search
top

Matkalla Murmanskiin

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (195 votes, average: 3.66 out of 5)
Loading...

Olga-täti repussani nousen junaan Laatokan asemalla. Verikirkon kupolit ovat peittyneet vetiseen lumituiskuun, vaikka on jo huhtikuu. Pitkä nainen saappaissa ja musteensinisessä manttelissa juoksee ohitseni, tönäisee vahingossa olkalaukullaan kylkeeni ja mumisee anteeksipyynnön. Hän jättää jälkeensä ruusun tuoksun, ja katoaa junan uumeniin kuin sadat muutkin rautahepoon sulloutuvat pietarilaiset. Junassa on 22 vaunua, ja minun paikkani on dormissa numero viisi, loosissa kaksi.

Olen seissyt niin pitkään loskassa, että varpaitani palelee, mutta en kehtaa heti riisua kenkiä. Lemahtaa pian. Loosissa minun vastapäisellä punkalla notkuu vaaleakutrinen tyttö, joka katselee kaikkea nenänvarttaan pitkin. Hän on viehkeä, kesakkoinen varpu. Ja villapoolon poven läpi näkyvät selkeät kuulamaiset morkulat. Arastelen häntä enemmän kuin nuorta perhettä, joka alkaa heti lähden jälkeen purkaa laukuistaan maitojauhetta ja suklaata.

Vessa on rikki, missä minä asioin? Vahvasti meikatun naisen soopeliturkki on auki ja siellä alla on vain ohut paitapusero. Katson läpikuultavia rintojen kärkiä punastellen. Nainen toimittaa kiihkeästi huoltaan konduktöörille. Nännit näyttävät aivan paistetuilta kananmunilta. Menkää naapurivaunuun tai käyttäkää pottaa hyvä rouva, konduktööri nostaa hartioitaan. Tissit keinahtavat, kun nainen tuhahtaa ja kääntyy äkeästi kannoillaan. Vai pottaa, hän mumisee ja keinahtelee pitkin osaston kylkiä. Minä pottaa.

Täällä ei saa polttaa, konduktööri ärähtää Belomorkanalia hypistelevälle hampuusille. Sitten hän leimaa lippuni ja jatkaa matkaa. Juna on liikkeessä ja paikat löytäneet matkustajansa. Dormin hattuhyllyt ja alapunkkien aluset täyttyvät kapsäkeistä ja nyssäköistä. Sisäilma haisee kirpeälle, se johtuu villakankaisista märistä päällysvaatteista, joita kuitenkin riisutaan reippaasti. Suuressa avomakuusalissa ei ole ovia, joten ihmiset törmäilevät toisiinsa sulassa sovussa – miehet ja naiset, devtšonkat ja babuškat.

Nostelen repusta tavaroita pöydälle ja alan valmistaa alkeellista päivällistä tomaateista, tummasta leivästä, sulatejuustosta ja savukoljasta. Isä on sanonut, että kannattaa säästää ruplat perille. Junassa ei myöskään ole ravintolaa, mutta vaunupalvelijan kärry löytyy, ja asemilla on kaupustelijoita.

Pietari on vaihtunut rautavalimoiksi, ZiLin autotehtaiksi ja rapistuneiksi lähiökortteleiksi. Matalalla roikkuvista sähkölangoista tipahtelee meteoriitin kokoisia lumihuppuja vaunun katolle. Iltapäivän taivas on likaisenharmaa, lumisade loppumassa ja sinisiä pilviä näkyy yhä enemmän.

Hieno hopearasia, nuori mies. Paljollako myyt? Hampuusi puhaltaa savua ikkunanraosta ulos. Siirrän ikonein ja keisarinkotkin koristellun hopearasian nopeasti reppuun turvaan. Se ei ole myynnissä. Mies sukii partaansa ja käristää paperossia. Tuhat ruplaa. Kaksi tuhatta. Sileitä ruplia. Hän yrittää, kun alan särpiä.

Täällä tulee kylmä. Holotna. Nirppanokkainen tyttö toruu hampuusia ja vetää polvet rintaansa vasten. Mutta minä voin lämmittää. Hampuusi avaa karhumaisen sylinsä, halaa pyristelevää tyttöä ja suukottelee märästi poskille. Minua hävettää ukon puolesta. Hän ymmärtää palata paikalleen vasta, kun saa kipakan potkun haaroilleen. Isoa makkaraa sinä tarvitsisit rinkelireikääsi. Hampuusi kiroaa ja huojuu.

Kiskot narskuvat kuin veitsellä vedettäisiin viiltoja posliinilautaseen.

Juuri silloin pitkä sotilasnainen koppalakissaan astelee ylväänä makuusaliin. Näen lankatut nahkasaappaat ja polvipituisen valkoisen hameen. En saa silmiä irti niistä polvista, vaikka ne ovatkin 20 denierin nailonin peitossa. Vilkaisen häntä kasvoihin. Ne ovat kalpeat, meikkiä on hivenen. Kolmekymppinen nainen heittää olkalaukun ylälavitsalle ja avaa manttelinsa. Tummansinisessä asetakissa on laivaston ruusukkeet ja aliluutnantin arvomerkit. Mutta katselen symmetrisiä polvia ja jotain rapsahtaa rikki lantioluideni välissä. Nainen hymyilee ilmeettömästi.

Saako tähän istua? Hän kysyy nirppanokalta, joka vain nyökkää.

Hopeanvärinen juna syöksyy lumisen maiseman halki. Taivas on kirkastunut ja kuutamo koristellut kuusikon haitarikaton. Lämmitystä on nostettu yötä vasten ja kaikki hajut tuntuvat vastenmielisen pistäviltä. Dieseliin sekoittuu Lodeinoje Poljesta kyytiin nousseen papan villasukkien lemu. Pakkanen napsuu rakenteissa. Minäkin uskallan ottaa kengät jalasta. Varvastelen hakemaan kuumaa vettä samovaarista teeheni. Nuori äiti imettää lasta punkassaan, eikä piittaa minusta. Hän nostelee löysää tissiään ja ohjaa tuttimaista nisää lapsen huulille. Se on niin arkista, etten edes hätkähdä.

Vaunun eteläpäässä aletaan kallistaa vodkaa ja hampuusi vaihtaa liukkaasti asentopaikkaansa. Nauru kilisee humalaisena. Naisupseeri riisuu koppalakin ja paljastaa ruskean spiraalilettinsä. Hänellä on slaavilaisen kopeat kasvonpiirteet, mutta huomattavasti pehmeämpi vartalo. Kankut kiristävät hametta ja pystyt tissit sojottavat asetakista. Hörpin teetä ja imen univormun peittämiä naisellisia kaarteita itseeni, kun hän alkaa yhtäkkiä jutella kanssani.

Mikä on nuoren miehen nimi?

Sergei Nikolajevitš, rouva. Entä teidän?

Popova. Jelena Popova. Mihin käy nuorukaisen matka?

Murmanskiin. Vien vainajaa Murmanskiin. Olga-täti siirtyi pääsiäisenä tuonilmaisiin oltuaan pitkään vaivainen. Huomaan selitteleväni liian laveasti, tuskin naista kiinnostaa seitsemäntoistavuotiaan pojan tarina.

Onko Olga-täti kokonaisena vai palasina? Nainen siristää silmään ja hymyilee. Poskiin ilmestyvät hymykuopat ja hampaat kiiltävät valkoisina. Nainen suoristaa hameensa ja nousee seisomaan. Tajuan vasta nyt, että hänen täytyy olla varmasti ainakin 180-senttinen.

E-, ei. Tuhkana. Hän ei ollut kummoinen ortodoksi.

Keltainen vyö aukeaa, ja asetakin napit. Huohotan mielessäni ja käpristyn ajattelemaan, miltä naisen äidilliset käsivarret tuntuisivat. Hän mutristaa huuliaan, kun saappaat eivät meinaa irrota. En kehtaa vahdata, miten aliluutnantti kerii reisistään hiekanväriset sukat. Iho värähtelee kiskojen kolkkeessa. Valoja aletaan sopivasti himmentää, kun juna ohittaa peltoaukean.

Silloin myös nirppanokka uskaltaa nostaa sähköisen paitansa, napsauttaa rintaliivit avoimiksi ja käyskennellä tähtien valossa rinnat terävinä pistiminä. Laskeudun omalle punkalleni ja riisuudun. Nirppanokka laskee metalliseen keittoastiaan lämmintä vettä, työntää lantiotaan eteenpäin ja liplattelee nestettä intiimiin paikkaansa. Valo ja varjo leikkivät navalla. Pidätän hengitystä, kun pimppi litisee. Minulla seisoo jo melkoisesti naisten iltatoimien vuoksi.

Sitten ilmavirta pyyhkäisee vaunun ohi ja heittää makuusalin hetkeksi kallelleen. Nirppanokka kiljaisee ja kääntyy. Ohittavan junan valolyhdyt valaisevat hänen karvattoman sorkkansa. Vesi valuu sileää kumpua pitkin, eikä hän ehdi painaa käsipyyhettä suojaksi. Pimpula märkänä tyttö livahtaa nöyryytettynä puuvillaisten lakanoiden väliin. Lämmin vaativa paine täyttää sukuelimeni.

Kyyti on kovaa. Popova virkkaa karskisti alapetille ja kuulostaa ensimmäisen kerran aliluutnantille.

Hän kiipeää yläpunkalle ketterästi, suorastaan punnertaa itsensä. Laivastohame on sen verran tiukka, että voimalliset pakarat pyöristyvät ja vatsa pullahtaa vanteena ulos. Seuraan jalkoja, sitä miten hän heittää ne sängyn laidan yli. Hän on niin pitkä, ettei voi nukkua suorana. Tuhina alkaa pian. Karjalan sininen valo vyöryy ja vetäytyy makuusalin ylitse aaltoina. Kuin nousuvesi, kuusta sekin johtuu, aprikoin.

Puk-puk, klonk-klonk, juna metelöi ja miehet kilistävät snapsilaseja. Minulla on yhä rautainen erektio. Yritän muistella miltä Olga-täti näytti ruumiinvalvojaisissa, elämästä tyhjenneenä kalmona ja sideharso leuan alla, kateliina kasvoilla ja paperinauha otsalla, voiton seppele. Mutta en saa kolmekymppistä tummatukkaa mielestäni, ja seisokki jatkuu. Jelena Popovalla on harvinaisen isot jalkaterät. Hengitykseni värisee, kun piirrän ne mieleeni hailakoin värein. Kaikessa maskuliinisuudessaan ne pelottavat, mutta kiihdyttävät, tallovat ja hyväilevät räpylät.

Sopiiko, jos luen hetken? Kuiskaan ja painan yölampun jo päälle.

Parempi hetki valossa kuin rikka pimeässä. Aliluutnantti mutisee unisena. Nirppanokka ei sano mitään.

Rapistelen repusta esille Andromedan tähtisumun ja sen keskiaukeamalle piilotetun kiiltäväpintaisen Krestyanka-lehden. Kääntelen sivuja hitaasti, nauttien. Naiset ovat meikattuja, hiukset ovat avoimina ja asennot riettaita. Ihailen myös vaivihkaa naisupseerin varpaita ja kaivan kaluni kalsareista esille. Se tapittaa viisarina taivaalle. Hoidetut varpaankynnet on lakattu läpikuultavan vaalealla. Saisipa niitä nuolaista.

Hiestän esinahkaa, se litisee vähän, mutta uniset yskäisyt, veturin korahdukset ja pakkasen kuorruttamat kiskot loihtivat muita ääniä vaunuun. Kulli haisee makealle, sille ei voi mitään. Vetelen nuppia kahdella sormella, nipistelen terskaa ja ahmin eroottisiin asuihin pukeutuneita tyttöjä. Välillä joudun puuskuttamaan tärkättyyn tyynyyn. Kivekset kiipeävät munan vartta kohti askelma kerrallaan…

Yhtäkkiä musta ja karvainen hahmo ilmestyy kattokruunun alle, puhaltaa raskaasti ja kaatuu käytävältä suoraan päälleni. Säikähdän hohottavaa oliota, kunnes tajuan hänet ihmiseksi.

Mutta täällähän on tolppa kovana. Anna. Työnnä tädin turkin alle. Suloinen poika.

Hän on se hieno nainen turkissaan. Nainen, joka ei pissaa pottaan. Hän haisee viinalle ja sienipiirakalle. Nainen suukottaa poskiani tahmeilla huulillaan, lääppii ja kourii. Tarvitsen polven avukseni, että saan kammettua humalaisen rouvan dormin toiselle laidalle. Nainen nauraa variksena ja nojaa samovaariin. Tissit roikkuvat mustadynamoisina likaisessa paidassa, ja hän muuttuu minulle vastenmieliseksi.

Anna edes viinaa, hän pyytää ennen sammumistaan.

Jelena Popova huokaisee tympeästi ja tulee istumaan petinsä reunalle. Näen pimeän läpi pelkät jalat. Polvet harottavat niin levällään, että reisien iho siintää lähes tunnelin päähän saakka. En näe naisen silmiä, mutta aavistelen hänen tuijottavan jalkoväliini. Tulee kiire piilottaa pudonnut lehti kirjan väliin ja kirja kullin eteen. Runkkauksen tuoksun silti haistaa aistiton maatuskakin. Jelena Popova ponnistaa eteenpäin.

Se on klassikko. Jefremovia. Aliluutnantti kähisee ja levittää jalkojaan.

Näky saa nielaisemaan. Naisella ei ole lainkaan pikkuhousuja ja reisien välistä hehkuu paksukarvainen vittu. Oikein majavanhäntä. Merkityksellinen näky kutittaa selkärangan jokaista nikamaa. Popova pomppaa lattialle ja venyttelee. Rinnat on sullottu arkisiin, liian pieniin liiveihin. Kupit tutisevat punnusten painosta. Hän hakee jotain katseella, haparoi ja yhtäkkiä sipaisee kämmenellään reittäni. Kullini nykäisee innostuneena ja läpsähtää hänen sormiaan vasten.

Tekee mieli kadota hiirenkoloon häpeämään. Aliluutnantti ei puhua pukahda mitään sattumuksesta, vaan jatkaa pyllistelyjään, kunnes kuulen emalin kilahduksen. Potta. Hän kierittää sen loosimme keskelle ja kerii hameensa aivan nivusiin saakka.

Jos hirvittää, niin kääntykää selin.

Olen ulista hämmennyksestä. Kirja vapisee ja lehti putoaa, en saa käännettyä itseäni. Juna tulee kaarteeseen, ruoste kipunoi Kirovin radasta ja rouva aliluutnantti menee haara-asennossa kyykkyyn. Pissa rätisee emalia vasten. Valkoisten reisien ja mustan tuheron kuilusta sinkoava suihku on vulgaari. Ja se kestää. Nainen katsoo ikkunasta ulos vaihtuvaa maisemaa. Hänen nenänsä on iso ja jyrkkä. Pissa voimistuu ja tunnen sen lämmön kuin samovaarin poltteen. Tähtien alle on ilmestynyt kalteva tunturi, jonka rinteessä on kirjava pieni kylä.

Aika juhlallista. Nainen huokaa, eikä tiedäkään miten oikeassa on.

Missä jäätte pois? Kysyn korpun ohuella äänellä.

Joskus Kandalakšassa, joskus Murmanskissa. Hän kuivaa pisaroita valuvan karvoituksensa, työntää höyryävän potan punkan alle ja nousee katsomaan ikkunasta erämaahan.

Nainen kiertää vartaloaan hiukkasen ja asettaa jalkapohjan punkkani laidalle. Saapas tuoksuu. Varpaat kipristyvät metalliputkeen aivan kämmeneni vieressä. Hän on siinä täysin näytillä, häpeämättä, hame vyötäisillä. En uskalla piilottaa kulliani, vaan pysyttelen kiihottuneena patsaana. Nuoret silmäni ahmivat hänen vatsaansa ja rintojen kurvikkaita muotoja. Hän ei ole lihava, mutta ei myöskään nuoran ohut.

Kuu on melkein Onegan päällä. Nainen kähisee ja koskettaa ikkunaa, jossa on kuurankukkia. Naisen sormuksen takana avautuu loputon luminen järvenselkä.

Aliluutnantin vittu hokaa yhä kosteaa lämpöä. Puren hammasta ja yritän olla kiihottumatta enempää, mutta pillun lumoava ydintuoksu voimistuu. Nainen katsoo minua, hymähtää ja vilkaisee seisokkiani. Hän näkee! Reaktori ylikuumenee.  Rouva aliluutnantin suusta pääsee huokaus ja yhtä aikaa purkaukseni lähtee liikkeelle vastustamattomasti. Sauva nytkähtää kerran ja tunnen lämpimän heran lentävän reidelleni. Juna pysähtyy.

Täällä on kuuma. Nainen kumartuu ja tarraa kiinni rimpuilevasta kullistani.

On. Mumisen ja tiukka sormien ote saa viimeiset siemennesteet pulpahtamaan terskasta ulos.

Nainen hyväilee esinahkaani. Hän on tehnyt sitä ennenkin. Liike on sulava ja hellä. Patterit napsuttavat pölyisinä, sperma maiskahtelee. Tunnen miten naisen sormi pyöräyttää terskani päältä, ravistelee ja tunnustelee karvaisia kiveksiäni. On outoa olla pysähdyksissä. Rintaa imenyt vauva itkee makuusalin toisella puolella.

Avataanko ikkuna? Kakistelen hajuja arastellen.

Alapedin nuori neiti voi sangen vilustua. Tulee vesihäntä. Jelena Popova lausahtaa hieman sarkastisesti ja tarttuu kädestäni.

Alamme hengittää samaa pakahtunutta ilmaa. Hän hapuilee sormeni alavatsalleen. Se on pehmeä ja lämpöinen. Nainen opastaa alemmaksi ja löydän puskan. Karvojen ritinä ihoa vasten on sähköä vedelle. Ne ovat nahkeat ja mitä keskemmälle tiheikköä pääsen, tunnen suorastaan märkyyden. Se voi johtua myös pissaamisesta. Nainen näyttää, missä häpyhuulten ristiommel sijaitsee. Siellä iho on paksua ja kiiltävää, sieltä se myös avautuu. Tummatukka huokaisee, kun etusormeni löytää onkalon. Tunnen pyörteet ja puristuksen. Nainen sykähtelee sormeani vasten hanttiin laittaen, mutta silti upottaa minut syvemmälle pilluunsa. Paikka on luistava. Hän kohoilee rauhallisesti sormeni päällä ja huohottaa hiljaa.

Oh—hooh. Ymmm.

Juna nytkähtää liikkeelle, kiihdyttää ja saavuttaa mekaanisen pinnistelynsä. Jelena Popova ratsastaa, mutta kovin pieniä kiisket ovat joulukaloiksi. Niinpä myös keskisormeni päätyy emän syöttiin. Ne ovat jo aivan liisteriset. Nirppanokka ynisee ja kääntyilee unissaan. Minulla veri kipristelee jälleen kohti viisaria. Aliluutnantin värkki hörähtää, kun hän vetäisee kuumat sormeni ulos. Tekee mieli painaa ne kasvoilleni ja imeä, mutta en kehtaa.

Saanko maata siellä hetken? Nainen tiedustelee ja nostaa jo hametta tieltään.

Siirrän lakanan lopullisesti syrjään. Hän konttaa päälleni painavana, uuninlämpöisenä ja ruusuntuoksuisena. Hän on pitkä ja valloittava, eikä kalullani ole muuta mahdollisuutta, kuin hautautua hänen vatsansa alle. Karvat kutittavat, mutta terska sykkii veikeästi. Jelena Popova tuijottaa minua meripihkanvärisillä silmillään ja painaa huulet huulia vasten.

Olette kaunis poika, Sergei Nikolajevitš.

En ole aiemmin suudellut tyttöä tai naista, mutta nyt olen. Päässä humahtelee. Tunnustelen hänen siroa niskaansa ja tiukkaa spiraalilettiä. Jelena Popova aaltoilee ylläni kuin Karjalan tasavallan yö. Suukotan läkähtyneenä hänen kaulaansa ja leukaansa ja poskiaan. Äänemme käheytyvät. Askeleet käyvät samovaarilla ja höyryä purkautuu vaunuun. Puristelen hänen meheviä käsivarsiaan ja annan naisen tehdä kaiken työn. Hän höylää venuskukkulaansa kaluani vasten

Lupaatteko vetää ajoissa ulos? Jäämeren laivaston aliluutnantti kuiskaa suoraan suuhuni.

Lupaan.

Jelena Popova nappaa viisaristani kiinni ja saattaa sen oikealle matkalle valinkauhaan. Ensin läpensä pehmeä portti, sitten liukastuva huhtikuinen tunneli ja tiukat seinämät, jotka kietoutuvat minun ympärilleni. Olen sisässä. Nainen ei liikahdakaan, vaan antaa minun tottua uuniinsa. Aivan lämmintä, vaikka ulkona pakkasyö nielee hyisiä nikkelikaivoksia kitaansa. Nainen nousee ja laskee, ja minä siinä mukana. Hänen hengityksensä on jo aivan sumeaa.

Minä olen naimisissa. Jeleva Popova suutelee minua ja alkaa ottaa nopeammin. Punkka natisee.

Kaivan pitsiliivien sisältä toisen rinnan heijaamaan kasvojeni eteen. Tissin. Se tuoksuu juurestaan myskille ja on nupistaan kivikova. Rinta läimii naamaani vasten, enkä tiedä tavanneeni mitään niin pehmeää. Haeskelen nännin huulieni väliin ja alan imeskellä sitä.  Teen sen lapsukaisen innolla, lutkutan ja vedän huulillani rosoista pintaa, samalla puristellen merkillisen joustavaa rintaa.

Tuntuu ihanalta, jatkakaa. Naimisissa oleva tummaverikkö hoputtaa ja myllää minua reiällään.

Hänen pillunsa on minulle uusi tuntematon sakramentti eli mysteerio. Olen yrittänyt kuvitella, millaiselta naisen sukuelin tuntuu, mutta lopulta tämä on aivan erilaista. Alan nostella lantiotani ja pyrkiä syvemmälle, etsiä vieläkö vaossa on jokin uusi ulottuvuus. Käteni hyväilevät naisen kylkiä ja kupeita, vatsaa ja selkää, kaulaa ja kainaloita, kaikki on minulle uutta. Univormun hame nirhaa reiteni vereslihalle, mutta kipu ei tunnu missään.

Naisupseeri ratsastaa paikkakuntien ja kyläpahasten ohi, vaikka se kenties vain tuntuu siltä. Hetki tuskin kestää monta tähdenlentoa. Vatsassa kouraisee kolja. Upotan kynteni hamekankaaseen, katson silmät ymmyrkäisinä tummaa nuorta rouvaa ja hänen ahmivaa vittuaan. Tiedän, että petän lupaukset. Jelenan isot jalkapohjat ovat molemmat punkalla, eikä hän hellitä, vaan laukkaa nopeammin, vaikeroiden ja puuskuttaen. Juna kiipeää hengästyneenä mäkeä ylös, tissi läpsyy, olen juurta myöten pillussa, jossain särkyy lasi ja syntyy kiista.

Sitten jo ryöpsähtää. Vedän naista puoleeni ja kulli ampuu toisen ohjuksen. Nykäys kerrallaan tyhjennän henkeni aliluutnantin kireään tussuun. Hän ei enää liiku, mutta ei liioin vedä poiskaan. Sattunut mikä sattunut. Silmät hymyilevät ja sileä poski hyväilee nenääni. Satsi on niin vuolas, että spermaa takertuu isoina lohkareina aliluutnantin mustille häpykarvoille. Olen vielä sisässä siittimeni kanssa ja tuntemukset risteilevät onnesta raukeuteen.

Kolme tuhatta ruplaa ja pullo hyvää Moskovskayaa. Reilu kauppa! Hampuusi on ilmestynyt punkkani eteen.

Tulee kiire vetää lakana Jelenan päälle. Hänen sydämensä lyö kuin kello. Hiki virtaa molemmista kehoista, ihot hakeutuvat toistensa seuraan ja sukunesteet ovat pahasti sekaisin. Hampuusi tinkaa tovin, suuttuu ja viimein kiipeää yläpuolelleni kuorsaamaan. Uskallan paljastaa lakanan. Olemme siinä limittäin ja sekaisin kuin Äiti Venäjä ja Isä Jeltsin. Vähän itkettäisi se herkkyys. Mutta aliluutnantti Jelena Popova koppaa minut tuoksuvaan kainalolestiinsä ja keinuttaa karvojaan vasten uneen.

Juna on puhissut Vienan Kemin asemalla jo tovin, kun herään. Hampuusia ei näy missään, mutta nirppanokkainen tyttö hytisee kylmyyttään ja näyttää ilman meikkiä aivan koulukotipojalta. Mutta missä Jelena on? Tyttö nakkelee tietämättömänä niskojaan. Vedän takin ylleni ja lähden jaloittelemaan. Nuori perhe kaivaa laukuistaan esille makkaroita ja rinkeleitä ja marmeladia saikan seuraksi.

On selkeää ja kylmää. Ostan asemalaiturilla kaupustelevalta babuškalta kiskurihintaan haalean perunapiirakan ja yritän pomppia veren kiertämään jäseniin. Matkustajat vetelevät junan vierellä aamusavukkeitaan, päivittelevät hidasta kevättä ja siristelevät silmiään. Kirkkojen kupolit kimaltelevat kristallisessa aamuauringossa. Kalpea kuu valvoo vielä kokonaisena Vienanmerta.

Konduktööri viheltää pilliin, on aika lähteä. Kaupungin monien sahojen sirkkelit soivat ja pihka tuoksuu. Minun sormissa on hapan naisen tuoksu. Kaiholla muistelen Jelena Popovaa, joka on kenties jäänyt pois Belomorskissa. Junassa hän ei enää ole, kun olkalaukkukin poissa. Sen sijaan turkkirouva on pessyt meikkinsä pois, vaihtanut puseroa ja istuu omalla penkillään krapulasta tärisevänä.

Isäsi pyysi sanomaan, että ne ovat kahvipaketissa. Nirppanokka vinkkaa minulle kesken lilan luomivärin.

Ei minun isä ole mukana.  Ajatus lyö hetken tyhjää.

Sitten muistan kadonneen hampuusin ja alan kaivaa hädissäni reppua. Vietävän kehveli! Ruokatavarat ja varavaatteet pöydälle, mutta hopeainen uurna on poissa ja pysyy. Varastettu. Ilman ruplan korvausta. Tyttö meikkaa, muikistelee peilin edessä ja suihkauttaa ylleen hajuvesipilven. Kaikki tuntuu menetetyltä. Aikuinen nainen ja poikuus. Tuhkatkin pesästä. Rapistelen folioista kahvipussia ja näen tummanharmaata raskasta pölyä. Siellä ne ovat tai on. Täti Olga ja hänen ruumiillinen tomumajansa.

Uusia matkustajia saapuu dormiin. He riisuvat ulkovaatteensa, toivottavat hyvät huomenet ja alkavat sulloa pakaasejaan säilöön. Pakkaan tuhkat reppuun nieleskellen ja päätän, että ne saavat sitten päätyä kahvipaketissa suku-grobnitsaan. Olga ei kuitenkaan ollut kummoinen ortodoksi, tuskin panee pahakseen. Tuohuksen voin sytyttää ja sammuttaa.

Nuuhkin pilluisia sormiani ja alan seurata tunturien kuvanauhaa, solia ja jyrkänteitä. Kuuseman rautatiesillan jälkeen aurinko osuu rautakaivokseen ja heijastaa sen malmit meripihkan värisinä. Saman värisenä kuin aliluutnantti Jelena Popovan lumoavat silmät.

 

 

(Kiitos HS 12.10.2019 innoittamisesta tähän novelliin)

7 kommenttia viestissä: “Matkalla Murmanskiin”

  1. veskupesku says:

    “Makuuvaunu kuutamolla” on yksi suosikkitarinoistani. Tämä oli hyvä muunnelma samasta teemasta mutta sosialistisen realismin väreissä – vaikka tuossa kait jo kuvattiinkin Venäjää Jeltsinin aikakaudella eikä sitä ehtaa Neukkulaa. Lisää odotellessa, kiitos tästä 🙂

  2. Jussi says:

    Kiimainen tarina ja hyvin kirjoitettu.Alkoi oikein kunnolla panettaa.

  3. VrouwDina says:

    Tämä oli harvinainen!Hieno!

    • Jouni says:

      Oikein hieno tarina. Mukava nähdä että VrouwDina seuraa novelleja. Milloin VrouwDinalta tulee uusia?

  4. Mittoja says:

    Ei taitaisi aikakauslehti mahtua Andromedan tähtisumun väliin.

  5. Papuska says:

    Olipa ihana, herkkä ja kaunis pieni tarina. Mikä rikas kieli!

Kommentoi

top