18.03.2013
Jäin kiinni
Palattuani koulusta asunnolleni totesin, että lähes kaikki vaatteeni olivat likaisia. Ei auttanut kuin lähteä varaamaan pesutupavuoroa. Pesutupa ja kuivaushuone olivat tyhjiä. Tosin pesukone pyöritti pyykkikoneellista ja koneen vieressä oli säkki, jonka pyykit odottivat pesua. Vilkaisin varauslistaa ja totesin, että pyykit kuuluivat Jennille ja hänen asuinkavereilleen. Jenni oli salainen... Lue
27.01.2013
Janin ja Ronin skedereissu
Kun heräsin, tunsin, että bokserini olivat valuneet melkein perseen alapuolelle. Syypää siihen taisi olla vieressäni hiljaa tuhisevan Ronin käsi, joka lepäsi hellästi vasemmalla pakarallani. Olin tottunut nukkumaan kyljelläni ja yön aikana olin nähtävästi kääntänyt selkäni Ronille, joka sitten puolestaan enemmän tai vähemmän unissaan oli laskenut kätensä takapuolelleni. Niinpä niin.... Lue
14.01.2013
Siskojen kesken
Kesä alkoi olla jo lopuillaan, mutta lämmintä riitti silti. Suvilla oli juuri pari viikkoa sitten ollut 16-vuotissyntymäpäivät, joten hän oli muutenkin hyvällä tuulella. Ajatuksissa hänellä oli silti muutkin kuin alkava lukio, sillä häntä kolme vuotta vanhempi isosisko Saana oli alkanut kiinnostaa häntä turhankin intiimillä tavalla. Suvi oli aina ollut kovin kiintynyt mukavaan isosiskoonsa... Lue
14.01.2013
Sannan lääkärintarkastus osa 2
Kun Sanna oli saanut siistittyä itsensä ja saanut painettua suurimman nolouden tunteen sivuun, hän astui takaisin lääkärinhuoneeseen. Sanna seisoi huoneen nurkassa ja katseli lääkäriä pelokkaana miettien, mitä lääkärillä vielä mahtoikaan olla mielessä. “Mitataan seuraavaksi sinun ruumiinlämpösi, niin nähdään, ettei ole tulehduksia”, lääkäri jatkoi. Sanna ehti jo hetken... Lue
13.01.2013
Utelias pikkusisko
Kesä oli ollut poikkeuksellisen hyvä: mopokortti, hyväpalkkainen kesätyö ja uusi mopo olivat olleet jotain ennenkokemattoman upeaa. Säätkin olivat olleet suotuisat. Nyt, kaksi viikkoa ennen koulun alkua olin lopettanut työn ja tullut yksikseni mopolla viettämään laatuaikaa kesämökillemme. Oli edelleen hyvin lämmintä, joten saatoin hyvinkin loikoilla rannalla auringon lämmittäessä ja... Lue
