2013
synttärilahja
Heräsin aamulla kello oli 8. Tajusin, että en ollut omassa huoneessa omassa sängyssä. Lisäksi minun aamustondis tuntui erilaiselta. Liian erilaista, se tuntui paljon isommalta kuin tavallisesti. Suljin viellä silmäni. Muistelin, että olin siskoni vierashuoneessa. Tänään oli syntymäpäiväni, kahdeksantoistavuotis syntymäpäiväni. Siskoni oli vakuuttunut minut jäämään yöksi, luvaten,... Lue
06.04.2013
Jäin kiinni, osa 2
Istuin sohvalle lepäämään. Olin siivonnut tyttöjen asunnon perusteellisesti. Olin tehnyt työn huolella vaikka se oli ollut vaikeaa, kun käteni oli kahlittu käsiraudoilla lyhyen ketjun avulla kaulapantaan. Onneksi olin riittävän pitkä, jotta pölyjen pyyhkiminen hyllyjen päältä onnistui kahleistani huolimatta. Selkääni särki johtuen siitä, että olin joutunut moppaamaan lattiat... Lue
18.03.2013
Jäin kiinni
Palattuani koulusta asunnolleni totesin, että lähes kaikki vaatteeni olivat likaisia. Ei auttanut kuin lähteä varaamaan pesutupavuoroa. Pesutupa ja kuivaushuone olivat tyhjiä. Tosin pesukone pyöritti pyykkikoneellista ja koneen vieressä oli säkki, jonka pyykit odottivat pesua. Vilkaisin varauslistaa ja totesin, että pyykit kuuluivat Jennille ja hänen asuinkavereilleen. Jenni oli salainen... Lue
