search
top

Toimivassa suhteessa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (173 votes, average: 3.28 out of 5)
Loading...

Istuin töiden jälkeen vakio baarissani Tampereen Plevnalla, hörpin tuoppiani ja selasin Tinderin tarjontaa joka oli joko nähtyä tai ”Hei en etsi yhden yönsuhteita.” Tasoa. Välillä juttelin jonkun yhdellä käyvän afterworkkerin kanssa ja jätin luurin alas. Olin talvilomalla jo toista viikkoa enkä ollut saanut kuin yhden tärpin 23-vuotiaasta opiskelijasta joka alkoi olla rasittava kolmen päivän jälkeen joten sanoin että pidetään taukoa. Se oli hänelle onneksi ok. Harkitsin jo soittoa hänelle kun ovesta käveli sellainen tyttö jota olin näytöltä etsinyt. Ehkä 19-vuotias, pienet rinnat, Haloo Helsingin t-paita, nahkatakki, koulutyttö minihame ja tennarit. Sääret ja reidet olivat paljaat mikä näytti kylmältä touhulta huomioiden syksyn +1 loskakelin. Tuoppini oli puolillaan mutta join sen kerta huikalla ja kävelin neidon perässä tiskille.

– Tommonen mustikka siideri, tyttö sanoi ja sai kaivaa kolikoiden lisäksi paperitkin.
– Ruis-IPA ja minä maksan neidin mustikan, töksäytin.

Tyttö hymyili minulle ja kippistimme juomat saatuamme.

– Kiitti, tää on vähän kallis paikka minulle. Tyttö sanoi kun osoitin läheistä loossia johon tyttö suostuikin kanssani istumaan.
– Miksi sä sit tulit tänne? Mietin ja kysyin.
– Poikaystävä lupasi viedä elokuviin tuohon viereen. Meillä on vuosipäivä.
– Monesko?
– Ensimmäinen.

Olin heti pettynyt että tyttö oli varattu mutta seura kelpasi aina.

– Olen aika kateellinen miehellesi. Sanoin suoraan.

Tyttö ei vastannut muuta kuin hymyilemällä ja taisi katsoa minua arvioiden.

– Mikä elokuva? Keskeytin neidin arvioinnin.
– Emmätiä. Varmaan joku supersankari juttu.

Tiesin että vain Uusin Avengers pyöri nyt ja se oli todella hypetetty joka paljasti että tyttöä ei kiinnostanut. Ei sillä, ei minuakaan.

– Ei taida pahemmin kiinnostaa? Kysyin
– Ei kyllä, varmaan tosi pitkäkin kans. Mutta poikaystävä rakastaa niitä.
– En välitä itsekkään. Totesin ja kaivoin taskumatin lorauttaen tilkan viskiä IPAaani salaa.

Tarjosin tytölle joka katsoi tiskin suuntaan ja työnsi sitten lasinsa eteeni johon kaadoin vähän lisää potkua.

– Ehkä, tämä auttaa sua sietämään sen ajan.
– Sääli ettei leffateatterissa saa juoda viinaa. Tyttö kikatti ja kiitti.
– Mä olen muuten Nea. Tyttö esittäytyi.
– Oliver. Mukava tutustua. Vastasin ja kättelin siroa kättä.
– Sä vaikutat hyvältä tyypiltä, mitä sä täällä yksin teet? Odotatko säkin tyttöystävää?
– Noh, ehkä tavallaan. Sanoin ja näytin Tinderini.
– Onko tuttu appi, kysyin perään.
– Nojoo… Vastasi Nea hiljaa.
– Täältäkö sä sun poikaystävän löysit?
– No en! Nea naurahti.
– Pekka ei koskaan olisi Tinderissä. Oletko siis löytänyt sieltä jonkun ja odotat sitä? Tyttö uteli.
– En. Tulin vain istumaan ja katselen ympärilleni sekä luuriin.
– Eli sulla ei ole ketään nyt?
– Ei. Oli tossa yksi tyttö pari päivää noh, yökylässä mutta ei ollut mun tyyppiä.
– Mikä sit on sun tyyppiä?
– Villimpi. Tää tyttö oli valot pois ja peitto päällä tyyppiä jos tajuat. Sanoin suoraan, turha esittää tytölle joka kohta lähtisi ja tuskin näkisin enää.

Nea naurahti ja joi juomaansa energisen oloisena. Olisiko nousuhumala?

– Tajuan joo. Tyttö sanoi ja taisi punastua ihan hieman.
– Vihaan itsekin tylsää puurtamista. Nea sanoi kuitenkin itsevarmana.
– Olen vain kateellisempi Pekalle. Naurahdin.
– Niinno niin. Pekka ja minä ei olla vielä…
– Siis mitä? Hämmästyin.
– No Pekka on semmoinen, se aina sanoo että mun pitää olla eka varma ja ei halua painostaa.
– Siis sä olet neitsyt vielä?! Sanoin ehkä liian kovaa hämmästykseltäni.
– No en! Mutta en oo Pekan kanssa.
– Vuoden aikana?
– No, ei oo oikein ollut tilaisuutta, nähdään harvoin ja…

Samassa Nean puhelin soi katkaisten lauseen kesken.

– Moi. Nea vastasi puhelimeen. Hetken kuunneltuaan.
– No äh, ei kai sille mitään sitten voi.
– Juu, nähdään siellä, moi. Puhelu oli ohitse.

– Paljon puhuttu Pekkako?

– Juu, kuulemma niin kiire ettei ehdi ajoissa. Meidän piti käydä eka syömässä mutta se tuleekin sitten suoraan leffaan.

– Sääli kuulla. Koska se teidän leffa sitten alkaa?
– Aika tasan kahden tunnin päästä.
– Tarkoittaako tämä että saan kunnian tarjota toisen kierroksen
– Noh, taitaa se tarkoittaa. Voin kyllä maksaa itsekin.
– Ei tarvitse, mulla on lomarahoja jotka katoaa johonkin naiseen kuitenkin. Nauroin ja nousin pöydästä.

Hain meille uudet samanlaiset ja päälle jekku shotit.

– Ääh, Pekka ei siedä jos olen humalassa.
– Pekkako ei juo?
– Ei. Se on Absolutisti. Se tässä vähän siihen vaikuttaakin mistä puhuttiin aikaisemmin kun olen ollut vähän humalassa, edes pari niin se ei halua.
– Pelkää että teet virheen? Siis se pitää sua neitsyenä?
– Nii… kai se pitää. Mä sanoin suhteen alussa etten ole seurustellut, kai se siitä käsitti etten olisi pannu. Totta puhuen alkaa vähän vituttaan tää kuvio. Muuten ihana mies mutta vähän, noh tylsä.
– Ja nössö. Ja varmaan pieni munakin ja saattaa tykätä liian oudoista jutuista. Vastasin reveten kuitenkin nauramaan omalle tökerölle mustamaalaus koitokselleni.

Nea vain nauroi myös ja nappasi shottinsa kanssani.

– Meinaatko että tänään olisi se päivä? Töksäytin.
– No totta puhuen kyllä. Mutta saas nähdä. Se myöhästyy koska se oli ajatuksissaan osallistunut johonkin matsiin jossain pelissä eikä tajunnut miten aika kului.

Kävi hieman sääliksi että seksikkään teinin poikaystävä valitsisi pelit hänen sijastaan se näkyi vähän Neastakin.

– No, mutta ehkä se innostuu leffan jälkeen? Yritin lohduttaa.
– Nii, ehkä. Emmätiä enää. Nea sanoi ja otti ison huikan mustikasta.
– Anna tilaisuus. Hierot koko leffan sen meisseliä housujen läpi ja teidän eka kerta on Finnkinon vessassa.

Nea nauroi hilpeästi.

– Mahdoton edes kuvitella Pekasta. Nea naurahteli ja joi lisää.
– Vaikka, kelpais kyllä. Pikapanokin. Hän sanoi ja hymyili minulle ja olin jo huomaavinani jotain flirttiä. Laitoin shotin piikkiin kun tyttö oli ehkä 45kg ja ilmeisesti vatsatyhjänä.

Vilkaisin puhelinta joka värähti ja vilkaisin sitä. Joku 32v blondi kyseli osaanko virittää telkkarin.

– Mitähän tällekin vastaisi? Sanoin ja näytin viestiä Nealle.
– Tuleeko tollasia useinkin? Naurahti.
– Välillä. Vastasin ja laitoin puhelimen vain pois.
– No sä kyllä näytät vähän sellaselta.
– Siis miltä? Sanoin teeskennellen loukkaantunutta.
– Noh, pahalta pojalta joka ”virittää” kyllä. Nea vahvisti hipsuja sormillaan.
– No kai nyt kuka vain tuollaisen hoitaa kun suoraan kysyy. Vastasin
– Kyllä kai mutta ei kaikilta kehtaisi pyytää suoraan tuollaiset blondit.
– Sitä paitsi, jos Pekka jotenkin saisi tuollaisen viestin se varmaan kävisi vain virittämässä sen telkkarin.

Repesin nauruun ja Nea yhtyi siihen. Nauroimme hetken kunnes hiljenimme vain tuijottamaan toisiamme. Nea onneksi mursi väli-jään.

– Hemmetti olis kiva kyllä vaan kiertää baareja koko ilta. Piti tulla vain yhdelle mutta maistuisi.
– Mietin samaa. Siksi en vastannut tuolle mitään. Ajattelin että jatkan tästä johonkin pubiin kun Pekkasi saapuu.
– Hemmetti kun tietäisi mitä se meinaa. Viimeksi käveltiin teatterista keskustorille kun se vain töksäytti että lähtee kotiin ja bussi tulee minsan päästä, jos nyt käy samoin niin varmasti vedän pään täyteen.
– Haluatko vaihtaa numeroita siltä varalta? Ajattelin että kävelen ja naukkailen tuon putelin jossain pohjiksi.
– Kyl se käy. En tunne täältä kauhean montaa ja tyhmä mennä yksin.

Luettelin Nealle numeroni joka soitti vielä minulle että saisin hänen numeronsa.

– Haluatko vielä yhden siiderin? Siihen olisi kai aikaa.
– Pekka kyl valittaa jos tajuaa että olen ottanut mut sama se. Ehkä se leffakin on siedettävämpi sit. Nea nauroi.

Baarimikko näki jo kaukaa että näytin samanlaisia ja laski ne ripeästi. Nea naputteli puhelintaan kun palasin.

– Onko mitään jännää?
– Koitin kirjoittaa jo Pekalle että ei oo pakko nähdä jos se ei haluaisi.
– No mitä tuli vastaukseksi?
– No kato ite.

Nea antoi puhelimensa minulle. Ja näin pienen seinän tekstiä.

”Se elokuva ei ole enää siellä ensiviikolla kun en ehdi ja todella haluan nähdä sen teatterissa vielä kerran. Se on mahtava, odotappa vain!”

– Siis käykö joku katsomassa samaa leffaa useasti? Kysyin kummeksuen.
– Käy, Pekan mukaan jenkeissä todella yleistä. Tää on kai neljäs kerta sille. Oon ollut aiemmilla kerroilla muualla.

Minun oli pakko nauraa ääneen. Neakin hymyili.

– Onhan se vähän outoo joo. Mutta tiesitkö että jenkeissä ne hurraa leffoille kun jotain toimintaa tapahtuu.
– No ei vittu varmaan hurraa. Naurahdin.
– Hurraa hurraa. Venaa niin näytän.

Nea imi mustikasta huikan ja alkoi naputtaa puhelinta. Hän laittoi YouTubesta pätkän päälle ja laittoi puhelimensa väliimme pöydälle. Ruudulla pyöri kännykällä kuvattu teatteri yleisö joka selvästi katsoi jotain. Tunnistin elokuvan esimmäiseksi Avengers-leffaksi kun tunnistin Robert Downey jr:n äänen. Pian perään sama hahmo sanoi ”And we have a Hulk.” ja koko teatteri räjähti huutamaan innoissaan Starkin heitolle. Pudistelin päätäni.

– Mitä helvettiä…
– Niinpä. Se on vielä just supersankari leffa mitä noi kattoo! Siis nehän on lapsille tehty ja tuossa ei näy yhtään muksuja!
– Maailmassa on joku pahasti vialla. Nauroin.
– Kunpa se leffa olisi edes nyt jotain muuta. Alkaa olemaan niin levoton olo että miten mä selviän. Nea valitti valittua ohjelmaa.
– Haluatko mun taskumatin avuksi? Tarjosin.
– Se auttais kyl mutta Pekka varmaan jättäisi mut jos naukkailen jäykkiä leffan. Nea nauroi.

Meinasin jo kysyä olisiko se sitten niin paha asia mutta jätin sanomatta. Keksin jotain muuta.

– Sekoitat limuun.
– No mut sitten sulla ei olisi mitään. Nea epäröi.
– Totta. Voisin mä vain istua täälläkin, selata tinderiä siltä varalta että sä saatkin munaa. Töksäytin varmaan liiankin suoraan mutta Nea naurahti.

Sitten mieleeni tuli ihan toteutuskelpoinen idea.

– Hei. Mitä jos tulen kuokkimaan?
– Jaa siis leffaan vai? Nea ihmetteli.
– Niin, jos pääsen sun viereen niin voimme tuhota tuon puolilitraa kaksin salaa.
– Pekka nostaa metelin jos mulla on mies seuraa jo valmiiksi. Nea naurahti taas lapsekkaalla naurullaan.
– Ollaan kuin ei tunnettais.

Nappasin puhelimen käteeni ja etsin näytöksen Finnkinon sivuilta. Löysin paikkakartan ja Sali oli tosiaan pieni sadan hengen sali. Paikkoja oli varattu 15.

– Tiedätkö mitkä näistä on teidän? Sanoin ja Nea kumartui lähes päähäni kiinni puhelimeni ylle.
– Varmasti nuo kaksi vierekkäistä ihan takana. Pekka ne on varannut ja ei se halua edes mennä jos ei pääse ylös.

Paikat olivat ainoat varatut siltä riviltä. Eikä alempanakaan ollut muita kolmeen riviin. Alempana oli isompi ryhmä.

– Mä varaan teidän vierestä yhden paikan ja vain tulen siihen jäljessä muina miehinä. Vai?
– Niinno, miksei?
– Koitat saada Pekan heräteltyä ei luulisi olevan vaikeaa kun olet noin kuumaksi laittautunut.
– Ja entä jos se ei innostu? Nea kysyi katsoen suoraan silmiin iloisessa hiprakassa.

Tuntui melkein kuin hän olisi odottanut minun sanovan että minä nain häntä Pekan sijasta mutta en ollut varma.

– Mä vien sut ulos.
– Ai treffeille? Nea kysyi edelleen flirtaten.
– Sovitaan sit niin. Sanoin ja skoolasimme sovinnoksi.
– Kauan siihen leffaan vielä on?
– Ei enää kauaa. Juodaan nää niin sitten voidaan liikkua. Nea vastasi.

Nea alkoi jo vähitellen vaikuttamaan siltä että hän ei enää ollut varma halusiko Pekan päälleen vai juomaan kanssani. Juomat ja aika kului nopeasti. Pian kävelimme jo Finnkinon liukuovista sisään ja varoimme puhumasta toisillemme jos Pekka tulisikin sisällä vastaan. Ja niin hän tuli Neaa vastaan. Jatkoin kävelyä ohitse ja jätin Nean pysähtymään Pekan luo.

– Mitä ihmettä sulla on päälläsi! Siellä on tosi kylmäkin ja täällä voi olla vaikka tuttujakin!

Näin Pekka tervehti tyttöystäväänsä joka koitti puolustautua että halusi olla treffeillä nätti. Pekka ei tajunnut. Pekka oli hintelähkö ja itseni pituinen ehkä 24vuotias mies jolla oli pitkät hiukset ponnarilla ja tylsän malliset normaalit titaani sankaiset silmälasit. Kundi oli ihan siisti mutta silti jotenkin nuhjuinen yhtä aikaa. Vaatetus oli myös aika outo. Farkut, suorapaita ja villa liivit. Sininen goretex takki oli käsivarrella. Toisella olkapäällä ”mieslaukku.”

Kävin ensin hakemassa varaamani lipun automaatista ja suuntasin sitten kusen kautta hakemaan suurta juomaa, tarvitsinhan lantrinkia. Leffa oli pitkä. Otin lopulta pienet popparitkin. Ja jäin odottamaan. Tiesin salin mutta en saisi istua alas ennen heitä. muuten Pekka saataisi istua viereeni tai vaan päättää että istuvat muualla, vaikka leffaan varmasti jokunen tulisi varaamattakin niin vapaita paikkoja olisi varmasti.

Pari, arpoi ilmeisen kauan naposteltaviaan mutta tulivat kuitenkin jo ennen mainoksia salille. Vaihdoin Nean kanssa salaa hymyn ja kun he olivat astuneet saliin, lähdin perässä. Nea ja Pekka olivat jo paikallaan kun kiipesin yläriville itsekin, minun ei tarvinnut edes ylittää heitä istuakseni Nean viereen.

– Anteeksi mutta etkö tosiaan muualta paikkaa löytänyt? Pekka tokaisi heti koppavana kun sain edes juomani pidikkeeseen.
– Pahoittelen, mutta ylärivi keskeltä on paras mahdollinen paikka ja ei minua haittaa istua muiden vieressä.

Pekka vain tuhahti vastaukseksi mutta tiesin että hän oli samaa mieltä paikka valinnastani. Nea koitti hymyillä hillitysti mutta näin että tilanne jännitti häntä. Oletin hänen keskustelevan Pekan kanssa vielä kun siihen olisi tilaisuus mutta Pekka ei antanut tilaisuutta.

Hän kaivoi puhelimensa esiin ja liittyi kankaalla rullaavaan peliin ja antoi sille kaiken huomionsa. Kun Pekka oli nojautuneena eteen ja silmät kuin laser näytöllä, näin tilaisuuden tulleen. Raotin Nean puolen litran juoman kantta ja kaadoin ehkä pari desiä vodkaa hänen juomaansa. Nea kurottautui kuiskaamaan: ”kiitos” korvaani.

Kaadoin kerrasta loput, puolen litran putelista omaani ja hylkäsin tyhjän pullon viereisen penkin alle. Pekka se vain pelaili. Hän oli toisena kun peli loppui ja kirosi kun olivat kuulemma tullut myöhässä. Kun pelin voittaja valitsi vielä kolmanneksi tulleelle ilmaiset Mentosit niin vitutuksen näki kasvoilta selkeästi. Nea hörppi juomaansa tiheästi mainosten ja leffan alkaessa. Pian hän selkeästi koetti asettaa kätensä Pekan reidelle josta olisi hyvä jatkaa, mutta idiootti häkeltyi ja kaappasi kädestä kiinni.

Tein kuten muutkin ja keskityin elokuvaan joka alkoi rytisten kuten nämä aina. Alku toiminta taisi kestää melkein puolituntia ja kun havahduin katsomaan pariskunnan perään huomasin että Pekka nojasi taas eteenpäin ja Nea vilkuili luuriaan. Samassa tunsin värinän taskussa ja vilkaisin. ”Eiköhän tämä ole pelattu. Mihin mennään kun tää paska on ohi?” hän kirjoitti.

”Etkö mene Pekalle?”
”Voisin kuulemma mennä mut sillä on joku ”matsi” sovittuna. Ei kiinnosta istuu yksin.”

Samassa Pekka huomasi naisensa tekstittelyn ja suutahti ettei Nea keskittynyt. Nea laittoi puhelimen pois isoja silmiään muljauttaen ja minulla keitti yli tuon dorkan laiminlyönti. Heti kun Pekka taas nojautui eteen ja jatkoi naurettavaa eläytymistään, siirsin käteni Nean takaa hänen lantiolleen kun olallekkaan en voinut. Nea katsoi minua yllättyneenä mutta ei työntänyt kättäni syrjään. Sen sijasta hän siirsi takkinsa tuolin kulmaan niin että se peitti käteni Pekalta jos tämä sattuisi katsomaan.

– No mitä sä haluat tehdä tän jälkeen? Kuiskaisin ottamatta silmiä ruudulta.
– Ihan sama, sä saat päättää. Nea vastasi ja ensimmäisen kerran huomasin suloisen humalan hänessä.
– Jaa ihan mitä vaan? Sanoin rohkaistuneena ja tartuin pikemminkin pakaran syrjään kuin lantioon.

Yllätyksekseni nosti Nea itseään hieman selkeästi tehden pakaralle tilaa johon tartuin. Nean pakarat eivät olleet mitkään suuret mutta laihaan kroppaan suhteutettuna suhteellisen muhkeat . Pystyin tuntemaan että kankaan alla ei ollut pikkuhousuja eli tytöllä oli selkeästi stringit. Pikkusormen oli aika lähellä häpyä ja aloin hiljaa puristella Neaa ajatellen että tämä oli sitä huomiota mitä hän oli kaivannutkin. Tyttö, ei uskaltanut katsoa minuun mutta hymy kasvoilla antoi luvan hyväilylleni. Nea otti lisää juomaa ja toimin samoin. Jatkoin hienoista hieromista yrittäen hitaasti hivuttaa kättäni, milli kerrallaan lähemmäs Nean pyhintä. Sormeni melkein kosketti kun Nea oikaisi istumalla parantamalla asentoaan niin että käteni jäi suoraan hänen alleen, pakaroiden väliin.

Kun tein sen mitä minulta ilmeisesti vaadittiin eli jatkoin hierontaa hän sulki silmänsä ja imi huulensa hampaidensa väliin. Kohta oli juuri missä pitikin mutta välissä oli vielä lyhyt mekko ja stringit. Silmäni oli kokoajan ollut (satunnaisia vilkaisuja lukuun ottamatta) tiukasti elokuvassa mutta en ollut rekisteröinyt mitään näkemääni hetkeen. Nea tuntui liki kuumalta ja vaikka kankaiden lävitse ei tuntunut kosteutta, tunsin siitä miten pikkuhousut liikkuivat hävyllä että kosteutta oli paljon pillun ja haara kiilan välillä. Painelin sormillani häntä selkeämmin suoraan aukon kohdalta kuin sisään pyrkien ja pian tämä riitti hänelle. Uusi nopea asennon vaihto ja hame oli hävinnyt käteni ja hänen välistään.

En tietenkään halunnut tuottaa pettymystä vaan painelin nyt märkää haarakiilaa Neaan kiusoittelevasti edelleen. Tytön märkyys sai omankin elimen kovettumaan jolloin ohjasin sen lahkeeseen jossa olisi tilaa kasvaa. Nea näki sen ja hymyili minulle saman pienen hetken kuin se jolla työnsin kaksi sormea häneen ohuen kiilan ohitse, nähden kuinka voihkaisu oli karata. Nea tarttui reiteensä ja antoi minun jatkaa. Pikku hiljaa, työntö kerrallaan, sormeni liikkuivat syvemmälle. Nea liikutti lantiollaan sormiani vasten hetken kunnes muisti kankaan tapahtumien mukana eläytyvän poikaystävänsä mahdollisen katseen ja lopetti eläytymisensä minun sormiini.

Minä sen sijaan en välittänyt enää. Tartuin hellästi Nean leukaan vapaalla kädelläni ja vedin hänen suunsa kiinni omaani. Nea vastasi kielellään heti ja nosti peppunsa hieman irti penkistä jotta sain sormetettua häntä kunnolla. Vahdin heiluvaa Pekkaa ja imin Nean kieltä samalla kun sain siirrettyä nesteitä tippuvat sormet aukosta klitorikselle. Nea hengitti raskaasti nenän kautta samalla kuin hieroin häntä. Pian leffa keskeytti meidät hiljenemällä ja istuimme taas normaalisti alle sekunnissa. Luimme elokuvaa oikein sillä juuri sillä hetkellä Pekka muisti että hän ei tullut yksin.

– Onko sulla joku hätä? Olet ihan punainen. Hän
– Täällä on tosi kuuma. Nea vastasi hengittäen vielä raskaasti. Koska en pysäyttänyt sormiani.
– Oletko kipeä?
– En kai. On vaan kuuma ja vaikea olla. Hänen äänensä vapisi.
– Paniikkikohtaus? Tää leffa voi olla liian nopea ja jännä…
– Saattaa olla joo. Voitko hakea mulle vaikka mukin colaa?
– Tottakai. Tässä on tylsä kohta muutenkin. Pekka tokaisi, otti kassinsa ja lähti.

Samassa kun Pekka käänsi selän, siirsin sormet klitorikselta Neaan, vedin ulos ja upotin taas. Hän oikaisi niskansa ja alkoi nauttia katsoen miehensä perään varmuuden vuoksi. Pian teatterin ovi kävi ja Nea oli suussani kiinni kiimaisena.

– Sä olet hauska tyyppi. Hän huokaili ja tarttui kyrpääni puntin lävitse samalla kun avasi vyötäni toisella.

Nea auttoi toisellakin kädellä, pian housut aukesivat ja pieni käsi katosi bokserien kuminauha alle. Hän tarttui minuun ujostelematta ohuilla sormillaan ja inisi suutani vasten kun palasin klitorikselle. Nea vaihtoi asentoa kun veti kyrpäni esiin ja samassa hän imikin sitä tukahduttaen itse riskialttiin äänensä. Ehdin toteamaan että yksikään pää ei kääntynyt alemmilla riveillä kunnes minun oli pakko huokaista Nean suuntaan. Hänen päänsä liikkui villisti munani ympärillä. Nean pillu kostui entisestään ja mietin miten Pekka näkisi nyt tullessaan ensimmäisenä naisensa perseen ja häntä naivat sormeni. Ja tuskin, nyt varttani pitkin kieltään kuljettavan päänkään liike näytti siltä että Nealla oli ranskalainen pastilli hukassa.

Aloin olla jo lähellä laukeamista kun oven lukko naksahti onneksi äänekkäästi. Nea oli salamana pystyssä. Vedin vaistomaisesti käden pois. Ennen kuin edes tajusin että istuin kuolasta kiiltelevä muna pystyssä oli Nea auttanut nostamalla takkini syliini.

Pekka istui paikalleen kiireisen oloisena ja sysäsi juoman Nealle. Hän keskittyi täysillä Hulkiin joka riehui ruudulla. Nea ja minä tuijotimme molemmat kangasta myös teeskennelläksemme edes hetken. Yritin sulkea kaluani piiloon ilman kolisuttamatta vyötäni takin alla.. En ehtinyt kuitenkaan saamaan sitä täysin kiinni kun tunsin Nean työntävät jotain syliini.

Pyörittelin käsissäni hänen stringejään. Käännyin katsomaan miten Nea vaihtoi asentoa. Hän kääntyi oikealle pakaralleen ja nosti jalkansa koukkuun penkille viereensä antaen minulle vapaan tien hänen mekkonsa alle. Asento oli riskialtis koska Nea nojasi Pekan ja hänen väliseen käsinojaan kasvot melkein kiinni Pekan eteenpäin nojaavassa olkapäässä, kuiskaus etäisyydellä.

Hivutin käteni hameen alta näkyvälle pakaralle ja levitin niitä kevyesti puristaen. Tunsin miten Nea valui nesteitä ja heti koettaessani peukalolla häntä se liukui sisään kuin tyttö olisi öljytty tätä varten. Hieroin mehuja klitorikselle ja seurasin vaivihkaa miten Nean kasvot yrittivät pitää nautintoa sisällään. Peukalo edelleen Nean nappulalla sain etusormen ja keskisormen hänen sisälleen. Syvällä koukistin sormia ja tunsin miten kaikki rystysetkin olivat märät. Vaivihkaa Nea siirsi oman kätensä pakaralleen ja levitti niitä samalla nostaen mekkoaan jolloin näin hänen posliinin aukkonsa sormieni ympärillä hämärässä valossa kiiltäen. Kun tyttö itse kerran näytti minulle myös pienen peppunsa, rohkaistuin koskemaan siihen nimettömälläni. Se oli vielä täysin vailla kosteutta kun hieroin sitä hiljaa ja kun Nea levitti pakaroitaan hieman enemmän, tunsin saavani hyväksynnän.

En olisi saanut nimetöntä mahtumaan muiden sekaan joten kostutin hänen tiukemman aukkonsa pimpistä lainatuilla sormillani. Peukaloni hieroi edelleen klitorista ja keskisormi sekä etusormi oli jo omalla paikallaan syvällä pillussa kun aloin painaa nimetöntä hänen tiukkaan peppuunsa. Nea painoi lantiolla vastaan peittäen vapaalla kädellään suunsa tiukasti. Kolme sormea liukui hänen eri koloihinsa peukalon jatkaessa. Liikutin sormia edes takaisin ulos ja rystysiä myöden sisään mutta mahdollisimman hiljaa jotta nautinto ei yllättäisi liikaa. Pekka ei ehkä näkisi yhtä hyvin kuin minä kuinka sormet liikkuivat hänen naisessaan mutta tuskin hän uskoisi että etsin jotain hänen tyttönsä hameen alta.

Teki mieli repiä Nean perse kunnolla esiin ja antaa hänelle mitä hän selkeästi eniten kaipasi mutta nyt en voinut kuin avata Nean peppua vielä vähän enemmän siirtämällä keskisormenkin sinne. Työnsin hieman takkiani peitoksi ja aloin naimaan Nean tiukkaa peppua nimettömällä ja keskisormella nopeammin. Liikutin koukistelin ja ihailin miten Nean piti äänet kovemmin suussaan kädellään, silmät tiukasti kiinni.

Vihdoin kun painoin sormet niin syvälle että rystysetkin katosivat puoliksi supistajan alle ja hieroin klittaa kovemmin peukalolla, Nean oli pakko tarttua käteeni lopettamisen merkiksi. Vedin sormet ulos ja katselin kun Nea keräsi itseään käsi suulla rintakehän liikkuessa tiheään. Hän avasi silmänsä ja katsoi minuun haluava ja kiimasta kärsivä ilme kasvoillaan. Pillu ei näkynyt enää kun Nea ei levittänyt itseään mutta sieltä pakaraa pitkin penkille valuvia noroja kylläkin. En tiennyt mitä tehdä, olin kiimainen ja halusin naida häntä nyt ja siinä. Ongelma oli että päätös kuului Nealle koska hänen poikaystäväänsä tässä varoa piti. Itseäni ei kiinnostanut. Hän todennäköisesti pakenisi hakemaan henkilökuntaa jos vaan alkaisin nussia hänen naistaan.

Yllättäen Nea työnsi jalallaan selvästi tahallaan Pekan tuoman colan nurin, poimi kupin ja kääntyi miehensä luo se kädessään.

– Voisitko kulta hakea lisää. Tuntuu että läkähdyn.
– O-onko pakko nyt! Kohta on paras kohta!
– Mä pyydän. Ahdistaa hän huokaili.

Pekka nousi ylös pahvimuki kädessään.

– Ota niin paljon jäitä kun mahtuu. Nea vaati vielä. Pekka tuskin oli edes täysin selin meihin kun etsi Nea jo munaani takkini alta.

Pian Nean oikean jalan kenkä löysi paikkansa penkiltä minun toiselta puoleltani ja Nea nosti itseänsä syliini. Autoin vasemmalla kädellä kannattelemaan tyttöä kun hän koitti tähdätä itseään ympärilleni kyykyssä, Hulkin riehuessa ruudulla.

Nostin hametta oikealla kädellä ja katselin kun tyttö löysi paikkansa samalla kun teatterin ovi kävi Pekan poistumisen merkiksi. Nea haukkoi voihkaisunsa takaisin keuhkoihinsa ja laski pakaransa kiinni reisiini kadottaen minut sisäänsä. Katselin nostamani hameen alle miten upposin kokonaan liukkaaseen Neaan tiukkuudesta huolimatta. Nostin kasvoni nähdäkseni miten teinin voihkivat kasvot nautti kun hän nosti ja laski itsensä uudelleen. Samassa huulet olivat omillani ja kieli suussani. Oikea käteni löysi välittömästi tiensä Nean hiuksiin painaen häntä syvemmin kiinni omaa suutani. Vasen käteni helpotti Nean painoa kun hän ratsasti sylissäni. Asento oli Nealle raskas ja suutelu onnistui ilman oikeaa kättäni joten pian autoin hänen liikettään kaksin käsin pakaroista kiinni pitäen.

Hiljaa nostin Neaa hieman ilmaan ja aloin naida häntä, nostellen lantiotani penkiltä ettei hänen tarvitsisi tehdä kaikkea.

Nean suu irtosi omastani hänen voihkiessa kovaa, samalla kun lantiostanikin lähti jo ääni kun se osui hänen pakaroihinsa. Kova voihke, inahtelu ja hänen kasvonsa kielivät että hän tulisi pian näin. Niimpä kovensin vain naimistani ja samalla ääniä. Kiveksenikin olivat täysin märät kun tajusin että ainakin yhdet kasvot alemmilla riveillä tuijottivat meitä.

Painoin Nean kiinni itseeni ja pään kiinni kaulaani kuin se muka olisi peittänyt hänet. Tämä yllättävä pohjaan nussiminen oli kuitenkin Nean kiimalle huippu. Hän inahteli, tärisi samalla kun luikas pillu alkoi supistella ympärilläni. Katsoin kummeksuvaa äitiä sekunnin silmiin samalla kun pidin Neaa kiinni lantiossani ja painelin vielä kiimasta timanttista elintäni ihan pohjaan asti.

Nean orgasmi vahvistui koko kropan vapistessa mutta äänet hän yritti hukuttaa kaulaani siinä heikosti onnistuen. Hiljaa vapina hiljentyi, samalla kun äiti aiemmilla riveillä kääntyi takaisin ruutua kohti, näin miten Pekka tuli meitä kohden ylärivillä.

– Mitä hemmettiä sä teet! Pekka huusi kuiskaten.

Olin vastaamassa ”Vittu, miltä näyttää.” mutta Nea oli hätävalheensa kanssa nopeampi.

– Mä sain paniikki kohtauksen, oli pakko halata jotakuta etten ala kiljua. Nea huokaili ja kuulosti vähän itkevältä.
– Ota tästä niin helpottaa. Pekka sanoi tarjoten mukia johon Nea tarttui.

Nea joi mukista ison kulauksen samalla kun ihmettelin miten Pekka ei tajunnut totuutta. Olin edelleen kovana Neassa. Pekka vältteli katsettani jolla häneen osuin kun en ollut uskoa että valhe todella meni läpi. Pekka istui vain alas ja jäätyi puoliksi, naama oli ruudun taisteluissa ja kädet muka auttavinaan tyttöystäväänsä ympäriltäni. Nea kuitenkin ymmärsi siirtyä päältäni niin hitaasti että sain piilotettua elimeni hänestä boksereihin ja housutkin muka kiinni kun Nea vielä peitti sen mitä tein. Kun hän keinahti penkilleen huokailemaan ja juomaan, hän pyysi minulta vielä anteeksi kuin olin tuntematon, sillä erolla että Pekka ei voinut nähdä hänen leveää hymyään. Sitten hän kääntyi taas elokuvaan kuten minäkin. Huomasin että Pekka kyseli jotain häneltä mutta en kuullut mitä, pian Nea tarttui Pekan käteen ja nojasi tämän olkaan kuin rauhoittaakseen häntä.

Se toimi ja pian Pekka katseli elokuvan lopputaistelua yhtä innoissaan kuin aiemmin, ehkä ensimmäisen kerran tyttö kainalossaan. Mietin jo että tässäkö olisi kaikki mitä minulta kaivattiin tuijottaessani leffaa ja vaivihkaa vyötäni sulkien kun taskuni värisi.

– ”Voiko sun luo mennä?” sanoi viesti Nealta.

Katsoin tyttöä joka nojasi Pekkaan puhelin salaa sylissään ja mietin. Eilinen panoni saattoi olla vielä luonani. Jos ei olisi, olisi ainakin kaksi kortsua lattialla. Vaikka tyttö olisi siivonnut ne, niin mitenkähän selvästi naimisemme näkyisi muuten? En halunnut riskejä.

– En usko, vastasin yrittäen valehdella mahdollisimman vähän.
– Vittu. Mä asun vielä porukoilla.

Samassa leffa alkoi loppua. Nea kadotti luurinsa nopeasti laukkuunsa ja suori hamettaan vilkaisten minua hymyillen hieman kun Pekka sadatteli parhaan kohdan ohi menemistä. Itse mietin että voisinko jotenkin käydä kotona ja sitten kutsua Nean paikalle. Pienessä väen paljoudessa Nea kuitenkin jättäytyi Pekasta sen verran että ehti kuiskaa.

– Odota jossain. Mulla on idea.

Otin viestin vastaan miettimättä. Vaikka kämpillä ehkä olisikin tuttu pano niin seikkailu kelpasi kyllä. Niinpä jatkoin matkaa teatterilta torin lävitse aina vanhaan monttuun asti. Ehdin tilata ekan tuopin ja juoda sen odottaessani samalla kun kuuntelin jonkun 40+ vuotiaan vuodatusta miten ukolla ei enää seisonut ja kohta pakko pettää tätä. Melkein olin jo kysynyt että vieläkö jotain tapahtuisi kun puhelin tärähti tupakka kopissa.

– Ota taksi ja tuu pekalle! Sille on ok että tuut.

Ohessa oli myös tarkka osoite.
Mietin hetken viestiä. Mihin olin joutunut? Olisiko se nörttille muka ok että tulen hänen kämpilleen ja nussin hänen muijaansa vaikka ei itse ole saanut edes koskea pilluun vielä? Olin varma että vastaus olisi kielteinen mutta en edes epäröinyt kävellessäni taksiin ja sanoessani osoitteen.

Tiesin jo valmiiksi ne talot jossa Pekka asui. Luhti-taloja Annalassa. Kävelin portaita toiseen kerrokseen ja painoin ovikelloa. Avaamisessa meni yllättäen kauan ja toivoin että Nea avaa sen selittäen edes jotain. Mutta ei. Pekka avasi oven ja ojensi kätensä kättellyyn.

– Aikamoinen sattuma hän hymyili aidosti.
– Niin. Sanoin tietämättömänä mistä hän puhuu mutta uskottavasti.
– Sä olet siis Nean kurssikaveri, onneksi satuit viereen teatterissa. Nea ei kuulemma tajunnut aluksi että se olet sää mutta hyvä että olit. Sillä on aina välillä noita kohtauksia.
– Eipä mitään. Samoin imiessäni uutta tietoa.
– Teillä oli joku koulutehtävä? Tottakai voitte tehdä täällä. Hän sanoi ja näytti minulle tietä asuntoon.

Riisuin takin ja kengät eteiseen ja astuin kaksioon sisään. Heti oikealla eteisestä oli makuuhuone ja pidemmällä edessä olohuone. Keittiö oli yksi seinä olohuoneesta erotettuna baaritiskin kaltaisella kaapistolla.

– Moi Oltsu! Nea tervehti heti käyttäen muka tuttua nimitystä, jota en ollut ennen kuullut itsestäni käytettävän.
– Moi. Kiva kun sain tulla.
– Sori mut lupasin että tehdään tortilloja ennen kuin alotetaan! Nea sanoi ja otti sipulipussin tiskille.

Pekka jatkoi askeltaan suoraan olo-huoneen nurkassa olevalle tietokoneelle, asetti kuulokkeet päähänsä ja sanoi mikkiin palanneensa.

Kävelin Nean luo ja vastasin hänen outoon hymyynsä. Nea ei aikaillut vaan luotti että näyttö veti Pekkaa puoleensa tarttuessa minuun farkkujen läpi ja suudellessaan minua syvään mutta nopeasti.

– Noi on vastamelu kuulokkeet. Voit kuiskailla ilman pelkoa. Hän kuiskasi pian korvaani.
– Sä olet aika paska tyttöystävä. Kuiskasin tarttuen teinin molempiin pakaroihin kiinni.
– Onneks mä en ole sun muijas. Hän kuiskasi kujertaen ja avasi housujani.
– Leikkaa sipulia, se ihmettelee muuten. Nea kuiskasi painuessaan tiskin taakse kyykkyyn samalla kun alkoi suukottelemaan ja katselemaan elintäni jonka näki nyt kunnolla ekaa kertaa. Kauan hän ei malttanut kunnes terska alkoi liukua syvälle suuhun.

Yritin leikata sipulia samalla kun kaksi nättiä silmää tuijotti minua suun imiessä hiljaa ensin kärjestä ja sitten syvemmälle. Nea vahti kokoajan mikä oli liikaa viemään kontrollin käsistäni. Kuitenkin vain lähinnä leikkiäkseen sillä. Hän imi terskaa kovemmin vain nähdäkseen minun haparoivan ja siirtyi hiljaa nauraen imemään kiveksiä ni. Tämä oli ilmeisesti jotain ihanaa kostoa aiemmasta sormettelustani.

– Nää on ihanat. Hän kujersi samalla kun imi molemmat kiveksen kerralla suuhuni munani leväten hänen kasvoillaan.

Kiveksieni kimpussa peuhaamista olisin kestänyt ikuisesti ellei käsi olisi alkanut runkata hiljaa kuolan kastelemaa munaani. Vilkuilin jatkuvasti Pekan takaraivoa vaikka minua ei sinänsä kiinnostanut jäämmekö kiinni. Hän kuitenkin eläytyi peliinsä jatkuvasti jotain mikkiin kommentoiden. Nea ilmeisesti halusi katseeni takaisin häneen kun tunsin miten upposin hänen suuhunsa. Nea tuijotti minua ja hiljaa pakottaen ja niellen hän painoi huulensa kiinni häpyluuhuni katottaen minut kokonaan nieluun. Huokaisin kovaa ja Nea alkoi liikuttaa suutaan muutamaa senttiä jolloin kurkku runkkasi terskaani rivon äänen saattelemana. Tämä alkoi olla liikaa ja minun oli pakko vetää itseni ulos teinin suusta.

Pitkä kuolavana seurasi terskaani ja tippui lattialle. Nean nauraessa ja runkatessa minua väkisin estelyistäni huolimatta, tarkoituksenaan selvästi saada minut laukeamaan vaikken halunnut pitää niin kovaa ähinää.

– Sipulit on valmiit, lopeta. Mä laukean ihan liian kovaa jos tulen nyt, toi homo kuulee varmasti.

Nea kikatti ja leikki silti munallani vähän kunnes lopetti ja napsautti hellan levyn päälle päälle ja alkoi paistaa jauhelihaa.
En aikaillut. Laskeuduin Nean taakse ja nostin hametta. Pikku housuja tyttö ei ollut mistään löytänyt vaan posliini pillu näkyi sievänä reisien välistä jotka pakotin hieman auki. Nea otti leveämmän asennon ja työnsi vähän peppuaan minua kohti. Ja kun painoin kasvoni pakaroita vasten ja kieleni koski suoraa hänen nesteitä valuvaa pilluaan hän työnsi itseään lisää kohti kasvojani. Hän nojasi melkein rinta kiinni hellassa mutta piti peppunsa pystyssä.
Nean asento selkä mutkalla ja peppu pystyssä oli kyllä tiskin takana piilossa mutta tuskin olisi silti jäänyt epäselväksi mitä kasvoni tekivät hänen pepussaan kiinni jos Pekka olisi noussut koneeltaan. Asennosta ei ylettynyt klitorikseen mutta häpyhuulien imeminen ja kielellä naiminen sai nekin jauhelihaa heikosti sekoittavan käden haparoimaan ja Nean pepun liikkumaan suutani vasten. Kun hiljaa nostin suutani välilihalle, tiesi hän mitä saisi ja työnsi peppuaan lisää tyrkylle ja toi taas vapaan käden levittämään toista pakaraa hyväksyvästi. En tiedä nauttiko Nea todella siitä niin paljon vai oliko se vain niin kiihottavaa mutta kun hiljaa painoin kielen kärjen tiukkaan peppuun pääsi häneltä inahdus. Nea sulki suunsa tiukemmin purren hampailla huulet kiinni. Minä taas vain jatkoin pepun rakastelua suullani työntö työnnöltä syvemmälle. Jauheliha ja sipuli tirisi oman onnensa nojassa pannulla kun päätin työntää kaksi sormea hänen pilluunsa tarkoituksena saada Nean suusta lisää karkaavia ääniä. Niitä pääsikin useita, osa koviakin mutta Pekalla oli myös kiihkeää pelinsä kanssa. Ilmeisesti kavereille piti huutaa jotta he kuulisivat.

Kun vedin jo hieman väsyneen suuni irti näin miten reisiä pitkin valuivat norot. Nousin ylös ja suutelin häntä suulle joka tuntui saavan kiiman kasvamaan entisestään kun annoin hänelle kieleni imettäväksi.

– Toi oli ihan vitun tuhmaa. Hän huokaili hiljaa suutani vasten.
– Eikö Pekka nuole peppua? Hymyilin.
– Pekka ei nuole kun näppejään. Nea naurahti puhuen liki normaalisti kun Pekka kerran huusi.

Nea käänsi yhdeltä puolelta turhan paljon tummunutta jauhelihaa ja käveli kaapille ottaen sieltä oluen.

– Ostin joskus meille kunnes selvisi ettei Pekka juo. Hän hymyili ojentaessaan tölkin minulle.

Ruumiin kieli kummaltakin riitti että meidän piti hidastaa jos halusimme jatkaa tässä kämpässä. Tortillat vaativat huomiota ja vaikka Pekka oli täysin pelin vietävissä, en voisi nussia Neaa keittiössä ilman jäämättä kiinni heti. Hörpin siis olutta ja annoin hänen tehdä tortillat loppuun. Onneksi vihannekset olivat valmiiksi pilkottuna sillä uutta esileikkiä ne eivät olisi kestäneet. Nea kääri kaksi tortillaa valmiiksi ja kantoi ne Pekan tietokone pöydälle.

– Me mennään makkariin että saadaan naida rauhassa. Nea töksäytti ja sai minut melkein pyrskäyttämään oluen suustani.
– Mitä?! Pekka sanoi ihmeissään raottaen kuulokkeitaan.
– Niin että mennään tekeen makkariin niitä suullisia harjoituksia. Älä ole niin vihainen sille sun pelille.
– Aa. Ok. Pekka vain sanoi enkä voinut tajuta mitä hän luuli kuulevansa väärin.

Nea alkoi kävellä kohti makkaria peppu hameen alla keinuen. Katselin kun hän konttasi miehensä sängylle, odottamatta että suljen oven oli nätti, pieni peppu ja erittäin märkä pillu jo tarjolla.

– Meinaatko ettei nörttisi kuule. Sanoin suljettuani ohuen oven.
– Ihan sama kuuleeko. Ei se kehtaa tulla tänne vaikka kuulisi. Nea mourusi peppu pystyssä, kasvot kiinni tyynyissä.

Astelin sängyllä polvillani ja avasin vyöni heittäen sen seinään jotta se ei häiritsisi. Sain munani esiin ja taputin sillä parikertaa pakaraa. . Neasta näki ettei hän halunnut enää sekuntiakaan mitään leikkiä joten painoin terskan häpyhuulten väliin ja annoin kyrvän liukua teiniin.

Nea ei enää peitellyt mitään. Ensi työnnöstä asti hän inahteli kovaa ja työnsi kovaa lantiolla työntöjäni vasten niin että läpsyvä ääni lantiostani ja hänen pakaroistaan oli kova. Nain aina vain kovempaa välittämättä vaikka Nea kiljuisi nautinnosta täysillä. Tuijotin miten tiukka pillu sai jatkuvasti terskan ja koko varren uudestaan sisäänsä. Pian Nea luhistui polvillaan vatsalleen kun lihas kontrolli hävisi nautinnon alla. En hidastanut tahtia vaan nain sammakossa makaavaa teiniä tämän miehensä sängyllä vain kovemmin jousia vasten. Nea puri tyynyä ja voihki niitä vasten kunnes ääni katkesi mutta kasvot nousivat ilmaan ja selkä vääntyi.

– Voi jumalautaaaaah!

Hän sai suustaan ulos kunnes kroppa alkoi vispata allani kovaa. Pidin kiinni ja läpsäisin pakaraa kovaa saaden hänet kiljahtamaan ennen kuin jatkoin naimista. Yleensä saatoin tytön vain turvallisesti orgasmin ylitse jatkamalla vielä hetken mutta nyt olin päättänyt että tällä kertaa lopetan vasta kun tyttö anelee sitä. Jatkoin pitkin vedoin sykkivässä pillussa, venyttelin peppua peukalollani ja välillä läpsin pakaroita punaisemmaksi. Nea kiljahteli, inisi, voihki ja tärisi. Hänen äänestään alkoi kuulla että orgasmi venyi jatkaessani jo tuskallisen pitkäksi mutta minä odotin pyyntöä. Pian kun löin oikealla kämmenellä valmiiksi punertavaa peppua hyvinkin kovaa, se tuli.

– Pidetään tauko jooko? Nea pyysi vapisevasti.
– Anele. Sanoin ja jatkoin naimista kovemmin.
– Oikeesti… Mä tuun hulluksi. Mä teen mitä vaan…

Vinkuna oli niin eroottista ja aidon kuuloista että vedin itseni ulos hänestä. Kaaduin hänen viereensä ja katsoin hänen väsyneitä kasvojaan kun ehdotin.

– Sit sä varmaan haluat imeä mut loppuun kuten koitit jo keittiössä?

Nea ei aikaillut vaan keräsi itseään sen verran että nousi polvilleen lantiotani kohti ja alkoi runkata valmiiksi limaista ja kovaa elintäni.

– Vittu sä osaat tehdä musta kiimaisen. Saat luvan läpsiä jatkossakin. Hän huokaili vähän raukeana mutta alkoi selvästi taas syttyä uuteen kierrokseen.

Makasin selälläni kun Nea runkkasi minua ja alkoi laskeutua kasvoillaan munani kimppuun. Mutta kun Nea väisti oven edestä, huomasin oven suussa Pekan katsomassa meitä järkyttynyt ilme kasvoillaan. Nea ei tietenkään huomannut mitään vaan alkoi imeä minua heti intohimoisesti kuten aiemminkin. En ollut varma mitä tehdä, Pekka oli jähmettynyt mutta saattaisi ehkä hyökätä. Tosin hän oli aika heikon oloinen joten se vaatisi pokkaa. Nean vauhti koveni ja päätin vain nauttia. Vein kädet hänen hiuksiinsa ja painoin päätä hieman. Tämä selvästi kiihotti Neaa koska hän nousi jalkojeni päälle ja alkoi tuijottaa minua samalla kun kadotti elintäni syvälle suuhunsa. Nyt Pekka kuitenkin oli pakon edessä kun ei enää kehdannut vain poistuakkaan.

– Molemmat ulos täältä! Hän huusi vihasta täristen.

Nea säikähti ja nousi pystyyn Pekkaa katsoen. Tajuttuaan tilanteen hän rauhoittui kuitenkin heti.

– Ihan kohta. Nää suulliset on liki valmiit. Nea nauroi ja laskeutui alas takaisin jatkamaan imemistäni.

Nea sai vain lisää vauhtia. Nyt hän jo vähän esitti. Hän ynisi muna suussaan kovaa, piti suutaan auki ja antoi riettaiden äänien levitä huoneeseen.

– Vittu sä oot iso. Nea huokasi selvästi Pekkaa ärsyttääkseen ja saikin reaktion.
– Sä olet huora! Nyt ulos molemmat! Hän huusi täristen.
– Odota nyt saatana ja mene vittuun kyyläämästä! Huusin vuorostani takaisin.

Odotin että nyt Pekka voisi hyökätä mutta huone hiljeni hetkeksi jos Nean nopeasta imemisestä lähteviä riettaita ääniä ei lasketa. Lopulta hän kääntyi ja lähti takaisin olohuoneeseen dramaattisen kovilla askelilla.

– Ovi jäi auki! Koitin huutaa perään mutta repesin nauruun kesken lauseen ja Neakin alkoi kikattaa muna suussaan.
– Haittaako jos haluankin vielä vähän ratsastaa? Nea sanoi ja alkoi nousta ylemmäs päälläni selvästi vain pidentääkseen rietasteluamme.
– Ei missään tapauksessa haittaa. Sanoin ja autoin hänet päälleni.

Nea alkoi asettaa minua itseensä kun kaappasin hänen pienet nuoret rinnat käsiini. Orgasmi oli saanut hänet hieman tiukentumaan mutta nesteitä hän oli ilmeisesti Pekan näkemisestä ja imemistäni kerännyt niin paljon että liu’uin helposti häneen. Nea ei aloittanut hiljaa vaan alkoi heti hyppiä nuoruuden innolla kullini päällä. Voihke alkoi saman tien kovaa, sen kuuli aidoksi mutta samassa alkoi myös ilmiselvä Pekan ärsyttäminen.

– Ai vittu sä oot iso! Miten se meni ees muhun! Hän huusi ja hymyili minulle naama nautinnosta vääntyen.
– Nai mua! Nai mun märkää pillua! Hän kerjäsi ja tiesin miksi. Hän halusi munaa kovempaa ja hän halusi että naiminen kuuluu.

Nostin Neaa pakaroista ilmaan ja nostin jalkani koukkuun että pääsin työntelemään nopeasti ja kovaa. . Aloitin täysillä, niin 0että Nean oli pakko ottaa edestään sängyn päädystä tukea ettei kaatuisi naamalleen päälleni.

– Aaaaaaaaaiiiii-vitttuuuuuuuuu! Hän huusi jo niin kovaa pakaroiden läpsyessä että Pekka olisi kuullut naapuristakin mitä tapahtui.
Sänky hakkasi seinään kovaa joka työnnöllä. Mieleni teki suudella hänen huutavia ja vääntyviä kasvoja mutta en halunnut vaimentaa häntä. Kuulin miten Pekka käveli olohuoneessa ilmeisesti edes takas miettien miten saa meidät ulos. Minä sen sijaan tyydyin puristelemaan pakaroita sormilla niin että Nean peppua varmasti kirveli hieman sen venyessä samalla kun peppu varmasti jo punersi lisää naimisesta. Kuulin ja näin Pekan taas käyvän ovella mutta nähtyään tyttöystävänsä perseen ja kullia ottavan pillun paraati paikalta kääntyi vain pois.

– Haluutko laittaa kyrpäs mun peppuun vai? Nea voihki äänekkäästi.
– Kysytkin vielä.

Nostin Nean ympäriltäni ja aloin kääntää tätä ympäri. Nea oli edelleen päälläni mutta nyt selin minuun. Hän oli polvillaan jalat auki päälläni ja levitti pakaroitaan jotta sain painettua kyrpäni pinkille, tiukalle anukselle ennen kuin kun aloin painaa sisään.

– Varovasti! Tää on eka kerta. Hän uikutti kun kärki upposi hänen tarjoamaan aukkoonsa.

En enää tiennyt oliko se totuus vai Pekkaa ärsyttävä vale mutta silti tiesin sormettamisesta että tämä vaati aikaa hieman. Painoin kärkeä vasten aukkoa kovaa mutta varoin ettei peppu venyisi liian nopeasti. Hiljaa supistaja antoi periksi Nean vaikeroidessa ja terska oli liki täysin hänessä. Kun kärki oli avannut häntä sen mitä tarvitsin, hyvin voideltu munani liukui aika vaivattomasti tiukassa suolessa. Hän voihki ja vaikeroi niin kovaa että en kuullut enää edes Pekan askelia. Munani liikkui pepussa kokoajan helpommin ja nopeammin. Nea nojasi kyynärpäillään taaksepäin päälläni ja sain hyvin siirrettyä vapaat käteni muihin töihin. Toinen löysi nuoren rinnan ja toinen klitoriksen jota hieroa. Ehdin hieroa ja sormettaa ehkä 10 sekuntia pepun naimisen lisäksi kun tyttö alkoi laueta taas.

– Vittu mä halkeen! Hän huusi kun alkoi taas täristä ja sätkiä.

Pekka oli ehkä maailman epäonnisin mies mutta silti oli vain typerää tulla kovin askelin komentamaan meitä juuri kun hän oli nähnyt että ovelta oli paras näkymä. Tällä kertaa hän näki miten kyrpäni pumppasi Nean itse levittämää persettä koko varrella ja sormeni sukeltelivat hänen yli vuotavaa pilluunsa rytmikkäästi. Pekka oli selvästi sanomaisillaan tällä kertaa jotain mutta Nean kiljunta orgasmin kourissa alkoi täysillä eikä Pekan mielipidettä touhuihimme olisi edes kuullut joten hän kääntyi taas pois. Nea oli ihan eri planeetalla sätkiessään päälläni. Hänen peppunsa puristi minut ulos ja hänen kätensä ja jalkansa pettivät samalla. Hän vain voihki ja huokaili samalla kun kädelläni annoin kiusakseni aina välillä läpsäytyksen todella märälle pillulle. Nea näytti pitävän siitäkin, orgasmin jälki aalloissa joten jatkoin ja hän levitti jalkansa kunnolla auki.

– Ai vittu sä teet mut hulluksi kiimasta vaikka mä tulin just kolmannen kerran tosta sun ihanasta kyrvästä. Hän huokaili kun käteni oli antanut kauniille, sileälle ja litimärälle pillulle kolmannen iskun.

Läpsin muutaman kerran lisää ja vain tuijotin hänen kiimaisia silmiään ja sitä miten hän inahti kivusta mutta alkoi nauttia heti sen jättämästä kirvelystä.

– Sano että haluat imeä mut loppuun. Komensin.
– Mä haluan imeä sut lop. Hän koitti sanoa eroottisesti mutta keskeytin lyömällä taas pillua.
– Tuhmemmin. Kerjää. Ohjeistin.

Nea tajusi leikin ja innostui heti. Hän kiehnäsi ja aneli mutta tuhmuus puuttui ja keskeytin taas terävällä kämmenellä. Sama toistui, iskuni koveni. Lopulta olin jo antamassa nussitulle punaiselle pillulle vikaa iskua välittämättä miten hyvin Nea saisi suustaan sen mitä halusin kun taas kuulin ne kantapäät lähestyvän.

– Nea sun ei tarvii sietää väkival… Pekka aloitti mutta Nea keskeytti.
– Saanhan imeä sun koko kyrvän puhtaaksi, Oliver… Hän aneli niin kiimaisesti että en ollut itsekkään ajatellut sitä noin kiihottavaksi.

Nousin polvilleni ja samassa Nea oli kontillaan melani syvällä suussaan niin kiimaisena että tiesin etten kestäisi kovin kauaa. Samassa Pekalle riitti taas esitys ja hän pakeni olohuoneeseen.

Nea tuijotti silmiäni, imi ja nuoli munaani kauttaaltaan.

– Kiihottaa ihan vitusti kun pakotat mut maistaan mun omaa persettä. Vittu sä olet löytö. Tyttö huokaili kiroillen kiimasta.

En vastannut mitään vaan jatkoin huokailua ja pidin hänen takaraivostaan kiinni painaen kevyesti itseäni syvemmälle. Nea imi ja kiersi päätään taas naidakseen terskaani nielullaan ja se oli se lopullinen niitti tuntien kiusaamiselleni.

– Mä… Sanottua heikosti ja väristen mutta Nea tajusi mitä tapahtuu.

Hän otti ekan ryöpyn suuhunsa mutta antoi sen valua heti leualleen. Sitten hän veti minut suustaan ja jatkoi runkaten kun kiusattu munani sylki vielä kolme ryöppyä pitkin hänen kauniita nuoria ja reilusti meikattuja kasvojaan.

Kaaduin romahtaen sängylle huokailemaan jättimäistä orkkuani pois. Tiesin että voisi mennä tuntikin ennen kuin minulla seisoisi uudestaan ja huomiseen että kävelisin normaalisti.

– Mä en kyllä jaksa hetkeen lähteä tästä mihinkään. Vittu sä olet paras.

Nea hymyili kasvot kuorrutettuina ja levitti rinnoille tippunutta ja tippuvaa lientäni niille hieromalla kiimaisena. Sitten hänen katseensa kirkastui.

– Pekka hei, tuu käymään. Hän huusi.

Pekka tömisteli taas paikalle ja selkeästi järkyttyi vähän kun näki kiimaisena toista rintaa hierovan ja toisella kädellä spermaa kasvoiltaan suuhunsa keräävän tyttöystävänsä.

– Kun sä kerran tykkäät kuunnella niin kai me voidaan jäädä yöks ja lainata suihkua? Kyllähän sä siihen sohvalle mahdut etkö?

14 kommenttia viestissä: “Toimivassa suhteessa”

  1. geo345 says:

    Alun baarikeskustelu oli niin hienosti kerrottu, että pystyi kuvittelemaan itsensä flirttailemassa rohkean teinin kanssa. Kaikenkaikkiaan tarina oli hieman epäuskottava ja odotin parin päätyvän panemaan johonkin rauhassa. Mutta teksti kulki hyvin ja oli kiihottava.

  2. Kiihottunut says:

    Joo ehkä vähän epäuskottava leffateatteri panoineen, mutta samaan aikaan todella kiihottava! Antaisin luvan viedä mun vaimoa tolleen, jos olisin yhtä törppö kun tän tarinan jätkä.

  3. Nuori nainen says:

    Kiihotuin niin paljon, että laukesin vain sormettamalla, en edes koskenut klitaan 😏

  4. Lansky says:

    Hyvä tarina! Ainoan kritiikin annan siitä, että mielestäni Pekasta oli tehty liian nössö. Tarina olisi ollut todentuntuisempi mikäli Pekan saamattomuutta Nean suhteen ei olisi alleviivattu ihan näin paljoa. Mutta kaiken kaikkiaan kiihottava ja hauska tarina. Lisää näitä!

  5. nuoriMies says:

    Oli kyllä taas todella hyvä juoni ja kiihottavasti kerrottu. Täytyy myöntää, että sun tarinat on kyllä ehdottomasti parhaita mitä löytyy mistään sivustolta. Mietin tässä, että ottaisitko ehkä fanilta toiveita vastaan tarinoiden aiheiden suhteen?

    • Kaz says:

      Anna tulla mutta en lupaa mitään.

      • nuoriMies says:

        Ok, elikkäs tarinan juoni olis vähän samaa tyyliä kuin tämä ja Mekaanikon merkitsemä, mutta tässä tarinassa naisten rooleissa olisi päähenkilön kaverin äiti ja sisko ja Pekan roolissa päähenkilön kaveri ja kaverin faija. Miten olis?

        • Kaz says:

          Päähenkilö tavallaan panisi kaverinsa perheen naisia ja cuckoldaisi sen miehiä?

          Mulla on hyvin tuon kaltainen neljä osainen novelli jota en koskaan lähettänyt koska koin että se meni liian mössöksi, lisäksi sain ideoita jotka olisi vaatinut sitä että muokkaan kaikkia osia radikaalisti.

          Mutta mä olen kelannut että jos koittaisin kirjoittaa sen alusta. Se eroaa jonkun verran mutta olisi varmaan aika lähelle mitä haet.

          • nuoriMies says:

            Siis joo, ei haittaa vaikka vähän eroaisikin. Oon varma, et jos vaikka kirjotat sen alottamas tarinan uusiks, nii siitä varmana tulis kovaa kamaa. Mut periaatteessa just sellaista juttua hain, kun tossa alussa mainitsitkin.

          • nuoriMies says:

            Unohdin muuten sanoo, et jos alat nyt kirjottaan sitä tarinaa, niin voin ihmeessä jutella siitä. Jos siis sattuu tuleen joku sellainen kohta, missä se meinaa lässähtää, et mikä siinä mättää. Mutta oon varmae, et jos alat nyt kirjottaan sitä tai oot jo alkanu, niin siit tulee kyl upee.

  6. Robba says:

    Lisäisin myös yhdyssanojen oikeinkirjoituksen niihin ohjeisiin, missä Kaz neuvoi muita kirjoittajia. Muuten hiton kiihottava juoni!

  7. Lumikki says:

    Olin jo vähällä jättää tarinan kesken toistuvien yhdyssanavirheiden takia, mutta sinnittelin kuitenkin loppuun. Hyvä tarina kyllä!
    Jos kirjoitat jatkoa, oikoluethan tekstin ennen julkaisua?

  8. Uuuh says:

    Tavallisesti häiritsisi aika paljonkin yhdyssanavirheet ja paikoin hyvin epäuskottava juoni, mutta tässä on kyllä joitain ihan älyttömän kiihottavasti kuvailtuja elementtejä.

    Kirjoita ihmeessä lisää tarinoita tällaisista pettävistä pikkuhuorista! 😛

Kommentoi

top