search
top

Philippa Bess Trottwood-Bennet

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (25 votes, average: 1.52 out of 5)
Loading...
Jo muutamasta lauseesta oli selvinnyt, että arvoisa lady Pippa söi dinnerin illalla ja seurusteli sitting roomissa maistellen puddingia. Kun hänelle tuli hätä, hän meni lavatoryyn tai, mikä vielä parempaa, powder roomiin. Nyt, kun Skotlannin armoton pohjoistuuli oli retuuttanut Pippan hiukset sotkuisaksi harakanpesäksi, vaikka tuulenhuminaa lukuun ottamatta oli vielä myrskyn edellä melko hiljaista, hieno nainen oli nopeasti muuttunut kiimaiseksi ulkoilmanussijaksi.
Vedin Pippan sen enempää sitä miettimättä hetkeksi kiinni itseeni, ettei tämä horjahtaisi ja putoaisi, ja kapuamisemme keskeytyi. Taivaalla salamoivat ukkospilvet. Pippa värähti kuin sähköiskusta. Ellei muuta, tulisi Pippasta minulle ainakin tervetullut välirikko tylsään, pienintä yksityiskohtaakin myöten ennakoitavissa olevaan globetrotterin päivärytmiini.
Päätin tarkastella älykelloani tärkeän näköisenä, ikään kuin kaikki maailman viisaus asuisi siinä (eikä minun päässäni, kuten olin Pippalle vakuuttanut).
— Muistakaa, lady Philippa Bess Trottwood-Bennet, arvonne, turvamiehen ääni kajahti alempaa rinteestä kirkkaana kuin vuoripuro ja Pippan kasvoille ilmestyi merkillinen irvistys, kuin numeron liian isoa peräpuikkoa olisi työnnetty anukseen.
Owen Trottwood-Bennetin baronettiläänitys Chesbrook Parkissa Walesissa oli jäänyt Pippan huoleksi (solicitor kutsui sitä inheritanceksi) sillä ehdolla, ettei Pippa nopeasti (aikarajaksi oli asetettu kymmenen vuotta) menisi uusiin naimisiin.
— Olen tehnyt niin paljon töitä, että minulla on hiukan säästöjä, Pippa kuiskasi korvaani. — Myin jo Lontoon-asuntoni ja hankin tilalle pienemmän. Se on ihan siedettävä. En koe saaneeni mitään sen helpommalla kuin kukaan muukaan. Kodin perintönä ovat tulleet kauniit käytöstavat, puhetapa ja ääntäminen. Kyllä sinäkin ne opit, kultapojuni. Olen varma, että isäkin pitää sinusta, kunhan ensin saa aikaa tottua ajatukseen.
— Olet hullu, sähähdin pettyneenä. Olin jo välillä ollut varma siitä, että jotenkin keplottelisin Pippan vanavedessä baronetiksi, OBE, mutta nyt tummia pilviä tuntui kasaantuneen kaikkialle.
Pippa oli näyttävä nainen kaikilla mittareilla skaalattuna, ja oli Owenin jälkeisen (ja kuka tietää aikaisemmankin) elämänsä aikana törmännyt niin pahiksiin kuin kilttimiehiinkin. Kummankin tyyppiset miehet olivat osoittautuneet, koska oli parasta tunnustaa tosiasiat ja lakata haihattelemasta, riittämättömiksi Pippalle. Kilttimiehille oli tyypillistä narina siitä, että naisten pitäisi kehittää itseään eikä päinvastoin. Se, että sama narinatauti vaivasi kaikkia alemman tason naisia, aiheutti Pippassa vain hymynkareen, ei muuta. Suuri osa näistä alemman tason naisista oli kilttejä, töissä käyviä säntillisiä kolmikymppisiä, jotka harrastivat kirjallisuuspiiriä, tapasivat (samanlaisia, tietenkin) ystäviään ja kävivät heidän kanssaan elokuvissa, teatterissa ja taidenäyttelyissä. Kun kesäloma alkoi, he päättivät (mikä yllätysten yllätys) käydä kasvitieteellisessä puutarhassa ottamassa valokuvia eksoottisista kasveista ja instasivat niitä sitten toisilleen, tai menivät Surrey’n linnaan teelle. Iltaisin he opiskelivat ranskaa ja espanjan alkeita työväenopistossa ja kokeilivat öljyvärimaalausta. Miksi? Koska jokainen alemman tason nainen unelmoi ulkomaalaisesta, mieluiten ranskalaisesta tai espanjalaisesta aviomiehestä tai ainakin poikaystävästä, josta kelpasi instata kuvia eteenpäin. Joka vuosi nämä yksinäiset kolmikymppiset tekivät muutaman päivän patikkaretken jonnekin luonnonhelmaan, koska luontokokemus oli tärkeä osa emansipaatiota, empaattisuutta ja aitoutta.
— Peters voi mennä, Pippa hymähti turvamiehelleen, joka vastentahtoisesti lähti astelemaan takaisin tummanvihreää Defenderiään kohti, minne jäi mököttämään kuin keksipurkin kaatamisesta moitteet saanut mopsi.
— Onko mielestänne oikein, että sinuttelemme toisiamme?
— Tietysti, Pippa vastasi kuin napista painaen. — Miksei olisi?
— Olet hullu. Voit menettää kaiken, jos sotkeudut minuun, tuhisin peläten enemmän itseni kuin Pippan puolesta. Olin jo selittänyt Pippalle tarkkaan mistä pidin ja miksi, koska se on varmin keino avata peli. Kevytkroppainen tyttö ratsasti kuin tuuli, siitä olimme molemmat samaa mieltä. Vanhemmilla tukevammilla mammoilla taas oli enemmän raskasta poljentoa ja pakaran lotinaa, mutta tiukka iho läiskyi heleästi ja hoikkien reisien laukka oli kevyttä. Pippa myöntyi siihenkin ja vakuutti olevansa (ja myös pysyvänsä, minkä tiedon otin vastaan tyytyväisyydellä) timmissä kunnossa, kuten olikin. Pikainen petipolska aamusella oli vain kasvattanut seksinjanoamme. Dilemma OBE:stä oli piru vieköön kääntymässä ongelmaksi ja alhaiset aikeeni sitä pahemmin menossa kovaa vauhtia kohti katastrofia, mitä ahnaammin Pippa halaji lakkupekkaani.
— Mennään naimaan tuonne mäen taakse, Pippa heläytti. Silmissä loistivat beryllinvihreät smaragdit. Mäkeä ylös, ylös, ylös puuskuttaminen oli viedä mehut meistä molemmista, mutta lopulta laki häämötti ja sen takana Outlanderista tuttu näkymä Invernessiin. — Paetaan Hebrideille, sanoin nappeja sepaluksesta avatessani, sillä Pippan isän silmänkantamattomiin jatkuvat perintötilukset kiinnostivat minua valtavasti. Pippan sormet olivat kohmeessa mutta hapuilivat lemmenlieroani tottuneesti. — Onko isäsi jo… vanhakin? sopersin.
— Nopeasti nyt, Pippa sähähti. — Peters voi tulla milloin tahansa. Hän ottaa työnsä niin säntillisesti ja on hyvä ylämäissä.
Huohotin ja ihmettelin. — Et ole ennen tullut yllätetyksi housut kintuissa?
— En neekerin kanssa, Pippa naurahti ja hamusi syvemmälle sepalukseeni. Tunsin anakondani jo kiemurtelevan vasemmasta lahkeesta ylöspäin ja ulos kohti ilta-aurinkoa. Polven kohdalle ilmestynyt töyssy kapusi sekin hitaasti ylöspäin. Pippa tiesi mitä oli hakemassa. Isoa mustaa, muilutusta ja muurahaisia perseen alla.
Napautin älykelloni kakkospainiketta. Yhdynnän fysiologiaa saattoi seurata reaaliajassa rannekkeelta, johon oli ohjelmoitu sata erilaista variaatiota.
— Anna se kellon nyt jo olla, Pippa elämöi. Samassa peniksen lieroni, pitkä kuin nälkävuosi, luikahti kaksinkerroin taittuneena näkyville sepalushalkiosta. Pippa oikaisi sen tottunein ottein ja livautti irtopään omasta shortsinlahkeestaan sisään. — Nyt, hän huohotti. — Nyt, nyt.
Se oli kutsu, jota yksikään mies maapallolla ei voinut vastustaa. En minäkään. Suljin silmän ja annoin OBE:n mennä.

Kommentoi

top