20.05.2013
Korttia pelaamassa
Oli taas kesä. Olin palannut kotipaikkakunnalleni Etelä-Suomeen kesätöihin, kun opiskelupaikkakunnalta ei niitä saanut. Lisäksi kaikki ystäväni olivat siellä, joten oli vain mukavaa palata takaisin. Ystäväporukkani koostuu minusta ja 5 miespuolisesta parikymppisistä ystävästäni. Useampi heistä on osoittanut kiinnostusta minua kohtaan ennenkin, mutta olen aina antanut pakit. Kukaan heista ei... Lue
18.05.2013
Äitipuoli “rankaisee” Peteä
Perjantai-ilta jatkui verrattain rauhallisissa merkeissä. Maria kävi hakemassa kaupungilta Iidan kanssa perhepitsan. Kiusallinen hiljaisuus vallitsi keittiössä heidän syödessään. Maria mulkoili Peteä tuon tuostakin. Pete ei osannut sanoa, oliko katse vihainen vai sisälsikö se välillä jotain muutakin tunnetta. Pete oli melko varma, että Maria tiesi ainakin jotain hänen ja Iidan kiihkeistä... Lue
16.05.2013
Vapaiksi syntyneet
I Istuin alasti sohvalla ja työnsin oikealla etusormellani Aquaglidea edessäni pyllistävän Sarin perseeseen. Käytin helliä liikkeitä, pyörittelin sormeani pepussa, ja Sari hyrisi nautinnosta. Voideltuani tiukan reiän huolellisesti ojensin liukuvoidepullon Sarille, joka kääntyi ympäri, laskeutui polvilleen, puristi reilusti voidetta käteensä ja alkoi voidella juhlakunnossa seisovaa kaluani.... Lue
14.05.2013
Chat – kaveri
Tämä on tositarina asiasta joka tapahtui minulle noin vuosi sitten. Toisen henkilön nimi on muutettu joten kutsumme häntä tässä kertomuksessa “Makeksi”. Minulla oli menossa tavallista hiljaisempi aamupäivä töissä ja ajattelin hieman viihdyttää itseäni. Päätin mennä nettiin ja siellä vanhaan tuttuun paikkaan poika.net:in gay – chattiin. Aloitin keskustelukumppanin... Lue
14.05.2013
Kaksi miestä ja nainen
Olin jo pitkään haaveillut ryhmäseksistä. Halusin kokeilla miltä tuntuisi olla kahden miehen tai miehen ja naisen kanssa kolmestaan. Minulla oli kokemusta molemmista, sekä miehistä että naisista jo entuudestaan mutta ainoastaan kahden kesken. Jostain syystä ajatus ryhmäseksistä kiihotti minua erittäin paljon. Selailin jälleen, kuten niin monesti aikaisemminkin erään treffipalvelun... Lue
