search
top

Kaksi pariskuntaa ja kova panetus

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (63 votes, average: 3.10 out of 5)
Loading...

Olimme taas kerran pitkäaikaisimman ystäväpariskunnan luona mökillä hieman juhlimassa ja viettämässä rattoisaa viikonloppua. Oli jo saunottu – miehet ja naiset siveästi erikseen. En voinut saunassa taas olla vilkaisematta Jorman kunnon luomulenkkiä muistuttvaa munaa. Oli myös syöty ja toinenkin viinipullo oli pöydässä jo avattu.

Ystävämme Merja ja Jorma olivat kanssamme samanikäisiä ja olimme tunteneet jo iät ja ajat – vuosikymmeniä. Mitään sitten muuta – pientä flirttiä lukuunotamatta ei kuitekaan aiemmin ollut ollut. Tietysti olin tavanomaisesti runkkaillut usein sensuellista Merjasta uneksien.

Merja laittoi nyt tunnelmamusiikkia soimaan.

Jorma nousi – jo hiukan humalassa ja pokkasi vaimoni Tainan tanssiin. Vaimoni Tainan kanssa emme todellakaan olleet oleet mitään paritanssijoita, mutta Taina lähti kuitenkin Jorman mukaan lattialle ja minä tietysti halukkaasti pyysin aistillista Merjaa tanssiin.

Musiikki oli hidasta ja me parit painuimme hiljalleen lähemmäs ja lähemmäs toisiamme. Tunsin kaluni kovettuvan kesähousuissa ja yritin ensi erektiotani peittää mutta tunsin, että Merja vain hymyili halusi painaa rintansa rintaani ja selvästi painautua kovaa kaluani vasten. Halailua ja hirveää panetusta.

Katsoin vaimoani ja Jormaa ja tiesin, että sielläkin on kulli varmasti pystyssä. Toisiinsa kietoutuneina he eivät tuntuneet juuri välittävän ympäristöstä. Vaimoni katse kohtasi minut ja hän hymyili leveästi ilkikurisesti ja tiesti, että ensi yönä me varmasti naidaan…. Tunnelma oli himokas.

Jossain vaiheessa tanssi-iltaa todettiin, ettei kannata avata lisää viiniä vaan lähdetään jo yöpuulle. Luulen, että kaikilla oli se mielessä. Yritin piilotella housuissani pullotusta ja märkiä läiskiä touhutipoista.

Sänkyyn tultuani odotin tietysti malttamattomana ja jännittyneenä ja kiimaisena Tainaa viereeni. Ilokseni tavoistaan poiketen hän ei pukenut yöpukua vaan livahti sänkyyn tissit heilahdellen pikkuhousuissaan. Merkki siitä, että ryhdytään naimaan. Ja tavoistaan poiketen Taina laittoi heti kätensä puolijäykän kaluni päälle. Taina hieroi sitä jäykemmäksi ja kuiskasi:

”Oliko teillä Merjan kanssa mukavaa? Näytti sille.”

”Joo. Ihan kivaa”

”Ai, oli kivaa? Alkoi, sinulla pukilla, varmasti seisomaan Merjan kanssa tanssiessa?”

”Ehkä vähän. Tai paljon. No, seisoikos Jormallakin?”

”En tiedä…. ehkä seisoi. – Tai tiedänpäs. Seisoi ihan kovasti ja koko ajan. Ja se tuntui hirmu isolle.”

”Kyllä se näkyi Jorman housuisakin, että on kulli pystyssä. Ja Jormalla on oikeasti iso muna. Löysänäkin. Ja niin seisoi minullakin, koko ajan.”

”Panettiko sinuakin tansiessa? Mitä Jorma puhui – tunnuitte kuiskuttelevan ahkerasti. Ja vähän salaa pussailevankin”

”Hän sanoi nyt ja aina halunneensa naida minua ja ja haluavansa nuolla pilluani.”

”No, miltä tuntui? Alkoiko panettaa? Kostuitko?”

”Mitäs luulet. Painoin ja hieroin vatsaani kovaa kulliansa vasten. Kokeilinkin pari kertaa Jorman munaa. Housujen päältä. Tuntui isolle. Voit koitaa housuistani miltä minusta tuntui.”

Kokeilin. Taina oli jalkovälistä huulet avoinna ja  ihan liukas ja litimärkä. Silkkaa hunajaa. Housutkin olivat märkänä.

Sanoin: ”Ihan litimärkä – ihan kiimassa. Hyi sinua. Kopeloida kiimaisena vierasta miestä. Jorma oli varmaan lähellä tulla….”

”Niin luulen ja olen. Kiimassa. Haluan jo naida – haluan, että panet minua.”

Olin myös ihan kiimassa ja kivikova: ”Panettaa niin.”

Riisuin housut ja Taina ohjasi kuuman kaluni sisäänsä. Pillu oli turvonnut isoksi, apposen avoin ja todella märkä. Tuntui hyvälle kalun luiskahtaa sisään, huokasin painaessani kivikovan kullin pohjaan ja työntelin muutaman kerran puusängyn narahdellessa.

Taina sanoi: ”Hys, hys, hys!”

”Kyllä me voidaan pitää vähän ääntä ja natinaa. Kyllä Jormakin jo nussii Merjaa – ellei vielä niin ihan kohta.”

Nain Tainaani hitaasti ja taukoja pitäen, koska olin kokoajan vähällä tulla. Kullini sykki kovana märässä pillussa. Teki mieli jutella lisää tuhmia, mutta pelkäsin heti saavani.

Pian sängyn kolahteua ja rytmikästä naimisen natinaa tosiaan kuului seinän takaakin. Sanoin:

”Merjapa se saa nyt kunnolla Jorman isoa munaa. Olisitko sinä halunnut sitä isoa? Oikein isoa ja kovaa kullia?”

”Olisihan sitä voinut kerran kokeilla. Miltä tuntuisi. Oikein iso muna.”

Puheet kiihottivat lisää ja tein pitkiä litiseviä työntöjä sanoen: ”Ihana panna – ihana panna sinua sinua. Panettaako meitä? Kuuletko litinän, miten märkä olet?”

”Juu. Ajatteleko sinä nyt naivasi Merjaa? Ajattelet.”

”En tietenkään ajattele. Sinua panen ja haluan sinua.”

”Kylläpäs kuvittelet. Mutta haaveile ja kuvittele vaan. Pane nyt, pane, pane Merjaa. Kovaa.”

Tiesin, että vaimoni Taina kuvittelee juuri, että nyt tässä Jorma nussii häntä isolla munallaan ja kullin kovettui, jos mahdollista entisestään.

Sängyn natina seinän takana kiihtyi, huokauksia ja sitten äänet vaimenivat.

Sanoin: ”Nyt siellä on Merjan pikku pillu täynnä. Täynnä valkoista spermaa ja pehmenevä iso muna.”

Vaimo kuiskasi: ”Pane nyt – pane mina kovaa!”

Panin ja ruiskautin ison lastini vaimon pilluun ja panoin kiimaisia häpyjä vastakkain. Hän laukesi heti jälkeeni voihkien. Nukahdimme raukeina.

Aamuyöllä heräsin naapurista kuuluvaan sängynnatinaan. Itsellänikin seisoi valmiiksi ja kapusin unenpöpperöisen, mutta litimärän vaimoni päälle. Tulin rajusti muutaman työnnön jälkeen. Kohta oli kulli taas kovana ja panettiKaksi pariskuntaa

3 kommenttia viestissä: “Kaksi pariskuntaa ja kova panetus”

  1. Nuoripari says:

    Tuttu tunne minullekin. Oltiin vaimon kanssa menty juuri naimisiin, kun kesällä tuli vierailukutsu meitä hieman vanhemman pariskunnan mökille. Kohta jo eteen työnnettiin Saunakirja, jossa oli toinen toistaan värikkäämpiä kiitoksia ja toivotuksia. Siihen mekin puumerkkimme piirsimme, ja sitten saunaan. Kaikki yhdessä tietenkin. Vanhemmalla pariskunnalla oli nelivuotias poika, joten tunnelma pysyi perhesaunan rajoissa, vaikka tietty eroottinen lataus siihen tietysti mukaan hiipi. Tuli sitten yö, ja huomasimme vaimon kanssa että meidän makuusijallemme on isäntäväen puolelta mahdollisuus katseluun. Oliko se tietoista vai ei, ja katseltiinko meitä, mutta jotenkin sekin vielä sen oman mausteen siihen yöhön toin, ja meillä oli siinä vieraassa paikassa, mahdollisesti vieraiden silmien seuratessa vaimon kanssa oikein estoton ja intohimoinen nainti.

    • Kope says:

      “Tuli sitten yö, ja huomasimme vaimon kanssa että meidän makuusijallemme on isäntäväen puolelta mahdollisuus katseluun. Oliko se tietoista vai ei, ja katseltiinko meitä, mutta jotenkin sekin vielä sen oman mausteen siihen yöhön toin, ja meillä oli siinä vieraassa paikassa, mahdollisesti vieraiden silmien seuratessa vaimon kanssa oikein estoton ja intohimoinen nainti.”

      Rakoko? Ehkä tarkoitus olikin ensisijaisesti kuunnella teitä – eikä katsella?

      Ystävien supattelun, pussailu, sängyn kahinan ja natinan sekä hiljaisen huokailun kuuntelu seinän takaa on kutkuttavaa.

      • Nuoripari says:

        Lasiovi, vierasvuode sijattuna lattialle. Kuvittelu siitä että katsellaan, ja olla kuin ei tietäisi. Kyllä sekin kutkuttaa.

Kommentoi

top