Rain Diary - uusi musiikkivideo/single julkaistu - katso täältä!
search
top

Korttia pelaamassa

Oli taas kesä. Olin palannut kotipaikkakunnalleni Etelä-Suomeen kesätöihin, kun opiskelupaikkakunnalta ei niitä saanut. Lisäksi kaikki ystäväni olivat siellä, joten oli vain mukavaa palata takaisin. Ystäväporukkani koostuu minusta ja 5 miespuolisesta parikymppisistä ystävästäni. Useampi heistä on osoittanut kiinnostusta minua kohtaan ennenkin, mutta olen aina antanut pakit. Kukaan heista ei... Lue

Kaksi miestä ja nainen

Olin jo pitkään haaveillut ryhmäseksistä. Halusin kokeilla miltä tuntuisi olla kahden miehen tai miehen ja naisen kanssa kolmestaan. Minulla oli kokemusta molemmista, sekä miehistä että naisista jo entuudestaan mutta ainoastaan kahden kesken. Jostain syystä ajatus ryhmäseksistä kiihotti minua erittäin paljon. Selailin jälleen, kuten niin monesti aikaisemminkin erään treffipalvelun... Lue

Samaa pimpsaa – isältä pojalle

Olin tyytyväinen lopputulokseen, kaikin puolin. Isä ja poika hoitelivat hommansa hienosti. Minulle ja vaimolle tuli mukavat oltavat, joka suhteessa. Mies, pojan isä, on mökkipaikkakuntamme monitoimimiehiä, jolta onnistuvat hommat kuin hommat. Mukava äijä, mestarismies, ei turhan suulas, tekee ahkerasti. Matala, vanttera viisikymppinen ukko, hyvässä kunnossa. Olimme palkanneet hänet maalaamaan... Lue

Napalankojen yö

Parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeen olin saanut houkuteltua mieheni ensimmäistä kertaa kotikyläni kesäfestarille. Mieheni viihtyi riehakkaassa tunnelmassa turhankin hyvin, ja oli aikamoisessa vauhdissa ensimmäisen illan päätteeksi. Tarkoituksenamme oli mennä vanhempieni luokse yöksi, mutta päädyimmekin jatkoille läheiseen lomakylään. Minä en olisi sellaista uskaltanut ehdottaa, mutta... Lue

Äitini, esikuvani – 2. luku

Tomi makasi sinä yönä sängyllä pohtien kaikkea tapahtunutta. Ehkä hänen äidillään oli vain eloisa mielikuvitus. Kukapa ei olisi fantasioinut villin seksin harrastamisesta, Tomi mietti, ja saattoihan se vain olla äidin tapa käsitellä fantasioitaan. Tomia hävetti kun hän kiihottui kuvitellessaan oman äitinsä niiden kaikkien muiden miesten kanssa. Hän vain ei saanut pudistettua noita... Lue
Sivu 1 / 1512345...10...Viimeinen »
top