search
top

Tutustuin äitiin syvemmin

Kesä oli hehkeimmillään, juhannuksesta oli kulunut vasta viikko. Sukumme kokoontui pitkästä aikaa yhteen. En ollut juuri kaksikymmentä täyttäneenä miekkosena tuosta kokoontumisesta kovinkaan innoissani, mutta päätin osallistua, koska tuona viikonloppuna ei muutakaan huippukiinnostavaa menoa ollut, ja olisi ihan mukava nähdä pari rentoa serkkua ja setä, jolla oli aina hauskat... Lue

Kaksin kotona

Kaverin auto kaarsi pihaan ja Toni nousi autosta jääden oven ääreen vielä juttelemaan. – kiitti ja katellaan sit sunnuntaina, moneltaks mennään… – joo, ei mitään, palataan sitten, moro… Toni pamautti autonoven kiinni ja lähti kävelemään kohti kotiovea. Ilta oli jo pimentymässä, olihan syksy jo pitkällä. Hän avasi oven ja astui sisään. Ketään ei näkynyt. Valot... Lue

Perheonnea

Perheonnea Olen ihan tavallinen Matti Meikäläinen ja asun yhdessä perheeni kanssa kaksikerroksisessa rivitalossa pienessä keskisuomalaisessa kaupungissa. Olen nimeltäni Antti, isoisäni mukaan. Täysin hiljattain 43 v. Työskentelen paikallisessa tehtaassa osastoinsinöörinä ja vaimoni Sanna  opettajana kaupunkimme ammattikoulussa. Olen ollut naimisissa vaimoni kanssa 13 vuotta, mutta sitä ennen... Lue

Miniätytölle rasistikyrpää

Kommentti: Ensimmäinen novellini, paljon kyllä oon lukenu ja kirjotin sellasen, mistä ite tykkäisin 😛 Toivottavasti joku muukin tulee tän avulla. —- Kaarsimme Ernon ja Saijan pihaan ja huomasimme tien vieressä vieraan auton. Taisi olla Ernon poika ja miniä kylässä myös. Nappasin takaluukusta viinat ja hummerit ja menimme Marin kanssa sisään. Pöytä oli jo koreana ja keskellä seisoi... Lue

Naiseni vietiin pesuhuoneeseen

Pitkän, kuuman kesän jälkeen innostuin taas muistelemaan menneitä. Se talvi meni enimmäkseen päättötöiden sun muiden stressaavien asioiden parissa. Häitäkin suunniteltiin jo kesäksi 2001. Kaiken sählingin keskellä uusi luottomies jäi etsimättä, ja olisimmeko Jorman veroista mistään löytäneetkään. Tammikuussa oli pientä säätöä näillä rintamilla, mutta kaikki ei mennyt putkeen,... Lue
top