search
top

Äiti ja Huora

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (77 votes, average: 2.29 out of 5)
Loading...
John Stoddes katsahtaa taustapeiliin. Hänellä ei ole mitään syytä tarkastella siitä itseään, koska yksikään nainen ei ole koskaan sanonut häntä komeaksi. Ei sinne päinkään ja hän tietää sen itsekin, mutta syy epäonneen naismarkkinoilla onkin ihan muualla kuin kasvoissa, eikä hän sitäkään kiellä.
Taakse istahtanut tumma nainen sipaisee käkkäräpäätään ja vilkaisee että meikit ovat kunnossa. Napapaita virittää lupaavat mollukkarinnat juuri sopivan piukalla tavalla. Niin se on kuin selluloosakuori bratwurstin päällä. Tissien paksut pintaverisuonet näkyvät liivienkin läpi. Vatsanahassakin on, sen John puutteessa olevia pikkurouvia pukitettuaan jo arvaa, katajanjuuren paksuisia raskausarpia. Mustan naisen vieressä istua jököttää kulunut mallinukke, jonka John on löytänyt Hammersmithin kaatopaikalta.
Viidennen sukupolven ylimuotoiltu Austin A60 etenee liikenteen virrassa rauhallisesti. Painava runko ja suhteellisen heikko moottori tekevät siitä ihanteellisen perheauton, tukevan ja turvallisen, mutta tylsän. Se ei tietenkään erotu liikenteestä millään tavalla, samanlaisia on tuhansittain, ja Johnin alhaisiin tarkoituksiin liikenteen sekaan solahtaminen sopii varsin hyvin.
Austinin kanssa samaa kaliiberia on takapenkkiä perseellään hinkkaava suttura. Jopa kertojankin huomio kiinnittyy Hurly Curlyllä terästetteyihin afrokiharoihin, joihin John hetken päästä iskisi kouransa ja vääntäisi naisen kontalleen ja potkaisisi sitten ämmältä tajun kankaalle yhdellä vahvalla polvi-iskulla otsaluuhun.
Ei John silti tyhmä ole, vaikka onkin omalaatuinen. Austin-brändin henkiinherättäminen on ollut tietenkin vain halpa markkinatemppu, kaikkihan sen tietävät. British Leylandin kohtaloksi koitui tuottaa kaikkien aikojen parjatuimpia brittiajoneuvoja ja Austin valmisti karvalakkiversiot Roverin keskittyessä enemmän puntia takoviin herkkusegmentteihin. Kuten takapenkin hutsussa myös Austineissa on aivan liian pulleaa muotoilua, surkeaa kokoonpanolaatua, teknistä epäluotettavuutta ja ruosteherkkyyttä. Pellit imevät kosteutta kuin sieni ja jumahtavat niihin kuin rasva halpojen katuhuorien takareisiin, jonne kaikki kollageeni ennen pitkää naisilla aina kerääntyy. Merkin siirryttyä Hondalle lastentaudit vain pahenivat, koska japanilaisille Eurooppa on pelkkä lypsylehmä.
— Kultaseni, ota mollukat jo esiin, John yrittää hymyillen kannustaa uusinta hutsuaan, joka vehkaa muistiinpanovihkonsa kanssa ehkä jo seuraavaa asiakastapaamistaan sovitellen.
Viime viikolla sattuneen ryhmäpanon muisteleminen huvittaa Johnia aina vain. Tenniskentän laidalla oleva rimoista tehty valkoinen mailavarasto oli toiminut rietastelun näyttämönä. Poikia oli viisi ja ne kaikki tulivat enemmän kuin ilomielin panemaan Johnin ostamaa naista, eikä tämä ollut vastustellut vaan oli jakanut tavaraansa jalat levällään. Se oli ollut oikeata huoraamista, John oli ajatellut ja nainen oli tuntunut nauttivan siitä, kun monta pientä kikkeliä tikkasi villisti vuorollaan kosteanturpeata tussua, joka kesti koettelmuksen hyvin. Huvimaja sai kyllä sinä päivänä aivan uuden merkityksen.
— Levitä vain pilluasi, niin pallopojatkin pääsevät pukille, John oli murissut ja poikia se oli huvittanut suunnattomasti. — Ja pyllistä välillä, takaapäin on kiva lykkiä, ja tyttö oli tehnyt juuri niin. Pojat olivat ensin ujoina vain runkanneet sivussa mutta John oli juurakonvarrellaan näyttänyt, miten homma tehdään. — Tyttö levittää reitensä, näin, John oli mutissut ja pojat olivat katselleet. — Sitten hiplataan hetki vittussa olevaa ylänappulaa näin, ja John oli kämmenellään hieronut pillunesteitä häpyhuuliin klitorista ensin hetken pyöriteltyään, — ja sitten vain kulli esiin ja sisään. Muutaman vedon vedettyään hän oli tärissyt ja vetänyt limaisen kullinsa ulos. — No niin, nyt se on voideltu ja pankaa sitä, sillä sitä se odottaa.
Ensimmäinen pojista oli lauennut heti saatuaan vehkeensä sisään ja joku toinen oli lennättänyt tavaransa vain tyttöä katsoessaan, mutta useimmat pääsivät laukeamaan tyttöön ja muutama pojista kaksikin kertaa. Lopulta kullit olivat niin veteliä etteivät pojat enää jaksaneet ja John oli pannut naista toisen kerran. Oli ähissyt aika kauan jo kyltyneen naisen päällä ja oli lopulta saanut kuin saanutkin pienen paukun irtoamaan.
Bradford Streetin nulju vuokrakasarmirivistö sukeltaa näkyviin Johnin sompaillessa eteenpäin ja ulos keskustasta. Kellarille on vartin ajomatka. Joku soittaa torvea ja John säpsähtää ajatuksistaan hereille. Saamari sentään, hän tuumaa ja yrittää kiihdyttää laiskan Austininsa liikkeelle turhankin kiihkeästi, sillä auto sammuu nytkähtäen risteykseen ja Johnille tulee kiire. Hän kopeloi virta-avaimen käsiinsä, painaa kytkimen pohjaan ja käynnistää niin nopeasti kuin pystyy. Saamari sentään, hän manaa itsekseen. Ajatukset olivat taas jääneet vaeltamaan hieman liian pitkäksi aikaa tyttöihin koulun pihalla. Lyhyet hameet ja polvisukat ovat syy siihen, miksi John aina töiden jälkeen ajaa kotiin tiettyä, samaa reittiään, kun oman koulun tyttöjä ei kehtaa kiimassa killittää. Niin tarkasti hän reitillään pysyykin, että sen mukaan voisi kellonsa tarkistaa.
Ja usein äiti niin tekeekin, ja sotkeutuu muutenkin aivan liikaa aikuisen poikansa elämään. Tämä lukijalle kerrotakoon siksi, että Johnin naisvihalle saataisiin edes jonkinlainen selitys. Onko tässä koko totuus, sitä on mahdotonta sanoa, sillä kukaan ei ole seurannut Johnia koko hänen elämänsä matkalta eikä kukaan osaa täysin kuvitella hänen päänsä sisällä kiehuvaa keitosta, jossa varmasti on aineksia sieltä sun täältä.
Austinin taas sekoittuessa liikenteen tihenevään vilinään John rauhoittuu ja hyräilee hetken jotakin melodiaa, jonka oli radiosta jo aamulla antanut tarttua mieleensä. Hän yrittää viheltää kappaletta niin pitkälle kuin osaa, mikä ei ole paljon, ja lopettaa sitten huomatessaan itsekin, ettei reproduktio suju kovin hyvin.
John Stoddes oli aamulla ostanut tuhman Grip’n’Whip-lehden. Kansikuvan nainen oli kuvauksen ajaksi sidottu rautatiekiskoihin ja mies, joka oli selin kameraan, mukamas piiskasi tätä niin perkeleesti, että munissa alkoi kihelmöidä. Se lukee toki tekstissä sanatarkasti niin, mutta John epäilee tarinaa lavastetuksi. Kaikki mikä lehteen painetaan, ei välttämättä ole ihan totta.
Liikenne surisee ja pörrää. John tunnustelee kellarinavainta taskussaan. Se on paikallaan. Hän tietää myös, että köysi ja käsiraudat ovat ovensuussa paikallaan ja että teline, johon hän hutsun ripustaisi, on lujasti lattiassa kiinni. Lopuksi hän hirttäisi tämän ja potkisi sitten samalla tavalla kuin maanviljelijä säkillistä vetisiä perunoita. Ja jos kaikki menisi hyvin, nainen laskisi alleen ja kusi ja paska valuisi tämän reisiä pitkin. Se olisi kaiken kohokohta, kusi ja paska.
Kusi ja paska, John hokee itselleen ja yrittää hymyillä naiselle, joka vastenmielisen ilmeen saattelemana yrittää hymyillä takaisin.
Rosalyn vilkaisee kolhoa turskaansa. Tämä oli käskenyt olla luonnollinen. Ei mitään naisellisia temppuja. Haluan kaverin, se oli sanonut. Sellaisen joka ei kavahda ukkosta. Sellaisen joka tulee illalla viereen ja jakaa tavaraansa innolla eikä valita turhista. Sellaisen joka imee mulkkua silloin kun sanotaan. Ja oli sitten kertonut olevansa opettaja ja vailla vakituista naista.
No, säntillisen opettajan kanssa kyllä tulisi toimeen, vaikka tällä kirjahyllyssä pikkuinen piiska olisikin. Rosalyn jos joku tietää myös, ja tietää ilman että sitä hänelle täytyy erikseen kertoa kuten turska oli tehnyt, että mustat naiset ovat deittailumarkkinoilla ja etenkin avioliittomarkkinoilla ravintoketjun ehdoton pohja. Sen alemmaksi ei mies voi mennä, koska kaikki mustat naiset ovat hutsuja, jotka yrittävät kaikin konstein saada itselleen aidon brittimiehen. Muuta tietä mustalla ei sosiaaliseen nousuun ole, koska kouluissa mustat eivät menesty vaan potkitaan niistä pois. Mustien arvosanat kun ovat sata kertaa huonompia kuin muiden, eikä GCEA:ksi kutsuttua tasokoetta selvitä kuin yksi kymmenestä tuhannesta mustasta.
Johnin mukaan. Ja koska hän on opettaja, Rosalyn oli melkein alkanut uskoa siihen hapatukseen. Ja toinen järkyttävä totuus, edelleen Johnin saarnasta poimittuna totuutena on se, että kaikilla mustilla pimuilla (niilläkin jotka etsivät miestä, ja etenkin niillä) on mukuloita. Pieniä mustia mukuloita. Tämä on seurausta siitä, että mustat naiset avaavat haarovälinsä kenelle tahansa ja vahingonlaukauksiahan nyt sattuu. Lisäksi mustat naiset ovat (useimmiten) kuin jätkiä: kiroilevat, lyövät selkään, hyppivät tasajalkaa, sylkevät maahan, jauhavat purukumia, helistävät hohtimen kokoisia korvarenkaitaan. Useimmat vielä näyttäväkin miehiltä, anteeksi vain, John oli saarnannut.
Ei ihme, ettei Rosalynia juuri sillä hetkellä seksi pahemmin huvita, mutta ammattilaisena hän osaa tunteensa peittää ja päättää tehdä niin.
*
Rosalyn alkaa tulla tajuihinsa ja hoksaa roikkuvansa keskellä kellaria olevassa pattinkitelineessä ja kaiken lisäksi epämukavassa X-asennossa.
— No niin, John tuhisee, — prinsessa se alkaa herätä. Miten kiehtovaa. Otin vapauden riisua neidiltä, vai rouvaksiko pitäisi puhutella, pikkuisen vaatteita?
— Haista paska, Rosalyn keksii sanoa. Oikeastaan sanat tulevat selkärangasta, sillä tilanteen huomioon ottaen kohteliaampi keskustelunavaus olisi varmasti ollut paikallaan. Iso keisarinleikkauksesta jäänyt arpi loistaa mahassa kuin puolikuu muslimien lipuissa, mutta poikittaisasennossa tietysti.
Pyykkipoikien koristamat nännit ovat kylmässä kellarissa karahtaneet pystyasentoon ja näky kiihottaa Johnia. Pillunkarvojen keskeltä pilkottavat pyykkipojan siivekkeiden päät. Nipistin pitää isojen häpyhuulien välistä pilkistäviä pienempiä liuruja otteessaan. Sikäli vaivannäkö on kylläkin turhaa, ettei Rosalyn mainospuheestaan huolimatta olekaan helposti kostuvaa sorttia, eivätkä huulet näin ollen toisiaan vastaan hinkautuessaan lipsu eivätkä litise. Toosa vaikuttaa muutenkin kuivalta kuin Andalusian Sierra Nevada.
— Vapauta minut ja heti, Rosalyn yrittää. Vihaan ei kuitenkaan pitäisi vastata vihalla, mikä Rosalynille kohta selviääkin.
John potkaisee pattinkitelineeseen niin lujaa, että toinen tissikoristeista napsahtaa irti ja putoaa lattialle. Sitten hän alkaa napittaa housuhalkiotaan auki. Pienen askartelun jälkeen kusenhajuinen käärme, jossa on pituutta saman verran kuin keskisormessa, nuljahtaa viileään ulkoilmaan. Elin tuijottaa yhdellä silmällään lattian harmaaksi maalattua betonia, eikä John saa luiruaan nousemaan koska tilanne on yksinkertaisesti erektiota ajatellen liian jännittävä. — Laitan sulle maskin, hän sanoo ja ottaa salkustaan äitinsä valokuvasta suurentamansa kasvokuvan. Äidin papiljottikiharoiden kurveja myöten leikkaamiseen oli kulunut koko ruokatunti, mutta tulos on vaikuttavan aito. — Saat totella nyt nimeä Edith. Muuten suutun.
Rosalyn mumisee jotakin, kun John taiteilee hänen kasvoilleen pahvinpalalla vahvistetun naamarin. — No hyvä on, mutta veloitan tästä kyllä kaksinkertaisesti, Rosalyn mutisee nyreissään.
— Jos olet kunnolla, tästä ei jää arpia, John on tietävinään. Hän läppäisee kenkälusikalla, jonka päässä on jousi, Rosalyniä otsaan. Äidin paperikasvot hieman rutistuvat, minkä John tyydytyksellä panee merkille.
— Älä niin kovaa, Rosalyn parkaisee.
— Suu kiinni, äiti.
— Ai niin, Rosalyn muistaa säännöt. Tämähän on vain leikkiä. Naamarin takana alkaa kuitenkin hiki pukata otsalle. Kellarin ilmanvaihtokin on nollilla.
— Sano mua poitsuksi, John pyytää.
— Pane mua, poitsuseni.
— Kerjää sitä.
— Oma pikku poitsuseni. Anna äipälle kikkeliä.
— Ei sillä tavalla kuin puhuisit pikkupojalle. Niin kuin miehelle puhutaan.
— Anna kyrpää saatanan sonni.
Nyt Johnin kalkkarokäärme värähtää. Rosalynkin alkaa lämmetä. — Vittu tää on hauskaa, hän mutisee. Sitten tuntuu viiltävää kipua, kaikkitunkeava pimeys ja äänet lakkaavat kuulumasta.
Colman’sin sinappitehtaan lisärakennuksen takana olevan hiekkakuopan tienviitta on vinossa, mutta John tuntee seudun ja antaa Austinin lipua vapaalla loivaa mäkeä alas. Auto hieman hakee uomiaan pehmeässä, kaivinkoneiden mylläämässä mäessä. Paperinaamaria pois repiessään John oli neuvonut Rosalyniä muljauttamaan silmiään ikään kuin viimeisenä henkäyksenään. Kaikki oli ollut aidon tuntuista loppuun asti, mutta erektio oli pysynyt heikkona kuten John oli pelännytkin. Yrittänyttä ei silti laiteta.
Lapiolla John tasoittaa kuopan reunat ja oksankarahkalla levittää jalanjäljet näkymättömiin, ettei poliisi saisi niistä kunnollisia valoksia. Murhaaminen on helppoa, mutta ruumiin hävittäminen kovaa työtä, vaikka hautaan panisi pelkän mallinuken. Rosalyn imee savuketta hermostuneena. On pirun kylmä ja taivaalle on alkanut kasaantua pilviä.
— Ota ensi kerralla siskosikin mukaan, John yrittää mutta Rosalyn on nuivalla tuulella, kun yksi varpaankynsistä on vääntynyt ja päätä särkee.
Hetken kuluttua he nousevat autoon ja ajaessaan pois Colman’sin tontilta ei heitä tavallisesta keskiluokkaisesta brittipariskunnasta erota muuten, kuin että toinen on valkoinen ja toinen musta.

Kommentoi

top