search
top

Äidin poikia

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (121 votes, average: 2.47 out of 5)
Loading...

Tuli tässä päivänä muutamana meidän miesten kesken puhetta äideistä. Kuinka paljon itse kukin koki olevansa äidin poika ja mitä sellainen oli elämässä merkinnyt.

Osallistuin keskusteluun, mutta omaa tarinaani en tohtinut kertoa. Teen sen tässä nimimerkin suojassa, kun se taas mielessä pyörii. Minulle tämä tarina on tärkeä ja voi olla että joku muukin voi siinä jotain itseään koskevaa tunnistaa.

Joudun palaamaan vuosikymmeniä taaksepäin, ja nämähän ovat aikuisten, elämän kypsyttämien ihmisten juttuja. Joten penskat voisivat poistua linjoilta.

Aihe on pojan ja äidin yhteinen ja vastavuoroinen alastomuus. Tapauksia, jotka nyt kerron, oli tarkkaan ottaen kaksi.

Asuimme maalla, syrjässä muusta kylästä, vanhassa omakotitalossa, jonka ympärillä oli suuri, lujasti työtä vaativa ja silti aina puoliksi hoitamaton puutarha. Sauna oli pihan perällä, metsän reunassa.

Olin varmaan jotain neljäntoista, yksin saunomassa kesäistä lauantai-iltaa. Muita ei kotona tietääkseni ollut, tai oli äiti, koska hän yllättäen ilmestyi seurakseni saunaan. Pitkään aikaan en ollut enää saunonut yhdessä muun perheen kanssa vaan muiden jälkeen omalla vuorollani.

Reippaasti ja viattomasti äitini nousi ilkialastomana viereeni hämyisille lauteille. Juteltiin siinä jotain, tai äiti jutteli. Minä olin lähinnä hämmentynyt, sillä tiesin jo erektioni herkkyyden kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Olin saanut jalkoväliini aikamiehen elimet, joilla oli kiusallinen minusta piittaamaton oma tahtonsa.

Ja juuri se, mitä pelkäsin, tapahtui, vähitellen, mutta vääjäämättä. Pitkästä aikaa nähty alaston nainen, tosin oma äiti, jota ei tohdi sillä silmällä katsoa eikä ajatella. Mutta väistämättä se työntyi mieleen, uteliaisuuttako siinä oli enemmän kuin kauhua. Eihän olisi saanut kuvitella, että aikuisena naisena äitini on ollut miehen kanssa, isän kanssa. Minä itse olin siitä sieluntuskissa kärvistelevänä todisteena. Isä on työntänyt peniksensä äitiin, siihen houkuttelevan salaperäiseen karvojen kätkemään sopukkaan, joka naisilla on reisiensä välissä. Ja äiti on antanut sen tapahtua, ehkä halunnutkin antautua sille omalla naisella tavallaan, josta minulla ei ollut aavistustakaan.

Miten äidit käyttäytyvät kun heitä naidaan?

Selvää kuitenkin oli, että vieressä istuvaa äitiäni oli katsottu sillä silmällä täällä perhesaunassakin, meidän lasten aikaan. Ehkä äitikin on katsonut isää, tiennyt, että häntä kohta naidaan. Se ajatus huumasi minut täysin enkä voinut erektiolleni mitään.

Se jähmetti minut perin juurin. Olisin ehkä voinut kädellä peittää erektioni, koukistaa jalan sen eteen, mutta siinä vain istuin elin pystyssä kuin lipputanko. Olin syntini kanssa niin paljaana ja yksin kuin olla voi. Se syntihän on raamatunruskea. Jahve jyrisi taivaassa, käski merkitä tuliseen kirjaan, että poika oli katsonut äitinsä hävyn.

Mutta äiti ei ollut asiaa huomaavinaan. Hän jutteli ystävällisesti, katsoi silmiini, peseytyi rauhallisesti siinä silmieni alla eikä ujostellut arkoja paikkojaan. Ja pakko oli katsoa, vaikka Jahve kuinka heittelisi kiviä taivaassaan. Mutta samalla aavistin, että minulla oli siihen katselemiseen lupa. Että se ei ollut syntiä, vaan äiti halusi sen minulle varta vasten tarjota, koki siinä ehkä samoja tuntemuksia itsekin.

Pitkäksi aikaa jäin yksin saunaan tätä kokemusta sulattelemaan.

Toinen tapaus sattui kymmenen vuotta myöhemmin. Olin juuri mennyt naimisiin, käymässä kotona. Vaelsin ajatuksissani puutarhaan, vanhojen sammaleisten omenapuiden lomaan, missä olivat juurikasvipenkit. Niissä ei ollut tekeminen nytkään loppunut, joten jäin kitkemään. Päivä oli lämmin, aurinko porotti, joten riisuuduin rusketusta saadakseni ilkosilleni. Niinhän puutarhassa oli otettu aurinkokylpyjä lapsenakin.

Yhtäkkiä siinä oli äitini. ”Ai, sinä oletkin täällä kitkemässä”, hän ilahtui, ja kyykistyi itsekin samaan puuhaan, saman penkin päähän, sen toiselle puolelle.

Äidillä oli kesämekkonsa, minä olin alasti, sukuelimet paljaina. Tunsin kuinka kivekset heilahtelivat, roikkuivat syvällä kesän lämmöstä. Maa, yrtit ja rikkaruoho tuoksui, perhoset lentelivät. Ei puhuttu mitään. Vähitellen, vääjäämättä tuo aikaisempi tunnemuisto vuosien takaa tuli mieleen. Eikä vain mieleen, vaan outo mielihyvän tunne valui käsivarsiin, alas pitkin vatsaa, valtasi koko olemuksen multaisiin varpaisiin asti. Ja niin kuin silloinkin, erektio oli väistämätön.

Nyt oltiin tasavertaisemmin aikuisia, jo kerran sama koettu, joten en kokenut tilannetta millään lailla nolona, vaan luontevana ja luottamuksellisena, siitä syystä äärimmäisen eroottisena. Luulen, että äitini koki samoin. Jos yhtään uskaltaisin kurkistaa hänen ajatuksiinsa, voisin kuvitella, että hän ehkä ajatteli pojasta tulleen miehen. Tämä poika tuntee nyt naisen, miehen himon naiseen, ja voi toteuttaa sitä yllin kyllin naimalla nuorta vaimoaan.

Niin siinä kitkimme, siirryimme sitä mukaa penkin reunaa, minä toisella, äiti toisella puolella, minä peittelemättä millään lailla seisovaa kaluani, äiti siitä numeroa tekemättä. Mietin tänä päivänäkin, mikä merkitys on minulle ollut siitä, että tällä tavoin olen saanut hyväksynnän sukupuolisuudelleni. Että erotiikan hienouksista voi nauttia herkällä ja hienotunteisella tavalla, jopa äidin ja pojan välillä ilman että se kumpaakaan loukkaa tai häiritsee, vaan jättää hyvän jälkimaun ja eväitä loppuelämäksi.

9 kommenttia viestissä: “Äidin poikia”

  1. Lukuhullu says:

    Tämä oli vähän kuin Olli Jalosen tyyliä (Poikakirja). Jos minulla yhtään pysyisi kynä kädessä, voisin yrittää kuvailla yhtä ja toista minäkin.

  2. Kope says:

    Erektio tuntuu yleensä hyvälle ja varsinkin, jos joku nainen katsoo kun se tulee.
    Itse muistan kerran kesällä kun olin alasti uimassa ja vanhempi rempseä sukulaisnainen tuli siihen laiturin juureen vilkuilemaan minua…. luulisin.

    En ollut häntä huomaavinani ja äkkiä kuivatessani itseäni alkoi kaluni jäykistyä. Kuivasin pyyhkeellä päätäni ja annoin munan ponnahtaa pystyyn. Kiihotti.

    • Ensikertalainen says:

      Joo, tuo tahattoman erektion pelko, meille miehille tuttu tunne murrosiän myrskyistä, tulee vielä kerran mieleen, kun ensi kertaa astelee Espanjan, Saksan tai Ranskan nudistirannalle. Kymmeniä ilkialastomia ihmisiä, miehiä ja naisia, naispareja, yksinäisiä miehiä – ja itse tulet olemaan siellä koko päivän yhtä paljaana kuin kaikki muutkin.

  3. Petri says:

    Tästähän voisi kehitellä pidemmänkin rakkauskertomuksen

  4. Seurapoika says:

    Tuttu tunne tuo erektion pelko. Minut maalaispoikana usein komennettiin kaupunkilaissukulaistemme kesämökille minua pari vuotta nuoremman pojan kaveriksi. Siellä mökillä me sitten vietimme aikaa, isoäiti, äiti, poika, hänen kaksi pikkusiskoaan ja minä. Kylällä kuulemma sanottiin, että siellä mökillä on nää naiset “sulkasillaan”, ja niin me oltiin kaikki. Ja tuli se aika, kun minulle oli talven aikana ilmestynyt tummia haivenia aikuisiin mittoihin turvonneen kikkelin juureen. Se oli viimeinen kesäni siellä seurapoikana, ja muistan sen siitä tukaluudesta, johon tuon tuosta olin joutua, ja taisin joutuakin, tulla huomatuksi. Huh.

  5. varvastossut says:

    Jännä, hieman outo ja erilainen, potentiaalinen. Tyyliltään vähän kuin erään Pahahukkasen Jiiraa lainaamassa-novelli 🙂

  6. geo345 says:

    Hyvä, erilainen novelli.

  7. Jussi says:

    Aivan todenmukainen tarina tuntui olevan. Lähempi kanssakäyminen jäi puuttumaan, siis SEKSI!

Kommentoi

top