search
top

Routiva hiekkaharju

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (25 votes, average: 2.36 out of 5)
Loading...
Rahel on kalpea kuin haamu, kun konekivääri alkaa laulaa ja ensimmäinen rivi kaatuu routivaan hiekkaharjuun vaivalla kaivettuun linja-auton kokoiseen kuoppaan. Lumisade on lakannut ja iltapäiväksi on luvattu aurinkoa.
— Ja seuraava, teloitusta toimittava SS-kersantti komentaa. Joku käy heittämässä ruumiiden päälle kalkkia sillä välin, kun Opel Blitzin takalauta rojahtaa alas ja uusi rivi kansanvihollisia järjestäytyy paikoilleen.
— Kunnelkaa, Hamps sanoo, ja samassa MG-34:n liikkuvat kolahtavat taakse.
Safira tuijottaa rumpulipasta, joka takaa häiriöttämän patruunasyötön. Hamps oli selittänyt kaiken juurta jaksaen ja havainnollistanut vertaamalla lipasrumpua omiin kiveskasseihinsa ja reikälevyllä varustettua piippua penikseensä ottamalla lopuksi vielä MG:n tukijalustaa muistuttavan tanakan haara-asennon. Sen jälkeen oli naitu kuin pupuset keväthangella.
Se oli päättynyt sarjatuleen ja limaläiskiin tapetilla.
Safira tönäisee Rahelia, joka SS-univormussaan näyttää aivan filmitähdeltä, mutta tiukaksi viivaksi tulistunut suu rikkoo babelsbergiläisen illuusion. — Heikottaa, hän kuiskaa.
Jo kesällä Obersturmbannführer Rolv Hamps oli seissyt samanlaisen hiekkakuopan reunalla miltei samoilla seuduilla ja seurannut häntä varten pystytettyä näytelmää.  Se ei ollut ilahduttanut häntä, ei lainkaan. Kesäpäivä oli ollut kuuma ja kärpäset olivat kiusanneet häntä samalla kun hän saappaissaan ja moitteettomassa asetakissaan oli marssinut pölyistä polkua aukiolle oksentamaan. Alue, jossa näytännöt pantiin toimeen, oli etukäteen todettu tyhjäksi, ja sitä vartioitiin kaikilta suunnilta asiattomien pitämiseksi poissa alueelta. Kaivanto oli, kuten nytkin, kaivettu valmiiksi jo edellisenä iltana. Se kaikki oli kiinnittynyt Hampsin mieleen kuin kärpänen liimapaperiin, eikä lähtisi sieltä koskaan. Nyt tytöt saisivat kokea sen saman jännityksen, kiihkon ja sydänlihaksen aution, yksinäisen jumputuksen pakahtumaisillaan olevaa rintakehää vasten.
— Mulla kostuu pöksyt, Safira tunnustaa. Laulun sanat, joiden tekijän Safira on unohtanut, tulvivat mieleen. Lumi on valkoista, yö mustaa. Niin on ollut aina.
Die Wände sind grau und das Zimmer ist kahl
Der Boden ist feucht und das Licht eine Qual
Ein Mädchen braucht keine Liebe mehr
Ohne Schnee ist ihr Leben leer
Das ist Leben für sie
Doch sie glaubt an ein Spiel
Weißer Schnee schwarze Nacht
— Rolv-setä on hullu, Rahelin huulilta karkaa vaikka oli sovittu, ettei Hampsia kutsuta sedäksi makuuhuoneen ulkopuolella.
Rahel vilkaisee Hampsin auton suuntaan, missä uskollinen Mittel odottelee kuin linnunpoikanen matoa. — Katso nyt vain tuotakin, hän älähtää. — Toivoo pääsevänsä pillun päälle sekin.
— Mehän on luvattu antaa vain Rolv-sedälle, etkö muista?
— Mutta katso nyt sen tuijotusta.
— Se on vaan kateellinen.
Samassa alkaa taas paukkua. MG:n tulituiskussa kaatuu uusi rivillinen roskasakkia. Ne menevät kumoon kuin shakkinappulat laudalla, kun joku tönäisee pöytää.
On totta, että Mittelin aika käy kylmässä värjöttäen pitkäksi, mutta autossa ei ole lupa nuokkua, säännöt ovat sellaiset. Mittel oli varustealikersantiksi nimitettynä ja vailla laajempaa näkemystä idän sotaretken suurista tavoitteista keikkunut koko pitkän matkan hevoskolonnan hännillä ennen nimitystään autonkuljettajaksi SS-Obersturmbannführer Rolv Hampsille, joka jo lyhyen tuttavuuden perusteella on osoittautunut melkoiseksi huliviliksi. Pitää juutalaisnaista kellarissaan, keikaroi kissanristiäisissä kahden SS-avustajansa kanssa ja siinä välissä, mitä nyt töiltään ehtii, vikittelee latvialaisleskiä Oopperatalon lämpiössä.
Mittel oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, koska Hampurin polisiilaitoksella ei talonmiehelle ollut enää juuri etenemismahdollisuuksia. Lisäksi poikamiehelle sota voisi tarjota kukaties jonkin seikkailunkin, hän oli matalaotsaisessa päänupissaan tuuminut. Mittelin torkahdellessa ja tuprutellessa Junoa Einsatzgruppenin synkkä kolonna oli edennyt vääjäämättä kohti Riikaa, ja tässä sitä nyt oltiin, mielipuolen sukanpesijänä, plankkiharjavastaavana ja autokuskina.
Rahel tuumii hetken. Hän ei ole tyhmä, vaikka antaakin usein sellaisen vaikutelman, koska mulkoilee pahasti ja mutristaa suutaan tarpeettomasti. — Uskotko sä sen puheita?
— Mittelin?
— Ei kun Rolv-sedän.
— En tietenkään.
— Luulet siis, että se tapattaa meidätkin?
— Se saa pillua vaikka millä mitalla. Mitä se meillä tekee enää sen jälkeen, kun se kyllästyy meihin. Olen kuullut, että ghettoon on tuotu lisää väkeä Kaunasista ja ties mistä. Pian me joudutaan sinne mekin, usko pois.
— Ei me olla juutalaisia eikä me olla asunnottomia.
Safira ei voi kuin ihmetellä. Välillä Rahelin ajatus vain ei kulje. — Ei me olla arjalaisiakaan. Laske nyt yhteen yksi ja yksi. Mitä me voidaan tehdä?
— Annetaan enemmän pillua. Kyllä se onnistuu.
— Voi äiti Venäjä sentään.
— No tapetaan se. Kuka sitä kaipaa?
— Kuka?
— Rolv-setä.
— Millä? Miten?
Taas paukkuu ja rivillinen menee lakoon kuin eilinen vilja.
— Mä tiedän, Safiralla äkkiä sytyttää. Ampumiset ovat varmastikin herkistäneet mielen, sillä ajatus tuntuu laukkaavan kuin irti päässyt hevonen. — Naidaan se kuoliaaksi.

3 kommenttia viestissä: “Routiva hiekkaharju”

  1. irvienvalista says:

    FartBurgilla on selvästi lahjoja kirjoittamiseen, mutta hän ei suuntaa niitä palstan päämääriin ja tyylilajiin.

  2. Kaz says:

    Mitä helvettiä te päästätte tänne nykyään läpi? Tää yksi jäbä kykenee tuhoamaan koko sivuston näillä.

  3. Sepe says:

    Missä seksi? Irrallisia lyhyitä pätkiä, jotka eivät jatku. Ei kiitos.

Kommentoi

top