search
top

Ratkaisu sisäiseen ristiriitaan

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (30 votes, average: 2.77 out of 5)
Loading...

Mulla oli sisäinen ristiriita. Ei se nyt niin kauhean vakavaa ollut. Kunhan tuskailin, miten yhdistää itsessäni homous ja toisaalta miehuus, tarkemmin miehekkyys. Homohan mää tietenkin olen, ei sitä käy kiistäminen. Tajusin sen jo kymmenen vuotta sitten, 18-vuotiaana, aluksi tietysti hyvin arastellen ja asian muilta salaten. Myöhemmin mulle on kertynyt siitä kokemuksiakin. Siis olen harrastanut seksiä homojätkien kanssa. Mutta mää olen myös mies ja tykkään olla sitä. Mää olen miehen näköinenkin, naama kirveellä veistetty, pituutta 186 senttiä, harteikas ja lihaksikas – en bodari, ihan vain tavallisesti perintötekijöiden, monipuolisen urheilun ja kuntoilun ansiosta. Niin että ulkoisen olemukseni puolesta mun on helppo olla mies, mutta että homo…

Mun mieskuvani on muutenkin kovin perinteinen eikä siihen sovi mitkään kliseiset käsitykset homoudesta. Vaivaannun naismaisista homoista, pyllyn pyörityksestä, kaihoisista katseista, kimeistä kiljahduksista ja vastaavista. Enkä osaa puhua huokaillen tai itkua tuhertaen tunteistani. Ei silti, ottaa mua päähän heterojätkien ivaavat homopuheetkin ja niiden pelosta elän toinen jalka kaapissa. Tai en mää niitä ehkä pelkää. Jos joku nykyään tulisi mulle niitä urputtamaan, mää varmaan vetäisin tyyppiä turpaan ja kunnolla. Tämäkin kuuluu mun mieskuvaani, miehen pitää osata tapella. Itse asiassa tykkään tappeluista, ne kiihottaa mua. Jos telkkarista tulee tai netistä löytyy kamppailu-urheilua, seuraan sitä suurin piirtein kyrpä pystyssä.

Ja tietenkin mulla on moottoripyörä. Jos en ole sillä ajelemassa, mää rassaan sitä muuten vain rivitalokämppäni tallissa. Mun ajopukuni on asiaan kuuluvasti mustaa nahkaa, siis miehekästä ja seksikästä samanaikaisesti. Lisäksi mää metsästän ja kalastan. Isäni ja puolitoistavuotta vanhemman veljeni kanssa meidän mökin lähistöllä. Tunnen itseni tosi mieheksi, kun vaellan metsässä kivääri kainalossa tai seison kahluusaappaissa keskellä pientä koskea vapa kourassa. Tykkään siitäkin, kun veljeni kanssa harrastamme saunareissuillamme äijäuhoa, väännämme kättä ja lähes aina innostumme poikavuosien muistoksi painimaan mökin nurmella. Saan siis harjoittaa kunnolla omaa miehekkyyttäni. Mitä siis valitan?

Yksinäisyyttäni. Tosi miehen kaipuuta. Leveän sänkyni autiutta, kun siitä puuttuu iso karvarinta. Sellainen joka pystyisi pistämään mulle vastaan, jos äityisin liian ärsyttäväksi – mitä teen usein ja ihan mielikseni. Ehkä miehekkään näyttävyyteni takia saan kyllä tyyppejä sänkyyni helpostikin, mutta en jaksa yrittääkään vakituista suhdetta poikasten kanssa. Tai sellaisten kanssa, jotka voihkivat allani ’ihanaa, ihanaa’, ’rakastan sua’ ja muuta vastaavaa lässytystä. Tykkäisin panna äijiä, jotka karjuu ja kiroilee miehekkäästi, kun paksu kaluni tunkeutuu heidän ahteriinsa. Ja päinvastoin. Muutenkin toivoisin ylipäätään kaverikseni oikeaa miesten miestä, jakamaan arkea ja harrastuksia.

Minun sosiaalinen elämäni on melko rajoittunutta; kotiväki, joista kyllä tykkään, panotyypit silloin tällöin ja sitten työkaverit. Työskentelen sairaalassa anestesiahoitajana – eihän uskoisi tällaisesta korstosta. Työporukan kanssa naureskellaan, ettei kavereita kadulla edes tunnista, kun leikkaussalissa olemme naamioituneina rumiin kaapuihin, hengityssuojiin ja myssyihin. Tietysti liioittelemme, käymme joskus vapaille lähtiessämme jopa kaljoilla keskenämme. Ja joihinkin hoitajiin ja kirurgeihin törmään myös sairaalan kuntosalilla, jonka ahkera käyttäjä olen. Mutta syvempiä ystävyyssuhteita ei kenenkään kanssa ole syntynyt. Ja seksuaalisesti minusta tuntuvat olevan kiinnostuneita työkavereista vain naiset ja heihin en todellakaan aio sekaantua – jos edes pystyisin.

Sitten elämääni palasi Janne. Vähän yli vuosi sitten leikkauslistalle tuli motoristi, joka oli kaatunut pyörällään ja hänen vasen reisiluunsa oli murtunut. Se vaati leikkausta. Tunnistin heti nimen. Janne! Kun menimme anestesialääkärin kanssa valmistelemaan potilasta leikkaukseen, kerroin hänelle tuntevani Jannen, lapsuuden ystäväni. Lekuri taputti mua olalle, hymyili, että hyvin kaikki menee. Niin kuin on mennytkin. Janne hölmistyi, kun näki mut lääkärin seurassa:

– Mistä helvetistä sää siihen pelmahdit?
– En sentään helvetistä, naurahdin. – Hauska nähdä suakin, vaikka joudunkin lähettämään sut unten maille.
– Vuosiin ei olla nähty.
– Ei niin eikä nytkään ehditä pitkään katsella. Tuun katsomaan sua, kun toivut leikkauksesta.
– Joo. Paska onnettomuus…

Olemme tunteneet Jannen kanssa aina. Perheemme asuivat silloin samassa lähiössä, samassa talossa, samassa rapussa ja samassa kerroksessa, tasanteen vastakkaisilla puolilla. Olimme parhaat kaverit, teimme kaikkea yhdessä. Olimme aina koulussa samalla luokalla. Porukoissa Janne oli vähän ujo, mutta mun kanssa uskomattoman hilpeä veikko, fiksu myös. Ja hemmetin hyvännäköinen.

Jotain 14-vuotiaina Janne sai houkuteltua mutkin mukaan nuorisoteatteriin näyttelemään. Se osoittautui yllättävän hauskaksi harrastukseksi. Parin kolmen vuoden kuluttua aloimme harjoitella näytelmää, joka käsitteli koulukiusaamista. Siinä oli kohtaus, jossa Jannen ja mun piti tapella. Olimme olevinamme aivan raivoissamme, tartuimme toisiamme rinnuksista ja painimme. Jannen rooli voitti tappelun. Kerran kun lähdimme harjoituksista, tulin tokaisseeksi Jannelle, että jos oikeasti tappelisimme, hän ei ikinä voittaisi mua. Janne naurahti ja sanoi, että kokeillaan. Vähän hämmästyin tuota haastetta, kun Janne oli kymmenen senttiä mua lyhyempi eikä läheskään niin vahva kuin mää – nostin kuntosalilla paljon raskaampia painoja ja olin tottunut vääntämään veljeni kanssa. Toisaalta Janne oli notkea ja sähäkkä tarvittaessa, sitä paitsi hyvä telinevoimistelussa.

Suostuin kokeiluun hilpeänä, eihän mies moista haastetta pelkää. Oli helmikuun ilta ja lunta oli aika lailla. Menimme yhden puiston laidalle, katuvalojen ja muiden katseiden ulottumattomiin. Kävimme toistemme kimppuun, lumi vain pöllysi. Hyvin Janne pystyi pistämään mulle kampoihin, mutta hävisi kumminkin aika pian. Kun hän makasi siinä allani, hän puuskutti ja hymyili iloisena. Sitten hän kohotti päätään ja painoi huulensa mun huuliini. Hämmennyin niin, etten osannut vetää päätäni pois. Hän alkoi näykkiä huuliani ja kas kummaa, mää vastasin samoin. En ollut silloin – 17-vuotiaana – mitenkään selvillä seksuaalisuudestani, sen tiesin että homoja piti kaihtaa. Niinpä älysin nykäistä pääni irti siitä suudelmasta ja tiuskaisin:

– Mitä helvettiä! Oletko sää joku homo vai?
– Joo.
– No mää en ole, ärähdin ja nousin ylös.
– Niin mää arvelinkin, Janne huokaisi ja könysi hänkin ylös.
– No mitä sitten pussailit?
– En voinut vastustaa kiusausta. Mää tykkään susta.
– Jaa. No niin, kyllä kai sitten määkin susta, mutta en kyllä rupee homoilemaan sun kanssa.
– Joo, ei tartte. Ethän kuitenkaan rupea vihaamaankaan. Tai kerro muille.
– No en.

Mulla on muistikuva, että olisin tuntenut jonkinlaista sääliä Jannea kohtaan. Meinaan, ettei 17-vuotiaana ole varmaan helppoa olla homo, ainakaan siinä lähiössä. Mun suhtautumiseni Janneen kuitenkin muuttui. Tulin pidättyväisemmäksi. Sen näytelmän harjoituksissa ja sitten parissa esityksessä hermoilin aika tavalla sitä tappelukohtausta. Hyvin ne lopulta meni. Lopetin sen harrastuksen kuitenkin siihen esitykseen. Käytin tekosyynä lukion haasteellisuutta ja keskittymistäni siihen. Janne ei sanonut mitään, mutta luulen, että hän ymmärsi oikean syyni. Ei ehkä ihan oikeaa, nimittäin sitä, että aloin olla melko levoton omien homotuntemuksieni kanssa.

Osaksi varmaan niiden takia aloin kulkea sen lähiön skiniporukassa. Pää kaljuksi, pilotti- ja nahkatakki, saappaat ja vastaavat vermeet päällä aloin uskoa olevani tosi mies. Me vihattiin kaikkea ja kaikkia, varsinkin homoja. Pari kertaa osallistuin pahoinpitelyyn, jossa turpaansa sai ihan ulkopuolinen kaveri ja oikeastaan ilman syytä. Enemmän me kyllä tapeltiin keskenämme. Järjestimme jengin sisäisiä matseja muka harjoitteluna. Sain aika nopeasti maineen tosi kovana jätkänä. Roikuin mukana siinä jengissä noin vuoden. Irrottauduin siitä Jannen takia. Kerran hän nimittäin otti mut puhutteluun:

– Pete, ei ole ollenkaan hyvä juttu, että sää oot mukana niiden idioottien porukassa.
– Miten niin? Ne on kovia jätkiä.
– Paskat on. Pelkureita, jotka pelottelevat muita. Mikä vitun idea sellaisessa on? Sää et ole sellainen.
– Niin no en kai…
– Sitä paitsi ne vihaavat homoja. Siis muakin.
– Me ei ikinä tehdä sulle mitään pahaa!
– Kyse ei ole vain musta. Kyse on myös susta. Minkälainen ihminen susta tulee, jos sää alat uskoa niiden arvoihin?

En osannut vastata heti, mutta jäin miettimään asiaa ja päädyin lopulta siihen, etten todellakaan halunnut tulla ahdasmieliseksi maailmanvihaajaksi. Jäin pois siitä jengistä ja vaikka ne vähän ihmettelivät, ei ne kuitenkaan uskaltaneet pahemmin vittuilla porukan kovimmalle tappelijalle.

Janne oli iloinen ratkaisustani, mutta emme me tulleet enää niin läheisiksi kuin aiempina vuosina. Ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen tiemme erosivat muutenkin. Janne meni siviilipalvelukseen. Mää menin armeijaan ja musta tuli sotilaspoliisi. Emmekä olleet sen jälkeen missään tekemissä. Ei siihen mitään erityistä syytä ollut. Niin vain kävi.

Intin jälkeen harkitsin hakemista poliisikouluun, mutta koska homotuntemukseni alkoivat olla tosi vahvoja, en uskaltanut. Niin päädyin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Vanhempieni tuella sain rivitalokämppäni ja myös prätkän. Ja hankin ensimmäiset homokokemukseni, jotka eivät olleet mitenkään mieleenpainuvia, mutta vakuuttivat silti mut omasta seksuaalisesta suuntautumisestani. Kuulin myös, että Janne oli mennyt opiskelemaan psykologiaa Helsinkiin.

Ja nyt sitten Janne uinui narkoosissa leikkauspöydällä. Hän oli edelleen hemmetin hyvännäköinen. Ehkä vähän aikuisemmalla, miehekkäämmällä tavalla. Ja selvästi näki, että hän oli ahkera punttisalin kävijä. Oikein sydämeni sykähti ilosta. En ollut tajunnut, että oikeastaan olin kaivannut häntä. Koska potilastiedoista ilmeni, että hän oli palannut tänne kotikaupunkiimme, päätin, että en päästäisi häntä enää elämänpiiristäni.

Leikkaus meni hyvin, vaikka toipuminen kestikin useita kuukausia. Prätkällään hän ei sinä syksynä enää ajelisi, vaikka pyörä olikin onnettomuuden jälkeen kunnostettu korjaamolla kuntoon. Kun kävin katsomassa Jannea heräämössä, sain nauraa maha kippurassa. Ihmiset höpisevät siellä selvitessään anestesiasta yleensäkin kaikenlaista vitsikästä, mutta Jannen jutut olivat hillittömän rivoja, tajutonta homorietastelua. Myöhemmin Jannea vähän nolotti, kun paljastin hänen puheensa.
Kun hän toipui toista viikkoa osastolla, vierailin hänen luonaan joka päivä. Päivitimme kuulumisemme. Hän oli tosiaan palannut lapsuuden maisemiin ja työskenteli psykologina mielenterveystoimistolla. Häntä nauratti:

– Miten helkkarissa susta on tullut sisarhentovalkoinen?
– Mitä! Vittuiletko sää? Tuosta hyvästä pieksän sut, kunhan toivut.
– Heheh, miehen puhetta. Tällä kertaa et vain päihitäkään mua niin helposti kuin silloin kerran painissa.
– Ai sää muistat sen?
– Tietenkin! Ja lupaan, etten tällä kertaa suutele sua, Janne hymyili kuin kesäpäivä.
– Voi harmi. Sitten kai mun tarttee pussata sua, virnistin hilpeänä.
– Haha, jätkä yrittää leikkiä homotulella!
– Etkö muka tykkäisi, jos suutelisin sua?
– En varmaan, kun sää et olisi tosissasi.
– Mistäs tiedät, etten olisi? Jospa minusta on näinä vuosina tullutkin homo?
– Älä pelleile, Janne ärähti, mutta katsoi sitten minua orastava oivallus silmissään. – Siis… ihan totta? O-oletko sää homo?
– Joo. Koville otti ja aikaa vei, mutta olen mää. Homo.
– Ei hitto, tuommoinen iso miehekäs karju…
– Etkö tykkää tämmöisistä?
– No joo. Tai ainakin susta, hän soperteli hämmennyksissä.
– Ja mää susta. Kun katsoin sua leikkauspöydällä, tajusin, kuinka paljon olenkaan sua kaivannut.
– Määkin olen ajatellut sua paljon. Tuota, voitaisko me..?
– Joo, voitais. Painimme ja suutelemme, kunhan olet toipunut kunnolla.

Ei paini- mutta suutelukuntoon hän tokeni parissa kuukaudessa, mutta emme me silti suudelleet. Yllättäen ujostelimme molemmat ottaa siinä ensi askelta. Ainakin minun kyllä teki mieli, mutta jotenkin olimme epävarmoja, kuuluiko seksuaalisuus meidän suhteeseemme. Ystävyytemme oli sentään syntynyt jo ennen kouluikää.

Tapasimme kyllä toisiamme useamman kerran viikossa. Kävimme toisillamme kylässä ja silloin tällöin kaljoillakin. Autoin häntä myös kuntoutumisessa. Liityimme samaan kuntosaliin ja opastin häntä oikeassa treenissä, jossa hänen vammansa ei rasittuisi väärin. Muutoin Jannesta oli kehittynyt varsinainen asiantuntija treenaamisessa, mikä näkyikin hänen komeassa kropassaan. Vaikkemme edenneet seksiin, olin kuitenkin hemmetin iloinen Jannesta. Viimeinkin mulla oli hyvä ystävä. Enkä mennyt sänkyyn kenenkään muun kanssa. Runkkailin kyllä. Kun Jannesta oli nyt tullut mitoiltaan tosi miehekäs, aloin haaveilla, kuinka me kietoutuisimme tiukasti toisiimme ja vääntäisimme hikisenä puhkuen ja lihakset kovina kunnon painimatsissa. Tämä haavekuva sai kaluni aina seisomaan. En uskaltanut puhua tästä Jannelle mitään.

Tapasimme myös molempien perheet, jotka eivät enää vuosiin olleet asuneet naapureina. Jannen vanhemmat olivat hankkineet omakotitalon ja minun vanhempani asuivat rivitalossa parin sadan metrin päässä minusta. Isoveljeni kämppäsi keskustakaksiossa. Molemmissa perheissä iloittiin, että Janne ja minä olimme vuosien jälkeen yhyttäneet toisemme.

Huhtikuun lopussa, kun lumet olivat sulaneet, otimme prätkämme esiin ja aloimme tehdä retkiä ympäri maakuntaa. Ne olivat hienoja reissuja, ilman päämäärää ja kiirettä. Janne ymmärrettävästi vähän jännitti alkuun sen onnettomuuden takia, mutta saavutti nopeasti tarvittavan varmuuden. Musta oli aivan mahtavaa – ja kiihottavaa – katsella edellä ajavan kaverini selkää, jolle mustan nahkaisen ajopuvun yläosa kiristyi. Oli pakko vähän pullistella omiakin harteita nahkatakin sisällä. Tai kun huoltoasemilla saimme ihailla toistemme vahvoja reisiä ja piukeita pakaroita nahkahousuissa. On mukavaa, kun Jannekin on tunnustautunut kohtalaiseksi nahkafriikiksi. Sitä vain jouduin kiroamaan – ja niin kuulemma Jannekin myöhemmin kertomansa mukaan – ettemme edenneet seksihommissa. Kaipuu ja kiimakin oli kyllä kova.

Sitten toukokuun puolivälissä hyppäsimme Jannen kanssa pyöriemme selkään ja ajoimme perheeni kesämökille. Tarkoitus oli auttaa isoveljeäni paikan kunnostamisessa kesäkuntoon, laiturin laskeminen järveen, veneen puhdistus ja kasvimaan kääntäminen äidin tarpeisiin, hän kun on puutarhahullu. Tietenkin tarkoitus oli ottaa kuppiakin ja saunoa alkavan kesän kunniaksi. Tuota harrastimme heti perjantai-iltana, kun olimme saaneet laiturin paikoilleen. Veljeni kanssa harrastimme ihan perinteen vuoksi äijäuhoa ja alastomina pihapainia, joka – kuten yleensäkin – päättyi ratkaisemattomaan voimien loppuessa. Janne pomppi ympärillämme nauraen maha kippurassa ja huuteli kannustushuutoja, jotkut aika rivoja. Lauantaina kärsimme kaikki hidastavasta krapulasta, mutta saimme kuitenkin hommat tehtyä. Illan suussa veljeni hyppäsi autoonsa ja palasi kaupunkiin tyttöystävänsä luokse.

Me rupesimme Jannen kanssa lämmittämään saunaa. Kun roudasimme järvestä vettä pataan ja saaveihin, Janne vilkuili mua silmät jännän viiruina ja hymyili huvittuneena:

– Se teidän painiottelunne oli melko komeaa katsottavaa.
– Heh, taisit kiihottuakin, kun huutelit niin rivoja.
– No jumalauta, kaksi komeaa alastonta miestä äheltävät hikipäässä toistensa kimpussa.
– Haluaisitko ottaa nyt matsin mun kanssa?
– Enpä tiedä. Sää tappelet vähän liian rajusti mun makuun.
– Mutta säähän tykkäsit mun ja broidin matsista…
– Joo, ei mua haittaa, jos te telotte toisianne, mutta en mää halua itse joutua niin rajuun pyöritykseen.
– Ai? Mää jotenkin luulin, kun puhuttiin, että painittaisi ja suudeltaisi…
– Sää puhuit painista. Jos vain suudellaan ja… tuota… öö… rakastellaan, niin se kyllä käy. Siis jos sullekin… Helvetti, oikeastaan oon haaveillut tekeväni sitä sun kanssa siitä lähtien, kun tajusin olevani homo.
– Niin no… Rehellisesti sanottuna, mää kyllä tykkäisin miehekkään rajusta paneskelusta, mutta ei kai meidän ole pakko, jos sää et sellaisesta tykkää.
– En tykkää, en. Mutta mitä sää tykkäisit jonkinlaisesta kompromissista?
– Minkälaisesta?
– Otetaan leikkitappelu, ollaan muka painivinamme niin kuin silloin siinä näytelmässä. Kieriskellään ympäriinsä toisiimme kietoutuneina ja lopuksi mää paan sua.
– Hehe, olisihan se tyhjää parempaa, mutta mää kyllä panen sua.
– Okei, pannaan molemmin päin. Mulla ei muuten ole kortsuja eikä luikkaria mukana. Onko sulla?
– Ei. Mutta saahan mällit ammuttua muutenkin. Entä saako susta leikkipainissa ja panoissa kiroilla ja puhua rivoja?
– Totta helvetissä, saatanan homo.

Kun tulet roihusivat padan alla ja kiukaassa, siirryimme pihanurmelle munasillamme. Jannella on muuten pikkusen isompi kuin mulla, 18-senttinen. Vaan emmehän me meinanneet päästä alkuun edes leikkipainissa, kun kumpikin jotenkin kainosteli sitä tilannetta. Vähän yritimme töniskellä toisiamme ja uskaltauduimme pikkuisen puristelemaan toistemme hauiksia ja hartioita. Enempi homma meni hekotteluksi. Aloin mielessäni hermostua ja harkitsin vetää Jannea oikeasti turpaan, olisi saatu vähän vauhtia hommaan. Silloin Janne otti yllättäen pääni kouriensa väliin ja painoi huulilleni suudelman. Kiedoin käteni hänen ympärilleen, vedin hänet tiukasti itseäni vasten ja vastasin suudelmaan. Kouramme alkoivat hyväillä toista joka puolelta, suudelma vaihtui kaulan, korvalehden näykkimiseksi, parransänget hieroutuivat poskiin, lantiot hieroutuivat vastakkain ja reidet tunkivat haaroihin. Huojahtelimme sinne tänne kyrvät jo turvoksissa.

Lopulta kamppasin meidät nurmeen. Aloimme kieriä ympäriinsä. Siis leikkipainissa. Voimaa ei kumpikaan käyttänyt. En uskaltanut edes puristaa Jannea kovin kovaa, vaikka niin toivoin, että taistelisimme enemmän tosissaan. Musta on aina tuntunut niin, että kun rutistaa jätkää voimiensa takaa ja tulee itse rutistetuksi, on enemmän olemassa kuin muuten. Sinänsä Janne tuntui sylissäni aivan mahtavalta, upea vartalo, hienot lihakset, hänen liikkeensä, kuuma iho. Ja kasvavan kiiman huohotus korvani juuressa. Ja isona seisova kalu.

Kieräytin Jannen päälleni. Hän alkoi heti nylkyttää vehjettään alavatsaani. Kurkotin kourani hänen tiukoille pakaroilleen. Puristelin ja läimin niitä kevyesti. Ulotin molemmat keskisormeni hyväilemään persereiän reunoja ja välillä tungin ne sentin parin verran sisäänkin. Näykin hänen kaulaansa ja imin lemmenläiskiä hänen oikeaan hartiaansa. Hän voihki ja vikisi. Hän kähisi korvaani
rivouksia, haukkui mua vitun homohuoraksi ja vastaavaksi. Toisaalta hän mutisi kaikenlaisia latteuksia rakkaudesta minuun. Hänen lantionsa iskut muuttuivat vähitellen voimallisiksi. Lopulta kireiden leukaperien välistä kirouksia turskauttaen hän roiski mällinsä vatsalleni.

Hetken aikaa hän tasoitteli hengitystään siinä päälläni. Juuri kun aioin työntää hänet syrjään, hän kohottautuikin polvilleen jalkojeni väliin. Hän nappasi puolilöysän letkuni suuhunsa ja alkoi imeä. Olisin halunnut kieltää häntä, sillä piehtarointimme ei ollut onnistunut kiihottamaan mua eikä mulla ollut enää oikein jatkohaluja. Yritin varovasti työntää hänen päätään syrjään, mutta hän ei
piitannut siitä. Hän puristeli pallejani ja nipisteli nännejä. Kyllä mun kyrpäni tietysti siitä kovettuikin. Kun aloin oirehtia selkä kaarella laukeamista, Janne vaihtoi imun käsirunkkaukseen. Hän ohjasi liemeni omiensa joukkoon vatsalleni ja hieroi ne sekaisin. Hän nosti päänsä ja katsoi mua hymyillen aurinkoisesti. En raskinut sanoa mitään siitä, että tämä seksileikki ei ollut
läheskään tyydyttävä musta.

Loppuillan saunoimme. Janne oli hyvällä tuulella, hän lörpötteli ummet ja lammet hempeyksiä. Hän hipelöi mun lihaksia joka välissä ja suukotteli mua joka puolelta. Hän vakuutti olevansa onnellinen, kun olimme uskaltautuneet suudelmaakin pidemmälle. Yritin mukailla hänen iloaan, vaikka ajattelin, että olisi ollut miehekkäämpää paukauttaa totuus päin hänen näköään: ei tämä nyt niin kaksinen paneskelu ollut. En kuitenkaan kehdannut pilata hänen onneaan.

Seuraavana aamuna sonnustauduimme prätkänahkoihimme paluumatkaa varten. Jo eteisessä Janne alkoi oitis kouria mua. Kiedoin määkin hänet tiukahkoon halaukseen niin, että nahka natisi mukavasti. Janne kuiskasi:

– Mää tykkään nahkakuteista. Ne on kiihottavia.
– Ymm… niin mustakin. Miehekkäitä. Kovat jätkät pukeutuvat nahkaan.
– Kyllä muutkin. Mennäänkö sun luokse ja rakastellaan nää nahkat päällä.
– Njooh… Mulla on siellä kortsujakin ja liukasteita. Voidaan panna kunnolla.
– Joo. Ei kai ole pakko painia? Edes leikisti?
– Etkä todella tykkää sellaisesta?
– En. Hellä esileikki kiihottaa enemmän, hän hyrisi siinä sylissäni.

No ei kyllä mua, ajattelin happamana mielessäni. Kunnon miehinen uho ja vääntö tehoaa muhun paremmin. Toisaalta olihan tiedossa sentään persepanot. Ja vielä nahkakuteissa. Niin lähdimme ajamaan prätkillä mun luokse.

Mää panin pyörän talliini, Janne lukitsi omansa kadulle porttini eteen. Eteisessä Janne yritti heti käydä käsiksi muhun. Väistin keittiöön ja panin kahvikeittimen tippumaan. Sielläkin Janne kopeloi mua takaapäin jo aika kiimassa. Ilmoitin hakevani kortsuja ja tosi liukasta öljyä. Kun kaivoin niitä makkarin yöpöydän laatikosta, mun mieleni sekosi jotenkin. Päätin, että nussin Jannea niin kuin mies tai raivo härkä enkä piittaa hänen toiveistaan – jotka siis eivät kiihottaneet mua tippaakaan. Joo, myönnän: sikamaista ja itsekästä.

Keittiössä kahvi oli jo valmista. Janne kyseli kuppeja. Heitin panovälineet pöydälle ja otin kaapista kaksi mukia, joihin kaaduin kahvit. Nautimme juomiamme seisaaltaan. Tuijotimme toisiamme kiima silmissä. Janne hymyili suloisesti ja vähän kuin punastellen. Mää luulen, että mun katseeni oli melkoisen tylympi, haastava enkä ainakaan hymyillyt. Tokaisin:

– Mää muuten panen sua ekana.
– No okei. Menemmekö makkariisi?
– Emme. Nussin sua tuossa pöydällä, murahdin, otin molempien mukit ja laskin ne keittimen viereen. – Saat elämäsi kyydit.
– Hehe, kunhan olet varovainen.

En sanonut mitään. Kaappasin Jannen takaapäin syleilyyni. Nylkytin lantiota hänen koviin pyöreisiin pakaroihinsa. Hän hyrisi ja kiemurteli otteessani. Otin oikealla kädelläni hänet puolinelsoniin, vasemmalla kourin aika kovaa hänen haaroväliään. Rakastin sitä nahan tuoksua ja natinaa. Retuutin Jannen pöydän ääreen ja painoin hänen ylävartalonsa pöytää vasten. Hän pyöritti takamustaan etumukseeni. Irrotin hänen vyönsä ja laskin nahkahousut reisille. Laskeuduin nuolemaan hänen persevakoaan ja laskin samalla omat housunikin polviin. Kurkotin pöydältä liukasteen ja kortsun. Kumitin ja liukastin ensin jäykkänä tököttävän kaluni. Sitten liukastin hänen reikänsä enkä turhan hellästi, sillä Janne voihkaisi:

– Varovasti. Rauhallisemmin.

En piitannut hänestä. Asetin terskani aukolle, tartuin Jannea hartioista ja aloin puskea voimalla sisään. Jannen reikä pani vastaan, joten ponnistin kunnolla ja rysäytin kyrpäni sisään koko mitalta. Janne parkaisi tuskaisesti ja yritti rimpuilla pakoon. Otin hänet nyt koko nelsoniin ja painauduin hänen selkäänsä. Ryhdyin nussimaan häntä tosi miehen rajuudella. Hän kiljui ja parkui:

– Sattuu! Ei niin rajusti. Lopeta!
– Ja vitut! karjaisin ja paukutin entistä kovempaa.

Olin ihan hurmiossa. Kullini huusi alistamisen riemusta. Mutta Janne vain valitti, nyyhki ja kerjäsi mua lopettamaan. Hän huusi, että mää olen hullu, mielenvikainen ja raiskaaja ja ties mikä. Lopulta se ruikutus tunkeutui aivoihini – ja kyrpääni – ja himoni sammui, kalu lerpahti. Vetäydyin Jannesta, vetäisin tyhjäksi jääneen kortsun pois ja paiskasin sen siihen pöydälle. Seisoin siinä puuskuttaen ja synkkänä, vähän kai syyllisenäkin. Vedin nahkahousuni ylös ja kiinnitin niittivyön. Katsoin Jannea, joka vapisi edelleen siinä pöydällä. Kiskaisin hänet nahkatakin kauluksesta pystyyn ja ärjäisin:

– Housut ylös! Ja sorry.
– Haista paska. Sää raiskasit mut, hän mutisi ääni väristen.

En sanonut mitään. En katsonut häntä. Tuijotin lattiaa. Olin raivoissani, itselleni ja Jannellekin. Kai olin vähän nolokin. Aika lailla täristen Janne nosti housunsa. Hän huohotti:

– Mää pyysin sua lopettamaan. Mutta ei, jatkoit vain. Et piitannut musta pätkääkään. Olen vitun pettynyt suhun. Mää niin toivoin, että me oltais yhdessä niin monen vuoden jälkeen, mutta en mää äskeisen jälkeen voi luottaa suhun.

En jaksanut tai oikeastaan halunnut kuunnella häntä enempää. Marssin ulko-ovelle ja pitelin sitä auki. Huokaisten Janne lähti, mutta ärähti vielä siinä ovella:

– Eikö sulla ole mitään sanottavaa?
– Ei, murahdin enkä uskaltanut katsoa Janneen päinkään.

Paiskasin oven kiinni hänen jälkeensä. Nojasin päätä oveen ja kuulin Jannen prätkän lähtevän. Teki mieli paiskoa tavaroita. Tai vetää ketä tahansa turpaan. Tyydyin kuitenkin riisumaan nahkakuteeni ja menin suihkuun. Tähänkö meidän lupaavasti ja toiveikkaasti alkanut suhteemme päättyi?

Ei ihan. Viikon kuluttua sain Jannelta yllättävän sähköpostin: ’Pete, mää pyydän anteeksi käytöstäni. Olin hemmetin itsekäs. Halusin vain sellaista, mistä itse tykkään enkä kuunnellut oikeasti sun toiveita. En kylläkään tykkää niin rajusta menosta kuin sää enkä varmaan tule tykkäämäänkään. Koska toiveitamme ei selvästi pysty sovittamaan yhteen, meillä ei varmaan ole tulevaisuutta pariskuntana. Mutta jos mitenkään voit, niin haluaisin pitää sua edelleen hyvänä ystävänäni. Voisimme edelleen tehdä asioita yhdessä vai mitä? Käydä salilla ja kaljoillakin. Ja puhua asioista. Jannesi.’

Vastasin saman tien: ’Olen ystäväsi. Ikuisesti. Petesi.’ Liikutuin Jannen yhteydenotosta helvetin epämiehekkäästi. Aloimme tosiaan tehdä asioita yhdessä, prätkäreissuja, kaljoilla käyntejä, salitreenejä, uintia. Juttelimme arastellen tuosta ikävästä pöytäpanostakin ja sovimme, ettei kumpikaan muistele sitä pahalla. Keskinäisiin seksihommiin emme palanneet. Kumpikin haaveili oman tyylisestä panokaverista, vaan ei silloin kesällä löytänyt.

Mää pidin kolme viikkoa lomaa elo-syyskuun vaihteen tienoilla. Janne oli silloin jo töissä. Olin ollut vasta pari päivää lomalla, kun Janne soitti iltapäivällä:

– Moi. Missä meet?
– Kotona. Suunnittelen lähteväni mökille kalaan, kun siellä ei oo ketään muita.
– Kuule, mulla on vähän epätavallista asiaa. Tää on vähän mun ammattietiikan vastaistakin. Tuntuu kuin olisin joku helvetin parittaja.
– Siis mikä?
– No kato, kun mulla on yksi asiakas. Pari vuotta sua vanhempi, iso karju ja oikea lihaskimppu. Se on aika masentunut. Se häpeää omaa homouttaan, kun se haluaisi olla miesten mies. Ja sitä nolottaa sen aika väkivaltaiset seksifantasiat. Eikä se löydä seksikumppania. Ei uskalla edes etsiä. Niin mää sitten sain aika hullun idean…
– Päätit parittaa meidät kaksi?
– Öö… just. Ethän loukkaannu. Mää kysyin siltä luvan saada soittaa sulle. Paljastin sille sun mielihalus, mutta en sun nimeäsi kuitenkaan. Se kiinnostui heti. Niin että haluaisitko tavata sen kaverin? Mää saan antaa sulle sen puhelinnumeronkin niin, että voitte sopia tapaamisesta keskenänne. Mää luulen, että sen masennusta helpottaisi sekin, että saisi vain puhua sun kanssa. Niin että mitä sanot?
– Tuota, suostuisiko se painimaan? Ja tykkääkö rajuista panoista?
– Semmoisesta menosta justiinsa. Itse asiassa näin meidän kesken te sopisitte toisillenne täydellisesti. Kaksi tosi miehekästä kovista, heh. Ai niin, sillä on kumisaapasfetissi eikä nahkakuteetkaan ole vastenmielisiä.
– No ei mulla ole mitään saappaita vastaan. Mikä sen jätkän numero on? Ja nimi?

Soitin Makelle saman tien. Puhuimme puhelimessa vain lyhyesti – äänet väristen jännityksestä. Kutsuin hänet luokseni saappaineen päivineen. Hän saapui puolessa tunnissa – autolla, hän ei ole sentään prätkämiehiä. Muuten täysi mies, tumma, vähän mua lyhyempi, leveitä hartioita piisaa ladon oven mitan, muutenkin lihaksikas. Jämerä sänkinen leuka, täyteläiset huulet, suuret siniset silmät. Hänellä oli musta nahkatakki, tiukat farkut ja lenkkarit. Kumpparit oli repussa. Kättelimme miehekkäästi ja hymyilimme arasti, mutta jutun alkuun oli hankala päästä. Me vain ähkyimme. Lopulta hän sai hönkäistyä:

– Vähän noloa tutustua tällä tavalla.
– Joo, niin vähän. Vaikka äkkiseltään Jannen idea tuntuu melko hyvältä. Meinaan, kun olet sentään noin miehen näköinen. Tosi miehen.
– Niin sääkin. Ihan ällistyin, kun en ihan uskonut sen Jannen olevan tosissaan. Tuota, tykkäätkö oikeasti vähän rajummasta menosta? Niin ku painista ja vastaavasta?
– Joo, olen valmis vaikka tappelemaan nyrkit pystyssä, hymyilin hänelle autuaana.
– Jaa, mulla on kyllä kotona nyrkkeilyvarusteitakin. En vain arvannut ottaa niitä vielä mukaan.
– Ehdimme testata niitä myöhemminkin. Toivottavasti.
– Joo, ei oo musta kiinni. Tuota, mites nyt?
– Vedetään kumisaappaat jalkaan ja ruvetaan tappelemaan. Voittaja panee hävinnyttä perseeseen.
– Ja armoa ei vissiin tunneta?
– Ei. Tappelu taukoaa vasta, kun jompikumpi antautuu. Ja pano päättyy vain mällien lentoon, vaikka toinen kuinka valittaisi.
– Heheh, miehen puhetta.

Hän ryhtyi kaivamaan kumisaappaitaan repusta. Mää hain eteisen vaatekomerosta omat Kontioni – kahluusaappaat odottivat mökillä mua kalareissulle. Vedin vielä nahkatakin niskaan. Siirryimme olohuoneeseen ja raivasimme lisää tilaa keskelle lattiaa siirtämällä huonekaluja seinustalle. Kävin vielä laittamassa viereisen saunan päälle.

Sitten olikin taistelun vuoro. Ensin vertailimme toisiamme uhmakkaina. Töniskelimme toisiamme ja puskimme rinnat vastakkain, kumpikaan ei juuri horjahtanut. Potkiskelimme toisiamme saappailla. Äkkiä tempaisin Maken salamana niskalenkkiin ja niin olimmekin kirouksien säestämässä tiukassa pystypainissa. Hitto, että se jätkä oli vahva. Hän kamppasi mut lattialle ja homma jatkui ankarana mattopainina. Jumalattoman mahtava ottelu. Kumpikin puuskutti läkähtymäisillään, hiki virtasi ja lihakset pullistelivat isoina ja kovina. Kumpikaan ei saanut lopullisesti niitattua toista mattoon eikä kumpikaan antautunut. Tasaveroinen kamppailumme kesti kellon mukaan melkein tunnin. Lopulta oli pakko pitää juomatauko. Huohottaen korkkasimme keittiössä oluttölkit. Make tuumasi:

– Ei jumalauta, aivan mahtavaa painia noin kovan jätkän kanssa. Oletko varma, että olet homo?
– Mitä? Epäiletkö, ettei homo voisi olla kova tappelija?
– Epäilin tähän saakka.
– Vaikka olet itsekin homo?
– Niin, mutta että on muitakin samanlaisia homoja. Tappelijoita, hän hymyili onnessaan.

Oli pakko kaapata hänet kunnon rutistukseen. Se johti nopeasti suudelmaan. Make on paitsi upea tappelija aivan mahtava suutelija. Tuntui, että mun pallini lähtivät poukkoilemaan pitkin sisukaluja. Kun vähän rauhoituimme, päätimme mennä saunaan ja ratkaista painin voittajan joskus toiste. Heitin ohi mennessä olkkarin pöydälle kortsuja ja liukasteöljypullon. Make virnisti riisuessaan saappaita ja vaatteita:

– Hmm, saatkin kohta perseesi kunnolla parrua.
– Aion tarjota sulle sitä samaa, naurahdin. – Voittajahan ei tosin vielä selvinnyt.
– No jaa, siitä voidaan vaikka vääntää kättä. Nyt en taitaisi jaksaa painia.
– Sauna virkistää. Otetaan se kädenvääntö sen jälkeen.

Kun olimme riisuuntuneet alastomiksi, meidän oli pakko keskittyä toistemme ruumiin ja lihasten palvontaan. Make on siis tosi komea mies kropaltaankin. Sain määkin kehuja. Löylyissäkään emme malttaneet pitää käsiemme irti toisesta. Koko ajan jännitimme lihaksiamme, vertailimme ja puristelimme niitä. Lopulta olimme niin kiimassa, että pikaisen suihkun jälkeen syöksyimme olkkarin lattialle makaamaan vastakkain ja ryhdyimme vääntämään kättä. Make tarjosi kyllä kunnon vastuksen, mutta lopulta mää voitin. Pörrötin hänen tukkaansa ja paiskasin hänen eteensä öljypullon. Kehotin häntä liukastamaan perseensä. Itse kumitin ja liukastin saunassa ja väännössä kovettuneen kaluni. Make halusi, että vetäisimme vielä saappaat jalkaan. Se hän sopi.

Sitten työnsin hänet makaamaan selälleen ja nostin saapasjalat pystyyn harteilleni. Tunkeuduin rauhallisesti mutta voimalla hänen perseeseensä. Hän irvisteli julman näköisenä ja puristi pääni saappaiden väliin. Aloimme läiskiä toisiamme ja kiroilla niin maan perusteellisesti. Kiihotuin ihan villiksi ja rynkytin ihan hulluna. Make karjui ja kouristeli allani aivan raivona. Laukesin aivot pimeänä ja rojahdin mahalleni Maken viereen. Hän pomppasi välittömästi polvilleen reisieni väliin. Hän ruiski öljyä perseeseeni ja vetäisi hetkessä kortsun kalulleen. Hän kiskaisi lantioni ylös ja samassa hän tunki itsensä sisääni. Voi jumalauta sitä onnea! Mua ei ole koskaan kukaan pannut niin mielipuolisella kiihkolla. Make paukutti mua niin, että olin varma, että perseeni hajoaa enkä kävele viikkoon. Kun hän lopulta laukesi, puristin suolella sitä patukkaa vielä pitkään, niistin siitä viimeisetkin tipat ennen kuin annoin hänen vetäytyä ulos.

Lojuimme siinä matolla pitkään. Tuijotimme toisiamme silmiin totisina, hyväilimme toistemme olkapäätä ja käsivartta. Hinkkasimme saappaiden varsia toisiinsa. Kumpikaan ei hymyillyt, vähän tuhahtelimme äkäisinä. Tunnustin:

– Vittu, sää oot paras nussijani ikinä. Meinasi taju lähteä.
– Älä nyt. Tää oli mulle eka näin raju pano ja vaikka olen tällaisesta haaveillut, en olis uskonut sitä näin mahtavaksi. Kiitos, Pete.
– Kiitos sulle itselles. Luuletko, että voisit jatkaa näitä mun kanssa tulevaisuudessakin?
– Jumalauta, jos et jatkaisi näitä, mää hakkaisin sut paskaksi, Make ärähti ja löi nyrkillä kylkeeni.
– Heheh, kuulostaa lupaavalta. En aio pihtailla, mutta tappeleen joudut silti, hekottelin ja löin takaisin.

Moinen miehekäs hempeily johti halaukseen ja suudelmaan. Jatkoimme saunomista ja pesimme toisemme. Make jäi luokseni yöksi. Hän nimitäin oli masennuksen takia sairaslomalla. Tosin vain enää kaksi viikkoa, sillä tuo Janne kehittelemä hoitomuoto tehosi nopeasti. Meidän suhteemme on kukoistanut jo kolmisen kuukautta. Olemme käyneet usein mökillämme harrastamassa pihapaineja – ilman veljeäni. Silloin käytämme niitä kahluusaappaita, minä omiani ja Make veljeni. Makekin on muuten metsämies ja kuljemme usein kiväärit kainalossa metsässämme. Emme ole onnistuneet saamaan toistaiseksi saalista, sillä reissumme johtavat lähes aina tappeluun ja paneskeluun metsän siimeksessä ja eläimet kaikkoavat sitä puuskutusta ja ähkettä.

Janne on onnellinen meidän molempien puolesta. Olemme usein tavanneet kolmistaankin. Tarjouduimme kerran antamaan hänelle näytösottelun, mutta hän torjui idean, kun se kumminkin olisi liian raakaa ja veristä menoa hänen makuunsa, niin kuin olisi ollutkin. Ja kyllä meille on oikeastikin tullut muutamia lieviä vammoja, mutta olen sairaanhoitaja ja osaan paikkailla meitä. Mahtavaa on joka tapauksessa ollut.

Ja hienoa on sekin, etten enää kärsi siitä sisäisestä ristiriidasta. Eikä Makekaan. Olemme molemmat onnistuneet yhdistämään tosi miehekkyyden ja homouden eheäksi harmoniaksi, hieman väkivaltaiseksi tosin.

Kommentoi

top