search
top

Tarik

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (174 votes, average: 2.78 out of 5)
Loading...

Puhdistellessaan uimahallin suihkutiloja Hanna tunnusti itselleen ettei hänen uusi duuninsa ollut varsinainen toiveammatti, mutta opiskelijalle jokainen pieni lisätienesti on aina tärkeä. Eikä hän viipyisi siivoamassa yhtään kauemmin kuin olisi tarpeen. Nuori nainen huokaisi ja jatkoi töitään.

Hän oli kuullut puhuttavan entisistä ajoista, jolloin miehet suihkuissa olivat näytelleet estoitta itseään ja yrittäneet muutenkin ottaa kontaktia. Ajat olivat kuitenkin muuttuneet ja suurin osa asiakkaista kääntyi siivoojan nähdessään nopeasti poispäin ikään kuin peläten mahdollisia väärinkäsityksiä. Vilkas ja avoin Hanna ei ollut vähästä säikähtävää sorttia, eikä hän usein siivotessaan voinut vastustaa kiusausta vilkaista suihkun näkymiä aivan kuin vahingossa.

Eräänä hiljaisena iltana vähän ennen sulkemista hän huomasi suihkun alla seisovan tutun hahmon. Hän ei juuri tuntenut omia naapureitaan, mutta tunnisti kyllä kotirappunsa edustalla usein metelöivän hädin tuskin toisella kymmenellä olevan pojan, jonka perhe oli luultavasti muuttanut jostain Balkanin alueelta. Hanna piti lapsista ja oli muutaman kerran lyhyesti jutellut pojan kanssa, vaikka tämä ei meinannut pysyä hetkeäkään paikallaan.

Hanna nyökkäsi pojalle ja sanoi hymy huulillaan että säkin käyt täällä. Tummatukkainen poika vastasi ohuella äänellään “Joo” eikä Hanna voinut olla sivusilmällä vilkaisematta hennon ja hontelon pojan vartaloa. Näkyviä merkkejä murrosiästä ei vielä ollut, vaikka pippeli ei enää ollutkaan aivan pieni. Kivekset olivat jo mukavasti laskeutuneet. Joitain yksittäisiä säärikarvoja lukuunottamatta poika oli vielä lähes täysin karvaton.

Jatkaessaan hommiaan Hanna toivoi ettei ollut liian näkyvästi tuijottanut poikaa, jottei tämä tuntenut oloaan epämukavaksi. Halli oli vähitellen sulkeutumassa ja hänen täytyi jatkaa pukuhuoneiden puolelle pesemään lattioita. Vajaan puolen tunnin kuluttua hän oli saamassa kierroksensa täyteen törmäten samaiseen nyt pukuhuoneen penkillä itseään kuivailevaan poikaan. Hanna hymyili uudestaan huomaten samalla pojan pienen karvattoman kalun olevan täydessä erektiossa. Nuori nainen ei voinut mitään itselleen vaan hänen silmänsä naulautuivat terhakkaasti yläviistoon sojottavaan ohueeseen vehkeeseen. Hanna äännähti innostuneesti, mutta yritti nopeasti ottaa tilanteen takaisin haltuun. Mielessään hän salaa laskeskeli kuinka senttejä oli suunnilleen yhtä paljon kuin vuosia mittarissa.

Poika näytti hieman hämmentyneeltä, muttei kuitenkaan varsinaisesti ujostellut. Hanna totesi ettei ollut syytä hätään, koska hän oli kasvanut kahden veljensä kanssa ja oli siksi nähnyt moneen kertaan jo kaiken. Hymyillen hän lisäsi lähtevänsä kohta viemään tarvikkeita pois ja että pojalla olisi vielä kymmenisen minuuttia omaa rauhaa ennen kuin hallia tultaisiin sulkemaan. Hanna virnisti ja sanoi uudelleen että kukaan ei tulisi häiritsemään. Poika naurahti ilkikurisesti ja jäi istumaan penkille. Käytävän toisessa päässä Hanna käännähti kerran ympäri nähdäkseen oliko hänen nuori naapurinsa jo ottanut vihjeen vastaan ja ryhtynyt purkamaan jännitystään. Yhä paikallaan istunut poika huomasi hänen katseensa ja tuijotti mietteliäänä takaisin.

Muutaman päivän kuluttua samainen nassikka ajeli tuttuun tapaansa pienempien lasten kanssa pyörärallia parkkipaikkojen ja nurmikoiden ympäri. Tunnistaessaan Hannan hän vinkkasi iloisesti pysäyttäen pyöränsä. “Onko sulla poikaystävää?” poika kysyi omalla vähän nenäkkäällä tavallaan. Hanna selitti ettei tällä hetkellä ollut ketään, mikä sai Tarikiksi esittäytyneen pojan suun virneeseen. “Ootko sä monta kertaa nussinu?” poika jatkoi häpeämättömästi, mihin Hanna totesi että poikakavereiden kanssa nyt yleensä nussitaan. Tarik päästi jonkinlaisen röhönaurun ja kertoi että hän oli kuin olikin pari päivää sitten runkannut pukuhuoneessa Hannan lähdettyä pois. Tämä virnisti ja sanoi että se oli hyvin helppo arvata.

Myöhemmin illalla lukiessaan kirjaa nuori nainen mietti kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa. Hän oli veljiään tarkkailemalla huomannut kuinka hieman toisella kymmenellä olevat pojat eivät juuri mitään muuta miettineet kuin seksiä. Porno kiinnostaa, housut pullottavat ja jutut ovat tuhmia. Hän oli moneen kertaan yllättänyt molemmat veljensä tyydyttämästä itseään ja toinen heistä oli jopa ylpeästi esitellyt Hannalle pientä kikkeliään näyttäen myös miten sen sai laukeamaan. Usein masturboidessaan Hanna ajatteli niitä aikoja ja jopa salaa haaveili seksistä pikkupojan kanssa. Niistä fantasioista ei vaan uskaltanut puhua edes parhaan tyttökaverinsa kanssa ja niitä ei saisi koskaan päästää toteutumaan.

Kohta tuttu vibraattorin surina täytti Hannan makuuhuoneen. Hän oli lapsesta saakka tyydyttänyt itsensä joka päivä eikä hänellä ollut seksin suhteen kovinkaan kummoisia estoja. Pyöritellessään hiljalleen vibraattorin päätä klitoriksensa ympärillä hän näki mielessään nuorimman veljensä karvattoman mutta kovana hypähtelevän kikkelin, jota tämä monta vuotta sitten näytti jo lukiossa olleelle sisarelleen. Hanna silloinkin kyllä tiesi ettei hän paljon vanhempana olisi saanut katsella pienen pojan masturbointia, mutta kiihottunut tyttö ei pystynyt lähtemään ulos veljensä huoneesta. Vibraattorin suristessa Hanna muisti veljensä lasittuneen katseen ja huohotuksen kun paisuneen lapsenpippelin päästä ruiskahti muutama pisara kirkasta läpinäkyvää nestettä.

Hyväillessään rintojaan ja nauttiessaan surisevan laitteen tuomasta nautinnosta hän muisti kuinka kovia hänen omat lapsuuden orgaminsa olivat. Pikkutyttönä hän joskus lähes putosi sängyltään lattialle laukeamisen aiheuttamien kouristusten takia ja hänen veljensä näytti myös olleen lähes sekaisin kiimasta silloin kun isosisko katseli vieressä. Tuntiessaan nyt oman huippunsa lähestyvän Hanna kuvitteli mielessään tyhjän pukuhuoneen penkillä istuvan Tarikin hieromassa kivikovaa karvatonta pippeliään. Kuuluisiko hänen runkkauksestaan märkä litinä ja voihkisiko poika nautinnon kasvaessa? Orkun lopulta vavisuttaessa pientä vartaloa tulisiko ulos myös muutama kirkas tippa limaa kuten aikoinaan hänen veljeltään? Näiden ajatusten kiihottamana Hanna tunsi nyt oman lantiopohjansa alkavan supistella nautinnollisesti ja kohta hän kiljaisi harvinaisen voimakkaan orgasmin kourissa.

Seuraavan kerran nähdessään Tarikin tämä juoksi jo kaukaa häntä tervehtimään ikään kuin heistä olisi tullut jo läheisiäkin ystäviä. Poika vaikutti omituisen kiinnostuneelta hänen tekemisistään ja tuntui jopa että tämä suorastaan flirttaili. “Miksei sulla oo poikakaveria” kysyi Tarik ja Hanna selitti etteivät asiat ole aina niin yksinkertaisia. “Oonko mä susta ruma?” jatkoi poika ja nauramaan purskahtanut Hanna selitti etteivät pikkupojat ole koskaan rumia – ainoastaan liian nuoria. “Jos en oo ruma niin voisitko sä sit nussia mun kanssa” ehdotti Tarik, mutta Hanna torppasi tylysti sen idean. “En vois. Jos et oo ikinä huomannu niin lasten kanssa nussineet laitetaan vankilaan moneks vuodeks.” “Niinku Pervo-Jari, tiedät varmaan kuka se on.” Seurasi pitkä hiljaisuus. “Pervo-Jari” oli niillä nurkilla asunut epäonninen nuori mies, jolla oli suhde teinityttöön. Hän sai naamansa iltapäivälehtiin ja joutui pitkäksi aikaa lukkojen taakse. Huhun mukaan hänet olisi pahoin hakattu kiven sisässä. Kukaan ei todellakaan halunnut samanlaista kohtaloa.

Tarikin näyttäessä pettyneeltä ja torjutulta Hanna selitti rauhallisesti ettei kyse ollut siitä etteikö hän itse olisi halunnut. “Mä antaisin melkein mitä vaan jos saisin luvan pitää sua hyvänä oikein kunnolla mut semmosta lupaa ei oo tulossa” huokaisi nuori nainen ja pojan katse jälleen kirkastui. “Mä en ikinä kertois kenellekään” huudahti Tarik, mutta Hanna pudisteli päätään. Lopulta joku jossain saisi väistämättä tietää. Kaveri, naapuri, omat vanhemmat tai utelias sosiaalityöntekijä. Sen jälkeen Hannan elämä olisi pilalla oikeudenkäynnin ja rikosrekisterin myötä. Seksi näin nuoren pojan kanssa tietäisi paljastuessaan Hannan ikäiselle vankilareissua.

Kului muutama viikko, joiden aikana Hanna yritti parhaan kykynsä mukaan unohtaa nuoren naapurinsa ja laittomat haaveensa. Silti lähes joka ilta masturboidessaan hän kuvitteli omien käsiensä tilalle Tarikin hontelot pojansormet, jotka veisivät hänet kerta toisensa jälkeen nirvanan rajalle. Hanna mietti myös millaista olisi imeä pojan pientä kikkeliä tai ohjata se kokonaan sisälle.

Eräänä iltana ovikello soi ja eteisessä seisoi tuttu nuori poika. Tarik selitti hämmentyneelle Hannalle kuinka heidän luokkansa myi keksejä kerätäkseen rahaa luokkaretkeä varten ja jos tämä halusi osallistua niin keksit toimitettaisiin suoraan kotiovelle. Hanna nyökkäsi ja tarjoutui hakemaan keittiöstä mukillisen kokista. Palatessaan takaisin häntä odotti näky, jota nainen ei todellakaan osannut odottaa.

Tarik seisoi yhä eteisessä, mutta oli laskenut siniset verkkarinsa ja pienet jalkapallokuvioiset boxerinsa nilkkoihin. Jäykkä pojanpippeli sojotti innokkaana ja leikkiin kutsuvana kohti kattoa, eikä Tarik itse sanonut sanaakaan. Hanna nielaisi kuuluvasti ja astui askeleen pari lähemmäs tuota heräävän luonnon aikaansaamaa ihmettä. Hänen oma mielensä taisteli urhoollisesti lihallisia himoja vastaan. “Sun pitää laittaa housut jalkaan ja lähteä takaisin” änkytti Hanna vaikka todellisuudessa hän olisi halunnut sanoa jotain aivan muuta. “Enkä” vastasi Tarik vaisusti ja kokeili kädellään pientä karvatonta seisokkiaan. “Sä tiedät että mäkin haluun myös mut mä voin joutua todella isoihin vaikeuksiin. Sun on pakko tajuta se.” Hannan sanat eivät johtaneet mihinkään vaan Tarik seisoi hievahtamatta paikallaan kuin patsas.

Nuori nainen tunsi järjettömän kiiman voimistuvan hetki hetkeltä ja lopulta antoi periksi. “Sun täytyy luvata ettet sä myöhemmin väitä että mä olisin houkutellut sut johonkin mihin sä et itse halunnut” vaikeroi Hanna heti perään kuullen hiljaisen vastauksen: “Mä lupaan”. Hanna laskeutui polvilleen Tarikin eteen ja otti tämän pienen kalun nyrkkinsä sisään. Hän alkoi liikutella nyrkkiään rytmikkäästi eteen ja taakse saaden pojan huokailemaan ja hengästymään. Pippelistä valui hieman vetistä liukastetta aiheuttaen sormien liikkuessa tutun litisevän äänen. “Ootko sä runkannut jo kauan?” kysyi kiihotuksesta värisevä Hanna ja sai kuulla että lapsenkasvoinen Tarik oli tyydyttänyt itseään jo kolme tai neljä vuotta.

Hanna johdatti kokonaan alastomaksi riisuutuneen pikkupojan kohti makuuhuonetta ja sanoi että tämä saisi halutessaan myös riisua hänet. Tarik teki työtä käskettyä ja pian he olivat kumpikin Hannan sängyn satiinilakanoiden päällä ilman yhtäkään vaatekappaletta. Pojan hennot kädet koskettelivat Hannan muhkeita rintoja ja tämä tarttui välillä ohuisiin lapsensormiin viedäkseen niitä kovettuneille nipukoille. Tarikin pieni kikkeli kaartui uskollisesti kohti taivaita, vaikka siihen ei oltukaan hetkeen koskettu. “Haittaako sua että mulla on vielä niin pieni muna” kysyi poika ja Hanna selitti nauraen kuinka keskenkasvuiset kikkelit itse asiassa kiihottivat häntä. Hän ajatteli mielessään kuinka nuoret pojat ovat kuin oma sukupuolensa – samalla suloisen pehmeän lapsimaisia mutta kuitenkin täynnä lähestyvän murrosiän hormonimyrskyn nostattamaa kiimaa.

Hanna kaivoi pöytälaatikostaan esille kondomipaketin ja avasi sen kiihotuksesta tärisevin käsin. Hän alkoi rullata kondomia pieneen kikkeliin, mutta huomasi samassa että kortsu oli ohuelle pippelille aivan liian suuri. Pettyneenä hän veti löysän kondomin pois kovana jöpöttävästä pikkukalusta ja sanoi ettei hän voisi antaa pojan laueta sisäänsä ilman ehkäisyä. Luultavasti pippelistä saattaisi tulla jo ulos vähintään jotain lapsen limaa, jossa saattaisi jopa elää siittiöitä.

Tarik lähes suuttui saadessaan tietää ettei voinut työntää kaluaan Hannan sisään. “Mä haluun panna sua” huudahti poika pettyneenä. Hanna otti pienen malttamattomana hypähtelevän kyrvän käteensä ja sanoi tietävänsä jotain mistä Tarik pitäisi ihan yhtä paljon. Nainen avasi suunsa ja ohjasi kädellään himokkaan lapsenkikkelin huuliensa väliin. Pikkupojan ilme kirkastui hetkessä ja hän tunsi kuinka Hannan huulet ja märkä kieli puristivat hänen hentoa kaluaan juuri oikealla sopivan tiukalla tavalla. Kauniin vaaleatukkaisen nuoren naisen suun märkä tiukka puristus tuntui paljon paremmalta kuin runkkaaminen yksin omassa huoneessa. Tarik laittoi molemmat kätensä Hannan pään ympärille saadakseen paremmin tukea alkaen myös vaistomaisesti nylkyttää itseään edestakaisin, jotta imeminen tuntuisi kikkelissä vieläkin voimakkaammin. Hanna otti välillä hennon pippelin ulos suustaan ihastellakseen sen lapsekasta kauneutta ja pyörittelläkseen kielellään tulipunaista paisunutta pikkuterskaa. Tarik huohotti entistäkin nopeammin ja kuuluvammin tunnistaen myös että kohta tulisi se runkkaamisesta tuttu pään pyörälle laittava ja munassa ihanasti pumppaava tunne jota isot pojat kutsuivat organismiksi tai organisaatioksi.

Vaistotessaan pikkupojan lähestyvän laukeamistaan Hanna lopetti imemisen ja sanoi ettei liian nopeasti saisi antaa tulla. Nuori nainen selitti kuinka hyvään seksiin kuuluu viivyttää laukeamista mahdollisimman pitkään ja että sen hän halusi pojalle opettaa. Hanna oli alkanut masturboida itseään ja ohjasi kumppaninsa pienet sormet klitorikselleen. Kuinka ihanalta pehmeät pikkupojan sormet tuntuivatkaan hänet nipukallaan. Muutamassa minuutissa Tarik oppi oikean tekniikan ja kiimainen Hanna ääntelehti pian nautinnosta tuntien lapsen hierovan kosketuksen ihollaan.

Kohta taas Hanna jatkoi Tarikin pienen kalun imemistä tuntien jonkinlaista ylpeyttä voidessaan tuottaa kehittymättömälle pojalle niin paljon suurta nautintoa. Heti huomatessaan tämän huohotuksen voimistuvan nainen otti pippelin pois suustaan ja ohjasi pojan sormet jälleen klitorikselleen. Nyt oli hänen vuoronsa nousta kohti huippua kunnes tauko taas koittaisi ja osat vaihtuisivat uudelleen. Seksi pikkupojan kanssa oli niin ainutlaatuista herkkua ettei sitä kannattaisi pilata liian nopealla laukeamisella.

Hanna ja Tarik jatkoivat kiusoittelevaa leikkiään yli puoli tuntia ollen molemmat lopulta aivan hikisiä ja halkeamaisillaan kiimasta. Kun nuori nainen otti ties monennen tauon jälkeen pojan kivikovan ja päästä punoittavan kalun käteensä Tarik sanoi ettei enää kestäisi kauaa vaan että kohta muna alkaisi joka tapauksessa nykimään vaikka miten sitä yrittäisi estellä. Hanna kävi välittömästi selälleen ja kysyi haluaisiko Tarik hieroa kikkeliään hänen tissejään vasten. Nuori poika kömpi kiimasta huohottaen hänen vatsansa päälle ja laittoi pienen vehkeensä uhkeiden rintojen väliin. Hanna auttoi käsillään, jotta pieni kikkeli pystyi paremmin liikkumaan rintavaossa edestakaisin aivan kuin nakki sämpylän sisällä.

Melko pian Tarik huusi värisevällä äänellä: “Multa tuleeeee” ja Hanna näki kuinka nykivästä pippelistä ruiskahti hänen rinnoilleen pari kolme sykähdystä läpinäkyvää limaa. Sen näkeminen kiihotti Hannaa niin paljon että supistelut hänen omassa lantiossaan alkoivat ihan omia aikojaan ja pian hän vaikeroi suloisen orgasmin vallassa. Toivuttuaan laukeamisestaan Hanna kehui kuinka hienosti Tarikilta tuli jo spermaakin. Pojan kasvaessa vähän lisää se muuttuisi valkoisemmaksi ja paksummaksi. Kuullessaan olevansa jo aivan loistava rakastaja Tarikin ilme uhkui ylpeyttä ja miehisyyttä.

Muutaman päivän kuluttua miettiessään yhteistä lemmenhetkeään Hanna ymmärsi ettei paluuta entiseen enää ollut. Hän oli ottanut valtavan riskin, joka mahdollisesti tulisi jonain päivänä tuhoamaan hänen elämänsä. Mutta siitä huolimatta hän ei antaisi tuosta kiimaisesta tuokiosta yhtään sekuntia pois. Hän ei ollut houkutellut poikaa mihinkään ja tämä oli saanut kokea valtavasti suloista nautintoa. Hanna myös tiesi ettei hän seuraavan kerran ovikellon soidessa pystyisi silloinkaan sanomaan ei. Hän voisi ehkä yrittää muuttaa asunnostaan muualle, mutta siitä huolimatta lihalliset himot ajaisivat heidät kohta taas yhteen vaikka kuinka kovasti Hanna yrittäisikin taistella niitä vastaan.

3 kommenttia viestissä: “Tarik”

  1. Merja says:

    Tosi ihana juttu. Lisää tarinoita missä poju (10-12 v) ja nainen (voisi olla keski-ikäinen täti) nauttivat. Minusta aivan luonnollista ja normaalia vaikka onkin tabu.

  2. Aisuri77 says:

    Lisää tällaista, kiitos

  3. Mintsu says:

    Todella kiihottava juttu!

Kommentoi

top