search
top

Joseph 2

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (51 votes, average: 1.71 out of 5)
Loading...

On suositeltavaa lukea ykkösosa ennen tätä

BEN

Ben heräsi jumalattomaan paskahätään. Vatsassa väänsi, kiersi ja vihloi siihen malliin, että hän epäili ryypänneensä drinkkien lomassa kissankin. Hän juoksi vessaa kohti törmäillen seiniin ja rukoillen Jeesusta. Vessassa hän näpräili housujaan ja yritti päättää, kumpi pää olisi akuutimpaa tyhjentää ensiksi ja päätyi väliaikaisratkaisuun, jossa perse oli pöntöllä ja pää roskiksessa.

Vessan oven läpi hän kuuli kohmelon terästämällä kuulolla raskaita askeleita, useammat kuin yhdet ja puhetta, josta oli mahdoton saada selvää. Askeleet lähtivät tömisemään portaita alas, ja Ben oksensi lisää.

Kävellessään kohti omaa huonettaan hän pysähtyi Josephin ovelle. Hän yritti päättää, halusiko olla missään tekemisissä Josephin poikkeavuuden kanssa.

Ei hän halunnut.

Sitten Ben kuuli itkuisen hengen vedon oven läpi ja tunsi syyllisyyttä ajatuksistaan.

Hän työnsi oven auki ja halusi kirkaista.

Huoneessa lemahti paksu tuulahdus hien ja sperman hajua ja lattialla lojui ympäriinsä tyhjiä pulloja. Kaikista karmeinta oli kuitenkin Joseph, joka makoili sängyllä alastomana, jalat aavistuksen harallaan ja iho täynnä piiskan jälkiä.

Ben harppoi kauhuissaan Josephin luo vain tajutakseen, ettei mies ollut Joseph, mikä oli oikeastaan vain pahempi asia. Hän huomasi miehen ranteiden olevan sidotut, pitäisikö hänen irrottaa hänet vai hyökkäisikö mies hänen kimppuunsa? Pitäisikö hänen yrittää puhua miehelle? Soittaa poliisit? Huutaa äitiä?

”Tuota…” hän sanoi koskettaen varovasti miehen otsaa. Se oli tulikuuma. Mies hätkähti. Ben loikkasi taaemmaksi ja oli kompastua pulloon. Hän silmäili huonetta toiveikkaasti, mutta kaikki alkoholi oli juotu.

Mies tuijotti häntä uteliaana, tai väsyneenä.

”Jos irrotan sinut, niin ethän käy kimppuuni.” Ben varmisti. Mies näytti ruumiilta.

”En.” mies rahisi.

Ben irrotti miehen kädet ja mies kiertyi sikiöasentoon. Ben halusi uskovansa näkevänsä vain jotain sairasta unta, että tämä kaikki olisi vain jotain hallusinaatiota. Hänenkö veljensä olisi tehnyt jotain tällaista? Hän ei voisi soittaa kenellekään, tuskin mieskään haluaisi että hänet nähdään tässä tilassa.

”Nimesi?” hän kysyi saaden jotenkin täytettyä painostavaa hiljaisuutta.

”Adam.” mies totesi yksioikoisesti.

”Ben.” Ben vastasi, koska tavanomainen ”Mitä kuuluu?” olisi kuulostanut härskiltä.

Ben katsoi miehen selkää.

”Tuota… Hauska tutustua, Adam.” Miksi helvetissä hän sellaista sanoi? ”Haluaisitteko… kylvyn? Ruokaa?”

”Ai että tahtooko huora pesulle, kun huora on niin likainen?” Adam vastasi ontosti ja nauroi tyhjää naurua.

Ben tunsi itsensä vaivautuneeksi. Adamin nauru vaihtui yskänpuuskaan.

”Ehkä rukoukseni sitten kuultiin.” hän sanoi. ”Kyllä kiitos.”

Oli hyvin vaikeaa saada Adam kylpyhuoneeseen. Adam ei pysynyt itse pystynsä, mutta Ben ei uskaltanut koskea häneen tukeakseen. Osittain naarmujen takia, osittain huoneen ulkopuolella haistettavan hajun takia. Kaiken kukkuraksi Adamin reisissä oli spermatahroja.

Adamia näytti huvittavan se, että Ben pelkäsi häntä kuin ruttoa. Hän oli rentoutunut kuultuaan Josephin ja merimiesten lähteneen.

Jotta he pääsisivät ihmisten ajoissa kylpyhuoneeseen, Ben joutui nielemään inhonsa ja auttamaan Adamia kävelyssä. Benin teki mieli itkeä helpotuksesta, kun hän pääsi kylpyhuoneeseen. Itkun partaalla näytti Adamkin olevan. Kun hän sai mitenkuten Adamin ammeeseen, hän selitti miten hanat toimivat, ja sanoi hakevansa pyyhkeitä.

”Kiitos.” Adam sanoi ja alkoi availemaan hanoja.

Ben nyökkäsi, ja pakeni huoneesta. Hän halusi herätä painajaisesta.

Benin olo ei muuttunut yhtään vähemmän surrealistiseksi, kun hän katsoi Adamia, joka istui höyryävässä ammeessa irvistellen kirveleille naarmuilleen, juoden viiniä pullon suusta ja ahmien jo kolmatta voileipää.

”Valkosipulia saisi olla enemmän.” hän sanoi suu täynnä.

Ben nikotteli. ”Siinä oli loput.”

”Aijaa. No sitten sitä on sopivasti.” Adam vastasi yrittämättäkään näyttää nololta.

Hän kärsii tapahtuneesta ja käyttäytyy huonosti Ben vakuutteli itseään.

Adamin lopetettua syömisen hän katsoi apeana tummaa vettä, jossa ei ollut lainkaan saippuaa.

”Tuota…”

Ben harkitsi yhden hullun hetken hukuttaa Adam ammeeseen. Se olisi huomattavasti yksinkertaisempaa. Sen sijaan hän tyytyi nyökkäämään ja nousi auttamaan. Hän auttoi Adamia vaihtamaan veden ammeeseen ja alkoi pesemään Adamin selkää.

Nyt kun Ben istui aivan Adamin vieressä ja joutui koskemaan tähän, joskin hän vältteli sitä kuin… homoa, Adam ei enää hymyillyt. Hän piti silmiään kiinni ja yritti rauhoittaa itseään, kunnes alkoi ponnekkaasti hankaamaan jalkoja puhtaaksi. Vesi oli niin kuumaa, että Benin käsiä poltti.

”Se ei lähde pois.” Adam sanoi ja lopetti hankaamisen. Hän alkoi täristä. Ben pysähtyi. ”Se ei lähde pois.” Adam toisti uudestaan. Hänen äänensä oli korkeampi. Ben ei tiennyt, itkikö hän, hän vaikutti siltä, mutta kyyneliä ei näkynyt. ”Ne eivät päästä pois.” Hinkuvaa hengitystä ja panikoivaa katsetta, Ben tunsi itsekin hermostuvansa. Hän oli avuton. Hän ei ollut koskaan lukenut mitään, joka valmistaisi häntä tallaiseen.

”Adam.” hän yritti ontosti. ”Rauhoitu. Ne eivät ole enää täällä.” Adam alkoi käpertymään kasaan. Ben pelkäsi koskea häneen.

”Adam.” hän tarttui varovasti Adamin kasvoihin ja koitti vääntää niitä katsomaan häneen. Olisiko hänen veljensä tehnyt niin? Luultavasti. ”Rauhoitu. Ei mitään hätää.” Tyhjässä katseessa ei näkynyt mitään ymmärtämisen merkkejä.

Ben halusi luovuttaa, mutta sitten hän kuvitteli tilannetta, jossa hänet löydettäisiin kylpyhuoneesta itkevän miehen kanssa.

Hän kietoi pyyhkeen Adamin ympärille huolimatta siitä, että se kastui puoliksi ja kiskoi hänet ylös ammeesta. Adam räpytteli silmiään kuin olisi vasta herännyt.

”Kiitos.” hän mutisi, kun Ben talutti häntä kohti huonettaan, johon oli kiikuttanut Adamin vaatteetkin. Vihdoinkin vaatteet.

”Saatko itse puettua?” hän kysyi melkein iloisesti.

Adam katsoi vaateläjää apaattisena.

”Tuo ei ole paitani. Se on Josephin.”

Benin vatsassa muljahti. Hän katsoi Adamia ja vesipisaraa, joka lähti valumaan hiustöyhtöä pitkin otsalle, otsalta nenälle ja nenää pitkin kohti huulia. Sitten hän tajusi, että hiljaisuutta oli jatkunut sosiaalisesti liian pitkään. Hän ei vain halunnut katkaista sitä. Adam katsoi häneen hämmentyneenä.

”Ben, sinä olet oudoin tapaamani ihminen.” Adam sanoi ja hymyili. Vesipisara tippui nenänkärjestä hänen alahuulelleen.

”Niin.” Ben vastasi. ”Niin olen.”

JOSEPH

Josephiin sattui. Häneen sattui syyllisyys siitä, mitä hän oli tehnyt Adamille, häneen sattui haava päässä, häneen sattui krapula ja koko maailma tuntui olevan täynnä pimeää ja kipua. Hän ei muistanut mitään sen jälkeen, kun Adam oli itkenyt, koko hänen elämänsä tuntui kulminoituvan siihen hetkeen. Nyt hän haistoi mullan, heinät ja homeen. Kaikki vieraita hajuja. Josephin henkeä kuristi.

Hän ojensi kättään tunnustellakseen, sillä lattia ei tuntunut lattialta. Hän havaitsi makaavansa sata vuotta vanhalla patjalla. Sitten hän huomasi, ettei hänellä ollut housuja. Aluspaitakin repsotti jotenkin huolimattomasti ja oli epämukavan tuntuinen kuivuneen hien takia.

Kasvoihin sattui, sänki-ihottumaa?

Hänen jaloillaan oli kuivunutta… Olisiko hän sotkenut itsensä Adamin kanssa?

Paha aavistus vain kasvoi.

Keskeltä pimeyttä kuului narahdus ja kirkas valokeila viilsi terällään Josephin silmiä. Hän siristeli silmiään. Suuri hahmo käveli häntä kohti.

”Missä olen?” Joseph raakkui.

Hahmo oli karvainen ja painautui häntä vasten. Ai tästä syystä sattui? Joseph tajusi, ja mietti millaista ironiaa tämä kaikki oli. Koko hänen elämänsä oli yhtä ironiaa.

Mies käänsi hänet mahalleen ähisten kiimaisena. Joseph ei ymmärtänyt hänen puhumaansa kieltään, mutta hän ymmärsi, mitä mies halusi ja rentoutti pakaroitaan ja selkäänsä, jotta kipu ei pahenisi.

Adam oli vastustellut. Häneen oli sattunut.

Miehen kädet ja rintakehä olivat niin karvaiset, että Joseph mietti, oliko hän ihminen laisinkaan. Arvatenkin rumat, monien myrskyjen jälkeen itselleen karvapeitteen kasvattaneet kapteenit kävisivät nussimassa hänet löyhäksi kuin huoran moraalin.

Mies työntyi hänen sisäänsä ja alkoi jyystää. Karvat raapivat hänen ihoaan kuin teräsvilla. Miehen luultua kimeämmät kiimaiset henkäyksensä raastoivat Josephin korvia. Hän ei tuntenut mitään, vaikka hän oli varma, ettei miehen vartalon alta näkynyt hänestä muuta kuin päätä.

Tätä se oli ollut varmaan jo pitkän aikaa, kun hän oli ollut tajuton.

Joseph sulki silmänsä. Jos hän oikein kuvittelisi, ehkä hän voisi kuvitella päälleen jonkun muun. Hänen mieleensä ei tullut kadun vastakkaisella puolella asuvan naapurin koiran lisäksi muita. Joseph äänteli ja kävi kuten hän oli arvellutkin, mies lopetti aiemmin. Hän makoili Josephin päällä ilmeisen tyytyväisenä itseensä.

Josephin olo oli tyhjä. Hän tuijotti pimeyteen ja tunsi surua. Mies kuorsasi.

Hän ryömi pois miehen alta ja tunnusteli huonetta, jossa oli. Hän oli jossain vanhassa rakennuksessa, jossa oli pidetty heiniä tai elikoita.

Joseph kumartui lattialle etsimään housujaan. Hän löysikin ne. Vasemmassa taskussa oli huumausaine, jota hän oli varannut Adamia varten. Oikeastaan hän oli muutama kertana käyttänytkin sitä vähän, hänestä oli ollut mukavampaa nussia tätä, kun tämä oli nukkunut eikä tuijottanut tyhjyyteen.

Joseph ryömi takaisin miehen alle, hän mietti juodessaan, kuinka moni häntä vielä nussisi, ennen kuin he tajuaisivat hänen kuolleen.

BEN

Adam näyttää vaatteet päällä normaalilta nuorelta mieheltä, Ben ajatteli. He istuivat olohuoneessa, Ben soitti pianoa ja Adam istui ikkunan edessä penkillä kuuntelemassa. Ben oli tuntenut itsensä ylpeäksi kertoessaan soittotaidostaan Adamille, ja oli pettynyt raskaasti, kun tämä ei ollut reagoinut kovinkaan iloisesti.

Nyt kuitenkin Adam istui ikkunan vieressä, luonnosteli jotain kynällä paperille ja hymyili Benille. Hymy ei ollut sellainen kohteliashymy, jota Ben oli harjoitellut koko ikänsä ja hymyillyt aina valokuvissa. Adamin hymy oli ilkikurinen hymykuoppineen ja tuikkivine silmineen. Hänen huumorinsa oli nurjaa, mustaa ja niin kieroon kasvanutta, että Benin oli joskus vaikeaa ymmärtää sitä. Adam nauroi, kun hän ei tajunnut, miten Adam pystyi heittämään homoista ja raiskauksista läppää, vaikka oli itse kokenut sitä samaa.

Hänen naurunsakin oli epäkohteliasta, äiti sanoisi rahvaanomaista, työläisen naurua. Ben piti siitäkin. Hän kuvitteli Adamin nauramaan sitä naurua kapakkaan kavereidensa kanssa, ja tunsi suurempaa syyllisyyttä Josephin törttöilyjen vuoksi.

Joseph.

Ben ei tiennyt, missä hänen veljensä oli. Hän alkoi pikku hiljaa huolestua. Hänen pitäisi tehdä jotain Josephin etsimiseksi, Adam oli kehottanut häntä lähtemään etsimään, mutta Beniä ahdisti ajatus Josephin tapaamisesta. Asiaa ei parantanut se, että hän tiesi Adamin lähtevän heti kun Joseph löytyisi.

Adam näytti vaistoavan hänen mielialansa. Joseph ei koskaan vaistonnut niitä. Yksi syy lisää pitää hänestä.

”Sinun pitäisi etsiä Joseph.” hän sanoi ja nauru sammui hänen silmistään.

”Hän on ennenkin kadonnut useiksi päiviksi. Joseph on sellainen.” Ben sanoi ja paineli monotonisesti yhtä sointua yhä uudelleen ja uudelleen.

”En luottaisi niihin merimiehiin.” Adam sanoi ontosti, hän puhui aina ontosti ajatellessaan raiskausta. ”He eivät olleet Josephin ystäviä, vaikka käyttäytyivät niin. Joseph oli vahvassa humalassa.”

”Miten sinä jaksat huolehtia Josephista?” Ben kysyi tuskastuneena. Hän ei halunnut Josephia tänne.

”Hän on veljesi. ”Adam vastasi. ”Siten.”

JOSEPH

Kun Joseph heräsi, hänellä oli lämmin olo. Hän aikoi kääntyä sanomaan jotain kohteliaisuuksia vieressään nukkuvalle Adamille, mutta näki vain pimeää. Hänen nenäänsä takertui heinän ja mullan lemu.

Joseph nousi kankeasti ylös, ja hänen kyrpänsä oli ainoa, joka ei ollut kankea. Hänen ihoonsa kirveli ja patja lemahti virtsalta.

Oliko hän laskenut alleen?

Joseph tunnusteli hiuksiaan. Niihin oli kuivanut jotain… Joseph haistoi kättään. Kusta. Häntä inhotti.

Oliko hän kuollut? Tuskin kuolema nyt tällaista olisi.

Joseph puisti päätään. Juoma oli ollut liian laihaa, hän oli vain nukahtanut, hän oli laskenut alleen ja hikoillut, joten siksi ilmassa haisi kusi, kukaan ei ollut kussut hänen niskaansa…

Joseph haparoi pimeään. Hänen vaatteensa olivat täsmälleen siellä, mihin ne olivat jääneet. Paita oli edelleen hänen päällään. Siinäkin oli kuivunutta… Joseph otti paitansa pois. Sitten hän kompuroi ja haparoi pimeässä. Hän ei tiennyt mitä etsi, salaovea, puukkoa vai koukkua johon hirttää itsensä. Hän ei löytänyt mitään.

Hän päätyi ovelle ja hakkasi sitä.

”Hei….” Joseph rahisi. Hänen kurkkuunsa sattui ja kun hän kosketti kasvojaan, hän tunsi leukansa olevan täynnä sänki-ihottumaa. Huulet olivat rohtuneet. Joseph veikkasi, että häntä oli nussittu suuhun.

Joseph hakkasi ovea. Hänelle oli oikeastaan aivan sama, mitä tapahtuisi, hän vain halusi nähdä jotain selvittääkseen, mitä hänelle oli tapahtunut.

Ovi avattiin ja Joseph odotti näkevänsä merimiehen, mutta näkikin lihavan hänen isävainaaltaan näyttävän naisen.

Nainen katsoi häntä kuin alinta olentoa maan päällä, sellaiseksi Joseph itsensä tunsikin, sillä hän oli päässyt vasta tutustumaan vessan elämään.

”Mitä…” Joseph aloitti. ”Missä…” hänen äänensä ei riittänyt. Nainen nyrpisti nenäänsä ja Joseph veikkasi, että hän oli varmaan nukkunut useamman vuorokauden.

”Mitä se haluaa?” nainen kysyi jurosti.

Kotiin, kylpyyn, omaan sänkyyn, kuolla, mitä vain

”Vettä.” Joseph aloitti tärkeimmästä. ”Ruokaa.”

Naisen kasvoissa oli inhoa.

”Se peseytyy ensiksi.”

”Joo.” Joseph raakkui.

Sitten nainen komensi hänet ihastuttavalla murteellaan takaisin komeroon ja vasta ulkona oltuaan Joseph tajusi, kuinka paha lemu huoneesta lähtikään. Hän ei uskaltanut liikkua mihinkään, ajatuskin siitä, että hän oli nukkunut tuon kaiken keskellä, oli vastenmielinen.

Nainen avasi oven, heitti ämpärillisen kylmää vettä hänen niskaansa ja ojensi saippuapalan.

”Peseytyy.”

Peseytyminen oli kokonaisuudessaan sitä, että Joseph hankasi itseään saippualla ja nainen heitti hänen päälleen kylmää vettä, aina kun sai sitä haettua. Lattialle syntynyt lätäkkö sai jäädä siihen, missä olikin. Nainen heitti riepuja siihen ja jätti asian sikseen.

”Se seuraa.” nainen sanoi ja tömisteli eteenpäin. Joseph seurasi iho kirkkaan punaisena, paleltuneena, ja havaitsi olevansa suuren talon yläkerrassa. Käytävällä oli paljon huoneita, joissa oli samanlainen ovi kuin hänenkin vankilassaan.

He kävelivät portaat alas ja tulivat ylellisesti sisustettuun eteiseen, kokolattiamattoja, viherkasveja ja jopa ovimies.

Oliko hän jossain hotellissa? Joseph mietti. Hänen hampaansa kalisivat. Hotelliksi täällä oli kyllä merkillisen hiljaista. Ovimies tuijotti häntä välinpitämättömästi, kuin täällä kävelisi useinkin alastomia miehiä.

He kävelivät aulaan, nainen avasi oven ja he tulivat pieneen huoneeseen, joka oli ilmeisesti jonkin sortin pukeutumishuone. Huoneessa oli hyllyjä, jotka notkuivat värikkäitä huiveja ja mekkoja ja tiesmitä naisten hurtuukeja. Hyllyä vastapäätä oli ahdettu meikkipöytä. Josephin iloksi meikkipöydän eteen jakkaralle oli laskostettu miesten vaatteita.

”Se puketuu.”, nainen sanoi ja jätti Josephin pukeutumaan. Joseph veti yllensä ulolta haisevat tummat housut sekä tahraisen valkean paidan. Huoneen ovi oli kokoajan auki, ja ovimies tuijotti häntä herkeämättä. Josephin pukeuduttua nainen palasi kantaen tarjotinta, ja viittilöi Josephia seuraamaan.

”Missä olen?” Joseph kysyi juodessaan teetä ja istuessaan pienen sohvan nurkassa. He olivat jonkin sortin toimistossa. Huonetta hallitsi suuri mahonkinen kirjoituspöytä, ja sen ylväys ei tuntunut sopivan rapistuneen talon henkeen. Nainen istui sohvalla hänen vieressään.

”Se on porttola. Sen toivat merimiehet tänne ja se on omaisuutta nyt.” nainen selitti. ”Sen pitää olla kunnossa.”

Joseph joi teetä käsittämättä juurikaan mitä nainen solkkasi.

”Kuulkaa, nyt.” Joseph aloitti. ”Olen rikkaasta perheestä ja-”

”Miehet palasivat.” ovimies sanoi oviaukosta. Nainen nousi nopeasti ylös ja katsoi Josephia kuin koiraa. ”Se menee nyt, se hymyilee nyt, ja se tekee mitä ne sanoo.”

”Kuulkaa…”
”Se menee tai se on rapujen ruokaa.”

”Olisin paljon mieluummin rapujen ruokaa.” Joseph vastasi tarkoittaen sitä, mitä sanoi.

Ovimies tarttui hänestä kiinni ja raahasi ulos huoneesta. Joseph rimpuili, mutta hän ei pianonsoittajan lihaksillaan pärjännyt koostaan päätellen ikänsä painoja nostelleelle ovimiehelle. Hetken ajan kuljettuaan ovimies pysähtyi, kurtisti kulmiaan ja käski Josephia riisumaan vaatteensa, jos halusi selvitä luita katkomatta.

Joseph päätti totella.

Sitten hänet raahattiin toiseen huoneeseen, jossa oli tunnelmallinen punaisista lampuista tuleva valaistus ja sänky, mikä oli roimasti parannusta entiseen.

Ovimies heitti hänet ovenraosta sängylle.

”…vähän käytetty.” joku sanoi.

Joseph huusi, että hän oli aito homo ja käynyt ja käytetty monesta paikkaa. Naurua. Joseph lähti ryömimään sängyn keskeltä kohti ovea, eikä lannistunut edes lukon kilahduksesta.

Sitten joku tarttui hänen nilkkoihinsa ja kiskoi.

Joseph tarttui Adamin vasempaan jalkaan ja painoi sen patjaa vasten…

Joseph alkoi potkia ja sätkiä. Lisää naurua.

Ja koko ajan Adam rimpuili ja kirosi…

Josephin käsiin tartuttiin ja ne sidottiin yhteen nahkahihnalla.

”Lopettakaa.” hän sanoi ja tajusi nyyhkyttävänsä.

Lopeta, lopeta, lopettakaa, ei enää

Kädet sidottiin sängyn päätyyn, joka oli paljon korkeampi kuin Josephin sängyn pääty. Josephin täytyi olla kontillaan. Ensimmäinen mies oli hänen takanaan ja lääppi häntä.

Mies työntyi hänen sisäänsä ja Josephin olo oli surrealistinen. Seinällä hänen edessään näkyi punaisen valon aiheuttamia varjoja ja hän näki miehen varjon takanaan, nytkähtelevän rytmissä ja erotti miehen takana seisovat ihmiset. Hän erotti miehen pään ja hiusten muodon, hän oli nuorempi kuin merimiehet, ainakin vähemmän karvainen.

Joseph katsoi kun mies jäykistyi ja tuli hänen sisäänsä, eikä hän tuntenut mitään.

Hän tiesi olevansa märkä spermasta ja hiestä, mutta hän ei tuntenut mitään.

Joseph kiltti

Ja tunto palasi.

Joseph katsoi lumoutuneena varjoja seinällä.

Miehet läimivät toisiaan selkään, nauroivat ja joivat ja nuoleskelivat toisiaan. He puhuivat, mutta Joseph ei jaksanut ymmärtää sanoja. Välillä he vilkuilivat hänen suuntaansa kuin arvioiden, mitä tekisivät.

Joseph päästi vartalonsa rennoksi, vaikka siteet sattuivat käsiin. Hän väänsi niskaansa nähdäkseen varjot. Ne olivat yhtä ilmeettömiä ja yhtä saavuttamattomissa kuin Adamkin. Kuin kuka tahansa mies tässä pahuksen maassa.

Toinen mies tuli hänen päälleen ja irrotti Josephin kädet. Joseph antoi käsiensä pudota sängyllä ja mies alkoi nuolla hänen naamaansa muiden katsoessa vieressä ja tehden ties mitä.
Nuole

Joseph tunsi itsensä nukeksi. Hän oli lelu ja mies leikkivä lapsi. Kun mies silitteli hänen kasvojaa ja hymyili, kuin muka jotenkin olisi parempi kuin ne muut, jotka käyttävät talon palveluita.

Joseph hymyili valjusti.

Mies lääppi hänen hiuksiaan ja suuteli enemmän ja enemmän, ja Joseph vihasi hänen partavetensä hajua ja sitä, että mies ei oikeastaan välittänyt hänestä paskaakaan vaan hän oli vain jotain, josta oli maksettu. Miehen käsi liukui pitkin Josephin kylkeä, jotka olivat vielä hellät ja mustelmilla merimiesten jäljiltä. Sitten mies hyväili hänen sukupuolielimiään ja työnsi kätensä Josephin pakaroiden väliin.

Joseph kietoi kätensä miehen ympärille ja esitti, että nautti. Punaisessa valossa se varmasti näyttikin siltä. Joseph päätti, että hänen pitäisi äännähtää jotenkin. Hän päästi suustaan voihkaisun ja oli purskahtaa nauruun sen typeryyden takia.

Mies murahti ja hinkkasi itseään Josephia vasten. Kuin kissa raapimispuuhun. Sitten mies nuoli taas puolet hänen naamastaan märäksi ja aloitti kielisuudelmaan. Josephin kurkkuun sattui. Mies oli selvästi juonut konjakkia.

”Pankaa jo.” joku mumisi tuskastuneena ja huokaili sitten vetäessään käteen.

Huora ja pornonäyttelijä, Joseph ajatteli. Mies painoi häntä kohti elintään ja Joseph kumartui ottamaan suihin. Kun hän sulki silmänsä, hän melkein pystyi kuvittelemaan siihen jonkun vanhan ihastuksensa, vielä kun mies oli käynyt pesulla.

Melkein.

Homman jälkeen mies eleistään päätellen halusi, että Joseph panee häntä. Joseph ajatteli automaattisesti Adamia. Hän ajatteli, että miehen täytyi olla sanomattoman laiska, koska hän ei tehnyt nuolemisen lisäksi mitään muuta.

Josephin pannessa miestä, hän tunsi olevansa jossain muualla. Hänen ruumiinsa nautti toimenpiteestä mutta mieli liiteli jossain muualla. Joseph hikosi ja kun hiki valui arempiin paikkoihin, hiertymiä kirveli. Joseph kuuli valittavansa. Hän sulki silmänsä ja ajatteli Adamia.

Josephia nukahti sängylle ja miesten vuoro loppui. Joseph kuuli heidän kolistelevan ja lähtevän ovesta ulos. Hän jäi aina yksin sänkyyn.

Ovi kolahti.

Joseph ei tiennyt, kauanko oli maannut siinä sängyllä sikiöasennossa, mutta hänen jalkansa ja kätensä olivat jäykät ja niskaan sattui. Hänen poskiaan kirveli, hän oli varmaan taas itkenyt. Joseph muisti nähneensä sekavia unia; poliiseja, palomiehiä ja hänen veljensä Ben suuteli Adamin kanssa ja he naivat toisiaan pianoa vasten…

”Nukutko sinä?” joku kysyi hiljaa ovelta. Joseph kääntyi ja näki noin nelikymppisen miehen, jonka pukunsa ansiosta olisi olettanut näkevänsä ennemmin jossain yhtiökokouksessa kuin ilotalossa.

”En.” Joseph vastasi ontosti. Häntä pelotti, mies muistutti ihan liikaa hänen isänsä nuorempaa versiota, samanlainen kylmä katsekin. Mies katseli häntä ja hymyili karmivasti.

”Ei hätää.” hän puhui kuin aralle eläimelle ja lähti kävelemään hitaasti kohti Josephia.

Onko hän tullut hakemaan minut pois täältä? Joseph ajatteli yhden hullun hetken ajan, ennen kuin näki kiiman miehen silmissä. Tämä oli kaikki jotain sairasta leikkiä.

Mies silitteli hänen tukkaansa.

”Rakas poikani.” hän sanoi hellästi. ”Nyt sinä olet turvassa.”

Joseph itki.

”No no no.” mies sanoi hellästi ja suukotti hänen otsaansa jatkaen hiusten silittelyä. ”Ei se mitään. Tuli mitä tuli, minä rakastan sinua ja olen aina ylpeä sinusta.” Joseph ei pystynyt hengittämään. Mies helli häntä ja toinen käsi kulki pitkin Josephin vartalon alueita, joita hänen isänsä ei olisi ikinä koskenut.

”Lopeta…” Joseph sanoi tukahtuneesti.

”Älä nyt rakas.” mies sanoi.

”Et sinä rakasta minua.” Joseph sanoi henkeään haukkoen. Mies puisti päätään kuin keskustelisi lapsen kanssa.

”En ymmärrä.” hän vastasi. ”Millainen isä ei rakastaisi sinua, poikani? Pyyhi nyt nuo kyyneleet, niin näytän sinulle kuinka ylpeä olen sinusta.”

Josephin olo oli suoraan sanottuna rikkinäinen. Hän oli tyhjä. Miehen sormet hellivät ja hyväilivät häntä, ne tuntuivat samaan aikaan lämpimiltä ja väärältä.

”Lopeta…” hän pyysi.

”Shh.” mies vastasi ja jatkoi hänen kosketteluaan. Joseph sulki silmänsä ja näki edessään isänsä hautajaiset, joissa hän ei ollut itkenyt ollenkaan. Nyt keuhkoja poltteli ja hän veti syvään henkeä.

Mies irtautui hetkeksi ja alkoi riisumaan vaatteittaan. Hän ei irrottanut katsettaan Josephista koko aikana.

”Poikani…” hän hyrisi. ”Näytän sinulle kuinka ylpeä olen sinusta. Näytän kuinka paljon isä voikaan rakastaa poikaansa.” Josephia karmi, varsinkin kun miehellä seisoi.

Riisuuduttuaan mies kiipesi sängylle Josephin selän taakse ja silitteli Josephin hiuksia. Sitten hän kopeloi Josephin sukupuolielimiä.

”Kyllä sinusta on kasvanut mies.” mies mutisi. ”Minä olen ylpeä sinusta.”

Sitten hän alkoi panemaan. Josephista tuntui kierosti siltä, että hän olisi miehen sylissä, sillä mies piti käsiään koko ajan hänen ympärillään. Joseph itki koko ajan. Hänen täytyi hengittää suun kautta ja hänen suustaan kuului yhtä jaksoista valitusta, jonka mies kai tulkitsi jotenkin haluamisena.

”Poikani…” mies murahteli hänen korvaansa tai kaulaansa. Miehen vartalo tuntui tulikuumalta ja hikiseltä Josephin ympärillä. Mies nopeutti tahtia ja antoi sperman valua pitkin Josephin selkää ja pakaroita.

Joseph häpesi silloin. Hän toivoi miehen kuolevan ja yhden hetken ajan hän halusikin tukehduttaa miehen vasten patjaa, muttei sitten tehnytkään mitään.

”No niin, poikani, näytä mitä sinä olet oppinut.” mies sanoi ja kääntyi ympäri.

Joseph ei ymmärtänyt, miten hän loppujen lopuksi pystyi siihen. Häntä ei kiihottanut ollenkaan, häntä väsytti ja hänen olonsa oli taas vaihtunut turraksi.

Kun mies lähti, hän suuteli ja kertoi olevansa ylpeä. Joseph käpertyi nukkumaan sängylle.

”Se nousee ja se peseytyy.”

Joseph seurasi naista jonnekin kylpyhuoneen virkaa toimittavaan läävään, johon oli asennettu pönttö kumminkin. Nainen katosi ovesta ulos.

Joseph tuijotti likaisia ja tummuneita seiniä ja nurkissa olevaa leväkasvustoa. Asiakkaille oli ehkä paremmat tilat. Huoneen nurkassa oli hanakin, mutta Joseph ei halunnut olla missään tekemisissä siitä tulevan veden kanssa.

Nainen avasi oven ja heitti Josephin päälle jääkylmää vettä.

Joseph katsoi kun vesipisarat valuivat pitkin hänen ihoaan ja vetivät sen kananlihalle.

”Se peseytyy. Sillä on kiire.” nainen sanoi ja ojensi hänelle saippuapalan. Joseph hankasi itseään pakko-oireisesti puhtaaksi ja toivoi, että voisi samalla suorittaa suolihuuhtelun tai vähintään paskoa kaikki ulos.

Seuraava ämpärillinen oli yhtä kylmä ja Josephin hampaat kalisivat.

”Se saa sitten ruokaa.” nainen selitti. ”Sitten se menee kotikäynnille.”
Paljonko minä tuotan teille rahaa? Saanko itse siitä rahasta ollenkaan? Joseph halusi kysyä.

Joseph sai aikaisemmat vaatteet ylleen ja tajusi sitten hitaasti, että siitä oli kauan aikaa, kun hän oli viimeksi syönyt. Hän mietti, näkisikö muita ilotalon työntekijöitä mutta nainen vain johdatti hänet tylsästi takaisin omaan huoneeseensa. Siihen, missä oli punainen valo ja suuri sänky.

”Istuu.” nainen sanoi ja katosi. Joseph pelkäsi, että nainen saapuisi sieltä keittokattilan kanssa ja heittäisi sen hänen niskaansa ja kiljuisi vain Se syö!. Hän ajatteli Beniä, joka varmaan tällä hetkellä istui kotona syöden ruokaa ja saisi nauttia kylvystä, jossa olisi lämmintä vettä.

”Se syö.” nainen sanoi kiikuttaessaan Josephille lautasellisen keittoa, jossa kaikesta päätellen oli parin viime päivän ruokaa ja yksi murusteltu sämpylä. Joseph ei kiittänyt. Keitto haisi paskalta. Hän pelkäsi saavansa ruokamyrkytyksen.

Joseph maistoi ja häikäistyneenä makuelämyksestä, hän pyysi jotain juotavaa.

Nainen mutisi kirouksia ja kiikutti hänelle lasin, jossa oli jotain kirkasta.

Joseph joi lasin kerralla ja pyysi lisää.

Sitten taas uudestaan.

Lopulta päässä oli riittävän sumuista keiton syömiseen ja hän alkoi lusikoimaan nopeasti peläten hidastelun johtavan ruoan maistamiseen ja sitä kautta ulos oksentamiseen. Milloin viimeksi Joseph oli juonut? Ai niin, Adam. Eikö se yksi merimies käskenyt häntä laulamaan? Josephin mieleen muistui, kun merimies liikkui edestakaisin Adamin sisällä ja kun Adam sinnikkäästi lauloi. Hän olisi yhtä hyvin voinut silloin katsoa omaa tulevaisuuttaan. Ties vaikka joku pappi tulisi jyystämään häntä ja käskisi hänen veisaamaan samalla Enkeli taivaan -virttä.

Oliko Adam löydetty vai oliko hän kuollut nestehukkaan hänen huoneeseensa, Joseph mietti ja jostain syystä hän tunsi myötätuntoa Adamia kohtaan. Jos me annetaan huoralle vettä, laulaako huora meille? Kuinka kauan menisi, että hänkään ei enää välittäisi, puhutellaanko häntä etunimellä vai nimellä ”huora”.

Adam. Olisiko Ben löytänyt Adamin? Mitä Adam olisi sanonut hänelle? Entä mitä Ben oli ajatellut löytäessään Adamin siinä kunnossa? Toivottavasti. Ruumiissa olisi tarpeeksi ongelmia hänen perheelleen, niin surkea kuin se olikin.

Kun Joseph sai lautasensa tyhjennettyä, hänelle tuli kiire paskomaan spermat ulos.

 

Kommentoi

top