search
top

Ensitapaaminen Valtiattaren kanssa (osa 2)

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (28 votes, average: 3.00 out of 5)
Loading...

Oven avauduttua ja silmien totuttua hämärään, Oskari huomasi, että pakettiauton takaosa oli tyhjä. Siellä ei ollut ketään. Hän nousi sisälle, miettien oliko hän erehtynyt autosta.

– Pakkohan se tämä on olla, hän mietti. Ei pihalla ollut muitakaan autoja.

Silloin puhelin värisi taas hänen taskussaan. Hän kaivoi puhelimen esiin ja luki näytölle ilmestyneen viestin: “Työkalulaatikko”. Oskari katsoi ympärilleen ja huomasi auton takaosan perällä muovisen työkalupakin. Hän siirtyi sen luokse ja avasi kannen. Heti kannen alla oli käsin kirjoitettu lappu, jossa luki: “Riisu vaatteesi ja kenkäsi, laita ne reppuusi. Sammuta puhelimesi ja kirjoita pin- ja pääsykoodisi tähän lappuun. Laita laatikosta löytyvä huppu päähäsi ja lukitse kätesi selän taakse käsiraudoilla”.

Oskarin vatsan pohjasta kouraisi nyt todella ja hän tunsi, kuinka siveysvyöhön lukittu kalu yritti raivokkaasti puskea ulos laitteesta. Nyt oltiin siirtymässä sille mielen ja nautinnon alueelle, jonne kukaan muu ei ollut häntä aiemmin vienyt. Todelliseen alistumiseen. Oskari oli lukenut erään kokeneen valtiattaren kirjan, jossa tämä kertoi alistuvien miehien kokevan henkistä täyteyttä vain silloin, kun joku muu on ottanut heiltä vallan päättää asioista. Mitkään puolivillaiset piiskausleikit eivät ole kuin laastaria haavalle. Todellinen tauti parannetaan vain luovuttamalla valta toiselle.

Ja juuri näin Oskarikin ajatteli. Pian heidän tutustumisensa jälkeen, Valtiatar oli pistänyt hänet hankkimaan itselleen siveysvyön, jota Oskari tilaisuuksien mukaan käytti. Siveysvyö sytytti hänen sisäisen orjansa, mutta koska avaimet olivat hänen itsensä hallussa, lopullista alistumisen tunnetta ei päässyt syntymään. Silloin hän oli ehdottanut Valtiattarelle, että hän hankkisi avaimien säilytykseen tarkoitetun koodilukollisen säilytysboksin, johon hän laittaisi avaimet siveysvyöjaksojen ajaksi. Koodin hän kuvaisi puhelimellaan, lähettäisi Valtiattarelle ja poistaisi sitten itseltään.

Tämä keino oli toiminut ja Oskari olikin viettänyt viimeiset kaksi kuukautta siveysvyössä ilman omaa mahdollisuutta irrottaa sitä. Hän eli jatkuvassa kiimassa ja aamuöiset rajut erektioyritykset olivat ajaa hänet hulluksi. Muutaman ensimmäisen viikon jälkeen hän oli alkanut kiihottuessaan valuttaa pieniä määriä spermaa, kuin pahainenkin narttu.

Tilannetta ei auttanut se, että hän oli aina ollut krooninen runkkari. Vähintään kerran päivässä piti saada, monesti useamminkin. Ne ajat olivat nyt kuitenkin taaksejääneitä. Valtiattaren käskystä Oskari sai runkata melko usein, mutta siihen liittyi kaksi ehtoa: ei laukeamista ja runkkaussessioon piti aina liittyä peniksen soundaamista.

Oskari ei ollut koskaan ymmärtänyt soundaamista. Touhu näytti hirveältä ja hän oli kerran kokeillut työntää virtsaputkeensa muutamien millien paksuisen metallisen dilataattorin. Se oli tuntunut kammottavalta. Nyt hän kuitenkin soundasi vehjettään aina tilaisuuden tullen lähes sentin paksuisella sauvalla. Hän ei edelleenkään erityisesti nauttinut tunteesta, mutta Valtiatar oli ehdollistanut hänet siihen, että runkkaamiseen liittyy aina myös soundaaminen. Nautinto tuli siis näiden kahden asian yhdistymisestä orjan mielessä. Eikä hänellä oikeastaan ollut vaihtoehtojakaan. Valtiattarella oli avaimet siveysvyöhön ja jos hän joskus haluaisi laueta, oli parasta ottaa nöyrästi sauvaa sisään niin, että Valtiatar pysyisi tyytyväisenä.

Oskari aloitti puhelimestaan. Hän painoi siitä virran sammuksiin, kirjoitti vaaditut koodit paperin taakse ja laski sekä puhelimen että paperin laatikkoon. Kukaan ei pystyisi jäljittämään häntä tästä eteenpäin tapahtuisipa mitä tahansa. Vallan menettämisen tunne värisytti häntä.

Hitaasti Oskari riisui vaatteensa ja tunki ne reppuunsa, jossa ei ollut muuta kuin siveysvyön avaimien säilytysboksi. Hän nosti työkalulaatikosta mustasta nahasta valmistetun hupun. Hupussa ei ollut silmäaukkoja. Sierainten kohdalla kaksi pientä aukkoa ja suun kohdalla neppareilla kiinnitettävä kuminen suupallo. Hupun takaosassa oli nyörit, joilla se saatiin kiristettyä päänmyötäiseksi ja kaulan kohdalla remmi. Oskari hengitti sisäänsä ulkoa tulevia loppusyksyn tuoksuja: maatuvia lehtiä ja märän maan tuoksua. Hän käänteli huppua hetken käsissään ja nosti laatikosta käsiraudat syliinsä. Ne olivat poliisimallia eivätkä mitkään pornokaupan pehmustetut lelut. Hän sulki silmänsä ja veti hupun päähänsä. Nahkan tuoksu ja tuntu iholla kiihotti häntä ja hän tunsi jälleen kalunsa tekevän sopimattomia ehdotuksia siveysvyössä. Kömpelösti hän sai kiristettyä hupun nyörit niin, että huppu liimautui vasten hänen ihoaan. Viimeiseksi hän kiristi kaulan ympäri menevän remmin ja kiinnitti suupallon suuhunsa. Huppu pysyisi päässä eikä hän näkisi yhtään mitään.

Hetken Oskari mietti, että nyt olisi viimeinen tilaisuus paeta. Hän pukisi vaatteet päälleen ja yrittäisi liftata takaisin kotiinsa. Ei hän sitä tietenkään halunnut – hänen kohtalonsa oli jo annettu Valtiattaren käsiin. Lisäksi Valtiatar tiesi hänen todellisen henkilöllisyytensä ja ammattinsa. Hänellä oli satoja kuvia ja videoita siitä, kuinka hän raiskaa itseään kotinsa lattialla tai poseeraa alastomana lähialueensa metsissä. Sellaisen materiaalin ei saanut antaa päätyä kenenkään nähtäville. Valtiatar oli tietenkin monesti vakuuttanut, ettei käyttäisi materiaaleja Oskaria vastaan, mutta pohjimmiltaan hän ei voisi enää koskaan olla vapaa mies tämän asian suhteen. Valtiatar piti pitää tyytyväisenä.

Tunnustellen käsillään, hän poimi käsiraudat sylistään. Ne tuntuivat raskailta ja kylmiltä. Hän kiristi ensin oikean käden raudan, henkäisi hiljaa ja kuljetti kätensä selkänsä taakse. Siellä hän kiinnitti vasemman ranteen raudan ja painoi sen kiinni. Tuntui, kuin maailma olisi hänen ympärillään hiljentynyt. Enää ei ollut paluuta.

Sitten pakokauhu iski. Hän tajusi jättäneensä pakettiauton takatilan liukuoven auki. Nyt hän istui alastomana, siveysvyössä kahlittuna takatilassa ilman, että saattoi nähdä mitään. Hänet taas kuka tahansa paikalle sattuva näkisi heti! Hän alkoi hengittää raskaasti ja kuola alkoi valua norona pitkin hänen leukaansa ja tippui siitä hänen paljaalle rinnalleen.

– Mitä, jos koko Valtiatarta ei olekaan? Entä jos tämä onkin jokin kauhea juoni hänen nappaamisekseen tai kenties vielä pahempaa – tappamiseksi? Oskari pohti kauhuissaan.

Hän vetäytyi kohti auton takaosaa ja nojasi vasten kylmää peltistä seinää. Oli pakko rauhoittua, hän ei voisi tehdä asialle enää mitään. Oskari alkoi tarkoituksellisen hengittää hitaasti ja keuhkot täyteen ilmaa vetäen. Samalla hän kuunteli ääniä. Jotain joka kertoisi, oliko joku lähistöllä. Aluksi ei kuulunut, kuin tuulen suhinaa syysillassa. Sitten hän oli kuulevinaan askelia. Ne kuuluivat nyt aivan varmasti lähempää. Kävelijällä oli kopinasta päätelleen jaloissaan korkokengät.

Askeleet kuuluivat nyt selvästi ja pysähtyivät sitten. Tulijan täytyi seisoa avoimen oven edessä. Oli hiljaista ja Oskari tiesi tulijan katselevan häntä. Hän yritti sanoa jotain mutta suupallon vuoksi ulos tuli vain epäselvää kakellusta. Tulija ei vastannut. Uusi pakokauhun aalto pyyhki Oskarin mielessä.

– Mitä helvettiä tämä on? Kuka se on? hän mietti kauhuissaan.

Sitten liukuovi vedettiin kiinni. Askelet kiersivät auton kuljettajanpuoleiselle ovelle. Keskuslukitus avattiin ja tulija nousi autoon. Ovi pamahti kiinni ja moottori käynnistyi. Auto lähti liikkeelle ja Oskari kaatui takatilassa kyljelleen auton ajaessa ensimmäiseen parkkipaikan routamonttuun.

Ajo kesti noin parikymmentä minuuttia, Oskari arveli. Kuljettaja ei pitänyt erityistä kiirettä, vaan ajeli nopeudesta päätellen taajama-alueella. Lopulta auto kääntyi jyrkästi ja Oskari kuuli renkaiden alla ratisevan soran äänen. Auto pysähtyi ja kuljettaja poistui autosta. Tuli jälleen hiljaista. Oskari kampesi itsensä istuma-asentoon auton takatilassa. Hän odotti noin kymmenen pitkää minuuttia, kunnes sivuovi kiskaistiin auki. Joku nousi autoon.

Tulija lähestyi seinää vasten painautunutta Oskaria ja tarttui hänen hupussaan olevasta lenkistä ja veti tämän päätä alaspäin. Oskari yritti turhaan suukapulan läpi protestoida. Hän tunsi, kuinka hänen kaulansa ympärille kiinnitettiin jotain metallista, joka selvästi lukittiin paikoilleen pienellä riippulukolla. Lopuksi tulija kiinnitti metalliseen kaulapantaan ilmeisesti ketjun, josta antoi terävän nykäyksen merkiksi lähteä liikkeelle. Oskari kompuroi pystyyn ja seurasi taluttajaansa kohti auton oviaukkoa. Ovella taluttaja pysäytti hänet ja sihahti hänen korvaansa: ”Kynnys. Laskeudu varovasti.” Puhujan ääni oli naisen, Oskari ajatteli helpottuneena. Ainakaan häntä ei ollut kaapattu mihinkään itämafian elinsiirtoprojektiin.

Varovasti hän laskeutui transportterin takatilasta ja tunsi kylmän ja märän soratien paljaiden jalkojensa alla. Sitä hän ei ehtinyt kauaa miettiä, sillä saman tien hänen taluttajansa kiskaisi ketjusta ja lähti vetämään häntä perässään. Lyhyen matkan käveltyään hän tunsi jalkojensa alla betoniset laattakivet ja sitten taluttaja pysäytti hänet. Oskari kuuli, kuinka avain kääntyi lukossa ja ovi avattiin. Hänet vedettiin sisälle.

Lämmin lautalattia tuntui kylmän betonin jälkeen rauhoittavalta, mutta matka ei selvästikään ollut vielä tullut päätökseensä. Häntä vedettiin syvemmälle asuntoon ja pysäytettiin taas. Sama naisen ääni kuiskasi nyt hänen korvaansa: ”Portaat” ja hän kuuli jälleen oven avautuvan edessään. Hitaasti ja varovasti he laskeutuivat portaat alas. Portaiden alapäässä lattiamateriaali oli keraaminen laatta. ”Kellari”, Oskari arvasi. Häntä vedettiin edelleen peremmälle ja taas edessä kuului avautuvan ovi. Hänet työnnettiin sisään. ”Polvistu”, ääni sanoi. Oskari polvistui ja kuuli, kuinka talutusketjun toinen pää lukittiin ilmeisesti seinään kiinni. Hän tunsi, kuinka hänen saattajansa poistui hänen ohitseen ovelle ja pamautti oven kiinni. Samalla kuului, kuinka avainta kierrettiin lukossa. Oskari yritti huutaa, mutta edelleen suusta kuului vain epäselvää muminaa.

Hiljaisuutta kesti taas noin kymmenen minuuttia, kunnes Oskari kuuli avaimen kääntyvän lukossa ja oven avautuvan. Tulija lähestyi häntä ja kosketti hänen päätään peittävää huppua. Suukapula irrotettiin ja koko huppu poistettiin hänen päästään. Oskari siristeli silmiään ja näki olevansa pienessä betoniseinäisessä varastossa. Oliko se ehkä joskus ollut perunavarasto? Seinät olivat maalattu valkoisiksi ja niihin oli kiinnitetty muutamia tukevia rautasilmukoita. Oskarin kaulapannasta lähtevä ketju oli kiinnitetty lukolla yhteen näistä.

Hänen edessään seisova nainen oli noin parikymppinen, siro ja terhakkarintainen. Nainen oli alasti ja hänen kaulansa ympärillä oli metallinen kaulapanta. Samanlainen, joka oli kiinnitetty Oskarinkin kaulaan.

– Sinä… sinä et ole Valtiatar, Oskari kuiskasi.

Yksi kommentti viestissä: “Ensitapaaminen Valtiattaren kanssa (osa 2)”

  1. kiinnostunut says:

    koska jatkoa?

Kommentoi

top