search
top

La Maîtresse

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (104 votes, average: 2.96 out of 5)
Loading...

Vaikka oli myöhäinen iltapäivä, rannalla ei ollut muita kuin opettajatar, Ana. Hän oli jättänyt tapansa mukaan pyörän kalkkikivistä kallioita vasten ja käynyt riisuutumassa. Pukukoppi oli maalattu sinisellä ja valkoisella. Takaseinässä oli reikä sillä korkeudella, että olimme kerran nähneet maanviljelijä Flambertin runsaan vaimon, madame Charlotten kiharaisen tussun. Tällä kertaa me olimme kuitenkin piilossa lehvien takana – minä ja Francois.

Aurinko tuli lännen kantilta ja häikäisi Anan kuin voikukan kukinnon. Hänen ihonsa oli hivenen ruskehtava, sellainen café au lait, jossa oli paljon maitoa. Se sopi hyvin yhteen mustan palmikkotukan kanssa. Letti kurkotti peppua. Opettajatar kulki vesirajassa, taiteili varpaat harottaen röpelöisillä kiveillä ja pomppi jalkapohjat syvällä hiekassa. Hän keräsi simpukoita pyllistellen.

Tuijotimme kiihkossa takapuolta, joka oli yllättävän leveä ja suuri. Ei tietenkään niin suuri, kuin Charlotten hirmuinen peräpeili. Anan reisien välissä pieni kumpare oli hauskasti halki. Tuuli lennätti dyynstä irtohiekkaa suoraan silmille ja se kirveli. Makasimme dyynin takana väijyvinä intiaaneina, kovat kullit tanassa ja sannassa.

  • Miksi hän ei käytä uimapukua? Francois läähätti.
  • Mene kysymään, idiootti!

Muistin, miten maantieteen tunnilla Ana oli istahtanut opettajanpöydän kulmalle. Hänen hajuvetensä tuoksu oli ollut lumoava. Miten kukaan saattoi tuoksua niin kukkaiselle! Seine, Loire ja Garroine, hän oli aloittanut. Jokien jälkeen hän oli vähän levittänyt siroja polviaan. Kuin tuoksu olisi maustunut. Sitten seksikkään pitkän sukan reunaa oli pilkahtanut reidestä. Ruskean hameensa kumppanina opettajatar oli käyttänyt valkoista ohutta poolokauluspaitaa. Kun hän oli nojannut taaksepäin ja työntänyt poveaan ulos, olin huomannut kangasta vasten tummat rintojen kärjet.

Ana oli saapunut sijaiseksi heti sen jälkeen, kun herra Prost oli joutunut huonoon valoon ja todettu epäluotettavaksi ja kadonnut. Se oli tapahtunut pääsiäisen jälkeen.

Opettajatar ui rannan myötäisesti, peppu laineiden yläpuolella. Francois heilutti itseään ja hänen hengityksensä korisi. Poukama oli suojainen, koska aallonmurtaja piti kanaalin aallot kurissa. Talvella paikka oli kolea, mutta nyt virtaukset olivat lämmittäneen veden. Kesä oli tullut, mitä muuta tulisi.

Ainakin sinä kesänä minä rakastuin syvästi.

Kun Ana nousi merestä, hänen nänninsä valuivat vettä. Ne olivat kuin pienet penikset. Kosketin kikkeliä sillä tavalla nipistellen. Naisen vartalo oli ylhäältä hento, hänen lantionsa oli kapea ja takapuolelta leveä, epäsopusointuinen mutta kiihottava. Rinnat voisivat sopia aikuisen miehen kämmenkuppeihin.

  • Kävelisi suoraan, toivoin itsekseni.

Kuin tietäen aatokseni, lähti opettajatar tulemaan kohti. Ensin kiville, sitten hiekkapolkua pitkin. Leuka oli ylpeästi koholla. Vatsan alla oli tumma, lähes pikimusta, märkä karvoitus. Francois älähti ja painoi posken kuumaan hiekkaan. Opettajatar paineli pyyhkeellä vartaloaan. Taputteli suolaista merivettä, kuivasi napansa ja kuopaisi haarukkaansa. Silloin minullakin nousi vedet silmään. Purin huulen auki ja sätkin nyrkkiäni vasten.

  • Nyt mennään, Francois nousi ylös, kun Ana kääntyi tähystämään kanaalin yli.

Francois’n valkoiset shortsit olivat etumuksesta märät. Onneksi minulla oli mustat polvihousut.

 

Muistoissa on pätkä elämästä vuosien takaa, nuoruudesta. Silti palaan siihen aina uudestaan, ihastukseeni. Ajattelin Anaa Marseillessa bordellin vuoteella halvan huoran jälkeen sekä Bretagnen maaseudulla avattuani lypsäjätytön lämpöiset reidet pahnoilla.

 

Mutta silloin alkukesän päivät tulivat ja menivät. Omenapuun kukat puhkesivat ja tuuli vei kukinnot. Oli biologiaa ja algebraa, vähän myös historiaa. Luokkahuoneessa oli kuuma ja Ana vähensi vaatetta. Hänen paljaat käsivartensa ja naisellinen kaula kiihottivat minua.

Myös ikkunan ohi marssivia saksalaisia. Heille Ana ei juuri hymyillyt, mitä nyt joskus katseli pyöreiden silmälasiensa takaa pupillit suurina ja huulet raollaan. Myös muita miehiä kävi auttelemassa opettajatarta. He toivat lanttuja koululle, tarjosivat pyöränkorjausapua tai kyselivät häntä talkoisiin. Nuori nainen kiinnosti. Hänessä oli outo, lumoava vaimo. Seesteinen seireeni.

Potkimme kerran Francois’n kanssa palloa kirkon kentällä, kun opettajatar talutti pyörää, rinnallaan rehtori Dubois. Hän oli ukkomies, mutta asetti hetkeksi kätensä Anan keinahtelevalle kupeelle. Uimapyyhkeet heillä oli koreissaan.

 

Opettajattaresta tuli minulle lähes pakkomielle. Makasin patjalla vatsallani käsi nyrkissä ja nyrkki kullin ympärillä, ja hytkyin niin, että sperma purkautui. Halusin lisää Anaa, nähdä ja tuntea. Sopiva tilaisuus siihen tulikin eräänä kirkkaana iltana.

 

Ilman kuuta olisi ollut jo hämärää. Se oli miltei täysi ja hopeinen, Englannin päälle pysähtynyt. Opettajatar oli ehtinyt sillä välin uimaan, kun palasin metsän siimeksestä hengästyneenä. Lentokoneen ääni erottui etäisenä taivaanrannalta. Se ei ollut pommilastissa, hurina oli niin matala. Pommien kera kone kuulosti aina siltä, kuin ison kärpäsen pitäisi pinnistellä kohotakseen korkeammalle.

Senkin aina kuuli, kun opettajatar polki uimarannalle kylän läpi. Hänen pyörästään lähti rämisevä ääni, kurasuoja oli lerpallaan, ja ylämäessä hän joutui pinnistelemään koivet jännittyneenä. Tänään uimaretki oli venynyt poikkeuksellisen myöhälle. Kenties se johtui siitä, että saksalainen viihdytysjoukkojen yhtye oli soittanut alkuillasta jazzia koululla.

Olin lähtenyt pian opettajattaren perään. Riisuutuminen oli tapahtunut hämärässä, kuun valaistessa sirot olkapäät ja uuman. Ana oli lauleskellut heleänä varpusena, ajatuksissaan, joka sointu nivusteni väliin upoten. Olin pannut tarkasti merkille vaatteiden paikan. Muutakin.

Odottelin kätkössäni kurkistellen ja jännittäen. Ilma oli lempeä ja auringonkukille tuoksuva, aivan kuin sota olisi piilotettu pulloon ja heitetty laineille. Maltoin odotella vielä silloinkin, kun kuulin askeleet hiekalla. Ana hihkaisi jotain, käveli lisää ja sytytteli tulitikkuja. Hän ei löytänyt etsimäänsä.

Oli tullut minun aikani. Kiersin kuitenkin vasemman kautta, ketunlenkin suurten kalliolohkareiden takaa. Pitelin onkea olkapäällä ja annoin askelteni olla tahallaan raskaita, etten säikyttäisi häntä. Sininen hämärä tiivistyi pimeydeksi, päivä sulautui iltaan.

Ensin opettajatar tietenkin säpsähti. Minäkin pidättelin hengitystä, joka oli raskas. Pysyttelin rauhallisesti paikoillani ja yritin esittää yllättynyttä. Ana kaappasi kämmenet rintojensa suojaksi, mutta mitään hänellä ei ollut hävylleen. Nainen ojensi reittä suojaksi, mutta melko paljaana hän oli edessäni. Silmät säihkyivät tummina ja suu punaisena.

  • Ei ollut tarkoitus yllättää, sanoin ääni nolon karheana, sellaisena kuin se 15-vuotiaalla nuorukaisella oli.
  • Onko se Jacques? Ana yskäisi.
  • Rouva opettaja?
  • Mitä sinä hiippailet tähän aikaan?

A-viiik, a-viiik, lintu rääkäisi.

  • Kävin vähän ongella niemessä.
  • Minulle sattui sellainen hassu juttu, opettaja aloitti. – Vaatteet…kyllä minä ne tähän jätin.

Aloimme etsiä niitä yhdessä, mutta miten ne nyt löytyisivät. Mukavaa se oli, kun opettajatar oli kostea ja lämpöinen, välillä harhailevat kehomme koskettivat. Tallensin mieleeni hänen pakaroiden pehmeyden ja veikeät rinnat, jotka valahtivat alas, kun hän kumartui. Yleensä ne eivät liikkuneet mihinkään, niin terhakat ne olivat. Pimeys sakeni ja naiselliset paikat piiloutuivat luonnostaan. Silti minua kiihotti ajatus hääriä siinä kymmenen vuotta vanhemman aikuisen naisen kanssa. Kyllä minun vieteri veti eteen.

  • Jopa pyyhe on varastettu, Ana huokasi. – Kaikki.
  • Tuota…minulla on tällainen iso nenäliina, jos haluat peittää, kaivoin katuvana kangasliinan esille.
  • Olet niin kultainen, Ana hengitti aivan lähellä.
  • Minä voin saatella opettajan kotiin.
  • Ei sinun tarvitse, hän naurahti ja hipaisi kättäni. – Ja sano toki Ana.
  • Sakuja voi olla, perustelin.

Lähdimme vaeltamaan mutkikasta polkua nummen yli. Opettajatar talutti sitä lommoista pyöräänsä, minä olin piilottanut omani lehmusten suojaan. Siellä ne olivat myös viikatussa pinossa takakorissa, opettajan vaatteet ja pyyhe.

Kuiskuttelimme musiikista ja elokuvista. Punastelua ei nähnyt pimeässä. Mutta kylän asumusten kajot piirtyivät rinteelle kuin Pierren bistron värivalot. Jotenkin romanttista se oli, vaikka me olimme opettajattaren kanssa eri maailmoista, pariisitar ja maalaispoika. Hän kikatteli ja kosketti kämmentäni. Oli enemmän naista kuin tytöt, ja vähemmän opettaja kuin tuttu.

Opettajattaren mökki nökötti harjanteella omenapuiden piilottamana. Portilla hän palautti venuskukkulansa suojana olleen liinan minulle ja varvasteli antamaan suukon poskelleni. Lämpimät huulet koskettivat ihoa. Se potkaisi sukuelimissä oikein kunnolla, mullinpotku. Nisät kutittivat käsivarteni harvoja karvoja. Olin kuvitellut nuppujen olevan pehmeät, mutta ne tuntuivat jäykiltä.

  • Kiitos kun olit turvana, Jacques. Olit oikein ritarillinen, sen jälkeen opettajatar toivotti hyvät yöt ja katosi portista.

Viimeisenä pimeys söi takapuolen. Mutta jäihän minulle opettajattaren pillukarvoille tuoksuva liina.

 

Toukokuun viimeiset päivät tuuli puhalsi voimakkaasti, eikä ollut uimakelejä. Happanin sisällä, luin, pelasin Francois’n kanssa jalkapalloa ja trucia, vemputin ja yritin vakoilla opettajatarta. Yöt makasin hänen vaatteiden kanssa ja kuvittelin niille sisällön. Halusin kuitenkin enemmän.

 

Torstaina puoli kuuden krouvissa seisoin sammaleisen kivimuurin takana, vaateläjä sylissäni. Opettajattaren polkupyörä ei nojannut omenapuuhun ja samettiverhot oli vedetty ikkunoiden eteen. Olin sanonut kotona meneväni Francois’n kanssa pelaamaan petanqueta ja toivoin totisesti, ettei Francois erehtyisi meille kysymään minua jalkapallokentälle.

Hypistelin varastettuja vaatteita. Niissä oli naisen tuoksu. Tänään Ana oli pukeutunut koulussa vaaleansiniseen mekkoon ja asettanut kukan hiuksiinsa. Nylonsukat hän oli jättänyt jo pois, niin pitkällä kesä oli. Aivan kuin hän olisi katsellut minua tavallista enemmän ja suonut merkityksellisiä hymyjä. Tuskin hän tiesi, että aamuyöllä olin nuuhkinut nenäliinaa ja kuvitellut kankaaseen tussun tuoksun. Mustan pienen kiharan, kuin neekeritytön kutrin, jonka olin muka löytänyt kirjaillusta liinasta, ja havainnosta innostuneena laskenut siemeneni patjaan.

Siinä ajatuksissani muistin vaatekasan arvoituksen: hame, pitkähihainen silkkipusero ja rintaliivit. Mutta pikkupöksyt. Missä ne olivat vai eikö hän käyttänyt? Pyöränkumi ilmestyi harjulta, tanko ja hame, iloinen hymy. Opettajatar keinahteli satulassa povi pomppien, nauru kilkaten isojen kivenmurikoiden hytkyttäessä Crescentiä.

  • Voi kun tuo mäki antaa hyvä kyydit!

Hän näytti kauniimmalta kuin muistin, vaikka olin tuijottanut häntä intensiivisesti juuri koulupäivän verran. Mantelisilmät olivat lempeät ja suu kapea, valkoinen virheetön hammasrivi ja kiiltävän musta tukka saivat hänet näyttämään filmitähdeltä.

  • Anna anteeksi, kun olen hikinen. Me jauhoimme talkoilla sikuria.

Hän ei näyttänyt lainkaan hikiseltä, vaan raikkaalta, vaikka sinertävässä paidassa oli tummat laikut kainaloissa ja rintakehää punotti.

  • Mitä sinä muuten teet täällä, Jacques?
  • Nämä vaatteet. Löysin nämä hylättynä lähteen luota, ojensin pinoa ja välttelin katsetta.

Ana näytti siltä, ettei uskonut sanaakaan. Hän virnisti ilkikurisesti.

  • Löysit?
  • Ehkä pikkupoikien kolttosia, nieleskelin ja vilkaisin pyörän nahkasatulaa. Pinta oli tahmea, ja mielikuvitukseni lähti kipittämään. Oliko siinä juuri ollut…?
  • Pikkupoikien, Ana myhäili tuijottaen kenkieni kärjistä lakkiini, punniten ja mitaten sanojani. – Sitä et olekaan pikkupoika, Jaq. Saan kai sanoa Jaq?
  • Kyllä, opettajatar.
  • Haluaisitko sokerimehua tai siideriä? Ana avasi lukon ja raskaan oven. – Tule toki sisään.

Mökki oli kahden kamarin ja tuvan asumus. Ensimmäisenä Ana kytki radion päälle. Osoittimen kohdalla oli englantilainen kanava, joka soitti kaihoisaa musiikkia. Verhoja hän ei avannut. Oli pölyistä ja hämyistä, mutta muuten siistiä. Katselin esineitä, jotka kuuluivat Analle ja saivat nauttia hänen kosketuksestaan. Kärpänen pörräsi vangittuna ikkunalasin välissä.

  • Laske ne vaatteet vaan siihen. Käyn vähän pesemässä hikeä, jos sopii, nainen vilkaisi olkansa yli ja käveli lanteet keinuen toiseen huoneeseen.

Olin opettajattaren kotona! Sydän pinnisteli läkähtyneenä, eikä hidastunut edes kepeästä musiikista. Tunnistin kappaleen: Summertime. Kuinka monta miestä tai poikaa opettajatar oli kutsunut kotiinsa? Naiset puhuivat, että ukkomiehiäkin, ja sotilaita, myös Gestapoa. Mutta en uskonut sellaista! Ana oli herkkä tyttö Pariisista, alun perin taideakatemiassa opiskellut.

Opettajatar seisoi toisessa huoneessa ja häpeilemättä riisui paitansa. Selkä kapeni alaspäin kuin kaunovihkoon taiteiltu V-kirjain. Pieni luomi tuijotti lapaluiden alta. Ana katsahti uudemman kerran olkansa yli, raotti huuliaan ja kumartui pesuvadille. Rinnat olivat jälleen liikkeessä. Sivusta ne olivat pyöreät, vaikka edestä niin tiukat kartiot. Vesi valui takaisin pesuvatiin ja lattialle. Olin pakahtua.

Selin opettajatar ei nähnyt, kun nostin kasan päältä valkoiset pitsirintaliivit. Pehmustettuihin kuppeihin oli painautunut tötteröiden kuvat ja lämpö. Ana kuivasi ylävartaloaan keskittyneesti, halkaisi veitsellä sitruunan ja alkoi pyyhkiä sillä kainaloitaan. Keltainen hedelmä näytti eksoottiselta mustaa karvoitusta vasten. Nostin liivejä ja nuuhkaisin salaa. Liian nopeasti saadakseni helpotusta kiimaan, mutta liian pitkään ollakseni paljastumatta: yhtäkkiä opettajatar seisoikin kasvot minuun, puolialastomana ja tuimana.

  • Ehkä sinä oletkin melkoinen pikkupoika, Jaq, Ana torui luokseni kävellen.

Olisi tehnyt mieli vinkaista häpeästä. Kuten Papi teki joskus ja piiloutui perunakellariin, kun sai isän saappaasta. Melkoinen koiranpentu minäkin olin. Auoin tyhjää suutani ja tärisin. Opettajatar repäisi rintaliivit kädestäni ja heitti ne niskani ympärille. Hän nauraa hirnahti levottomasti.

  • Ovat kuin konin kuolaimet, hän kiskaisi pari kertaa kannustimia kireiksi ja hirnahti.
  • Antakaa anteeksi, opettajatar, mässytin.

Hänen rosoiset nuppunsa sojottivat pystyssä. Rintakehä kohoili, kurkku nielaisi ja silmät menivät sirrille. Hento ääni hiekoittui karheammaksi soraksi. Hän näytti vihaiselta, mutta kiihottuneelta. Ana kuljetti kättään hitaasti vatsaansa pitkin, kauhaisi sitten rajusti mekon sisään ja teki kaivavan liikkeen. Hän urahti ja oli menettää tasapainonsa. Opettajatar nosti pilluisia sormiaan. Olin viimeistään nyt kauhusta kangistunut. Anan sieraimet värisivät ja silmät rienasivat, kun hän pyyhkäisi liukkailla sormillaan minua nenästä.

  • Kasvaako pinokkiolla nenä? Ääni tuli jo todella matalasti.

Mielikuvitus voimisti suolaisen tuoksun. Vai oliko se makea? Arvoituksellinen aromi jäi leijailemaan päiväkausiksi nenän alle. Sellainen hajusuola se oli.

Ana avasi yhden käden napakalla otteella polvihousujeni napit, työnsi sormensa sisään ja vangitsi kiemurtelevan madon. Kikkeli oli kasvanut lähes miehen mittaan. Kaunis se ei tosin ollut: takkuisten karvojen keskeltä sojottava nahkainen uppiniskainen huilu. Katselimme molemmat sen sielunelämää. Jäykkä se oli ja vikuroiva, nahka pysytteli nupin suojana.

  • Sinä olet jo kuin miehet, kulta, Ana lausahti tarttuen elimeeni.

Hän kosketti tiukasti, veteli vartta ja käänsi nyrkkiään aina terskan laella. Musiikki oli päättynyt rahinaan ja olimme pudonneet taajuuksien väliin. Ainoa ääni lähti munastani. Lits-lits se naukui naisen kourassa. Opettajatar naurahti viettelevästi, laajensi silmät hämmästyneiksi ja avasi suunsa. ”Ooh”, hän taisi huokaista. Käsi lypsi, nosti kullin pystyyn ja hieroi kiveksiä, kynnet syvällä pusseissa.

Kiväärin perällä kalloon, niin voimakas tuntemus siitä kanavoitui pääkoppaan. Kuin luut olisivat murskautuneet. Olimme todistaneet Francois’n kanssa sellaista sattumusta kaksi vuotta sitten myllyn takana. Yhdellä nopealla liikkeellä Gestapon sotilas oli lyönyt kellosepän ajattelukaluston epäkuntoon valtavan rusahduksen saattelemana. Nyt mitään ei tullut ulos, mutta kaukana se ei ollut.

  • Seisoa sojottaa, että veri pakenee, Ana mumisi ja painoi minut vatsasta vuoteelle. – Alkaa heikottaa ja pitää levätä.

Nyökkäilin pala kurkussa, silmät tisseissä ja vatsassa. Jos höyhenellä olisi kutittanut laakeita nännipihoja, olisivatkohan rinnat värähtäneet? Kärpänen oli palannut ikkunaan ja uutistenlukijan ääni radioon. Ana konttasi vuoteelle perässä ja huiskautti paksun letin selkäpuolelleen. Olin varma, että nyt se tapahtuu.

Otin kiinni opettajatarta sydämestä, mutta se oli kai lapsellinen temppu, tai opettajatar ymmärsi väärin, koska hän ohjasi nuoret sormeni tissilleen. Opasti oikein, että puristele näin, näin. Voi miten kimmoisa ja kova rinta olikaan! Se ei ollut mitään taikinaa, vaan raakaa hedelmää. Kas kummaa musta nänni oli tissin herkin ja joustavin osa. Kourin rintaa loput kehostani voimattomana.

Kykenin pelkästään katselemaan, miten Ana asettui leveässä haara-asennossa syliini. Hän nosti helmaa, otti mulkusta kiinni ja jatkoi masturbointia. Voivottelin hiljaa, ujelsin kuin lapsi. Ymmärsin muutamia sanoja uutistenlukijan englanninkielisestä selostuksesta. Hän puhui amerikkalaisista ja mainitsi paikkoja, tuttuja kyliä. Mutta opettajatar ei kuullut mitään. Hän piteli kulliani häpyään vasten, runkkasi ja antoi kärkeni upota hänen tuuheaan pehkoonsa.

  • Anna laittaa, pyysin hiljaa ja yritin työntyä sisään.
  • Ei nyt kulta, Ana kähisi ja suuteli hiuksiani.

Kalu kiusasi tummapigmenttisiä vittuhuulia. Ne olivat yllättävän leveät ja märät. Opettajattaren ote voimistui suorastaan keljuksi. Hän taivutteli ja käänteli kaluani, puristi molemmilla reisillään lantiotani ja otti vauhtia. Kerran elin oli päästä oikealle polulle, mutta Ana antoi sen liukua reiän yli. Märkä sekin vako oli. Iso oli myös nuttu pimpsan päällä, myöhemmin ymmärsin sen klitoriksesi. Se oli miehen terskan vastinpari.

  • Tuntuuko hyvältäää? Ana supsutti ja painoi rintakehänsä minua vasten.
  • Tuntuuuh, vaikeroin ja aistin naisen kainalokarvoista sitruunan kirpeyden.

Otin kiinni molemmilla käsillä tisseistä. Munani seikkaili jossain pehkon ja häpyhuulten välissä. Naisen vatsa tanssi pehmeästi, hypnoottisesti. Tunteiden maihinnousu pyyhkäisi aaltona ylitseni. Kallio sisälläni vavahteli ja irtomurikoita putoili sielusta. Tuntui niin lämpimältä, ei pelottanut enää hirveästi. Opettajatar oli kuitenkin turvanani.

Ana suukotti otsaani, keinutti minua ja lypsi. Karhea viidakko ja kuuma luolansuu vuorottelivat varrellani. Esinahka liukui lopulta taakse ja terska souti koko häpyhuulten raon verran ylös. Kun opettajatar jännitti jalkansa varren ympärille, osui terska sähköisiin karvoihin. Ana katsoi hymyillen pinkkiä, lapsellista terskaa. Sen reikä laajeni ja sykähti.

Siemen lähti purkautumaan.

Lantio nykien laukesin tietämättä oikein itsekään, missä kullini oli. Ana ei kuitenkaan hellittänyt ravistuksesta, ennen kuin kaikki ponsi oli ytimistäni poissa. Siinä ne siemennesteet olivat, mustilla pillukarvoilla. Isoja klimppejä valui hänen häpyhuulilleen ja nivusiin. Opettajatar ojensi ryhdikkään vartalonsa suoraksi, sotki nahkapäisellä peitselläni kastikkeet alapäähänsä ja palautti voimattoman sukuelimen napaa vasten. Anan sormissa oli spermaa, kun hän silitteli leukaani.

Makasimme tiheästi hengittäen, minä selälläni ja opettajatar kyljellään, hame yhä vatsalla. Édith Biafin ihmeellinen ääni tunkeutui kalvoille. Tu Es Partout. Samettiverho läpäisi vähän valoa, joka piirtyi Anan ruskettuneelle navalle.

  • Kuka tuossa kuvassa on? Sain kysyttyä.

Yöpöydällä oli hopeakehykset, kehyksissä mustavalkoinen kuva, kuvassa kiharatukkainen mies.

Opettajatar kurkotti lipastosta Gauloises-askin. Toinen rinta putosi hieman kylkeä kohti. Katselin nänniä, joka vetäytyi teleskooppimaisesti nännipihan sisään. Ana sytytti lyhyen savukkeen, muttei imaissut sitä.

  • Se on Alain.
  • Missä hän on?

Opettajatar työnsi sormensa paidan nappien lävitse ja silitti rintaani. Aloin kovettua jälleen. Esinahka oli asettunut puolitankoon terskan varteen. Voisin olla jälleen valmis.

  • Itä-Puolassa. Kai.

Tartuin Anan ohkaiseen ranteeseen ja vein sormet kullilleni. Ana rutisti kerran, mutta käänsi kylkeään ja nousi.

  • Ei nyt. Tule keskiviikkona uudestaan, Jaq.

 

Sitä keskiviikkoa ei koskaan tullut.

Varhain tiistaiaamuna helvetti pääsi irti lounaassa. Pommien kumina tuntui ilmakehässä kaiken tilan vievältä aallolta, jossa sykäys seurasi toistaan. Taivas hehkui verenkarvaana.

Poljin kainalot märkinä mäen päälle ja lasketin alas. Omenapuut hehkuivat tummanvihreinä merta vasten. Opettajattaren pyörä oli pihassa, mutta samettiverhot kiinni. Ovi oli auki. Kiersin tyhjää asumusta ympäri huolesta sokaistuneena. Radio ei ollut kanavalla, mutta kärpänen surisi yhä vangittuna säilössään. Anan tavaroita tai vaatteita ei näkynyt missään, mutta niiden tuoksu tuntui vielä ilmassa. Myös valokuva oli hävinnyt.

Päätin, että siitä hetkestä lähtien alan etsiä kadonnuttua keskiviikkoa ja opettajatartani.

 

 

 

2 kommenttia viestissä: “La Maîtresse”

  1. Jouni says:

    Hieno tarina. Kirjoittajan nimimerkkikin kohdallaan.

  2. Kukkiva sylli says:

    Olipas kaunis. Kiitos.

Kommentoi

top