search
top

Ensitapaaminen Valtiattaren kanssa (osa 1)

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (22 votes, average: 3.14 out of 5)
Loading...

Linja-auto oli lähes täysi. Mikkeliin tultaessa halpayhtiön punaisesta kaksikerrosbussista oli jäänyt useita matkustajia pois, mutta tilalle oli noussut vastaava määrä pääkaupunkiin matkalla olevia ihmisiä.

Oskaria vitutti juuri nyt matkustaa täydessä linja-autossa. Viereiselle paikalle oli noussut Varkaudesta jo valmiiksi nousuhumalainen oman elämänsä sankari. Nyt sankari kaivoi jalkojensa väliin survomastaan ABC Varkauden muovipussista jo kolmatta Lapin Kulta -tölkkiä.

– Ethän pistä pahaksesi? sankari tiedusteli, ikään kuin toisen mielipiteellä olisi ollut puupennin verran väliä.

– En toki. Anna mennä vain, Oskari totesi kohteliaasti.

Sankari oli ehtinyt Juvalle saavuttaessa kertomaan risaisesta elämästään ja yhteiskunnallisista katsantokannoistaan jo vähintään riittävästi. Mies asui neljän muun kaiffarinsa kanssa kommuunissa jossain Varkauden Harijärven perukoilla – paikan nimi kyllä sopi kaverille, sillä hänen toinen silmänsä tuntui katselevan jatkuvasti aavistuksen toiseen suuntaan. Kaveri oli istunut linnassa ilmeisesti useamman kerran pikku varkauksista ja huumeiden hallussapidosta. Oikein ylpeänä se silti kertoi, kuinka heillä kommuunissa kasvatettiin hamppua ihan myyntiin saakka.

Oskaria ei kiinnostanut kuunnella tippaakaan. Onneksi Otavan pikavuoropysäkki saavutettaisiin kymmenen minuutin sisällä. Mielessä pyörivät nyt aivan muut asiat, kuin vanhan narkin käsitykset Suomen päihdepolitiikasta. Kohteliaasti Oskari otti naamalleen muka kiinnostuneen ilmeen ja uppoutui omiin ajatuksiinsa.

Normaalisti hän ei tietenkään matkustaisi linja-autolla. Omalla autolla liikkuminen nyt vain oli paljon kätevämpää ja sai matkustaa omassa rauhassa. Valtiatar oli kuitenkin kieltänyt oman auton käytön ja käskenyt saapua tällä pikavuorolla ja jäädä pois kyydistä Otavan kohdalla. Oskari tunsi olonsa sietämättömän jännittyneeksi. Hänellä ei ollut mukanaan muuta kuin puhelimensa. Kukkaroa tai vaatteita ei kuulemma tällä reissulla tarvittaisi. Määränpäässä odottaisi täysi ylläpito. Sitä Oskari kyllä ehti hetken epäillä.

Oskari katseli linja-auton ikkunasta eteenpäin ja näki oikealla lähestyvän Otavan rampin. Sankari vieressä selitti humalanhajuisella äänellään juuri jotain jostain Helsingin serkustaan, jonka luokse oli menossa.

– Mielenkiintoista, Oskari totesi. Harmi vain, että joudun jäämään seuraavalla pysäkillä. Olisi ollut kiva kuulla enemmänkin, hän totesi nostaen reppunsa merkitsevästi lattialta.

Linja-auton takavalojen etäännyttyä sen kiihdyttäessä takaisin Valtatie 5:lle, Oskari veti repun selkäänsä ja lähti kulkemaan tienpiennarta kohti läheistä huoltoasemaa. Tapaaminen oli sovittu sinne. Mielessään Oskari toivoi, että Valtiatar olisi paikalla. Muuten tulisi ongelmia. Keskellä Savoa ilman rahaa. Sitä paitsi ei tähän aikaan illasta enää kulkisi linja-autojakaan takaisin pohjoiseen päin. Mitä jos Valtiatar ei ole paikalla? Oskarilla ei ollut hänen puhelinnumeroaan, johon soittaa. Voisihan sitä tietysti yrittää lähettää viestiä somen kautta. Mutta entä jos Valtiatar ei lukisi viestejään?

Oskari käveli Otavan Nesteen pihalle. Kello oli lähes seitsemän illalla ja paikka sulkisi aivan kohta ovensa. Liian räkeillä loisteputkilla valaistussa kahviossa ei näkynyt olevan ketään. Oskarin vatsasta kouraisi.

– Ei helvetti! Hän huudahti itsekseen.

Hän astui sisälle ja myyjätär tervehti häntä väsyneellä katseellaan. Oskari mietti, mitä nyt pitäisi tehdä. Ei hänellä ollut rahaa ostaa mitään, joten kahvioon jääminen tuntuisi töykeältä.

– Anteeksi, saisinko käyttää vessaanne? Oskari kysyi niin vilpittömällä ja ystävällisellä äänellä, kuin osasi.

– Pelikoneiden jälkeen vasemmalla, myyjä tokaisi.

Oskari kiitti ja suuntasi kohti WC:tä. Paremman puutteessa hän pesi naamansa lavuaarin edessä ja pohti, mitä nyt pitäisi tehdä. Ei ollut Valtiattaren tapaista tehdä näin. Samalla puhelin hänen taskussaan värisi.

– Vihreä transporter. Toimi! tuntemattomasta numerosta lähetetyssä viestissä luki.

Helpottuneena Oskari kuivasi naamansa, poistui WC:stä ja kiitti myyjää, joka katseli hänen peräänsä tuimana. Pihalle päästyään Oskari huomasi aivan huoltoaseman parkkialueen perälle, pihavalojen varjoon pysäköidyn pakettiauton. Hän alkoi hitaasti lähestyä autoa ja tunsi hengityksensä kiihtyvän. Vihdoin koittaisi hetki, jota hän oli odottanut malttamattomana jo kuukausia. Hän tapaisi vihdoin Valtiattarensa!

Kaikki oli alkanut loppukesästä, kun Valtiatar oli ottanut häneen yhteyttä sosiaalisessa mediassa. Oskarilla oli siellä oma salainen profiili, jossa hän kertoi olevansa alistuva ja tyttöilyyn taipuva mies. Profiili oli ollut olemassa jo joitakin vuosia ja salaa Oskari seurasi sen kautta useita ulkomaalaisia valtiattaria ja alan skeneä. Hän oli ollut satunnaisesti yhteydessä joihinkin ulkomaalaisiin valtiattariin palvelussa, mutta keskustelut olivat jääneet lyhyiksi. Valtaosa palvelun dom-henkisistä naisista tuntuivat olevan rahan perässä juoksevia lumihiutaleita, joiden ainut tarkoitus oli rikastua alistumista kaipaavien miesten kustannuksella.

Mutta Valtiatar oli jotain muuta. Hän oli Suomesta ja tuntui ymmärtävän heti, mitä Oskari tarvitsi. Aistillisen ulkonäön ja sivaltavan mustan huumorin lisäksi Valtiatar kuunteli. Vaikka raha liittyikin suhteeseen, se oli sivuseikka. Keskustelut olivat lähteneet ryöpsähtäen etenemään ja molempia osapuolia tyydyttävä suhde oli syntynyt nopeasti.

Oskari oli päässyt aivan pakettiauton viereen.

– Kuinka minun pitäisi kohdata Valtiatar? Hän pohti kuumeisesti.

Ensin hän oli ajatellut syöksyö polvilleen suutelemaan Valtiattaren jalkoja, mutta se oli alkanut tuntua liian ilmeiseltä ja lisäksi liian huomiota herättävältä vaihtoehdolta julkiselle paikalle. Oskari päätti antaa tilanteen viedä ja miettiä sitten jälkeen päin.

Hän saapui kuskinpuoleiselle ikkunalle ja kurkisti sisälle pakettiauton ohjaamoon. Ohjaamo oli tyhjä.

– No, mitä nyt? Oskari pohti.

Hän kokeili auton ovea, mutta se oli lukossa. Hän kiersi pelkääjänpuoleiselle ovelle, mutta sekin oli lukittu. Oskari katseli ympärilleen, mutta lähistöllä ei näkynyt ketään. Hän päätti kokeilla vielä auton takatilan ovea.

Oskari asetti kätensä sivuoven kahvalle ja veti. Ovi liukui hitaasti auki. Oskarin sydän löi kurkussa asti.

Kommentoi

top