search
top

Vaaleanpunainen delfiini

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (157 votes, average: 3.85 out of 5)
Loading...

Day 1.

Mikäli kapteenia oli uskominen, niin kello oli 16:52. paikallista aikaa ja sää aurinkoinen.
Nostin puutuneen takapuoleni istuimesta ja lähdin kävelemään uloskäynnille. Kone oli saapunut perille Jorge Chávetzin kansainväliselle lentoasemalle Limaan.

Astuessani ulos tuubista terminaaliin, lentokoneen viileän ilman ja tilalle vaihtunut “lehmän hönkäys” tuntui aiheuttavan lämpöhalvauksen. Ilmasto shokista toivuttuani, lähdin ripeästi kävelemään matkatavaroiden luo. Rinkkani työntyi ensimmäisten joukossa ulos ja liukui hitaasti pitkin kuljetinhihnaa luokseni. Lento oli hiljainen ja tavaroiden nouto onnistui huomattavasti helpommin kuin tyypillisissä turistihelveteissä, joka kävi minulle oikein hyvin, sillä en erityisemmin pitänyt runsaista ihmismassoista.

Poimin rinkkani selkään ja jatkoin matkaani uloskäynnille. Saavuttuani aulaan, hain katseellani Katherinea. Työnantajani, Kansainvälisen Biotieteisiin suuntautuneen yrityksen kantava voima. Katherine Le Douarin, Nuori mutta erittäin menestyksekäs Ranskalainen biokemisti ja geeniteknikko, 6-henkisen projektiryhmämme nuorin, mutta todennäköisesti älykkäin jäsen.

Kat oli luvannut saapua hakemaan minut kentältä, koska oli saapunut jo viikkoa aiemmin järjestelemään matkaa. Olin aiemmin nähnyt naisen useammassa videopalverissa joten tiesin ketä etsiä.

Kat oli tietokoneen näytöltä katsellessa melko vaikuttava näky. Suuret kauniit jään siniset silmät loi täydellisen kontrastin tasaisesti ruskettuneen ihon, sekä tummien kulmakarvojen ja lähes mustien pitkien hiuksien kanssa. Erittäin Kauniit terävät kasvonpiirteet, hyvä ryhti sekä sopivan keskikokoiset rinnat oli aiheuttanut itselleni videopalverin aikana kiusallisen erektion. Nainen olisi aivan yhtä hyvin voinut ryhtyä supermalliksi. Asiaa ei helpottanut yhtään Katherinen uskomattoman pehmeäsävyinen ääni jossa oli jotenkin pirun seksikäs, söpö ja flirtti ranskalainen aksentti. Tunsin pientä tarvetta sättiä itseäni kollegani seksistisestä esineellistämisestä. Ymmärsin myös että minun olisi turha haaveilla mistään tosielämässä tapahtuvasta työmatka romanssista. Esimiesasemassa, yli vuosikymmenen vanhempana ukkomiehenä moisen näki olevan hyvin epätodennäköistä. Mutta yksin hotellihuoneessani voisin haaveilla mistä haluan. Ylimääräisten paineiden purkaminen olisi varmasti tärkeää suorittaa, että kykenisin työskentelemään tuon seireenin kanssa ammattimaisesti ilman sepalusta vasten kangottavaa ilotikkua.

Vihdoin alueen skannaus tuotti toivotun lopputuloksen ja näin Katherinen nojaavan rennosti isoon valkoiseen sylinterin malliseen tolppaan aulan keskivaiheilla. Toinen jalka oli koukussa jalkapohja tolppaa vasten, katse mustakantiseen pieneen kirjaan uppoutuneena.

Nähdessäni naisen tunnistin tämän oitis, mutta yllätyin hieman ulosannista. Olin tottunut katselemaan häntä yleensä, joko labratakissa, jakkupuvussa tai muussa vastaavassa hieman virallisemmassa asusteessa. Nyt tyttö oli pukeutunut mustiin tiukkoihin farkkuihin jalassa oli maiharit jotka repsotti erittäin löysälle solmittuna hassusti, punainen ruudullinen flanellipaita oli solmittu helmasta rintojen alle, jättäen vatsan paljaaksi. Paitaa ei myöskään oltu napitettu kiinni joten mustat rintaliivit näkyivät selvästi kaula-aukosta. Pitkät hyvin tumman ruskeat hiukset lainehti vapaana ja laskeutui nätisti sileäksi kammattuina olkapäiltä vyötäröäkin alemmas. Huulessa ja silmäkulmassa oli lävistys. Jos ei olisi paremmin tiennyt, olisi voinut veikata kyseessä olevan ennemminkin GNR:n bändäri, kuin yksi Ranskan terävimmistä tiedenaisista.

Lähdin kävelemään reippaasti kohti Katherinea, huomatessaan lähestymiseni nainen irrottautui tolpastaan, heilautti hiuksiaan sivulle ja työnsi täydellistä takapuoltaan naisellisesti taaksepäin ja sujautti kirjasensa takataskuun.

– Hello Dr. Aro. Katherine Le Douarin, i’m so glad to finally meet you. Nainen sanoi ja ojensi kätensä.

– it is really nice to meet you too, Dr. Le Douarin. Vastasin

– Welcome to Peru. I hope your flight went well.

Parkkipaikalla nousimme uudehkoon valkoiseen G-sarjan mercedes-benz maasturiin. Pienikokoisen rokkitytön kipuaminen suureen maastoautoon oli jotenkin huvittava näky.

– Really fine car, where did you get it?
Kysyin tytöltä, joka pujottautui epäröimättä liittymästä hulluudelta vaikuttavan ruuhkan sekaan.

– my dads car. Nainen sanoi ja hymyili kieli hampaiden välissä.

Epäilin että se oli vitsi. Joten naurahdin varovasti, päätin antaa asian olla ja tiedustelin projektin tilannetta.

Ruuhkan seassa pujotellessaan, Kat kertoi järjestelyiden olevan aikataulussa. Matkalla hotellille hakisimme vielä yhdysvaltalaisen 34-vuotiaan molekyylibiologin, Elle Jonesin kyytiin matkan varrelta. Ryhmän muut jäsenet ja varusteet olisivat valmiina sovitussa lähtöpaikassa ylihuomenna kello 12:00.

Uppouduin ajatuksiini. Olin saanut toimeksiannon projektipäällikkönä 3 vuotta aikaisemmin. Työnantajani hallussa oli näytteitä, joissa oli jäänteitä useista entuudestaan tuntemattomista yhdisteistä. Mukana oli myös aineita joilla saattoi olla suurta potentiaalia lääketeollisuuden raaka-aineiksi. Näytteiden alkuperä salattiin aluksi täysin. Tutkimukset osoittivat että haluttujen yhdisteiden synteesi tai fermentointi ei olisi nykytiedon valossa mahdollista, ja lähteestä täytyisi saada lisää tietoa. Lisäksi useat näytteet olivat saastuneet ja tuloksissa oli paljon epäselvyyttä. Lopulta näytteiden lähteeksi paljastettiin tieteellinen retkikunta, joka oli lähtenyt vuonna-1994. Amazonille. Retkikunnalle oli kuitenkin tapahtunut jotain hyvin dramaattista. Viidestä henkilöstä ainoastaan yksi, näytteiden ottaja, oli selvinnyt hengissä takaisin kaupunkiin mutta kuoli sairaalassa kuitenkin lopulta saamiinsa vammoihin. Loput seurueesta oli kadonnut jäljettömiin, Eikä syy selvinnyt koskaan.

Löyhän tutkinnan jälkeen paikalliset viranomaiset tarjosi yhtä löyhän selityksen, joka oli pakko niellä. “Well. It is the amazon, there’s 1000 different way to die.”

Ennen kuolemaansa näytteet kerännyt henkilö kuitenkin merkkasi karttaan reitin, missä oletti heidän kulkeneen. Hän oli sekava ja houraillut vaaleanpunaisista delfiineistä ja sienistä, sekä keijupölystä. Tietojen paikkansa pitävyydestä ei varsin ollut todisteita, mutta näytteiden sisältämät yhdisteet koettiin niin tärkeiksi että niiden lähde täytyi yrittää jäljittää, ja mahdollinen potentiaali selvittää. Tästä syystä työryhmä oli kasattu. Ja minä olin sopivasti koulutettu ja esimieskokemuksen takia nimitetty ryhmän projektipäälliköksi. Oli selvää että tästä ei tulisi mikään picnic. Mutta ainakin seurassa olisi kauniita naisia.

Kat pysäytti auton pienen kahvilan eteen.
Olin nähnyt myös Elle Jonesin videopalverissa, mutten tunnistanut naista ennenkuin Kat hyppäsi ulos maasturista ja juoksi halaamaan tätä, yllätyin koska en tajunnut naisten tuntevan entuudestaan.

Elle oli pukeutunut valkoiseen ihonmyötäiseen kesämekkoon, jalassa naisella oli mustat korkokengät ja päässä valtavat pyöreät aurinkolasit. Vaaleat hiukset oli nutturalla pään takana. Halattuaan katherinea ja vaihdettuaan nopeat kuulumiset Elle käveli autolle, nousin apukuskin paikalta ja kättelin naista.

-Dr Jones, it’s great to have you with us here.

Elle hymyili kauniisti, valkoinen hammasrivi lähes häikäisi kun nainen naurahti iloisesti samalla hieman niiaten.

-Likewise Dr. Aro.

Avasin takaoven ja tarjosin käteni auttaakseni Ellen nousemaan korkeaan autoon. Nainen tarttui sirosti kiinni kädestäni ja kiitti noustessaan sisään.
Matkalla hotellille sovimme että ottaisimme juomat ja suunnittelisimme huomisen siirtymistä.

Kirjautuessamme hotelliin, meille kerrottiin että varaamamme huoneet eivät olleet käytettävissä putkisto ongelmien vuoksi. Vastaanottovirkailija kysyi, olisiko mahdollista että jakaisimme ison sviitin yläkerrasta. Vilkaisimme toisiamme kun Kat oli jo asian edellä.

– it is fine. Thank you.

Kat nappasi avainkortin virkailijan kädestä ja juoksi nauraen hissille päin.

– Come on! Lets go see what we got.

Vilkaisimme Ellen kanssa toisiamme hymyillen ja kävelimme Katin perässä hissiin. Ylimmän kerroksen käytävän päähän saavuttuamme Kat syötti avainkortin lukijaan. Pieni vihreä valo välähti kun lukko naksahti auki.
Tyttö potkaisi maiharinsa jalasta ja suunnisti sviitin olohuoneen läpi makuuhuoneeseen ja hyppäsi sänkyyn selälleen. Saapuessani makuuhuoneen pariovelle, sydän jätti lyönnin välistä kun katsoin sängyllä makaavaa hoikkaa kaunista nuorta naista, joka venytteli kurottaen kädet päänsä yläpuolelle sängyn päätyyn, nostaen samalla häpyään ylemmäs ja työntämällä nilkat suoraksi. Ikään kun ainoastaan rintaliivien suojaksi aseteltu paita jätti vatsan aivan paljaaksi ja jäin ehkä vähän liiankin pitkäksi tuijottamaan sileää täydellistä vartaloa.

Elle huomasi jumittumiseni ja pukkasi kiusoittelevasti kylkeeni kyynärpäällään ja naurahti:

– I guess the boss wants next to you in bed. i can take a couch.

Menin ehkä hieman punaiseksi, jouduin löysäämään kaulusta ja köhäisin hieman vaivaantuneena
– i wonder is that appropriate

– how so, did you think something extra than just sleeping. Kat kysyi suloisella ranskattaren aksentilla, puri söpösti huultaan, iski silmää ja repesi sitten nauramaan.

– Oh my God. this escalated too quickly. I’m going to check out the pool bar. Elle kikatti, nappasi avainkorttinsa telineestä ja paineli käytävään.

Kat nousi sängystä ja tuli viereeni, painoi hyvin kevyen suukon hieman ohi poskestani ja sanoi hiljaa:

-i’m sorry Dr. Aro I didn’t mean to make you embarrassed. let’s try to keep this professional.

– its all good. I think I deserved that. Naurahdin.

Tyttö heilautti pitkiä hiuksiaan vilkaisi mua olkansa yli ja jätti seksikkään hedelmäisen hajuveden aromin leijumaan kadotessaan käytävään. Keräsin oman avainkorttini taskuun suljin oven takanani ja lähdin suunnistamaan naisten perässä kohti allasbaaria. Kohta istuimmekin jo juomien kanssa pyöreässä pöydässä olkikattoisen allasbaarikatoksen suojassa, ilta oli hämärtynyt ja uima-altaan valot loi mukavaa tunnelmaa. Kat kävi läpi reittisuunnitelman, tarkoituksemme oli siirtyä pienlentokoneella Iquitos nimiseen kaupunkiin. Lentäminen oli lähes ainut keino, sillä Iquitosiin ei ollut kuulemma tietä ollenkaan, vaikka olikin merkittävän suuri kaupunki. Iquitosissa tapaisimme australialais syntyisen saksalaisen mykologin ja fytokemistin Marc Andrewsin sekä hänen asistenttinsa Hannahin. Ja myöskin oppaana toimivan paikallisen nimeltään Enrique Rojas. Iquitosista syyrtyisimme Amazonia pitkin jokilaivalla ja lopulta kanooteilla syvemmälle pacaya samiriaan. Kaikki varusteet on jo toimitettu iquitosiin. Niitä varten retkueeseen liittyisi myös kaksi paikallista miestä kantajina. Työasiat oli selvitetty. Elle maisteli vielä ensimmäistä tilaamaansa drinkkiä. Kat puolestaan istui takaisin pöytään jo toisen tuplaviskin kanssa. Vilkaisin tyttöä ehkä hieman arvioiden kun hän työnsi eteeni myös pyytämäni oluen.

– What! Just spit it out, you thought that all french girls only sipping red wine? Kat sanoi hieman huvittuneena.

– No, i dont judge. But Im not sure if i’ve ever seen a girl from any country drinking wishkey before.

Ilta sujui mukavasti, ja nautimme kaikki toisiimme paremmin tutustumista. Jonkun verran työasioita mutta enimmäkseen kaikkea muuta. Yksi kysymys oli pyörinyt kuitenkin mielessäni. Joten esitin kysymyksen:

– Does either of you actually know what we are going to looking for?

Naiset katoivat minua molemmat monttu auki ja lähes yhteen ääneen huudahtivat.

– I thought you knew.

– well not exactly, thats the problem. I have been told that some kind of fungus or plant, maby with a bioluminescence. Thats all.

– could be anything. Elle tuhahti.

– How the hell they think we can find something if we don’t even know what we’re looking for? Kat kysyi ja katsoi mua epäluuloisesti.

– Well, im little worried about that, because i believe that we will have some signs when its close and those signs are possibly not so nice.
I assume you weren’t told about the first expedition either?

Sain vastaukseksi kaksi auki loksahtanutta uteluaukkoa. Jota voi pitää pienenä saavutuksena, sillä kumpikin daameista oli paljon perusperttiä älykkäämpi ja tiesi niin paljon asioita jo valmiiksi että hämmästyttäminen täytyi todella olla työn takana. Lisäksi vaikeneminen ei vaikuttanut kuuluvan kummankaan toimintamalliin. Kerroin ensimmäistä retkikuntaa kohdanneesta mystisestä trgediasta ja sairaalaan selvinneestä naisesta joka oli kuolemaansa asti hourinut keijupölystä, ja vaaleanpunaisista delfiineistä. Kerroin myös että näytteet oli sisältänyt useita tuntemattomia yhdisteitä joista osa muistutti rakenteeltaan hieman MDMA:ta. Oli syytä olettaa että osa yhdisteistä on voimakkaasti psykoaktiivisia ja Retkikunnan katoaminen oli saattanut liittyä näytteen aineelle altistumiseen.

– wow just wow. That would have been nice to hear before coming here. Elle sanoi ja hörppäsi drinkkiään.

– at least we are prepared. we have protective suits and particle filter masks. So we should be fine. Vastasin pyöritellen tyhjää tuoppiani pöydän pinnalla.

Kat istui hiljaa mietteliään näköisenä ja värähti hiljaa kylmien väreiden kulkiessa pitkin selkäpiitä.

– thats nice, they send us to our deaths.
Kat tuumasi ja tyhjäsi viskilasinsa.

Nainen oli jotenkin herttainen jopa pienessä hiprakassa. Harvasta naisesta voi yleensä sanoa samaa Kävellessämme takaisin sviittiin Kat nojasi käsivarteeni ja sanoi niin kovaa että edellä kävelevä Elle kuuli myös varmasti, ja hyvin dramaattiseen äänensävyyn.

-I want you to fuck me like it’s my last night in this world.

Katsoin käsivarressa roikkuvaa nuorta neitiä hieman hämmentyneenä suoraan kauniisiin sinisiin silmiin. Kat tuijotti takaisin ja räpytteli suloisesti silmiään. Elle kääntyi myös katsomaan meitä ja köhäisi virallisesti kurkkuaan.

-what? Dont you guys watch the game of thrones? Kat kysyi muka hämmästyneenä ja esitti niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Elle pyöritteli päätään ja jatkoi matkaansa.

Kat roikkui vieläkin käsivarressani ja tällä kertaa kuiskasi. Korvaani.

-seriously. I need you to fuck me. I dont want to die a virgin.

En ollut ollenkaan varma pilailiko tyttö vaikka väittikin olevansa tosissaan. Toisaalta en kyllä niellyt ainakaan neitsyys osuutta. Sydäntä riipaisi kun mietin vaimoani Maria. Jos tuo ehkä maailman täydellisin olento haluaa oikeasti seksiä kanssani, moraalinen selkärankani napsahtaisi poikki kuin laho hammastikku. Saavuttuamme huoneeseen, Elle potkaisi korkkarit jalastaan ja tipautti yllättävän estottomasti mekkonsa nilkkoihin. Katseeni seurasi hetken turkoosin värisiin alusvaatteisiin pukeutunutta muodokasta mutta hoikkaa vartaloa, ennen kuin nainen livahti nopeasti peittonsa alle. Jäin jo toistamiseen tänään kiinni, kun katseeni jäi jumiin kauniin kollegan vartalolle. Tällä kertaa Katherinelle. Joka nyppäsi minua kädestä ja veti makuuhuonetta kohti ja tuumasi päättäväisesti..

– Noooooo way. Dont you even look at there. You come with me.

Kat veti perässämme makuuhuoneen parioven kiinni.

– if you two are gonna fuck. You will do it like a ninjas in the cotton box. Capiche! Kuului Ellen huuto oven läpi.

– KA-zaaaaaaH Kat kiljaisi ninjahuudon ja hyppäsi nauraen sängylle.

– really. Kuului ellen turhautunut tuhahdus oven toiselta puolelta.

– i guess thats not what Elle meant. Naurahdin ja raavin päätäni hieman hämmentyneenä. En ollut edelleenkään varma oliko Katherine vaan pilaillut.

-So you want to take me slow and quiet?
Im sorry but that dosn’t work. I’ll moan like a horny cat anyway. So, Get yourself in a bed, we have to get up early. Kat kuiskasi.

Riisuin valkoisen kauluspaitani tuolin selkänojalle, avasin vyön ja pudotin farkkuni lattialle. Tajusin virheeni mutta liian myöhään. Ajatus mahdollisuudesta päästä työstämään sängyssä makaavaa nuorta, kiimassa ulisevaa ja kaunista ranskatarta oli saanut heppini heräämään, ja nyt se muodosti selvän teltan boksereiden etumukseen.
Kat kääntyi selälleen eteeni makaamaan siten, että pää roikkui ylösalaisin sängyn reunalta. Nainen osoitti jalkoväliini ja katsoi minua uteliaasti. Ja hihitti hiljaa kuin pikkutyttö

– oh. Was it me, or was it Elle who made that happen?

– im pretty sure its you. Vastasin

– well, i guess i need to fix it then. Kat sanoi lempeästi. Ja taputti sänkyä merkiksi minulle siirtyä hänen viereensä.

Kävin makaamaan sängylle Katherinen viereen
Tytön siro käsi livahti boksereiden kuminauhan alta sisään ja sormet kietoutui kaluni ympärille, ja alkoi runkkaamaan kullia kiusallisen hitaasti.

– we really should not. Voihkaisin kun pieni käsi puristi kaluni vartta kovempaa ja nopeutti liikettään.

– So do you want me to stop. Kat kuiskasi kiusaavasti korvaani ja nuolaisi korvanlehteäni.

En muista että kukaan olisi koskaan koittanut tehdä minulle noin. Joku pieni ruuvi tuntui napsahtavan korvan takana ja lähetti pienen sähköiskun kaltaisen allon kiveksiin.

– It doesn’t count if it happens on differend continent. Tyttö supatti korvaani ja näykkäsi huultani.

Tulkitsin sanotun niin että Kat tiesi minun olevan naimisissa.

Nopeasti Kat veti kätensä housuistani, kellahti selälleen viereeni, aukaisi farkkunsa, nosti peppuaan irti sängystä ja pujotti farkut jalastaan. Hän tarttui käteeni ja ohjasi sen jälkojensa väliin.

– here is a foretaste of Amazon river for you. Kat sanoi hymyillen.

Olin juuri siirtämässä sormiani selvästi kosteiden pikkuhousujen ohi kun Kat nappasi kädestäni kiinni ja veti sen pois jalkojensa välistä.

– Never on a first date. Kat sanoi hymyillen.

Nainen käänsi selkänsä ja veti käteni ympärilleni ja ujuttautui kainalooni, jättäen minut kärsimään kivikovaksi paisuneesta kyrvästä. Hetken luulin jo että neiti nukahti, mutta yhtäkkiä kuulin pienen tirskahduksen.

– oh. One more thing.

– ooooooooh my gosh Dr. Aro, Its so huge, fuck me harder! Tyttö kailotti kovaan ääneen.

– oh for fucks sake! Kuului Ellen parahdus oven toiselta puolelta.

– Good night Elle. Kat kikatti.

– so, what happened to “let’s try to keep it professional” part. kysyin naurahtaen.

– i guess it get poisoned by glowing jungle fungus and died away. Kat vastasi hiljaa. Korjasi asentoaan painaen samalla peppuaan seisovaa kaluani vasten ja hymähti tyytyväisenä.

Day 2.

– Rise and shine sleepy head!

Heräsin Katherinen kailotukseen. Tyttö kiskaisi verhot auki ja samalla kun aurinko poltti pupillejani atomeiksi, Kat jatkoi.

– Lets go have some breakfast. Elle went down already.

Matkalla alas hotellin ravintolaan, Kat vihelteli iloisesti ja kun vilkaisin yönsä kainalossani nukkunutta naista, tämä hymyili mulle takaisin kauniisti, pyyhkäisi hiukset korvan taakse ja naurahti hieman ujosti

– what, what are you looking at?

– You. You are so beautiful.

Pääsi suustani aivan kuin vahingossa ja hieman punastuin möläytystäni.

– Thank you sir, you dont look bad either. Kat vastasi naurahtaen.

Latasin lautaselleni pekonia ja munakokkelia. Edellä kulkevan Katherinen aamiainen oli enemmän hedelmä painotteinen. Katsellessani Naisen lyhyiden farkkushortsien verhoamaa täydellistä peppua, tunsin kaluni nytkähtävän ja kääntyvän hankalaan asentoon. Panetti jo valmiiksi. Katherinen eilinen kiusaaminen ei vähääkään helpottanut ja mieleni olisi tehnyt painella vessaan runkkaamaan. Elle istui pöydässä ja hörppi kahviaan.

– Good morning lovebirds.

Nainen virnuili ja otti uuden hörpyn kahvistaan ja käänsi lehtensä sivua, kun istuimme pöytään. Aamiaisen jälkeen ajoimme lentokentälle, tai no ei se mikään lentokenttä ollut, vaan ruostunut reikäinen hangaari ja kuoppainen hiekkatien pätkä, jonka oli ilmeisesti tarkoitus toimittaa kiitoradan virkaa. Hangaarin vieressä oli vanha 4-paikkainen pienkone, joka muistutti lähinnä steampunk elokuvan lavasteista pöllittyä pommia. Pilotin virkaa toimitti punaiseen lappuhaalariin ja lippalakkiin sonnustautunut viiksekäs, sekä hyvin lyhyt setä. Pilotti kätteli ensimmäisenä Katherinen, joka palvelun oli tilannut. Meinasin tukehtua nauruuni kun mies esitteli itsensä intian kaltaisella pitkällä aksentilla.

-helllooooo, mi name is mariooooo!

Huomasin myös Ellen vieressäni räjäyttävän juuri hörpätyn vesihuikkansa nenän kautta pihalle. Taputin yskivää Elleä selkään varovasti, koitin ryhdistäytyä ja kättelin Marioa.

-Hello Mario. My name is Dr Aro. This is Dr Elle Jones.

Sanoin nyökäten itseään keräilevää blondia vieressäni.

– oooh beautiiful ladieeees. Mario will take goood care of uuu.

Pilotti höpötteli ja muina miehinä pyöräytti käsin lentokoneensa potkurista käyntiin.
Kone yskähteli hetken ja poksautti pakoputkistosta mustan pilven ulos, jonka jälkeen käynti tasaantui. Pakkasimme rinkkamme ahtaaseen tavaratilaan hytin takapuolelle. Näytin tietä hytin takaosaan ja huusin koneen kanssa kilpaa Ellelle ja Katherinelle.

-Ladies first.

Kat kiipesi siiven päältä sulavasti ahtaalle takapenkille. Elle katsoi minuun ja huusi.

– Do you know how to fly.

Hämmästyin hieman. Ja vastasin:

– No. Does it matter.

– Then i take the front seat. If supermario pass out someone can still fly the plane.

Elle jatkoi hieman huolestunut ilme kasvoillaan ja nyökkäsi pilottiamme päin joka otti juuri kuplahuikkaa tequila pullosta koneen toisella puolella. Sulloin itseni Katherinen viereen. Ja vedin kuulokkeet päähän. Etupenkille istunut Elle avasi kanavan omista kuulokkeistaan ja sanoi.

-This is not a honeymoon. So you two keep the hands off each other.

Kat nosti kohteliaasti keskisormensa pystyyn ja virnisti. Matkalla jouduimme tekemään yhden välilaskun. Mario kävi irrottamassa jonkun osan moottorista, heitti sen kiitotien laitaan ojaan ja niin matka jatkui. Ihmeellistä kyllä, selvisimme hengissä perille. Mario hyppäsi lentokoneesta mitään puhumatta lampsi saman kaltaiseen peltihangaariin mikä oli lähtöpaikassakin. Heitti selälleen pötköttelemään ränsistyneelle punaiselle sohvalle ja veti lippiksen silmille.

– Our ride should arrive soon. Kat sanoi ja istahti hangaarin eteen trukkilavalle.

Ilma oli kuuma, märkä ja helvetin pölyinen. Aurinko mollotti suoraan yläpuolelta. 10 minuuttia ehdin hangaarin varjossa kuunnella Sohvalla kuorsaavaa Marioa kun Elle huusi ulkoa että kyyti saapuisi. Poimin rinkkani mukaan ja laitoin sen paikalle saapuneen hiacen takaovesta sisään.
Kuskin ovesta puolestaan kömpi pihalle Marc. Nörtin näköinen 40 vuotias mies. Tukka näytti tuulenpesältä, mies oli hontelo ja lasien vahvuus oli samaa luokkaa pullonpohjan kanssa. Pohdiskelin itsekseni että Marc oli oikeastaan ryhmän ainut edustaja joka itseasiassa näytti tutkijalta. Pikaisten esittelyiden jälkeen Marc vei meidät hotellillemme ja kertoi tulevansa huomenna keskipäivän aikaan hakemaan meidät satamaan, jossa varusteemme ja muut matkalle osallistujat odottivat. Matkalla Marc selvitti myös, että firman neljään rahtikonttiin rakennetun lautan päällä kulkevan laboratorion lisäksi Pacaya samarian liepeillä käytössämme olisi myös Suomalaisen edesmenneen biologin Pekka Soinin perustama tutkimusasema sekä muutama IIAP:n (El Instituto de Investigaciones de la Amazonia Peruana) työntekijä. Mutta haluamamme näytteen joutuisimme itse patikoimaan viidakosta ja edessä olisi 3:n vuorokauden yhdistetty kanootti ja jalkapatikka.

Hotelli jossa vietimme seuraavan yön oli huomattavasti edellistä vaatimattomampi. Mikä tärkeintä, alakerrassa oli kuitenkin baari josta sai virvokkeita. Leikin ajatuksella että saattaisin yrittää juottaa Katherinelle viskiä, josko neidin jalat tällä kertaa aukeaisi. Panetus oli edelleen hillitön ja tuntui muuttuvan pahemmaksi hetki hetkeltä. Pillua oli saatava, tai saattaisin seota viidakossa.

Naiset lähtivät käymään kaupassa, peseydyin, puin vaatteet päälleni, liiskasin sängyn alta viipeltäneen torakan ja suunnistin baariin odottamaan. Vaikka hotellin taso oli melko matala, baari oli aika miellyttävä. Massiivisista kivistä rakennetut seinät tekivät tilasta hieman viileämmän, kummallakin seinustalla oli 3 loosia ja vastapäätä sisään johtavaa portaikkoa jykevästä puusta valmistettu baaritiski. valoa loivat myrskylyhdyt jotka oli asetettu loosien pöydille. Tilasin oluen ja istuin odottelemaan viehkeitä kollegojani. Eteenkin Katherinea, vaikka Elle olikin kuuma pakkaus niin tavallaan aika tyypillinen jenkkiblondi stereotyyppi. Perheessä 2.3 lasta ja koira, veljen nimi oli ehkä John, high-school prom queen ja seurustellut futisjoukkueen kapteenin kanssa. Vaikka Naisella tuli 36 mittariin minkäänlaisia merkkejä ikääntymisestä ei ollut nähtävissä. Katherine oli enemmän minun tyyppiäni. Vaan hänessä ei vaikuttanut näkyvän välillä edes henkisen ikääntymisen merkkejä. Jos en olisi tiennyt häntä 28 vuotiaaksi, olisin voinut yhtä hyvin veikata 18:ta.

Naiset saapuivat, hysteerinen kikatus kuului jo portaiden yläpäästä. Asettelin itseäni loosin penkille yrittäen näyttää rennolta ja leikin lähes tyhjällä oluttuopillani, melkein kaataen sen pöydälle nähdessäni Ellen ja Katin. Naisilla oli päällään muuten identtiset vaatteet, sillä erotuksella että Katherinella oli valkoinen laskostettu naurettavan lyhyt minihame ja musta olkaimeton toppi ja mustat conversen kengät. Ellellä puolestaan samanlaiset mutta musta hame, valkoinen toppi ja valkoiset kengät.

Elle moikkasi ja käveli suoraan baaritiskille, Kat tuli luokseni, kääntyi ympäri ja notkisti selkäänsä niin että sievä pylly työntyi esiin. Valkoinen hame oli niin lyhyt että noustessaan kolmisen senttiä, se paljasti kaksi täydellisen suloista pakaraa ja niiden väliin uponneet valkoiset stringit sekä ohuen kankaan läpi pullottavat häpyhuulet.
Nopeasti hän kääntyi kuitenkin takaisin ympäri ja naurahti.

– we do some shopping, How do i look.

Baarissa tuntui yhtäkkiä olevan yllättävän kuuma. Voisin väittää etten ollut koskaan nähnyt mitään noin seksikästä.

– Holy fuck! You are stunning. I love the skirt. Vastasin Katherinelle.

Uskon että vastaukseni kelpasi, koska sain takaisin leveän hymyn. Elle saapui pöytään shottiprikan kanssa. Suuni loksahti auki kun Elle laski prikan pöytään, astui askeleen kauemmas ja antoi juuri samanlaisen esityksen kun Kat hetkeä aiemmin. Voisin vaikka vannoa että naiset olivat harjoitelleet yhdessä tuota “pyörähdystä”. Jopa hiukset oli laitettu juuri samalla tyylillä kauniille sivunutturalle.

– what do you like? Myös Elle kysyi.

Absolutely outstanding. But who are you two and what have you done to my colleagues.

-Kat istui suoraan syliini hajareisin, asetti käteni lantioilleen ja keinutti vartaloaan pirun seksikkäästi kovettuvan kullini päällä.

– We send those boring bitches away to few hours so we can party with you like tomorrow is the end of the world. Kat nauroi.

Hän hyppäsi pois päältäni, viereeni seinän puolelle istumaan. Elleä nauratti myös, ja hän vaikutti jotenkin paljon vapaantuneemmalta kun aikaisemmin. Elle istui pöydän toiselle puolelle ja ojensi prikalta tequilashotit mulle ja Katherinelle.

Elle hymyili ja nosti lasinsa.

– To great adventure. Because no great adventures ever started with a salad. Elle lausui.

– To great adventure! julistimme Katherinen kanssa kuorossa kilauttaessamme lasit yhteen Ellen kanssa.

Olimme ravintolan ainoat asiakkaat.
Ehkä hyväkin niin, sillä meno oli välillä aika hurjaa. Myöhemmin Elle esitteli juomapelin jossa pöydän keskellä oli lasi, johon oli tarkoitus flipata kolikko luunapilla pöydän reunalta. Nopeiten kolikon lasiin saanut oli voittaja ja hitain joutui, tai oikeastaan sai juoda perinteikästä perulaista piscoa toisena lasiin osuneen vatsalta.

Elle oli selvästi harjoitellut ja voitti monta kertaa, itse taas jäin lähes aina viimeiseksi, jostain kumman syystä ei tuntunut kuitenkaan rangaistukselta nuoleskella viinaa Katherinen vatsalta ja navasta.
Suureksi onnekseni löysin oikean taktiikan perulaisen yhden sol:in flippaamiseen ja voitin kaksi kierrosta putkella. Ensin sain katsella kun Kat putsasi herkkujuoman Ellen vatsalta ja seuraavalla kierroksella osat vaihtuivat. Naamalla olevaa poikamaista virnettä ei varmasti voinut olla huomaamatta. Kaluni seisoi kivikovana housuissa enkä voinut olla korjaamatta sen asentoa, kun juuri samalla hetkellä Katherinen vatsaa nuoleva Elle sattui vilkaisemaan minuun päin, Elle kohotti kulmakarvojaan kysyvästi ja totesi:

– Dr Aro. I guess you are enjoying the show huh.

– mmm maybe little. Vastasin ellen piikittelyyn.

– maybe little too much? Elle kuittasi takaisin.

Viidennellä kierroksella Kat voitti ja pääsin putsaamaan myös Ellen vartaloa Piscosta. Elle asettui vuorostaan pöydälle makaamaan ja hihitti kieleni pyöriessä ympäri pirun seksikästä vartaloa. Lipittäessäni Ellen vatsaa Vilkaisin Katherineen joka nojasi kädet puuskassa selkänojaan ja näytti ehkä hieman happamalta, ja tuijotti pois päin meistä toiselle puolelle tyhjää loosia. Pysähdyin hetkeksi miettimään saattoiko tosiaan olla mahdollista että Katherinella olisi jotain tunteitakin pelissä, jopa niin että tulisi mustasukkaiseksi. Baarin takana laseja kiillottava nuorimies pyöritteli päätään ja poistui takahuoneeseen. Sain Ellen timmin vatsan putsattua ja autoin naisen istumaan pöydän reunalle. Istuin takaisin paikalleni ja kiinnitin huomion Katherineen joka näytti edelleen mököttävän. Juuri kun aloin huolestua että nainen oikeasti tosiaan pahoitti mielensä, huomasin katherinen tuijottavan edelleen samaan suuntaan ja selvästi yrittävän kohdentaa katsettaan. Käännyin katsomaan samaan suuntaan, kun nojasin hiukan eteen päin Kat työnsi mua olkapäästä kiinni selkänojaan koska ilmeisesti tukin näkökentän.

– Holy fuck. Katherine totesi ja käänsi päätäni ja osoitti olkani yli suunnan.

Toisella puolella loosin seinällä oli suuri fresko. Kuvassa kaksi vaaleanpunaista delfiiniä muodosti jing jangin tapaisen kehän. Alhaalla keskellä sientä muistuttavan mustan objektin päältä näytti ryöppyävän turkooseja pieniä tähtiä jotka levittyivät freskon taustalle.

– pink dolphins, fungus, and fairy dust. Katherine sanoi melkeen kuiskaten.

Tuijotimme kaikki kolme freskoa pitkät päällä. Aivan liian tarkkaa ollakseen sattumaa, nyt pitäisi vielä selvittää mikä yhteys tällä maalauksella ja Iquitosin sairaalaan asti selvinneellä ensimmäisen retkueen jäsenellä on. Ja mikä yhteys on pinkillä delfiinillä ja “keijupölyä” sylkevällä sienellä. Kävelin baaritiskille ja kilistin pientä tiskille jätettyä tiukua. Mies ilmestyi takahuoneesta. Tilasin uuden pullon piscoa. Mies asetti pullon ja kolme lasia tiskille, minä puolestaan osoitin freskoa ja kysyin mieheltä osaako tämä kertoa siitä. Hän kurkkasi takahuoneen ovesta ja huusi ketšuan kielellä oviaukosta takahuoneeseen. Pian tiskin taakse vaappui noin 70-vuotias natiivin näköinen nainen. Mies osoitti ilmeisesti äidilleen freskoa ja seposti ketšuaksi. Nainen rapsutti päätään hetken ja alkoi sitten papattamaan. Muinaisesta inkakielestä ei ollut mitään saumaa ymmärtää mitä mummeli sanoi, mutta kun nainen lopulta vaikeni, mies alkoi kääntämään. Hänen äitisä kertoi vanhan kansan uskovan, että “bufeot” vaaleanpunaiset delfiinit ovat pahoja henkiolentoja. Ne pystyvät ottamaan ihmisen muodon, yleensä komean nuoren miehen. Ne kiertävät öisin viidakon kylissä lumoamassa nuoria naisia. Jos nainen lähtee bufeon matkaan ja antautuu tälle. Bufeo rankaisee neitoa tämän säädyttömyydestä muuttamalla tämän sieneksi ikuisiksi ajoiksi. Kysyin vielä että tietävätkö he, kuka kuvan on maalannut ja koska. Mies toimi jälleen tulkkina, ja selvisi että talo on rakennettu 1900-luvun alkupuolella ja maalausta on paranneltu joskus, mutta alkuperäinen taiteilija ei ollut tiedossa.

Naiset oli ilmestynyt viereeni. Kat tunkeutui kainalooni ja kaatoi itselleen piscoa lasiin.

– thats fascinating, really. But does not explain what it has to do with a survivor of the first expedition. Kat sanoi ja hörppäsi kuppinsa tyhjäksi.

– thats nonsense superstition. Elle huokaisi toiselta puoleltani ja kaatoi vuorostaan lasiinsa piscoa.

– It has nothing to do with anything at all. Elle jatkoi.

– Thats not true. Kat sanoi ja nappasi pullon takaisin itselleen ja lähti kävelemään takaisin pöytään.

Seurasimme Ellen kanssa Katherinea ja istuimme. Kat tasasi loppupullon kolmeen lasiin ja selitti.

– Almost every superstition has a beginning. Something real what peoples just cant understand. And amazingly often those things has something to do with a mycotoxins or some other psycoactive compounds of fungus. its not coincidence that ghosts seems to show up mostly in old or abandonet houses. Guess why? Because molds seems to show up there too. Dr Aro from the winter wonderland can confirm that most of the christmas traditions are inspired by hallucinations caused by amanita muscaria. And at the beginning the gift under the fir were a mushroom with a capability to create few moments of confusing happiness in the miserable human life.

Katherinesta tuli jotenkin virallisen oloinen selittäessään asiaa josta oli kiinnostunut. Intohimo tietoa ja ymmärrystä kohtaan. Loisti noissa kauniissa silmissä ja sai katherinen näyttämään mielestäni entistä seksikkäämältä.

– i agree, but whats your point. Elle tiedusteli.

– Fresco is not helping. We need to find a Fungus to find a way understand the picture. Not a picture to understand the fungus. Kat sanoi.

– i have an idea. Kat huudahti yllättäen.

Hetken luulin että Kat sai jonkun merkittävän työhömme liittyvän ajatuksen kunnes nainen jatkoi.

– i have cards in my room. Lets go play a strip poker.

Elle repesi nauramaan.

– oh my gosh. Kat you are retarded.

– shut up pussy! Lets go. And you are coming as well. Kat sanoi ja alkoi työntämään minua selästä kohti portaikkoa.

Kävellessäni portaita yläkertaan muutama askel vierekkäin portaita nousevien naisten perässä, minulle tarjoutui esteetön näkymä kummankin edessäni keinuvan lyhyen hameen alle. Kummankin naisen reidet sekä pakarat olivat hyvin kiinteät ja iho virheettömän sileä. Ymmärsin ettei juuri kukaan käytä tuollaisia hameita normaalisti Naisten oli täytynyt suunnitella yhdessä niihin pukeutuminen, tarkoituksena mahdollisesti ainoastaan seisottaa kulliani. Jos asia oli näin, ainakin se toimi. Ehdin hetken haaveilla kuinka nuo kaksi täydellistä peppua, olisivat pystyssä sängyllä vierekkäin käytettävissäni. Tällä kertaa myös Elle vaikutti olevan pienessä nousuhumalassa, hän vilkaisi minua olkansa yli ja kysyi flirtaten.

– How do you like the view Dr Aro?

Kat tirskahti Ellen kysymykselle ja käänty portaiden yläpäässä lähettämään minulle lentosuukon. Tällä kertaa saimme kaikki oman huoneen, mutta päätimme kuitenkin mennä vielä Katherinen huoneeseen jatkamaan iltaa. Kat pyllisti seksikkäästi jalat suorana ja kiinni toisissaan kurottaessaan lattialla seinää vasten lepäävästä repustaan pelikortit. Hän heilutti korttipakkaa ilmassa ja tiedusteli.

– Are you ready?

Elle kietoi kätensä Katherinen ympärille takaapäin. Toinen käsi katosi paidan alle hieroen naisen litteää vatsaa ja samalla nostaen topin helmaa ylemmäs. Elle alkoi suudella Katherinen kaulaa samalla kun käsi jatkoi matkaansa topin alla yhä ylemmäs.

– Darling. We are all grown ups. I dont think we need any teenage party games to undress. Elle kuiskasi Katherinen korvaan. Ja temapaisi topin naisen pään yli.

Kun Kat jäi hieman yllättyneenä seisomaan eteeni söpöissä mustissa rintaliiveissään jotka tukivat miellyttävän istuvasti naisen B- tai ehkä C-kupin rintoja, ja minä tuijottamaan tuota helvetin kuumaa runkoa lähes kuola valuen, Elle siirtyi vuorostaan minun taakse ja asetti kätensä ympärilleni ja hieroi paisunutta kulliani kankaan läpi.

– besides, its obvious that Dr Aro here, he wants to fuck you so hard that he may just spontaneously explode if we keep up with teasing him. Elle sanoi.

Naisen kädet hakeutui vyöni soljelle ja aukaisi sen näppärästi. Elle alkoi riisua housujani kuorien myös bokserit jalastani, samalla komentaen Katherinea:

– you. Get in the bed.

Kat asettui sängylle ja kun Elle tuuppasi minua hellästi selästä sänkyä päin, astuin ulos housumytystäni ja asetuin Katherinen eteen polvilleni sängyn reunalle. Kullini osoitti kattoon ja paisuvais kudos oli pakkautunut niin täyteen verta, että otti lähes kipeää. Elle laskeutui myös polvilleen sänkyyn Katherinen viereen ja tarttui Katherinen hameen alta tämän stringeihin ja riisui ne alas, kiusallisen hitaasti pitkin täydellisiä sileitä jalkoja. Kun Kat koukisti varovasti jalkojaan, ja ojensi nilkkojaan naisellisesti, Elle riisui valkoiset stringit nilkkojen ohi ja heitti ne olkansa yli taakseen. Ellen vasen käsi siirtyi kullini ympärille ja liikutti esinahkaa raivostuttavan hitaasti taakse, samalla kun toinen käsi aukaisi katherinen jalkoja ja siirtyi reittä pitkin jalkojen väliin. Kat voihkaisi ja värähti nautinnosta kun Ellen etusormi alkoi varovasti pyöriä klitoriksen päällä. Katherinen pillu oli yhtä täydellinen kuin loputkin naisesta. Täysin posliinikisi ilmeisesti tänään höylätty pimpero näytti erittäin herkulliselta. Ellen sormi painautui täydellisten häpyhuulten väliin, ja upposi hitaasti kosteaan kirsikankukkaan. Kat voihkaisi tyytyväisenä ja puri alahuultaan kun Elle alkoi liikutella sormeaan sisällä pillussa, samalla pyörittäen peukaloaan klitoriksen päällä.

-Elle runkkasi edelleen hitaasti kulliani vasemmalla kädellä, katsoi minuun hymyillen. Hän veti sormensa ulos kollegastaan siirsi sen huultensa väliin imaisi katherinen maut suuhunsa.

– really nice. So tight and all wet. Ready for you boss. Sanoi Elle.

Kat yritti siirtää omaa kättänsä hävylleen Elle läppäsi Katherinea varovasti sormille. Hän tarttui oikealla kädellään Katherinen ranteista kiinni ja nosti ne pään yläpuolelle lähelle sängyn päätyä. Samalla ohjaten kulliani Katherinen häpyhuulten väliin.

Elle piti edelleen kullini varresta kiinni, kostutti terskaa Katherinen pillun aukolla ja alkoi hieroa sillä klitorista. Puutteessa pidetty kullin nuppi oli erittäin herkkä ja huokailin tyytyväisenä kun Elle jatkoi toimitustaan. Kat uikutti hiljaa ja naisen alapää ei meinannut pysyä paikoillaan vaan yritti epätoivoisesti hakea voimakkaampaa kosketusta ja ahmaista kaluni sisäänsä. Jos olisimme olleet Katherinen kanssa sängyssä kahdestaan, olisimme varmasti yhtynyt jo ajat sitten. Kumpikin meistä vaikutti olevan kiimasta sekaisin ja Ellen ylläpitämä leikki tuntui piinallisen pitkältä. Olin juuri aikeissa alkaa anelemaan Että Elle antaisi upottaa kullini sisään, mutta Kat ehti ensin.

– Elle please. Let him fuck me. Now. Kat parahti.

– Sure thing Sweetheart. Elle naurahti ja ohjasi kullini häpyhuulten väliin. Ja läpsäytti minua takapuolelle ja kuiskasi:

– Go get ’em tiger.

Viimein pääsin upottamaan kivikovan kyrpäni tuohon taivaalliseen pimperoon.
Elle ei puhunut paskaa. Se oli käsittämättömän tiukka ja kostea kun Amazonin yö. Märkyydestään huolimatta pillu antoi periksi tuskallisen hitaasti ja kalu työntyi syvemmälle kuin hidastetussa filmissä. Kat ulisi niin lujaa että se kuului varmasti alakerran respaan asti. Elle kumartui suutelemaan Katherinea ja silitti tämän päätä.

– Good girl. just little bit more. Elle kannusti ystäväänsä.

Vartaloni tärisi. Tunsin olevani taivaassa ja tiesin etten kestäisi kauaa jos alkaisin liikkumaan. Samalla kun Kat ehti totutella kulliini sisällään, Elle napsautti Katherinen rintaliivit auki ja riisui ne lattialle stringien viereen. Rintsikoiden alta paljastui täydelliset kiinteät rinnat, Elle nuolaisi pientä kovettunutta nänniä ensin varovasti, mutta ahmaisi sen sitten suuhunsa, ja alkoi villisti suutelemaan kumpaakin rintaa vuorotellen. En usko että olin nähnyt edes pornoa katsellessani yhtä kuumaa toimintaa enkä enää pystynyt pysyä paikallani, vaan aloin soutamaan kulliani edes taas Katherinen tiukassa pillussa.

– ooh god, oh my fuckin god its too much. Kat ulvoi.

Elle katsoi huvittuneena huultaan purevaa silmät kiinni puristettuna, hieman ehkä jopa kärsivän näköistä inisevää ystäväänsä.

– holy fuck KitKat. Have you actually ever been fucked before? Elle kysyi nauraen.

– Not like this. Kat voihki.

Kiihdytin työntöjäni entisestään ja huohotin ääneen. Elle äkkäsi että olin huipullani ja asetti päänsä Katherinen vatsalle aivan häpykummun yläpuolelle. Nainen avasi suunsa auki ja katsoi minua suoraan silmiin, ymmärsin mitä hän suunnitteli. Näky oli aika rietas ja pirun kiihottava. Kat värähteli allani ja tiukka pillu alkoi supistella kaluni vartta lähes väkivaltaisesti. Auki jääneestä ikkunasta kantautui ulkoa Amazonin jokilaivan pillin vihellys johon Katherine yhtyi ulisemalla. Naisen selkä jännittyi kaarelle ja Ellen päänalustana toimiva häpykumpu ja alavatsa nousi parikymmentä senttiä ylöspäin kun nainen jännittyi orgasminsa kourissa. Elle Työnsi lonkastani minut ulos Katherinesta ja sieppasi Kaluni suuhunsa. Muutama voimakas imaisu, runkkausliike ja se näky kun tuon huumaavan kauniin blondin täyteläiset huulet liikkuivat terskan yli, sai minut syöksemään lastini syvälle Ellen suuhun karjahtaen. Ryöpsähdys toisen jälkeen Ellen suu täyttyi spermallani ja orgasmini vyöryi vartaloni läpi kun 230:n voltin sähköisku.

Elle piti lastin suussaan, kiipesi Katherinen päälle istumaan ja kumartui suutelemaan tätä, valuttaen samalla spermani suoraan katherinen suuhun. Kat vastasi Ellen suudelmaan ja suorastaan ahmi spermaani tämän suusta. Naisten kielet kietoutuivat toistensa ympärille, siemennesteeni valuessa Katherinen suupielestä ja virtaavan pienenä norona alas kaulalle. lösähdin selälleni naisten viereen ihastelemaan heidän suutelua.

Toivuttuani orgasmistani huomasin kaluni heräilevän jo uusintakierrokselle, tällaista ei juurikaan kotioloissa ollut tapahtunut enää muutamaan vuoteen. Kat oli pyörähtänyt vuorostaan Ellen päälle, kuorinut tämän yläosan paljaaksi ja suuteli nyt Ellen täyteläisiä rintoja. Ellen tissit olivat huomattavasti suuremmat kun Katherinella mutta massiivisuudestaan huolimatta erittäin hyvän muotoiset. Seurailin tyttöjen toimintaa ja aloin varovasti vetelemään esinahkaani edes taas. Kat siirtyi hiljalleen alemmas, suuteli Ellen vatsaa ja laskeutui lopuksi tämän jalkojen väliin. Aluksi kat kiskoi Ellen stringit hameen alta ja suuteli tämän sisäreisiä, siirtyen hiljalleen ylemmäs. Ellen hame oli noussut ylemmäs ja saatoin nähdä kuinka katherinen suu painautui Ellen pillua vasten. Nainen alkoi voihkia tyytyväisenä kun Kat työskenteli hänen ulkosynnyttimillä kielensä kanssa. Itse kumarruin suutelemaan Elleä. Kielemme taisteli hetken, jonka jälkeen Elle kuiskasi korvaani:

– Is it my turn now?

– Sure. How would you like to operate.

– From behind, please. Elle vastasi empimättä.

Elle pyörähti vatsalleen, siitä polvilleen, pyllisti ja notkisti selkäänsä seksikkäästi. Kat puolestaan työnsi sormensa Ellen sisään ja alkoi uittamaan sitä edestakaisin.

Kat veti sormensa ulos vaginasta nuolaisi sormeaan katsoen minua silmiin ja teki tilaa Ellen taakse.

– Really nice. So tight and all wet. Ready for you boss. Kat sanoi imitoiden Elleä.

Tällä kertaa oli katherinen vuoro toimia aisan kannattajana, nainen tarttui kullistani kiinni ja mittaili sitä tutkiva ilme kasvoillaan.

– Dear lord. I cant believe this were inside me. Its massive. Kat ihasteli.

Katherine alkoi hieroa kullini kärjellä Ellen jalkojen välissä pullottavia häpyhuulia. Tunsin niiden välin olevan kostea, ja tilanne oli erittäin kiihottava, vaikkakaan ei aivan niin kiimainen kun Katherinen kanssa. Elle voihki tyytyväisenä ja heilutti timmiä peppuaan. Kat kumartui alemmas, tiputti suustaan sylkeä kullini varrelle ja hieroi sen terskan ympärille. Hän siirsi kulliani pari senttiä ylemmäs ja hieroi sitä Ellen miellyttävän vaaleanpuunaista pyllynreikää vasten.

– Dr Jones. Can we use the back door? Kat kysyi hihittäen ja katsoi minua kysyvästi.

– First you need to earn a VIP pass. It can be redeem by using the main entrance first. Elle sanoi leikkisästi saaden kuullostamaan itsensä mainostiedotteelle.

– Seems legit. Go get your VIP pass. Kat sanoi minulle nauraen ja ohjasi kullini takaisin Ellen häpyhuulten väliin.

Elleä selvästi panetti kovasti, sillä nainen seivästi itsensä työntämällä torttunsa kyrpäni ympärille, kerralla pohjaan asti. Tartuin Elleä pakaroista ja aloin höyläämään märkää vittua potikat kaakossa. Tämäkään pimpero ei ollut hullumpi. Nainen teki osan työstä vastailemalla työntöihin ja kulli tuntui hinkkaavan juuri oikeita kohtia Ellessä. Ellellä oli myös mahtava perse. Pakaroissa näkyi selvästi salilla vietetty aika ja ainoastaan umpi hintti ei olisi ollut onnellinen päästessään rassaamaan tuollaisen takapuolen alla lymyävää lemmentunnelia. Jonkun aikaa nussittuani ajattelin varmistaa joko ansaitsin VIP passini, joten vein peukaloni Ellen pyllynreiälle ja aloin hieromaan sitä kevyesti.

– Kitkat! Can i borrow your hand cream please? Elle sai voihkinnansa lomasta kysyttyä.

Kat oli käynyt makaamaan selälleen sängylle viereemme ja pyöritteli sormiaan klitoriksellaan katsellessaan panemistamme. Nainen kurottautui poimimaan rasvapurkin yöpöydältä ja antoi sen Ellelle. Elle avasi purkin ja pyyhkäisi pinnasta reippaan kerroksen voidetta etu ja keskisormelleen. Kullini huopasi edelleen Ellen häpyhuulten välissä, hetken hieman rauhallisemmin koska keskityin ihastelemaan, kuinka Elle levitti käsivoidetta pyllynreiälleen ja upotti keskisormensa kärjen sisälle peppuun, työntäen sillä rasvaa myös sisälle tunneliin. Elle irroittautui minusta ja konttasi vieressä makaavan Katherinen päälle ja suuteli tätä.

– One for the team. Ellie sanoi Katherinelle
Nauraen.

– I admire you, you are so brave. Kat nauroi ja suuteli Elleä uudestaan.

Elle kääntyi katsomaan minua, kurkotti kalustani otteen, pyyhki viimeiset käsivoiteet sen varteen ja alkoi sovittaa kulliani peppuaukolleen.

– please be gentle. Elle aneli.

Kaksi, ainoastaan olemattomaan minihameeseen pukeutunutta uskomattoman kaunista kissaa makasi nyt päällekkäin edessäni ja suuteli toisiaan, samalla kun kaluni tunkeutui tutkimusmatkalle tuntemattomaan. Kotona ei tätäkään lajia ollut tarjolla, viimeisin peppuseksikerta ulottui yli 15:ta vuoden päähän opiskelu ajoille. Yritin painaa kyrpäni mahdollisimman hellästi sisään. Kuulin Ellen uikuttavan, mutta olin erottavinani äänestä myös nautintoa joten päästyäni pohjaan saakka, aloin naimaan tiukkaa persettä kiihtyvällä vauhdilla. Kat puolestaan yllätti kääntymällä Ellen alla 69:iin. Katherinen kieli sai piakkoin Ellen kiemurtelemaan, voihkimaan ja tärisemään. Nainen räjähti hurjan näköiseen orgasmiin, irrottautui otteestani ja kaatui selälleen sängylle voihkien ja täristen vielä useamman sekunnin. Kat tarttui Kulliini ja muutamalla nopealla runkkausliikkeellä sai sen laukeamaan omille rinnoilleen. Hetkeä myöhemmin makasimme kaikki hiljaa, tyytyväisinä, ja tyydytettyinä vierekkäin sängyllä. Kaskaiden siritys kantautui tuuletusikkunasta pieneen seksin hajuiseen hotellihuoneeseen. Nukahdin hetkeksi, mutta heräsin kohta ja näin Katherinen tulevan suihkusta.

Elle painoi suukon suoraan suulleni ja kuiskasi korvaani:

– you are the best.

Nainen nousi sängystä, keräili vaatteet päällensä ja poistui käytävään ja kuiskasi vielä lähtiessään oven raosta:

– Remember to get some sleep too.

Kat tuli sänkyyn aivan kylkeeni kiinni ja painoi päänsä rintaani vasten ja kuiskasi:

– please stay with me.

Day 3.

Heräsin verhon raosta silmiini paistavaan aurinkoon. Kat nukkui vieressäni mahallaan alasti ja tuhisi suloisesti. peitto suojasi täydellisen pyllyn vain puoliksi. Ihastelin hetken naisen hoikkaa runkoa sekä selän sileää virheetöntä ihoa. Laskin käteni alaselälle ja kuljetin sitä hiljalleen ylös lapaluun päälle. Ei noin kaunista naista voi olla edes olemassa, tämä on varmaan unta, Mietin itsekseni. Katsellessani tuota jumalatarta Tunsin kaluni nytkähtävän ja alkavan jäykistymään. Päätin kuitenkin nousta ylös ja ottaa kylmän suihkun. Tullessani suihkusta Kat nukkui edelleen. Kello oli vasta 9 paikallista aikaa, lähtöön olisi vielä kolmisen tuntia joten jätin prinsessan latautumaan Kävin vaihtamassa omassa huoneessani puhtaat vaatteet jonka jälkeen suuntasin alakertaan. Tässä hotellissa ei ollut aamiaista, mutta hain baarista 2 suurta kannullista kylmää appelsiinimehua, kulhollisen hedelmiä ja kolme kuppia mehevän tuoksuista vastajauhettua vahvaa kahvia. Kiersin ensin Ellen huoneen ovelle ja koputin varovasti. Ovi naksahti auki ja Elle kurkkasi oven raosta hiukset märkänä pyyhe ympärillään. Itseäni ei eilinen juhliminen yllätyksekseni juurikaan verottanut. Mutta Elle näytti ehkä aavistuksen verran krapulaiselta.

– Good morning sunshine. Sanoin Ellelle ja ojensin tälle tarjottimella mehukannun, kahvia ja lautasellisen itselleni täysin vieraita hedelmiä.

– Thank you so much. Did you read my mind. I think i just start to feel little jealous to katherine.

– Enjoy your breakfast. I’ll go check if i get the sleeping beauty back to live. See you later at the lounge. Vastasin Ellelle ja jatkoin jakelukierrostani.

Lähtiessäni Katherinen huoneesta olin napannut hänen avaimensa pöydältä, taiteilin tarjottimeni kanssa oven auki. Kat istui sängyllä ja hieroi silmiään. Laskin tarjottimen yöpöydälle Ja kaadoin mehua lasiin. Kun Kat sai silmänsä auki ja huomasi mehulasinsa tyttö huudahti riemastuneena:

– oh my god. I love you!

Kat hyökkäsi lasin kimppuun ja joi sen tyhjäksi välittömästi. Kat laski lasinsa pöydälle ja veti minut päällensä kellahtaessaan takaisin sänkyyn makaamaan. Ja sanoi:

– come here

– thanks for the juice. Kat sanoi ja työnsi kielensä suuhuni.

Minä ja Kat unohduimme ylös naimaan, sillä lopputuloksella että toisen kierroksen jälkeen Kat poimi puhelimensa pöydältä ja pomppasi salamana ylös ja huusi:

– fucking hell. Its 11:30 am.

Aulassa Elle vilkaisi vanhaa kaappikelloa jonka viisarit näytti 11:50. Ja naputteli kynsiään sohvapöydän lakkapintaan. Saapuessamme Katherinen kanssa Aulaan, Elle hymyili suupielet korvissa ja naljaili.

Mr and Mrs Aro. Nice that you finally decided to join me. How was your morning fuck.

Kat näytti Ellelle kieltä jatkaen matkaa tämän ohi suoraan respaan. Kirjauduimme ulos ja siirryimme pihaan odottamaan Marcin saapumista. Kohta valkoinen hiace jo rymistelikin kulman takaa. Hyppäsimme Katherinen kanssa tavaroidemme sekaan takaosaan. Elle nousi Marcin viereen etupenkille. Kun auto nytkähti liikkeelle, Elle kääntyi työntämään hytin takaosasta erottavan pleksiluukun auki. Ellen naamalla oli tuttu virne ja hän näytti juuri siltä, että aikoi esittää uuden kommentin koskien Minun ja Katherinen välistä luontaiseduilla höystettyä työsuhdetta, todennäköisesti kieltämällä meitä naimasta tavaroidensa päällä, tai jotai muuta yhtä hurmaavaa, mutta Kat sai ensin suunsa auki.

– Hi Marc! How are you? Elle dont be afraid. i am not giving a blowjob to my boss in a trunk of the toyota. Kat huusi pienestä luukusta.

Se sai Ellen purskahtamaan nauruun.

– Thats so revieling to hear kitkat. thats an excellent life choice. In another case, the bufeo may will turn you into a mushroom. Elle vastasi.

– Our lustful souls are all screwed already after the last night. Kat sanoi mietteliään näköisenä.

Kumpikin naisista räjähti nauramaan. Kikatuksesta ei meinannut tulla loppua, kunnes Marc huokaisi kyllästyneenä.

– Im sure you will be fine. Bufeos spirit will curse you only if you are a virgin.

– Wait, what. What do you know about that. Elle tenttasi Marcilta.

– Not so much, but i had an interesting conversation with a local witch who said that all mushrooms should be treated like a living person because they can be lost virgins spellpound by a bufeo. so, i got a recipe for how to make a magic potion that breaks the curse, and release the soul of the trapped virgin. If you drink the potion, pink dolphin will appear in your dream and you can ask it to set a cursed soul free.

– You said you got a recipe? Whats the fungus that need to be used. Kysyin Marcilta.

– fungus? Theres no fungus. Its made from the beans of willka tree. I really can not recommend you to drink that. Beans contain high doses of bufotenin, and also some DMT, and 5-MeO-DMT. I’ll bet that besides you will probably see a pink dolphins and mess up your stomach. After that coctail you can see yellow, green and rainbow colored dolphins as well, and tortoise riding on a unicorn and singing AC/DC thunder.

– How about glowing particles floatin in the air. Anything to do with the case. Elle uteli vuorostaan.

– indeed. That sounds like a Bad omen of the bufeos presence. But why you all are so agitated about this. Marc ihmetteli.

Jouduin käyttämään loppumatkan selittäessäni Marcille kaikki tietoni ryhmäni tutkimista näytteistä ja ensimmäisestä retkikunnasta. Viimein valkoinen hiace kaartoi Amazon joen rannassa sijaitsevan jyrkänteen reunalle, ja pysähtyi pysäköintialueeksi tasoitetun hiekkakentän laitaan. Marc sammutti moottorin ja rapsutti tuulenpesän näköistä tukkaansa.

– well is’nt that obvious. The magic potion is a cure to the curse. My best guess, what happened with a first expedition scientist is that he get exposed to the “curse of bufeo.” This magic potion is not a secret, nearly all locals know it and it is highly possible that he tried to cure hes condition with it. Marc sanoi.

– she tried. Not he. Korjasin marcin tarinaa.

– make sense. There is always truth behind every myth. Bufeo only possess virgins. Marc totesi ja nousi autosta.

Ulkona haisi paska. Ja kala, mutta suurimmaksi osaksi paska. Jyrkänteen reunalta alas laitureille lähti ohuen ja huteran näköisten rimojen varaan rakennettu luiska. Joka muodostui hajanaisesta jonosta vierekkäin aseteltuja parhaat päivänsä nähneen näköisiä lankkuja. Helvetin pelottavan näköinen kyhäelmä, ja aivan liian korkealla.

– Please come. It is much more solid than it looks. Marc vakuutteli.

Lähdimme Marcin perässä laskeutumaan luiskaa alas. Selvisimme tästäkin elossa, luiskaa kulkiessani odotin jatkuvasti pääseväni tasaiselle kiinteälle maalle, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Laiturit oli rakennettu juuri samoin kun alkupääkin. Sinne tänne asetetut lankkureitit kulkivat joen päällä ristiin rastiin. Kyhäelmän päälle oli pystytelty sinisiä ja punaisia pressutelttoja ja lankuista sekä aaltopellistä kyhättyjä hökkeleitä, joiden välistä lankkureitit veivät laiturin reunojen venepaikoille. Kävelimme Marcin perästä sisään yhteen noista hökkeleistä ja sen läpi. Toisella puolella oli tikkaat jotka vei alas laiturilta mukavan tilavaan noin 10- paikkaiseen puiseen veneeseen. Veneen takaosassa perämoottorin varressa, istui varmasti yli 2 metrinen tatuoitu meksikolaisen näköinen mies jonka hartiat oliva leveät kuin ladon ovet. Mies nousi seisomaan ja levitti kätensä etäänsä merkiksi että aikoo ottaa rinkkamme vastaan. Heitettyämme tavaramme miehelle. Elle laskeutui ensimmäisenä alas tikkaita. Mies tarttui Elleä kädestä ja auttoi tämän istumaan veneeseen. Lähdin Katherinen perässä alaspäin. Päästessäni veneeseen mies tarttui käteeni ja puristi sitä vähän liiankin reippaasti ja sanoi.

-Welcome to Amazon Dr Aro. Enrique Rojas.

Karpaasi siirtyi yllättävän ketterästi takaisin veneen takaosaan ja kiskaisi moottorin käyntiin. Kun Marc oli kiivennyt veneeseen, Enrique nosti moottorin kierroksia ja lähdimme lipumaan kohti vastarantaa. Tunnistin Labralauttamme jo kaukaa. Valkoisista modifioiduista rahtikonteista ei voinut erehtyä, lautan vieressä kellui mahtipontinen korkealuokkainen jokilaiva Cattleya. Enrique sammutti moottorin ja ohjasi veneen Cattleyan kylkeen.

Vain hetkeä myöhemmin istuimme valmiiksi katetussa pöydässä laivan ruokasalissa. Lautasella oli riikinkukkokirjoahventa ja lasissa valkoviiniä. Kat istui vieressäni ja katsoi minua hymyillen.

– i thought that we will slosh around in the swamp with mosquitos througout the week. This is way more better. Kat sanoi ja laski kätensä reidelleni.

– Dont worry, we will get there. Vastasin.

Mieleni olisi tehnyt mieli suudella Katherinea. Mutta se ei tuntunut sopivalta kaikkien silmäparien alla.

Kaikki matkalle osallistuvat olivat kokoontuneet pöydän ääreen ja asemastani johtuen katsoin tarpeelliseksi pitää lyhyen puheen ja briiffauksen sekoitelman. Esittelin itseni ja retkikunnan jäsenet ja heidän tehtävänsä toisilleen. Ja kehotin nauttimaan seuraavan vuorokauden kestävän joki matkan Cattleyan yleellisyyksistä, laadukkaasta ruuasta sekä juomasta ja maisemista Amazonin varrella. Laboratoriolautta varusteineen, seilaisi perässämme ja joutuisimme suorittamaan loppumatkan Lagunasiin sen kyydissä, koska Cattleya ei sopedu kulkemaan reittiämme loppuun asti. Puheeni päätteeksi sain raikuvat aplodit ja nostimme maljan alkavalle matkalle. Minulle jäi miellyttävä tunne ja leväperäisestä tehtävänannosta huolimatta, luottamus onnistumiseen oli korkealla. Olin erityisen tyytyväinen ryhmässä vaikuttavaan yhteishenkeen ja tiesin ryhmän olevan ammattitaitoinen ja yhteistyökykyinen.

Loistavan lounaan jälkeen siirryin sviittiini ja oikaisin sängylleni. En ehtinyt kauaakaan haaveilla kun oveen koputettiin. Suuni kääntyi pieneen hymyyn, koska veikkasin että oven takana saattaisi koputtaa pieni kaunis ja tumma ranskatar, joka haluaisi lisäapua krapulapanetukseensa. Nousin ylös sängystäni ja avasin oven. hämmästyksekseni oven takaa ei löytynytkään tummaa ranskatarta vaan pelkkään pyyhkeeseen kääriytynyt jenkkiblondi. Elle livahti oven raosta sisään, veti oven kiinni perässään ja laskeutui polvillensa eteeni.
Kummempia kyselemättä Elle veti housuni alas ja tarttui kalustani kiinni.

– Do you mind if i borrow this for a while.

Olin hämmentynyt, enkä meinannut saada sanaa suustani. Ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleeni oli, että mitähän mieltä Kat olisi asiasta. Elle huomasi empivän ilmeeni ja kuiskasi.

Dont worry. I got premission from your girlfriend. Kitkat said that she dont mind.

Elle nappasi puolijäykän kullini suuhunsa ja alkoi liikuttamaan päätään. Kulli jäykistyi ja kasvoi täyteen mittaansa hyvin nopeasti Ellen taitavassa käsittelyssä. Lopulta nainen ahmaisi koko meisselin syvälle kurkkuunsa, veti hitaasti ulos suustaan ja runkkasi sitä tapittaen suoraan silmiini. Elle pudotti pyyhkeensä ympäriltään lattialle ja hieroi kuolaisella penikselläni omia kovana törröttäviä nännejään. Katsoi taas minuun ja kysyi.

– Do you like it. It feels good right?

– yes it feels amazing. Sain huokaistua.

Elle nousi seisomaan ja ohjasi minut peruuttaen istumaan nojatuoliin, hän asettui takaisin jalkojeni väliin polvilleen ja ohjasi kullini suurien rintojensa väliin ja puristi käsillään puskurit tiukasti kalun ympärille. Elle valutti lisää sylkeään kullini päälle ja rintojensa väliin ja alkoi liikuttaa rintakehäänsä naiden kaluani rinnoillaan. Elle tarttui oikealla kädellään vasemmasta rinnastaan kiinni siten että kullini jäi ansaan Ellen rintojen ja siron ranteen väliin. Vasen käsi livahti jalkojen väliin ja alkoi pyöriä hävyllä rytmikkäästi. Näin Ellen kiihottuvan itsekkin ja nainen alkoi voihkimaan ja nautti selvästi liukkaiden rintojensa välissä soutavasta kullista. Pian Elle kuitenkin nousi ylös ja istui päälleni nojatuolille, ohjasi kyrpäni häpyhuulten väliin ja istui sen päälle. Kullin upotessa pohjaan saakka, Elle voihkaisi tyytyväisenä ja alotti aluksi varovaisen liikkeen munani päällä. Kurotuin Suutelemaan Ellen rintoja. Naisen nännit olivat selkeästi herkät sillä aina kun otin nännin suuhuni ja imaisin sitä, hän värähti ja päästi suustaan pienen voihkaisun. Laskin käteni Ellen pakaroille ja annoin lisää vauhtia naisen ratsatukseen. Mehevä treenattu peppu alkoi twerkkaamaan päälläni rytmikkäästi ja vauhti kiihtyi kiihtymistään, muuttuen hurjaksi pikanussinnaksi. Se oli aivan liikaa ja tunsin lastin lähtevän liikkeelle kiveksistäni. Voihkin ääneen orgasmini kourissa, tärisin ja pumppasin siemennestettä Ellen sisään, joka ei meinannutkaan hiljentää vauhtia vaan ennemminkin lisäsi sitä. Kyrpäni oli aivan turta orgasmin jäljiltä ja Ellen tiukka vittu lypsi sitä edelleen armottomasti. Se tuntui uskomattoman hyvältä mutta oikeastaan teki samaan aikaan hieman kipeää. Juuri kun tunsin että kuritettu kyrpä alkaa löystyä ja tarvii toipumista, Elle alkoi huutaa nautinnosta, jännittyi päälläni jäykäksi ja upotti kyntensä hartioihini. Elle painoi päänsä rintaani vasten. Tunsin kuinka Ellen vittu sykki kaluni ympärillä, ja siemenneste valui pitkin kiveksieni nojatuolin verhoilulle, samalla kun nainen läähätti hengästyneenä sylissäni.

– Dr jones? Kysyin varovasti ja silitin naisen selkää.

– shhhh. Dont ruin the moment. Elle sihahti.

Kului hetki kunnes Elle nosti päätään.

– Yes boss. How can i help you. Nainen tiedusteli, veltostuva munani edelleen sisällään.

– well i was just wondering are you in favor of using contraceptives.

– Elle katsoi minua pää kallellaan ja naurahti.

– Don’t you think it’s a little too late to talk about it now. i think i’ll keep you excited and let you know in nine months.

Elle painoi huulensa omiani vasten ja Naisen kieli livahti suuhuni ja pyöri siellä viettelevästi. Samalla Ellen hoikka vartalo alkoi keinumaan varovasti kullini päällä. Muuta ei tarvittu, penis heräsi eloon ja alkoi iloisesti nytkähdellen paisumaan Ellen sisällä.

– Apparently our little friend is back in the business. Elle kehräsi. Ja jatkoi hidasta keinumistaan nostaen peppuaan kerta toisensa jälkeen korkeammalla. Kulli liukui mukavan vaivattomasti spermalla täytetyssä tiukassa vitussa. Elle kumartui taas suutelemaan minua ja näykkäsi huulestani kiihottavasti.

– i really love your cock inside me. Elle kuiskutti korvaani.

Nainen teki pari nopeampaa naintiliikettä ja istui mulkkuni päälle täydellä painollaan, niin että se upposi aivan pohjaa myöten. Hän nojasi taaksepäin ja otti käsillään tukea polvistani Ja alkoi nopein mutta lyhyin liikkein ratsastamaan.
Tämä avasi täydellisen näkymän tapahtumien keskipisteeseen. Liikutin käsiä Ellen vartalolla, lantioista ylös päin muhkeille rinnoille ja leivoin niitä hetken, ihastellen samalla aitiopaikalta kuinka häpyhuulet ahmivat kyrpääni sisäänsä.

Yllättäen Elle pysähty ja katsoi minua pää hassusti hieman kallellaan ja jotenkin viekas ilme kasvoilla.

– Sure you can use your VIP pass if you are worried about babies.

En tarvinnut toista kehotusta vaan kaappasin kevyen blondin syliini ja nousin ylös, Elle kiljahti yllättyneenä ja repesi nauramaan.

Käännyin ympäri ja laskin naisen selälleen samaan nojatuoliin josta juuri nousimme.

Ellen jalat olivat yhdessä kiinni ja ylös nostettuna, pulleat kauniit häpyhuulet pilkotti reisien välissä. Kävin polvilleni naisen eteen ja nuolaisin tämän kaunista pyllyn aukkoa kieleni kärjellä. Pyörittelin kieltäni reiällä hetken ja työnsin sen sitten varovasti sisälle Ellen peppuun.

– oh my god, this is so wrong. Elle voihkaisi.

Kurkkasin Ellen jalkojen takaa näkyisikö naisen kasvoilta jotain vinkkiä, olinko mennyt liian pitkälle. Vaimolta nimittäin tuli melkeen turpaan kerran kokeillessani samaa temppua.

Elle katsoi minua lähes epätoivoisena ja sihahti:

– Don’t you dare to stop.

Niinpä upotin kieleni takaisin ryppyreikään ja aloin naimaan tuota supertiukkaa salaovea kielelläni. Elle voihki ja puristi nojatuolin käsinojia rystyset valkoisena. Elle tarttui itseään polvitaipeista ja levitti jalkansa auki. Vein etusormeni kielen tilalle, ja kun kieleni siirtyi ylemmäs pyörimään klitorikselle aloin samalla varovasti naimaan persettä sormellani. Näykittyäni klitorista huulieni välissä hetken nostin pääni pois jalkojen välistä. Lisäsin keskisormen etusormen kaveriksi tohtori Jonesin tiukkaan anukseen. Peukalo löysi paikkansa pillunreiästä ja aloin runkkaamaan naista lähes väkivaltaisella nopeudella. Elle ei kestänyt kauaa, nainen ulvoi kun susi kuuta ja jalat sätkivät holtittomasti toinen olkapäälläni ja toinen käsinojan yli taivutettuna. Päätin maksaa potut pottuina enkä meinannutkaan lopettaa, vaikka olisi selvästi ollut sen aika, vaan lisäsin kierroksia entisestään.

– oooh my fuckin god, im gonna cum. Im gonna fuckin cum please stop, stop, stop, stop, Elle ulisi.

Eikä huijannut. Vaan naisen vagina suorastaan räjähti päälleni. Samalla kun eritteet roiskuivat holtittomasti pitkin lattiaa ja jalkojani, Elle tarrasi kädestäni kiinni pakottaen sen pysähtymään mutta silti painaen sitä lujempaa vasten klitoristaan. Nainen tärisi kuin sviittini nojatuoli olisi yllättäen muuttunut sähkötuoliksi ja uikutti kun koiran pentu pesuvadissa. Rauhoituttuaan Elle korjasi asentoaan, hän veti polvet syliinsä, keinui hiljaa paikallaan. Ja tuijotti minua silmät pyöreänä.

– What a actual fuck you just did to me. I just literally exploded. Elle sanoi ja alkoi kikattamaan.

Hengähdettyään hetken, autoin naisen ylös tuolista Elle halasi minua, antoi märän pusun. Samalla painaen vastaotteella seisovaa kulliani litteää vatsaansa vasten ja hieroen sitä varovasti.

– Im afraid that we need to ask kitkat to help you with this. Im done for now.

– its ok. You were amazing. Sanoin Ellelle ja suutelin häntä uudelleen.

Jalat täristen Elle lähti vaappumaan kohti kylpyhuonetta. Kylpyhuoneen ovella hän kääntyi minuun päin ja sanoi naurahtaen.

– thank you. Thank you very very much You handsome jungle sex god. You’ve taking away my ability to walk like a normal person. Can i have it back please.

Juuri kun ovi sulkeutui, kylpyhuoneesta kuului iloinen kiljahdus.

– Holy shit balls! Theres a frigging jacuzzi in your bathroom. Elle riemuitsi.

Naisen pää kurkisti oven raosta.

– can i, can i please use your fucking jacuzzi. Elle aneli suloinen koiranpentuilme kasvoillaan.

– sure, its all yours. Vastasin.

Sulkeutuvan oven raosta kuului kuiskattu “yesss, yes yes yes” minua nauratti. Elle oli hauska. Olin jo ajat sitten seonnut laskuissa kuinka monta kertaa nainen oli pakottanut minut nauramaan. Myös Ellen Katherinelle keksimä lempinimi (kitkat) hymyilytti joka kerta sen kuullessani.

Sain vaatteet päälleni ja kurkkasin kylpyhuoneen ovesta, Elle nojasi rentoutuneen näköisenä porealtaassa silmät kiinni ja sanoi virallisesti:

– better be important.

– Did you really ask from katherine permission to have sex with me? Kysyin.

Elle avasi silmänsä ja katsoi minua.

Of course i did. If you haven’t noticed, Girl has a crush on you. Like a crazy. What kind of friend i would be if i could come here to spread my legs without her permission. We were on the deck, she had a really long conversation with Marc about sequencing some archaea cell DNA. I get bored and asked her does she mind, if i go down and give a blowjob to her boyfriend. Kat said “it’s all fine, just save something for me too.”

So Marc was right next to you, when you were asking from Kat does she mind if you blow me? Varmistin nauraen.

– yes. So? Elle kysyi laski päänsä takaisin nojaamaan ja sulki silmänsä.

– Not much. just. Well, you two are both crazy. Enjoy your bath. Naurahdin ja suljin oven.

Saapuessani Cattleyan yläkannelle. Kat, Marc ja Hannah istuivat kaiteen vieressä aurinkotuoleilla. Ja tuijottivat Amazonin ylle laskeutuneeseen pimeyteen. Kuun ja kirkkaan tähtitaivaan lisäksi ainoastaan halogeenit laivan keulassa toivat valoa myös kannelle valaistessaan joen pintaa, ja reittiä laivan edellä. Istuin Katherinen viereen tuolille. Kat katsoi minuun ja näin kyyneleen pyörivän alas pitkin hänen poskea. Kat halasi minua ja kuiskasi korvaani.

– im ok. But i want you to know that i have really strong feelings for you. I know i said to Elle that it’s ok. But i just find out that it is not. I felt really bad and jealous when i imagined you making love with Elle. I cant deny you, but i can ask, please dont do it again. At least not without me.

Suljin Katherinen kainalooni ja suutelin tämän päälakea ja sanoin hiljaa.

– Thanks for letting me know. I appreciate it. And i promise that i dont do it again at least not without you.

Enrique saapui kannelle ja istahti aurinkotuoliin viereemme. Ensin mies tarjosi paksun itsetehdyn näköisen sikarin puisesta laatikostaan. Normaalisti en ollut tupakkamiehiä, mutta sikari silloin tällöin kelpasi. Laitoin pötkön suuhuni ja Enrique sytytti sen zipollaan. Kun ziposta tullut valopetroolin maku oli kulenut sikarin läpi suuhuni ja hälventynyt, sikarin maku oli miellyttävä ja pehmeä. Enrique sytytti sikarin myös Marcille. Kat ja Hannah kieltäytyivät kunniasta, mutta Kat tarttui Enriquen tuomaan rommipulloon ja tuhosi siitä lähes kolmanneksen yhdellä huikalla ilmekään värähtämättä. Enrique tuijotti pientä ranskalaisnaista silmät pyöreänä, eikä saanut sanaa suustaan.

– Dont worry, ill get you a new bottle Kat nauroi ja antoi pullon eteen päin Hannahille.

Hannah, Marcin 20 vuotias opiskelija assistentti hörppäsi varovasti huulet törröllään pullosta ja irvisti kauhistunut ilme naamallaan.

– how on earth you can drink something like that.

Hannah oli ainut jota ei naurattanut.

Kat poistui välillä hakemaan Enriquelle uuden rommipullon, vaikka ymmärsi kyllä ettei mies ollut tuijottanut häntä siksi että pelkäisi viinansa loppuvan. Tämä ja vielä seuraavakin pullo kiersi ringissä Catalleyan kannella. Hannah alkoi olla hieman humalassa, ja kyseli paljon asioita. keskustelimme pitkään tehtäväämme liittyvästä tieteestä ja menetelmistä joita voisimme käyttää. Myös enrique kuunteli tarkkaavaisesti ja otti välillä suullisen rommia vaikka miehen lahjakkuudet olivat selväsi jossain aivan muualla kuin molekyylibiologiassa. Puheenaihe siirtyi lopulta vaaleanpunaiseen delfiiniin. Hannah meni hieman vaikeaksi ja kalpeni. Lopulta tyttö sanoi hiljaa.

– Im little scared… i have never had… i mean… i am a virgin. Hannah sai lopulta sanottua. Kat halasi Hannahia ja lohdutti tätä.

– Me too. But we will be fine. Right.

2 kommenttia viestissä: “Vaaleanpunainen delfiini”

  1. tasa-arvo says:

    Lisää.

  2. .... says:

    Erittäin kiihottavaa ja hyvää tekstiä! Kai tätä Tulee lisää?

Kommentoi

top