search
top

Sedän mökillä…

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (158 votes, average: 2.58 out of 5)
Loading...

Aiemmin jo kerroin kuinka vuosia kestänyt salanaintisuhde setäni Veikon kanssa alkoi. Hän opetti minut nauttimaan estoitta ja vieläkin pillu kostuu kun ajattelen noita ihania naintihetkiämme. Ensimmäisen kerran jälkeen hankin pillerit, jotta pystyimme jatkamaan naintejamme. Ei puhettakaan, että se olisi jäänyt yhteen kertaan.
Olimme vasta pari kertaa harrastaneet seksiä kun olin hänen mökillään serkkujeni kanssa iltaa istumassa. Alkoholia kului jonkin verran ja meidän silmäpelimme pääsi hyvään vauhtiin. Toivoin salaa jäävämme kahdestaan Veikon kanssa. Näin tapahtuikin kun serkut lähtivät omalle mökilleen nukkumaan.
Hyvä että olivat pihasta lähteneet kun olimme Veikon kanssa toistemme kimpussa. Himokkaasti suudellen siirryimme makuuhuoneen puolelle. Veikko riisui mekkoni ja huokaisi nähtyään seksikkäät mustat rintaliivini ja pitsihousut. Hän alkoi hieroa toisella kädellä rintojani ja samaan aikaan toinen käsi hieroi pakaroitani. Minä puolestani riisuin kiireesti häntä. Pian sainkin tuon Veikon mahtikalun käsiini. Kaaduimme sängylle ja jatkoimme toistemme hyväilyä. Veikko oli ensimmäinen keneltä otin suihin ja niinpä mahtikulli olikin kohta suuni ja kieleni käsittelyssä. Samaan aikaan hänen sormet hieroivat märkää vakoani.
Veikko huohotti kiimassaan, nuolin terskaa kuin jäätelöä, runkkasin kullin vartta. Imin kullia kuin tikkaria. Kulli oli niin iso, että oli vaikeuksia saada se suuhun mahtumaan. Jatkoin suihinottoa ja hirvittävän karjaisun myötä hän laski spermansa suuhuni. Osa valui pitkin leukaani, nielin kaiken ja nuolin koko kullin puhtaaksi sillä seurauksella, että kulli alkoi seistä uudestaan koko komeudessaan.
Tässä vaiheessa Veikko riisui liivini paljastaen DD-kuppikoon rintani ja aloitti nännien imemisen. Pilluni kastuu edelleen kun muistelen miten hyvältä se tuntui. Pikkarit saivat kyytiä kun Veikko syöksyi kielensä kanssa klitorikseni kimppuun. Kyllä huomasi hänen tietävän mistä nainen pitää. Halusin vielä tuon mahtikullin suuhuni ennen laukeamistani. Samalla kun nuolin sitä, hieroin kullia rintojeni välissä. Tiesin Veikon tästä pitävän kun hän oli jo pari kertaa aiemmin nainut minua rintojen väliin.
Siirryin ratsaille. Ei ollut vaikea saada Veikon isoa kalua sisääni kun olin niin märkä. Hiljakseen aloitin ratsastaa tuolla ihanalla kullilla. Samaan aikaan hän hieroi pomppivia rintojani. Ai luoja kun se teki hyvää.
Veikko halusi vielä takaa päin. Kiihkoissaan hän survaisi kullinsa kerrasta pohjaan ja aloitti hirmuisen naimisen. Pallit hakkasivat pakaroitani kun hän nai ja nai ja nai. Tunsin orgasmini lähestyvän, ulisin ja huusin. Hyvää tuntui tekevän Veikollekin. Hän laukesi sisälleni pilluni supistellessa.
Voipuneina makasimme sängyllä toisiamme suukotellen. Veikko ihmetteli kuinka hänen pikku kultansa nautti naimisesta. Eihän tuollaisesta voinut olla nauttimatta kun on tuollainen opettaja.
Aikamme huilattuamme alkoi tehdä mieli lisää. Kulli koveni käsissäni kun sitä runkkasin. Samalla Veikko hieroi pilluani ja pianhan se hirvittävä lätinä alkoi. Hän työnteli sormeansa anukseeni ja kysyi tuntuiko hyvältä. No tuntuihan se. Veikko kysyi josko saisi naida mua sinne. En uskaltanut kun ajattelin sen sattuvan kun se hänen kulli oli niin iso. Villistä ratsastamisesta nautin kyllä, rinnat pomppivat ja hän hieroi samalla klitoristani. Hän kaatoi minut vielä allensa, otti nilkoista kiinni ja nosti jalat ylös. Hurjaa naimista ja välillä hän hieroi klitoristani kullillansa. En voinut enää pidätellä vaan huusin suoraa huutoa toisen orgasmini kourissa. Veikko jatkoi naimista vielä ja en tiedä oliko se vielä se sitä toista vai jo kolmatta orgasmia kun hän suihkutti spermansa pilluuni.
Hikisinä huohotimme hetken, kunnes aloin keräillä vaatteitani. Puin vain pelkän mekon, sillä aioin käydä vielä yöuinnilla pestäkseni kaikki eritteet pois. Paikat hellänä ja spermat reisiä pitkin valuen hiivin omalle mökille. Pikainen naku-uinti ja sitten aittaan nukkumaan. Eipä tarvinnut unta kauan odotella. Enkä voinut aavistaa mitä seuraava päivä toi tullessaan…

4 kommenttia viestissä: “Sedän mökillä…”

  1. tupsu says:

    Oli tosi hyva juttu

  2. Fantasia says:

    Nussin siskon tytärtä Liisaa 18 v. Liisa ratsastaa enon kullilla. Teija sisko tulee kolmen kimppaan. Nuolen Teijan pillua.

    • Fantasia says:

      Nussin kahta naista hotellissa. Siskot Teija ja Metta nussivat keskenään ja minä menin kolmen kimppaan.

  3. Jussi says:

    Se olikin tosi kiimaista menoa se.Itsekin olen päässyt sukulais tyttöä naimaan mökki olosuhteissa muutamia kertoja ja ihanaa on ollut molemmista.

Kommentoi

top