search
top

Pieni vesivahinko

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (210 votes, average: 3.22 out of 5)
Loading...

Ne männyt olivat samanlaiset kuin Uimastadionilla, mutta mikään muu ei ollut. Vauhti oli hiljentynyt ja kiire muuttunut huolellisiksi, harkituiksi liikkeiksi. Keho tuntui painavalta. Allas päästä päähän ja uudestaan. Veden läpi kuulin miten Toivo valmensi seuran uusia tyttöjä perhosuinnin tekniikassa. Hänen tupakkansa tuttu haju leijaili sieraimiini, kun nostin päätäni. Ja veden alla taas uimareiden kiljunta, lapsen jokellus ja radiosta haikeana kumpuava Vähän ennen kyyneleitä pehmenivät, kuin olisin tiiviin laatikon sisässä. Piilossa ja suojassa.

Olin pulska ja raskas ja kankea ja kaikkea mahdollista, mutta ajanotolla ei ollut mitään merkitystä. Istahdin hyppykorokkeiden päälle ja painelin märkää kangasta suuria ja herkkiä rintojani vasten. Olin oikeastaan aika onnellinen. Harjoitus oli päättynyt, mutta kaiken hälinän hetkellä oli tovi rauhallista. Tiesin, että ehtisin istua siinä vain muutaman minuutin.  Oli nautittava elämästä.

Nurmileivän leipomosta leijaili tuoreen ruislimpun aromi, joka oli lähes yhtä maaginen tuoksu, kuin kloorin tuulahdus. Annoin vesipisaroiden valua hiuksistani ja auringon siivilöidä juoviaan uimapukuuni. Kumpulan maauimalan kallioilla makoili raukeita ihmisiä nauttimassa kuumasta elokuun lauantaista eväskoreineen, päivänvarjoineen ja pelikortteineen.

Suljin silmäni häikäisevän valon edessä ja valuin muistoissani edelliseen kesään.

 

*

Kaikki alkoi uudesta pyykkikoneesta. Mutta niin kuin suurissa onnettomuuksissa ja joukkotuhoissa, johtuivat ne useista pienistä erheistä, tapahtumasarjoista ja dominopalikoista. Siis oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun vuokrasimme kaksi vuotta sitten hiilityömies Sten Muraselle talomme toiselta puolelta kamarin sekä kyökin.

Kone kuitenkin saapui kesäkuun alussa. Kauppiaan poika oli kyydinnyt sen kuormuri-Volvollaan, jonka lavalta se oli miehissä kannettu kellariin. Apparaatissa oli kiinni pitkä penni, joten olin touhottanut opastamassa, miten Murasen pitäisi konetta käsitellä. Ollista ei siinä apua ollut. Oikeastaan parempi, että hän pysytteli sisällä. Viimeksi kun Olli yritti osallistua rännin korjaamiseen, oli hän kaatunut tuolillaan perennoihin. Silloinkin Muranen oli ilmestynyt auttamaan. Miten tuo viheliäinen mies osuikaan aina pahalla hetkellä paikalle!

Kerran aikanaan olin haaveillut olympiakullasta, mutta kymmenen vuotta ikää lisää, muutamia rouvamaisia kiloja vyötärölle sekä harmistuksia ja vastoinkäymisiä, niiden jälkeen unelmat muuttuivat arkisemmiksi. Uusi ja moderni pyykkikone, kuten Stenroosin ja Kylmäsen rouvilla oli. Tätä olin hokenut Ollille vuoden päivät. Ja siinä se lopulta nökötti kellarin pesutuvassa: Upo Kultarumpu kiilsi säihkyvänä ja tuoksui kodinkonemyymälän muoveille. Se oli eri hieno. Aiemmin olin veivannut likapyykit pulsaattorilla, mikä oli vienyt aikaa ja sattunut käsiin…

”On siinä tyyris ja fiini kone”, Muranen lähes kuiskasi. Säpsähdin kosketusta. Kädet tarrasivat yhtäkkiä takaapäin lantioltani, puristivat pehmeää lihaa sisäänpäin ja hivelivät hipiää mekon läpi. ”Mahtoi käydä lompsan päälle”. Hiilityömiehen kourat ryhtyivät tuttavallisiksi ja jatkoivat tunnusteluaan. Tunsin hänen käheän hengityksensä ja rouheat voimalan hajut. Sormet näppäilivät kylkiäni. ”Mutta kyllä rouva opettajan näin hienot leningit tarvii kunnon koneen”, Muranen likisteli selkääni vasten ja hänen huulensa hipaisivat niskaani. Halusin irrottautua, mutten kyennyt.

”Älkääpä Muranen nyt viitsikö”, yritin naurahtaa huolettomasti, mutta hento ääni nousi oktaavin.

Murasen sormet pysähtyivät lantiolle. ”Joko konetta on testattu? Ajettu sisään?” Muranen puhui selvä hävytön vihjaileva poljento sanoissaan. Nielin kuivaa suutani ja kykenin pyörittelemään päätäni. Järki ja happi pakenivat samalla henkäisyllä. Muranen tunnusteli ja löysi hakemansa. Hän painoi lantionsa takamukseeni kiinni, nipisti sormet kankaan väliin ja tarttui alushousujeni kuminauhaan. Olin niin hämmästynyt, että ehdin hädin tuskin katsoa vuokralaista olkani yli silmät ymmyrkäisinä, kun mies kihnutti pikkupöksyjäni alas.

”Muranen! Mitä te nyt…?” Mumisin, kun mies veti mekon sisässä housut hitaasti pepun alapuolelle ja piti pienen tuumaustauon. Taisin vaistomaisesti vetää jalkaterät erilleen toisista, kun olisi pitänyt painaa yhteen. Vieras mies riuhtaisi kangasta niin lujaa, että alushousut putosivat itsestään nilkkoihini. Muranen tuijotti minua ripsikään rävähtämättä, hengitti raskaasti ja kyykistyi. ”Älkää nyt hyvä mies…”, estelin kun kädet koskettivat avokkaitani. Tajunnassa musteni, kun Muranen vilkaisi ylös suojatonta häpyviivaani.

”Kovasti käytetyt ja himossa hillotut. Eikös pestä juu-u”, tummuneet sormet tarttuivat nilkkoihini vuorotellen ja auttoivat pikkuhousut pois. Ne olivat valkoiset ja varmasti tahmeat päivän uurastuksesta ja Murasen aiheuttamasta latingista. Olin saada siihen paikkaan pienen, mutta ravisuttavan purkauksen. En muista milloin lämmin mies olisi minua koskettanut. Häpeä seurasi järkytystä. Muranen kannatteli rumia ja arkisia pikkupöksyjäni voitonriemuisena, lipunryöstön tehneenä ryökäleenä.

”Pikkurouvan pikkupyykki pestään ensimmäisenä”, Muranen höpötteli alushousujani liehitellen ja laittoi ne rumpuun. Varsin tottuneesti hän annosteli pesupulverin ja kytki koneen päälle. Vesi alkoi virrata putkista, jyrinä käynnistyi ja kone kehräsi aivan toisella tavalla kuin pulsaattori. Koko kellari muuttui maanjäristyksen temmellyskentäksi. Katselimme Murasen kanssa tuota tärisevää ihmettä pukahtamatta.

”Jospa rouva pesaisisi joskus munkin pyykit”, Sten Muranen ehdotti.

Poskeni olivat helakan punaiset ja vatsan alla muurahaiset nipistelivät. Minulla oli onneksi silloin sellainen tummanruskea ja kukikas mekko, joka onnistui kätkemään muut reaktiot vartalossa. Tiesin, että nännini olivat niin tunteelliset ja tietävät, että ne saattoivat olla pingottuneena tunti kaupalla. Niistä kulki maadoittamaton johto suoraan haarukkaan, missä sähkö ja märkä kohtasivat räiskyen.

”Eiköhän Murasella riitä niitä pyykkäreitä omasta takaa”, värähtelin.

”Siitä tulikin mieleeni. Mulle tulee lauantaina naisvieras. Ei liene häiriötä teitille…”

”Onhan niistä naisvieraista puhuttu!” Sanoin sapekkaasti. Hieman tuohtuneena ja tulistuneena jätin pikkupyykin pyörimään rumpuun ja kopistelin takapuoli tikaten ensimmäiseen kerrokseen, meidän puolelle. Muranen oli todella ärsyttävä! Miten hän kehtasikaan kohdella naisia, ajattelin ja purin tunteeni kattiloiden kolinaan. Aloin kasata päivällistä eilisistä tähteistä ja Tanulta ostetuista kaloista. Riisua nyt toisen miehen vaimoihmisen alushousut!

Pelkäsin Sten Murasta. Muranen tuntui olevan yhtä aikaa joka paikassa. Hän halkoi pihalla puita ilman paitaa ja tuuheissa kainalokarvoissa haisi työmies. Hän härnäsi ja näyttäytyi kiusallisissa tilanteissa. Muranen oli paikalla, kun irronnut kynnys piti korjata. ”Näin nämä hommat meillä hoidetaan”, saattoi mies murahdella ja rasvata saranat. Kun tulin toimestani koululta, oli usein Muranen pesemässä mustia ja rasvaisia käsiään lavuaarissa. Siinäkin riitti pelkkä tekomakea katse ja jonkin puoliruman laulun lällättely. Pelkäsin Sten Murasta siksi, että jonain päivänä olisin liian heikko vastustamaan hänen teettelyjään.

Olin kaksi neljättä ja pystyyn lahotettu. Rinnat tömähtelivät iloisina, vatsa keinutti kehon dynamona ja vuosikausia uima-altaassa harjoitettu takapuoli pysytteli tomerana, mutta naiseus ja elämisen riemu oli piilotettu kapioarkkuun ja paksuun leninkiin. Se johtui siitä karmeasta onnettomuudesta.

”Mikä on?” Olli rullasi pyörätuolillaan keittiöön ihmettelemään äkäisiä ääniä. ”Tuo Muranen on niin perin juurin raivostuttava”, puhkuin silakkapakettia availlen. ”Mutta vuokran maksaa ajallaan. Onko se taas kiusannut sinua arvoituksillaan? Koko kesän tanssii ja leikkii, talveksi muotonsa peittää”, Olli yritti imitoida Murasen ääntä. ”Mitä Muranen oikein luulee itsestään”, kavahdin. ”Taitaa Muranen kuitenkin vähän kiinnostaa”, Olli katsoi oudosti ja irvisti. ”Vitaali ja voimainen mies. Omat jalat ja kaikki. Kyllä se tiedetään mitä tuollainen mies tahtoo”, Olli tokaisi happamasti.

”Tuun kohta hulluksi teidän kanssa täällä neljän seinän sisällä!” Löin silakalta pään poikki. Muranen pörräsi pesäni ympärillä kuin sokea kimalainen ja Olli oli taas äkäinen kuin ampiainen. ”Mun vikahan se on. Sut on sidottu tällaiseen rampaan”, Olli kiukutteli. ”Vielä ehdit vaihtaa”. Taas se alkoi, miehen katkeruus.  ”En minä sillä”, huokasin. ”Menisit vaikka uimaan, niin pääsisit pois täältä hetkeksi”, Olli ryhtyi kattamaan pöytää.

Olin jaksanut uida tosissani Melbourneen saakka. Mutta kun tieto olympiajoukkueesta oli julkistettu ja minun nimeni oli kotiin jäävien varanaisten joukossa, alkoi vedessä kauhominen, juokseminen ja pyöräily tuntua täysin toisarvoiselta. Vielä kun samoihin aikoihin valmistuin yliopistosta ja sain ensimmäisen toimeni Eläintarhan kansakoulusta, muuttui kilpauiminen harrasteeksi. Nyt se oli jäänyt lähes kokonaan.

 

*

Arkiset päivät kuluivat. Ensin kukki tuomi, sitten syreeni. Kesäkuu oli vehreyttä pursuava ja voi niitä voimakkaita kukkien sekä pensaiden fertiilejä tuoksuja! Kansankynttilällä ne kesäpäivät olivat joutilaita ja hitaita. Arkena pääsin koululle pakoon päivän ajaksi, mutta kesällä olin jumittuneena sisälle Kaironkadun puutaloomme, joka oli pimeä ja ahdistunut. Olisipa edes leiri tai kesäsiirtola, mihin paeta!

Niinä pakahduttavina hetkinä huomasin yhä useammin ajattelevani Sten Murasta ja hänen sukupuolielämäänsä. Pesin pyykkiä uudella koneella ja ripustin ne narulle lehmusten alle. Murasta ei näkynyt yläkerrassa, vaikka yritin uteliaasti tihrustaa sinne. Aamulla kun makasin vuoteessa, kuulin Murasen kolistelevan omalla puolellaan ennen lähtöä töihin Hanasaareen. Myöhään illalla hän palasi väsyneenä ja pölyisenä. Tein omia kuvitelmia, joista mehustuin. Kun heteka seinän takana narahteli, kuvittelin Murasen vahvan ja tatuoidun ruumiin kääntyilevän alastomana. Aika niukasti minä hänestä tiesin. Muranen sanoi olleensa merillä, mutta tiedä häntä.

Arki vaihtui lauantaiksi. Tehtaan kellot soittivat vapaat puolilta päivin, hanskat lyötiin tiskiin ja saunoja alettiin urakalla lämmittää. Kaupunki oikein syttyi eloon. Tuoksui Koskenkorva ja pannukahvi. Kaironkadun taloissa valmistauduttiin ehtooseen eri menoin. Mäntylöillä kuunneltiin Nuorten sävellahjaa ja Kylmäsillä tampattiin mattoja. Junkkarinen oli esiintymässä illan päälle Käpylässä, mutta enemmän kiinnosti Danny.

Tiesin Murasen yleensä kylpevän muiden työmiesten kanssa Intiankadun yleisessä saunalaitoksessa, mutta tällä kertaa hän ei ollut lähtenyt sinne vihellellen ja pyyhe olkapäillä, olutpullot kapsäkissä kilisten. Nytkin poltettujen koivuhalkojen tuoksu leijaili Pajusesta päin, mutta Muranen pysytteli omalla puolellaan ja soitti levyltä Paul Ankaa. Hiilimiehelle oli tulossa naisvieras kylään. Olinko mustasukkainen? Mitäpä se minulle kuului.

Joka tapauksessa huomasin ajattelevani Murasen morsianta, kun rullasin Ollin liuskaa pitkin pesuhuoneeseen. Katsoin miestäni peilin kautta, kun kaivoin esille saippuan ja kytkin pesutuet. Olli näytti surkastuneelta ja lannistuneelta. Kalu roikkui velttona reittä vasten. Joskus se oli ollut ponnekas ja intomielinen, vaikkakin sitä oli pitänyt herätellä liiasta kaunotunteisuudesta monta vuotta. Olli pinnisti, puhisi ja rullasi suihkusyvennykseen.

Ulkona oli hyvin kirkasta, mutta valo ei läpäissyt kellarin ikkunoiden likaista pintaa. Sisällä oli tunkkaista ja hämärää, kuin maailma pysyttelisi äänineen ja iloineen kuvun toisella puolella. Ehkä ikkunat pitäisi pestä, ajattelin kun autoin Ollin kainaloiden alta ylös ja tuin hänet korkeisiin kaiteisiin. ”Onko hyvä siinä?” Kysyin ja laitoin veden juoksemaan.

”Yhh”.

Aprikoin Sten Murasen uutta naista. Millainen hän olisi? Niitä oli tullut ja mennyt tiuhaan siitä saakka, kun hän oli ilmestynyt näyttöön ja latonut takuuvuokran pöydänkannelle paperirahoina. Eräällä isolla vaalealla oli ollut hyvin kookas suu. Ja hän oli pitänyt sillä tavattoman rumaa, lähes lehmämäistä ääntä tullessaan kliimaksiin. Olin kuullut sen hyvin seinän läpi. Sitten se tumma kampaaja, jolla oli isot rinnat, kuin utareet. Hän oli saippuoinut niitä uutterasti. Muistin myös yhden maalta muuttaneen kotiapulaisen, jota Muranen oli paritellut rajusti takaapäin hetekan päällä. Tiesin, koska olin kurkistellut sitä pienestä reiästä muurissa. Seinä oli muuttunut kakluunin luota haperoksi ja siihen oli murentunut pieni aukko.

”Aihhh! Se on jääkylmää!” Olli parkaisi. ”Anteeksi”, tajusin virheen liian myöhään ja käänsin suihkun viemäriin. ”Tappaisit vaan. Päästäisiin vähemmällä”, Olli vetäytyi kuoreensa ja ryhtyi marttyyriksi.

Hiljaisen pesun ja kuivattelun jälkeen autoin Ollin pyörätuoliin ja työnsin liuskan päähän odottamaan. Musiikki ylhäältä oli loppunut. Vain vesipisarat tiputtelivat kaakeleita pitkin ja kellaritila pysytteli sumuisena, lämpöudun aateloimana. ”Odota hetki niin kuivaan lattian”, pyysin. ”Mihin tästä juoksisin”, Olli naurahti kuivasti.

Muistan vieläkin sen tihkusateisen ja rohtuneen lokakuisen päivän kolme vuotta sitten. Sain koululle puhelun, jossa kerrottiin Ollin joutuneen tiililastissa olleen kuorma-auton töytäisemäksi työmaalla. Hän oli ollut käymässä läpi piirustuksiaan työmaamestarin kanssa, kun kulman takaa syöksähtänyt auto oli jyrännyt arkkitehdin alavartalon yli. Toipuminen kesti pitkään. Vammojen pysyvästä laadusta ei tiedetty. Muistan ne lehdettömät ja lähes mustat päivät, jotka valvoin vuoteen vieressä Töölön sairaalassa. Kuuban tapahtumat tulivat ja menivät. Jännitystä, pelkoa ja ahdistusta. Sitten tulivat Ollin ensimmäiset uudet sanat, käsien liikkeet ja tunteet. Kaikki alkoi uudestaan, vaikka kaikki oli ohitse.

”Huh-huh, sano muurari piipussa”, Muranen työnsi ahavoituneet ja huhuilevat kasvonsa oviaukkoon, ennen kuin astui lupaa kysymättä sisään. ”Joko täällä on pippelit kuurattu ja parkattu? Jos me tullaan huljuttaan vehkeet tämän kauniimman osapuolen kanssa”, Muranen löi vinhasti silmää ja veti perässään ruskeatukkaisen naisen.

”Päivää, minä olen tuota Irja”, hän ojensi kättään.

”Päivää vaan Tuota-Irja”, en malttanut olla piikittelemättä. Nainen näytti hieman Harriet Anderssonilta, mutta nuhjuisemmalta ja isoluisemmalta. Näin mielessäni Irjan linja-autossa rahastajana tai Elannossa kassalla. Irjalla oli kuitenkin suuret ruskeat silmät ja siro nenä. Kuvittelin miten Muranen pian riisuisi Irjan paksut sukkahousut, levittäisi reidet ja sivelisi sormella naisen häpyvilloja. Ja minä kuuntelisin sitä kaikkea oma häpyreikä tikittäen…

”Eiköhän me päästetä nuoripari kylpemään”, Olli keskeytti mietteeni ja toivotti vuokralaiselle mukavat illat. Siinä he alkoivat riisua verkkaisesti, supisten ja leikkiä lyöden.

Työnsin jo Ollin kylpyhuoneesta kapeaa yhdyskäytävää pitkin pesutupaan ja keksin nopean valheen. ”Käyn vielä hakemassa saippuat”. Olli jäi jupisemaan huonoa muistiani, kun suljin pesutuvan raskaan oven takanani ja raotin toista, kylpyhuoneeseen johtavaa ovea. Nauru kaikui kaakeleilla. Olin ollut tällainen salakatselija lapsesta saakka.

Muranen napitti auki ruutupaitansa ja paljasti tummana hulmuavat rintakarvansa. Kuin menneen maailman muistot olisi kaadettu polttavana ja syövyttävänä laavana suusta kurkkuun ja kurkusta vatsaan. Nainen ja mies nuoruudestani, vapaat sielut rannalla ja huvilassa. Muistin heidät, jotka narrasivat minut erotiikan saloihin. Ja minä tyttö olin niin nälkäinen, että tartuin koukussa olevaan matoon kuin hassu kiiski. Haukoin henkeäni ja värisin sijoillani oviaukossa, vaikka ihmiset olivat vaihtuneet. Silloinkin minä tirkistelin syrjästä muiden lihallisia nautintoja. http://www.seksinovellit.com/2019/06/08/olympiakesana-kaikki-muuttui/

Kylpyhuoneeseen levisi hien ja kivihiilen tuoksua, sekä naisen makeaa Toscan hajuvettä. Irja napsautti auki beiget rintaliivinsä ja päästi hulvattomat huvituttinsa valloilleen. Ne olivat vähän löysät ja keinahtelivat veikeästi. Minulla oli paljon kiinteämmät ja isommat – lähes käyttämättömät ja kalpeat. Daisarit, niin kuin koulun pojat kutsuivat. Irja nauraa kihersi, kun Muranen veteli vyötään auki ja hyräili Dianaa. Sten Muranen oli pitkä ja ruma mies. Sellainen rontti. Hänellä oli voimakas nenä ja lähes etelämaalaiset silmät. Molempia käsivarsia kiersivät tummansiniset tatuoinnit. Olin nähnyt vuokralaisen pyörittävän naisia valssin tahdissa ravintola Mikadossa ja tiesin mihin miekkonen kykeni.

Mies laski housunsa ja hänen puolivahva peniksensä oikeni. ”No mutta. Tavatonta!” Nainen huudahti ja nosti käden suulleen. ”Pitäähän ne vehkeet olla koko mitassa, kun mitataan”, Muranen myhäili ja hyräili, otti lanteistaan kiinni kuin eksoottinen turkkilainen tanssija ja alkoi liikehtiä, elehtiä hävyttömästi. Kullikas teki pyörivää liikettä, läiskähteli lihavana pitkin reisiä ja vispasi ilmassa. Irja nauroi rinta-alaansa pitäen, minä nieleskelin. Muranen läiskytteli niin kauan, että siitoskalu oli pullistunut täyteen miehuuteensa ja heilui enää kankeasti sivuttaissuunnassa.

Suljin hitaasti oven.

 

*

Kun sain lopulta Ollin nukkumaan, toistin salaisen lauantai-iltojeni rituaalin: riisuin mekon ja tein itselleni pienen grogin. Nostin jalat sohvan kaiteelle, pyörittelin maalattuja varpaitani ja mietin sitä, kun olin nuori hupakko. Annika, Annika. Minulla oli ollut vientiä maajoukkueleirillä. Kaunis ja rinnakas vaalea tyttö. Mietin sitä, kun lankesin ruotsalaiselle Stigille Tukholmassa. En voinut olla miettimättä myös kokemuksiani Eeron ja Sinikan kanssa apteekkarin huvilalla. Lasin pohjan näkyessä ja saksalaisen kirsikkabrandyn lämmittäessä vatsakalvoja, näin myös Ollin putoamassa pyörätuolilla rappusista alas tai tyynyn tukehduttumassa hänen kasvojaan. Ei, se olisi väärin.

Valitsin levysoittimelle ulkolaista musiikkia – tällä kertaa Dusty Springfieldiä – ja annoin melodian kumista lujaa kolkoissa huoneissa. Vain siksi, että se peitti parhaiten masturboinnin äänet. Menin ikkunan luo ja ryhdyin koskettelemaan itseäni. Seinän takana kikatettiin. Vanhat lehmukset varjostivat koko pihan hämäräksi loukoksi ja pyykit roikkuivat tyhjinä, kammottavina ruumiina narulla. Huokaisin. Olin läkähtyä himosta, joka oli tukahdutettu sisälleni. En tiennyt miten päin olla. Jokaisella liikkeellä sisäreidet ottivat tahmaisina toisiinsa kiinni ja lämmin liha väreili. Minua raivostutti ja itketti yhtä aikaa. Olisin antanut mitä vain, jos Olli olisi vielä kyennyt. Painoin käden reisieni lävikköön ja raastoin häpykarvojani. Ne tuntuivat paksuilta ja runsailta.

”Huh-huh-huh”, kuului tasainen läähätys seinän takaa. Sielläkin oli aloitettu. Heteka alkoi hekumoida. Parvekkeelle ne lemmen äänet kantautuivat paremmin. Kun hissasin itseni aivan kaidetta vasten ja kurkistin, näin heijastusten keskeltä alastoman yhtyvän pariskunnan. Irja lojui huolimattomasti hetekalla, toinen jalka koukussa ja toinen täysin levällään. Asennossa oli hutsumainen vivahde. Kalpeiden koipien välissä Muranen teki temppujaan korkeassa polviasennossa. Kaiken laakerina rassasi Murasen penis, joka riitti Irjan kolon lisäksi täyttämään minunkin mielikuvituksen.

Klitoriksen kärki oli paisunut tulipunaiseksi tulppaaniksi. Hieroin sitä kahden sormen kärjellä, painelin, otin sormien väliin ja nipistelin. Haikailin äänekkäästi, enkä välittänyt kesäisestä alastomuudestani. Oli musiikki ja kaupunki ja viipyvä valo. Sten Murasen hiukset oli pyyhitty laineisiksi Suavella, mutta ne putoilivat romanttisesti otsalohkolle. Hän nai lujaa ja muristen, eikä Irja kyennyt muodostamaan avonaisesta suustaan ääntä. Naisen löysät tissit humpsuttelivat puolelta toiselle.

Minulla rinnat pysyttelivät paikoillaan ja olivat sellaiset appelsiinit, joita näki vain Tanun siirtomaakaupassa. Eräs oppilas olikin kirjoittanut pulpettiinsa tekstin, joka kuumotti minua kielletysti: opettajatar Annikan nisät ovat kuin markat rahat. En voinut olla miettimättä, miten pojat kuolasivat kurrit housuissaan nuorta rouvaa, joka käyskenteli luokassa tyköistuvissa leningeissään, suuri povi keimaillen ja pyllyn kannikat kohoillen. Tuskin tiesivät miten elin ilman varrekasta.

Kaivoin itseäni nopeammin ja kouristelin parvekkeella. Minun täytyi työntää koko sormi sisälle reikääni. Se oli liisteinen, mutta äärimmäisen tiukka, ikään kuin poimut olisivat kuroutuneet umpeen. Miten kauan siitä oli? Yli kolme vuotta kai. Voi taivas! Pimpin ennallistaminen oli etenemässä pelottavaa vauhtia. Alussa minä huomasin, kuinka häntäluun alta vipelteli, kun näin tummatukkaisia ja komeita ulkolaisia miehiä kaupungilla, mutta nykyään häpykelloni laittoi tikittämään lähes kuka tahansa naapurin mies, naulapoika, elokuvajuliste tai pulloharja.

Ja juuri sillä hetkellä katseeni kohtasi Sten Murasen katseen kanssa. Ne silmät porautuivat minun läpi ja kieräyttivät alavatsan tikittävää tiukua. Vapisin sormi syvällä karvoissa ja aloin kiemurrella kaidetta vasten. Mutta vuokralainen ei keskeyttänyt työtään huvilaitteessa, vaan polki entistä lujemmin ja rasvaisemmin, niin että Irjan kauniit silmät tekivät silmukan ja kädet kopsahtivat seinään. Parkaisin surkeasti ja menin vähän kumaraan, lysyyn. Koko lyhyen orgasmin ajan tuijotin silti Murasta silmiin ja hän minuun.

 

*

Joutavat päivät kuluivat. Koitti heinäkuu ja Sten Muranen jäi lomalle hiilivoimalasta. Hänellä oli aivan liikaa aikaa näyttäytyä ja pysytellä silmissä. Minua oikein risoi, kun vuokralainen makasi takapihalla niukoissa uimahousuissa ja palvoi valoa. Välillä hän kaljotteli, soitteli levyiltä sointuvia iskelmiä ja hoilotti. Kesällä töitä teki muurari, kesällä töitä teki maalari. Ääni hänellä oli kuin Kipparikvartetin Joutselalla.

Eniten minua hävetti edellinen intiimi kohtaaminen hänen kanssaan. Kiertelin ja kaartelin huoneissa häntä vältellen, vaikka samalla pyykkivuori kasvoi. Välillä kävin salaa kurkistamassa verhon takaa, miten mies oikoi aurinkopatjalla pitkiä jäseniään. Kolibrikuvaisten tatuointien ja ommelmaisten arpien kera hän näytti ennemmin olleen Sörkässä kuin Rion banaanilaivoissa.

Oli pilvinen ja kalpea tiistai, kun pääsin lopulta rauhassa livahtamaan maitokauppaan ja mankeliin. Kaupunki oli uneliaan verkkainen; moni oli lähtenyt mökille maalle tai siirtolaan. Toimitin asiat, hain Ollin lääkkeet ja ostin lippakioskilta jäätelön. Pistäydyin myös Ruskon kemikaliossa.

Puhtaat viikatut lakanat korissa astelin huoletonna pihapolulle, kun Muranen iski kimppuuni. Lähes alaston mies loikkasi narulla roikkuvien paitapuseroiden kätköistä eteeni ja kiersi vahvat kätensä ympärilleni. Olin pudottaa lakanat maahan, kun Muranen nosti minut ilmaan ja pyöritti. ”Nyt sitä opettajarouva joutuikin karuselliin. Ei tarvitse Linnanmäen huvituksia ja maksettuja riemuja”.

”Älkää nyt, Muranen. Sattuu kun puristatte”, ynisin vastaan kun mies piteli minua aloillaan lihakset pullistuneina ja verisuonet näkyvissä. ”Ja Ollikin voi nähdä”. Karuselli pysähtyi. ”Kumpi on pahempi? Se, että sattuu vai Olli näkee?” Muranen laski kantani maahan, mutta kannatteli minua yhä vyötäisiltä. Mieheltä oli parta ajamatta, silmät kiiluivat tulenpalavina ja vartalo juoksi noroina hikeä. Vilkaisin nolona alaspäin, missä olivat miehen varpaat, karvaiset jalat ja kireät uimahousut. ”Valkea pelto, musta siemen, kylvää ken taitaa”, Muranen veisteli ääni käheänä ja alkoi työntää kasvojaan kohti.

”Lopettakaa nyt”, sätkin miehen syleilyssä ja kääntelin päätä pois, mutta Muranen sai tuikattua lämpimän pusun. Kuuma suihkuvirtaus kulki huulista varpaisiin saakka. Aika tuntui pysähtyneen pyykkinarujen väliin. Peippo luikautteli pihlajassa ja vahvalle pesupulverille tuoksuvat paidat ja housut lepattivat kesätuulessa ympärillämme – olimme keskellä puuvillaista Stonehengeä. Sitten Muranen suuteli uudelleen, enkä kyennyt vastustamaan. Lakanakori putosi nurmelle.

Minusta oli tullut se heikko tyttönen, jota olin pelännyt. Imin vimmaisesti Murasen huulia ja annoin hänen kielensä tunkeutua suuhuni. Otin kiinni miestä jykevästä leuasta ja näykin hänen ylähuultaan. Kirjaillut kapiot aukenivat siisteistä viikkauksistaan pitkin piennarta. Murasen paksu koura tunkeutui hameeni helman alle ja kokeili peukalolla pikkuhousujen päältä oravaista. Olin niin tärpillä, että melkein mahlatippa sieltä putosi. ”Täällä on häpy sallivana”, mies kuiski samettisesti. Sen verran sain kerättyä vähäistä järkeä, että irtauduin vieraasta miehestä ja löin häntä avokämmenellä poskelle. ”Ettäs kehtaatte! Toisen miehen vaimoa vikittelette ja narraatte”, sihisin sähikäisenä.

”Niin. Ja seuraavaksi minä voisin toisen miehen vaimoa nusasta etuheikillä”, Muranen nauroi, eikä ollut milläänkään. ”Kyllä minä tiedän, ettei arkkitehti kykene”, hän vakavoitui ja tarttui uudelleen minua olkapäistä. ”Ei muuten ole rouva niin kireä ja äkäinen. Puutetta se on! Mutta me hoidetaan se pois ja kohta rouva kehrää kuin kissa kermakupilla” Muranen vakavoitui ja ravisteli minua. Silmissä tuntui itkunsakeus ja huulta värisytti. Piti kuitenkin kerätä itsensä. ”Älkää puhuko roskaa. Olli ei tuollaisia puheita suvaitse”, sanoin. Mutta hiilityöläinen Sten Muranen nauroi jälleen ja nyökkäsi päällään yläkertaa kohti. ”Nythän sen voit kysäistä”.

Ollin kalkinvalkeat kasvot näkyivät makuuhuoneen ikkunasta kahden pelargonin välistä.

Kuusikymmentä askelta – reilu altaanmitta – oli matkaa yläkertaan ja ehdin jokaisella askelmalla miettiä mitä sanoisin. Selittelisinkö vai syyttäisinkö? Mutta kun kiskaisin raskaan oven auki synkeään, tuulettamattomaan ja makeanhajuiseen makuukamariin, minun ei tarvinnut pukahtaa mitään. Olli vinssasi vastaan ja kohotti kasvonsa. Ensimmäistä kertaa vuosiin näin himon niissä. Lahjakas yleisurheilija ja taitava arkkitehti pilkahti häilyvänä raajarikon hahmon alta.

Suutelin Ollia rajusti suulle, niin että hampaat kolisivat ja sylkeä roiskui poskelle. Olli ei saanut kunnolla ilmaa. Puristin hänen poskista ja leuasta, ahmin huulia. Turrutin mielestäni kaikki ne faktat, jotka pimennysverho kätki huoneesta. Purin hammasta kun pyörätuolin kehikko osui takareisiini kylmän steriilinä. Halusin unohtaa kuinka lääkkeiden pistävä tuoksu oleili seinäpapereissa. ”Odota”, Olli pihisi, mutta suutelin lisää ja raastoin hänen hiuksiaan. Kiskoin hänen housujaan alaspäin ja nostelin omaa helmaani. Penis putkahti esille kuin kani kolosta. Minusta se näytti turvonneelta ja osin jäykistyneeltä.

Ollin sormet hapuilivat auki kaksi ylintä nappia pyhäleningistäni ja kaivoivat rinnat esille. Annoin sileän poven hyväillä hänen kasvojaan. Tuntui niin metkalta. Olli huokaili ja käänsi poskeaan jäykistynyttä nänniäni vasten. ”Ime, ime sitä”, kehotin ja ohjasin tissin hänen suuhunsa. Nostelin helmoja ja riuhdoin siirappisia alushousuja pois välistä, mutta jalkani juuttui pyörätuolin pinnaan. ”Siirretään…näin”, Olli tupelsi ja pujotteli housuja säärtäni pitkin alas.

Valuin mahlaa aivan vallattomasti ja näykitty nännini oli pingottunut pastillin kokoiseksi. Kieräytin nyrkin toiseen suuntaan ja lypsin tiukalla otteella mieheni kalua. ”Pane mua, pane mua”, läähätin hekuman huipulla ja koetin saada peniksen jäykistymään. Ollin kankeat sormet kokeilivat aviollista soppea, missä Sten Muranen oli äsken vieraillut. Olin suorastaan kummallisen levottomassa tilassa. ”Eeron iso käärme. Oliko se se…käärme”, hoin sekavia ja hourailin.

Taivutin Ollin terskan pörheiden karvojen uumeniin, sinne sulaan voihin. Häpyaukon pinnalla oli vaahtoa. Nousin vähän ja laskin, heitin jalat ratsaille pyörätuolin pienojen yli, mutta terskan takana ei tuntunut juuri miltään. Terska oli hyvin pehmeä. Penis pysytteli horroksessa, eikä ottanut jäykistyäkseen. ”Kyllä…se…menee…sinne”, mutisin veltto elin sisässäni ja hautasin Ollin kasvot tissieni väliin, kuin haluaisin piilottaa hänet. ”Kohta se menee…”

”Lopeta, saatana!” Olli suuttui ja työnsi minut tuolista alas. Hän näytti täysin lannistuneelta ja voimattomalta. Kasvojen ilmeet sulivat vihaiseen itkuun. ”Saisit käydä panettamassa itseäsi tuolla Murasella!” Olli sylkäisi sanat ja rullasi tuolilla ikkunan eteen. ”Älä nyt puhu moisia, kulta”, yritin lieventää, mutta Olli oli noussut raivoonsa, tuo entinen runopoika ja kaunomieli. ”Mitä mua kiusaat. Murasesta on sulle enemmän hyötyä”. Hän ei voinut todellakaan tarkoittaa sitä!? Seurasin järkyttyneenä pikkuhousut nilkoissa Ollin yltyvää ukkosta. ”Mikä siinä on, kun sitä karvalämsää niin kutkuttaa? Sinne oksanreikään kelpaa tappi kuin tappi”, Olli nauroi nöyryyttävästi.

 

*

Mistä se riita käynnistyi? Jokin pieni asia, josta Olli turhautui. En muista. Pari päivää oli satanut ja Ollia oli kolottanut paikoista, mitä ei pitäisi kolottaa. Haamusärky oli pahentunut trooppisella helteellä, joka oli iskenyt Toukolan kulmille alkuviikolla. Virtaus kävi Saharasta ja taivaanranta pysytteli kellansävyisenä. Siitä riidasta jäi mieleen Ollin sanat: ”sinä olet kuin mikäkin Murasen hepsankeikka! Kai annat hänelle lämpimäistä?!”

Tempaisin likapyykkikorin syliini ja tömistelin menemään kellarin rappusiin. ”Mitäpä jos annankin?!” Taisin huutaa. Olli jäi voivottelemaan omaa kykenemättömyyttään keittiön kaalin hajuun, kun rupesin sullomaan sukkia rumpuun. Kellarissa oli kuuma. Tokalon tirisi ihohuokosista ja kainalot olivat lämmehtyneet. Oli jälleen lauantai. Se päivä joka herätti ja sammutti toivon.

Mutta sen sijaan, että olisin niellyt kiukkuni, pääsi Annikassa piru valloilleen. Huokaisin lujaa. Niin kuin metsän kyyhkynen. Sitten tein tukahtuneempaa ääntä käsi suun edessä. ”Uh…ymmm….huh”, voihkin ja yritin tavoittaa nautinnon purkaukset. Olli oli lopettanut paasaamisen ja kuunteli yhtenä korvana. ”Oih…hoih…hoih”, jatkoin kiimaista mouruamista ja kolistelin pesujakkaraa seinään, kuin se natisisi parittelun rytmistä.

”Mitä siellä tapahtuu?” Ollin ääni värisi.

Kieltämättä se temppu nauratti. ”Oih…aaahhh…huuuh”, laitoin vielä perään ja pyllistelin laittamaan koneen kiinni.

”Mahtuisko sinne munkin pyykit?” Sten Muranen seisoi taas yllättäen vieressäni harmaissa likaisissa työhaalareissa. Hän onnistui säikäyttämään jälleen. Varmaan Muranen oli kuullut ääntelyni? Vavisin koneen ääressä käsi katkaisimella ja auoin tyhjää ammoista suutani. Hiki valui, sieraimet värisisivät ja poskiin kirposivat punaiset läikät. Kunpa maa olisi niellyt minut. Jossain tampattiin tarmokkaasti mattoja, sen muistin jälkeenpäin siitä hetkestä, kun Sten Muranen riisui haalarinsa edessäni. Ja sen jälkeen sen saanut yhtään paremmin sanaa suustani.

”Mitä siellä tapahtuu?” Olli toisti kysymyksen tiukemmin.

Raollaan olevasta kellarin ikkunasta kantautui Mäntylästä Nuorten Sävellahjan tunnus. Sten Muranen oli pronssinen ja karvainen, hikinen ja hiilinen, mies ja roisto. Hän ei ollut se karismaattinen Tapio Rautavaaran lempeä roolihahmo, vaan se käärme ja kasakka, joka elokuvissa tuppasi sekoittamaan avioparin auvoisen arjen. Olin käynyt katsomassa Kuu on vaarallinen-elokuvan Adlonissa ja sen jälkeen kehoni oli ollut levoton monta päivää. Nyt jokainen rauhaseni nipisteli vaativasti ja minusta oli tullut samanlainen hutsu kuin Liana-Kaarinasta. Murasen haalarit olivat nilkoissa ja mustien karvojen keskeltä katseli jäykkä, suonikas ja isohattuinen sukuelin. Se nytkähteli ja nousi isona periskooppina.

”Ru-rumpu on täynnä”, sain kakisteltua.

Muranen asteli lähemmäksi haalarit yhä nilkoissa työkenkien päällä. Hän huohotti ja ahdisti minut konetta vasten. Pyörätuolin ruosteinen nitinä kuului ylhäältä. ”Minun täytyy mennä”, kuiskuttelin. Muranen nosti vaativana hameeni helman vyötäisille, eikä minussa ollut enää voimaa. Kykenin vain katsomaan, kun vieras mies laski alushousuni jälleen kerran. Vaaleanruskeat häpykarvat olivat nousseet pystyyn ja menneet lakoon keskiötä kohden, kuin toivottaen vieraan tervetulleeksi. Häpytupsun irokeesi oli se minun libidon merkki.

”Ei se nyt oikein passaa”, Muranen paineli tulikuumaa penistään kukkulaani pitkin, niin että häpyhuulet litsahtelivat. Kuin korvatillikoita annettaisiin. Vulva oli erittänyt kirkasta nestettä raon suulle ja nivusiin, sitä Muranen levitteli, takoi falloksellaan ja souteli kuivaa. ”Perunat kuivuu levylle”, keksin. Turhaa se oli. Häpyhuulet vastasivat puolestani oikein ja kääntyivät raolleen. Seesam aukene! Muranen ujutti kärkensä pimpsan suulle ja työnsi terskan sisään. Päästin sellaisen rääkäisyn, mitä ei voinut imitoida.

”Mitä Muranen tekee siellä sinulle?” Olli alkoi olla jo hädissään. Hän kelasi ympäriinsä räsymatot rutussa ja yritti hakea kulmaa, josta näkisi alas pyykkitupaan. ”Pitääkö minun soittaa apua?”

”Eiih”, sain huudettua, ennen kuin Murasen siitin työntyi minuun ja koko Kaironkatu tärisi. Puristin katkaisijaa ja pyykkikone lähti jumputtaen käyntiin. Muranen tarrasi kiinni pakaroihini ja heitti vartaloni kevyesti koneen päälle istumaan. Hän työnsi kerran oikein syvälle ja veti vaaleanlilan terskan ulos huulille saakka. Liisterit kurnahtivat. Ollin kasvot näkyivät juuri ja juuri, kun hän oli mennyt lähes sykkyrään pyörätuoliin ja tihrusti kauhuissaan alas.

Muranen kurotteli jalkansa ovelle ja potkaisi sen kiinni. ”…täällä mitään tapahdu”. Sen jälkeen hän alkoi polkea minua. Sähköinen värinä tunkeutui Kultarummun kannen läpi ja hyllytteli pakaroitani hekumallisesti. Muranen kannatteli tummilla kourillaan reisieni tyvistä kiinni ja jokaisella työnnöllä veti imeväistä vakoa kalunsa ympärille. ”Noin…noh…ohh…sinne”.  Se oli paksu ja vaativa elin. Sellainen, jonka edessä piti nöyrtyä. Vähäisillä voimavaroilla kykenin kysymään: ”e-eetkö laittaisi varmuuskumia?” Mutta se näytti olevan viimeisenä mielessä pedolla, joka kaivoi meijerini esille paidasta ja rynnisti puristelemaan niitä.

”Kortongit on kakaroiden konsteja”, Muranen imaisi nännini suuhunsa ja lassutti sitä huultensa välissä. ”Otan sitten ajoissa pois”, hän mässytti nisää. Aatosta jaloa ja alhaista mieltä, tuntehen paloa ja kylmyyttä sieltä, kuului radiosta osuva Tähden tulkinta. Ja lattialankut kolahtelivat, kun Olli kelasi selvästi eteiseen. Alas hän ei pääsisi kaatumatta, aprikoin ja tunsin Sten Murasen hampaat kaulallani. Yritin painaa häntä pois, mutta miehellä oli palo merkitä minut omakseen. Raastoin hänen hiuksiaan ja annoin rouvan rattoisaa rakoa. Tulin koko ajan. Se ei ollut mikään planeettoja halkova alkuräjähdys, vaan yksi sarja nautintoa. Päättymätön jana, jonka olin vetänyt luokassa liitutaululle.

Pyykkikone lähti liikkeelle, jalkapehmusteet eivät pidätelleet sitä.

Ulko-ovi kävi ja ilmavirta heilautti avonaista ikkunaa. Muranen nosti nilkkani olkapäilleen ja pääsi kastamaan vieläkin syvemmälle. ”Huh-huh-huh”, huhkin ja puhkuin kuin se kuuluisa muurari piipussa. Murasen kepespussit lätkivät reisiäni vasten, eikä miehen lemmentangon tahti osoittanut laantumista: hidas, hidas, nopea, nopea. Vesiletku venyi, kone tanssahteli täydessä lastissaan ja täydessä lastissa olivat hiilimiehen pallitkin – tiesin, koska rutistelin niitä karvaisia heloja. ”Älkää…lopettakaa…hyvä mies”, läähätin tarkoittamatta sitä.

”Eikö olekin mukavampi näin…paljaalla hännällä”, Muranen hytisi ja hetkutti, hän seisoi turvakenkiensä kärjillä ja antoi pakaroidensa pomppia, hän kaivautui ja sulloi. ”Muranen ottaa sitten ajoissa ulos”, vaikeroin raapien hänen leveää selkäänsä ja purin hänen suolaiselta hieltä maistuvaa olkapäätä. Ja juuri hänen olkansa yli näin, miten Olli tuijotti meitä kapeasta ikkunasta, joka oli kellarin katonrajassa. Ikkuna oli yhä likainen ja pesemättä.

Olli huusi jotain, mutta ääni hävisi naimisen ja pyykkikoneen ääniin. Vintti oli pimetä. Retkahdin ihan hupsun raukeaksi ja täysin miehen vietäväksi. Olin se sama tyttö, joka opastettiin lemmen saloihin apteekkarin huvilalla 13 vuotta sitten. Pyykkikone voimisti orgasmini rummuttamalla vaginan tuntoratoja, vaikka se olikin paksu siitin, joka minut liekehti orgasmin laelle.

Vesiletku oli kiristynyt äärimmilleen. Se napsahti liittimestä ja alkoi pyöriä pitkin kellarin lattiaa kuin pillastunut käärme. Kiljaisin ensimmäisen suihkauksen osuessa. Letkun suusta syöksyi haaleaa vettä valtoimenaan meidän päälle, mutta teutarointia ei voinut enää keskeyttää. Vahinko oli ehtinyt tapahtua. ”Öhh…hööh!” Hiilipöly valui mustana verhona Murasen yltä, kun hän nojasi taaksepäin ja karjahteli. Penis sätki eläväisenä, supisteli ja sylki. Hiukseni olivat kastuneet ja paitapusero liimautunut vartaloon kiinni. Vettä roiskui silti lisää ja lisää. Pian se lilluisi kellarin lattialla ja valuisi muihin tiloihin, rossipohjaan ja kivijalkaan.

Suu onnelliseen virneeseen vääntyneenä katsoin Ollia, enkä tuntenut juuri häpeää. Sisälläni pulpahteli. Se oli lämmin ilo ja paksu sperma. Vieraan ja kykenevän miehen mulkku oli minussa kiinni kuin vihkisormus vasemman nimettömässä. Pesärosvo Muranen antoi lajielimensä veltostua, ennen kuin nykäisi sen pois vittusesta. Siementä luiskahti venytetystä lovesta aimo annos. Pesutuvan lattia alkoi olla veden vallassa.

 

 

*

Oi miksi minä tummana synnyin, miks’ en syntynyt vaaleana. Säpsähdin ruosteista laulua ja palasin tähän maailmaan. Ääni oli kuin Sten Murasen, mutta mies oli toinen. Laitapuolen kulkija kallisti Sorbus-pulloa kallioilla ja jatkoi lauleluaan. Sten Muranen oli yllättäen muuttanut eräänä kelmeänä huhtikuisena päivänä. Mitään hän ei ollut jättänyt jälkeensä, vain tyhjät haalarit pesutuvan lattialle. Ei kirjettä, ei mitään. Joku tiesi, että mies olisi joutunut istumaan taposta. Toinen taas oli vuoren varma, että Muranen oli noussut Venezuelaan seilaavan kahvilaivan kyytiin. Mutta eipä sillä ollut väliä.

Uima-altaan vesi kimalsi, tyttölauma juosta kipitti syvää päätä kohti ja jokainen vuorollaan otti nenästään kiinni. Loiskahti pläts-pläts! Vesipatsaat suihkusivat. Ensin kuulin jokellusta. Sellaista hersyvää kikatusta, kuin kirjaimet laitettaisiin sikin sokin kuution sisälle ja sitä heiluteltaisiin. Sitten tunnistin pyörätuolin tutun nitinän. Olli kelasi altaan päähän ja laski korin katveeseen.

”Täällä sitä herättiin jo”, Olli siirsi hellästi harsoa korin päältä ja paljasti unilämpöisen lapsen iloiset kasvot. ”No mutta. Äidin Sinikka on kuin auringon aarre”, kosketin lasta varpaasta ja hän alkoi jälleen jokellella. Iloinen ääni eteni uimalassa kuin luonnon väistämätön kiertokulku ihmisheimossa.

 

 

 

11 kommenttia viestissä: “Pieni vesivahinko”

  1. Aisan says:

    Jälleen huippunovelli kiitos siitä. Olisiko mahdollista saada jatkoa Kuuden ällän kiimapillu novellille, se on yksi parhaistasi.

  2. CO says:

    Loistava tarina! Toivottavasti kirjoitat lisää saman aihealueen kertomuksia 😉

  3. Reima Häntämies says:

    Kun leivot onnistuneen kakun, älä tällää sitä tiheästi täyteen imelää kermavaahtoa ja ylimakeita marmeladeja. Eli vähemmän räikeitä adjektiiveja voisi paikoin olla. Kuvauksesi ja juonenkäänteesi kun tulevat hyvin selviksi vähemmälläkin. Siitoksella olisi saanut kyllä vähän hekumoida, mitä joku muukin tuossa toivoi. Ja nytpä meiltä jäi tietämättä, mitä sanoi aisankannattaja-Olli siitosasiaan… Mutta lisää kiimaisia kesänovelleja, kiitos. Olet niitä harvoja (lue: monesti ainoa), joitten novellit täältä luen ja vieläpä suurella halulla.

  4. jestas says:

    TÄMÄ LOISTAVA MUTTA MYRSKYN VANKINA MAJAKALLA JATKOA ODOTETTU PARI VUOTTA.

    • varvastossut says:

      Se on hyvä novelli, mutta en toisen kirjoittajan jatkoihin voi vaikuttaa.

      • jestas says:

        Moi. Sinun novellisi ovat parhaita ja muistin että tuo olisi myös sinun kirjoittama. Onko mahdotonta kirjoittaa vähän vastaava kun tuo myrskyn vankina majakalla? Olisi kivaa lukea vaimon seikkailuista mustan miehen kanssa. Vaikka niin että mies joutui lähtemään kesken Gambian loman New Yorkiin ja sitten jotain vain tapahtui 🙂 Varvastossut sinä olet ihan ykkönen ja mielettömän taitava. Potentiaalia on vaikka mihin.

  5. Mare says:

    Oikein hyvä oli,tee ihmeessä lisää vaan tämän aihealueen novelleja.

    Ehkä hieman olisit voinut hekumoida lisää siitoksella, mutta tietty jotkut pitävät siitä että jätetään vähän arvailujenkin varaan.

  6. Oi aikoja tapoja says:

    Hemmetin tylsää jaarittelua

  7. Irvien välistä says:

    Hienoa tekstiä, eikä vaadi kielenhuoltoa! Hyvä tunnetason kuvaus. Epookki myös onnistunut.

    • varvastossut says:

      Kiitos. Täytyy sanoa, että oli todella raskas ja ahdistava kirjoitettava. Ei kesällistä kepeyttä. Mutta tarvittiin tulevia novelleja varten…

  8. Pikkurunkkari78 says:

    Aivan mahtava!jatka ehdottomasti näitä.

Kommentoi

top