search
top

Dalmatialaisen tarina, osa 1

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (22 votes, average: 2.95 out of 5)
Loading...

“Tämmöinen tämä nyt on”, tokaisi lohikäärme rapsuttaen maalatulla kynnenkärjellä leukaansa. Vilkuilin vielä hetken ympäri soluasuntoa muka tietävän ja pohtivan näköisenä. Oikeasti minulla ei ollut vaihtoehtoa enkä muutenkaan tajunnut kissankassien vertaa mistään rakennustekniikasta. Tärkeintä oli nyt vain saada oma kämppä, valmiiksi kalustettu sellainen oli vain plussaa ja taloon tuleva hyvä nettiyhteys tuntui merkittävämmältä kuin tieto koska asunnon putket oli uusittu.
Köhähdin varovasti ja tokaisin hieman kärsimättömän oloiselle vuokraemännälle: “Joo kyllä mä tämän otan”.
“Hyvähyvä, pistäs nuori dalmatialainen sitten vaan tassunkuvaa tohon ja… tohon”, veisteli lohikäärme virnistäen ja ojensi pienellä präntillä täytetyt vuokrasopimuspaperit. Korjasin hieman silmälasieni asentoa ja tarkistin nopsaan että sopimuksen pääkohdat olivat niin kuin oli aiemmin sovittu ja allekirjoitin paperit hieman nololla käsialallani.
“Kiitoksia, numero on papereissa, soita jotain jos tulee”. Viehättävä tuore vuokraemäntäni asteli ulos pienestä solukämpästä varoen tiukkaan pakattuja siipiään, joiden koko silti sai asunnon näyttämään entistäkin pikkuruisemmalta.
“Ainiin, kämppiksesi sanoi että palaa joskus viikonlopun aikana. Moikka!”

 

Kämppis… En ollut juurikaan ehtinyt uhrata ajatukselle aikaa edes vielä. Parin vuoden aikana olin jo oppinut elämään kivassa pikku yksiössä omassa rauhassani mutta asuinkaupungin ja opiskelupaikan vaihto pakottivat nyt hyväksymään solukämpän, muuhun kun ei ollut köyhällä pikku dalmatialaisella opiskelijalla nyt varaa. Mutta se on hinta uudesta alusta, opikelupaikan vaihto tuntui edelleen minusta hyvältä ajatukselta, nyt sentään lukisin alaa josta oikeasti olisin kiinnostunut ja jaksaisin jopa keskittyä opiskeluun.

 

Raahasin pari surullista matkalaukkuani huoneeseen ja asetin saman tien laukusta uskollisen läppärini pöydälle. Purin jotain käyttövaatteitani kaappiin ja kaivoin esiin muutaman hassun keittiövälineeni, kattilan ja pari lautasta ja suuntasin keittiöön. Olin pyrkinyt lähtemään mahdollisimman kevyin kantamuksin matkaan “edellisestä elämästäni”, kuten romantisoiden mielessäni asian ajattelin. Ilokseni huomasin että keittiö todellakin oli melko siisti, jopa yllättävänkin siisti. Mielenkiinnolla vilkuilin miten kämppiksen kaikki kupit, mukit ja lautaset olivat samaa tyylikästä mustaa designsarjaa.

 

Asiaa hetken tuumailtuani mielenkiintoni heräsi ja hiippailin kynnet kopisten lattiaa vasten kohti huoneiston eteispäätyä ja kämppiksen huoneen ovea. Kieli keskellä kuonoa tartuin ovenkahvaan.

 

Ovi ei ollut lukossa.

 

“Ei ollenkaan fiksua nyt hei”, ajattelin itsekseni, mutta uteliaisuus voitti järjen helposti. Ajattelin että vain vähän vilkaisen ovensuusta nähdäkseni millainen kämppiksen huone on ja mitä siitä voisi päätellä…

 

Huone oli aika siisti, samat perushuonekalut kuin omassa huoneessanikin ja muutama tyylikäs ekstrahuonekalu lisäksi, pöydällä tietokone ja äänentoisto, seinillä pari klassikkoelokuvajulistetta sekä pieni kirjahylly jossa jopa oikeita kirjoja ja jonka päällä hassu laavalamppu, lattialla seeprakuvioitu matto ja tumma päiväpeite sängyssä, joka oli siis jopa pedattu, joskin aika heittämällä ja sen päällä lojui epämääräisessä kasassa kuvalehtiä.

 

Silmäni suurenivat kun tajusin tarkemmin mitä lehtien kansissa oikein oli. Yhdessä oli jäntevä pantteri, toisessa katsojaa tuijottava alahuultaan pureva kettu, kolmannessa toisiaan kiihkeästi syleilevä susipari. Kaikkia yhdisti kuvauskohteiden alastomuus ja sukupuoli. Pelkkiä uroksia.

 

Hämmentyneenä painoin oven hätiköiden nolona kiinni ja jäin seisomaan hölmistyneenä käytävään, ajatukset solmussa. Kohta vähin äänin sujahdin takaisin omaan huoneeseeni ja päätin että keskityn vain omaan elämääni.

 

Selasin nettiä, moikkasin irkissä vanhoja tuttujani edelliseltä opiskelupaikkakunnalta ja pelasin hieman ennen kuin raahauduin sänkyyn. Päivä oli ollut pitkä ja vaatinut hurjasti enemmän kasvokkain tapahtuvaa sosiaalista kanssakäymistä kuin mihin olin tottunut. Nukahdin saman tien, kohta varmaan jo elegantisti kuorsaten.

 

Myöhään aamuyöllä heräsin jonkinlaiseen heikosti kuuluvaan kaikuvaan litinään, nousin istumaan sängyssäni yrittäen kuulla äänen selvemmin, mutta se oli jo kadonnut. Hölmistyneenä nousin ylös pimeässä huoneessa ja laahustin keittiön puolelle ja täytin lasin vedellä jonka heilautin kuonooni.

 

“Moi, sä olet varmaan se uusi kämppis!”

 

Säikähdin kuin pupu pasuunaa ja pärskäytin vedet pitkin keittiötä.

 

Eteisessä seisoi juuri yösuihkusta tullut alaskanmalamuutti, päällään ainoastaan pieni harmaa froteepyyhe lantiolla. Hurjan ylvään koiran mustavalkea tuuhea märkä turkki tippui vettä lattialle, toinen tassu piteli pyyhettä, jonka halkio oli aavistuksn verran liian edessä, melkein paljastaen jotain mitä sen oli tarkoitus piilottaa. Malamuutti katsoi minuun tiiviisti ja rehdisti suoraan silmiini mutta katse tuntui ystävälliseltä. Paksu hyvinhoidettu turkki peitti koko uljasta selvästi treenattua jäntevää vartaloa. Osa turkista oli kuivattu ja hieman pörhöllään, osa valui vettä tikkusuorana. Toinen vielä hieman märkä tassu ojentui kohti minua kättelemään.

 

Yhtäkkiä tajusin että itse en ollut pukeutunut noustuani lainkaan.

 

Sujahdin huoneeseeni ja vedin oven paukahtaen kiinni perässäni, onneksi tajusin huudahtaa samalla nolona jotain epämääräistä “moihauskatavatahyvääyötä” perääni.

 

Huoneessani nojasin ovea vasten ja hengitin hurjaan tahtiin sydän rinnassa kiivaasti hyppien säikähdyksen takia, tai niin sen ainakin halusin itselleni silloin uskotella, sillä tajusin siinä samassa että minulla oli salamana noussut kivikova erektio…

=====================================

Istuin keittiön pöydän ääressä ihan liian aikaisin aamulla ja tungin muroja kitaani aamupöhnäisenä lusikallisen toisensa perään. Yritin olla mahdollisimman hiljainen ja näkymätön pikku dalmatialainen. Vielä pari minuuttia ja sitten bussipysäkille, ensimmäinen luento odotti ja oikean salin löytäminen vieraasta rakennuksesta voisi kestää. Viime yön hämmentävä kämppisepisodi pyöri mielessä, mutta yritin keskittyä alkavan päivän suunnitelmaan, tällä kertaa tekisin kaiken opiskeluun liittyvän kunnolla heti alusta alkaen.

 

Kolahdus.

 

Olin olettanut kämppiksen nukkuvan vielä kun hän oli tullut niin myöhään kotiin. “Voipaskavoipaskavoipaska”, olin nolona hätäisesti nousemassa pöydästä ja karkaamassa oman huoneeni turvaan mutta liian myöhään. Malamuutti oli jo käytävässä ja näki minut istumassa keittiössä. En millään enää ilkeäisi piiloutua.

 

Kämppikseni käveli rennosti haukotellen keittiöön, pelkät bokserit jalassa. Näyttivät mustalta silkiltä. Vedin murot väärään kurkkuun. Ensiajatukseni oli vain miten joku voi olla noin sinut kroppansa kanssa… tai no onko ihme kun tuollainen kroppa… jäntevää ylvästä runkoa peittävä paksu tuuhea turkki oli sieltä täältä vielä aamupörhöllä.

 

“Huomenta”, tokaisi malamuutti ja alkoi muina turreina täyttää jotain teenkeitinhässäkkää irtopuruilla.
“Hhhhmmmnth”, tuhisin hädissäni kuono täynnä muroja. Tapitin malamuutin jykevää kaunista selkää ja kiiltäviä takamuksen peittäviä, mutta silti aavistuksen muotoja paljastavia pöksyjä silmät suurina. Tunsin punastuvani ja päässäni jyskytti “kaunis selkä ja… siis mitä helvettiä minä oikein ajattelen…”

 

Hetken oli nolon hiljaista. Tai ainakin minua se nolotti, mietin vain mitä ihmettä hän minusta ajattelee ja millaisen kuvan oikein annan kun en osaa mitään sanoa. Mussutin muroja ja pikku dalmatialaisenaivoissani pyöri hirveällä luupilla vain “sanojotainfiksuasanojotainfiksuasanojotainfiksua”. Onneksi kämppikseni ehti ensin. “Kiva saada lopultakin uusi kämppis, varsinkin sellainen joka vaikuttaa kivalta tyypiltä.”

 

“Öh tota joo niin säkin. Vaikutat ihan kivalta”, kiemurtelin tuolissa, kunnes sain fiksuuskohtauksen ja jatkoin salamana:
“Niin ja kiva kämppäkin, olet pitänyt siitä huolta”. Onnittelin itseäni kun sain keskustelun etenemään, enkä edes valehdellut yhtään.

 

Malamuutti rapsutti korvaansa ja näin pienen hymyn hänen kuonollaan.
“No niin no, tykkään kun on… nättiä.”

 

Teenkeitin porisi hiljaa ja lopulta hieman rentouduin. Murotkin suoritin loppuun ilman isompia katastrofeja. Malamuutti kaatoi hitaasti teetä keittimestä isoon kuppiin, vilkaisten minua samalla.
“Onko kiireinen päivä? Kuulin että olet ekaa päivää opiskelemassa.”

 

Olin aikeissa vastata jotain todella nokkelaa, kuten että “ekaa päivää sellaista mistä tykkäänkin” tai jotain muuta jolla juttutuokio etenisi, mutta sensijaan kuonostani pöllähtikin tahaton “Hitto, bussi!”
Hädissäni hyppäsin ylös, riensin kohti huonettani, käännyin ja riensin takaisin keittiöön.
“Mitä jäi?” malamuutti nosti kulmiaan ja hörppäsi höyryävää teetään, edelleen seisoskellen rennosti tiskipöytään nojaillen.
“Tää kuppi vaa”, tartuin murokulhoon ja koitin laskea sen kätevästi tiskipöydälle, mutta olin melkein törmätä kämppikseeni. Malamuutti otti kevyesti askeleen sivulle ja tipautin murokulhon tiskialtaaseen – hieman turhan äänekkäästi ilkeällä kilahduksella. Hetken olin ihan lähellä häntä, tahtomattanikin tunsin hänen tuoksunsa ja läheisyyden. Vahva mutta jotenkin kiehtova ominaistuoksu peitti lyhyen hetken ajan alleen kaiken muun ja tuntui kuin hänestä huokuisi jonkinlainen kutsuva pehmeä lämpö. Nolona kompuroin kauemmas, tunsin itseni taas aika sähläksi.
“Tota mä tiskaan sen kyllä heti kun tulen takas.”
“Ei tarvetta”, hymyili malamuutti ja koputti takatassullaan tiskikonetta. En ollut aiemmin edes oikein tajunnut että asunnossa oli sellainen.

 

“Takki, avaimet, kännykkä, olkalaukku… lompakko”, kävin läpi kun keräilin kamojani samalla kun viuhahdin eteiseen. Avasin oven aikeissa liitää kohti lähistöllä olevaa bussipysäkkiä, mutta pysähdyin niille sijoilleni ja päästin tahattomasti pienen vinkaisun.

 

Ulkona satoi. Kaatamalla.

 

Huokaisin syvään, nostin takin kauluksen ylös ja olin juuri astumassa taivaasta syöksyvään raskaaseen sateeseen kun tunsin kosketuksen olkapäässäni.

 

“Ota tämä niin matka on mukavampi”, komea malamuutti tarjosi minulle sateenvarjoaan.

 

Tuntui kuin hän olisi pitänyt tassuaan olkapäässäni pari sekuntia liian kauan kuin normaalisti olisi ollut tarpeellista tai sitten vain kuvittelin. Tai rehellisesti sanoen oikeastaan toivoin… Tuntui kummalliselta, olisin halunnut hänen pitävän kiinni vielä kauemmin ja antaen hänen lämpönsä ja tuoksun ympäröidä minut kokonaan. Kun otin sateenvarjon häneltä niin kosketin tahallani hänen tassuaan, vain pieni hipaisu. Tuuhea tassuturkki omaa tassuani vasten tuntui lämpimältä ja niskakarvani nousivat pystyyn, hyrisyttävä aalto kulki läpi koko kroppani.

 

“Öh, kiitos oikein… kovasti”, mutisin uskaltamatta katsoa häntä suoraan silmiin. Avasin hieman säheltäen sateenvarjon ja kipitin ulos.

 

“Ei mitään, vietä hauska päivä”, hyrisi malamuutti matalalla äänellä ja sulki oven. Kuvittelin nähneeni pienen hymynkareen hänen kuonollaan.

 

Hypähtelin hämmentyneenä mutta hyväntuulisena kohti bussipysäkkiä – sateenkaarikuvioidussa sateenvarjossa.

Kommentoi

top