search
top

Janin uusi koti

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (35 votes, average: 2.20 out of 5)
Loading...

Kirjoittajan kommentit: Jatkoa Janin tarinaan. Edelliset osat: 1) Janin labyrintti, 2) Janin koettelemus, 3) Janin uudet kaverit, 4) Jani näytillä, 5) Janin viikonloppu ja 6) Janin viikonloppu jatkuu.

 

Jossain vaiheessa Jani nukahti. Vaikka sydän pauhasi rinnassa, ei se voittanut väsymystä. Selkä seinää vasten nojattuna, ja jalat koukistettuina hän sai unen päästä kiinni.

Yö kului horroksessa, kunnes joskus aamun valjetessa Jania vietiin jälleen kerran hihnasta. Aamun kirkkaudessa Jani ei aluksi tunnistanut hahmoa, joka veti häntä. Pekka se ei ollut, koska hahmo oli häntä pienempi. Lisäksi Jani erotti vaaleat, lyhyet hiukset.

  • Tule jo sieltä, vetäjä ärähti.

Se oli Antero! Miehekäs poliisi parransängellä, joka oli viime iltana seurannut sivusta Janin perseneitsyyden viemistä. Nyt samainen poliisi talutti häntä ulos mökistä.

Aamukasteen peittämä nurmi kutitteli Janin jalkoja. Ilma oli raikkaan viileä, mikä viimeistään herätti Janin horroksestaan. Tie vei kaksikkoa alas järvenrantaan puisia portaita pitkin.

Saunarakennuksen ovi narahti auki. Antero kiskaisi Janin sisälle, mikä sai tämän ähkäisemään. Nuori poliisi naurahti.

  • Tuo oo vielä mitään.

Antero käski Jania odottamaan, kun hän riisui kollarinsa ja t-paitansa. Alta paljastui tummahkon karvoituksen peittämä, sopivan muttei liian lihaksikas ylävartalo.

  • Kai sä pannaki osaat? Antero kysyi kun riisui loppuja vaatteitaan.

Jani mutisi jotain myöntävää kasvot jähmettyneinä. Kylmä aalto oli läpäissyt hänet Anteron sanojen jälkeen. Eilen hän oli pannut tekopillua, tänään vuorossa olisi poliisi.

  • Tää pitäs nyt saada seisomaan, Antero oli riisuutunut ja tarttui nyt Janin aisaan.

Reiluin ottein hän sai siinä elonmerkkejä aikaiseksi, mutta homma jäi puolitiehen. Silmät kiiluen tuo poliisin köriläs polvistui ja imi Janin puutteessa viruvan kyrvän seisokkiin. Näky oli niin härski, että Janilla otti eteen jo pelkästä katselemisesta.

  • No nyt näyttää hyvältä, Antero totesi ja kapusi seisomaan.

Hän kaiveli liukkarituubin housuntaskustaan. Jani pani merkille puoli seisokissa heiluvan kyrvän, joka sekin oli miehisen kookas. Antero kumartui penkkiä vasten treenatut pakarat Jania kohti, johon kytkettyä hihnaa hän piti tiukasti kädessään. Sitten hän käski Jania liukastamaan paikat ojentamallaan liukkarilla, mihin nuorukainen inhon väristyksin suostui.

Vaalean karvoituksen peittämä perä ei ollut erektiota nostattavin asia Janin silmissä, mutta Anteron tiukan poliisimainen käskytys ja kaulaa puristava panta pakottivat hänet toimimaan. Kun käsky kävi, alkoi Jani asettelemaan kaluaan poliisin tiukan näköiselle reiälle. Muutaman työnnön jälkeen hän huomasikin reiän olevan aika löysä hänen keskivertokyrvälleen, mistä saattoi päätellä poliisin olevan kokenut näissä hommissa.

Tahti kiihtyi yhdessä Anteron huohotuksen kanssa. Penkki paukkui seinää vasten, kun satakiloinen poliisi sai Janin nuorta ja kovaa kyrpää sisälleen. Jani painoi menemään katse harhaillen seiniä ja kattoja pitkin pitääkseen erektionsa elossa.

Ryske ja ähinä loppui kun Antero laukaisi kivikovan kyrpänsä muutamalla vedolla. Matala murahdus jäi kaikumaan pieneen pukuhuoneeseen. Jani katseli kateudesta kankeana vierestä, kun häntä seksilelunaan käyttänyt poliisi ampui nesteensä lattialle. Hänelle aktista jäi jäljelle pelkkä haaroja viiltävä kipu.

  • Hyvin vedit, Antero henkäisi toinnuttuaan.

Köriläs noukki vaatteensa lattialta ja alkoi vetää niitä verkkaisesti ylleen. Jani seisoi vieressä kyrvän sykkien sydämen lyöntien tahdissa.

  • Oikeessa ne toiset oli. Ei tipan tippaa, Antero virnisti. – Tuus nyt.

Antero kiskoi Janin takaisin taloon, jossa muu väki alkoi pikku hiljaa heräillä. Jania ei enää koko päivänä viety takaisin koloonsa, vaan käytettiin aluksi aamuseisokkien helpotukseen niin suun kuin pepun avulla. Välillä Jani sai patsastella silmänruokana paremman tekemisen puutteessa. Sen verran hänelle annettiin huomiota pitkin päivää, ettei kalu laskenut puoliheijaria alemmaksi. Tämä jätti pakottavan tunteen kasseihin, jotka olivat kiusoittelusta ja pitkästä selibaatista jo valmiiksi arat.

Loppukesäisen sunnuntain kääntyessä tummenevaan iltaan ovikelloa pimpotettiin. Pekan saattelemana sisään astuivat oletettavasti samat karpaasit, jotka olivat tuoneet Janin mökille edellisenä päivänä.

  • Pojalle tuli noutajat, Pekka naurahti.

Jani oli käsketty toimimaan jalkarahina eikä uskaltanut liikkua ennen kuin laitoksen työntekijät nostivat hänet jaloilleen. Pekka veti puumerkkinsä vielä muutamaan paperiin ennen kuin hyvästeli Janin parilla läpsäisyllä kalulle.

Miehet saattelivat Janin ulos samanlaiseen autoon, jolla hänet oli mökille tuotukin. Jalat ja kädet lukittiin alustaan ja ovi suljettiin jättäen Janin pimeään yksinäisyyteen. Jani yritti ensin pysyä auton liikkeiden mukana arvioiden matkan pituutta ja suuntaa, mutta raskas viikonloppu pakotti silmät umpeen. Auton keinutus vaivutti hänet syvään ja ansaittuun uneen.

Jani havahtui hereille vasta kun miehet kolistelivat ovet auki. Tällä kertaa nuo körmyt eivät olleet yhtä vainoharhaisia avatessaan kahleita. Pako keskellä laitosta tuskin oli kovinkaan monen kohteen mielessä.

Miehet olivat tuoneet Janin jonnekin lastausalueelle. Etäämmällä seisoi muutama identtinen pakettiauto, jolla häntäkin oli kuljetettu. Toisessa päässä kaartui ulosmenoväylä ja yhdellä sivulla oli suuret pariovet, joista Jani talutettiin jälleen yhdelle käytävälle. Kirkkaat loistevalot särkivät aluksi silmiä, mutta Jani tottui niihinkin pian vanhasta tottumuksesta.

Käytävää asteltiin jonkin aikaa ennen kuin miehet saattoivat Janin hissiin. Kolme miestä mahtui juuri ja juuri koriin, jonka ilma alkoi paksuuntua jo lyhyen matkan aikana. Hieman kolisten hissi saapui perille.

Kerrosnumeroita ei näkynyt missään vaiheessa, mutta Jani päätteli heidän olevan varsin korkealla maan päältä katsottuna. Käytävä jatkui hissiltä oikealle, mutta loppui pian lyhyeen. Kolmikko tuli ovelle, jossa luki isolla ‘’C-2’’.

Toinen miehistä näppäili tottunein ottein koodin näppäimistölle, mikä sai oven liukumaan auki. Oven takana avautuva näkymä oli huolitellumpi ja koristeellisempi kuin mitä Jani oli koskaan tässä laitoksessa nähnyt. Lattia oli tehty jonkinlaisista vaaleista laatoista, jotka hellivät Janin jalkapohjia kylmän metallin jälkeen. Seinät olivat silotellumpaa, mattapintaista metallia koristelistoilla viimeisteltyinä, ja valaistuskin oli silmille hellempää.

Jani talutettiin johonkin toimistontapaiseen. Tämän jälkeen miehet jättivät hämmentyneen Janin seisomaan puisen kirjoituspöydän eteen. Huoneessa oli jopa pieni ikkuna, josta ei tosin nähnyt muuta kuin kaistaleen sinistä taivasta. Ilmastointi hurisi vaimeasti.

Ovi Janin takana aukesi. Sisään astui kolmissakymmenissä oleva sänkipartainen mies tiukka katse silmissään. Janin ryhti oikesi kuin vieterin vetämänä ja hengitys kiihtyi huomaamatta. Kalukin olisi lerpahtanut saman tien, jos se ei olisi laskenut jo matkan aikana.

  • Kohde 72…
  • 725-97, Jani täydensi epäröintiä äänessään.
  • Aivan aivan, mies kiersi pöydän taakse. – Mietit varmaan miksi sinut tuotiin tänne. Noh, tätä voisi kutsua ikään kuin ylennykseksi, mies virnisti hieman. – Olet osoittautunut hyväksi kohteeksi joten siirtosi tänne oli ihan perusteltu. Lähden näyttämään paikkoja mutta ensin…, mies keskeytti lauseensa ja kaiveli hetken pöydänlaatikoita. – Mikä sun koko on?
  • M, Jani vastasi.
  • Tuossa, mies hihkaisi ja heitti punaiset shortsit Janin syliin. – Laita ne jalkaan.

Kangas tuntui pehmeältä Janin kovia kokenutta haaroväliä vasten, ja punainen väri sointui hienosti vaalean ihon kanssa. Pituutta shortseilla ei tosin ollut kuin vain reisien puoliväliin asti.

Mies, joka esittäytyi herra Koistiseksi, johdatti Janin käytävään, jonka varrella oli osaston neljä selliä. Jokaisen sellin oven kohdalle oli tehty pieni syvennys, mikä rikkoi muuten tasaista ympäristöä.

  • Tämä on sinun, Koistinen osoitti toiseksi viimeisintä selliä.

Ovessa oli sekä näppäimistö että tunnistin, jolle Koistinen näytti taskustaan kaivamaansa lätkää. Ovi liukui auki pehmeästi. Astuttuaan selliin hän napsautti valot päälle, koska tässäkään sellissä ei ollut ikkunaa. Sen sijaan punkka näytti edellistä mukavammalta ja tilaa ja korkeuttakin löytyi enemmän.

Koistinen seurasi Janin katsetta, joka pysähtyi sellin nurkkauksen kahteen oveen. Hän näytti toisen johtavan pieneen vessaan, jossa oli kaikki muu paitsi suihku.

  • Ja tämä toinen ovi, Koistinen siirtyi peräseinälle. – Johtaa yhteisiin tiloihin.

Oven takana levittäytyi hyvin varusteltu pienehkö kuntosali. Oikealla sivulla oli pukuhuone sekä suihkut. Vastapäätä sellejä oli katon rajassa rivissä kapeita ikkunoita, joista pääsi juuri sopivasti valoa päiväsaikaan valaistaakseen salin.

  • Päiväohjelma toimitetaan joka aamu selleihin jota kanssa noudatetaan. Suosittelen olemaan kiitollinen tilanteeseesi, kaikilla ei mene yhtä hyvin.

Koistinen ohjeisti vielä muutaman käytännön asian ennen kuin poistui henkilökunnalle tarkoitetun oven kautta. Jani jäi salille tutkimaan uutta elinympäristöään kuin vasta hankittu lemmikki. Ilmassa oli hivenen uuden tuoksua ja lattiat melkein kiilsivät siisteydestä. Silti tunnelma oli hivenen kammottava, koska Koistisen lisäksi käytävällä oli tullut vastaan yksi vartija, muttei ketään muuta. Sillä lopulta toisten kohteiden kanssa toimeen tuleminen oli osoittautunut tärkeimmäksi asiaksi tässä absurdissa laitoksessa.

Jani nojasi seinään ja valahti istumaan viileälle laattalattialle. Hän oli oikeastaan tyytyväinen päästessään pois Pekan ja tämän kavereiden kynsistä, vaikka epävarmuus tulevasta jäytikin koko ajan mielessä.

Yksi sellien ovista kolahti auki. Jani säpsähti ajatuksistaan.

  • Hei, eikö me tunneta? ovesta tullut, Janin ikiä oleva kysyi. Hänelläkin oli päällään tismalleen samat shortsit kuin Janillakin.

Jani pläräsi tuntemiaan kasvojaan mielessään. Tyyppi ei ollut kukaan joukkueesta, ei koulusta, vaan täältä, laitoksesta!

  • Iiro!
  • No muistithan sä, Iiro oli selvästi iloinen jälleennäkemisestä.
  • Melkeen, Jani virnisti.

Iiro istahti Janin viereen. Hiljaisuus palasi hetkiseksi.

  • Missäs oot ollu? Jani kysyi päätellen puhumisen olevan sallittua.
  • Pitämässä cami-sessioita, Iiro vastasi ilmekään värähtämättä.
  • Mä olin vuokrattuna jossain mökillä.

Iiron vaaleat kulmat kohosivat.

  • Sun tukka on lyhentynyt? Jani ihmetteli.
  • Jep, täällä ei vissiin arvosteta takatukkaa, Iiro haroi lyhyiksi leikattuja hiuksiaan.

Juttutuokion keskeytti kaiuttimen rämisevä ääni, joka käski Iiroa penkkipunnertamaan. Jani vilkaisi Iiroa hätäännys silmissään, mutta vaaleahiuksinen nuorukainen kapusi rennosti ylös viittoen Jania seuraansa.

Salin nurkassa seisova penkkipunnerruspenkki ei ollut mikään kämäinen jäänne 80-luvulta, vaan futuristinen laitos, jonka painoja pystyi säätämään kauko-ohjauksella. Itse painot oli piilotettu sivuilla nouseviin siiloihin, joista ne luiskahtivat automaattisesti tankoon. Varmistuskin hoitui koneen herkän tunnistustekniikan avulla.

Iiro asettautui makuulle penkille Janin jäädessä syrjempään seuraamaan suoritusta. Laite kolahteli painojen asentuessa paikoilleen, ja pian kaiuttimista kuului käsky toimia.

Iiro voimisti otettaan tangosta ja nosti sen jäntevien käsiensä varaan. Vaaleat kulmat olivat päättäväisesti kurtussa. Jani seurasi ihaillen sivusta Iiron lihasten supistelua ja koko kehon jännittymistä tuohon suoritukseen.

Iiron hengitys kiihtyi joka toiston jälkeen mutta ilme pysyi värähtämättömänä. Käsivarret alkoivat hieman täristä, mikä sai aikaan kouraisun Janinkin mahanpohjassa. Käskyjen täydellinen suorittaminen oli ehdottoman tärkeää.

Ehkä Janin henkinen myötätunto vaikutti jollain tapaa asiaan, kun Iiro laski tangon lopulta takaisin telineeseen. Iholle oli kihonnut seitinohut hikikerros, mikä liimasi tiukat shortsit reisiin kiinni.

  • Ei paha, Iiro totesi kun nousi seisomaan.

Jani hymähti ajatellen ettei muutosta tarvitsisi aina pelätä. Ei ainakaan vielä.

Kommentoi

top