search
top

Peilisalin kronikat 7-9

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (60 votes, average: 3.73 out of 5)
Loading...

Peilisalin kronikat

Peili nro 7, Puhdistus.

 

Havahduin painon tunteeseen päälläni ja tunsin jonkun koskettelevan ja kutittelevan kupeitani. “Huomenta,” kuulin blondin sanovan. Ennen kuin kerkesin avaamaan silmiäni, pehmeät huulet hipaisivat omiani kevyesti, painautuen kovemmin kiinni, hellästä suudelmasta nopeasti intohimoisemmaksi muuttuen. Kaksi ajatusta kävi aivoissani yhtä aikaa, “joko taas” ja “oi kyllä kiitos”. Vartaloni oli välittömästi valmis, nännien kovettuessa bimbon suuria rintoja vasten ja jalkovälini valuessa vuolaasti. Sillä hetkellä tajusin jotain kriittistä puuttuvan! Penikseni pysyi piilossa vaikka aikaisemmin se oli plopsahdellut esille pyytämättä, aina alitajuntani loihtiessa himoittavia kuvia, muistoja ja tuntemuksia. Samanaikaisesti ihmettelin hetken verran mikä kova, sylinterimäinen muoto painaantui ja hieraantui äkillisesti häpykukkulaani vasten, naisen liikahtaessa päälläni.

 

Silmäni rävähtivät auki ja tuijotin blondia epäuskon ja himon ilmeiden vaihdellessa kasvoillani. Olinko kuullut yhteen painautuneiden kehojemme vaimentaman plopsahduksen juuri äsken? Herkuttelin mielessäni ajatuksella kuinka vastakkaiset, erilaiset elimemme avasivat kirjaimellisesti uusia tilaisuuksia ja tapoja penetroitumiseen. Pervojen ajatusteni juoksu palautti edellisen päivän tapahtumat mieleeni ja kaipasin kyllä kunnon kuurausta ja pesua ennen kuin olisin halukas tai valmis uusiin patjailuihin. Pyörähdin oikealle kyljelleni, bimbon tahmean ihon tarratessa omaani, varovaisesti hänet päältäni patjalle laskien. Hiljainen hengästynyt huokaisu blondin suunnasta keskeytti ajatukseni pesuhuoneen etsimisestä.

 

“Enkö ole tarpeeksi pantava ja motivoiva aktiin, suoritukseen ja koitokseen inspiroiva Muusa?” viimeistä sanaa painottaen, nainen kujersi viekoittelevalla äänellä, huuliaan kuin suukkoon suipistaen. Ahmin uhkeita, naisellisia muotoja silmilläni ja katseeni hakeutui miltei huomaamattani blondin jalkoväliin. Vaalea karvatupsu oli paikallaan häpykummulla mutta heti sen alla olikin liki oman penikseni kokoinen elin, erektiossa ja valmiina aikuisten väliseen, ehkä roisiin ja rajuunkin leikkiin. Jollain tiedostamattomalla tasolla tämä tuntui viimeistelevän kauniin Muusani, tehden hänestä vielä houkuttelevamman ja miltei vastustamattoman. Ravistin päätäni rationaalisen puolen ottaessa vallan ajatuksistani, kiiman ja panon käryjen noustessa nenääni molempien vartaloilta. “Etkö sinäkin mielisi peseytyä välillä?” kysäisin bimbolta, vihjaten yhteisen pesuhetken mahdollisuudesta. Nousin sängyltä ja kävelin peiliä kohti määrätietoisin askelin, blondin seuratessa pikaisesti perässäni.

 

Seisahduin mustan peilin eteen ja muistelin, kuinka olinkaan ensimmäisen kerran astunut kylmän pinnan läpi pelotta. Mieleeni nousi kuva kylvystä ja samalla sieraimiini tulvahti ruusun tuoksu. Uuden itsevarmuuden ja päättäväisyyden siivittämänä hengitin syvään ja tarrasin bimboa peniksestä kiinni, sen sattuessa olemaan lähimpänä haparoivaa kättäni. Naurahdin kevyesti ja virnistin vinkeästi vetäessäni naisen perässäni peilin läpi. Lämpimän vesihöyryn peittäessä näkyvyyden hetkellisesti, seisahduin ja odotin kunnes Muusa oli vierelläni. Tunsin jalkojeni alla sileän, miellyttävän lämpimän kaakelilattian. Huurun hälvennettyä näin keskellä huonetta sijaitsevan valtavan pyöreän altaan. Silmämääräisesti mittaillen arvelin mahtuvani kellumaan keskellä allasta, kaikki raajat vapaasti levitettyinä, reunoja koskettamatta. Kevyesti höyryävän veden pinnalla kellui ruusun terälehtiä, huoneen huumaavalla tuoksulla täyttäen.

 

Vasemmalla puolellani näin rivin tavallisia suihkuja, vastakkaisella seinällä oli istumapesupaikkoja. Suuntasin askeleeni oikealle, peniksestä yhä kiinni pitäen, naisen seuratessa innokkaasti. Viitoin blondia istumaan puiselle jakkaralle vesipisteen eteen ja viekkaasti hymyillen siirsin oman pallini hänen taaksensa. Kättäni kurottaen nostin käsisuihkun seinäpidikkeestään, avasin hanan ja veden lämmön testattuani suuntasin suihkun naisen päälle. Kädellä kevyesti hieroen kastelin pitkät vaaleat kutrit läpikotaisin. Suljin hanan ja silmäilin pitkää pulloriviä hyllyllä edessämme, ottaen käteeni ensimmäisen shampoon. Avasin korkin ja blondin haistettua sisältöä hän nyökkäsi hyväksyvästi. Puristin tarpeelliseksi katsomani määrän käteeni ja aloin pesemään hiuksia hellävaraisesti molemmin käsin. Muusa kallisti päätään taaksepäin, melkein rintoihini kiinni painautuen, mielihyvästä ynähdellen hieroessani käsilläni pääpohjaa pyörittävin tehokkain liikkein. Levitin shampoota hiusten koko pituuteen, kevyesti puristellen, välttäen venyttäviä liikkeitä.

 

“Puhdasta tuli,” totesin naiselle samalla kun kaadoin hänen päälleen ämpäriin aikaisemmin valuttamani veden. Viileähköllä vedellä ei ollut ihan toivomaani vaikutusta bimbon erektioon mutta sai kyllä aikaan paheksuvan äännähdyksen. Hyvittääkseni kyrvän lasketusyritykseni nappasin äkkiä lähimmän vartalosaippuan, ruuttasin sitä aimo annoksen käteeni, osan valkoisesta aineesta roiskahtaessa naisen selkään. Takaapäin kiinni tarraten, molemmat kädet saippuasta liukkaina, pesin raskaat rinnat parhaani mukaan. Hengästynyt “ah” karkasi Muusan huulilta, muuttuen nopeasti kovemmiksi voihkaisuiksi, pesun edistyessä.  Pyörittelin kämmeniäni ympäriinsä, mahtavien rintojen jokaisen kohdan kevyesti hieroskellen. Nännit saivat erityisen hyvän puhdistuksen, kovana sormieni alla lopulta törröttäen. Kuulin taas kehräystä ja kumarruin lähemmäksi blondia kuulostellakseni ääntä tarkemmin, nännieni hieraistessa saippuaista selkää. Äänen lähde unohtui muiden aistien vallatessa ajatukseni, alkaessani hieroa ja pestä selkää rinnoillani. Itsehän pesulle ja puhdistautumaan alun perin halusin, mietin virnistäen.

 

Kiehnäsin ja hankasin parhaani mukaan naista vasten, välillä itseäni saippuoiden, välillä muhkeita muotoja käpälöiden. Huoneen kaakeliseinät vahvistivat jokaisen himokkaan äännähdyksen ja vokalisoinnin jonka käsittelyni irrotti raskaasti hengittävästä naisesta. Vaivihkaa lakkasin hieroskelemasta blondia saippuaisilla käsilläni ja ryhdyin pesemään omia hiuksiani. Tovin päästä Muusa kääntyi minua päin kysyvä ja hölmistynyt ilme kasvoillaan. Olin myös tietoisesti vältellyt koskemasta kovana seisovaan erektioon bimbon jalkovälissä. Pesin ja huuhtelin itseni loppuun kiirettä pitämättä, samalla ilkikurisesti hymyillen. Tyynesti nousin ja astelin altaalle, rappuset alas laskeutuen. Syvimmässä kohdassa keskellä vesi nousi leukaani asti samoin kuin istumiseen tarkoitetuilla korokkeilla altaan ympärillä.

 

“Liity toki seuraani,” tokaisin bimbolle joka edelleen istui saippuaisena jakkarallaan. Yksi hätäinen suihku, muutama askel ja puhdas Muusa istui vierelläni, suu mutrussa, kyrpä edelleen kovana.

 

 

Peili nro 8, Maistelu.

 

Nojasin päätäni taaksepäin, lilluessani rentona ruusun tuoksuisessa kuumassa vedessä. Bimbo vieressäni taisteli tuulimyllyjä vastaan yrittäessään pysyä kaulaa myöten pinnan alla. Naisellisen uhkeat muodot muodostuivat vettä kevyemmästä aineesta ja mahtavat melonit kelluivat erityisen uhmakkaasti. Aikansa räpiköityään ja kamppailtuaan veden kannattelevaa voimaa vastaan blondi luovutti, päätyen kellumaan selällään. Kuin meritähti kaikki raajat ja elimet eri suuntiin sojottaen hän kikatteli tyttömäisesti, aikaisemman murjotuksensa syyn unohtaen. En voinut olla ihailematta tätä veden pinnalla hiljakseen lipuvaa herkkulauttaa. Muutama ruusun terälehti oli tarttunut naisen vatsalle ja suurille rinnoille. Nännit törröttivät herkullisen punertavina, kuin mehukkaat mansikat kakun koristeena. Terhakan seisokin kärjessä oli yksinäinen tummanpunainen terälehti, aivan taatusti tarkoituksella sinne asetettu, ajattelin mielessäni. Nuolaisin huuliani himokkaasti pohtiessani miltä makkara maistuisi ja kummatko huulet sitä haluaisivat ensin imaista.

 

Samalla vatsani muistutti olemassaolostaan. En ollut syönyt mitään sitten eilisen aamun! Nesteytyskin oli jäänyt melko vähiin, pariin suulliseen makeaa maitoa. Koveneva murina mahastani kirvoitti hyväntahtoisen naurahduksen Muusasta. “Mulla alkaa kanssa olemaan nälkä,” hän totesi ääneen. Rappusten kaiteesta tukea ottaen nainen nousi rivakasti vedestä, kiinteiden pakaroiden heilahtaessa veden vastustuksesta. Tuijotin etääntyvää muodokasta takamusta näystä haltioituneena. Käsin olin kyllä jo kokenut ja kourinut paikat mutta nyt vasta näin kannikat kunnolla, melkoisen miellyttävästi kulmasta. Tarpeettoman paljon lanteitaan pyöritellen ja keinutellen blondi sipsutteli viehkosti peilin ääreen, käänsi päätään ja heitti minulle lentosuukon ennen kuin astui vaivatta mustan peilipinnan läpi. Olin liian nälkäinen seuratakseni naista muuten kuin katseellani ja toivoin hänen palaavan pian takaisin.

 

Kotvasen kuluttua pääsin ahmimaan uudenlaista herkullista näkymää, Muusan kiiruhtaessa luokseni, suurta hedelmäkoria oikealla käsivarrellaan kantaen ja paria pulloa vasemmassa kainalossaan puristaen. Suuret rinnat poukkoilivat sinne, tänne ja vähän joka suuntaan, makkaran heilahdellessa askelluksen tahdissa minne sattuu. Silmäni sinkoilivat kuin flipperipallot, katseeni vaeltaessa herkkujen välillä, osaamatta päättää mikä olisi mieluisin maisteltava. Nousin käsivarsieni varaan altaan reunalle nälkäinen katse silmissäni. Bimbo laski kantamuksensa eteeni mutta juuri otteeni ulottumattomiin. “Ota huikka pahimpaan janoon,” hän sanoi virnistäen ja ojensi minulle toisen vesipulloista. Join janoisesti pitkään, hengähdin hetken ja meinasin tukehtua seuraavaan kulaukseen, nähdessäni mitä Muusa oli sillä välin puuhannut.

 

Katseeni edessä levittäytyi herkullinen kattaus hedelmiä ja marjoja, himoittavan kauniin blondin päältä tarjoiltuna. Kermavaahtopurkki kädessään hän virnisti minulle viekkaasti, kuorrutti nänninsä pikaisesti valkoisella vaahdolla ja viimeisteli kokonaisuuden kahdella mansikalla. Tuijotin näkyä suu auki kuolaten. “Eikö sulla ollu nälkä?” bimbo kysyi, palauttaen ajatukseni takaisin tilanteeseen ja tähän hetkeen. Ojensin käteni ja nappasin naisen navalta hedelmäpalan suuhuni, maukasta päärynää maistellen. Kurottaessani seuraavaa maistiaista mietin oliko blondi ehtinyt syömään lainkaan. Muistelin hänen viipyneen vain lyhyen hetkisen hakureissullaan. Halusin saada paremman kuvan herkullisesta kattauksesta ennen kuin se katoaisi nälkäisiin suihin. Nousin pikaisesti altaasta, enimmät vedet iholtani käsilläni pyyhkien ja pois ravistellen.

 

Kyykistyin Muusan viereen haluten ja himoiten maistaa hänen täyteläisiä huuliaan. Aikeeni keskeytettiin sormenpään painuessa huulilleni, naisen sanoessa vienosti hymyillen “ei”. Kummastuneena ja mietteliäänä nostin toisen kermavaahdossa uivan mansikan huulilleni. Puraistessani mehukasta marjaa pari pisaraa roiskahti bimbon suulle, huulet punaisemmiksi värjäten. Kieli ilmestyi maistelemaan makua ja suu raottui kuin lisää pyytäen. Tajuten tilaisuuteni tulleen poimin toisen mansikan huulillani ja tarjosin sitä avoimelle suulle. Huulemme painautuivat makeaan suudelmaan, mansikkaa välissämme maistellen, kielillä pyöritellen. Mehu valui naisen leukaa pitkin sottaisen suudelman päätteeksi ja olin aika varma että en ollut tahraton enää itsekään. “Oletpas makea makupala,” totesin blondille nuolaistuani hänen huuliaan suudelman päätteeksi. Haluamatta haaskata herkkuja, siirryin puhdistamaan kermavaahdon jäänteitä punehtuneilta nänneiltä, kielellä terävästi tökkien ja pitkillä liikkeillä lipoen. Bimbo voihki ja vääntelehti niin että pelkäsin loppujen hedelmien luisuvan pois herkulliselta tarjottimelta.

 

Aika siirtyä seuraavaan ruokalajiin, totesin itselleni valikoimaa silmäillessäni. Navalla oli sekaisin päärynää ja persikkaa, sopivina suupaloina. Jalkovälin kummulla oli kasa tummanpunaisia kirsikoita ja yllätyksekseni kokonainen banaani, puhelinluurimaisesti asetettuna lepäämään heti peniksen yläpuolelle. Naureskelin näylle hetkisen mielleyhtymien vallatessa aivoni. Kenenkä banaani plopsahtaisi tänään ja mitä kirsikkaa tarjottaisiin. Tai persikkaa. Samalla ajatuksella koppasin kourallisen päärynänpaloja navalta. Tarjosin ensimmäistä blondille, tällä kertaa sormillani. Suuruokinta oli toki miellyttävää mutta hidasta ja sotkuista puuhaa. Sormiani nuolaisten nainen ahmaisi jokaisen suupalan, ja nopeasti tyhjensimme navan tienoot päärynöistä, persikoiden kadotessa seuraavana. Suutelin makeaa napaa, kieltäni nopeasti somassa painaumassa pyöräyttäen. “Kutittaa,” nainen valitti vaimeasti mutta ei kuitenkaan pyytänyt minua lopettamaan. Kielelläni alaspäin suunnaten saavuin pian kirsikkakeolle tai oikeastaan niille muutamalle harvalle jotka olivat pysyneet paikallaan, naisen kiemurrellessa kiusaavan kieleni alla.

 

Pohdin parasta tapaa syöttää kivelliset kirsikat blondille kun katseeni osui kankeaan elimeen, jonka päässä oli edelleen yksittäinen ruusun terälehti. Lipaisin huuliani mieliessäni jo jotain suolaisempaa maisteltavaa, makean imelien hedelmien jälkeen. Suuni oli jo lähestymässä mahtavaa makkaraa kun blondi yhtäkkiä pysäytti aikeeni. Kätensä ojentaen hän tarttui varmasti päästäni, pitäen minua otteessaan.

 

 

Peili nro 9, Hieronta.

 

Nykäisin päätäni äkillisesti, Muusan otteen irrotessa kasvoiltani. Minuahan ei pideltäisi kiinni tai estettäisi tekemästä mieleni mukaan, seuraamasta himojani ja halujani, totesin mielessäni röyhkeästi ja riettaasti virnistäen. Lipaisin salamannopeasti kielelläni terskaan tarttunutta terälehteä. Yritykseni saada se saaliikseni epäonnistui mutta kielenkärjen äkkinäinen lipaisu kirvoitti bimbon huulilta mielihyvän voihkaisun. Irvistin hienoisesti tajutessani ja maistaessani mihinkä kieleni oli osunut. Pitkään kypsynyt makkara suolaisine, hieman kuivuneine ja ikääntyneine hekumatippoineen ei todellakaan ollut nyt minun makuuni. “Puhtaus puoli ruokaa,” naurahdin blondille kieräyttäessäni hänet altaan reunalta takaisin veteen. Mahtavan loiskahduksen ja äänekkään vastalauseen kaikuessa korvissani keräsin lattialle aikaisemmin pudonneet kirsikat ja söin ne suihini hitaasti nautiskellen.

 

Sillä välin, veden varaan joutunut bimbo toipui koettelemuksestaan yllättävän nopeasti ja nappasi päältään pudonneen banaanin käteensä ennen kuin se upposi pohjalle asti. “Tää on sulle,” blondi sanoi minulle virnistäen, puoliksi kuorittua banaania kädestään tarjoten. Kumarruin altaan reunalle ja naisen kädestä kiinni tarraten vedin sojottavan hedelmän lähemmäksi ja nuolaisin sen huippua härnäävästi. Kuljetin kieltäni koko varren alas asti ja takaisin ylös, terävää kärkeä lopuksi suukottaen. Otin suuhuni niin paljon paksua hedelmää kuin pystyin ja suljin huuleni kovan hedelmälihan ympärille samalla naista silmiin katsoen. Bimbon ilme kertoi kiimasta, halusta ja panon himosta. Seuraava ilme oli tyrmistynyt, purressani banaanista palan irti ja syödessäni sen ilkikurisesti virnistäen. “Lick it, suck it, please don’t bite it!” nainen äännähti kuin tuskissaan.

 

Sujahdin alas veteen ja vedin Muusan lähelleni, haluten tyynnyttää ja lohduttaa toista, karkottaa julman pilani aiheuttaman ahdingon. Rintojemme painautuessa yhteen nännit hieraisivat toisiaan, lähettäen kipinöitä ja himon signaaleja molempien vartaloilla. Huulemme hakeutuivat toistensa seuraan ja syleilymme tiukentui. Osittain syöty banaani lipesi naisen otteesta, vajoten hitaasti altaan pohjalle. Toisenlainen sisäisesti nautittava, mahdollisesti maisteltava pitkänomainen objekti hieroi häpykukkulaani vasten. Vaikka tuntemus oli nautinnollinen, en halunnut tätä saatavilla olevaa makkaraa juuri nyt. Päättäisin itse mitä, milloinka ja mihinkä koloon laitetaan. Blondin käytettävissä olevien kolojen määrä oli tilapäisesti vähentynyt yhdellä, mutta sitä kyseenomaista paikkaa olikin jo hinkattu melkoisesti.

 

Mielin koittaa seuraavaksi bimbon persikkaisten poskien piilossa lymyävää aukkoa. Pohdin olisiko se samalla lailla makkaran nälkäinen ja hyvän tuntuinen kuin mahlojaan vuolaasti valutteleva, sykähtelevästi puristeleva pillu. Tuumasta toiseen ja toimeen, mietin ja hymyilin viekkaasti käsieni siirtyessä bimbon hartioiden ympäriltä alemmaksi, uuman kautta kiertäen ja hyvin muodostuneille pakaroille päätyen. Hivelin kannikoita sormenpäilläni, puristelin pakaroita yhteen ja rutistelin niitä antaumuksella. Ujutin sormenpäitäni lähemmäs vakoa, naisen reaktioita seuraten. Keskisormen kutitellessa kevyesti suklaarusinaryppyä vasten Muusa jäykistyi otteessani lisää, etupuolelta. Bimbon ilme oli irstaan himokas hänen painautuessaan sormeani vasten, yrittäen saada sen sisäänsä. Nähtävästi molempien mielestä vaniljaa oli nautittu riittävästi ja oli aika siirtyä suklaaseen. Muistelin mielessäni miehen ja naisen anatomiaa, mitä tuli anaalihierontaan ja aprikoin oliko blondin sukupuolielinten muutos pintaa syvempi. Oli vain yksi tapa koetella teoriaa ja se olisi käytännön harjoittelu.

 

Nykyisellä kokoonpanollani en voisi panna sormiani enempää halukkaan naisen tiukkaan reikään, joten oli aika testata toista teoriaa ja kokeilla mielikuvaharjoituksia. Muodostin mielessäni hyvin muodostuneen 7 tuumaisen penikseni kuvan. “Heppi esiin hep!” komensin ja tunsin jotain tapahtuvan jalkovälissäni. Klitoris sykähteli turvotessaan täyteen kiihotukseensa ja kasvoi samalla kokoa pituus- ja leveyssuunnassa, valmiiksi kovettuneeksi kyrväksi muotoontuen. Häpyhuulet pullistelivat ja tempoilivat kuin purjeet kovassa tuulessa, karvattomiksi kiveksiksi paisuen, hieman alemmaksi jalkovälissäni asettuen. Muutoksen myllerryksessä aukkoni kuroutui umpeen anatomisesti tarpeettomana. Naisellisten genitaalien muodonmuutoksessa miehekkääksi kesti vain muutama sekunti ilman minkäänlaisia plopsahtavia ääniä. Huokaisin helpotuksesta, havainnosta ja ymmärryksestä että minulla oli tahdonvoimaa kasvattaa penis, eikä se ollut pelkästään alitajunnan, himon ja halun orja.

 

Syleilyni rutistuksessa oli halukas kiiman orja, himokas bimbo joka oli aina valmiina seuraavaan aktiin, mitä tahansa halusinkaan hänen kanssaan tai hänelle tehdä. Tämän tiedostaessani tartuin herkullisista pakaroista kiinni, lanteemme yhteen painaen. Kovan kyrpäni painautuessa toista seisokkia vasten naisen ilme oli ensin yllättynyt, himon ja halun olemuksen palatessa nopeasti kasvoilleen. Häpeilemättä ja himokkaana hankasin itseäni Muusaa vasten, sapeleidemme tanssiessa napojemme lomassa. Blondi sujautti kätensä väliimme, kovat kanget yhteen puristaen. Terskojen hieroessa toisiaan kovaääninen voihkintamme kaikui kaakeleista. Sormeni etsiytyi taas pakaravaolle rusinan tiukkuutta tunnustelemaan, tahtoen tunkeutua sisälle. “Pane mua paljaalla papana-aukkoon,” bimbo pyysi kiehnätessään sormeani vasten malttamattomana.

 

Enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa ja hetkessä, sykkivä elimeni halusi toteuttaa blondin toiveen. Vesi vanhin voitehista ei varmasti toimisi riittävänä liukasteena, lisäksi pesten vähäisetkin luontaiset ilopisarat jäykistä elimistä. Ajatuksen siivittämänä irrottauduin naisen otteesta, pyöräytin hänet ympäri ja asetin hänet polviensa varaan altaan matalammalle istumakorokkeelle. Ihastuneena tuijotin kauniita hyvin muodostuneita persikanposkia edessäni ja hyväksynnän merkiksi läpsäytin niitä kevyesti kädelläni. “Aah,” karkasi Muusan huulilta. Käsillä liukkaasti kourien tunnustelin kiinteät pakarat joka puolelta. Kumarruin suutelemaan toista kannikkaa ja näykkäisin sitä kevyesti. Painoin purrulle pakaralle toisen suudelman ja jatkoin ylöspäin, selkää huulilla kutitellen ja suukotellen. Päästessäni niskaan asti käteni työskentelivät jo suurten rintojen kimpussa, nipistellen ja pyöritellen nännejä kunnes ne näpöttivät kovina ja herkkinä. Kehoni painautuessa blondia vasten hankasin ja hieroin kovaa, hekumatippoja valuvaa kyrpääni persikkaista vakoa vasten.

 

Liutin käteni rinnoilta hartioille ja hieroskelin pyörittävin liikkein koko selän pituuden alaspäin kunnes saavuin pyöreiden pakaroiden yhtymäkohtaan. “Tuo tuntuu muuukavalle,” nainen ynähteli nautinnosta jatkaessani hellää hierontaa juuri pakaroiden yläpuolella. Mietteissäni pyöräytin käsiäni vielä pari kertaa pakaroilla, ihan vaan koska pystyin ja halusin. Bimbon vuotavaa seisokkia unohtamatta ja lukuun ottamatta saatavilla ei ollut varsinaisia liukuvoiteita peppu penetraatioon. Tartuin blondin paisukkiin ja muutamalla hyvin hierovalla, puristavalla ja vetävällä liikkeellä houkuttelin esille melkoisen määrän erinäisten rauhasten eritteitä, hekumatippoja ja ilopisaroita. Bimbo hieroi ja puski itseään kovaa sarveani vasten kiimaisena samalla pyytäen jatkamaan lypsyä.

 

Hieroin liukasteet pikaisesti pakaroiden väliin ja pyöritin sormenpäätäni hitaasti aukkoa vasten. Hetkeen ei tapahtunut mitään mutta lopulta tiukka rengas rentoutui ja sormeni painui kiireettä sisälle. Jonkin matkaa puristavan tiukkaan aukkoon työnnyttyään sormenpääni tapasi jotain mikä tuntui kuin pehmeältä saksanpähkinältä ja päättelin bimbon muutoksen olevan fysiologisesti laajempi kuin pelkät ulkoiset sukupuolielimet antoivat ymmärtää. Pientä tule tänne liikettä tehden kutittelin eturauhasta keskisormellani blondin kiihotustilan kasvaessa niin että hän anoi minua panemaan peppuun ja pikaisesti. Sormeilin tiukkaa aukkoa hetken, naisen voihkiessa äänekkäästi. Totesin paikat todella hyvin voidelluiksi ja riittävän rentoutuneiksi työntääkseni reikään jotain vähän isompaa kuin sormi. Sormen vetäytyessä aukosta sulkijalihas supisteli hieman.

 

Tarrasin bimboa pakaroiden sivuista ja lanteitani liikuttaen levitin liukasteita koko pituuteeni, pakaravaon huolellisesti hieroen. “Tätäkö todellakin haluat?” kysyin ilkikurisesti virnistäen. Härnäävästi pyöritin terskanpäätä sykkivällä aukolla. Tiukasti muodokkaisiin lanteisiin tarttuen estin bimbon hätäisen yrityksen pakottaa kova kyrpäni sisäänsä. “Jos kerjäät tarpeeksi vakuuttavasti, saatat saada haluamasi,” totesin Muusalle tyynesti.

 

JATKUU

 

Kommentoi

top