search
top

Runopoika

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (50 votes, average: 2.72 out of 5)
Loading...

Tämä, kuten muutkin mahdollisesti julkaisemani tarinat, ovat kuvitteellisia, eivätkä pyöri pelkän seksin ympärillä. Jos siis kaipaat tiukkaa tekstiä pelkkään kiihottumiseen, jatka jonkun muun parissa. Suoraa palautetta voit laittaa myös sähköpostitse osoitteeseen: laatikonpohjalla@outlook.com

-L

————————————————————————-

Lenkkeilin lähes joka ilta läheisen lammen ympäri ja olin alkanut kiinnittää huomioni varsin komeaan ikäiseeni poikaan, joka istui nykyisin lähes poikkeuksetta eräällä puistonpenkillä lenkkini varrella. Usein katseemme kohtasivat, ja olimme alkaneet jostain syystä ohimennen moikata kun hölkkäsin hänen ohitseen. Tällä kertaa penkki oli tyhjä, ja menin näystä jotenkin hämilleni enkä osannut jatkaa lenkkiäni. Pysähdyin ja pälyilin ympärilleni mihin tuo vaalea komistus oli oikein unohtunut, mutta koska näytin olevan yksin päätin istahtaa hetkeksi. Katselin kauniisti valaistua lampea joka lepäsi vaitonaisena elokuisen hämärän hiipiessä sulkemaan maailman vaippaansa. Rauha ja hiljaisuus ympäröivät minut, ja aloin ymmärtää miksi poika oli valinnut tämän paikakseen tulla… Tekemään mitä? Pohdiskelemaan, rauhoittumaan? No jotain kuitenkin. Muutaman viikon ajan olin kiinnittänyt hänen paikallaoloon huomion, mutta olihan hän saattanut olla täällä jo paljon aikaisemminkin. Nyt tuntui jotenkin yksinäiseltä kun jäikin se jokailtainen moikkaus tekemättä…

Joku puristi olkapäätäni, ja loikkasin penkiltä pystyyn kiljaisten niin epämiehekkäästi kuin suinkin mahdollista. Takanani räjähti remakka nauru kun vaalea poika repesi säikähdykselleni. “No voi vittu et sä noin voi viattomia ihmisiä säikytellä!” sihahdin pidellen pampattavaa rintaani, mutta pojan nauru saavutti sydämeni saaden sen rauhoittumaan, jättäen kuitenkin jonkin epätavallisen muljahtelun rintaan ja vatsaan. “No sori, mut mikään viaton sä et ole kun istut mun paikallani” poika nauroi edelleen istuutuen penkille, taputtaen sitten paikkaa vierellään. Istuin hänen viereensä ja yritin mahdollisimman lunkin näköisenä nojata selkänojaan. “Joutuuks tästä sit pahoihinkin vaikeuksiin kun on kehdannut takapuolensa sinun penkillesi laskea?” kysyin ja yritin virnistää. Poika vilautti minulle nopean ilkikurisen hymyn ennen kuin keskitti taas katseensa lampeen. “No ehkä sä saat vähän armoa, kun kai tässä jonkinlaisia tuttavia ollaan” se sanoi rauhallisesti, ja pojan ääni oli kuin hunajaa kun se lipui läpi paksun lämpimän kesäilman. Nojasin polviini ja nykäisin hieman shortsieni lahjetta joka oli kääntynyt kaksinkerroin. “Niin mä olen Iiro” poika lisäsi ja kääntyi katsomaan suoraan silmiini ojentaen samalla kättään. “Lauri” vastasin tarttuen pojan käteen. Se hymyili ja nojasi penkkiin silmäillen minua edelleen. “Vai Lauri. Mä kun luulin että lenkkeilijäpoika olis sun ihan virallinen nimi.” Naurahdin vastaukseksi ja kerroin lenkkeilyn olevan lähinnä tapa nollata ajatukset ennen iltaa.

Juttelimme Iiron kanssa hetken, kunnes jatkoin lenkkiäni ja palasin kotiin iltapuuhille. Kello oli jo yli yhdeksän, ja lämpimän suihkun jälkeen kaivauduin peiton alle lukemaan kirjaa. Luin yhden rivin aina uudelleen ja uudelleen, kunnes sain itseni jälleen kiinni siitä että mietin Iiroa. Se oli aika vänkä tyyppi, jotenkin aidon ja suoran oloinen, mutta samalla kieli poskessa ja sellainen ilkikurinen virne huulillaan. Ja aivan sairaan hyvännäköinen, jotenkin kiehtova ehkä vähän paha poika, renttumainen, mutta silti kunnollinen. Minua hymyilytti, ja se tuntui typerälle. “Lauri sä olet ihan typerä…” huokasin itselleni ja pudistin päätäni. Tuskin Iiro edes tykkäisi pojista, vaikka aika kiinnostuneelta se aina näytti kun ohimennen näimme. Mistä minä tiedän, kun en oikein tiedä itsestänikään…

Levottomasti nukutun yön jälkeen raahauduin aamiaispöytään jakamaan urheilusivut isäni kanssa. Äiti leipoi jo pullaa ja kertoili niiden lukupiirin uudesta kirjasta. “…niin ja se Mirjan tyttö, Iina, tiedäthän sinä Iinan, siinä vasta mukava tyttö! Nyt kun ne on muuttaneet tähän lähelle niin lupasin että voisit ottaa Iinan mukaan lenkille joku ilta, näyttäisit vähän missä on mukava liikkua, tutustuisitte lisää…” Havahduin urheilu-uutisten parista äidin höpötyksen muuttuneeseen aiheeseen. “Äiti!” huokasin ja laskin lehden pöydälle katsoen äitiini joka hymyili aivan liian innoissaan. “No mitä? Sehän on mukava tyttö, ja kauniskin! Voisit hänelle esitellä lenkkipolkuja, ja hän aloittaa sitten samassa lukiossa kuin sinäkin. Niin, ja tehän voitte mennä yhtä matkaa kouluunkin! Voi sehän olisi mukavaa, Iinallakin sitten jo joku ystävä samassa koulussa…” äiti jatkoi höpöttämistään. “Noh noh Helena, antaa Laurin etsiä mieluinen tyttökaveri ihan itse” isä tuumasi lehtensä takaa, mutta äiti jatkoi höpötystään Iinasta. “Äiti oikeesti sun ei tarvii parittaa mua kellekkään sun kaverin tyttärille…” huokasin, mutta tiesin ettei äiti ottanut moista kuuleviin korviinsa. Noinkohan tuo lopettaisi jos saisin kysyttyä olisiko kellään ystävällä ikäistäni homoa poikaa…

Aamiaisen jälkeen puin päälleni ja lähdin kävelemään kaupunkiin. Minulla alkaisi lukion toinen vuosi heti viikonlopun jälkeen, joten päätin hoitaa loputkin kirjahankinnat alta pois niin voisin keskittyä sitten viimeisiin vapaisiin. Kierrettyäni kirjakaupassa ostamassa puuttuvat kirjat ja tarvikkeet pysähdyin erään kahvilan terassille nauttimaan palan kakkua. Suklaakakku, suurin heikkouteni. Olin juuri saanut lusikoitua ensimmäisen palan kakkua suuhuni, kun vatsassani muljahti ja tajusin että suklaakakku olikin vasta toiseksi suurin heikkouteni, sen suurimman kävellessä kohti minua. Iiro lampsi tylsistyneen näköisenä kohti toria, suunnaten kulkunsa aivan kahvilan terassin vierestä. Nieleskelin kakkuni ja kyseenalaistin hetkessä kaiken itsessäni. Miltä minä näytin, haisin, oliko minulla suklaata naamassa ja mitä oikein olin pukenut tänä aamuna päälleni…

Samassa Iiro vilkaisi minuun, ja jotenkin ajattelematta nyökkäsin tervehdykseksi ja hymyilin. Iiro nyökkäsi takaisin ja nosti aurinkolasit silmiltään, hymyillen sitten leveämmin ja kävellen luokseni. “Kas, lenkkeilijäpoika. En ollut tunnistaa ilman verkkareita” se virnisti ja nojasi terassin kaiteeseen. “No en mä aina lenkkivehkeissä kulje” naurahdin ja katselin Iiroa taas tarkemmin. Paha poika, ihana huoleton paha poika. Tajusin onnekseni nopeasti että meinasin jumittua tuijottamaan Iiroa, ja sain kysyttyä mihin hän oli matkalla. “En mihinkään, kunhan lorvin, kirjoittelen” se vastasi ja näytti mustaa vihkoa kädessään. Pyysin hänet seurakseni ja aloin utelemaan mitä hän oikein kirjoittaa.

“Vai runopoika!” minä nauroin Iiron kerrottua kirjoittavansa runoja ja lauluja. Se virnisti vastaukseksi ja kertoi että ulkokuori saattaa pettää. Kahvihetki venyi yli tunnin mittaiseksi jutusteluksi, ja minulle selvisi että Iiro opiskeli myös lukiossa ja aloittaisi toista vuotta kuten minäkin, mutta eri koulussa. Minun lukioni oli painottunut liikuntaan, kun Iiron lukio enemmän luovuuteen, musiikkiin ja taiteeseen. “No mutta mun täytyy nyt jatkaa, lupasin mennä porukoille syömään. Törmätään ehkä taas illalla” Iiro hymyili ja nosti aurinkolasit takaisin nenälleen. Se typerä hymy eilisillalta oli taas palannut kasvoilleni, enkä tänään saanut enää komennettua sitä pois.

Lähes leijuen palasin kotiin missä äiti selaili keittokirjojaan ja kirjoitteli muistiinpanoja. “Mitä sä puuhaat?” kysyin hyväntuulisesti ja istuin pöydän ääreen. “Me ajateltiin pitää pienet kekkerit huomenna, Korhoset tulee, ja Tiilikaiset, niin ja Mirja tietysti miehensä kanssa, ja pyysin myös Iinan liittymään seuraan” äiti sanoi kuin ohimennen. “No sepäs sattui..” hymähdin, mutta olin liian hyvällä tuulella suutahtaakseni. “Mä olin kyllä sopinut huomiselle illalle et näen yhtä kaveria” sanoin nopeasti yrittäen pelata itseni ulos näistä naapurustun grillibileistä ja äidin suunnitelmasta parittaa minut Iinalle. “Aih… no jos pyydät hänet mukaan myös? Olisi ikävää jos Iinalle ei olisi seuraa lainkaan omanikäisistä” se sanoi juuri sillä äänensävyllä jonka oli tarkoitus viestiä että minut oli kyllä kasvatettu tätä käytöstä paremmin.”No mä kysyn siltä olisko se ok et ollaan täällä…” hymyilin ja lähdin huoneeseeni. Nyt pitäisi vielä keksiä kenet kaverin saan osallistumaan vanhusten grillibileisiin ettei minun tarvitsisi olla Iinan kanssa kahdestaan.

Illalla lähdin tavallista aikaisemmin lenkille toiveenani kohdata Iiro lammen rannalla. Jo toisella puolella lampea olin hahmottavinani vastarannan penkillä tutun näköisen hahmon, ja kiristin tahtiani. Hymy kiipesi huulilleni jälleen kun näin Iiron todella istuvan penkillä. Hölläsin juoksua ja Iiron hymyillessä minulle pysähdyin hänen kohdalleen. “Kohtaamme jälleen” se virnisti minun puuskuttaessa ja tasatessa hengitystäni. “Sullahan oli kova vauhti tänään” se hymyili kun istuin hänen viereensä. “Joo välillä vähän kovempi tahti tekee ihan hyvää… Kuinkas kirjoittaminen edistyy?” kysyin vielä hieman hengästyneenä pyyhkien hikeä otsaltani. Iiro kertoi hieman kirjoitelmansa aiheesta ennen kuin poikkesimme aiheesta jutustelemaan niitä näitä. “No me nähdään varmaan taas huomenna” Iiro sanoi kun olin tekemässä lähtöä. “Joo… Tai siis ei varmaan. Mutsi on järjestämässä jotain naapuruston grillijuhlia ja haluaa että mäkin olen paikalla” huokasin ja Iiroa nauratti innottomuuteni. “No älä nyt, kuulostaa ihan mukavalle. Mun äiti järjestää vaan jotain tylsiä virallisia pönötys juhlia, grillibileet on varsinaiset reivit verrattuna niihin.” Naurahdin ja keräsin hetken rohkeutta, kunnes sain kysyttyä haluaisiko Iiro liittyä seuraani huomisiin illanistujaisiin. “…kun ei siellä ole ketään mun tuttuja, yks äidin ystävän tytär vaan tulee mut ei muita nuoria, niin seura olis ihan…” jatkoin sepostustani kunnes Iiro keskeytti minut hymyillen; “Mä tulen tosi mielelläni.”

Lauantai sarasti aurinkoisena, ja minä sen mukana vähintään yhtä hyväntuulisena. Aamiaispöydässä äiti kirjoitteli kauppalistaa ja höpötteli ääneen mietteitään. “Ai niin kuinkas se Ari, kun sehän ei voi syödä kalaa, niin pitäisikö hänelle jotain muuta sen sijaan?” äiti kysyi tuupattuaan minut hereille mietteistäni. “Ari?” kysyin hämilläni kun en ollut kuunnellut äidin puheita enää toviin. “Niin, kun Ari on allerginen kalalle” äiti sanoi ja näytti hieman happamalle tajutessaan etten ollut kuunnellu. “Siis ei Ari ole tulossa, kun yks Iiro” vastasin mahdollisimman normaalisti, vaikka mieleni olisi tehnyt huutaa ääneen etten malta odottaa iltaa. “Iiro? Siis mikä Iiro? Mistä sinä sen tunnet? Minä luulin tietysti että Ari tulee kun ainahan sinä Arin kanssa olet johonkin menossa. Onkos sillä Iirolla allergioita, tai mistä ruoasta se edes pitää?” Äidin hössötys huvitti minua, ja kerroin että Iirolle varmasti löytyy jotain syötävää ihan kuten kaikille muillekin, ja äiti tapaisi hänet sitten illalla.

Käytyäni kauppareissun isän kanssa autoin äitiä hetken keittiössä väistellen kysymyksiä Iirosta, ja toppuutellen äidin puheita ihanasta Iinasta. “Mä lähden nyt Iiroa vastaan, niin tullaan vähän ajan päästä” huikkasin isälle joka jo naapurin Ramin kanssa sytytteli grilliä. Kävelin lammen rantaan siihen missä aina Iiron kanssa kohtasimme. “Sori kun kesti, en tiennyt mistä kukista sun äiti pitää niin en osannut valita, otin sitten vähän kaikkea” Iiro virnisti pidellen isoa kukkakimppua joka oli ilmeisesti tarkoitettu äidilleni. “No ohhoh, sähän meinaat hurmata sen ihan kertaheitolla” nauroin ja lähdimme kävelemään kohti kotiani. “Tuleeks sinne siis paljonko vieraita?” Iiro uteli. “Ei, muutamat pariskunnat naapurista, ja sit yks äidin ystävä, ja sen tytär Iina. Äiti vissiin yrittää parittaa mua sille Iinalle” naurahdin hieman kiusaantuneena ja Lauri vilkaisi minua nopeasti, jotenkin mietteliäänä. “Okei. Onks se sit kiva likka, tai et luuletko että teillä saattais voida olla jotain?” “Ääh, ei varmaankaan. Siis on se ihan nätti ja silleen, mut ei ehkä ihan mun makuun.” Iiro hymyili hieman ja virnisti sitten. “Niin, se taitaa olla vähän liian tyttömäinen sun makuun.”

Säikähdin hieman Iiron sanoja ja hämilläni lopetin jopa kävelyn. “No mitä?” Iiro kysyi ja pysähtyi myös katsoen minua virne naamallaan. “Niin mitä sä tolla tarkotit?” kysyin hieman karheasti enkä jotenkin kehdannut katsoa Iiroa silmiin. “No sori nyt jos meni huti, mutta sä et taida niinkään olla tyttöjen perään, kun poikien?” se sanoi ja sen suorapuheisuus sai minut hämilleni. En osannut vastata mitään, vaikka yritin änkyttää sanoja suustani. “Vai olenks mä väärässä?” Iiro kysyi ja virne suli pois, ja kasvoille jäi jokin kova ja vaativa katse joka odotti vastausta. “En… En mä tiedä…” sopersin nolona laskien katseeni maahan. “No voi sua höpsöä. Tule nyt. Niin miten niin et tiedä?” se sanoi jo paljon lämpimämmällä äänellä tarttuen minua käsipuolesta ja vetäen mukaansa. Kävely helpotti jotenkin oloani, ja sain soperrettua etten ollut aivan varma mitä tunsin. Kerroin että olin seurustellut jonkin aikaa erään tytön kanssa, ja maannut muutaman kanssa, ja se oli kai ihan ok, mutta ei jotenkin tuntunut oikealle, ja kaiken senkin aikaa olin tuntenut vetoa poikiin uskaltamatta kuitenkaan lähestyä ketään. “No sun porukat ei vissiin tiedä, jos ne yrittää parittaa sua sille Iinalle?” Iiro sanoi kuunneltuaan nopean tunnustukseni. “Ei, en mä tiedä miten ne sen ottais, ja kun en mä oo ihan varma omistakaan tunteista. Tai siis oon, kun kiinnostun miehistä enkä sit yhtään naisista, mut sit… En mä tiedä…” puuskahdin ja minua nolotti koko keskustelu. “Et vaan oo ihan varma kun et oo koskaan ollut mitenkään toisen pojan kanssa?” Iiro kysyi ja sain nyökättyä. “Toi on meidän talo. Mut olis kiva jos ei puhuttais tästä tuolla, kenenkään muun kuullen?” sanoin kun olimme kotimme nurkalla. “Joo toki. Teillähän on soma pikku talo” Iiro sanoi hymyillen astuessaan piha-aitamme portista sisään.

Esittelin Iiron nopeasti pihalla olevalle isälleni ja naapureille, ja sisältä löysin äidin joka oli juuri saanut kakun koristeltua. “Äiti tässä on Iiro, se mun kaveri josta puhuin. Iiro tää on mun äiti, Helena.” Iiro tervehti äitiä ja oli näköjään päättänyt hurmata äidiltä jalat alta. Annettuaan kukat se halasi äitiä lämpimästi ja ihasteli mikä ihana ruoka täällä oikein mahtoi tuoksua, ennen kuin pääsi kehumaan kuinka kaunis koti meillä onkaan. Ja äiti oli aivan myyty. Iiro iski minulle silmää mennessään ohitseni äidin esitellessä hänelle vielä Marjan ja Iinan. “Wau, ajattelit sitten päästä äidin suosikiksi ihan heti alkuun” naurahdin kun vihdoin sain Iiron takaisin seuraani pihapöydän ääreen. Iiro istahti aivan viereeni pitkälle penkille ja laski huomaamatta kätensä reidelleni pöydän alla. “Niin mä ajattelin että on syytä hurmata sun äitisi, koska seuraavaksi mä ajattelin hurmata myös sut” se kuiskasi hivuttaen kättään haaroihin saaden vatsani muljahtamaan ja punan nousemaan poskilleni, puhumattakaan siitä mikä heräsi nivusissani Iiron käden alla. “Ja kas, sieltä saapuu Iina” Iiro virnisti puristaen vielä kohoumaa housuissani ennen kuin päästi otteensa ja tervehti ystävällisesti Iinaa joka istu pöydän toiselle puolen. Iina alkoi kysellä minulta lukiosta jossa myös hän aloittaisi maanantaina opinnot, ja minä yritin parhaani mukaan vastailla vaikka Iiron äskeinen kosketus oli viedä minulta järjen ja puhekyvyn, ja virneestä päätellen Iirokin tiesi sen.

Jonkin ajan kuluttua Iina poistui seurastamme hetkeksi antaen Iirolle suunvuoron, jonka se käytti ehdottaessaan että esittelisin hänelle oman huoneeni. Hieman jännittäen suuntasin sisälle ja aloin kiivetä portaita paritalon yläkertaan jossa oli vain yksi huone ja ullakkotilat. “Ai sulla on koko yläkerta käytössäsi” Iiro naurahti kun raput johtivat huoneeni ovelle. “Joo, ei kovin iso, mutta vähän omaa rauhaa kun ei ole ketään seinän takana” sanoin hieman karhealla äänellä. Iiro kääntyi päin minua ja astui aivan eteeni ennen kuin kysyi; “no säikähdit sä?” Rykäisin kurkkuani ennen kuin sain kysyttyä että säikähdinkö mitä. “Tätä” Iiro kuiskasi ja tarttui jälleen etumukseeni, saaden minut vavahtamaan ja huokaisemaan. Iiro hymyili vienosti ja alkoi hellästi puristella housuni etumusta. Nojasin selkäni vasten huoneeni ovea ja laskin varovasti käteni Iiron kädelle joka minua hyväili. “Iiro…” kuiskasin silmieni painauduttua kiinni. “Haluatko että lopetan?” Iiro kysyi painautuessaan tiukemmin vasten minua. Pudistin päätäni ja puristin Iiron kättä kädessäni, huokaisten samalla syvempään. “Lauri katso mua” Iiro kuiskasi niin lähellä minua, että tunsin hänen lämpönsä poskellani. Avasin silmäni nähdäkseni mitä kauneimmat vihreät silmät tuikkimassa aivan edessäni, huultemme lähes koskettaessa toisiaan. “Mä aion suudella sua nyt” Iiro kuiskasi ennen kuin painoi lämpimät huulensa vasten omiani. Se tuntui ihanalle, lämpimälle, tuliselle, mutta silti niin hellälle.

Nostin molemmat käteni kietoakseni toisen Iiron ympärille, toisen hänen pehmeille sotkuisille hiuksilleen. Minua hyväilevä käsi pysähtyi hetkeksi upotessamme suudelmiin, ennen kuin kietoutui ympärilleni painaakseen meidät tiukasti vasten toisiamme. Kiihkeät suudelmat katkesivat kun Iiro vetäytyi hieman sylissäni, silittäen sitten hellästi poskeani antaen vielä nopean suukon huulilleni. “No miltä tuntuu?” se kysyi virnistyksen kiivetessä taas kasvoilleen. Hymyilin ja sanojen sijaan suutelin häntä uudelleen, ja uudelleen. Iiron käsi etsiytyi takaisin etumukselleni puristellen sitä vaativasti. “Kukaan jätkä ei oo varmaan koskaan imenyt sun kullia?” Iiro kuiskasi ja sai minut jälleen jäykistymään paikoilleni. Pudistin vain pienesti päätäni Iiron hymyillessä tyytyväisenä. “Saisinko mä olla eka?” se kysyi ja tarttui farkkujeni vyön solkeen nykäisten sitä hieman. “Ai nyt?” sain huokaistua niin kiimaisena mutta huolissani siitä että esimerkiksi Iina päättäisi tulla etsimään meitä. “No nyt, musta tuntuu että toi sun kulli olis aika halukas laukeamaan pian” Iiro kuiskasi näykkäisten korvani lehteä ja kävi polvilleen eteeni kiskoen jo vyötä ja sepalusta auki. “Jos et tahdo niin sanot vain” se sanoi ilkikurinen pilke silmissään, tarttuen samalla housujeni vyötäisiin laskien farkut nilkkoihini. “Haluan mä” voihkaisin hiljaa, ja nopeasti bokserini laskeutuivat vapauttaen kovana seisovan kullini pompahtamaan Iiron eteen. “Jösses mikä mela!” Iiro voihkaisi ihastuneena tarttuen kullini varteen, vedellen sitä pari kertaa kädellään ja räjäyttäen tajutani painaessaan sen syvälle suuhunsa.

Huokailin syvään puristellessani Iiron vaaleita hiuksia kourassani, sen imiessä minua ahnaasti. Se tuntui upealle, niin paljon paremmalle kuin yhdenkään tytön tekemänä. Iiro tosiaan tiesi mitä teki, ja se taisi myös nauttia kun näki kuinka paljon minä nautin. “Iiro mä laukeen kohta…” voihkaisin hiljaa. Uudenlainen pilke syttyi Iiron silmiin, ja se puristi lujaa pakaroitani painaessaan kulliani nieluunsa entistä vaativammin. Tartuin toisellakin kädelläni Iiron hiuksiin tuntiessani kuinka lasti lähti liikkeelle, ja yritin sulkea tulevan voihkaisun mahdollisimman hiljaiseksi murinaksi sperman sykkiessä Iiron suuhun. Se imi sykkivää munaani hartaasti, ja nuoli vielä huolellisesti kullini varren aivan palleista saakka. Iiro hymyili sitä veijarimaista hymyään noustessaan seisomaan, suukotti vielä nopeasti huuliani ja heittäytyi sängylleni istumaan sillä välin kun minä haparoivin käsin yritin kiskoa housuja jalkaani ja sulkea sepalusta. Istuin yhä pyörällä päästäni Iiron vierelle, vilkaisten nopeasti sen silmiin, saaden Iiron vakavoitumaan. “No?” se kysyi ja se typerä hymy karkasi taas huulilleni, saaden Iironkin uudelleen hymyilemään. “Se oli… oli aika… tuntui tosi hyvälle…” änkytin enkä tiennyt kuinka päin olla. “Sä oot ihan hupsu” Iiro huokasi hymyillen ja pörrötti taaksepäin kammattua tukkaani noustessaan seisomaan. “Ala tulla, mulla on nälkä ja se äitis tekemä kakku näytti aika hyvälle” se virnisti ja veti minut mukaansa.

Rappusten alapäässä Iiro irrotti otteensa kädestäni ja oli samalla törmätä Iinaan joka ilmeisesti oli juuri tulossa minua etsimään. Minusta tuntui että Iina näki suoraan lävitseni sukiessani hiuksiani tajuten mitä juuri oli tapahtunut, ja minua alkoi punastuttaa. “Me… Oltiin just menossa syömään…” sönkötin typeränä ja yritin takoa tajuntaani ettei Iina mitenkään voisi tietää tapahtuneesta. “Okei. Onks kaikki hyvin?” Iina kysyi ja katsoi hieman ihmeissään meitä. “Mitä parhaiten, vai mitä Lauri?” Iiro hymyili ohittaessaan Iinan suunnaten suoraan keittiöön. “Voi Helena anna mä autan, eihän sinun nyt yksin pidä kaikkea kantaa…!” kuulin Iiron äänen heti hänen kadottua näkyvistä, jääden yksin rappusiin seisomaan Iinan tuijottaessa minua. “Mistä sä tunnet ton Iiron?” se kysyi ja astui rappuselle tullen aivan lähelle minua. “Tuolta vaan… Lenkillä törmättiin… Tutustuttiin…” takeltelin ja tunsin edelleen punan poskillani. “Musta siinä on jotain outoa, se kattoo sua jotenkin ihan hassusti, ja tulee sellanen outo olo…” Iina kuiskasi ja vilkaisi kohti keittiötä. “Ai, en mä oo huomannut. Se on oikeesti tosi mukava kunhan siihen tutustuu. Anna sille mahdollisuus.” Yritin hymyillä vakuuttavasti ja saada kiinnijäämisen pelkoni rauhoittumaan.

Autoin äitiä ja Iiroa kantamaan loputkin astiat ja tarjottavat ulos, loppuillan vieriessä mukavasti eteenpäin ruokaillen ja jutustellen. Iinakin lakkasi tarkkailemasta Iiroa, tai ehkä minä lakkasin olemasta vainoharhainen. Iiro oli kuin kala vedessä ihmisten keskellä, kysellen ja vitsaillen, kaikkien kanssa toimeen tullen. Olikohan Iina kuitenkin oikeassa, Iiro osasi pyöritellä kaikki pikkusormensa ympärille ja hurmasi jokaisen jonka kanssa oli puheilla, etenkin äitini. “Voi Lauri tuo Iiro on sitten niin ihana ja hyväkäytöksinen poika! Sen Arin kanssa kun huitelet milloin missäkin niin aina saa olla sydän syrjällään, mutta tämä se on kyllä kunnon poika..” äiti huokaisi tullessaan juttelemaan hetkeksi kanssani. “No on se Arikin ihan kunnollinen” naurahdin ja hymyilin Iirolle joka iski minulle silmää pihan toiselta puolelta jutellessaan naapurin miesten kanssa. “No on on, vaikka kerran tulitkin humalassa kotiin kun olitte mukamas elokuvissa. Sinäkin tuollainen hunsvotti” äiti naurahti ja pörrötti tukkaani.

“Sellaset bileet” Iiro naurahti kun lähdin saattamaan sitä kotiinsa illalla kymmenen aikaan. “Joo, aika villiä menoa” virnistin ja sain Iiron nauramaan. “No, kuten sanoin mun äidin järjestämät juhlat on vaan pönötystä, että aika villit nämä siihen nähden on, täällähän ihan naurettiin ja välillä jopa tanssittiin!” se hymyili ja vilkaisi taaksemme tarttuen sitten pikkusormellaan omaani. “Mut kiitti, mulla oli tosi kiva ilta” se sanoi vielä ja hymyili lämpimästi. Lämpö lepatti sisälläni ja irrotin sormeni tarttuakseni Iiroa varovasti kädestä. “Niin oli mullakin. Ja sä kyllä uit aika hyvin tuohon porukkaan, ja äidin sä kyllä valloitit ihan täysin.” Iiro vilkaisi minua ja väläytti ihanan hymynsä. “No hyvä, ehkä mä sit onnistun joskus valloittamaan sutkin” se sanoi ja puristi kättäni. Mieleni teki sanoa että valloitit jo, mutta päätin olla hiljaa ja hymyillä vain vastaukseksi.

“Onks sulla kiire kotiin, jos jäädään hetkeksi tähän?” Iiro kysyi ja nyökkäsi kohti isoja kiviä lammen rannalla. Pudistin päätäni ja astelin kiviä pitkin aivan lammen rantaan. Istuimme vieretysten isolle litteälle kivelle Iiron heittäessä tennarinsa pois ja kääriessä lahkeensakin ylös. “Tässä mä aina ennen istuin kirjoittamassa, kun monikaan ei taida tietää että tässä on tää iso kivi missä voi hengata. Kirjotin ja kulutin aikaa, seurasin miten ihmiset kulki tuota vastarantaa kävelyllä ja lenkillä” se puheli upottaessaan jalkansa veteen. “Näin myös sut usein, ja joskus kun olin lähdössä satuit tähän kohdalle ja näin sut lähempää, ja aattelin et vittu miten komee jätkä. Siirryin sit sinne penkille että näen sut uudelleen. Kuullostaa varmaan aika typerälle” se naurahti ja vilkaisi nopeasti minuun. “No ehkä vähän, mut kiva kun siirryit” vastasin hymyillen ja hipaisin Iiron vaaleita hiuksia. “Se Iina on kyllä susta kiinnostunut, ja se tais olla vähän mustis kun mä olin niin lähellä sua” Iiro sanoi ja sitä hymyilytti taas ilkikurisesti. “No en mä tiedä, tuskin se on…” tuhahdin ja koko Iina jotenkin vaivaannutti minua. “Mutta mä luulen että kohta sun äiti pitää musta enemmän kun siitä Iinasta, niin sitä tuskin haittaa jos me vaikka nähdään useemminkin.” Minua nauratti ääneen, ja sen voimalla sain kysyttyä haluaisiko Iiro sitten ehkä nähdä minua useamminkin. “Se olis tosi mukavaa” se vastasi hymyillen ja nojasi hellästi vasten minua.

Istuimme lammen rannalla pari tuntia jutellen ja tutustuen. Iiro kertoi sen perheestä, hänen sanojensa mukaan “laumasta yläluokkaisia tärkeilijöitä”, jotka olivat kuitenkin taloudellisen asemansa vuoksi voineen mahdollistaa hänelle laajat harrastukset ja kaiken haluamansa koulutuksen. “Mutsi aina valittaa että olen hunningolla ja mun pitäis keskittyä jo tulevaisuuteen, mutta on se salaa ihan tyytyväinen kun uppoan kirjoihin ja kirjoittamiseen. Joskus uhkasin että alan soittaa kitaraa ja musta tulee rokkari, niin sit se lakkasi naputtamasta tästä runojen raapustelusta” Iiro nauroi ja kertoi kuinka sen vanhemmat toivoisi Iiron suuntaavan opintonsa lääketieteeseen. “Isän mielestä mun aivot menee ihan hukkaan, kun opin tosi nopeasti ihan mitä vaan, mutta sitten mä olen tällanen haaveilija. Mut ainakin voin haaveilla viidellä eri kielellä.” “Viidellä?!” parahdin ja sain Iiron nauramaan. “Tai no kuudella jos suomikin lasketaan. Mut… No joo, mun päähän vaan tarttuu kaikki, ja imen mielelläni kaikkea tietoa itteeni. Pitäis vaan olla se halu käyttää se kaikki tieto johonkin muuhun kun tähän haaveiluun.”

“Mites sun vanhemmat, tietääkö ne että pidät pojista?” kysyin varovasti ja Iiro nyökkäsi. “Joo, tietää ne. Pari vuotta sitten mutsi kuttu mut sen toimistoon, muistan sen keskustelun kun eilisen. “Iiro, onko asian laita nyt niin, että olet homoseksuaali?” Vastasin vaan että joo, taitaa olla. Mutsi sanoi että asia kunnossa, ja siinäpä se sit aikalailla oli” se nauroi äitiään imitoiden saaden minutkin nauramaan. “Ai niin, muistutti se sitten että minut on kasvatettu olemaan vastuullinen nuori ja huolehtimaan seksuaaliterveydestäni” se lisäsi ja nauroi uudelleen. “Että sellanen. En mä tiedä, meillä olis varmaan aika erilainen meininki. Olis porukat varmaan ihan ok tän asian kanssa jos kertoisin, mut tuntuu etten ole vielä valmis tästä puhumaan, kun on vielä niin sekaisin itsekin…” huokasin, vaikka vihdoin minulla oli olo että asiat olivat nyt oikealla tolalla, ja tämä oli sitä mikä tuntui oikealta. “Sä kerrot sitten kun olet valmis, ja tiedät mitä haluat sanoa. Enkä mä halua sua mitenkään painostaa mihinkään, mutta kyllä musta olis kiva suhun tutustua, ja aika kiva sun kanssa oli tänään vähän puuhailla” Iiro virnisti ja roiskautti hieman vettä päälleni.

“Mun pitää varmaan nyt mennä, äiti jo kyselee mihin jäin” sanoin luettuani äidiltä tulleen viestin. Iiro nyökkäsi ja nosti jalkansa vedestä, laittoi kenkänsä reppuun ja asteli kanssani kiviä pitkin takaisin lampea kiertävälle tielle. “Meinasitko sä mennä avojaloin?” kysyin hymyillen Iiron tarttuessa molempiin käsiini. “Nyt on vielä kesä, joten tietysti meinasin. Eikä tästä ole pitkä matka kotiin” se hymyili ja astui aivan kiinni minuun. Vilkaisin ympärillemme, eikä ketään näkynyt liikkuvan lähellämme. “Voisinkohan mä saada vielä iltasuukon?” Iiro kuiskasi niin lähellä minua että huulemme jo hipoivat. Irrotin käteni Iiron käsistä tarttuen häntä hellästi kyljistä, painaen hänet tiukasti vasteni suudellessani noita ihania huulia. Iiro vastasi lujasti suudelmiin tarttuen varovasti kasvoihini. “Sä olet ihana” se kuiskasi kun suudeltuamme nojasimme toistemme otsiin, vain toisiamme katsellen. “Niin säkin” sain kuiskattua ja suutelin häntä vielä kerran. “Laitathan viestin kun olet päässyt kotiin?” kysyin ja laskin Iiron otteestani. “Mä laitan” se hymyili ja astui kauemmas minusta. “Öitä” sanoin ja se typerä hymy jäi taas killumaan naamalleni. “Öitä” Iiro virnisti ja heitti repun olalleen kääntäessään minulle selkänsä.

2 kommenttia viestissä: “Runopoika”

  1. MansenMimmi says:

    Mukava tarina! Kirjoita lisää pojista!

  2. Seksikäs says:

    Toivottavasti tämä jatkuu vielä.

Kommentoi

top