search
top

Risteilyllä rietastelua (osa 2)

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (75 votes, average: 3.23 out of 5)
Loading...

Minnan katse käännähteli eri pöytäseurueista toiseen hänen yrittäessään saada selville, ketä tai paremminkin keitä oli tarkoittanut kuiskauksellani. Useammastakin pöydästä hänen katseeseensa vastattiin ja parista viittilöitiin Minnaa liittymään seuraan. Minna kuitenkin kääntyi puoleeni ja sanoi: “Mä luovutan, mitä sulla nyt taas on mielessäs?” Naurahtaen vei käteni Minnan pakaralle ja puristin sitä kevyesti vastaten hänelle: “Ei mulla mitään erityistä ole vielä suunnitelmissa tai mielessä, mutta katotaan nyt onko täällä jollakulla jonkinlaista ajatusta.” Vilkaisin samalla muutaman pöydän suuntaan ja ainakin parissa oli selkeästi pantu merkille käteni ja erityisesti se, mitä sillä tein.

Jonkin aikaa siemailimme juomiamme ja juttelimme pikkutuhmia, sen minkä discon metelissä voimme. Samalla toisinaan hyväilin Minnan vartaloa sen pahemmin tekojani peittelemättä, kunnes oma lasini oli tyhjentynyt. Tarjouduin hakemaan Minnallekin lisää ja niin suuntasin baaritiskin suuntaan. Saatuani tilattua itselleni hyvän, savuisen viskin ja Minnalle tämän haluaman drinkin, kääntyi viereeni tullut mies puoleeni. Tunnistin tämän toiseksi jo saapuessamme huomaamistani tummista miehistä. Tämä esitäytyi englanniksi ollen Charles ja seuralaisensa olevan hänen poikansa ja samaan hengenvetoon Charles totesi huomanneensa Minnan seksikkään olemuksen ja kuinka häntä ei näyttänyt ujostuttavan julkinen hyväilyni. Esittelin samoin itseni ja hieman naurahtaen vastasin, ettei Minna suinkaan ujostellut esitellä vartaloaan oikeanlaisessa tilaisuudessa tai seurassa. “Onhan hänellä mitä näyttää.”, vastasi Charles ja jatkoi: “Itse asiassa ihailimme poikani kanssa hieman kateellisenakin kuinka Minna antoi sinun hyväillä itseään lähes täydessä baarissa.” Saatuamme molemmat juomamme Charles kysyi, haluaisimmeko liittyä hänen ja poikansa seuraan. Arvasin miehellä olevan ainakin osittain taka-ajatuksena päästä katselemaan Minnaa lähempää, mutta koska arvelin miehen olevan kunnollinen, suostuin tämän ehdotukseen ja palasin pöytäämme Minnan luokse.

Ojensin Minnalle tämän drinkin ja kerroin samalla saamastani kutsusta ja käänsimme katseemme Charlesin ja tämän pojan suuntaan ja tarkastelimme hetken parivaljakkoa. Heidät kyllä tunnisti isäksi ja pojaksi, sen verran samaa näköä molemmissa oli. Charlesin iäksi arvelin jonkin verran alle 50, ehkä siinä 45 hujakoilla ja poika olisi vähän parinkymmenen paremmalla puolella. Molemmat olivat keskimittaisia ja hyväkuntoisen näköisiä, ei mitään salihirmuja mutta itsestään huolta pitäviä miehiä. Myös pukeutuminen oli siistiä mutta huoletonta, kummallakin oli tummat housut sekä hillityn värinen kauluspaita. Miehiä katsellessamme näimme Charlesin kumartuvan poikansa puoleen kertoen jotain. Leveä hymy ilmestyi pojan kasvoille, joten arvelin tämän juuri saaneen kuulla, kenet heidän seuraansa oli pyydetty. Minna katseli hetken kaksikkoa, hymyili näiden suuntaan ja kääntyi sitten puoleeni: “No, mennään sitten, ihan mukavan näkösiä.” Tartuimme laseihimme ja astelimme muutaman metrin päähän neljän hengen pystypöytään, jonka ääressä Charles poikansa kanssa istui. Ohjasin Minnan istuutumaan Charlesin viereiselle jakkaralle jääden itse seisomaan pöydän päätyyn Minnan viereen ja esittelin Minnan kaksikolle. Charles tarttui Minnan käteen kertoen nimensä. Huomasin miehen pitelevän Minnaa kädestä hieman tarvittua pidempään samalla tätä silmiin katsoen, mutta irrotti sitten otteensa ja esitteli poikansa Billiksi. Minnan ojentaessa kätensä Billin suuntaan tämä nousi seisomaan kuin ylettääkseen paremmin, mutta samalla taktisesti siirtyi istumaan suoraan Minnaa vastapäätä. “Pelimiehiä.”, ajattelin hymyillen mielessäni miesten elkeistä ja arvelin, että tämä voisi johtaa vielä vaikka mihin.

Hetken aikaa juteltuamme kysyi Bill matkamme tarkoitusta, olimmeko mahdollisesti juhlistamassa jotain erityistä, lomailemassa vai työmatkalla. Vastasin, että olimme vain liikkeellä pitämässä hauskaa ilman mitään suurempia suunnitelmia. “Katsotaan, mitä eteen tulee ja mennään fiiliksen mukaan!”, lisäsi Minna imaisi pillillä juomastaan vilkaisten samalla ensin minuun ja nyökätessäni kevyesti käänsi Minna katseensa ensin Charlesin ja sitten Billin suuntaan hieman hymyillen. Minulta ei jäänyt huomaamatta nopea vilkaisu, jonka isä ja poika toisilleen loivat ennen kuin he siirsivät taas katseensa Minnan suuntaan. “Entäs te?”, kysyin vastakysymyksen ja jatkoin: “Mikäs teidät on tänne laivalle tuonut houkutusten ääreen?”. Charles kertoi, että hän on aikanaan eronnut Billin suomalaisesta äidistä tämän kyllästyttyä miehen jouduttua jatkuvasti matkustelemaan työnsä vuoksi ja lopulta mies oli muuttanut kokonaan ulkomaille työnsä perässä. Samalla yhteys poikaan oli katkennut ja vasta nyt, Billin ollessa jo päälle parikymppinen aikuinen mies oli Charles muuttanut takaisin Suomeen. Kaksikko oli opetellut tuntemaan toisensa uudestaan, tosin nyt he olivat enemmän kaverukset kun isä ja poika, mikä ei kuulemma kumpaakaan häirinnyt. “Ja kyllä tuon omaksi pojaksi kuitenkin tunnistaa, samanlainen naistennaurattaja kuin itsekin olin tuossa iässä!”, naurahti Charles lopuksi. “No et sinäkään ole pois kääntynyt, jos naisia on seuraan lyöttäytynyt!”, hekotteli Bill vuorostaan isälleen. “Minkäs sitä luonnolleen voi.”, totesi Charles vielä. “Kaunis nainen on kaunis nainen, ja nyt meillä onkin todellinen kaunotar seurassamme.”, flirttaili Bill katse Minnaan kiinnittyneenä ja kohotti lasiaan maljaksi. Minnan kohottaessa omaa lasiaan vastaukseksi kiedoin käteni tämän vyötärölle ja sanoin: “Siinä olet todellakin oikeassa.” ja Minnan laskiessa lasinsa pöydälle kurotin suutelemaan tämän kaulaa saaden Minnan huokaisemaan kevyesti. Tämä ei jäänyt kummaltakaan mieheltä huomaamatta ja he vilkaisivatkin taas nopeasti toisiaan kevyesti virnistäen.

Olin jutellessamme siemaillut viskini loppuun ja päätin hakea uuden ja lähtiessäni tiskiä kohden huikkasin Minnalle vielä silmää iskien: “Älä tee mitään, mistä mä en tykkäis.” Päästyäni tiskille jonottamaan vuoroani vilkaisin vielä pöydän suuntaan ja huomasin kuinka Bill oli noussut tuoliltaan ja siirtynyt nyt paikalleni Minnan vierelle. Kolmikko jutteli keskenään toistensa puoleen kurotellen ja Minnan näin tarjosi tahattomastikin miehille hyvän näköalan mekkonsa etumukseen. Jutellessaan miesten kädet ikään kuin vahingossa myös hipaisivat vähän väliä Minnaa käsivarsista ja kun Minna ei eleelläkään näyttänyt estelevän alkoivat kosketukset olla jo hieman rohkeampia. Oma vuoroni tuli tilata ja jouduin hetkeksi jättämään kolmikon seuraamisen, mutta pian sainkin juomani ja käänsi huomion taas pöytäämme. Minna oli nyt kääntyneenä Billiä kohti ja Charles ikään kuin kurotti hänen vierestään ottamaan keskusteluun osaa. Samalla hänen kätensä lepäsi, aivan kuin vahingossa Minnan reiden paljaalla iholla.

Hymyilin itsekseni miehen uskallukselle kävellessäni takaisin kohti pöytää, jonne saapuessani Bill alkoi siirtymään takaisin omaa tuoliaan kohti pyydellen samalla vuolaasti anteeksi tunkeiluaan. Viittasin miehen kuitenkin pysymään paikoillaan ja siirrettyäni Billin tuolia hieman sivummalle jäin seisomaan nyt Minnaa ja Charlesia vastapäätä ja vastasin samalla miehelle: “Ei tarvitse pyydellä anteeksi, eihän tässä mitään syytä moiselle ole.” Ja vielä silmää Minnalle iskien jatkoin: “Tuskin Minnaakaan haittaa olla teidän välissänne.” Charles puuttui nyt puheeseen ja totesi että ettemme taida olla mitenkään mustasukkaista tyyppiä johon Minna vastasikin ensin minuun vilkaisten ja sitten kääntäen katseensa Charlesiin: “Eihän sitä kannata olla mustasukkainen jostain, mistä ei ole mitään syytä.” ja sitten kääntäen katseensa vielä minuun jatkoi kysyen: “Eikö niin? Eihän tässä mitään pahaa ole?” Tartuin Minnaa kädestä ja ensin häneen ja sitten vuoron perään kumpaakin miestä katsoen totesin: “No ei todellakaan, ja Minnakin vain tykkää olla huomion keskipisteenä. Mikä minä olen sitä häneltä kieltämään, eihän se sitä paitsi ole minulta pois.”

Charles kumartui minua kohti ja kehui kuinka avarakatseinen olin, kun en turhia huolestunut Minnan keräämästä huomiosta. Siemaistuaan omaa juomaansa hän jatkoi: “Olen itseasiassa melkoisen kateellinen sinulle kun saat viettää yösi tuollaisen seksikkään kissan kanssa. Tuo asukin suorastaan tihkuu seksiä ja syntiä.”, ja luoden vielä Billin kanssa keskustelevaan Minnaan himokkaan katseen lisäsi: “Eikä sen alla taida olla paljoakaan muuta.” Tämän sanottuaan Charles virnisti ja kulautti oman juomansa loppuun ja sai saman tien yskän puuskan kun vastasin tälle virnistäen: “Itse asiassa siellä ei ole alla mitään.”

Charlesin saatua taas hengityksensä tasaantumaan kääntyi Bill hänen puoleensa ja ilmoitti siirtyvänsä kannelle savukkeelle. Charles sanoi liittyvänsä seuraan ja kysyi tulisimmeko me. Vastasin Minnankin puolesta asian sopivan meille ja siirryimmekin ulos kannelle, jossa miehet sytyttivät savukkeensa. Itsekin sytyttelin toisen sikarin, jota miehet katselivatkin hyväksyen Billin todetessa, että tuossa kestääkin vähän kauemmin kuin hänellä. Naurahdin näin olevan ja jatkoimme jutusteluamme miesten luodessa jatkuvasti aina vain huonommin peiteltyjä katseita Minnan vartaloon. Ulkona alkoi olla jo hieman viileää, mutta sinnikkäästi seisoskelimme kannella, siirryttyämme ensin hieman sivummalle muiden discosta tulleiden tupakoitsijoiden tieltä. Minnalla alkoi olla jo selkeästi hieman vilu, eikä ihme, olihan hän meistä keveimmin pukeutunut ja tämän myös miehet huomasivat. “Haittaako, jos vähän lämmitän sinua?”, kysyi Charles itsensä ja Billin välissä seisseeltä Minnalta. Kun Minna ei kieltänyt, astahti Charles Minnan taakse vilkaisten vielä suuntaani kysyvänä. Nyökkäsin miehelle luvan, eikä hän aikaillut kietoessaan kätensä Minnan ympärille ja puristaen tämän itseensä kiinni. Katselimme Billin kanssa vaitonaisina, kuinka Charlesin kädet ensin pitivät Minnaa kiinni vyötäröstä, laskeutuivat hitaasti tämän lanteille ja alkoivat sitten nousta kohti Minnan uhkeita rintoja. Minnan silmät olivat suljettuina Charlesin hitaasti hyväillessä tämän vartaloa ja huomasin, kuinka Minna pyöritti peppuaan hieman Charlesin etumusta vasten.

“Hitto kuinka seksikästä!”, totesi Bill katsoen kuinka hänen lähes viisikymppinen isänsä hyväili edessään seisovaa seksikkäästi pukeutunutta rapiat parikymmentä vuotta nuorempaa Minnaa. “Totta, aivan helkkarin kiihottavaa!”, vastasin katsellessani, kuinka Charlesin kädet puristuivat Minnan rinnoille tytön taas selkeästi voihkaistessa mielihyvästä. Olin tyytyväinen, että olimme siirtyneet sivummalle, kun Bill kääntyi puoleeni kysyvänä ja vilkaisi sitten Minnan suuntaan. “Ole hyvä vain!”, annoin luvan ja Bill siirtyi Minnan eteen tarttuen tätä vyötäröltä ja suuteli häntä ensin kaulalle ja sitten kiihkeästi huulille. Tupruttelin sikariani ja katselin kiihottavaa näkyä Minnan seistessä kahden tumman miehen välissä, näiden käsien puristellessa ja hyväillessä hänen vartaloaan ja Minnan antautuessa himokkaisiin suudelmiin vuorotellen kummankin kanssa. Huomasin kummankin miehen nyt jos estottomasti myös työntelevän käsiään välillä Minnan hameen alle ja olikin hyvä, että sain sikaarini poltettua. Näytti nimittäin siltä, että miehet alkoivat olla valmiita ottamaan Minnan saman tien siinä ulkokannella eikä Minna näyttänyt enää siltä, että hän olisi pannut asiaa pahakseen. Sen verran kiihottuneelta hänkin vaikutti.

Rykäisin hieman saaden miesten huomion hetkeksi itselleni ja sanoin: “Pitäisköhän rauhoittua hieman, tämä paikka kun on kuitenkin hieman julkinen siihen, mille tuo touhu alkoi näyttämään.”, iskien lopuksi vielä silmää. “Anteeksi, taidettiin vähän innostua liikaa.”, pyyteli Charles anteeksi. Naureskelin vain miesten noloille ilmeille ja vastasin: “No ei kai se nyt mikään ihme ole, että innostuu, ei siinä mitään pahaa ole. Tämä paikka vaan on hieman liian julkinen.” Jatkoin vielä kysyen: “Ja viileä! Pitäisikö siirtyä sisätiloihin?” Charles ja Bill vilkaisivat toisiaan ja Bill ehti ensin kysymään kummankin mielessä olevan kysymyksen: “Haluisitteko te siirtyä jomman kumman meistä hyttiin jatkamaan?” Kummankin miehen silmissä paistoi himo, ja kasvoilla toiveikkuus siitä, että hytiksi valikoituisi juuri hänen hyttinsä. Vedin Minnan eteeni selkä itseäni vasten ja samalla kun hieman avasin mekon etumuksen vetoketjua sanoin: “Pitäiskö meidän Minna nyt valita, kumman sä haluat? Isän? Vaiko pojan?” Miehet katselivat himoiten kun vetoketjua avaten paljastin vielä hieman lisää Minnan rintoja näiden katseille. “Mmmm… emmä tiedä.”, mumisi Minna katsellen vuoron perään kumpaakin tummaa miestä ja jatkoi: “Kumpikin tuntui tosi kiihottavalle. Sä saat päättää, kummalle sä mut tarjoat.” Huokaisten hän vielä lisäsi: “Mä en oo vielä koskaan saanu mustaa. “Kohta sä saat!”, vastasin ja katsoin sitten miehiin päin kysyen: “Kumman hytti on lähempänä?” Tiesin Charlesin kasvoille levinneestä hymystä vastauksen ja tokaisin sitten: “Sinne siis!”, ja kääntyen pettyneen näköisen Billin suuntaan jatkoin: “Ja sä tulet mukaan kanssa. Vai häiritteekö sua jakaa nainen isäs ja mun kanssa?” Pettymys Billin kasvoilla väistyi kuin salamana himon tieltä ja tämä totesi: “No ei se olis ihan eka kerta.” “Ei todellakaan!”, naurahti nyt Charles ja jatkoi: “Olihan se kerrankin se sun tyttöystäväs kun tulitte sen yhen ravintolaillan jälkeen mun luokse jatkoille vähän himokkaana ja se pääty sitten pienen strippariesityksen jälkeen antamaan meille molemmille.” Kaksikon hekotellessa ja yksityiskohtia muistellessa lähdimme Charlesin johdattaessa joukkoa hänen hyttiään kohden.

Pääsimme kuin pääsimmekin lopulta hyttiin, vaikka matkamme pysähteli vähän väliä Minnan saadessa hyväilyjä vähintäänkin yhdeltä mieheltä. Charlesin hytti paljastui parivuoteelliseksi deluxe-hytiksi, jossa oli myös pieni sohva. Oven sulkeuduttua takanamme seisoimme hetken hiljaisina, Charles ja Bill kuin lupaa kysyvinä ja minä oviaukossa Minnan takana. Sanomatta sanaakaan kurotin avaamaan ensin Minnan mekon vyön ja sitten aloin vetämään sen vetoketjua alaspäin paljastaen Minnan vartaloa aina vain enemmän ja enemmän miesten katseille. Minna hengitti raskaasti kun hänen mekkonsa aukeni kokonaan ja riisuin sen hänen yltään jättäen hänet vain mustissa saappaissaan miesten himokkaiden katseiden eteen sanoen: “Tämänhän te varmaan halusitte nähdä koko illan.” Samalla työnsin hellästi Minnaa eteenpäin ja tämän otettua askeleen miehiä kohden nämä havahtuivat toimintaan ja pian Minnan vartalolla seikkaili neljä tummaa kättä ja kahdet huulet suutelivat lähes alastonta tyttöä. Hetken aikaa Minna vain seisoin miesten hyväiltävänä, mutta sitten hän kurotti koskemaan kummankin miehen jalkoväliä, jossa pullotti selkeästi. Kuin käskettynä miehet alkoivat riisumaan omia vaatteitaan ja pian Minnan vaalea vartalo olikin kahden alastoman tumman miehen välissä. Minnan vaaleat kädet runkkailivat hitaasti miesten kaluja, jotka, vaikkeivät olleetkaan mitään pornoleffojen jättifalloksia, olivat kuitenkin keskimääräistä suurempaa kokoa.

Vähensin itsekkin vaatetusta ja istahdin sohvalle katsomaan, kuinka Minna suuteli himokkaasti takanaan seiseen Billin kanssa samalla kun Charles nuoli ja näykki hänen nännejään. Sitten vanhempi mies istahti parisängylle Minnan eteen, kääntyi vielä puoleeni ja kysyi: “Onko tämä vielä ookoo? Jatketaanko?” Myös Bill irtaantui Minnan suudelmasta ja he molemmat katsoivat minuun vastaustani odottaen. “Antaa palaa vaan!”, vastasin ja samalla hitaasti runkaten omaa seisovaa kaluani jatkoin: “Minnakin varmasti haluaa, että se otetaan!” Tämän kuultuaan Charles tarttui Minnaa hiuksista ja määrätietoisesti painoi naisen kasvoja kohti seisovaa elintään. “Ime sitä!”, mies komensi kun tummanpuhuva terska, Minnan ensimmäinen musta mulkku, upposi hänen huuliensa väliin. “Aaahhhh!”, mies huokaisi Minnan alkaessa imemään antaumuksella suussaan olevaa paksua kalua. Samaan aikaan Bill katseli hetken ensin Minnan isänsä haaroissa ylös alas liikkuvaa päätä. Sitten hän työnsi sormensa edessään olevaan jalkoväliin, totesi esileikkien olevan turhia ja kosteuden riittäväksi ja alkoi ohjaamaan omaa terskaansa Minnan märkään pilluun. Minna voihkaisi tuntiessaan Billin kalun työntyvän sisäänsä ja pian tyttö olikin varrastettuna molemmista päistään kovilla mustilla aisoilla. Huoneessa kuului Minnan vaimennettu yninä, Charlesin huokailut tämän kalun täyttäessä Minnan suuta ja Billin murahtelut hänen työnnellessään elintään Minnan litisevään reikään.

“Tuntuuko hyvältä?”, kysyi Charles jonkin aikaa Minnan imuttelusta nautiskeltuaan huohottaen pojaltaan. “No arvaa,”, vastasi tämä ja jatkoi: “Tää on niin märkä pillu, että valuu reisille, mutta silti mukavan piukka.” Minnan voihkinta voimistui Charlesin vetäessä syljestä kiiltelevän elimensä tämän suusta ja noustessa seisomaan. “Annahan kun isäpappakin vähän koettaa.”, hän ehdotti pojalleen, joka hieman vastahakoisesti vetäytyi Minnan sisältä tämän vinkaistua pettyneenä kun hänen alapäänsä jäi tyhjäksi. “Älä huoli, kyllä sä kohta saat pilluus taas täytettä.”, virnisti Charles Minnalle ja käänsi tämän selin sänkyä vasten ja tönäisten sitten Minnan selälleen sängylle poikittain. Minnan pää jäi roikkumaan lähes sängyn ulkopuolelle aivan lähelle sohvaa, jolla istuin, enkä voinutkaan vastustaa kiusausta ja ohjasin kaluni tämän kasvojen eteen. Samanaikaisesti kun Minna tarttui kaluuni ja alkoi lipoa sen päätä kielensä kärjellä, kiipesi Charles sängylle Minnan jalkojen väliin ja tarttui tämän saapikkaiden verhoamiin nilkkoihin. “Nää on tosi riettaan pornot nää sun saapikkaat.”, mies sanoi ja alkoi samalla levittämään Minnan jalkoja levälleen. “Tartu mun kaluuni ja ohjaa se sun sisääs! Sitähän sä haluat, etkö haluakin? Mustaa melaa täyttämään sun reikääs!”, ohjeisti Charles kulliani lipovaa Minnaa ja jatkoi: “Sano se! Sano että sä haluat sitä!”

Minna ojensi toisen kätensä jalkojensa välissä heiluvalle elimelle ja huohotti himoissaan: “Jooh! Anna mulle!” Minna ohjasi Charlesin melaa kohti pilluaan, mutta mies ei kuitenkaan vielä työntynyt nesteitä valuvaan koloon, vaan jatkoi Minnan käskyttämistä: “Sano mitä sä haluat! Sano, että sä haluat mun mustan mulkkuni sun sisääs! Sano, että sä haluat tarjota sun valuvaa pilluasi mulle! Sano, että sä haluat antaa ittes mun ja mun pojan ja sun miehes otettavaks ja käytettäväks!” Minna vikisi himosta sekaisena yrittäen ohjata Charlesin terskaa häpyhuuliensa välistä sisälleen ja aneli: “Pankaa mua! Ottakaa mut! Käyttäkää mua! Mä teen mitä vaan, mut antakaa mulle nyt! Anna mulle tätä ihanan kovaa mustaa kullia! Täytä mut sun mustalla munallas!” Sen enempää ei Minna ehtinyt anella kun Charles survaisi kalunsa Minnan sisään tämän kirkaistessa himosta. “Aaahhh, nyt saat sitä mustaa!”, huokaisi Charles vetäytyen hitaasti Minnan pillun sisästä työntyen sitten uudestaan pohjaan asti. “Oikeessa olit Bill, mukavan tiukka tää on!”, totesi mies pojalleen, joka katseli nyt vieressäni kuinka Charles alkoi rytmikkäästi panemaan Minnaa pitäen tämän jalkoja yhä nilkoista levällään. “Ja kato noita tissejä!”, mies vielä jatkoi tuijottaen samalla Minnan nainnin tahdissa heiluvia rintoja. Bill ei sanonut sanaakaan, mutta tuijotti kuitenkin hetken Minnan rintoja siirtyen sitten kontilleen sänkyyn ja kumartui ottamaan toisen nänneistä huuliensa väliin tarttuen samalla toisella kädellään toiseen rinnoista alkaen puristelemaan ja hyväilemään sitä.

Minna inisi ja voihki ja yritti samalla runkata ja nuoleskella minun kaluani, mutta Charlesin nainnin ja Billin rintojen käsittelyn seurauksena Minna ei kyennyt enää kunnolla keskittymään siihen. Vetäydyinkin hieman Minnasta jääden kuitenkin katselemaan rietasta näytöstä, jonka kaksi tummaihoista miestä ja heidän allaan voihkiva uhkea vaaleaihoinen nainen järjestivät. Minna kietoi kätensä Billin pään ympärille ja veti miehen kiihkeään suudelmaan kanssaan samalla kun tämän isä nussi Minnaa rytmikkäin ja voimakkain työnnöin. “Miltä näyttää?”, huohotti Charles katsoen hetken minua. “Miltä näyttää kun sun naises antautuu himoissaan kahdelle vieraalle miehelle? Kahdelle mustalle miehelle?”, jatkoi mies kysymystään. “Näyttää ihan helvetin riettaalle. Paremmalle kuin mitä osasin oottaakkaan kun sinne discoon asteltiin!”, vastasin silmää iskien ja katsoin kuinka Bill irrottautui Minnan suudelmasta ja konttasi polvillaan lähemmäs tämän päätä tuoden kovana seisovan kalunsa Minnan huulille. Minna tarttui kädellään muhkeaan, tummaan elimeen ja alkoi runkkaamaan sitä himokkaasti. “Ota se suuhus, Minna”, kehotin tyttöä. “Ime sitä! Ime sitä mustaa kalua.”, yhtyi Bill kehotuksiini ja kuuliaisesti Minna imaisi tumman terskan suuhunsa. “Just noin Minna! Käytä sitä kieltäs kanssa. Näytä, kuinka sä tykkäät imeä sitä mustaa mulkkua samalla kun toinen panee sun liukasta pilluas!”, jatkoi vuorostaan Charles.

Hetken aikaa Bill imetti kaluaan Minnalla, mutta alkoi sitten haluamaan taas vuorostaan tämän jalkojen väliin ja miehet vaihtoivatkin paikkaa. “Pidä niitä jalkoja ylhäällä.”, pyysi Bill isäänsä ja tämä tarttuikin Minnaa nilkoista ja veti nyt yhdessä olevia jalkoja itseensä päin. Minnan polvet olivat melkein tämän rinnoilla, mikä nostikin tämän märkyyttään kiiltelevän pillun, samoin kuin pillunmehuista kostuneen peppureiän mukavasti näkösälle. Bill katselikin hetken aikaa kiiltelevää anusta, mutta ohjasi sitten kuitenkin terskansa pillun huulille ja työntyi hitaasti sisään. Minnan suu aukeni nautinnolliseen voihkaisuun, mutta samassa kasvojensa edessä seisova Charles ohjasi kalunsa tämän huulien väliin. Bill alkoi nyt naimaan Minnaa rajusti ja tämä ynisi Charlesin elin suussaan. “Katsotaanpas, kuinka syvälle Minna mut voi ottaa.”, virnisti Charles ja alkoi työntelemään kaluaan yhä syvemmälle Minnan suuhun ja nieluun. Yhä syvemmälle paksu kalu painui Minnan kurkkuun ja tyttö yrittikin saada henkeä aina kun mies vetäytyi hieman ulospäin. “Hyvin se ottaa, taitaa saada sen kokonaan kurkkuunsa!”, huohotti Charles kun viimeisetkin sentit paksusta mustasta kullista olivat liukumassa Minnan suuhun. “Sulla on uskomaton nainen.”, Charles totesi katsoen minuun päin naiden samalla rauhallisesti Minnan suuta pitkillä työnnöillä. “Upee seksikäs kroppa, mahtavat rinnat, märkä, tiukka ja halukas pillu ja kunnon syväkurkku.”, mies kehui ja jatkoi: “Mä muuten luulen, että Bill haluais testata vielä Minnan persettä. Sen tyttöystävä ei oikeen oo innostunu anaaliseksistä.” Kuullessaan isänsä sanat Bill lopetti naimisen ja jäi kuuntelemaan kysyvän ja himokkaan näköisenä. “No tehän kuulitte mitä Minna sanoi. Tehkää mitä vaan kunhan annatte sille sitä mustaa.”, vastasin virnistäen, eikä Billillä mennyt kauaa vetää kullinsa Minnan pillusta ja siirtää sen kärki tämän liukkaan näköiselle taaemmalle reiälle.

Mies ei työntynyt kuitenkaan sisälle, vaikka varmasti sitä halusi, vaan alkoi puhumaan Minnalle: “Pyydä sitä! Pyydä mua nussimaan sua pyllyyn! Anele tätä mustaa mulkkua sun perseesees!” Hetken aikaa Minna kykeni vain mumisemaan epäselvästi kunnes Charles veti kalunsa tämän suusta. “Anna mulle sitä! Paina se ihana, kova musta kulli mun piukkaan peppuun! Nussi sitä persettä isolla kalullaaAAAAS!!”, Minnan anelu katkesi kun Bill alkoi työntymään hänen tiukkaan kakkoseensa. “Helvetti tää on tiukka!”, huohotti Bill kun oli saanut kalunsa upotettua juurta myöden Minnan sisään. Minna voihki ja kiljahteli kun Bill alkoi armottomasti työntelemään paksua kaluaan tämän tiukassa pepussa. “Hitto kun on rivon näköistä, ei tätä kauaa kestä vaan kattoa. Kohta on saatava taas oma vuoronsa.”, Charles sanoi himosta paksulla äänellä. “Miks suotta odottaa.”, vastasin silmää vinkaten ja jatkoin: “Onhan Minnalla useempi reikä, joita käyttää. Senkus otatte tytön samaan aikaan!”

“Lopetas hetkeks!”, komensi Charles poikaansa. “Nyt koetetaankin tuplaa!”, hän vielä jatkoi ja siirtyi sängylle makaamaan alkaen vetämään Minnaa päälleen. Minna oli himosta sekaisin, eikä estellyt hetkeäkään kun Charles ohjasi tämän hajareisin päälleen ja ohjasi seisovan kalunsa pilluun. Minna yritti alkaa himoissaan ratsastamaan Charlesin kalulla, mutta mies veti tytön itseensä kiinni samalla kun Bill siirtyi kaksikon taakse. “Nyt saatkin sitten mustaa mulkkua kaksin kerroin!”, huohotti Charles Billin alkaessa työntymään uudestaan Minnan suoleen. Charles tukahdutti Minnalta päässeen huudon suutelemalla tätä himokkaasti kunnes Bill oli työntynyt kokonaan Minnan sisään. Bill tarttui Minnaa hiuksista ja käänsi tämän kasvot itseensä päin ja sanoi: “Tunnetko sä nää mustat kalut sun sisälläs? Kohta sua aletaan naimaan niillä. Pyydä sitä! Anele sitä!” Charlesin samalla leipoessa Minnan rintoja ja nipistellessä niiden nännejä Minna voihkien nautinnosta huohotti: “Nussikaa mua! Antakaa mulle niitä kulleja! Ottakaa mut niillä paksuilla mustilla kaluillanne!” Samalla Minna alkoi pyöritellä lantioitaan kuin kutsuen miehiä aloittamaan.

Ja miehet todellakin aloittivat. Kumpikin vuorollaan työnteli kaluaan Minnan aukoissa, tämän rinnat eivät saaneet olla hetkeäkään rauhassa ja lisäksi Bill läimäytteli Minnan pakaroita välillä melkoisella voimalla saaden ne punoittamaan kauttaaltaan. Minna huohotti, voihki, kiljahteli ja välillä parkaisi kun molemmat miehet junttasivat paksut kalunsa juurta myöten samaan aikaan tämän sisään. Näky oli niin riettaan kiihottava, että minun oli pakko ottaa muutama valokuva vaaleaihoisesta naisestani kahden tumman uroon välissä. Ja otinpa myös lyhyen, muutaman minuutin videopätkän saaden siihen mukavasti Minnan kiljahteluja sekä Billin ja Charlesin murahteluja näiden käyttäessä Minnaa surutta hyväkseen. Bill alkoi kuitenkin näyttämään siltä, ettei tämä kestäisi enää kauaa Minnan pepun puristusta. “Mä tuun kohta!”, huohotti mies alkaen vielä entistäkin nopeammin työntelemään kaluaan Minnan suolessa. “Anna mennä vaan!”, kehoitin miestä. “Laukee sen sisään!” “Jooh.. Anna…mulle… sisäääänn!”, voihki Minnakin ja tämä ilmeisesti katkaisi kameli selän ja karjaisten Bill alkoi tyhjentää lastiaan Minnaan työnnyttyään vielä viimeisen kerran syvälle sisään. Hetken päästä huohottava Bill vetäytyi Minnan sisältä ja samalla kun hän siirtyi sohvalle lepäämään ja katselemaan isäänsä ja Minnaa päätin, että nyt olisi viimein minunkin vuoroni. Otin Billin paikan Minnan takana ja ilman seremonioita työnnyin vasta siemennettyyn aukkoon. “Aih!.. Sattuuuh… hyväääh!”, Minna voihki kun aloin armotta paaluttamaan hänen jo kerran nussittua takaporttiaan samalla kun Charles alkoi oman loppukirinsä. Tiesin, etten katsottuani kolmikon tarjoamaan kiihottavaa näytöstä kestäisi pitkään, joten en yrittänytkään pitkittää nautintoani vaan otin Minnan rajusti tämän alkaessa samalla kouristellen laukeamaan. Samaan aikaa Charles saavutti oman huippunsa ja karjaisten alkoi ampumaan lastiaan Minnan kouristelevaan pilluun. Jatkoin armotonta persepanoani vielä hetken Minnan lysähtäessä voimattomana Charlesin päälle ja laukesin sitten itsekin tämän suolen syvyyksiin, Billin spermojen joukkoon.

Vetäydyin Minnan sisältä ja istahdin Billin vieren sohvalle samalla kun Minna kierähti Charlesin viereen selälleen. Hengähdimme hetken mitään sanomattomina, kunnes Charles rikkoi hiljaisuuden: “Olihan se melkosen villiä seksiä. Tätä täytyy kokeilla useemminkin, vai mitä Bill?” Bill naurahti ja vastasi isälleen: “Ai tuplapanoja vai? Kyllä mulle sopii, kuhan löydetään vaan tällanen halukas naaras jota ei haittaa saada isää ja poikaa.” Charles oli hetken hiljaa ja virnisti sitten: “No johan se on se sun tyttöystäväs meitä molempia kokeillu, opetat sen vaan ensin tykkäämään myös anaaliseksistä. Kyllä se varmaan sitten olis riittävän halukas kokeilemaan!” “Helvetin pervo!”, nauroin Bill ja jatkoi: “Voit kyllä olla oikeessa.!”

Hymyillen aloin kiskomaan vaatteitani ylleni ja totesin kaksikolle: “Me taidetaan tästä siirtyä omaan hyttiimme. Kiitoksia vaan teille illasta, olitte juur sellasia miehiä kuin vähän toivottiinkin. Vai kuinka, Minna?” Minna oli noussut istumaan ja hymyili maireasti miehille: “Kyllä mä ihan mielelläni teiät uudemmankin kerran näkisin, jos se vaan Tepalle sopii.” Sitten, jaloilleen nousten hän irvisti hieman ja jatkoi: “Muttei ihan heti, mulla on paikat aika kipeenä just nyt.” Minna kuitenkin hymyili sanojensa päätteeksi, joten ei hän kovin pahoillaan voinut olla alapäänsä kipeydestä. Vaihdoimme vielä Charlesin kanssa puhelinnumeroita, ihan vaan kaiken varalta, samalla kun Minna puki ainoan vaatekappaleensa, mekkonsa ylleen. Astuessamme hetken päästä hyttikäytävään totesimme oman hyttimme olevan ihan pienen matkan päässä, mikä olikin hyvä, sillä Minnan alapää alkoi valumaan sinne laukaisemaamme spermaa juuri kun sain avainkorttini oveen. Oven sulkeuduttua takanamme kysyin Minnalta: “No, vieläkö sä haluat olla mun narttuni? Tonkin jälkeen?” Minna hymyili maireasti samalla saapikkaita jalastaan kiskoen ja saatuaan ne jaloistaan vastasi: “Ehdottomasti! Erityisesti ton jälkeen!” Silmiini katsoen Minna levitti jalkojaan näyttäen spermaa valuvan pillunsa ja jatkoi: “Mähän sanoin, sä saat tehdä mulle mitä vaan ja jakaa mut kenelle haluat!”

3 kommenttia viestissä: “Risteilyllä rietastelua (osa 2)”

  1. fr11kk1 says:

    Sama kommentti tähä kuin ekaan osaankin, todella hyvää tekstiä enkä keksi parannettavaa.

  2. Sarakkeelinen says:

    Todella Mahtava!
    Pidin että siinä oli paljon pieniä yksityiskohtia sekä realismiä, esim. että session jälkeen on paikat kipeenä.

    • Bacchus says:

      Kiitos, mukavaa että pidit novellistani.

      Nuo pienet yksityiskohdat ovat minulle kirjoittaessani tärkeitä, niiden avulla koetan saada tarinaan juurikin tuota realismia ja samalla auttaa lukijaa “näkemään” tapahtumat samoin kuin itse ne kirjoittaessani visioin.

Kommentoi

top