search
top

Keppiä ja porkkanaa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (89 votes, average: 3.12 out of 5)
Loading...

Itku silmässä Sanna riipi lehtiä pihlajan oksasta. Englannin koe oli mennyt huonosti ja hän tiesi, että luvassa oli kunnon vitsasauna kun hän pääsisi kotiin ja näyttäisi kokeen äidille. Sanna opiskeli lukion toista luokkaa ja alle kahdeksan numeroista oli aina luvassa piiskaa. Näin oli äidin kanssa sovittu. Tai äiti oli sopinut. Sanna oli saanut tästä kokeesta kuutosen, joten varmasti olisivat pakarat hellinä tänä iltana. Kotimatkalla Sanna oli poikennut kotinsa läheiseen metsikköön ja valinnut kolme pihlajan oksaa, joista nyt poisti lehdet ja sivuhaarat. Vitsan piti olla noin metrin pitkä ja jämäkkä mutta silti taipuisa. Varulta Sanna otti kolme, koska ei halunnut kesken toimituksen lähteä hakemaan uutta vitsaa. Sanna sitoi vitsat pyörän tarakalle ympärilleen vilkuillen. Hän ei halunnut häpeälleen ketään todistajia. Sitten hän pyöräili kotiin. Vatsassa velloi jännitys ja takapuolta kihelmöi jo valmiiksi. Hän vei polkupyöränsä pyörävarastoon ja kuljetti vitsat niitä selkänsä takana piilotellen sisään heidän kotikerrostalonsa rappuun. Rapussa vastaan tuli mies alakerran naapurista. Hän nyökkäsi Sannalle tervehtien ja näytti osanottavaiselta. Sannaa raivostutti, mutta nopeasti hän tervehti takaisin ja jatkoi matkaansa. Kotiovellaan hän pysähtyi kaivamaan avaimia repusta, kun kuin tilauksesta naapurin jatkuvasti pyykkiä pesevä juoruämmä tuli pyykkikoria kantaen.

– Moi! Missä aineessa nyt oli vaikeuksia? Hän sanoi viitaten vitsoihin.

– Moi. Englantihan se tuntuu minulle vaikeinta olevan. Sanna sanoi punastuen.

– Ehkä se oppi menee tuolla tavalla perille. Itsellenikin olisi voinut olla tarpeen kun jäi koulu aikoinaan kesken. Naapuri sanoi ja hymyili.

Sannaa suututti, koska hän tiesi, että naapuri puhui pyykkituvalla kohtaamiensa muiden naapureiden kanssa suurinpiirtein kaikki talon asia. Nopeasti hän avasi kotinsa oven ja pakeni  sisään, ettei enää muita todistajia saapuisi hänen alennustilaansa töllistelemään.

 

Äiti ei ollut vielä kotona, joten Sanna jätti vitsat eteiseen piirongin päälle. Sitten hän teki välipalaa ja meni huoneeseensa tekemään läksyjä. Niihin keskittyminen oli vaikeaa, kun mielessä oli vain tuleva piiskaus. Hän kyllä halusi menestyä koulussa ja vaikka joskus oli motivaatio-ongelmia, niin nyt tämä tuntui jotenkin liian äärimmäiseltä keinolta. Kun hän lukioon mennessään oli tähän järjestelyyn suostunut, ei hän ollut tiennyt, kuinka vaikea koulu lukio on peruskouluun verrattuna. Peruskoulussa hän oli saanut hyviä numeroita hyvin pienellä työmäärällä lukioon verrattuna. Äiti oli varoittanut, että lukiossa töitä on tehtävä enemmän. Sitten äiti oli ehdottanut lukion ajaksi keppi ja porkkana -menetelmää Sannaa motivoimaan. Jokaisesta kympistä porkkanana oli 50 euroa, ysistä 30 euroa ja alle kahdeksan koenumerosta keppinä on keppiä eli vitsaa. Jo ensimmäisestä englannin kokeesta Sanna oli saanut vitsaa ja sitä oli sen jälkeen tullut yhtä lukuun ottamatta kaikista. Rahaa Sanna oli tähän mennessä saanut vain joistakin biologian ja historian kokeista. Ruotsi, maantieto, äidinkieli ja ranska olivat tasolla kahdeksasta yhdeksään, mutta myös matematiikasta Sanna sai ajoittain huonoja numeroita, mistä seurasi vitsaa. Sanna oli halunnut muuttaa äidin kanssa tekemäänsä sopimusta, mutta äiti oli asiassa hyvin johdonmukainen ja periksiantamaton. Sovituista asioista oli pidettävä kiinni.

 

Kello oli noin puoli kuusi illalla kun äiti tuli kotiin. Jo ennen oven avautumista Sanna kuuli kuinka äiti puhui rappukäytävässä jonkun kanssa. Kun äiti tuli sisään, Sanna tajusi, että heille oli tulossa joku vieras. Sanna muisti piirongin päällä olevat vitsat ja hänen teki mieli vajota maan alle. Vieras oli äidin tuttava entisestä työpaikasta, Maija, joka tuli lainaamaan muurinpohjalettupannua johonkin partiolaisten tapahtumaan. Äiti oli kutsunut hänet sisään kahville. Siinä ulkovaatteita riisuessaan äiti tokaisi:

– Sanna on näköjään taas saanut huonon numeron kokeesta, kun on vitsat valmiina piirongin päällä.

– Et kai sinä noin isoa tyttöä enää piiskaa? Maija kysyi.

– Ollaan Sannan kanssa sovittu, että saa rahaa kympeistä ja piiskaa alle kaseista. On siis tarjolla keppiä ja porkkanaa.

– Reilu diili, Maija myönsi

– Kuinka se toimii? Hän vielä uteli.

– Olen minä Sannalle joutunut rahaakin antamaan ja enempäänkin olisin valmis, mutta tyttö on vähän laiska opiskelemaan. Se harmittaa, koska tiedän, että potentiaalia olisi paljonkin parempaan. Siksi me tämä järjestely alunperin käyttöön otettiinkin, Äiti sanoi.

Sanna kuunteli keskustelua huoneessaan kiukkuisena. Pitääkö siitä nyt kaikille kylän ämmille kertoa? Ei olisi ikinä pitänyt suostua tähän. Tosin Sanna oli totellut äitiään kuuliaisesti aina eikä hän edes näin lukioikäisenä osannut laittaa äidille vastaan.

– Sanna, tuu näyttään koetta, Äiti huusi keittiöstä.

Tämäkin vielä. Sanna kaivoi kokeen repustaan ja vei sen keittiöön.

– Hei. Hän tervehti äitiä ja Maijaa

Äiti laittoi kahvin tippumaan ja otti pullaa pakastimesta.

– Moi, Maija sanoi ja hymyili.

– Hei Sanna, Äiti tervehti.

– Miten se englannin koe meni? Äiti kysyi.

– Huonosti. Sain kuutosen, Sanna tunnusti onnettomana.

– Kuutosen? Onko se huonoin numerosi tähän mennessä? Äiti kysyi.

– Ei kun se integraalilaskennan kuusi miinus on huonoin. Sanna sanoi.

– Sen olinkin jo unohtanut. Matematiikassa olet sen jälkeen parantanut, joten uskon ja toivon että tästä meidän systeemistä on sinulle hyötyä.

– Joo kai. Sanna myönsi.

Maija oli koko ajan seurannut keskustelua kiinnostuneesti.

– Meidän Petteri menee ensi vuonna lukioon. Hänen kanssaan pitää varmaan ottaa käyttöön sama systeemi. Maija sanoi.

– Kyllä se kannattaa. Äiti myönteli samalla kun kaatoi kahvia kuppeihin.

– En ole koskaan Petteriä piiskannut. Miten siinä edetään? Maija kysyi.

– Meillä homma menee niin, että Sanna tuo valmiiksi sopivat vitsat, kun tulee koulusta. Piiskaa saa kahdeksan miinuksesta kymmenen iskua, seiskalla alkavalla kaksikymmentä, kuutosella alkavalla kolmekymmentä, viitosella alkavalla neljäkymmentä ja nelosella alkavalla viisikymmentä iskua. Ja aina paljaalle pyllylle tietenkin. Olen kurittanut Sannaa vitsalla aika pienestä asti, joten hän kyllä kestää sen aika hyvin. Ehkä liiankin hyvin, kun tähän vieläkin on tarve, äiti selitti.

Sanna kuunteli vaitonaisena. Hän ei kokenut kestävänsä piiskausta erityisen hyvin. Joka kerta se jännitti ja pelotti. Ja joka kerta se sattui ja hän itki. Piiskauksen jälkeen tuli kuitenkin hyvä olo. Tuntui että synnit oli sovitettu ja jokin siinä sai hänet aina kiihottumaan. Usein hän olikin sormettanut itselleen orgasmin omassa huoneessaan piiskaamisen jälkeen.

 

Kun kahvit oli juotu, Maija nousi lähteäkseen

– Teillä on vielä iltapuhteet tekemättä, hän sanoi vitsoihin viitaten.

– joten minä lähden tästä häiritsemästä

– Voit sinä jäädä katsomaankin, niin osaat sitten Petterin kanssa toimia, äiti ilmoitti.

– Äiti ei… Sanna yritti.

– Kyllä se käy, äiti sanoi topakasti.

– Tämä on kieltämättä mielenkiintoista, joten jos sitten jään, Maija sanoi

– Minulla ei vitsasta ole kokemusta. Äitini piiskasi minua vyöllä kun jäin kiinni tupakan poltosta, mutta muuten ei ole piiskaamisesta kokemuksia, Maija kertoi

– Minä sain äidiltäni vitsaa ja isoisältä rottinkia lapsena. Rottinki on mielestäni liian kova kuritusväline tytöille, mutta pojille se sopii, äiti sanoi.

– Juu. Tytön nahka on herkempi kuin pojan, Maija myönsi.

– Vaikka tuolle Sannalle se rottinkikin voisi jo tehdä ihan hyvää. Ehkä se on jo liikaa tottunut näihin vitsoihin, äiti tuumi.

– Mutta nyt pidemmittä puheitta, Sanna mene huoneeseesi ja laita itsesi piiskausasentoon, niin hoidetaan homma alta pois.

Sanna totteli itku kurkussa. Tämä oli nöyryyttävää ilman yleisöäkin. Huoneessaan sanna riisui housunsa ja pikkuhousunsa tuolille, otti nurkasta jakkaran ja laittoi sen keskelle huoneensa lattiaa. Jakkara oli matala ja hän asettui siihen polvilleen niin että hänen kätensä olivat lattialla. Asento ei ollut mitenkään mukava, mutta tässä asennossa pylly oli korkealla helposti piiskattavissa. Äiti suosi tätä asentoa, koska Sanna ei voinut tässä paljoa liikkua ilman, että polvet tippuvat jakkaralta.

 

Pian äiti tuli huoneeseen vitsat kädessään. Maija seurasi perässä. Äiti valitsi yhden pihlajavitsoista ja julisti:

– Koska sait englannin kokeesta kuutosen, saat kolmekymmentä vitsan iskua paljaille pakaroille. Laske itse ääneen.

Maijan läsnäolo teki tästä jotenkin normaalia teatraalisempaa. Äiti heilutti vitsaa ensin ilmassa kokeillakseen sen taipuisuutta ja paukautti sitten varoittamatta ensimmäisen iskun Sannan paljaille pakaroille. Sanna ähkäisi kivusta ja sanoi:

– Yksi

Jo ensimmäinen isku teki Sannan pakaroille punaisen juovan. Sanna oli muodokas nuori nainen, jonka leveää peppua moni poika koulussa ihaili. Onneksi koulussa kukaan ei tiennyt, että Sannaa vielä piiskattiin, Sanna ajatteli. Äiti jatkoi melko nopeaan tahtiin viisi iskua lisää Sannan laskiessa. Sannan pakarat paukkuivat ja täyttyivät juovista. Kahdeksannella iskulla vitsan pää katkesi.

– Tämän takia Sanna tuo aina useamman vitsan. Ei tarvitse kesken toimituksen lähteä uutta hakemaan, äiti sanoi ja vaihtoi vitsan toiseen.

Sitten hän jatkoi piiskaamista Maijan katsellessa lähes hengitystä pidättäen. Sanna oli pidätellyt itkuaan, mutta kahdennentoista lyönnin kohdalla se tuli. Ja pian hän huusi suoraa huutoa. Äiti vaihtoi vielä kolmannen vitsan ja löi selvästi niin kovaa kuin pystyi. Isku ei pysähtynyt Sannan pakaroihin, vaan jatkoi läpi vitsan joustaessa. Sanna oli vain pari kertaa aiemmin saanut näin monta vitsan sivallusta. Edellinen oli se integraalilaskennan kuusi miinus ja sitä edellinen se, kun hän oli lintsannut koulusta kahdeksannella luokalla. Sen jälkeen ei tehnyt mieli lintsata.

 

Kahdenkymmenenneljännen iskun kohdalla äiti veti vähän happea ja Sannakin sai tasattua itkuaan. Koko ajan hän oli kuitenkin kuuliaisesti laskenut lyöntejä. Sitten äiti tarjosi vitsaa Maijalle:

– Kokeile nyt sinäkin, miten se onnistuu. Laita vitsan kärki ensin tähän pakaralle, minne aiot lyödä. Sitten piiska tänne taakse ja lyöt kuin olisit lyömässä pakaran läpi. Älä pysäytä vitsaa pakaralle. Näin saat iskuun enemmän voimaa. Vitsa kyllä joustaa sen verran, ettei Sannan pylly siitä hajoa. Tuollaiset pintajuomut katoavat parissa viikossa ja ovatpahan ne siinä muistuttamassa ja kannustamassa parempiin suorituksiin. Noin isoa tyttöä pitää piiskata kunnolla.

Maija teki työtä käskettyä. Vitsa ei kyllä osunut yhtään niinkuin piti, mutta voimaa Maija käytti ihan kiitettävästi. Pahinta oli, kun vitsa osui reiden takaosaan, missä se kirvelee erityisen paljon. Sanna parkaisi joka iskulla. Pian kolmekymmentä oli täynnä ja Maija lopetti.

– Nyt laitan Sannan pakaroille rasvaa, että jäljet paranevat nopeammin. Äiti sanoi.

Sannasta tämäkin oli nöyryyttävää, vaikka kylmä rasva ihan hyvältä kirvelevillä pakaroilla tuntuikin. Maijakin tuijotti Sannan suurta paljasta pyllyä, kun äiti levitti rasvaa. Sannan karvattomat häpyhuulet kimalsivat kosteina, mikä ei sinällään ollut ihme, koska koko tyttö oli hiestä märkä. Hengitystä tasattuaan ja silmiä pyyhittyään Sanna meni suihkuun. Siellä hän laittoi suihkun suuttimen hieronta-asentoon ja suuntasi paineen klitorikseensa. Kauaa ei mennyt, kun hän sai orgasmin. Loppuilta meni sängyllä vatsallaan makoillen. Mieli oli nyt hyvä, vaikka pakaroilla vielä piiskan jäljet tuntuivatkin. Maija oli lähtenyt samalla kun Sanna meni suihkuun. Lähtiessään hän oli kiitellyt opeista ja luvannut soveltaa niitä poikansa Petterin opiskelumotivaation kohentamiseen.

4 kommenttia viestissä: “Keppiä ja porkkanaa”

  1. piiskaa vaan ei porkkanaa says:

    Luettuani tuon novellin mieleeni tuli elävästi muistot omasta kompuroinnista keskikoulun ajalta. Ollessani joku 10-vuotias poika vanhempani erosivat ja pian erosa jälkeen äiskä tuli juttelemaan kertoen iskän muutosta. Samalla hän kertoi, että pian Koivuniemen herra muuttaisi meille sekä syksyllä alkava keskikoulu olisi minun työtäni ja työ täytyisi aina tehdä hyvin. Eli huonoista kokeista ( alle7 ) seuraisi aina vitsan nouto.
    Niin, keskikoulu alkoi ja jo pari kuukautta myöhemmin sain ala-arvoisen ruotsin kokeesta. Hakiessani allekirjoitusta hän katseli hetken koetta ja kysyi, muistanko mitä “olimme sopinnet”. En voinut kuin nyökätä ja vitsaa hakiessani perjantai-illaksi kirosin omaa laiskuuttani. Pienellä lisäpanostuksella olisi välttynyt siltä reissulta. Vaan mitä nuori poika voi kun tytöt kiinnostaa paljon kirjoja enemmän.
    Perjantai tuli ja meni sekä lauantaina oli vitsatkin jo kadonneet. Olin siinä huuli pyöreänä vaan en tohtinut mennä kyselemään vitsojen perään. Mutta kun sama tapahtui useamman kerran, tunsin itseni hieman pettyneeksi. Tiesin hyvin, että olisin kyllä ansainnut ne vitsasaunat. Olisin saanut hieman lukuhaluja takaisin, kun silloin jo haaveilin joko teknisen tai kaupallisen alan opintoja ja sieltä mahdollista uraa.
    Kun taas maaliskuussa ruotsi teki mahalaskun mietin että nyt juttelisin hänen kanssaan siitä “sopimuksesta”. Kun hän tuli perjantaina töistä kotiin ja kuulin hänen tulleen huoneeseensa menin sinne minäkin ihmettelemään hänen taktiikkaansa kun valmiiksi tuoduista vitsoista huolimatta hän ei käyttänyt niitä. keskustelimme oikein jonkin aikaa ja asiallisesti tilanteesta ja kun kerroin omasta haaveestani ammatin suhteen, se herätti hänetkin.
    Pyydettyään anteeksi omaa käytöstään hän otti vitsan ja pian sain tuntea polttavat sivallukset pyllylläni. Sain kyllä oikein kunnon piiskauksen, itkuhan siitä tuli. Vitsasaunan jälkeen piti vielä mennä hänen syliinsä halaamaan ja kun nyyhkytys alkoi laantua hän pyyhki silmiäni ja kysyi, lähtisinkö kanssaan kaupassa käymään ja joisimme vielä jossain oikein leivoskahvit. Eipä minua montaa kertaa tarvinnut kysellä. ja pestyäni vielä kasvoni olinkin jo fiestan etupenkillä. Matkalla hän kyseli fiiliksiä ja arasta pyllystä houlimatta se oli juuri sitä, mitä tarvitsin.
    Ajankohdan huomioiden tuo ei vielä kevättodistuksessa näkynyt mutta toisella luokkaa sain jo kolmesti vitsasaunan. Ja ne näkyi jo todistuksessa jopa siinä määrin että sain puhelun läheisektä tehtaalta. Kyselivät minua kesäloman ajaksi juoksupojan tehtäviin. ja kun lupasivat pojan silmissä hyvän palkan niin se oli menoa.
    Polkiessani kaupungilla tai ruohonleikkuria työntäessäni en uskonut olevani elämäni ainoassa työpaikassa, mutta niin vain kävi, että suoraan keskikoulusta menin sinne vakituiseksi äidin allekirjoittamalla työspoimuksella ja vuoden vaiteessa jäätyäni eläkkeelle olin jo edennyt osastopääliköksi. Jatko-opinnot jäi kesken mutta anti olla. Tuon novellin jälkeen tuli mieleeni, mitä minusta olisi tullut ilman noita n. 10 vitsaunan jälkeen.

  2. Ms says:

    5 tähteä! tästä tuli mieleen kadonnut novelli jossa äiti piiskasi tuhmia tyttö- ja poikakaveruksia ja joku vihannes laitettiin pyllyyn…

  3. geo345 says:

    Hyvä stoori, plussaa siitä, että piiskaustarinassa keskityttiin vain piiskaukseen, eikä tarina lähtenyt rönsyilemään.

  4. Soba says:

    Minä jo odotin, että Maija löytää itsestään bi puolensa 😁

Kommentoi

top