search
top

Isin poika

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (68 votes, average: 2.40 out of 5)
Loading...

Äitini kuoli, kun olin vähän alle kaksi vuotta. Johonkin aggressiiviseen syöpään. Jäin isän kanssa kaksin asumaan isoa omakotitaloamme. Ja kaksin olemme olleet nyt noin neljännesvuosisadan. Olihan meillä toki apuna isovanhemmat ja isän sisko aina tarvittaessa, kun olin pieni. Pääosin selvisimme kuitenkin kaksin. Minun isäni, Antero, on maailman paras isä. Hän on lämmin, huolehtiva ja helläkin – minua kohtaan.

Muuten hän on kova mies. Hän on pitkä (187) ja romuluisen lihaksikas. Näyttää lähes aina kiukkuiselta alta kulmiensa tuijottelijalta, siis muiden silmissä. Hän on diplomi-insinööri. Hän toimii nykyään toimitusjohtajana yhdessä maanrakennusfirmassa. Siis isoja koneita ja kovia miehiä ympärillään. Isä sanoo, että siinä ympäristössä miehen täytyy olla uskottava eli kyettävä panemaan kovan kovaa vastaan. Siihen isä totisesti pystyy. Olen ollut siinä firmassa teini-iästä kesätöissä ja voin sanoa, että ne miehet arvostavat kyllä isääni, on kuulemma tiukkuudestaan huolimatta reilu ja työväkeä kuunteleva pomo.

Minua ne äijät siellä kesätöissä ovat härnänneet, kiusanneet, tehneet jäyniä, ovat testanneet, mitä johtajan penikka kestää. Olen kestänyt virnistellen ja vastannut samalla mitalla. En koskaan juorunnut niistä isälle. Ja kun pari kertaa vedin muutamaa kaveria turpaan, olen minäkin saanut äijien kunnioitusta osakseni. Isänsä poika, jätkät naureskelivat.

Isä on himokuntoilija. Kun hän opetti minut noin kolmivuotiaana ajamaan pyörällä, sain ajaa hänen rinnallaan kymmenen kilometrin lenkkejä. En tietenkään aina jaksanut. Silloin isä kaappasi minut olkapäälleen ja pyörän kainaloon ja jatkoi juoksuaan. Muistan näkynä pomppineeni siellä olkapäällä ja katselleeni selän yli isän lenkkareiden kantapäitä ja miten purut vain pöllysivät siinä menossa. Isä hikoili ja minä hihkuin riemusta siinä höykytyksessä. Myöhemmin selvisin lenkeistä tietysti paremmin ja kouluiässä jo juoksinkin isän rinnalla.

Isän seurassa minustakin tuli kova tyyppi. Ei isä sitä minulta koskaan ole tosissaan vaatinut. Jos pienenä ja touhukkaana nassikkana satuin telomaan itseni ja pillahtamaan itkuun, isä ei koskaan moittinut minua. Päinvastoin veti syliinsä ja lohdutti, mutta hoputti sitten yrittämään uudestaan. Periksi ei saanut liian helposti antaa.

Kun seitsemänvuotiaana aloitin koulun, sain heti toisena päivänä turpaani. Olemme isäni kanssa punatukkaisia pisamanaamoja eli automaattisia kiusaamisen kohteita. Odotin kotona isää töistä ja nyyhkin surkeana. Verta oli tullut nenästä, jonka opettaja oli kyllä pessyt pois. Kun isä tuli kotiin, seisoin eteisessä ja paruin suoraa huutoa. Hän polvistui eteeni, otti pääni isojen kouriensa väliin ja pyyhki leveillä peukaloillaan kyyneleet poskiltani. Kun oli saanut nikoteltua, mitä oli tapahtunut, hän kysyi:

– Itkitkö siellä muiden nähden?
– Joo-ooh.
– Älä koskaan itke niin, että muut näkevät. Pure hammasta ja säästä itku tänne kotiin. Minun sylissäni saat itkeä vapaasti.

Sitten hän kietoi vahvat käsivartensa ympärilleni ja veti minut rintaansa vasten. Muistan vieläkin, miltä isän vahvat rintalihakset tuntuivat, muistan hänen hienhajunsa ja sen puna-keltaruudullisen pehmeän flanellipaidan poskeani vasten. Olin turvassa. Sitten isä kysyi:

– Löitkö takaisin sitä poikaa?
– En. Se on kolmasluokkalainen.
– Itseään pitää puolustaa vaikka kuinka isoja kavereita vastaan. Ei pidä pelätä.

Sitten menimme yhdessä sen pojan kotiin selvittämään sitä tapausta. Heidän talonsa oli samalla omakotialueella parin kadun päässä. Talon rouva avasi oven ja se poika piilotteli äidin hameen takana. Kun isä selitti, että pojan pitää pyytää anteeksi ja luvata, ettei koskaan enää lyö minua tai ketään muutakaan. Se akka yritti väittää, ettei poika ollut ketään lyönyt. Isä näytti sille opettajaltani saamaansa tekstiviestiä, jossa kertoi pojan vanhemmille soitetun heidän lapsensa touhuista. Nainen punastui. Sitten siihen tuli talon isäntä ja alkoi haukkua isää ja käski pitää punatukkainen kakaransa poissa hänen poikansa tieltä. Kun se idiootti alkoi vielä töniä isää, tämän nyrkki heilahti vain kerran ja se ukko lensi varmaan kaksi metriä eteisen lattialle selälleen. Siinä se räpytteli silmiään ja yritti tajuta, mitä tapahtui. Akka kirkui, että hän soittaa poliisin. Isä totesi vain, että sopii, varsinkin jos hänen ukkonsa ja poikansa kestävät sen häpeän, että äiti soittaa heti virkavallan apuun, kun aviomies joutuu tappelussa tappiolle. Ei tainnut soittaa, kun koskaan asiasta ei kuulunut sen kummempaa. Se poika ei tullut seuraavana päivänä kouluun ja sitten kun tuli, kiersi häpeästä punastellen minut kaukaa. Se perhe muuten muutti siltä alueelta vähän yli vuoden kuluttua tuosta tapauksesta.

Tuon jälkeen kellariimme isän kuntohuoneeseen ilmestyi nyrkkeilysäkki ja useamman kokoisia hanskoja. Lattialle hankittiin parin tuuman paksuinen pehmustettu matto painialustaksi. Siellä isä lähes joka ilta opetti minulle nyrkkeilyä ja painin niksejä. Lisäksi harjoitimme perusjumppaa, notkeutta ja nopeutta. Lihastreenit tulivat sitten myöhemmin. Se kaikki oli yhtä hikoilua ja naurua. Isä kannusti minua innoissaan. Hän vaati minua olemaan periksi antamaton. Ja hän oli kehittymisestäni tosi ylpeä. Ne illat yhdessä isän kanssa ovat rakkaimpia muistojani. Yhdessä vanhempien kanssa tekeminen on parasta lapsen kasvatusta.

Oppimieni taitojen ansiosta en enää pelännyt tappeluihin joutumista, mutta en alakoulussa sellaisiin joutunut enää kuin pari kertaa. Asuinalueen poikien kanssa me tietysti leikimme siinä lähimetsässä kaiken maailman sotaleikit, mutta jos siinä vähän painittiinkin, niin eiväthän ne oikeita tappeluita olleet. Minulla oli siis punatukkaisuudesta ja pisamista huolimatta kavereitakin. Olimme oikea villi lauma pienoisihmisiä niin kuin eräs naapuri nauroi. Teini-iässä emme aina niin hauskoja. Silloin tosin, jos isä sai kuulla typeryyksistämme, minä ainakin jouduin vähintään viikoksi kotiarestiin. Isä saattoi huutaa naama punaisena ja minä häpesin sydämeni pohjasta. Se opetti pikku hiljaa nöyryyttä ja kiltteyttä, mutta ei vähentänyt kovuutta, jos sitä tarvittiin.

Tulipa mieleen isän uimaopetus ja kuinka lakkasin pelkäämästä vettä. Olimme isovanhempieni mökillä. Olin varmaan jotain neljä- tai viisivuotias. Isä päätti, että minun oli aika oppia uimaan. Saunarannassa on hyvä hiekkapohja ja viiden metrin päässä rannasta vesi ulottuu vasta isän napaan. Sopiva syvyys opetella uintia. Minua jännitti kamalasti ja vesi oli kammottavan uhkaavaa. Isä piti kättä minun vatsani alla ja minä yritin polskia. Minun huomaamatta isä ujutti kätensä pois. Hyvin meni, kunnes tajusin, ettei sitä kättä enää tuntunut. Upposin saman tien pinnan alle. Isä kiskaisi minut tukasta pintaan. Minä pärskin ja yskin:

– Isi, isi, olinko minä hukkua?!!
– Olit sinä.
– Vau!
– Mitä tehdään, kun meinataan hukkua?
– Suljetaan suu ja uidaan pintaan.
– Ihan oikein.

Isä räjähti nauramaan, kaappasi minut syliin ja aloimme kaatuilla veteen pinnan alle. Siellä isä työnsi minulle pyllystä vauhtia pintaa kohti. Ja uudelleen ja uudelleen. Sitä riemua! Lakkasin pelkäämästä vettä ja opin muutamassa päivässä uimaan yli kaksikymmentä metriä. Mummi ja pappakin olivat minusta ylpeitä.

Seksistä isä ei ole koskaan osannut minua valistaa. Kuka isä osaa siitä pojilleen rennon asiallisesti puhua? Viisivuotiaasta asti muistan, että noin kerran kuukaudessa vietin viikonlopun joko tätini perheen parissa tai isovanhemmillani – me kaikki asumme samassa kaupungissa. Se oli minusta ihan mukavaa ja viihdyin ihan hyvin. Vasta teininä tajusin, mistä oli kyse. Ne olivat isän naisten metsästysviikonloppuja. Hän ei koskaan tuonut naisia kotiimme, jos minä olin kotona. En osaa sanoa, miten olisin suhtautunut, jos olisin tavannut niitä naisia. Tuskin olisin pitänyt heitä äidin kilpailijoina tai vastaavina. Minullahan ei ollut omakohtaisia muistikuvia äidistäni. Olin kyllä selaillut valokuva-albumia. Sen kuvissa oli vaalea nätti nainen, joka näytti koko ajan nauravan. Isä ja sukulaiset ovat kertoneet, että äiti ei varsinaisesti pelännyt kuolemaa, mutta suri tuskaisena sitä, että joutui jättämään minut.

Nyt, kun minäkin olen aikuinen, isä on selittänyt sitä naisiin liittyvää salailua sillä, että häntä nolotti paljastaa minulle, että hänellä on miehen tarpeita. Typerää. Minun homouteeni isä on suhtautunut ihan rennosti. Ensin tietysti hölmistyi ja vähän valitti, ettei hän taida sitten kokea isoisyyttä. Sekin asia on hoidossa erään hyvän lesboystäväni kanssa keinohedelmöityksen avulla. Isä ei vain tiennyt sitä pitkään aikaan. Herkuttelin mielessäni etukäteen, että mahtaa olla isukille yllätys, heheh.

Miehinen ensirakkauteni on ikäiseni Paavo. Hän muutti perheineen tuohon naapuritaloon pensasaidan toiselle puolelle, kun olimme molemmat aloittamassa syksyllä yläkoulun. Tai siis se homorakkaus seksistä puhumattakaan tulivat myöhemmin. Tiesimme isän kanssa muutosta, sillä edelliset omistajat kertoivat isälle talonsa myynnistä ja ensi tietoja siitä perheestä. Siihen kuului Pave, hänen kuusi vuotta vanhempi siskonsa Pilvi, opettaja-äiti ja insinööri-isä. Siis varsin keskiluokkainen malliperhe. Ja kaikki tosi mukavia.

Menimme isän kanssa tarjoamaan kantoapua heti, kun näimme muuttoauton tulevan pihaan. Apumme kelpasi ja me Paven kanssa tulimme juttuun heti. Virnistelimme toisillemme kuin parhaat kaverit. Puhua pälpätimme ummet ja lammet, kun kannoimme ja järjestelimme tavaroita hänen huoneeseensa. Pave ei ujostele ketään pätkääkään ja muutenkin hän on varsin suorasukainen toiminnan kaveri. Hän saa minut vielä tänäänkin nauramaan muutamalla sanalla, varsinainen vitsiniekka.

Kun Paven tavarat olivat suurin piitein paikoillaan, haimme limsatölkit ja istuimme hänen vuoteensa reunalle. Tuijotimme toisiamme hetken vaitonaisina. Hänellä on hieman kellertävät vaaleat, tosi paksut hiukset, suuret taivaansiniset silmät ja leveä suu täyteläisine huulineen. Hän hymyili iloisesti:

– En ole ennen nähnyt kenelläkään noin punaista tukkaa. En näin läheltä.
– Enkä minä noin valkoista.
– Saanko koskea?
– Jos minä saan koskea sun tukkaa.
– Saat.

Niin me sitten tunnustelimme vaaleita ja punaisia hiuksia. Naureskellen havaitsimme, ettei väri ainakaan sormiin tarttunut. Pave kysyi:

– Onko sua kiusattu tästä tukasta ja noista pisamista?
– Joskus jotkut on yrittäneet.
– Eikö ne ole jatkaneet?
– Eivät ole uskaltaneet. Mää olen vetänyt niitä heti lättyyn.
– Ja sekö toimii?
– Joo.
– Mää en ole kovin hyvä tappeleen. En osaa.
– Hei, mää voin opettaa.
– Ihan tosi?
– Joo. Meidän kellarissa on kuntohuone, jossa voidaan treenata. Ja mun isi voi olla valmentajana. Se on neuvonut muakin.
– Olis kyllä mahtavaa.

Niin kuin sitten monen vuoden ajan olikin. Meidän isistämmekin tuli hyvät kaverit keskenään. Kaksi insinööriä kyllä keksii jutun juurta. He myös kuntoilevat yhdessä edelleenkin, käyvät muuan muassa pelaamassa tennistä. Minun isälläni ei työn ulkopuolella ole kai kovin montaa kaveria ollutkaan, aika on mennyt minun kanssani. Eli sikälikin Paven perheen muutto naapuriimme oli hyvä juttu.

Olimme Paven kanssa samalla luokallakin ylioppilaskirjoituksiin saakka. Kuljimme koulumatkat yhdessä. Teimme läksyt pääasiassa yhdessä jommankumman luona. Kiitos Paven selvisin koulusta kohtuullisesti, hän kun on varsinainen välkky. Ja hänestä tuli isän ja minun opastuksella himokuntoilija. Näkisittepä hänet tänään, aikuisenakin hän on kuin joku supersankari kropaltaan. Ja niiden nyrkkeily- ja painitreenien ansiosta hän ei joutunut kouluaikana koskaan vakavaan tappeluun. Oikeastaan olen nähnyt hänet vasta aikuisena kunnon käsirysyssä, kun hän ihan raivona puolusti silloista poikakaveriaan jotain idioottiuhoajaa vastaan. Sääliksi kävi sitä toista kaveria, vaikka ansionsa mukaan hän kyllä sai – mitä rupeaa vittuilemaan homoista homoille ja käy vielä käsiksi. Sain repiä Paven tosissaan eroon siitä tyypistä, ettei hän olisi tappanut sitä.

Murros- ja teini-ikämme meni touhutussamme kaikenlaista kaksistaan. Jonkun verran liikuimme isommassakin porukassa, mutta parhaiten viihdyimme siis kaksistaan. Emme me vain kuntoilleet tai lukeneet läksyjä. Me myös juttelimme kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Kerroimme haaveistamme ja pettymyksistämme. Pohdiskelimme avaruutta, uskontoja, elämän tarkoitusta, filosofoimme. Hän tietysti jossain vaiheessa uteli, missä minun äitini on. Kun kerroin hänen kuolleen jo varhain, hän ei osannut sanoa oikein mitään. Ei nuorilla ole vielä kokemusta eikä fraaseja reagoida toisen menetyksiin.

Seksistä emme juuri kehdanneet jutella. Mitä nyt vähän tirskuttiin alkuun, kun arvioitiin luokan tyttöjen tissejä ja koulun suihkussa näkemiemme jätkien kullien kokoa. Olimme sitä mieltä, että meillä oli koulun isoimmat kalut, vaikka vertailukelpoisia mittaustuloksia ei ollutkaan. Niin ja kun olimme 12-13 –vuotiaina jommankumman luona saunomassa, laskimme hihitellen, kuinka monta häpykarvaa kummallakin oli alapäässä.

Viisitoistavuotiaana olin jo varma, että olen homo. En tietenkään kertonut siitä Pavelle. Oli se sen verran noloa jätkien maailmassa. Kerroin kuitenkin isälle, kun hän kyseli, oliko minulla jo tyttöystävää. Niin kuin jo mainitsin, hän ei ottanut siitä pulttia. Sanoi vain, että jos olen varma asiasta, niin minun pitää kantaa asia pystypäin ja ehkä ottaa yhteyttä Setaan. Varoitti kuitenkin, ettei ehkä aivan kaikille kannata paukauttaa sitä päin naamaa ihan ensimmäiseksi. Ja käski vetämään turpaan, jos joku alkaa asiasta vittuilla. Eipä ole tarvinnut ketään sen takia kovin usein pieksää.

Homous Paven ja minun suhteeseen tuli yllättäen hänen aloitteestaan. Olimme molemmat jo täyttäneet 17 vuotta. Koska pituuskasvumme oli pysähtynyt (minä 188, Pave 182), olimme isän luvalla ja ohjauksessa nostelleet jo pari vuotta painoja tosissamme. Jo silloin olimme ikäisiksemme melkoisia lihaskimppuja. Sitten heinäkuun alussa, aurinkoisen lauantain iltapäivänä olimme Paven pihalla. Heittelimme heidän puutarhavajansa – entinen iso leikkimökki – takana tikkaa. Siellä on tasainen nurmialue, joka on kaikista suunnista suojassa katseilta. Olimme silloin tällöin painiskelleet siellä. Nyt olimme ylävartalot paljaina, jalassa molemmilla tiukat farkut, sellaiset reisiä ja pakaroita nuolevat. Tietysti äidyimme vertailemaan lihaksiamme ja tikanheitto jäi. Pullistelimme toisillemme. Kokeilimme toisen lihasten kovuutta. Testasimme vatsa- ja rintalihaksia kevyehköillä nyrkiniskuilla. Ainakin minä aloin kuumeta jo huolestuttavasti, kun käteni puristeli Pavea sieltä täältä ja kun hänen kouransa kulkivat pitkin minun vartaloani. Sitten seurasi yllätys. Olin hyväillen tutkimassa Paven selkälihaksia, kun hän äkkiä tarttui oikeaan ranteeseeni ja vei käteni haaroihinsa. Hän kuiskasi käheästi:

– Purista mua täältä.
– Öö, oikeastiko, mutisin ja nieleskelin kiimakuolaa.
– Joo. Ja purista lujaa.

Miltä tuntuu, kun järki lähtee päästä? Upealta! Rohkenin painautua hänen selkäänsä vasten, iho ihoa vasten ja hieroa etumustani Paven koviin pakaroihin. Ja puristin hänen etuvarustustaan oikeasti melko kovaa. Toinen käteni kietoutui rintakehän ympärille. Hän hyrisi ja päästeli voihkaisuja, että tuntuu vitun hyvältä. Minäkin tunsin, miten hän kovettui ihan käsiin. Ja niin tein minäkin, kun Pave alkoi pyörittää persettään haaroihini. Hinkkasin turpoavaa kaluani pakaroihin. Huulilla hamuilin hänen niskaansa ja suutelin kaulansyrjää. Olimme nopeasti niin kiimassa, että horjahtelimme sinne tänne. Puuskutin Paven korvaan:

– Vittu, Pave, tajuatko, että tämä on homoilua?
– Vitut itsellesi. Tietenkin tajuan, hän huohotti.
– Ja tykkäät tästä?
– Joo! Purista kovempaa!
– Sää oot sitten homo.
– Mikä itse oot? Ainakin sun kyrpäs tietää sen tasan tarkkaan, hän murisi sylissäni.
– Okei, oon homo, mutta en oo tehnyt tätä ennen kenenkään jätkän kanssa livenä.
– Pornoo määkin oon vain katsellu. Ja nähny päiväunia.
– Miten nyt? Ei me tässä voida jatkaa. Joku voi tulla.
– Mennään tohon leikkimökkiin.

Järkyttävässä kiimassa täristen, mutta tyyntä teeskennellen kiersimme mökin ovelle ja livahdimme sisään. Siellä oli kaikenlaisia puutarhatyökaluja ja tilaa puuhailulle aika vähän. Seisoimme hetken vastakkain, huohotimme ja tuijotimme toisiamme totisina ikään kuin kysyen toisiltamme, oletko varma tästä. Kyllä olimme. Kietouduimme halaukseen ja, heh, opettelimme suutelemaan. Huulet hapuilivat arastellen toisiaan. Kielenkärjet tutustuivat toisiinsa. Vartalomme painautuivat tiukemmin toisiinsa, kuumat ihot haltioituivat toisistaan ja vapisevat kädet kopeloivat toista joka puolelta, haroivat tukistellen hiuksiamme. Asetuimme makuulle ahtaalle lattialle. Ensin kyljittäin jatkamaan hyväilyä ja sotkemaan jalkoja toisiinsa. Pave kierähti minun päälleni ja alkoi paukuttaa lantiotaan alavatsaani. Puristin raajani tiukasti hänen ympärilleen. Koko ruumiini ahmi häntä. Pave huohotti hiljaa:

– Oooh, ooh, kohta tulee. Vittu, kohta tulee.
– Odota! Mää haluan nähdä sun kyrpäs, kuiskasin hädissäni.
– Joo ja mää sun.
– Okei.

Pave kierähti päältäni. Kohotimme lantiomme ja avasimme farkut. Kaivoimme uljaina sojottavat vehkeemme ilmoille. Meillä molemmilla on suurin piirtein 18-senttiset paksukaiset. Pavella on melkoisen suonikas ja siinä on löysä esinahka seisokissakin. Minulla melko suora ja iso terska. Tartuimme toistemme kaluihin ja aloimme vedellä aluksi arastellen. Minä hurmaannuin täysin, Paven kyrvästä ja hänen otteestaan omallani. Puristin kaverini kalua tiukemmin ja lisäsin vauhtia. Hänen terskansa vilkkuminen esinahan alta sekoitti päätäni entisestään. Kumarruin ottamaan sen suuhuni. En ehtinyt kuin hätäisesti imaista, kun Pave murisi, kouristeli rajusti ja ampui mällinsä aivan yllättäen suuhuni. Ihan vahingossa nielaisin suurimman osan, lopun syljin yökkäillen Paven karvoille.

Saman tien hyökkäsin hänen haaroihinsa ja hakkasin kuin raivopää kulliani hänen nivusiinsa. Ensin Pave vain makasi uupuneena, mutta pian puristi minut käsivarsiensa vankilaan voimiensa takaa ja alkoi työnnellä vastaan. Että se tuntui hyvältä. Siinä poski poskea vasten, minä häntä tukasta kiskoen räjähdin, lensin avaruuteen ja putosin ihan velttona ja viimeisiä hengenvetoja kiskoen Paven päälle. Hän ei hellittänyt käsiensä tiukkaa puristusta ympäriltäni. Pitkään aikaan emme sanoneet sanaakaan, mutta tuntui mielettömän hyvältä olla siinä parhaan kaverinsa sylissä, ihot, lihakset vastakkain.

Kun viimein nousimme ja kiskoimme farkut ylös, Pave totesi vakavana:

– Hemmetin upeeta. Ja parasta, että sain toteuttaa tämän just sun kanssa.
– Samat sanat. Ensimmäinen kerta parhaan ystävän ja lähimmän naapurin kanssa. Ei tämän paremmin elämässä voi käydä.
– Jatkossakaan ei tartte kuin pujahtaa pensasaidan läpi vai mitä?
– Joo ei. Olen aina valmis. Mutta nyt tarttis päästä pesulle. Mennäänkö meille lämmittämään sauna?
– Sopii. Saanko lääppiä sua lauteilla? Pave virnuili.
– Vittu, mää sulle lääppimiset näytän, nauroin onnessani.

Huikkasimme ohi mennessämme Paven äidille menevämme meille saunomaan. Hän käski meidät kuudelta syömään ja tuomaan minun isäni mukanamme. Isälle saunominen sopi, ilmoitti käyvänsä ensin tunnin juoksulenkillä ja toivoi, että sauna oli silloin valmis. Me kaksi menimme kellariin ja panimme saunan päälle. Riisuimme ilkosillemme ja astuimme suihkuun yhdessä. Pesimme toistemme patukat. Ne kiihottuivat saman tien kovaan seisokkiin. Äidyimme poikamaiseen miekkailuun kulleillamme ja töniskelimmekin toisiamme. Painoimme ja hinkkasimme vehkeitä välillä toisiaan vasten. Hetken verran harrastimme leikisti pystypainia vehkeet toisen alavatsaa tökkien. Suihkusta huolimatta olimme pian melkoisessa kiimassa. Tällä kertaa kumpikin runkkasi oman kyrpänsä, vaikka ruiskimme liemet toisen karvoille. Uusi pesu tiukassa syleilyssä ja suudelmaan uppoutuneena. Kun isä viimein tuli, istuimme jo hyvin tyytyväisinä hikoilemassa lauteilla. Myöhemmin menimme tosiaan porukalla Paven kotiin syömään ja istumaan iltaa.

Maanantaina töiden jälkeen tuhlasin muutaman euron kesätienesteistä liukasteeseen ja kortsuihin. Olin siis yhdellä isän firman työmaalla lapiomiehenä. Mielessäni naureskelin niille karskeille äijille, mitä mahtaisitte sanoa, jos tietäisitte, että tässä edessänne on nyt ensi kerran rakastellut homo. En nauranut tai vihjannut mitään, paiskoin vain hommia hiki päässä. Kotona tekstasin Pavelle, mitä olin hankkinut ja että edessä on molemminpuoliset persepanot. Ei ollut. Kesti melkein kaksi viikkoa ennen kuin niihin päästiin. Pikaisia suudelmia, syleilyjä ja parit runkut ehdimme kyllä silläkin välillä hoitelemaan. Varsinkin kun treenasimme kaksistaan kuntohuoneessamme.

Sitten isä jäi kesälomalle ja lähti mummon ja papan seuraksi kesämökille. Minähän en päässyt mukaan, kun olin niissä kesätöissä. Isä varmisti moneen kertaan, että selviän yksin. Hah, minä olin jo sentään 17 vuotta! Isä ehdotti, että kutsuisin Paven asumaan siksi aikaa meille. Hämmennyin ehdotusta. Olin tietenkin ajatellut, että Pave voisi lojua meillä isän loman aikana, mutten sentään ollut ajatellut sitä asumisena. Tuijotin isää ihmeissäni. Hän kallisti päätään, hinasi kulmakarvat hiusrajaan ja hymyili sanoen, että Pavehan nyt on minun paras kaverini ja että isäkin tykkäsi hänestä. Sitten isä virnisti vielä, että hän uskaltaa kyllä luovuttaa poikansa Paven huomaan. Luulen, että punastuin. Ja kun isä lauantaiaamuna pakkasi tavaroitaan, Pave oli jo meillä. Oven suusta isä vielä heitti:

– Jos ette mahdu nukkumaan Aleksin sängyssä, voitte mennä mun parisänkyyn. Mutta jälkeenpäin vaihdatte ja pesette lakanat.
Ovi paukahti kiinni. Jäimme Paven kanssa haukkomaan henkeä. Pave kiljui:
– Jumalauta, tietääkö se meistä?
– En tiedä. Tai kyllä se tietää, että mää oon homo.
– Mistä vitusta?
– Mää kerroin.
– Mitä se sanoi?
– Käski olemaan ylpeä ja vetämään turpaan, jos joku vittuilee.
– Ei tuommoista isää olekaan.
– En minäkään ole kuullut, että olisi.
– Tietääkö se nyt sitten musta?
– En usko, mutta taitaa arvata.
– Voi paskat!
– Älä repeile! Se tykkää susta. Just tuommoisena. Se sanoi.
– Mutta jos se kertoo mun mutsille ja isälle.
– Tuskin.

Tunnin päästä isältä tulikin tekstiviesti, että emme olisi huolissamme, hän ei aio vihjaistakaan Paven kotiväelle meistä. Kaverini nieleskeli silti vielä pitkään.
Illalla siellä parisängyssä sitten ensi kerran opettelimme persepanoja. Kauheata ähellystä ja hysteeristä naurua, kipeitä kirpaisuja, hikeä ja nautinnon puuskutusta. Minä panin ensin Pavea ja hullaannuin täysin siihen hommaan. Kullini rakasti tunkeutua ahtaaseen suoleen ja hinkata siellä edestakaisin melkoisessa puristuksessa. Puolen tunnin kuluttua Pave pani minua enkä tykännyt siitä yhtään, siis sillä kertaa. Seuraavana iltana tiukkojen treeniemme jälkeen tykkäsin jo kovastikin, kun Paven kyrpä täytti minut. Silloin vaihtelimme panovuoroa lennosta, kun toisella meinasi tulla. Kun Pave kolmatta kertaa survoutui minuun, hän innostui rynkyttämään niin, että laukesi ennen kuin ehdimme vaihtaa vuoroa. Hermostuin niin, että kävin hänen kimppuunsa ihan raivona. Pamputin häntä aivan hulluna. Hän karjui ja haukkui minua hulluksi, kunnes lopulta ruiskutin kortsuni täyteen spermaa. Tästä oli sellainen seuraus, että siitä lähtien tykkäsimme molemmat melkoisen rajusta paneskelusta.

Se kaksiviikkoinen meni nopeasti. Elimme kuin parisuhteessa. Kun sanoin siitä, Pave inhosi ajatusta heti. En minäkään ollut kertaakaan kuvitellut, että ryhtyisin sellaiseen suhteeseen Paven kanssa. Emmehän olleet ajatelleet edes, että seurustelisimme. Meille riitti, että olimme parhaat kaverit, jotka harrastivat seksiä keskenään. Sellaisena suhteemme jatkuikin sitten lopun lukioajan, läksyjä, treenejä ja rakastelua, kun tilaisuus tarjoutui. Isä taisi ajatella jotain muuta. Hän nimittäin esitti toiveen, että kun hän on kotona, en rakastelisi poikaystäväni kanssa kovin äänekkäästi. Suutuin ja huusin, ettei mitään poikaystävää ole, Pave vain. Isä vain hymyili.

Isän ja minun välillä tapahtui yksi jännä juttu, kun olin melkein 19 vuotta ja lukion viimeisellä. Se tapaus hämmensi minua jälkeenpäin pitkään. Olin siihen aikaan siis jo isää sentin pitempi. Hartiani olivat niin leveät, että isä naureskeli, että meidän täytyy joko leventää oviaukkoja tai minun täytyy opetella kulkemaan ovista sivuttain. Olimme kuntohuoneessa hakkaamassa säkkiä ja nostelemassa painoja. Äkkiä isä ehdotti, että ottaisimme keskenämme painimatsin ja että tappelisimme tosissaan. Ajattelin, että se oli vitsi ja suostuin naureskellen. Ensi otteista tajusin, että isä tosiaan oli vakavissaan. Ei siinä mitään, tykkään haasteista ja niinpä minäkin panin kaikki peliin. Siitä tuli hurja taistelu. Hiki lensi ja puuskutus täytti kellarin. Kamppailimme varmaan lähemmäs puoli tuntia. Lopulta sain isän niin tiukkaan lukkoon, että hän antautui. Jäimme makaamaan ja huohottamaan siihen lattialle vierekkäin. Isä katsoi minua ja hymyili kuin aurinko:

– Huh, olipa hurja taistelu. Onneksi olkoon, Aleksi, voitit minut.
– Joo, ihme kyllä ja eka kertaa, naurahdin.
– Niin kuului käydä, isä sanoi ja otti minun pääni niiden isojen kouriensa väliin ja siveli poskipäitäni leveillä peukaloillaan. – Jokaisen pojan täytyy jossain välissä päihittää isänsä jollakin tavalla.
– Miksi?
– Vain sillä tavalla pojasta tulee mies. Sinä olet nyt mies, Aleksi. Mies minun rinnallani.
– Ääh, älä lässytä. Pojalta minusta edelleen tuntuu.
– Ei, mies sinä olet. Olet sinä silti edelleen minulle maailman tärkein ihminen ja todella rakas.
– Ja sinä minulle, isi, kähisin, sillä itku puristi kurkkuani.
– No niin, nyt riittää hempeily. Suihkuun ja syömään!

En oikein tiennyt, mitä ajatella. Mitä se tarkoitti, että olin isän mielestä mies hänen rinnallaan? Pojalta minusta tuntui voitosta huolimatta. Ja tuntuu edelleen, seitsemän vuotta tuon tapauksen jälkeen. En ehkä ole aina kovin kiltti ja tottelevainen poika. Saatan haukkua isää hänen käsitystensä tai temppujen takia, mutta rakastan häntä silti aina vain kuin pikku poika. Toisaalta, kun isä nyt piti minua vertaisenaan miehenä, hän alkoi avoimemmin kertoa äidistä. Tämä oli ollut isän suuri intohimoinen rakkaus, joka oli isän mielestä tullut täydelliseksi minun syntymäni myötä. Ja äidin kuolema oli kuulemma musertaa isän. Vaikka hän oli saanut tukea perheeltään, hän omien sanojensa mukaan kovetti itsensä pystyäkseen huolehtimaan minusta. Isän mukaan äidin kuoleman jälkeen hänen elämänsä tarkoitus ja mieli oli isyys. Ja siihen liittyvä rakkaus. Nuo tunnustukset pakahduttivat minut, kuristivat kurkkuni, etten henkeä meinannut saada päivä kausiin.

Tuolla lukion viimeisellä Paven ja minun suhde muuttui. Meidän väliimme tuli toinen poika, Pekka. Olimme kuntoilemassa meillä. Siinä nyrkkeilysäkkiä hakatessamme Pave sanoi:

– Tiedäthän sen Pekan B:ltä?
– Joo. Mitä siitä?
– Mää luulen, että se on homo ja vähän ihastunut muhun.
– Häh? Miten niin?
– Se vilkuilee mua silleen ja tulee aina sinne, missä mää olen. Ja hymyilee ja yrittää jutella.
– Eihän tuon tartte mitään tarkoittaa, tuhahdin, vaikka tunsin äkkiä kumman mustasukkaisuuden pistoksen. – Ja mistä se muka tietäis sun homoudesta?
– Ei kai se tiedäkään. Varmaan vain haaveilee.
– Mitä sää aiot tehdä?
– En tiedä.
– Hei, vedä se joskus koulun jälkeen jonnekin syrjäiseen paikkaan ja kysy siltä suoraan.

Typerä ehdotus minulta. Pave nimittäin teki niin. Hän oli houkutellut Pekan yhteen hylättyyn tehdasrakennukseen. Siellä hän oli runtannut Pekan seinään ja suudellut tätä. Ja tämä oli vastannut suudelmaan ihan hulluna. Siitä alkoi heidän seurustelunsa. Minua se ärsytti. Pekka ei ollut minusta mies ollenkaan. Meitä pienempi ja siro rakenteeltaan, mutta kieltämättä naamaltaan hemmetin hyvännäköinen. Paven ja minun seksipuuhat loppuivat siihen. Treenejämme jatkoimme kyllä edelleen. Kerran Pave kehuskeli, miten mahtavaa oli panna Pekkaa, joka kuulemma vain vikisi ja voihki hänen kourissaan. Vihasin Pekkaa ja olin kateellinen Pavelle ja ilmoitin tiukasti, etten halunnut kuulla enää sanaakaan heidän seksipuuhistaan. Ensin Pave hämmästyi, näytti sitten tajuavan ja mutisi anteeksipyynnön. Sitten hän kuiskasi, että kai minä silti voin olla hänen paras kaverinsa. Tietenkin minä voin ja olen edelleen. Vaikka rehellisesti sanoen mieleni teki useinkin hakata Pekka ihan paskaksi. En tietenkään tehnyt niin, Pave olisi varmaan suuttunut ja hakannut minut.

Aluksi olin kuitenkin jotenkin surullinen. Yksi lauantai-ilta, kun lojuimme isän kanssa saunan jälkeen sohvalla ja katselimme jotain elokuvaa telkkarista, hän kysyi:

– Mikä sinulla on?
– Ei mikään. Miten niin?
– Olet ollut jo pari viikkoa jotenkin vaisu.
– Äääh…
– Miten teillä menee Paven kanssa?
– Ihan jees. Tai sillä on poikaystävä.
– Ai? Mää luulin, että te seurustelitte.
– No, ei seurusteltu! Muuten vain oltiin kavereita. Silleenkin.
– Ja sua nyt sitten vituttaa?
– Ei vituta! Tai no, ehkä vähän.
– Kai te silti olette vielä kavereita, isä murahti ja veti minut kainaloonsa.
– Joo.
– Se on hyvä. Miehellä pitää olla hyviä ystäviä. Ja sää ehdit löytää vielä monia jätkiä, joita rakastaa. Olet sää sen verran hyvännäköinen punapää.

Jätkiä sänkyyn on kyllä löytynyt useita, mutta rakkautta vain yksi.
Sitten kirjoitimme ylioppilaiksi. Pave erinomaisesti, minä keskinkertaisesti. Hän meni siviilipalvelukseen ja minä armeijaan. Pave päivitteli kerran:

– Miksi sää intiin meet? Säähän oot homo.
– Entä sitten? Kai homo siellä pärjää siinä missä heterokin. Miehiähän tässä ollaan. Ja ajattele, ympärillä lauma komeita jätkiä asepuvuissa ja saappaissa. Homon paratiisihan intti on.
– Just joo. Sää saat turpiisi, jos ne tajuaa sut hintiksi.
– Heheh, sehän oliskin mahtavaa päästä tappelemaan sotilaan kanssa. Taidan mennäkin saman tien runkkaamaan.
– Sää olet hullu, Pave nauroi.

Ei minun homouteni armeijassa esiin tullut. Enkä joutunut asian takia tappelemaan. Joskus kyllä huvin vuoksi painittiin tupakavereiden kanssa. Se oli ihan mukavaa ja kaverillista, varsinkin kun en hävinnyt yhtään matsia. Kaikkiaan viihdyin siellä intissä hyvin.

Intin jälkeen pääsin opiskelemaan fysioterapeutiksi. Kuntoiluni innostamana olin jo omin päin lukenut useita fysiologian kirjoja ja valmennusoppaita. Tunsin ihmisen anatomian, luuston, lihakset, jänteet ja nivelet toimintoineen kuin jotkut omat taskunsa. Siinä mielessä ryhdyin opiskelemaan asiaa, josta olin aina ollut kiinnostunut. Olen paneutunut opintoihini ihan tosissaan ja pärjännyt hyvin.
Pave lähti opiskelemaan lakia ja muutti pois kotoa. Olemme olleet koko ajan yhteydessä kännyköillä ja sähköposteilla. Tapaamme, kun hän käy täällä kotimaisemissa. Treenaammekin ja käymme kaljoilla. Enää hän ei seurustellut sen Pekan kanssa, mutta on tutustunut opiskelupaikkakunnalla useisiin homokavereihin. Hän liittyi Setaan ja kävi sen tilaisuuksissa. Hän kehui sitä niin paljon, että minäkin lähdin mukaan Setan toimintaan täällä meillä päin. Ja olen tutustunut moniin hyviin tyyppeihin. Myös lesboihin, kuten tuo mainittu tulevan lapseni äiti.

Niin kuin sanottu, sain jätkiä sänkyyn yllin kyllin. Monet ihastuivat kuulemma punaiseen tukkaani, pisamiin ja punaiseen sänkipartaani. Eikä iso jäntevän lihaksikas ruumiinikaan ole vastenmielinen. Minulle ne kohtaamiset olivat kuitenkin vain seksiä. Suoraan ja törkeästi sanoen, ne olivat silti minulle monipuolisen rakastelun oppiaikoja. Opin paneskelukavereiltani monenlaisia taitoja, hellyyttä, sopivaa rajuutta, kaikenlaisia tekniikoita ja asentoja, joihin liikunnallisena taivuin kepeästi. Törmäsin myös kaikenlaisiin enempi vähempi perverssion muotoihin. Ainoa johon vähän enemmän tykästyin, on kampejutut, siis nahkaa, työhaalareita, univormuja ja saappaita. Rakastuminen vain antoi odottaa monta vuotta.

Kerran isä otti nämä rakkaussuhdeasiat puheeksi. Hän halusi tietää, olinko löytänyt ketään hyvää tyyppiä, josta tykkäisin erityisesti. Hän jopa ehdotti, että toisin tyyppejä kotiinkin, ettei häntä häiritsisi. Suutuin ja tölväisin, ettei minuakaan häiritsisi, jos hän toisi naisiaan meille. Rupesimme huutamaan toisillemme naama punaisena. Isä räyhäsi, etteivät hänen seksiasiansa kuulu minulle pätkääkään. Minä tietysti karjuin, etteivätkä minun vastaavat myöskään kuulu hänelle. Tuijotimme toisiamme kiukkuisina kuin herhiläiset, kunnes räjähdimme nauramaan ja halasimme toisiamme. Ei niitä isän naisia ole näkynyt ja minäkin toin jätkiä meille vain, kun isä ei ole ollut kotona.

Sitten vähän vajaa kolme vuotta sitten isä pelästytti minut aivan saatanasti. Hän oli valitellut pari päivää huonovointisuutta ja epämääräisiä kipuja vatsan seudulla. Kehotin häntä menemään lääkäriin, mutta hän tyypillisenä suomalaisena miehenä vain vähätteli vaivojaan. Lauantaina kivut yltyivät niin koviksi, että isä vain kiemurteli sängyllä ja karjui kuin raivostunut leijona. Mittasin kuumeen, joka oli tosi korkea. Sanoin, että nyt kyllä soitan ambulanssin. Hän kielsi ehdottomasti. Niin sitten raahasin hänet autoomme ja kaahasin kuin hullu rallikuski sairaalan ensiapuun. Hänet vietiin lähes suoraan leikkauspöydälle, syy oli puhjennut umpisuoli.

Seuraavana päivänä kohtasin siellä sairaalassa tähän mennessä suurimman rakkauteni. Olin osastolla leikkauksesta toipuvan isäni vuoteen vieressä. Nojasin kyynärpäillä vuoteeseen ja pidin isän isoa kouraa omassani. Pyyhin kevyesti hänen leveällä peukalollaan poskipäitäni. Isä hymyili:

– Ai, sää muistat?
– Joo. Sun lohduttavat peukalot on mun ihanimpia lapsuusmuistoja.
– Mihin sää nyt lohdutusta tarvit?
– Jumalauta, sää pelästytit mut melkein hengiltä. Umpisuolen puhkeaminen on oikeasti tosi vaarallista. En tiedä, miten selviäisin, jos menettäisin sut.
– Voi rakas Aleksi, sää olet mies, kyllä sää selviät. Ja nythän et kuitenkaan menettänyt mua. Ei mua niin vain saa hengiltä.
– Älä pelleile.

Silloin huoneeseen tuli mies. Isän hoitaja. Helvetin komea tumma jätkä. Heti huomasi, että tuo on kuntosalin rakastaja. Hän hymyili valkoiset hampaat välkkyen:

– Ai, Anterolla onkin vieraita.
– Joo, tässä on mun poikani. Aleksi. Ja tää on mun hoitsu, Asad.
– Joo, moi.
– Terve, Asad sanoi ja sitten vain tuijotimme toisiamme, kunnes isä pukkasi minua olkavarteen.
– Niin, joo, tuota, mikä on tän mun isin vointi?
– Paranemaan päin. Leikkaus meni hyvin. Pöpöt on huuhdeltu vatsasta.
– Jep, nyt ei kun uusia myrkkyjä sisään ahmimaan, isä vitsaili sänkynsä pohjalta ja jatkoi minun tönimistä.
– Tuota, musta tuntuu, että olen nähnyt sut täällä sairaalassa ennenkin, Asad sanoi minulle.
– Öö, joo, ihan mahdollista. Opiskelen fysioterapiaa ja olen harjoittelumielessä kierrellyt osastoilla.
– No sitten me varmaan näemme jatkossakin, Asad hymyili taas kuin pilvetön taivas.
– Joo. Toivottavasti, osasin vain ähkyä.

Asad mittasi isän kuumeen ja sääti vähän tippapulloa. Jotenkin viivyttelevän oloisesti hän lopulta poistui. Jäin tuijottamaan hänen jälkeensä. Isä yskähti ja kun käänsin katseeni häneen, hän virnuili:

– No niin, iskepä siitä itsellesi mies.
– Mitäh?!
– Te olisitte upea pari. Kaksi isoa miehekkään komeaa korstoa.
– Älä hölötä! Mistä sää tiedät, onko tuo edes homo?
– Näinhän mää heti, miten se katseli sua. Ja sää sitä.
– Isä, me sovittiin, ettemme puutu toistemme seksielämään!
– Rakkauselämääsi ajattelinkin puuttua.
– Lopeta tai mää meen tuonne kansliaan ja isken sulle jonkun hemaisevan hoitajattaren.
– Ei! Armoa! Vaikka sulta se luultavasti onnistuiskin paremmin kuin multa. Mutta vakavasti puhuen, haluan vain, että löytäisit itsellesi jonkun, jota rakastaa, ja olisit onnellinen.
– Joo, joo, tajuan kyllä, mutta mää haluan hoitaa sen asian ihan itse.
– Tietenkin. Muuten, tuo Asad käy sairaalan kuntosalilla monta kertaa viikossa.

Näytin isälle keskisormea ja lähdin kotiin luvaten tulla taas seuraavana iltana koulun jälkeen. Ennen seuraavan illan vierailutuntia menin kuitenkin ensin sinne kuntosalille. Ja siellähän Asadkin oli. Hän tervehti minua iloisena. Siinä me sitten hetken hymyilimme toisillemme arastellen ja mielihyvää tapaamisestamme muka peitellen kuin idiootit, kunnes ryhdyimme auttamaan toisiamme painojen kanssa. Kumpikin yritti tehdä toiseen vaikutuksen voimillaan, rehki hikipäässä ja sitten kehui ihaillen toisen lihaksia. Upeaa toisen ruumiin palvontaa. Ja on Asadissa palvottavaakin. Hän on vähän minua lyhyempi, mutta vähintään yhtä harteikas. Lihakset istuvat komeasti sopusuhtaisessa vartalossa ja pitkähköissä raajoissa. Hän liikkuu notkean letkeästi. Hänellä on musta tuuhea tukka, joka on leikattu sivuilta ja takaa lyhyeksi. Suuria ruskeita silmiä kehystävät tosi pitkät ripset. Hänen jämäkällä leuallaan on lähes aina tumma sänki.

Asiaan pääsimme vasta pukuhuoneessa suihkun jälkeen. Hän kysyi vähän punastellen, haluaisinko lähteä hänen kanssaan parille kaljalle. Hyvä etten saanut hengityshalvausta ja meinasin hypätä saman tien hänen kaulaansa, mutta sanoin pääseväni vasta isän osaston vierailutunnin jälkeen. Sovimme, että tulisin yhteen pubiin seitsemän aikoihin. Kumpikin hymyili, että suupielet olivat revetä ja löimme yläläpyt.

Melkein leijuin ja tanssin isän luokse. Hän vilkaisi vielä märkää tukkaani ja virnisti:

– Taisit sitten käydä ensin kuntosalilla?
– Ööh… joo. Entä sitten?
– Ei mitään. Hyvä vain. Et sattumalta törmännyt Asadiin?
– Älä viitsi. Joo, törmäsin. Menemme tän jälkeen kaljoille.
– Hyvä, isä tarttui käteeni ja puristi sitä. – Mää pääsen huomenna kotiin. Lääkärin kierto on joskus ennen puolta päivää. Tuletko sen jälkeen hakemaan?
– Joo. Pääsen kyllä livahtamaan koulusta.
– Hienoa. Alahan nyt painua sinne kaljoille.
– Vierailutuntia on vielä jäljellä.
– Ala painua siitä! Ja pese lakanat!

Paska isä, ihanan paska isukki. Asad istui peräloosissa ja heilautti minulle kättä. Voi, miten komea hän oli. Hänelläkin oli musta nahkatakki, joka näytti vähän kiristävän hartioista ja hauiksista. Hain tiskiltä tuopin ja istuin häntä vastapäätä. Ehkä tarkoitin, ehkä en, mutta painoin oikean buutsini hänen sääreensä. Ja hän painoi takaisin. Koko sen siellä viipymämme tunnin ajan harrastimme pöydän suojassa jalkapeliä ja pöydän yli virnuilimme toisillemme. Toki myös juttelimme. Kerroimme taustoistamme. Asad on juuriltaan Irakin kurdeja, mutta on syntynyt Suomessa. Ja puhuu kuulemma paremmin suomea kuin vanhempiensa kieltä. Hän on kaksi vuotta minua vanhempi. Hän on maallistunut muslimi eli juo kaljaa, kuuntelee rokkia ja on homo. Tuota viimeistä meidän ei tarvinnut ääneen edes sanoa, se paistoi meidän katseissamme. Hänen perheensä – isä, äiti, veli ja kaksi siskoa – eivät suhtaudu hänen homouteensa kovinkaan suopeasti ja siksi hän huokaili, kun myöhemmin kerroin isäni asenteesta.

Lähdimme bussilla meille. Matkalla oli tosi vaikea pysyä erossa toisesta, kun ihan hulluna teki mieli kaulailla ja puristella toista. Kävimme välittömästi toistemme kimppuun, kun saimme oven kiinni ja eteisen valot palamaan. Puristauduimme tiukasti toisiimme ja kourimme toisiamme väkevästi niin, että nahkatakit vain natisivat. Suutelimme kiihkeästi ja näykimme toisiamme leukapielistä, kaulasta, korvalehdistä, joka puolelta. Horjahtelimme puolelta toiselle ja lopulta kaaduimme lattialle. Pyörimme toistemme kimpussa sinne tänne ja intohimoinen puuskutus oli jo melkoisen raskasta. Edellisestä panostani oli vain viikko, mutta silti Asad onnistui herättämään minussa niin valtavan himon, että menin ihan järjiltäni. Kumpikin oli niin kiihkoissaan, ettei malttanut olla pätkääkään hellä. Se meno oli yhtä molemminpuolista runnomista ja niin kovaa, etten ollut kokenut sellaista edes villeimpien nahka-skinijätkien kanssa.

Kun Asad oli allani runtattavanani, hän puuskutti:

– Tarttee saada juotavaa. Sopiiko?
– Joo, jos jatkamme sitten.
– Tietenkin. En päästä sua käsistäni, kun kerran kiinni sain.
– Enkä mää sua. Sää olet aivan upea mies.
– Niin sääkin, punapää.

Autoimme toisemme ylös. Menimme keittiöön ja joimme lasit jääkylmää vettä. Seisoimme siinä vastakkain ja koska kummallakin oli mahtavat seisokit, piti tietenkin tökkiä toista etumuksellaan. Hymyilimme toistemme silmille, joissa paloi kiimaiset katseet. Kuiskasin:

– Kai me harrastamme anaalia?
– Tietysti.
– Kumpi panee ensin?
– Minä tietenkin, Asad mulkaisi minua ihmetellen. – Olen sua vanhempi.
– Miten niin tietenkin?
– Vanhempi ei ole mies, jos antaa nuoremman panna itseään.
– Mikä hemmetin antiikkinen sääntö tuo on?
– Se tosiaan taitaa olla antiikista.
– Asad, mulle sää oot mies, vaikka panisin sua kuinka paljon. Eikö sua ole muka kukaan koskaan pannu?
– On toki. Ja tykkään siitä niinkin päin.
– Hyvä. Mää nimittäin aion kyllä nussia sua, vaikka olenkin nuorempi. Tietysti sää saat olla eka, mutta sen jälkeen mun kiimakeppini aikoo ehdottomasti tutustua sun pakaroittesi väliin.
– Heheh, säähän olet ihan rivo, komea viikinkini.
– Jep. Ja ole sinäkin.
– Lupaan sen. Mennäänkö saman tien alapesulle?

Potkimme saappaat ja housut vessan oven eteen lattialle. Asad istui pöntölle ensin ja suihkutti käsisuihkulla alapäänsä joka puolelta. Seisoin hänen edessään ja runkkailin kevyesti kovaa kaluani. Asad puristeli välillä toisella kädellä paksuja reisilihaksiani ja päästeli huokauksia katse tiukasti 18-senttisessä seisokissani. Vaihdoimme paikkaa. Kun istuin suihkuttamassa kulliani ja reikääni, Asad asettui eteeni vehje pystyssä. Arvelin sen olevan muutaman sentin omaani lyhyempi eikä se ollut yhtä paksukaan, mutta jännän sukkulan mallinen. Yhtäkkiä Asad tunki terskan huulilleni. Suukottelin sitä ja sitten ahmaisin koko vehkeen suuhuni. Lutkutin ja imin sitä himoissani. Asad hyrisi ja inisi. Hän alkoi lykkiä sitä nieluuni ja aika rajusti. Rupesin kakomaan ja päästin kyrvän suustani. Nousin pöntöltä ja hymyilin:

– Malttia, että sulla riittää puhtia varsinaiseen panoonkin.
– Ei pelkoa. Sitä riittää takuulla, Asad virnisti ja kaappasi minut halaukseen niin, että nahkatakit natisivat. – Mitä sanot, jos rakasteltaisiin nämä nahkatakit päällä?
– Vau, sää olet vielä nahkapervokin. Mahtavaa. Mää rakastan nahkakuteita.
– Niin määkin.

Jätimme saappaat ja housut siihen lattialle. Nousimme kaulakkain yläkertaan huoneeseeni, jossa minulla on just ja just kahden maattava sänky. Tuskin ehdimme sen viereen, kun Asad kaatoi minut sille mahalleni. Hän rojahti koko painollaan selkääni ja tarttui hiuksiini. Hän veti päätäni taaksepäin ja alkoi näykkiä kaulaani. Minä voihkin, kiemurtelin, valittelin ja kurkotin yöpöydän laatikosta liukasta öljyä ja kortsuja. Tunsin, kuinka Asadin kyrpä tökki malttamattomana pakaroitani ja haaroväliä. Ojensin hänelle kortsun ja öljyn ja mutisin, että hän pitäisi kiirettä, sillä minun perseeni parkuu hänen sauvansa perään. Hän nousi raskaasti hengittäen polvilleen ja minä kohotin lantiotani. Kurkin olkapääni yli ja olin pillahtaa itkuun, niin jumalaisen kaunis se nahkatakkinen, minuun reikääni keskittyvä jätkä oli. Hänen öljyisten sormiensa pyörähtely peräaukollani sai minut örisemään ja huokailemaan äänekkäästi.

Asad kiskaisi lantioni ylös niin, että minäkin olin polvillani. Hän alkoi työntyä minuun voimakkaalla sitkeydellä. Vaikka se patukka ei ollut suurin, joka minuun oli tunkeutunut, olin suunnattoman onnellinen, tämä tuntui niin järkyttävän hyvältä. Asad painoi kourallaan minun pääni tyynyihin ja murisi alkavansa nyt panna minua kunnolla. Ja jumalauta, sitä rynkytystä ja survontaa, välillä rauhallisempia vetoja ja sitten taas raivokasta paukutusta. Minä puhisin epämääräisiä nautinnosta, välillä karjuin tyynyyn hirveitä kirouksia. Asad läiski pakaroitani ja hakkasi kylkiäni. Hän painautui selkääni ja puristi kätensä rintakehäni ympärille. Nahkatakit hieroutuivat kiimaisenkuuloisesti vastakkain. Asadin nivuset lätsähtelivät tihenevään tahtiin pakaroihini ja perseestä kuului öljyistä litinää. Loppua kohti Asad muuttui aivan raivopäiseksi. Ihan kuin hänen kyrpänsä olisi halunnut tappaa minut. Silmäni muljusivat ekstaasissa enkä meinannut saada henkeä. Asad karjui, että nyt lähtee, nyt lentää. Pari kovaa survaisua ja Asad jäykistyi hetkeksi, kunnes putosi rentona selkääni. Hän puuskutti niskaani:

– Voi, Aleksi, tää oli mahtavaa. Yksikään perse ei ole tehnyt mulle ennen näin hyvää.
– Eikä yksikään kyrpä oo ikinä nussinut mua näin hyvin. Sää olet oikea sonni tai urosleijona.
– Heheh, nimeni viittaakin leijonaan. Paatko mua saman tien?
– Pidetään pieni paussi. Nautitaan jälkitunteesta.

Lepäsimme siinä päällekkäin hyvän tovin ja tasoittelimme tyytyväisinä hengitystä. Lopulta Asad sanoi, että hänen t-paitansa ja collegepuseronsa olivat nahkatakin alla hiestä märät. Niin oli minullakin. Nousimme ylös, riisuimme nahkatakit ja märät paitamme. Siinä ilkosillamme en voinut olla ihailematta Asadin upeaa kroppaa. Ja hän minun. Tuota pikaa pullistelimme lihaksiamme, vertailimme ja puristelimme niitä. Vähän muskelit tiukkoina töniskelimme toisiamme. Vielä pari suudelmaa ja niin olin valmis kiimaiseen panoon.

Pyysin Asadia asettumaan sängylle selälleen, sillä halusin nähdä hänen kauniin pärstänsä, kun nussisin häntä. Nahkatakit ja märät paidat jätimme vuoteen viereen, nyt rakasteltaisiin iho ihoa vasten. Asad kävi makuulle kiimaisesti virnistellen. Könysin hänen jalkopäähänsä ja nuolin sekä näykin molemmat kintut – karvoja piti välillä sylkeä – palleihin saakka. Siinä vaiheessa hän tarrasi tukkaani, hieroi naamaani varustukseensa ja puristi pääni vahvojen reisiensä väliin. Nappasin pallit suuhun ja lutkutin niitä. Sain Asadin vikisemään ja puristamaan päätäni entistä tiukemmin. Samalla liukastin hänen reikänsä ja kumitin kaluni. Tartuin hänen nilkkoihinsa ja taivutin jalat levälleen. Konttasin lähemmäs reikää, johon tähtäsin kovana sojottavalla kyrvälläni. Tärisin himosta melkein holtittomasti. Asetin terskan suolen suulle, mutta sepä ei auennutkaan. Ärähdin Asadille:

– Rentouta tää perseesi!
– En!
– Häh? Etkö aiokaan antaa mulle?
– Sun pitää todistaa, että sussa on miestä ottaa mut.
– Ei vittu, haluatko, että otan sut väkipakolla?
– Et takuulla pysty siihen.
– Saatana, tämä nuori sälli raiskaa sut vanhan miehen tuosta vain!
– Kaksi vuotta vanhemman vain.

Asadin silmissä paloi pirullisen ilkikurinen kiima. Hyvä on, minähän tykkään haasteista. Ponnistin kaikilla voimillani, Asad ähkäisi tuskaisesti ja minun terskani oli sisällä. Sitten tunkeuduin syvemmälle milli milliltä. Huhuh, minkälaisen tervetulojuhlan Asadin perse järjestikään minun 18 sentilleni, vastaan puristelua ja ahnasta nielemistä. Perillä pidin pienen paussin ja virnistin Asadille ilkeästi. Hän iski avokämmenellä poskeeni ja minä vastasin samalla mitalla. Hän tarttui nänneihini ja nipisti saatanan kovaa. Se tuntui hyvältä. Aloitin hyvin hitaan, sitkeän naimisen. Asadin naama ilmehti hämmästyksestä, raivoon ja ekstaasiin. Huomasin Asadin kalun jäykistyvän yhteiseen riemuun. Otin kouraani öljyä ja ryhdyin runkkaamaan häntä samalla, kun jatkoin nussimista. Kaverini kouristeli ja hänen päänsä heittelehti sinne tänne. Kun kalu heitti mällit navan tuntumaan, painauduin koko vartalollani hänen päälleen ja aloitin kunnon rynkytyksen koko ajan kiihtyvällä vauhdilla ja voimalla. Asad karjui jo suoraa huutoa ja hakkasi hartioitani ja kylkiäni. Minä puuskutin ja örisin kunnon uroksen murinaa. Mielipuolinen survontani huipentui loputtoman tuntuisiin sperman ampumisiin. Kumipussini ainakin täyttyi ääriään myöten.

Tasoittelimme hengitystämme hetken siinä päällekkäin. Vetäydyin ulos Asadin perseestä. Polvillani poistin kortsun, näytin sitä uupuneesti naureskellen miehelleni ja kun hän näytti kieltään, mäiskin täydellä kumipussilla hänen naamaansa. Hän murahti ja kaatoi minut viereensä makaamaan. Hän mutisi ilmeisen tyytyväisenä:

– Voi Aleksi, minun viikinkini, minun mieheni, kiitos.
– Läpäisin vissiin miehuustestisi?
– Täysin pistein ja enemmänkin. Suostutko toistekin tällaiseen testiin?
– Totta hitossa! Mutta täytyy sinunkin silloin todistaa miehuutesi mun perseelle.
– Tulet totisesti tuntemaan, miten kova mies mää olenkaan.

Nauroimme, kietouduimme halaukseen ja suukottelimme toistemme pärstiä loputtomasti. Siitä sitten heräsin, kun lihaksikas käsivarsi oli kietoutunut rintakehäni ympärille ja paksu reisi painautunut haaroihini. Asad oli vielä täydessä unessa. Vilkaisin herätyskelloa: varttia vaille kuusi. Pukkasin Asadia kylkeen ja kun hän raotti silmiään, sanoin:

– Huomenta, miesten mies. Moneenko menet töihin?
– Seitsemään. Huomenta sullekin, ihana viikinki.
– Sulla on tunti aikaa ehtiä töihin. Mää voin heittää sut autolla.

Seurasi pikaista sähellystä yhteissuihkussa. Järjestin Asadille korkkaamattoman hammasharjan ja omasta kaapistani puhtaat kalsarit ja t-paidan. Ehdimme syödä vielä aamiaisenkin. Kun istuimme autossa matkalla sairaalaan, Asad kysyi:

– Milloin tapaamme jatkossa?
– Isi pääsee puolelta päivin sairaalasta. Emme ehkä voi tavata tänään, kun mun pitää keskittyä iskän hoitamiseen. Mutta soitellaan ja mietitään tulevaa.

Sairaalan henkilökunnan ovella halasimme autossa nahkatakit natisten ja annoimme toisillemme pikaisen suukon. Koska minulla oli vielä pari tuntia aikaa ennen kuin kouluni alkoi, menin sinne kuntosalille raatamaan.

Oli sairaalassa isän huoneessa puoli kahdeltatoista. Lääkärikierto oli jo ohi ja isä oli saanut ohjeet jatkotoimista. Isän siviilit olivat vuoteen jalkopäädyssä ja autoin isää pukeutumaan – leikkaushaavan takia se on melko akrobaattista puuhaa. Isä pystyi kuitenkin pirullinen hymy huulillaan kysymään:

– Miten teidän pubi-iltanne meni Asadin kanssa?
– Ööö… ihan hyvin.
– Kai panit mun lakanat pyykkiin?
– Ei me sun sänkyä käytetty!
– Hauskaa olette kai kumminkin pitäneet?
– Joo, joo. Älä siinä utele typeriä.
– En, en. Mitä sää tykkäät siitä Asadista?
– Jumalauta, meinasin hermostua kunnolla, mutta sitten puhkesin hymyyn ja painoin katseeni lattiaan. – Mää tykkään siitä todella paljon. Se on tosi hyvä tyyppi, oikea tosi mies.
– Hyvä. Koska tapaatte seuraavan kerran?
– Ei ehditty sopia, kun tuli aamulla kiire. Soittelemme myöhemmin.

Siinä samassa Asad tuli sisään kotiutuspaperinivaska kourissaan. Hän hämmentyi hetkeksi, mutta puhkesi sitten hymyyn. Isä katsoi minua, rypisti otsaansa ja heilautti käskevästi päätään Asadia kohti. Kilttinä poikana tottelin heti isiä. Harppasin Asadin luo ja kaappasin hänet halaukseen. Hän järkyttyi niin, että pudotti paperit lattialle. Isä purskahti nauruun. Kun kumarruimme Asadin kanssa keräämään papereita, hörähdin hänelle:

– Isi käski.
– Kuule, Asad, mitä jos tulisit töitten jälkeen meille, isä ilmoitti hilpeänä. – Aleksi voi tulla hakemaan sut. Saunottaisiin ja syötäisiin.
– Isi, sää et saa saunoa vielä ainakaan viikkoon. Mää pesen sut muuten.
– Joo, Aleksi on oikeassa. Leikkausarven täytyy parantua ensin, Asad mumisi silmissään kertakaikkisen hätääntynyt katse.
– Mää tuun hakeen sut kolmen maissa, vai mitä?
– Mun piti mennä kuntosalille, Asad melkein vinkui kauhuissaan.
– Meillä on kellarissa pieni kuntosali. Te pojat voitte treenata siellä ennen saunaa, isä ilmoitti toimitusjohtajan äänellään. – Minun te ette kumminkaan anna vielä nostella painoja.
– Emme annakaan, ilmoitimme Asadin kanssa kuin yhdestä suusta, mikä sai meidät kaikki nauramaan helpottuneesti ja Asadin suostumaan saunailtaan.

Kotimatkalla kävin kaupassa täydentämässä ruokapuolta. Isä istui sen aikaa autossa. Kun palasin täysien kassien kanssa, isä katsoi minua jännästi ja puri huuliaan. Ärähdin:

– Ei sanaakaan Asadista!
– En minä mitään aikonut sanoa. Paitsi että Asad vaikuttaa tosi hyvältä tyypiltä.
– Se on hyvä tyyppi, mutta älä ala kuvitella mitään. Me ollaan tunnettu vasta pari päivää.
– Enhän mää mitään. Paitsi että te olisitte tosi komea pari.
– Nyt, äijä, lopetat!

Otin siltä parkkipaikalta äkkilähdön. Kotona autoin isän sänkyyn, tungin ruuat jääkaappiin ja panin pyykit pyörimään koneeseen, myös Asadin hikiset kamppeet. Ajattelin häntä. Hitto, kunpa meidän suhteestamme tulisi jotain. Itse ainakin olin jo ihan myyty. Asad on niin komea, seksi sujuu mahtavasti, hän oli kaikin puolin mukavan oloinen, vaikka emme tietenkään tunteneet toisiamme läpikotoisin, vielä. Isikin tykkäsi hänestä. Kun nyt ei säheltäisi liikoja, ettei Asad pelästy.

Olin autossa odottamassa, kun Asad pääsi töistään. Hän täräytti heti, kun istui viereeni:

– Onko mun pakko tulla teille? Mua hermostuttaa.
– On pakko, naurahdin. – Mikä sua hermostuttaa?
– Sun isä. Se on niin pelottavan näköinen, jotenkin kova. Vaikka oli kyllä helppo potilas.
– Joo noh, isä on kova äijä, mutta kuule, sisältä se on pehmeä kuin pullataikina. Ainakin ihmisille, joista se pitää. Ja sinusta se pitää.
– Mistä tiedät?
– Se yrittää väkisin tehdä meistä parin. Se on tehnyt sitä alusta alkaen.
– Ai? Entä sinä? Haluaisitko, että me olemme pari?
– Tuota, joo. Haluaisin. Entä sinä?
– Joo. Tykkään susta. Ihastuin jo silloin aiemmin, kun näin sua osastoilla. Mutta pitäisikö meidän edetä kuitenkin rauhallisesti, että oppisimme tuntemaan toisemme kunnolla, ettei tule yllätyksiä.
– Joo. Tietenkin, hymyilin autuaana ja muksautin häntä olkavarteen.
– Väkivaltainenkin vielä, hän naurahti. – Mun pitäis käydä nyt kotona hakemassa vähän parempia vaatteita.

Asad asui pienessä yksiössä sairaalan henkilökunnalle tarkoitetussa talossa. Asunto tuli minulle tutuksi seuraavan puolen vuoden aikana. Silloin eka kerralla ällistyin Asadin vaatevalintoja. Kauluspaita, silitetyt beiget reisitaskuhousut ja kaiken huipuksi sammaleenvihreä solmio! Puistelin päätäni ja kysyin:

– Miksi ihmeessä pukeudut noin tyylikkääksi?
– Sun isäsi kutsui minut teille. Se on virallinen vierailu. Silloin täytyy pukeutua asiallisesti.
– Sää olet tulossa meille saunomaan. Ei silloin tartte pukeutua noin. Isälläkin on taatusti vain t-paita ja verkkarit.
– Tämä on meikäläisten tapa, Asad ärähti suu mutrulla.
– Okei, okei.

Saapumisemme herätti isä päiväunilta – leikkauksista toipuminen ensi päivinä on uuvuttavaa – ja olin oikeassa, isällä oli vain t-paita ja verkkarit. Hän ei, kuten ei Asadkaan, kuitenkaan hämmentynyt pukukoodien sekaannuksesta. Isä toivotti kaverini lämpimästi tervetulleeksi. Järjestin meille välipalaa ja iltapäiväkahvit sillä puheella, että söisimme varsinaisen aterian illemmalla saunan jälkeen. Keskustelu oli aika hapuilevaa ja sitä ylläpiti lähinnä isukki, joka kyseli yleisluonteisia kurdien historiasta ja nykytilanteesta. Asad vastaili asiallisesti, mutta oli muutoin kuin hermoromahduksen partaalla – vävyehdokas ensi vierailulla, hehe. Minä puolestani ähkyin osaamatta puhua mitään, olin vain onnellinen, kun Asad oli siinä vierelläni.

Kahvin jälkeen autoimme Asadin kanssa isän sänkyyn ja panimme hänelle Almodovarin leffan pyörimään. Asad lupasi tarkastaa isän haavateipit, kun illemmalla pesisimme hänet ensin. Me jätkät painuttiin kellariin, jossa meillä on sauna, kodinhoitohuone, pari varastoa ja se kuntosalin tynkä. Kerroin, miten isä oli siellä opettanut minut tappelemaan pienestä pitäen. Asad nauroi ensin, kun selitin syyksi punatukkaisuuteni ja siitä johtuvan kiusaamisen estämisen. Hänestä oli kummaa, että niin hienosta asiasta kuin punatukkaisuus ketään kiusattaisiin. Mutta hän kertoi sitten, että hän oli harrastanut teini-iässä kuusi vuotta karatea samasta syystä ja samalla lihastreenejä. Maahanmuuttajan näköisenä tuli koko ajan haastetuksi tappeluihin. Hän oli tosin lopettanut armeijaan mentyään – hän siis on Suomen kansalainen. Silloin hän oli jo sen näköinen lihaskimppu, ettei kukaan enää haastanut hänen kanssaan riitaa. Tottahan se onkin; jos jätkällä on edes jonkinasteinen taito jossakin kamppailulajissa ja hiukka lihaksia, hänen itseluottamuksensa ja katu-uskottavuutensa näkyy hänen olemuksessaan niin, ettei nenille tulla niin helposti hyppimään. Meidän oli tietenkin pakko vähän virnistellen töniksiä toisiamme ja pullistella. Päätimme, että joskus kun isä ei olisi paikalla, mittelisimme voimiamme kunnon ottelussa.

Panimme tulet kiukaan alle – niin, meillä sauna lämmitetään puilla, vaikka muuten kotimme on digitaalinen ihme. Vähensimme vaatteita ja rupesimme nostelemaan painoja. Ylävartalot paljaina meidän oli tietenkin pakko hyväillä toisiamme ja suudella. Asad hermoili, josko isä voisi tulla alas juuri silloin. Rauhoittelin häntä, että isän suosikkielokuva oli se Naisia hermoromahduksen partaalla, jota hän juuri katsoi; sitä hän ei jättäisi kesken, vaikka sauna palaisi. Aloimme olla niin kiimassa, että kohta olisi pakko panna. Asad huohotti:

– Miten me pystyisimme naimaan salaa isältäsi?
– Pestään se ensin ja mennään sitten kaksin löylyihin. Voimme nussia lauteilla.
– Tulee hikinen pano.
– Jep. Mää voin salakuljettaa sinne kortsuja ja liukasteen.
– Entä äänet?
– Ei täältä ylös kuulu mitään. Eikähän meidän tartte ihan hulluna karjua, vaikka miltä tuntuis.
– Sun kyrpäs teki mut viimeksi ihan hulluksi, Asad kiusoitteli hymysuin.
– Okei, tukin sun turpas kouralla.
– Hehe, kuulostaa kiihottavalta.

Kun hieman rauhoituimme ja seisokit laskeutuivat, haimme isän pesulle kesken sen leffan. Hän osoitti Asadin ylävartalon lihaksistolle ansaittua ihailua, mutta muuten hän nolosteli ja äksyili, kun joutui meidän pesemäksi. Suomalaisen miehen tapaan häntä ärsytti olla muista riippuvainen. Me jätkät olimme kuitenkin ammattilaisia ja potilaan pesu kävi hetkessä. Kiikutimme isän sänkyynsä jatkamaan elokuvan katselua. Sillä välin, kun Asad vaihtoi isän siteen, minä kävin pikaisesti yläkerrassa hakemassa huoneestani ne naimavälineet.

Suorastaan lapsellisesti hihitellen riisuimme ilkosillemme ja kapusimme lauteille. Olimme kuin pikku pojat, jotka ovat tekemässä häijyyksiä aikuisilta salaa. Onneksi Asad rakastaa suomalaista saunaa. Heittelimme hetken löylyä, kunnes hiki alkoi kimaltaa ihoillamme. Rupesimme nuolemaan toisiamme, toisen suolainen hiki maistui hyvältä. Kietouduimme hieman kosteannihkeään halaukseen, söimme toistemme kaulaa ja painoimme huulet intohimoiseen suudelmaan. Patukkamme olivat hetkessä panokunnossa. Kellistin Asadin alleni ylälauteelle. Hieroimme kyrpiä vastakkain. Tärisimme molemmat hurjassa kiimassa. Asad anoi minua jo tunkemaan pamppuni häneen. Kurkotin kortsun ja liukasteen keskilauteelta ja kohottauduin sen verran, että sain kumin paikalleen. Asad nosti jalkansa pystyyn ja painoi kantapäät kattoon. Reikä supisteli silmilleni kutsuvasti. Liukastin sen nopeasti. Painoi terskan aukolle ja kumarruin mieheni ylle. Hän huohotti ja inisi malttamattomana. Sitkeällä työnnöllä tunkeuduin niin syvälle Asadiin kuin pääsin. Hän vapisi, mutta sai perseensä antamaan kalulleni mahtavan hoidon. Olin purskahtaa itkuun. Asad laski jalkansa selkääni ja potki sitä. Sain siitä vauhtia ja jyskytin niin, että lauteet natisivat. Kumpikin puri leukansa tiukasti kiinni, ettei tulisi huutaneeksi liian kovaa. Suustamme turskahteli vain kuumaa huohotusta. Asad repi punaista tukkaani ja läpsi poskiani. Kiimoissani aloin takoa hänen persettään rajulla voimalla. Yllättäen ja liian nopeasti minä laukesin holtittomasti sätkien. Yritin vetäytyä Asadista, mutta hän puristi kaluani tiukasti niin, että sain pari melkoista horkkakohtausta. Pääsin viimein irti ja laskeuduin alas lauteilta. Haukoin henkeä ja katsoin Asadia:

– Sorry, että tulin niin nopeasti. Ethän pettynyt?
– Tyhmä. En tietenkään. Pikapanot on välillä tosi kiihottavat.
– Ai. Tuu nyt paneen mua. Täällä alhaalla on vähän viileämpää.

Hän tuli ja pani. Eikä se ollut mikään pikapano. Nojasin keskilauteeseen ja värisin. Tuntui, että hänen kyrpänsä rääkkäsi minua tuntitolkulla. Mieletön tunne! Lauteet huojuivat. Välillä vain lepuutin itseäni ja horjahtelin työntöjen tahdissa, välillä tein töitä antaakseni hänelle mahdollisimman suuren nautinnon. Asad otti minut loistavan aggressiivisesti ja kähisi kirouksia. Minä uikutin muka avuttomana. Kun hän viimein laukesi hurjan laukan päätteeksi, olimme varmaan valuttaneet lauteille ja lattialle joka ainoan hikipisaran, joka meistä oli mahdollista irrota.

Istuimme kaulakkain alalauteelle. Emme jaksaneet sanoa sanaakaan, emme edes suukotella, mutta molempien silmät todistivat syvästä tyydytyksestä.
Kun hengityksemme oli tasaantunut, menimme suihkuun. Hävitin molempien kortsut viereisen vessan pönttöön. Kävimme vielä jälkilöylyissä, mutta sen jälkeen pukeuduimme. Otin kuivurista ne Asadin puhtaat kalsarit ja t-paidan. Itse salakuljetin liukasteen huoneeseeni, kun menin hakemaan puhtaita kalsareita. Sitten keskityimme viihdyttämään isää. Tai minä siis ryhdyin laittamaan ruokaa – purjo-perunakeittoa ja salaattia paahdetun ruisleivän kera. Isä kysyi puolihuolimattomasti Asadilta:

– Oliko hyvät löylyt?
– Öyff… Joo, oli. Mää tykkään saunasta, Asad sai hönkäistyä ja minä huomasin isän silmissä velmun ilmeen.
– Sitten tulet varmaan toistekin saunomaan?
– Tietenkin Asad tulee, ärähdin ja rypistin isälle kulmiani tyyliin ’älä ala säätää mitään’.
– Olet aina tervetullut, kun sinulla on aikaa, isä jatkoi minusta piittaamatta. – Minkälaisia vuoroja teet?
– Kolmivuorotyötä se on. Huomenna onneksi vapaapäivä, Asad tavoitteli asiallisuutta.
– Niinkö? Sittenhän sinä jäät meille yöksi. Saat oman vierashuoneen, jos haluat. Vaikka ymmärsin, että te mahdutte kaksin Aleksin sänkyynkin.
– Isä! Älä ole moukka! Ja jos Asad haluaa jäädä, se tietenkin nukkuu mun vieressä.
– Anteeksi suuri suuni, isä teeskenteli viatonta.

Asad oli tulipunainen naamaltaan eikä meinannut saada henkeä. Kyllä hän lopulta suostui yöpymään meillä. Mutisi minulle myöhemmin, että isäni on ihan hullu, mutta kiva hullu eikä enää niin pelottava. Illan lojuimme olohuoneen sohvilla kolmistaan ja tuijotimme telkkua, Asad ja minä vierekkäin. Yön vietimme minun sängyssäni, mutta emme enää naineet. Oli silti aivan ihanaa uinua puhtaissa lakanoissa kietoutuneena saunan puhtaaseen upeaan mieheen. Omassa kodissa, ilman paljastumisen pelkoa.

Aamulla jouduin kiitämään opintoihini. Asad jäi meille isän kanssa, koko päiväksi. Kaverini oli hoitanut leikkaushaavaa. Muuten, normaalisti – jos tulehtunut umpisuoli ylipäätään leikataan – haava on ihan pieni, mutta puhjennut suoli vaatii isohkon leikkaushaavan. Kun tulin kotiin iltapäivällä, minua odotti valmis ruoka ja kaksi hilpeää äijää. He olivat jutelleet kaikesta mahdollisesta, joista kuulin osan myöhemmin molemmilta. Isä tykästyi Asadiin todella ja varoitti minua tyrimästä suhdettamme. Minä tietysti ärsyynnyin mokomasta, ei ollut pienintäkään aikomusta sössiä suhdettamme. Päinvastoin olin koko lailla rakastunut, tunnustin itselleni ja vähän myöhemmin Asadille. Tämä puolestaan vannoi tuntevansa samoin minua kohtaan. Hän ei paljastanut kaikkea, mitä oli isän kanssa jutellut, mutta rutisti minua tiukasti ja sanoi, että minulla oli maailman paras isä. Noh, senhän tiesin ennestään itsekin. Sen sijaan hän murehti, ettei hänen perheensä ikinä voisi käsittää hänen homouttaan.

Illalla vein Asadin autolla hänen kotiinsa. Siellä rakastelimme kolmisen tuntia nahkatakit päällä. Hemmetin villiä ja hauskaa menoa! Perseeni oli kipeä pari päivää ja kullini aivan voimaton yhtä kauan. Siis seuraavaan seksitapaamiseemme. Semmoisena suhteemme jatkui puoli vuotta. Rakastelua vuoroin Asadin luona vuoroin meillä. Kerran kun isä ei ollut kotona, otimme sen voimienmittelymatsin kuntohuoneen matoilla. Ei mitään nyrkkeilyä eikä karatetemppuja, joita Asad on kyllä myöhemmin minulle opettanut. Sillä eka kerralla harrastimme alastonpainia ja se päättyi ratkaisemattomaan, kun kummallakin kyrpä seisoi niin kovana, että oli pakko keskeyttää nainnin ajaksi.

Asadin perheeseen en tutustunut silloin, vaikka kyselin siitä mahdollisuudesta. Hän meni vaikeaksi, kun asia tuli puheeksi. Hän selitti, että homous oli heillä kauhea häpeä. Heillä ei ollut kuulemma edes sanaa homoudelle, vaikka kaikki tiesivät sellaista harrastettavan ja monet tunsivatkin homoja. Mutta hänen omassa perheessään se oli aivan pois suljettu mahdollisuus.

Sitten yksi torstaiaamu, kun Asadilla oli vapaapäivä ja minun oli kiiruhdettava kouluun. Olimme viettäneet panorikkaan yön hänen asunnollaan. Olin juuri saanut puetuksi ja lähdössä reppuselässä, kun ovikello soi. Asad kurkkasi ovisilmästä:

– Voi hitto, se on Yssuf.
– Kuka se on?
– Mun isoveljeni. Mitä se näin aikaisin täällä tekee?
– Epäileekö se sua homoksi?
– Joo. Ja se on uhannut hakata mut, jos se löytää mut jonkun jätkän kanssa.
– Onneksi mulla on jo vaatteet päällä, kuiskasin vähän huvittuneena.
– Joo. Lähde heti, kun mää päästän sen sisään.
– Okei. Esittele meidät kuitenkin.

Asad avasi oven. Rapussa seisoi hieman pienempi versio Asadista. Yssuf hämmästyi minut nähdessään. Asad söpötti nopeasti:

– Yssuf. Mitä sää täällä teet tähän aikaan?
– Muuten vain tulin sua kattoon, kun susta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään, se veli murahti ja mulkaisi aika pahannäköisesti mua.
– Joo, on ollut työkiireitä. Tässä on muuten mun kaveri Aleksi, fysioterapeutti. Ja tää on mun veli, Yssuf.
– Ai, moi, köhäisin ja yritin reipasta teeskennellen ojentaa käteni kättelyyn; Yssuf ei edes vilkaissut kouraani. – Joo, mun tartteekin tästä lähteä. Soitellaan.

Piinallinen tilanne. Varmaan samalta tuntuu äijästä, jonka naapurin mies löytää vaimonsa sängystä. Ajoin koululle, vaikka sinne oli vain kolmesataa metriä. Ensimmäisellä luentopaussilla soitin Asadille:

– Moi. Onko sun veli vielä siellä?
– Ei. Kuule…
– Epäilikö se jotain?
– Joo. Se huusi mulle hulluna. Kielsi mua enää ikinä tapaamasta sua.
– Eihän se sellaista voi määrätä!
– Niin se itse uskoo. Ja varmuuden vuoksi veti mua nyrkillä naamaan.
– Ei helvetti! Sattuiko pahasti?
– Ei. Huulesta tuli vähän verta, ei muuta.
– Saatana, mää tapan sen jätkän. Mää tuun heti.
– Ei, älä se varmaan jäi pihalle vakoileen. Ainakin se uhkas niin.
– Mää en sitä pelkää. Nähdään kohta.
– Älä…

En jäänyt kuuntelemaan, mitä asiaa Asadilla vielä olisi ollut. Minä juoksin sen kolmesataa metriä, kun ajattelin, että auton kanssa sähläämiseen menisi liikaa aikaa. Näin sen veljen istumassa sinisen Skodan kuskin paikalla. Sen pää oli alaspäin, oli kännykkää räpläämässä. Se ei huomannut minua. Iskin nyrkillä konepeltiin. Yssuf säikähti ja nosti päänsä. Astuin hänen puoleisen oven viereen ja iskin sivulasin sisään. Tyyppi säikähti niin, että pudotti kännykkänsä. Hän silmänsä olivat pystyssä kauhusta. Repäisin oven auki ja koska hänellä ei ollut turvavyö kiinni, tempaisin hänet kauluksesta ulos. Painoin hänet autoa vasten ja vedin täysillä häntä lättyyn. Hän ukisi jotakin. Minä karjuin hänelle:
– Sää, saatanan vitun mulkvisti, oot lyönyt Asadia!
– Se… se on mun veljeni.
– Ja minun paras kaverini ja sää et sitä lyö! Etkä määräile!
– Se on homo…
– Niin oon, vittu, määkin ja rakastan sun veljeä, sähisin ja sanojeni vakuudeksi vedin oikean koukun hänen palleaansa, mikä sai hänet haukkomaan kalpeana henkeä. – Sää jätät Asadin rauhaan! Onko selvä?
– Juu-uuh…

Aioin jatkaa vielä vähän sitä kurittamista, mutta yhtäkkiä minut tempaistiin olkapäästä ympäri. Asad puuskutti vitivalkoisena:

– Aleksi, päästä se! Riittää jo!
– Oletko varma? Ei vittu, sun huules on turvoksissa.
– Mää olen ihan ok.
– Vittu, mikä vastenmielinen veli sää oot, sähähdin Yssufille ja sysäsin hänet sisään autoon. – Et ole mikään mies.

Veljekset vaihtoivat vielä muutaman sanan kotikielellään, mutta Asad ei koskaan ole kääntänyt niitä mulle. Yssuf kaasutti tiehensä melkoista kyytiä. Me menimme kaulakkain Asadin kämpille. Tärisin kiihdyksissä enkä meinannut rauhoittua ollenkaan. Yritin silittää Asadin turvonnutta huulta, mutta hän sähähti, että se on ihan kunnossa. Lopulta hän ei keksinyt minun tyynnyttämiseksi kuin pakottaa minut naimaan itseään. Sanoisin, että rakkauden täyteisin rakastelumme siihen mennessä. Minun raivohormonini karkotettiin hellästi. Jälkeenpäin haimme auton ja menimme meille – Asadilla oli seuraavakin päivä vapaata.

Se seuraus tästä sinänsä typerästä välikohtauksesta oli, ettei Yssuf ole enää koskaan uhonnut meille. Eihän se tietysti kovin suopeasti ole katsellut meitä niinä harvoina kertoina, kun olemme jossain sukujuhlissa tavanneet. Toinen seuraus oli sitten aivan mahtava. Asad muutti meille. Nimittäin, kun isä sai kuulla, mitä oli tapahtunut, hän vaati, että Asad muuttaa meille ja että me kaksi karskia kyyhkyläistä alamme viimeinkin elää yhdessä. Meni pari päivää suostutella Asad tähän järjestelyyn.

Meillä riittää tilaa, liki 300 asuinneliötä kahdessa kerroksessa ynnä kellari saunoineen, kuntohuoneineen ja varastoineen. Yläkerran neljä isoa huonetta ja kylpyhuone tulivat meille, isä asuu alhaalla. Hän siirsi makuuhuoneensa talon toiseen päätyyn keittiön viereen ja me otimme makuuhuoneeksemme ison huoneen ylhäältä toisesta päädystä. Järjestelyn tarkoitus oli, ettei isä häiriinny meidän rakasteluäänistä. Emme me silti ole kovin rajua paneskelua harrastaneet, kun isä on kotona.

Kun sitten saimme Asadin tavarat paikoilleen ja hän oli muutenkin asettunut aloilleen ja tunsi olonsa kotoisaksi, isä halusi järjestää tupaantulijaiset. Ne pidettiin ensin vain Asadin perheelle, joka oli suhtautunut poikansa muuttoon hyvin varauksellisesti – Yssufin takia veikkaisin. Vain äiti ja isä tulivat, sisarukset eivät vielä silloin. Asad sanoi, että vanhemmat tulivat tarkastamaan kotimme siveystason. Vanhemmat muuten puhuvat oikein hyvää suomea, olivathan he asuneet täällä jo pitkästi yli kaksikymmentä vuotta. Aluksi he arastelivat, mutta puhkesivat lopulta hymyynkin, kun isäni pääsi touhotuksessaan kunnon vauhtiin. Hän halusi tehdä hyvän vaikutuksen ja vakuuttaa vieraamme, että tämä on meidän poikien kannalta paras ratkaisu. Yläkertaa ei vieraille esitelty, sillä Asadin mukaan niin intiimiä paikkaa kuin makuuhuone ei ollut sopivaa näyttää muille. Minun sukulaisilleni – siis isovanhemmilleni, tädille, hänen miehelleen ja serkuilleni – se intiimein huonekin näytettiin. Talo oli heille muutenkin jo tuttu, samoin kuin homouteni, mitä sitä salailemaan.

Pari vuotta tässä on nyt mennyt kolmen miehen huushollissa. Minä olen hemmetin onnellinen ja samaa vakuuttavat omasta puolestaan myös isä ja Asad. Pääasiassa kaikki on sujunut sopuisasti. Tai noh, tietenkin me riitelemme, kuka kenenkin kanssa milloin mistäkin. Parasta on, että isä ja Asad uskaltavat nykyään häpeämättä huutaa toisilleen naama punaisena, jos ovat jostakin eri mieltä. Me nuoret sällit treenaamme kuntohuoneessa aina, kun sopiva väli löytyy. Kun olemme kaksin kotona, alastonpainimme päättyy aina hikiseen paneskeluun. Asad on opettanut karaten alkeita myös isälle, joka innoissaan harkitsi yhdessä välissä alkaa treenata lajia tosissaan jossain urheiluseurassa – vielä hän ei ole aloittanut.

Pavelle soitin aikoinaan heti, kun aloimme seurustella Asadin kanssa. Kerroin, että olen rakastunut. Se koiranleuka kysyi, onko se niin vakavaa, että hänen olisi syytä tulla mustasukkaiseksi. Ilmoitin, että olisin syvästi pettynyt, jos hän ei moista vastenmielistä tunnetta tuntisi – en paljastanut, että olin itsekin tuntenut sellaista tunnetta, kun hän oli löytänyt sen Pekan. Pave kuitenkin iloitsi puolestani ja onnitteli. Olin kertonut hänestä Asadillekin, joka halusi happamana tietää, oliko suhteemme ollut vakava. Olin saada turpaani, kun myönsin niin olleen. Asad ei meinannut rauhoittua, vaikka kuinka selitin, että rakkaus lapsuudenystävään on eri asia kuin rakkaus aikuiseen mieheeni. Kun he sitten viimein tapasivat, he alkuun selvästi kyräilivät toisiaan. Ovat sitten myöhemmin tulleet ihan hyviksi kavereiksi. Pave jopa uhkaili vetää minua turpaan, jos kohtelisin Asadia huonosti. Ei ole tarvinnut. Paitsi että olemme treenanneet kolmistaan, kun Pave on käynyt kotonaan tuolla pensasaidan takana.

Nyt olemme sitten kertoneet isälle siitä vauvasta, jonka laskettu aika on noin kuukauden päästä. Äiti eli Silja on juuri valmistunut kauppatieteiden maisteriksi. Minäkin muuten valmistuin jo ja työskentelen keskussairaalassa neurologisilla osastoilla. Tutustuin – ja Asad myöhemmin – Siljaan ja hänen japanilaistaustaiseen avopuolisoonsa Hanaan vuosia sitten Setan bileissä. Silja ja Hana kertoivat haluavansa lapsen tai pari. Tunnustin itsekin kaipaavani isäksi; olihan minulla loistava esikuva omassa isässäni. Niin sitten luovutin siementäni käytettäväksi. Ehdoksi panin isyyteni tunnustamisen ja yhteishuoltajuuden. Keinohedelmöitys onnistui hyvin. Tässä sitä nyt ollaan. Asad ja minä emme meinaa pysyä housuissamme. Olemme kertakaikkisen innoissamme tulevasta isyydestämme.

Pari viikkoa sitten päätimme, että nyt on aika kertoa uutinen minun isällenikin. Ensin laitoimme hyvän päivällisen. Sen jälkeen työnsin isän käteen konjakkilasin ja istutin hänet sohvaan. Asetuimme seisomaan hänen eteensä vaivoin naurua pidätellen. Isä mulkoili meitä:

– No niin jätkät, mikä teitä vaivaa? En osta teille moottoripyöriä. Tappaisitte vain niillä itsenne.
– Ei kun meillä on ihan muuta asiaa, minulta meinasi pokka pettää täysin, Asad tirskui vierelläni jo ihan hulluna.
– Kakaiskaa jo ulos! Rahaako tarvitsette?
– Meistä tulee isiä. Tai siis biologisesti musta. Asadista muuten.
– Täh? isä tuijotti meitä silmät selällään.
– Me saadaan lapsi. Ja sinusta tulee isoisä.
– Höhöh, kumpi teistä muka on raskaana?

Me räjähdimme Asadin kanssa aivan hillittömään nauruun. Kierimme pitkin lattiaa toisiimme kietoutuneena. Kun maltoimme katsoa isää, kauhistuin. Hän istui valkoisena kuin lakana, konjakkilasi tärisi toisessa kädessä, toinen käsi oli painunut suulle ja kyyneleet valuivat valtoimenaan isän poskilla. Pomppasin ylös ja syöksyin isän luo. Pyyhin kyyneleet omilla peukaloillani ja kuiskin:

– Isä rakas, se on totta. Tähän taloon tulee vauva. Siis yhteishuoltajuudessa, ei koko aikaisesti.

Isä kaappasi minut tiukkaan halaukseen ja viittoi Asadinkin mukaan siihen isohaliin. Kesti hyvän tovin ennen kuin isä pystyi puhumaan. Saimme selittää koko kuvion niin maan perusteellisesti. Silja ja Hana olisi pitänyt kutsua kylään saman tien, mutta se onnistui vasta seuraavana lauantaina. Helkkari soikoon, minkälainen hössöttäjä isästä paljastui. Olikohan hän ollut samanlainen, kun minä olin ilmoittanut olevani tulossa. Varastosta kaivettiin minun vanha pinnasänky, vanhoja vaatteita, leluja ja vastaavaa. Isä olisi halunnut lastenhuoneen oman makuuhuoneensa viereen, mutta siihen emme suostuneet. Vetosimme isän velvollisuuteen pomppia yöllä ylös, kun vauva inahtaa. Lupasimme, että isoisä saa kyllä osallistua vaippojen vaihtoon ja vauvan pyllyn pesuun.

Kun Silja ja Hana tulivat, isä halasi molemmat melkein hengiltä. Hän on valmis palvomaan maata heidän jalkojensa alla. Tuntui, ettei mikään ollut kyllin hyvää Siljalle. Isä yritti jopa houkutella naisia meille asumaan, koska meillä olisi kyllä tilaa. He eivät kuitenkaan suostuneet. Voi olla, etteivät olisi saaneet sen siunaamaa rauhaa. Isä myös lupasi palkata tuoreen kauppatieteen maisterin firmaansa, jahka tämä pääsee äitiyslomalta. Sinänsä hyvä asia, kun Silja ei ollut toistaiseksi onnistunut löytämään töitä.

Isä tuossa laskeskeli, että vauva olisi kyllin vanha nimenantojuhliin samoihin aikoihin, kun hän itse täyttää 50 vuotta. Yhdet juhlat, kaksi syytä, hän keksi. Nimeä ei vain ole vielä kukaan keksinyt. Silja ei halunnut etukäteen tietää edes vauvan sukupuolta. En kyllä minäkään. Eikä Asad.

Että tämmöistä. Upean isin pojalla menee hyvin.

2 kommenttia viestissä: “Isin poika”

  1. Hiekkalinnaprinssi says:

    Ei maailma mikä tarina. Aivan ihana! Toki jotain pieniä teknisiä klikkejä löytyy, mutta tää on eka novelli ikinä, jonka tarina on saanut mut hymyilemään ja nauramaan. Tää pelasti päivän jos toisenkin. Toivottavasti samaa tyyliä saa joskus vielä lukea kovienkin kansien välistä.

  2. Joonas says:

    Kiitos. Aivan upeasti kirjoitettu ja hyvin etenevä tarina. Todenmukainen, kiihottava ja koskettava. Tästä jäi niin hyvä mieli. Isot kiitokset tästä!

Kommentoi

top