search
top

Laturi, osa 2.

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (118 votes, average: 2.66 out of 5)
Loading...

Joonianmeren Korfun saaren aurteinen aamuaurinko yritti epämiellyttävästi keskeyttää horteisen uneni. Taistelin todellisuuden kohtaamista vastaan vasen silmä kiinni, oikean ollessa pelkkä viiru. Sekin oli näköjään liikaa. Varhainen aamuaurinko alkoi epämiellyttävästi selkeyttää tajuntaani oikean silmän viirun kautta, vaikka olisin halunnut jatkaa untani peiton alla, vaikkapa noin seuraavat 24 tuntia näin aluksi.

– Jumalauta, krapulaa pukkaa kävi mielessäni.

Eilisen Tequilan huurut takoivat etuotsalohkon takana. Suu oli kuiva ja koin muutenkin jotenkin määrittelemättömästi ärtyneen olotilan? Aloitin päiväni syvällisen intellektuellilla toteamuksella.

– Hnghh, ääh. Tee jotain, liiku mutisin itsekseni.

Oman mutinani kannustamana käänsin kasvoni sängyn toiselle puolelle ja avasin suurin ponnistuksin myös vasemman silmäni. Lievästi harittava katseeni pysähtyi vierelläni lepäävään nuoreen kuningatarkissaan.

Ymmärsin intuitiivisesti, että nuoren naisen kauniin sirot kasvot olivat levollisessa unessa. Neidin kaitoja kasvoja rajasivat tummat ja huolellisesti muotoillut kulmakarvat. Pitkät suljetut silmäripset olivat viettelevät. Totesin mielessäni, että neidin leuankärjen pienen pieni lovi oli aamuauringossa jotenkin niin älyttömän viehkeä. Vieressäni nukkuvan über babyn tummanruskeat pitkät hiukset, jotka olivat saaneet osittain vaaleaa, miellyttävää sävyä armottoman Kreikan auringon paahteessa, peittivät hieman kasvoja.

Nuori nainen makasi kyljellään minua kohti, peitto puoliksi päällään. Neidin vasen käsi oli koukussa peittäen reheviä rintoja osittain. Pitkät ja hoikat sormet huolellisesti muotoiltuine rakennekynsineen lepäsivät tyynyn kulmalla, nukkuvien kasvojen edessä. Katseeni lipui alas neidin vyötärölle, jonka alas valunut peitto paljasti osittain. Havainnoin tyytyväisenä, että nuoren naisen voimistelun trimmaama vatsa oli piukka ja vyötärö kapea. Nuoren naisen lantio kohosi herkullisesti laadukkaan hotellipeiton alla. Harittava katseeni nousi autonomisesti takaisin neidin vasemman käden peittämään rintoihin. Kreikan aurinko oli tuonut miellyttävää kuparinväriä piukkojen rintojen samettiselle iholle. Jäin tuijottamaan runsaiden kuparinväristen rintojen paljasta pintaa.

– Annika nukkuu huoneessani? Miten, kuinka, miten tähän päädyttiin? Pohdin toistaiseksi melko viattomassa mielessäni.

Osittain sumuisen mieleni abstraktiotaso oli toistaiseksi vielä todellisuudelta suojaavan korkealla tasolla, koska hymisin edelleen jotain rauhoittavaa itsekseni, tarkkaillessani Annikan nukkuvaa vartaloa. Episodimuistini alkoi kuitenkin epämiellyttävän vääjäämättä muotoilla tajunnan virtaa salamavalovälähdysten muodossa mielessäni viime yön todellisuudesta. Mieleeni ensimmäisenä nouseva kuva oli Annikasta hajareisin päälläni?

– Ilmastointi rikki Annikan huoneessa, jotain vääntöä laturista? Häh? Annika päälläni, hajareisin, minä selälläni? Niinkö? Oli joo, niin se oli, mietin päivän ensimmäistäni todellisuuteen pohjautuvaa ajatusta.

– Ok, pikku paini, pikku humalassa ei haittaa ketään joo ei, mieleni suojausmekanismi yrittää syöttää minulle. Vasemmalla takaraivossa yltyvä jyskytys kertoi alitajuisesti minulle, etten kuitenkaan ollut vielä kohdannut todellisuutta, kuten se Joonianmeren rannalla, erään luksushotellin parivuoteessa oli.

– Ok, ok, pikku hiprakkapaini, joo. Annika päälläni, reidet mun kummallakin puolella. Pikkutuhmaa, sopimatonta, mahdollisesti moraalitonta joo, mutta ei siihen ehkä vielä maailma kaadu, joo ei tyynnyttelin itseäni. Semanttinen muistini oli kuitenkin nähtävästi kyllästynyt leppoisaan pähkäilyyni viime yön tapahtumien kulusta ja päätti palauttaa minut ajan tasalle kirkkaan selkeiden muistikuvien muodossa.

– Annika oli päätynyt päälleni painimaan, ja hommassa oli jotain kielletyn eroottista? Oliko? No, ehkä jotain pientä sopimatonta koskettelua? Kiersi mielessäni.

– Mitä siinä nyt oli? Annika ratsasti päälläni hajareisin ja mun kyrpäni oli Annikan sisällä koko mitalta. Joo, semmoista, joo…

Ja sillä hetkellä galaksit räjähtivät huuruisessa mielessäni. Oli hyvä, että Annika oli unessa, koska hän olisi todennäköisesti pelästynyt vieressä makaavan miesvartalon jäykistymistä, joka lähinnä muistutti alkavaa kuolinkamppailua ja sielun ennenaikaista poistumista ruumiista. Kehoni ainoat ulkoisesti reagoivat osat olivat, mustiksi laajentunee pupillini, jotka toimivat ikkunana mustaan insestisieluuni. Tyytyväinen hyminäni oli lakannut osaltani hotellin parivuoteessa. Koin, että aika, ajatus, sydän ja hengitys olivat myöskin päättyneet kohdaltani. Atavistinen kauhu kangisti mieleni. Mä nussin Annikan kanssa viimeyönä, oli ajatuspinoni päällimmäisin ja samalla ainoa ajatukseni.

– Jeesus perkele, mä nussin tota viime yönä, sähisin hiljaa ääneen valkeaksi kalvenneiden huulieni välistä kohdatessani todellisuuden, katseeni edelleen porautuneena Annikan rauhallisen hengityksen mukana hekumallisesti kohoaviin rintoihin.

Jumiutuneen tilanteen ratkaisuksi, akuutti stressivasteeni esitti minun hypotalamukselleni selkeästi ja helposti ymmärrettävät kaksi vaihtoehtoa, joista valita kyseisessä tilanteessa, eli pakene tai taistele. Alitajuntani valitsi pakenemisen.

185 senttinen ja satakiloinen kiinteän lihaksikas kehoni ponnahti vieterin lailla vuoteesta kohti jalkopäätä kuin suolahaulipanoksen perseeseen saanut syntinen tyttärenpanija pantterikissa. En tiedä miten linkosin itseni liikkeelle koska en mielestäni avittanut liikettä käsilläni. Mutta niin vain keski-ikäinen ja alaston kehoni päätyi kuin katapultin lennättämänä hotellihuoneen kaakelilattialle, parivuoteen ja parvekkeen puoliväliin. Tunnelinäön rajaama katseeni etsi tukea nostaakseen kehoni lattialta. Tartuin alumiiniseen matkalaukkuuni. Riuhtaisin itseni lattialta korkeaan polviasentoon kaataen samalla metallisen matkalaukkuni mahtavalla kolinalla huoneen kaakelilattialle. Katseeni nauliutui ainoaan mahdolliseen pakopaikkaan – parvekkeen ovi oli raollaan. Syöksyin kyyryssä parvekkeen ovesta törmäten olkapäälläni ovenkarmiin siten, että parvekkeen oven lasit helisivät. Näin terran värisen parvekkeen nurkan ja syöksyin siihen kulmaan jäykästi alastomana seisomaan. Katseeni nauliutui pöydällä olevaan avonaiseen punaviinipulloon. Riuhtaisin pullon itselleni ja aloin kaataa viiniä kurkkuuni. Osa helpotuksen nektarista valui leualleni ja leveille rintalihaksilleni.

Jatkoin hyväksi havaitulla toteamuksella, puristaen punaviinipulloa seisten alastomana parvekkeen nurkassa, rystyset valkoisina ja silmät tapittavan mustina.

– Hnghh ääääh … tana, puristui viinipulloa ryystävien huulieni välistä.

Ajankulku pittoreskilla Korfun saarella oli päättynyt osaltani. En tiedä kuinka kauan seisoin parvekkeen nurkassa kuin Vatikaanin Sveitsiläiskaartin vartiosotilas tiukassa asennossa jöpöttäen. Sitten yllättäen ja pyytämättä kuulin Annikan äänen.

– Huomenta, mikä outo aamurituaali sulla on menossa? Kuului nuoren naisen ääni parvekkeen ovelta pienen kikatuksen sävyttävänä. Olin hiljaa, pullo huulillani tuijottaen hotellin uima-altaan suuntaan.

– Onks toi joku Kauko-Idässä opittu Tai Chi-juttu? Neiti kikatti parvekkeen ovella.

– Mut tuskin ne seisoo kuin suolapatsaat lipittäen samalla viiniä pullosta? Isä hei, onks toi joku sun oma kreisi versio jostain joogavideosta? Annika jatkoi kiusoittelevan pilkallisesti.

En vastannut mitään. En voinut, enkä kyennyt.

– Hei, tiedostat sä, että sä seisot täällä partsinnurkassa nakuna, kulli puolikovana, viinipullo handussa? Kato hei uima-altaalle. Noi kaks mummelia saa kohta slaagin, tyttäreni jatkoi leppoisasti puhellen.

Katseeni osui kahteen, aurinkotuoleja pyyhkeillä varaavaan iäkkääseen rouvaan uima-altaalla. Minä tuijotin rouvia, rouvat tuijottivat minua. Toinen tantta tapaili jotain pienestä kassistaan. Nitroja ehkä? Olin vaiti, en liikkunut.

– Pullosta vai munasta? Kuului Annikan rauhallinen kysymys.

– Häh? kävi mielessäni.

– Vedänkö mä sut pullosta vai munasta takaisin sisälle säikyttelemästä viattomia mummeliparkoja? Vai kykenet sä liikkumaan omin jaloin? Annika tarkensi.

Valitsin liikkumisen omin jaloin. Astelin lasittunein silmin ja jäykin jaloin Annikan ohi takaisin hotellihuoneen. Huoneessa oli matkalaukku kumollaan lattialla ja tuplapeitto mytyssä parivuoteen jalkopäässä. Istuin huoneen kolmenistuttavalle kangassohvalle. Kohotin viinipullon huulilleni ja join pullosta. Koin, että alkoholi lievitti keskushermostoni tuskaa.

Annika asteli rauhallisesti eteeni. Neiti oli nähtävästi herännyt minun aiheuttamaan kolinaan, vetäissyt vain pitkän t-paidan päällensä ja seurannut minua parvekkeelle. Annikan pitkä T-paita peitti lähestulkoon hänen lantionsa, jättäen kuitenkin riittävästi reisien yhtymäkohtaa nähtävästi, että mustasieluisen insestipantteriuroskissan huomio kiinnittyi siihen automaattisesti.

– No mikäs on? Annika kysyi viattomasti.

– Mulle jäi hyvät fiilikset eilisestä, miten sulle? Hän jatkoi arkipäiväiseen sävyyn.

Hyvät fiilikset? Pohdin hiljaa mielessäni. Päätin itsesuojeluvaistoni turvin, että Annika tarkoitti baarikadulla käyntiä, eikä suinkaan kiimaista ratsastusta auringonlaskuun jykevän kyrpäni päällä? Valehtelin itselleni, että ehkä neiti ei muista viime yön kiihkeää narttumaisuuttaan?

– Joo, tota, öh joo. Hyvät fiilikset ja silleen, on joo, muotoilin sanavalmiisti ja jäin toljottamaan edessäni keikkuvaa nuorta naista. Sen enempiä ajattelematta huomasin, että katseeni vaelsi Annikan t-paidan piilossa nöpöttävien nännien ja hänen syntisten reisien yhtymäkohdan väliä. Nähtävästi Annika oli huomannut saman. Terävä tyttö, tai jotain.

– Sykkiiköhän toi pimppi? Kävi mielessäni. Moraalisen koodini ohjaamana, aloin kuitenkin välittömästi hamuilemaan näkymätöntä tuhkalapiota, jolla ripotella tuhkaa päälleni syntisten ajatusteni tähden.

– Mitä sä puuhaat, hamuilet sä jotain? Annika nauroi ääneen, katsellessaan epätoivoista liikehdintääni.

– Mitä sä hamuilet, tätäkö? Sanoi Annika ja puristi t-paitansa läpi toisen nänninsä peukalon ja etusormensa väliin. Ja sitten Annika irrotti otteensa nännistään ja kajautti villin ja äänekkään naurun kuuluville. Jos mummot olivat edelleen altaalla kuuntelemassa meidän aamusekoilua, niin nyt olisi ollut todellakin hyvä hetki popsia nitro tai pari.

– Ai jai jai, kikatti Annika yllättävän sympaattisesti minulle ja katseli hävyttömästi jalkojeni välissä pystyyn nytkähtelevää parikymmentä senttistä rankaisijaani. Sitten Annika kääntyi sutjakasti ja sipsutti rauhallisesti paljain jaloin vuoteen vieressä olevan yöpöydän luo. Laturi ja kännykkäni olivat lattialla vuoteen vieressä.

– Mut hei sinä Tai Chi-maisteri, nyt on mun vuoro ladata, sanoi Annika ja kumartui notkeasti poimiakseen laturin lattialta, kuin maailmassa ei olisi mitään vikaa. Mutta tietysti kuningatarkissalla oli kiusaus mielessään ja maailmassa jotain vialla. Annika hamuili kiusoitellen laturia lattialta tietäen vallan hyvin, että hänen t-paidan helma oli noussut ylös paljastaen sievästi ajetun pimpin. Annikan kuumien reisien välissä puristuvat pillunhuulet olivat hekumallisen turvonneen oloiset ja olin erottavinani myös tyttäreni sievän anusaukon vilahduksen Joonianmeren aamuauringon säteissä. Annikan katse kääntyi puoleeni hänen pyllyilleessään minun suuntaani. Annika hihitti holtittomasti ääneen.

Mustasieluisen ja syntisen tyttärennussija pantteriuroskissan huurteisen mielen halkaisi päivän ensimmäinen kirkkaan selkeä ajatus.

– Ok, on tullut aika panna, tiedostin selkeästi ja syöksähdin varottamatta ylös seisomaan keskelle hotellihuoneen lattiaa. Viinipullo pyöri kolisten lattialla. Uskollinen ystäväni osoitti tangentin suuntaisesti, ehkä jopa hieman yläviistoon hajareisieni välissä. Jykevä kyrpäni nytkähteli sydämenlyöntieni tahdissa ja kiimatipat valuivat terskaani pitkin. Spermaa täynnä olevat kivikovat pallini olisivat säilyttäneet pyörän muotonsa vaikka neutronitähden gravitaatiokentässä. Silmäni olivat kai mustat kiimasta, koska Annika silminnähden säpsähti hieman ja oikaisi selkänsä.

– Hei, mä vaan kiusaan sua vähän, Annika sanoi hieman varautuneesti.

– Hei, niin mäkin sua, sanoin ja harpoin Annikan eteen. Tartuin Annikan voimistelijan olkapäihin ja viskasin tytön kyljelleen parivuoteelle poikittain. Annika huoahti yllättyneesti jysähtäessään vuoteeseen ja vetäen samalla oikean jalkansa hieman koukkuun.

– Avausvedon paikka, totesin hiljaa ääneen ja kömmin Annikan päälle vuoteeseen. Neiti makasi vasemmalla kyljellään sängyssä. Asetuin polvilleni hajareisin Annikan vasemman säären päälle ja nostin toisella kädelläni neidin oikean jalan nilkasta ilmaan. Annikan pillunhuulet raottuivat vain muutaman sentin päässä sykkivään terskani edessä. Sen enempiä kyselemättä tartuin vasemmalla kädelläni kivikovan kyrpäni juureen ja ohjasin terskani vasten Annikan turvonneita pillunhuulia.

– Ooo-ooooh… Annika äänteli yllättyneellä äänensävyllä. Toinen käteni piteli nilkasta Annikan oikeaa reittä ilmassa lujassa pihtiotteessa. Uhrasin sekunnin murto-osan pohdinnalle, onkohan Annikan pimppi kuiva vai märkä? Päätin selvittää asian kenttäkokeella ja sen suuremmitta seremonioitta puskin leveän kyrpäni suoraan Annikan pillun uumeniin siten, että tunsin tytön kohdunkaulan kyrpäni päätä vasten. Tiedostin, että kostea on, nuori nainen oli aivan litimärkä pillustaan.

– Ooooooooooo… katkeamaton ulina purkautui Annikan huulien välistä.

– Hyvä sitten, näillä mennään, pohdin mielessäni ja aloin liikuttamaan lantiotani kiihkeästi edestakaisin Annikan levitettyjen reisien välissä. Olen aina pitänyt tästä panoasennosta. Mielestäni leveä kyrpäni pääsee siinä mukavasti levittämään poikittaista pillua koko mitaltaan. Murahdin tyytyväisenä ja pidin nussimistahdin vakaana. Jykevä ja suonikas parikymmentä senttinen kyrpäni souti ja huopasi armottomasti nuoren naisen litisevässä vitussa. Annikan pimpistä roiskui työntöjeni myötä hieman kiimanesteitä, jotka valuivat hänen reitensä poikki kohti lakanaa. Annikan paneminen tuntui hyvältä.

Nähtävästi Annikakin sai tilanteesta jotain, sillä vain muutaman minuutin kiihkeän panemisen jälkeen tunsin nuoren naisen pimpin supistelevan jyystävän kyrpäni ympärillä? Oikaisin selkäni suoraksi Annikan päällä vapauttaen samalla lantioni liikkumaan armottomat parikymmentä senttiä edestakaisin. Rankaisijakyrpäni venytti Annikan pimppiä ja paukutti armotta neidin kohdunkaulaa vasten jokaisella voimakkaalla työnnölläni. Huomasin erehtymättä, kuinka Annikan selkä taipui notkolle hänen puristaessaan silmänsä tiukasti kiinni. Ja sitten allani uliseva über baby sai holtittoman orgasmin jykevän kyrpäni seivästämänä. Runttasin kyrpäni Annikan pillun uumeniin ja pidin sen siellä, neidin kiemurrellessa orgasmin kourissa kyrpäni ympärillä.

Annika makasi reporankana parivuoteella poikittain hengittäen kiivaasti. Vedin kyrpäni ulos tytön pillusta ja tönin neidin sääret vuoteen suuntaisesti. Annika ei sanonut mitään, enkä minäkään kokenut tarvetta syvälliseen keskusteluun. Junttasin muutaman tyynyn alaselkäni tueksi ja istuin vuoteen päätyä vasten. Lihaksikkaat reiteni olivat harallaan, sykkivä kyrpäni osoitti kohti hotellihuoneen kattoa. En tiedä, luuliko nuori nainen, että tämä oli nyt tässä? Jos hän olisi kysynyt, olisin vastannut todenmukaisesti, että ei vielä lähelläkään. Mielikuvituksessani elänyt katumuksen tuhkalapio oli työnnetty taivaallisella portinvartijalla sinne, minne ei aurinko paista. Nyt oli käsillä syntisten tyttärennussijoiden aika.

Käänsin vuoteella edelleen huohottavan Annikan reippaalla niska- ja hartiaotteella puoleeni siten että tyttö päätyi kontilleen poikittain suuntaani. Neidin kasvot olivat jotakuinkin sykkivän kyrpäni kohdalla. Annika katsoi minuun hämmentyneen ja hieman sekavan oloisena. Tartuin tyttöä jämäkällä ja isällisellä otteella (pun intended) niskasta ja ohjasin neidin toisen lämpimän posken kiinni kyrpäni varteen. Ajattelin, että ehkäpä pieni ohjeistus olisi paikallaan tilanteessa?

– Ime, totesin Annikalle ja tungin sykkivän kyrpäni neidin suuhun.

Ja voi Jeesus, tai ehkä tässä ei taivaallisilla hyväntekijöillä ollut mitään sijaa, että Annika osasikin lutkuttaa rivosti kyrpääni suussaan. Koin fantastisia tunteita tyttäreni käsitellessä kyrpääni huulillaan ja kielellään. Erityisesti pidin siitä, kun Annika piti esinahkani venytettynä ylös ja lutkutti terskani päätä kielellään. Selvää oli tilanteessa, että nuori nainen oli harjoitellut lukemattomilla kyrvillä tätä miellyttävää peliliikettä huolella jo aiemmin. Sitten neiti jatkoi nuolemalla kyrpäni vartta ja kivikovia pallejani.

– Oo… olisiko rim jobia tarjolla myös mietin härskisti mielessäni Annikan nuollessa kiihkeästi pallieni ja perseeni välilihan tietämiltä. Mutta kuten aina näin teknologian voittokulun aikana, kännykkäni lattialla pirahti soimaan aivan väärään aikaan. Ring ring, ring ring, kännykkäni pirisi itsepäisesti vanhaa soittoääntään lattialla. Vetäisin kyrpäni neidin suusta ulos ja kurkotin lattialle sulkeakseni mokoman hekuman hetken häiriötekijän.

Katseeni pysähtyi kännykään näyttöön. Riipivän raastava exäni Jessica, Annikan äiti, näytti siellä tavoittelevan minua näin heti aamutuimaan? Hetken aikaa hapuilin punaisen luurin kuvakkeen kohdalla, mutta koska syntilistani oli jo niin pitkä, päädyin painamaan hetken mielijohteesta vihreää luurin kuvaketta. Nousin istumaan takaisin aiempaan asentooni sängyn päätyä vasten ja nostin kännykän korvalleni.

– Huomenta, totesin lakonisesti.

– Mikä meno siellä, oletko ollut hyvä matkaisäntä, häh? Jessican riipivä ääni kuului luurista. Ei hyviä huomenia tai muuta kohteliasta chit-chattiä, töykeästi suoraan asiaan, kuten aina. Ärtymys, samoin kuin piru itse kohottivat päätään mieleni sopukoissa. Sanomatta sanaakaan, tartuin Annikaa niskasta ja junttasin kivikovan kyrpäni Annikan nielun syvyyksiin. Annika kakoi hieman ääneti mutta aloitti kyrpäni imemisen rytmikkäästi, vapaan käteni ohjaten häntä hiuksista kiinni pitäen.

–  Olen mielestäni ollut oikein antoisa matkaisäntä ja muutenkin hyvää seuraa, totesin Jessicalle pitämällä toisella kädelläni kännykkääni korvallani.

– Jaa, sinä hyvää seuraa? Just joo, totesi Jessica tarpeettoman sarkastisesti nostaen ärtymystäni hieman lisää.

– Miten Annika jaksaa? Jessica kysyi sitten.

– Hyvin. Hän jaksaa oikein hyvin, sanoin ja siirsin virnuilevan katseeni kyrpäni parissa työskentelevään tyttäreeni. Mulkkuni liukui Annikan hekumallisten huulien välissä lähettäen minulle voimakkaita mielihyvän signaaleja. Siirsin hetken mielijohteesta vapaan käteni kontillaan olevan Annikan peppuposkien väliin. Keskisormeni lepäsi nuoren naisen anusaukon päällä. Annika säpsähti hieman mutta en antanut sen haitata. Signaloin äänettömästi, että jatka imemistä. Ja Annika jatkoi.

– Ottekste te tehneet mitään järkevää, ottekste pystyneet muodostamaan mitään sidettä siellä? Jessica kysyi tylyyn tyyliinsä.

– Joo, me ollaan kyllä lähennytty monin tavoin ja monella tasolla, totesin pyrkien pitämään ääneni vakaana.

– Mulla on vielä muutama juttu, jota mä haluan esitellä hänelle, sanoin puhelimessa Jessicalle, samalla kun työnsin jäntevän keskisormeni keskimmäistä niveltä myöten Annikan tiukkaan persereikään. Annikan silmät levisivät äärimmilleen ja yllätykseni neiti vastasi tilanteeseen imemällä kyrpääni vielä voimakkaammin, jos mahdollista?

– Mitä helvettiä, tyttöhän ilmiselvästi nauttii anaalin runkkaamisesta, mietin mielessäni, Annikan nytkyttäessä hekumallista persettään pitkää keskisormeani vasten. Sormeni painui rystystä myöten Annikan tiukkaan peppureikään. Siltä istumalta aloin runkkaamaan kiihkeästi nuoren naisen peppua sormellani. Ääneni oli kai jotenkin käheä tilanteessa ja ilmeisesti myös Annikan kiihkeä kyrvän imemisen litinä ja maiskutus välittyi kännykän kautta Jessicalle?

– Onko sinulla joku lumppu siellä kanssasi juuri nyt? Jessica kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

– Lumppu, ei ole? Upea narttu, on kyllä, totesin jotenkin voitonriemuisena puhelimeen. Jessica löi luurin korvaani. Viskasin kännykän yöpöydälle.

Eilinen tequilapöhnä vahvistettuna pullosta ryystetyllä punaviinillä teki sumeissa aivoissani tehtävänsä. Olin varma, että Danten helvetin seitsemäs rinki olisi iäisyyteni kotipaikka rietastellessani tyttäreni kanssa samalla kun puhuin Annikan äidin kanssa puhelimessa. Mutta sitten taas toisaalta, tilanteen ollessa näin, mitä helvetin menetettävää minulla enää olisi?

– Miksen ottaisi kerralla kaikkea ja enemmän on parempi, pohdin mustassa tyttärenpanija urospantterikissa mielessäni. Tuumasta toimeen. Vetäisin kyrpäni ulos Annikan suusta toistamiseen ja tartuin häntä jälleen isällisen tukevasti niskasta ja hartioista. Nousin polvilleni ja vetäisin yhden suurista tyynyistä Annikan vatsan ja lantion alle. Painoin Annikaa niskasta patjaa vasten vatsalleen ja tönin tytön hieman kontillaan olevat reidet levälleen. Asetuin polvilleni Annikan koholla olevan perseen taakse ja katselin tyytyväisenä kätteni töitä.

– Naaraan asento on hyvä ja ottava juuri näin, analysoin tilannetta kieroutuneessa mielessäni. Puristin nuorta naista tukevasti niskasta patjaa vasten siten, että näin Annikan hämmästyksestä avautuneen suun ja laajentuneet silmät. Pienen omenan kokoinen terskani kosketti hellästi Annikan silkkistä peppureikää. Annika huohotti hiljaa otteessani. Niin minäkin. Sanoja ei tilanteessa tarvittu. Työnsin varovasti pullottavan terskani kärjen muutaman sentin Annikan persereiän sisälle. Ilokseni tunsin, kuinka nuoren naisen anusaukko avautui elastisen liukkaasti ottamaan kyrpäni vastaan.

– On aika pystyttää Iwo Jiman lippu, pohdin mielessäni ja luistatin hitaan armottomasti koko parikymmentä senttisen kyrpäni nuoren naisen persereiän uumeniin.

– O-o-oooooooo… Annika mumisi ääneen samalla kun timantinkovan kyrpäni levitti nuoren naisen perseen äärimmilleen. Puristin nuorta naista kädelläni niskasta ja vedin kokeeksi kyrvälläni muutaman kovan vedon Annikan perseen syvyyksiin. Neiti vastasi puskemalla persettään vasten minua.

– Mitä hittoa, tyttö tykkää ottaa peppuun pohdin höyryisessä mielessäni.

– Ok, pannan sitten menemään, mietin ja aloin nussimaan voimakkaasti tyttäreni persereikää koko jykevän kyrpäni mitalta. Annikan lantio puristui tiukasti tyynyä vasten jokaisella voimakkaalla työnnölläni. Hetken hoonattuani nuorta ja kimmoisaa peppua, aloin kehittelemään suunnitelmia laukeamisesta Annikan bepaan. Mutta neiti otti varaslähdön, jo toisen kerran samana aamuna. Tunsin, kuinka Annika perse alkoi tärisemään ja hötkymään kyrpäni seivästämänä. Annikan sulkijalihas supisteli voimallisesti samalla kun neidin anusaukosta valui kiimaista nestettä. Olin tuntevinani myös vienoisen suolistokaasun katkun nousevan juuri paaluttamastani perseestä? En kuitenkaan antanut sen haitata, asia kuului pelin lieveilmiöihin.

– Siis mitä helvettiä, tuliko tyttö jo? Mietin tytön perseen väristessä holtittomasti kyrpäni lävistämänä. Joo, tulihan se. Nuoret ne ehtii, mietin hieman typertyneessä mielessäni.

Tällä kertaa Annika vetäytyi kyrvästäni ja kellahti selälleen vuoteelle. Annikan hekumallisen isot ja kimmoisat rinnat säilyttivät edelleen terhakan muotonsa neidin maatessa selällään, kädet ylös nostettuina. Neidin ihanien isojen rintojen nännit kohoilivat Annikan kiihkeän hengityksen tahdissa, samalla kun hikikarpalot juoksivat Annikan rintojen välistä kohti piukan litteää vatsaa ja napaa. Tumman ja kullanruskean hiukset olivat kiihottavan miellyttävänä, hikisenä sotkuna tyynyllä ja osittain nuoren naisen kaulalla. Annikan kauniin siniset silmät harhailivat mitään näkemättömästi olkani yli. Hikipisarat valuivat Annikan nenän viertä ja silmäkulmia pitkin alas kasvoille.

Herrasmies minussa olisi kaiketi ottanut normitilanteessa nuoren naisen kainaloonsa, ja antanut hänen päänsä levätä olkapäälläni. Olisin silittänyt neidin hiuksia ja puhunut hiljaa jotain mukavia ja suukotellut tyydytettyä nuorta naista hellästi otsalle, nenälle ja vereville huulille. Mutta maailma ei ollut Tuulen viemää-elokuvaa. Maailma on raadollisen totta, jossa kyrpäni ja piukeat pallini ilmoittivat sykkivän vaativasti halustaan ruiskuttaa teekupillinen spermaa lähimpään saatavilla olevaan pilluun. Käänsin mustat insestiurospantterin silmäni edessäni selällään ja hajareisin makaavaan nuoreen naiseen.

Tartuin Annikaa vasemmasta nilkasta ja nostin sen olkapäälleni. Nuoren naisen voimistelijan keho taipui tähän suoritukseen helposti. Annikan lantio oli edelleen osittain koholla allani tyynyn nostamana. Tukeuduin yksi käsi tikkusuorana äärimmäisen rivoon lähetyssaarnaaja asentoon, ohjaten sykkivän kyrpäni pään Annikan huolella panemani pimpin huulille. Hetken mielijohteesta nostin myös Annikan toisenkin nilkan toiselle olkapäälleni. Hymyilin sisäänpäin, koska totesin voimistelijan kehon taipuvan tähänkin suoritukseen notkean vaivattomasti. Katsoin Annikaa silmiin. Neidin silmät olivat puoliksi auki. Hieman raollaan olevien huulien välistä tunsin nuoren naisen nykivän ja töksähtelevän hengityksen. Valomerkki ja viimeiset paukut. Oli aika panna niin, että sperma lentää.

Pidin kädet suorina, Annikan nilkat olkapäilläni ja neidin jalkapohjat kohti kattoa ja runttasin armotta leveän suonikkaan kyrpäni neidin pillun uumeniin. Tunsin jälleen niin selvästi terskani kärjen painuvan kimmoisaa kohdunpohjaa vasten nuoren naisen vaginan uumenissa. Aloin nussimaan holtittomalla tahdilla. Annikan terhakat ja pystyt, isot rinnat ja niiden kivikovat, nöpöttävät nännit heiluivat joka työntöni myötä ihanan kiihottavasti edestakaisin. Hotellihuoneen sen hetkisen äänimaailman täytti lantioni läiskyminen Annikan pillua vasten, kovaääninen märkä litinä, Annikan vaikerrus, minun äänekäs huohotukseni ja sängyn paukutus. Ja sitten tunsin sen kyrpäni juuressa. Minulta tulisi, viimeinkin.

Krakataun tulivuoren purkaus oli kohtuullisen hallittu tapahtuma verrattuna minun raudankovan kyrpäni orgastiseen räjähdykseen Annikan pillun uumenissa. Tunsin, kuinka kupillinen spermaani lähti sykkivässä tahdissa liikkeelle kohti Annikan vaginan pohjaa, siittääkseen allani vaikeroivan nuoren naisen raskaaksi. Orgasmini työnsi spermaa tyttäreni pillun täydeltä, sitä valui pitkin Annikan peppua ja reisien välistä sotkien lakanan totaalisesti.

Huohotin tyydytettynä ja katselin alas tyttäreni kasvoihin, veltostuva kyrpäni edelleen Annikan vitun sisällä. Annika pyyhki kämmensyrjällään epämääräisesti kasvojaan, pyöritti silmiään mitään näkemättömästi ja naurahteli lyhyesti ääneen jotenkin epämääräisesti. Neiti tuntui toistava minun aamuista muminaani.

– Hnngh, uuuh… Annika mumisi allani tietoisuuden rajamailla.

Kohotin katseeni parvekkeen lasien läpi, päästin pienen ja pikantin röyhtäisyn ja hymyilin hieman Välimeren aamuauringon säteiden lämmittäessä kasvojani.

 

Osa 2.

Palaute ja yhteydenotot: jengaa.kaikuun@gmail.com

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

top