search
top

Rva 47 Maaseudulla osa.4 Baarissa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (23 votes, average: 3.09 out of 5)
Loading...

Ukko kantoi olut lasit pöytäämme.
En normaalisti juo ikinä olutta mutta nyt pahoin häpäistynä, tunsin totisesti tarvitsevani saamaan jotain mieltäni rauhoittavaa juomaa.
Tällaisesta räkälästä tuskin on turha edes kysellä laatuviiniä saati viiniä juomaksi laisinkaan.

Tein suunnitelman.
Koska ukko ajaa traktoria, hän ei voi juoda kuin tuon yhden, korkeintaan 2 olutta ja kun itse juon olueni niin nopeasti kuin kykenen, niin pääsisimme siitä terassilta, kaikkien näkyviltä mahdollisimman pian pois.

Mitähän kaikki tutut ajattelisivatkaan, jos näkisivät minut tällaisessa vaatetuksessa, kittaamassa kaljaa baarijuoppojen kanssa!!?
Join lasini puoliksi yhdellä kulauksella etten joutuisi liian monta kertaa tuota ällöttävää juomaa suuhuni ottamaan.
“Ohos, hienohelma ei taida ollakaan niin hienostunut kuin esittää”! Kalevi riemuitsi.
“On se helvetin upea nainen”. Kaleviakin vanhempi, elämää nähneen näköinen, lähes kalju papparainen totesi.
“Kivat tissit”, noin 18 vuotias, hieman yksinkertaisen oloinen poika kertoi mielipiteensä myös minusta.

Noin 50 vuotias, roiston näköinen mies, jolla oli hoitamattomat pitkä parta ja hiukset, katseli minua pelottavan vihaisen näköisenä. Mies kysyi Kalevilta.
“Ootko pannut tota jo”?
“Sormetin sille eilen kyllä kunnon roiskeorkut ja se lutkutti munaani taitavasti kyllä. Mutta en ole sitä vielä nussinut. Tää on just niin kiimanen ja munan kipee narttu, niinkuin viimeksi sanoinkin” Kalevi vastasi minut häpäisten.
“Ihanks totta, roiskiko sen pillu kun se sai orkun”? Vanhempi pappa uteli.
“Olisittepa nähnyt! En oo ikinä nähnyt kenenkään nartun saavan sellasta lima orgasmia”! Kalevi juorusi.
“Laskitko spermat sille suuhun”? Roiston näköinen kysyi.
“Oikeen mielellään se ne suuhunsa otti ja nuoli kiihkeästi kyrvänkin vielä puhtaaksi”.
Kalevi pahensi häpeääni näin sanoen.

Minua punastutti! Ärsytti kun Kalevin piti kertoa eilisestä hairahduksestani miehille. Hävetti myös tuollainen arvostelu ulkonäöstäni ja miesten tutkiva tuijotteli pitkin vartaloani. Miehet juttelivat minusta ikäänkuin en olisi olemassakaan, tai että olisin vain mitätön esine vailla älyä!

Join olueni loppuun. Nyt olisin valmis lähtemään. Tunsin humaltuvani juomasta mutta Kalevi vielä käski.
“Sipsutapas pikkurouva täyttämään meidän lasit kaljalla”.
Ukko antoi käteeni 20 euron setelin kuin jollekin juoppolutkalle koska tiesi minun olevan ilman rahaa ja luottokorttia matkassa.
Nousin ukon vierestä seisomaan ja kun otin tyhjät lasimme käteeni, Kalevi mojautti jälleen kämmenellään takapuolelleni niin, että kaljalasit putosivat särkyen maahan!
“No niin perkele! Nyt käyt pyytämässä harjan ja rikkakihvelin  tiskiltä heti! Kipi kipi! Ukko tehosti käskyään.

Menin baariin sisälle. Siellä 2 miestä minut nähtyään vihelsi perääni kuin katutytölle.
Tiskillä oli iäkäs elämäänsä kyllästyneen näköinen, pitkä, kookas ja lihava nainen. Lyhyet punaiset hiukset toivat mieleeni rekkalesbot joista usein puhutaan.
Nainen katseli minua happamasti ja alkoi läksyttämään minua.
“Eikös ämmällä pysy lasit kädessä? Luuletko perkele, että minulla on enää varaa rikkoutuneisiin laseihin kun muutenkin tulee toimeen tässä juuri ja juuri?! Nuo lasit maksaa 20 euroa!
Nainen ojensi kättään kuin odottaen, että laittaisin siihen ylihintaisesta laseista rahaa korvaukseksi.
“Ei minulle tullut rahaa mukaan”. Yritin selittää pelottavan näköiselle baarin omistajalle.
“Suosittelen nyt vaan maksamaan ne lasit, ettet saa pian selkääsi”, hän uhkaili.

 

“Eikö pillu ole mennyt kaupaksi? Nainen kysyi ivallisena.
Oi luoja! Luuleeko tuo että olen huora!!
Näytän varmasti sellaiselta!
Minua alkoi nolottamaan yhä enemmän.
Haluan heti täältä ihmisten ilmoilla pois vaikka kävellen!
En enää kestä tällaista häpeää!
Ajatukseni kaikesta tästä järkyttävyydestä olivat yhtä sekamelskaa.
Kuinka ihmeessä olen ajautunut tällaiseen kauhunomaiseen tilanteeseen!
Miksi alistuin ukon tahtoon ja suostuin lähtemään hänen mukaansa nöyryytettäväksi!
Nainen alkoi ehdottamaan.
“Jos sulla on rahapula, voisit tulla lauantaina apuriksi tarjoilemaan. Maksan 5 euroa tunnille mutta saat sen pimeänä”.
“Saisit käyttää takahuonetta täällä jos haluat tienata hieman extraa miesten kanssa. Molemmat hyödyttäisikin siitä, eikö”?
Vastasin vihaisena nälvien ja purkaen kohtelustani joutunutta häpeää ja jännitystä.
“Kuule ei kiitos! Minä en tarvitse sinun paska työtäsi ja saat ihan itseksesi huorata räkälässäsi jos siltä tuntuu. Saisinko nyt vain harjan ja rikkakihvelin?
Olin niin vihainen kun minua pidettiin huorana!
Tiskillä oleva nainen tyrkkäsi siivousvälineet tympeästi käteeni.
“Kyllä täällä joku 20 euroa tuollaiselle söpösuulle maksaa vaikka suihinotosta, mutta maksamatta et sä täältä lähde”! Nainen raivosi äänekkäästi minulle, että se kuului varmasti ulkoterassille saakka.
Näin Kalevin odottamassa baaritiskillä hymyillen.”
Kaksi kaljaa Pirkko kiitos”, hän kysyi tarjoilija naiselta kohteliaasti.
Takahuoneesta asteli baarin puolelle toinen nainen.
Tämä siilitukkainen, minua vain hieman pidempi nainen, oli kauttaaltaan tatuoituna ja hänen lukuisat lävistykset ja niittein varustettu kaulapanta kielivät naisen olevan mahdollisesti masokisti.

Palasin Kalevin ulos pöytäämme. Kalevi sanoi nauraen.
“Söpösuun täytyy nyt varmasti imeä kahdellakympillä jonkun munaa, että saa lasit korvattua”?
“Etkö voisi lainata sitä, maksan kyllä sen heti kotiin päästyämme takaisin”, anelin ukolta.
“Enpä nyt oikein tiedä. En pitänyt siitä, mitä äsken sanoit paskaduunista Pirkolle! Hän on hyvä ystäväni ja tiedätkös, että tuo Pirkko on erittäin tulinen nainen ja ennenkin antanut pyllyille kuritusta tuhmille naisille täällä”! Taisit äsken suututtaa Pirkon niin, että joudut sitä katumaan”.
Join raivoissani kaljalasini tuota kuunnellessani taas yhdellä hörppäyksellä puolityhjäksi.
“Tuo lesbokaverinsa on saanut kuule piiskaa perseelleen ihan täällä kaikkien nähdenkin”.
“Tämä on nyt vähän liian herkullinen tilanne, että lainaisin rahaa tässä nyt”.
Ukko alkoi nauramaan vahingoniloisesti.

Aloin lakaista lasia kiukkua tirsuten!
“Tämä ei ole todellista”, ajattelin katkerana.
Tunsin yht’äkkiä varoittamatta Kalevin käden ujuttautuvan takaani mekkoni alle ja suoraan pimsalleni.
Kaksi Kalevin sormea työntyi väkivaltaisesti vakooni, enkä ehtinyt estämään ukkoa, kun hän samantien jo otti kätensä sieltä poiskin.
Ukko nosti kiimastani kastuneet sormensa pystyyn kaikkien nähtäväksi kuin voiton merkkinä.
“Katsokaapas kuinka hienohelmaa jo kiihoittaa Pirkon rangaistus näin paljon”!
Kalevi huusi voitonriemuisena.
Kaikki baarin miehet sisällä ja ulkona hörähtivät nauruun!
Luoja, en kestä enää tätä häpeää! Ajattelin lähes itkuun parahtaneena.

 

Palasin sisälle baariin rikkakihveli lasia täynnä.
Huomasin miesten seuraavan perässäni.
“Minne saisin kaataa nämä lasit” Kysyin ylikohteliaaseen äänensävyyn Pirkolta, tuolta jättimäiseltä baarin omistajalta.
Pirkko potkaisi vihaisena baaritiskin takaa punaisen roskaämpärin viereeni.
Tunsin syyllisyyttä teostani Pirkon ankaran katseen alla.
Kävelin baaritiskin taakse palauttaakseni roskaämpärin takaisin Pirkolle.
Naisen viereen päästyäni, tunsin itseni hyvin mitättömäksi 150 senttisenä tuon reilusti yli 180 senttisen tukevan naisen rinnalla.
“Kaksikymppiä” Pirkko sanoi tympeästi silmiini katsoen. Käsi ojennettuna hän mulkoili minua sen näköisenä, että aavistelin hänen raivostuvan jos ei heti saa rahaansa.
Katsoin Kaleviin ja kysyin anovana.
“Lainaatko”?
“En”, vastasi Kalevi epäröimättä.
Katsoin taas Pirkkoon joka oli kasvoiltaan punertunut raivosta ja näin kuinka hänen käsi ojentui kohti hiuksiani.

Luja ote tarrasi hiuksistani päänahkani venyen kivuliaasti!
Pirkko hiuksistani repien, veti minut kevyesti baaritiskin takaa yhden asiakaspöydän luo. Hän asetti penkin alleen, kiskaisi minut vatsalleni polviensa päälle poikittain, otti pääni kainaloonsa väliin ja sitoi puristaen jalallaan kokeneesti minut polvitaipeistani tiukkaan otteeseen.
“Eikö huora rahaa tule”? Kysyi Pirkko vielä kerran samalla tukistaen minua.
“Ei älä viitsi! Ei minulla ole rahaa  nyt tässä. Tulen huomenna maksamaan ja annan vaikka sata euroa jos nyt päästät minut”, yritin anella Pirkolta.
“Niin ne kaikki lutkat tässä vaiheessa sanoo, eikä niitä enää koskaan näy jos niitä armahdan””, Pirkko sähisi kiukkuisesti kuin jumalatar joka on kohtaloni jo sinetöinyt.

Tunsin kuinka mekkoni helmaa vedettiin ylös niin, että paljas peppuni paljastui kaikkien baariasiakkaiden nähtäväksi.
“Eikös huora käytä pikkareitakaan”! Pirkko hämmästeli
Laittakaas nyt joku baarin ovi lukkoon”, Pirkko pyysi läsnäolioilta.
Tunsin Pirkon kämmenen lepäävän pyllyni päällä kuin odottaen, koska pääsisi kurittamaan alla olevia pyllyposkia.
Tunsin miesten katseet takamuksessani ja takaatani varmasti pimsanikin oli heille mukavasti näytillä.
“Ovi on nyt lukossa”! Joku huusi takanani
“Ei, nyt oikeasti lopeta”! Yritin käskeä Pirkkoa.
“Tämä on sairasta, et kyllä koske minuun”! “Haastan sinut oikeuteen! Veljeni on lakimies ja joudut konkurssiin kun joudut maksamaan korvaukseksi tuhansia minulle”!!
“Nyt lopeta jo tämä hulluus kun vielä ei ole myöhäistä”!!! Huusin kurkku käheänä yrittäen pelotella naista.
“Älä puhu paskaa! Ei tuollaisella katuhuoralla mitään lakimies veljeä ole”, Pirkko naurahti halveksivasti.
“En ole mikään huora!! Olen johtava virkailija. Minulla on kyllä rahaa ja maksan laseista varmasti kun päästät minut nyt vain irti” vakuutin tuota naispaholaista.
“Pidä nyt jo huora turpasi kiinni! Maksatko vai haluatko selkäsaunan?, Pirkko kysyi ja läimäytti kämmenellään lujasti pyllylleni, kuin antaen maistiaisen tulevasta.
“Tämä on nöyryyttävää! Lopeta pyydän! Ei minulla ole rahaa nyt tässä”!
“Selvä, itsepähän tätä kerjäsit huora”! Pirkko ärjäisi ja tunsin kuinka naisen kämmen läimähti voimalla takapuoleeni.

Kämmen takoi harvakseen alkuunsa mutta pian lyöntitahti kiihtyi sekunnin väleihin, eikä ne läjäykset olleet mitään pikkutaputteluja!
Se sattui ja varsinkin siitä koituva nöyryytys miesten nähden sai minulle kyyneleet silmiini.
“Ei, ei, ei älä!! Sattuu! Huusin yrittäen rimpuilla irti Pirkon lujasta otteesta.
“Kymmenen minuutti olet huora siinä ja kysyn sitten uudestaan maksatko” Pirkko uhkaili lyöntinsä lomassa.
Tunsin pakaroitteni olevan kuumina lyönneistä. Tunsin niiden hehkuvan tulisina kuin liedenlevyt. Häpesin olla siinä kuritettavana kuin tuhma pikkutyttö!

Näin roiston näköisen miehen työntävän virnuillen puhelintaan lähes kiinni kasvoihini.
“Et kuvaa!! Lopeta kuvaaminen”! Huusin miehelle turhaan.
Vilkaisin taakseeni ja näin kauhukseni lähes jokaisen miehen pitelevän puhelimiaan kuvaamisasennoissa.
“Lopettakaa, pyydän, LOPETTAKAA”!!! Huusin nyyhkyttäen kivusta ja häpeästä.

 

Kymmenen minuuttia oli täynnä ja Pirkko lakkasi läimimästä pyllyäni.
“Ouuuh”, tuskailin peppuposkieni kuumuutta.
“Maksatko”? Pirkko kysyi vaativana.
“Ouh, sattuu! En voi kun ei rahaa ole!” Vastasin kiukkuisena kohtelustani.
“Kysyt vaan nyt nätisti, maksaisiko joku herroista 20 euroa suihinotostasi”. Pirkko saneli ehtonsa.
“En varmasti kysy”! Vastasin uhmakkaasti.
“Mulla on parempaakin tekemistä kuin läpsiä huorien perseitä täällä! Kaljaa on tässäkin nyt jäänyt myymättä jo 20 euron edestä jonka saat myös luvan maksaa”! Pirkko karjui pelottavana.
“10 minuuttia ja kysyn uudestaan, maksaako huora 40 euroa vai ei”

Samantien alkoi jälleen sekunnin välinen läiskintä. Pirkko alkoi läpsimään myös reisiäni takaa polvitaipeisiini saakka.
Baarin tilat täyttyivät karmeasta pepun läiskeen äänistä jota miehet seurasivat vaitonaisina mutta kuvaten tarkkaan kaiken tuon häpeän jota siinä rimpuillessani koin. Tunsin olevani kuin jonkun surkean lesbokuritus shown tähtenä siinä avuttomana saamassa toiselta naiselta nolosti kämmenellä selkääni.
“Ei, ei , ei, ei” huusin, saamatta silti minkäänlaista empatiaa tai apua keltään läsnäolevalta.

Toiset 10 minuuttia oli taas kulunut. Pirkko hyväili peppua ja puristeli niitä välillä niin, että hänen kyntensä upposi pyllylihaani kivuliaasti.
“Huoralla on kyllä täydellisen uhkea perse”, Pirkko kehui.
Pirkon naisystävä tarttui myös pakaroihini levittäen niitä niin, että tunsin myös pimsani aukeavan nolosti.
“Tällähän on pillu ihan märkänä” Pirkon naisystävä Suski hihkaisi nolaten minut.
Miehet kuvasivat pimsaani Suskin levitellessä ja esitellessä sitä kuin jotain taideteosta.
“Lopettakaa” anelin turhaan.
“No, maksatko”? Pirkko kysyi jälleen.
“Kysyppä nyt huora vaan nätisti, haluaako kukaan antaa munaa suuhusi kahdesta kympistä. Saat lutka imeä nyt vain jo 2 kyrpää, että saat 40 velkasi maksettua.
Pirkko läimäytti pyllyäni samalla uhkaillen. “Seuraavan kymmenminuuttisen jälkeen velka onkin sitten jo 60 euroa”.
Minä en kertakaikkiaan kehdannut kysyä miehiltä tuollaista. Se tekisi minusta maksullisen huoran ja tähän en alentuisi.

Mutta pyllyposkeni ja reiteni olivat kuumoittavan kipeät.
Yritin vielä kerran sovitella, että saisin tulla myöhemmin maksamaan.
“Ei käy”, Pirkko vastasi, aloittaen taas hurjan läiskinnän iholleni.
En kestänyt sitä enää kuin hetken ja aloin anelemaan.
“Hyvä on.. auh ouh! Kysyn..minä kysyn..lopeta. auts…Ei enää..lupaan kysyä..maksan MAKSAN”!!!
“Kymmenen minuuttia kestät loppuun lutka ja sitten vasta kysyt miehiltä kulleja suuhusi” Pirkko määräsi.
“Muista, se on 60 euroa nyt”, hän jatkoi, tiedottaen muuttuneesta velasta ja jatkaen läimintäänsä.

Viimein kun Pirkko lopetti kurittamiseni, nyyhkytin voimattomana ja raskaasti huohottaen rimpuilustani. Sydämeni pampatti kuin ylipitkän lenkin juokseneena.
“No niin” Pirkko sanoi ja jatkoi.
“Kuunnelkaas nyt kun huoralla taitaa olla teille asiaa”
Tuli hiirenhiljaista. Kaikki odottivat minun aloittavan nöyryyttävän aneluni.
Nieleskelin hetken aikaa miettien kuumeisesti, olisiko tässä vielä jokin mahdollisuus pelastaa edes vielä jäljelle jääneet kunnian rippeeni.
En kuitenkaan siinä pylly kuumoittaen kivuliaana, keksinyt yhtikäs mitään pelastusta tällä häpeälliselle tilanteelleni.
Viimein sain nyyhkytykseltä ja häpeältäni sanotuksi.
“Haluaako..kukaan..voi ei! haluaako kukaan antaa..Ei kamalaa!! Munaa suuhuni..eih..kahdella kympillä”?
En ollut saanut kysytyksi tuota loppuunkaan, kun kuulin usean miehen huutavan, minä, minä minä!!!

Tunsin suunnatonta epätoivoa ja häpeää mutta en voinut käsittää itseäni, miksi kaikesta huolimatta olin totaalisesta kiimassa ja pimsani valui nesteitään enemmän kuin koskaan ennen elämässäni.

Kommentoi

top