search
top

Joulun ihme

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (96 votes, average: 2.61 out of 5)
Loading...
Olen toiseksi vanhin lapsi kahdeksasta. Meillä ei ollut kenellekään omaa huonetta, ja isossa perheessä yksin kotona oleminen oli todella harvinaista. Päin vastoin, meidän vanhimpien lasten vastuulle jätettiin usein myös nuorempia sisaruksia. Kun siihen sitten yhdistyi seksuaalinen herääminen ja jatkuva tarve itsensä tutkimiseen, oli turhauttava ja paineita luova tilanne valmis.
Minä ja vanhempi veljeni nukuimme kellariin saunan ja pesuhuoneen viereen takkahuoneesta lohkaistussa huoneessa. Jälkikäteen rakennetun seinän äänieristys oli olematon, ja uskonnollisessa perheessä opin nopeasti runkkaamaan mahdollisimman äänettömästi ja nopeasti. En uskaltanut tuoda kirjastossa korvat punaisina selailemiani aikuisten sarjakuvia ja tom of finlandin elämänkertoja kotiin asti, ja usein tuijotin salaa pari vuotta vanhempaa veljeäni suihkun jälkeen illalla tallentaen itselleni materiaalia. Meillä kasvoi jo molemmilla hiukan vaaleita karvoja, mutta veljeni kalu näytti varsinkin lämpimän suihkun jälkeen turpeana omaani reilusti isommalta, aikuiselta.
En ollut nähnyt veljeni ja kolmen pikkuveljeni lisäksi ketään alasti pitkään aikaan. Kävimme lapsena äidin ja isän kanssa saunassa, mutta se loppui ehkä joskus kymmenvuotiaana. Sen jälkeen vanhemmat pojat ja tytöt saunoivat omissa vuoroissaan. Oli siis varsin luonnollista että kirjaston piirrospornon lisäksi runkkausmielikuvissani vilkkui lähinnä isoveljeni kalu. Olimme molemmat pellavapäisiä, laihoja poikia. Pidin meitä aika tavanomaisen näköisenä, mielestäni pyörällä paikasta toiseen liikkuminen oli luonut meille kaikille pojille keskivertoa terhakamman perseen ja vahvemmat reidet. Veljeni reidet ja pakarat sekä kalun ympärys olivat karheat kullanvaalean karvan peittämät. Olin tuijotellut niitä useasti kesäisillä uimareissuilla.
Veljeni vaikutti kiltiltä nuorelta mieheltä, kävi nuortenilloissa ja pyöri muiden uskovaisten nuorten kanssa. En ollut koskaan edes yön pimeydessä kuullut hänen vuoteestaan itsetyydytykseen viittaavia ääniä. Tämä kaikki muuttui jouluna jona veljeni oli paria viikkoa vaille täysi-ikäinen ja minä juuri 16 täyttänyt. Suvussa kiersi vatsatautia, ja mummolan suuren sukujoulun sijaan vain naimaton setämme ja äidin nuorin sisko perheineen tulivat meille joulunpyhiksi.
Setä nukkui takkahuoneen sohvalla, eli meidän seinämme takana, pienimmät sisarukseni oli pakattu siskonpetiin niin että tädin perheelle oli vapautunut yksi yläkerran huoneista. Joulu sujui tavanomaisin kuvioin, ja lopulta vetäydyimme nukkumaan. Jossain vaiheessa veljeni lähti pelkissä kalsareissa käymään kylpyhuoneen yhteydessä olevassa vessassa.
Jonkun ajan päästä havahduin siihen että hänen sänkynsä oli yhä tyhjä. Seinän takaa kuului tukahdutettuja ääniä. Seksuaalisesti äärimmilleen virittyneet teinipojan aivoni tunnistivat heti litisevän äänen. Joku runkkasi. Sydämeni alkoi jyskyttää kurkussa ja kaluni pamahti saman tien niin kovaksi että kärki luiskahti ulos alushousujen sepalusaukosta. Aivot sumussa nousin sängystä mahdollisimman hitaasti ja hiivin ovelle, jonka veli oli jättänyt raolleen – ehkä ajatuksena etten heräisi. Kurkistin ovesta ja näky sai kaluni nytkähtämään rajusi ja tunsin kiimaliman vuotavan kalua pitkin solkenaan kastellen kalsarini. Setäni makasi sohvalla toinen jalka selkänojalle nostettuna ja toinen jalka lattialla. Takan hiipuvassa valossa oranssina hehkuivat selvästi karvattomat raskaat kivekset ja kivikova, kokemattomiin silmiini valtavan näköinen kalu jota hän veteli varovasti. Setä makasi niin että minulla oli esteetön näkymä hänen jalkojensa väliin.
Veljeni seisoi kalsarit puolireidessä sohvapöydän toisella puolella. Hänen kalunsa sojotti suoraan kohti enoa, lähes yhtä suurena. Veljeni ei runkannut, vaan pyöritteli sormeaan selmästi limaisen kalunsa kärjellä. Yhä runkaten setä ojensi kättään veljeäni kohti.
“Väinö istu tähän” Käheä kuiskaus oli lähes äänetön, mutta minulle oli selvää ettei eno halunnut veljeäni sohvalle istumaan. Järkytyksekseni (ja kaluni yhä suuremmaksi riemuksi) veljeni ei edes yrittänyt vastustella vaan riisui kalsarinsa ja otti äänettömästi pari askelta sohvalle. Hän kiipesi varovasti sedän päälle kahareisin ja kyykistyi tämän märän kyrvän päälle. Yksi terävä ähkäisy karkasi kärjen painuessa veljeni reikää vasten, sedän suuri koura peitti veljeni suun nopeasti tukahduttaen loput äänet. Tuijotin lumoutuneena kuinka veljeni perse liukui alemmas sedän upotessa hänen sisäänsä. Hetken kuluessa litinä alkoi uudestaan, tällä kertaa veljeni liukuessa ylös alas sedän kyrvällä.
En tiedä mistä sain rohkeuden, mutta niin hiljaa kuin osasin astuin takkahuoneen puolelle ja aloin itsekin runkata. Kaluni sojotti yhä kalsareiden sepalusaukosta, ja kaivoin kiimassani myös kivekset sieltä ulos. Veljeni nousi hiljaa sedän kalulta ja kumartui sohvan käsinojan yli minuun päin. Setä nousi sohvalle polvilleen ja työnsi kalunsa uudestaan veljeeni. Tajusin että he eivät nähneet minua pimeän huonen nurkassa ja jatkoin voihkimista pidätellen runkaamista tälle näylle joka oli törkeämpää kuin missään fantasioissani. Sedälläni oli karvainen maha, jonka pehmeä rasvakerros värähti jokaiselle työnnöllä. Jostain syystä tuo värähdys tuntui minusta erityisen kiihottavalta. Yhtäkkiä litinä loppui ja setäni vetäytyi ulos veljestäni.
“Kiitos Väinö” sedän käheä kuiskaus, ja vapisten veljeni nousi sohvalta. Hän kumartui ehkä suutelemaan setää tai nuolaisemaan tämän kalua, en nähnyt enää kunnolla hiipuvassa valossa. Sitten hän kääntyi ja lähti hiipimään huonettamme kohti. En voinut enää lopettaa runkkaamista ja siirtyä sivuun, olin niin lähellä laukeamista. Hän seisoi metrin päässä minusta kun tulin. Sperma roiskui veljeni kivikovalle kalulle ja takertui hänen karheisiin karvoihinsa. Veli huomasi minut vasta tässä kohtaa. Hän tuijotti minua hetken, enkä hämärässä ollut varma mikä hänen reaktionsa oli.
Veli ojensi sanattomasti kätensä ja työnsi minut rinnasta huoneeseemme. Hän sulki oven perässään ja tarttui edelleen sanattomana spermaiseen ja limaiseen, edelleen puolikovaan kaluuni. Hän veti minut kalusta itseään vasten ja haistoin hien ja sperman sekä sedän partaveden.
“Haluutko mua vai Raimo-setää?” veli kuiskasi korvaani lähes äänettömästi. Hänen yhä kovana seisova kalunsa hankasi vatsojemme välissä. Vastaustani odottamatta veli painoi minut polvilleni. Hänen suolaisen makuinen, omien spermojeni tahrima kalu puski suuhuni ja painui suoraan nieluun asti. En ehtinyt edes ajatella teinkö suuhunottoa oikein kun hän ähkäisi ja laukesi rajusti suuhuni ja kurkkuuni. Nielin vaistomaisesti kaiken ja aloin nuolla kalua puhtaaksi.
Kun nostin katseeni veljeeni, näin sedän seisovan hänen vieressään käsi Väinön hartioilla, kalu puolikovana. Hänen ystävällisillä kasvoillaan oli itselleni vieras, selvästi kiiman tuoma nälkäinen ilme.
“Tää taitaa tosiaan kulkea suvussa meillä.” Raimo hymähti hiljaa ja ohjasi varovasti vapaalla kädellään päätäni kohti limaista kaluaan. Aloin nuolla sitä ennen kuin edes tajusin missä se on ollut. Se maistui veljeni perseelle ja spermalle, muttei vastenmieliselle. Kahden kyrvän välillä mietin että tänä jouluna todellakin joulun ihme tapahtui. Synnintunto ja kalvava syyllisyys tuntuivat vain syventävän kiimaani.

3 kommenttia viestissä: “Joulun ihme”

  1. Perseen makua lisää says:

    Tosi kiihottava tarina. Toivottavasti tarina jatkuu vaikka joulusaunassa. 😉

    Laukesin kohdassa, jossa maisteltiin perseeltä ja spermalta maistuvaa Raimo sedän kullia.. tosi hottia! Piti sen jälkeen imeä omalta perseeltä maistuvaa sormea ja runkata vielä uudelleen. Lisää tätä.

  2. Mara says:

    Kiihottava juttu,alkoi heti seisomaan…oli helppo laskea vatsalle..

  3. Piilohomppeli says:

    Hyvä oli, kiihottava kun mikä ja tarina piti otteessaan.

Kommentoi

top