search
top

Totuus vai tehtävä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (252 votes, average: 2.95 out of 5)
Loading...

Olin 20-vuotiaana viettämässä kivaa kesäiltaa kavereideni kanssa. Meitä oli 6 ihmistä, 2 naista ja 4 miestä. Viina virtasi ja pidimme hauskaa erilaisin tavoin, myös pelaamalla erilaisia pelejä. ”Pelataan totuutta ja tehtävää!” hihkaisi kaverini Riina. Miehet pyörittelivät silmiään, mutta niin vaan pullo ilmestyi keskelle pöytää ja aloitettiin. Aluksi tehtävät olivat melko mietoja, esimerkiksi talon ympäri juoksemista, kaverin hartioiden hieromista ja vastaavia. Totuudet olivat varsin seksuaalissävytteisiä, esimerkiksi mikä on kiihottavin asia tai millainen on paras kalu. Alkoholin lisääntyessä veressä, tehtävät menivätkin jo roisimpaan suuntaan. Riina joutui antamaan yhdelle kaverille sylitanssin ja minun piti suudella 7 minuuttia toista kaveria. Suutelemani mies, Joni, oli yllättävän hyvä suutelija, vaikkei hänellä tietääkseni ollut liiemmälti kokemuksia naisista. Hänen huulensa olivat pehmeät ja pulleat, ja kielensäkin kävi satunnaisesti lipaisemassa alahuultani. Käteni kulkeutuivat kuin automaattisesti hänen hiuksiinsa, kun taas hänen kätensä olivat alaselälläni, satunnaisesti hipaisten peppuani. Koska olen melko muodokas, tunsin rintojen painautuvan hänen leveään rintakehäänsä ja kasvojeni lämpötila nousi varmaan 3 astetta. Pituuseromme takia seisoin varpaillani ja hän oli melko kumarassa, mistä seurasi huojumista. Kaverimme naureskelivat vieressä, mutta itse aloin tuntea poltetta haaroissani. Joni päästi irti selästäni ja lähti hitaasti käsikopelolla etsimään istumapaikkaa, koska hänen selkänsä alkoi vihoitella huonosta asennosta. ”3 minuuttia takana!” huusi kaverimme ja huokaisin suudelmaamme. 7 minuuttia on yllättävän pitkä aika suudella kaveria, jota ei ole ennen edes miettinyt tälläisessä yhteydessä. Joni istahti sohvalle ja veti minut hajareisin syliinsä.

Tässä asennossa pystyin tuntemaan ison kohouman hänen housuissaan ja vaistomaisesti painoin itseäni sitä vasten. Tämä sai Jonissa aikaiseksi äkillisen intensiivisyyden lisääntymisen ja hänen kätensä painoivat lantiotani alaspäin. Kuulin kavereidemme selvittelevän kurkkujaan vaivautuneena, mutten jaksanut välittää. Jonin kädet siirtyivät kunnolla pepulleni ja hän nosti lantiotaan kohti omaani. ”2 minuuttia jäljellä” Riina mutisi, ja muistin hänen joskus puhuneen Jonin kiinnostavan häntä. En jakdanut välittää siitäkään, ei tämä minun ideani ollut. Jonin kieli kävi nyt jo ahnaasti hyväilemässä omaani ja imaisin hänen kieltään. Joni päästi äänen syvältä kurkustaan, murinan ja ähkäisyn sekaisen äänen, joka kertoi minulle, että hän nautti siitä. ”Aika!” Riina huusi ja me erosimme toisistamme. Punastuen yritin nousta Jonin sylistä, mutta hän piti minua vielä siinä, vilkaisten merkitsevästi haaroihinsa, näin kertoen, että halusi minun peittävän seisokkiaan. Niinpä käännyin hänen sylissään ympäri ja käännyin kohti pelipöytää.

 

Peli jatkui, Riinan joutuessa huomioimaan muita miehiä eri tavoin. Yhdessä vaiheessa hänen käskettiin siirtymään jonkun valitsemansa miehen syliin ja nostamaan paitansa korviin. Riina katsoi ympärilleen ja viittelöi minulle, että minun pitää siirtyä pois Jonin sylistä. Nousin ja päästin Riinan tilalleni, mutta Joni hädin tuskin vilkaisi Riinan rintoja, koska hänen katseensa jäi seuraamaan minua. Riina tuhahti ja siirtyi pois Jonin sylistä. Kun pullo osoitti taas minuun, pyysin totuutta. ”Miltä äskeinen suudelma mun kanssa tuntu?” Joni kysyi ennen kuin muut ehtivät kysyä mitään. ”Hyvältä” sanoin ujosti ja hymyilin. Muut pyörittelivät silmiään.

Vähän ajan päästä Riina ilmoitti, ettei huvita enää pelata tätä peliä, joten kaikki alkoivat liikehtiä joko keittiöön tai vessaan, mutta Joni tarttui käteeni ja veti minut hiljaa yläkertaan, huoneeseensa. Ennen kuin ehdin kysyä, mitä hän oikein suunnitteli, Joni painoi minut vasten ovea ja suuteli minua intohimoisesti. Kiedoin käteni hänen kaulansa ympäri ja hänen kätensä siirtyivät isoille rinnoilleni. Inahdin hiljaa, kun hän nipisti nännejäni kankaan läpi. Pian hän polvistui eteeni ja alkoi riisua housujani. ”Mi- mitä…” yritin kysyä, mutta Jonin intensiivinen katse hiljensi minut, ja pian tunsin housujeni kasautuvan nilkkoihini. Joni hyväili vartaloani hetken ja talutti minut sitten sängylleen. Hän laski minut selälleni ja veti housut kokonaan pois jalastani. Pian hänen kasvonsa upposivat litimärkään pilluuni ja voihkaisin äänekkäästi, kun hänen kielensä hyväili klitoristani ihanasti. Hetken jälkeen aloin tuntea paineen kerääntyvän klittani taakse ja kuiskasin laukeavani pian. Joni otti uuden vaihteen silmään ja pian vavahtelin hänen allaan orgasmin ravistellessa kehoani.

joni pyyhki kasvonsa lakanaansa ja minä keräilin itseäni sängyllä. ”Vau” huokaisin ja Joni naureskeli vieressäni. Hetken päästä lähdin avaamaan Joninkin housuja ja kaivoin esiin isoimman kalun minkä olin ikinä nähnyt. Koska sitä kantava mieskin oli melkein 2 metrinen, kävi kalun koko järkeen. Nuolin terskan kärkeä ja Joni piteli tiukasti kiinni hiuksistani. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt häntä tyydyttää, ennen kuin hän veti minut irti halustaan ja käänsi minut sulavasti kontalleni eteensä. Pian kalu uppoutui minuun juurta myöten, täyttäen minut aivan kokonaan. Joni pani minua armottomalla voimalla ja pian tunsin uuden orgasmin lähestyvän. Juuri kun orgasmini alkoi, tunsin Jonin sykkivän sisälläni, laukaisten lastinsa sisääni. Hetken tasattuamme hengitystämme puimme päälle ja liityimme taas kavereidemme seuraan.

6 kommenttia viestissä: “Totuus vai tehtävä”

  1. Joona says:

    Joskus pelin jatkuessa, seurueessa voi tapahtua mitä vain 😉
    Pelattiin mökillä monopolia, itse putosin ekana pelistä ja kaverini tyttöystävä Emmi seuraavana. Muut neljä jatkoivat pelaamista. Sanoin lähteväni uimaan. Uimassa ollessani huomasin Emmin kävelevän bikineissään laiturille, ja hyppäävän pää edellä järveen. Hetkessä Emmi oli edessäni, ja laski kämmenensä olkapäälleni. Saunarakennus ja laiturikin suojasi Meitä mökin suunnasta, kun huulemme maisteli himokkaina toisiaan. Ei sanoja, ei puhetta. Helle ja yllättävää himoa! Emmi irtaantui, ja veti muutamat uimaliikkeet päästen laiturin rapuille. Uin Emmin taakse, tytön kasvot kääntyi olkansa ylle. Huulemme ja kielemme söi toisiaan, veden alla sormeni kiskoi Emmin bikinien alaosan sivunarun auki. Kiskoin omat uimahousuni pois jalastani. Ja työnnyin kovaa takaapäin Emmin tiukkaan pilluun! Mikä inahdus, ja tyttö puristi rystyset valkeina laiturinrapun ylimmästä askelmasta. Nain syvin jäntevin työnnöin lämpimässä Saimaassa Emmiä. Sormeni hieroi veden alla klitorista, ja toinen kämmeneni työnsi Emmin rinnan yltä bikinien yläosan pois. Sormeni puristeli kovana nöpöttävää nänniä, samalla kun syvät lujat työntöni ahmi Emmiä! Tyttö voihki ja vavahteli aivan saamisen rajoilla, kun näykin fritsun niskaan märkien hiustensa seassa. Vielä muutamat työnnöt, ja voihkin Emmin sisälle lauetessa; Senkin tuhma narttu, oot vaan flirttaillut Mulle koko alkukesän! Emmi sai samantien räjähtävän orgasmin, poikakaverinsa ja muiden vain pelatessa Monopoliaan…

  2. Jussi says:

    Kiva tarina ja sujuvaa luettavaa.Itse olen pelannut räsypokkaa kaveriporukalla jossa oli yhtämonta naista kun miestäkin,minä olin voitokkain huijaten.

  3. Lisää? says:

    Tuleekohan lisää oli niin hyvä ja kiihottava 😉

  4. Kaneli says:

    Täydellinen jälkipeli 🙂

  5. Madclown says:

    Hyvä oli mut loppu vähä hätänen

  6. Masa says:

    Tässä oli hyvä pohjustus tarinaan, mutta lopussa tuli liian kiire seksin kuvailuun. Yritä pitää kirjoituksen ajankuvailu ja laatu samankaltaisena, niin tulee ehjempi kokonaisuus.

Kommentoi

top