search
top

Asemalaiturilla

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (40 votes, average: 2.60 out of 5)
Loading...
Riian oopperatalon tapauksen jälkeen Hamps oli hetken pää sekaisin vaellellut Riian silloilla tuijottaen Väinäjokeen, jonka tummat aallot olivat kutsuneet, suorastaan huutaneet mukaansa. Sitten junat olivat alkaneet jyristellä yötä päivää ja kaikki oli kuin taikaiskusta muuttunut sekavammaksi.
Ihana sota.
Hamps kääntyy hieman tarkistaakseen asemalaiturin päästä päähän. Uusi lähetys jostakin valtakunnan kaupungista on saapunut ja naisten kohtalona on joko joutua jollekin työleirille tai sitten suoraan maakuoppaan. Se, että näistä vaihtoehdoista jälkimmäinen on parempi, oli tullut Obersturmbannführer Rolv Hampsille selväksi jo Wienissä. Juutalaisista haluttiin päästä eroon ja sitä varten mainio Eichmann oli kehittänyt liukuhihnan, jonka avulla juutalaiset kadottivat omaisuutensa, työnsä, pankkitilinsä, asuntonsa ja saivat käteensä passin, joka oikeutti asumaan Itävallassa kaksi viikkoa. Sinä aikana oli löydettävä maa, jonne muuttaa pysyvästi. Ellei viisumia johonkin vastaanottavaan maahan kahdessa viikossa löytyisi, tulisi lähtö Dachaun työleirille. Näitä onnettomia varten oli teetätetty suuria kumileimasimia, joissa oli peilikuvana kirjain D. Mutta oli toinekin leima, ja silloin kengättömien jalkojen sipsutus suuntasi Mauthauseniin. Kaksikymmentäviisi kilometriä Linzistä itään ei ole maailman ääri. Sen kävelee paljainkin jaloin. Berliinistä Riikaan sen sijaan on ihan pakko tulla junalla.
— Obersturmbannführer, minulla on käsky…
Hamps ei enää kuule. Hän tuijottaa naista, joka hytisee yksinään junanvaunun vieressä. Oli niitäkin raharikkaita, jotka onnistuivat maksamaan itsensä ulos Itävallasta, mutta useimmat lähtivät paljain päin ja ilman laukkua. Suunnitelmana oli saada juutalaiset ulos Itävallasta niin pian kuin mahdollista, eikä se olisi onnistunut ilman juutalaisjärjestöjen apua. Kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen, homma luisti paremmin kuin kanan lento. Berliinistä valitettiin, koska kaikki viranomaiset istuivat samassa toimistossa mutta tulokset puhuivat puolestaan, eikä asiaan enää sen koomin puututtu, ja Eichmann sai lisää öljyä liukuhihnansa rattaisiin. Koneisto toimi rahan ja pelon voitelemana. Juutalaiset puristettiin yksin tai pieninä joukkoina keskustoimiston läpi kuin liuskeöljy, siirtymällä pöydältä toiselle, jokaisessa pisteessä lisää leimoja ja todistuksia keräten ja pöytä pöydältä köyhempinä, mutta lopulta jonkinlainen lähtöpassi kädessään. Kenenkään ei sallittu palata alkupisteeseen yrittämään uudestaan.
— Minä otan tämän mukaani, Hamps sanoo hiljaa ja huomaa, miten nainen tuijottaa häntä ihmeissään. Kalpea vartija ei kuitenkaan luovuta helpolla. Tästä voisi tulla vaikeuksia. Kummallekin. — Obersturmbannführer, minun käskyni, hän hokee. — Eivätkä paperit täsmää. Tulee kysymyksiä.
— Unohtakaa ne. Minulla on erikoislupa, Hamps sanoo ja kaivaa taskustaan leipälaukun kokoisen setelin. Hetkisen he vain katsovat toisiaan, mutta voimien mittely, joka on pelkkää laituripsykologiaa, on jo ohitse. Turha tästä on tämän isompaa juttua tehdä, yhdestä juutalaisämmästä, kumpikin tuntuu rationaalisesti, sillä se on ainoa oikea tapa selvitä sodasta, ajattelevan.
— Tämä yksi vain, ei muita, Hamps virnistää ja työntää naista eteenpäin.
Tapettuaan ensimmäisen kerran Riiassa Hamps oli mennyt, se tunnustettakoon, pahanlaiseen paniikkiin ja oksentanut, mutta onneksi vasta oopperatalon takana, missä kukaan ei ollut katsomassa. Hän oli toiminut kiimassa ja harkitsemattomasti ja jättänyt jälkeensä ruumiin, todistajia ja ties mitä. Jos hän olisi hoksannut ottaa mukaansa naisen laukun, se olisi voinut saada koko jutun vaikuttamaan ryöstöltä. Mutta ei. Onneksi poliisi, joka oli kuulustellut Hampsia todistajana, oli ollut täydellinen toope. Ludvika Bukursin, se kuulemma oli naisen nimi, laukku oli ollut täynnä tavallista naisten tavaraa. Huulipunapuikko, avaimia, peili, hiusharja, puuterirasia, varmuuskumi ja muutamia kuitteja sekä raitiovaunulippu edelliseltä päivältä. Tämän kaiken etsivä Klaussen oli tunnustanut Hampsille kuin vertaiselleen. Niin ja tietenkin vähän rahaa, ei kuitenkaan Saksan markkoja. Sitten hölmö poliisietsivä oli tuijottanut häntä suoraan silmiin ja kysynyt huolimattomaan tapaan, ikään kuin kysymyksessä olisi ollut maailman luonnollisin asia.
— Tiesittekö, että naisella oli mukanaan ase?
Siinä kohtaa Hamps hitto vieköön ensimmäisen kerran hieman säpsähti. — Lasketteko leikkiä?
— Yllätyitte.
— Luuletteko että hän…
— Minulla ei ole varaa luulta mitään. Kysyin vain, tiesittekö.
Naisen hampaat olivat kauniit, vaaleat ja hoidetun näköiset, Hamps innostui kertomaan, sillä kahvilassa oli ollut aikaa detaljeille. Miellyttävän oloinen kaikin tavoin, hän on sanomaisillaan. — En tiennyt.
Ihmeellinen sattuma, Hamps hekumoi ja puskee juutalaisnaista edellään autoonsa. Kolhiintunut Borgward on Riiassa kullan arvoinen ylellisyys, jolla hiekkateitä pistelee teloituspaikalta toiselle varsin näppärästi.
Paulan päässä humisee. Kalpean katseen, kuluneen päällystakin ja takkuisten hiusten leimaama olento on Hampsin nuoruuden ihastus, tyttö joka kieltäytyi menemästä naimisiin ja vain naureskeli. Tyttö, joka puristeli Hampsin kiveksiä ja nauroi sitten hänen vaatimattomalle ensimmäiselle siemensyöksylleen. Nauroi ja vähätteli. — Voi pikku-Rolle. Tuleeko sinusta miestä koskaan. Vastaus on: ei tule.
— Schweinejude! Raus! kaikuu Riian asemalaiturilla kun vartijat, jotka ovat taas pikku pöhnässä, jatkavat komenteluaan mutta Hamps on saaliineen jo asemarakennuksen takana. Hän viittilöi autonkuljettajalleen, jonka käsissä propagandakomppanian käyttöön annettu Borgward lipuu äänettömästi kuin aave.
— Parakeille, Hamps tokaisee ja kuljettaja nyökkää. Se on koodisana, jonka vain he kaksi tietävät, ja tarkoittaa kellareita.
On selvää, ettei Paula enää tunne häntä. Se on hyvä, koska nyt pitää tarkkaan miettiä, mitä huvittaisi tehdä ensimmäiseksi.
Yksi asia on kuitenkin varmaa. Kun leikki on ohi, hän tappaisi Paulan kuin torakan kantapäänsä alle.

Yksi kommentti viestissä: “Asemalaiturilla”

  1. FartBurg says:

    Jatko löytyy tarinasta Väärillä papereilla.

Kommentoi

top