search
top

Nuoret mökkinaapurit 3

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (93 votes, average: 3.28 out of 5)
Loading...

Viime kerralla naapurukset Tuuli ja Tero päättivät kohdata vanhemmiltaan salaa yöllä rantasaunalla. He alkoivat tutustua toistensa alastomiin varaloihin ja pian Tuuli hiveli jo valmiiksi ylikiihottuneen Teron orgasmiin saaden kaikki spermat päälleen. Käytyään pikaisesti järvessä puhdistautumassa Tuuli askelsi takaisin kohti rantasaunaa mieli kiimaisena ja pimppi kuumana.

Järvivesi helmeili Tuulin iholla hänen kävellessään kohti rantasaunaa. Ulkoinen kosteus ei kuitenkaan ollut mitään sisäisen märkyyden rinnalla. Tuntui kuin jokaisella askeleella pimpistä olisi valunut ulos pari pisaraa kiimanesteitä. Kuistille päästyään tunne lopulta iski häneen. Tänään neitsyys lähtisi. Tuulin vatsa täyttyi perhosista, mutta hän ei aikonut luovuttaa vaan raotti saunan ovea.

Tällä välin Tero oli toipunut orkustaan ja siirtynyt makaamaan seinustalla olevalle vierassängylle. Hän ei huomannut oviaukossa olevaan Tuulia, joka katseli ääneti ystäväänsä. Teron kikkeli oli jo pehmennyt ja lepäsi velttona alastomien jalkojen päällä. Oli vaikea uskoa, että tuo pieni pehmeä elin on se sama kova ja suoraan ylös sojottava kalu, jota hän oli hivellyt käsillään vain muutamia hetkiä aiemmin. Uteliaisuus valtasi hetkeksi Tuulin mielen, ja hän vain kuvitteli kaikkia eri tapoja, miten vielä hivelisi ja tutkailisi Teron kikkeliä, niin levossa kuin kovanakin.

Ajatusmyrskyn hieman laannuttua hän kuiskasi hiljaa.

“Hei.”

Tero avasi silmänsä ja katsoi äänen suuntaan.

“Ai hei.”

Tuuli sulki oven perässään ja katsoi taas kohti Teroa. Hetken aikaa molemmat katselivat toistensa alastomia vartaloita sanomatta sanaakaan. Sitten heidän katseensa kohtasivat ja kumpikin tunsi nolostusta sekä ahnaasta katselustaan että myös omasta alastomuudestaan. Tuuli meni Teron viereen makaamaan sängylle, mutta odottamattoman ujouspuuskan vallassa hän pysyi erossa Terosta. Sängyllä makaavan parin väliin olisi mahtunut useampikin sunnuntaihesari. Jotenkin tilanne oli ajautunut umpikujaan. Kumpikin toivoi että toinen ehdottaisi jotain mutta syystä tai toisesta ei uskaltanut sanoa sitä itse.

Lopulta Tero pakotti itsensä ääneen.

“Kiitos.”

Tuuli kääntyi selältään kyljelleen vastatakseen ja tuli sen verran lähemmäs,

“Kiitos itsellesi, mulla on ollut kivaa tähän asti.” sanoi Tuuli kohottaen ääntään hivenen lauseen loppua kohden. Tero ymmärsi yskän ja kääntyi myös kyljelleen.

“Ja jos sä haluat jotain” hän sanoi ja kuljetti katsettaan Tuulin kasvoilta ensin tisseille ja siitä suoraan pimppiin. Häveliäisyys iski häneen ja hän kääntyi katsomaan Tuulin kasvoja ja jatkoi: “niin kerro vaan.” Heidän kasvonsa olivat vain senttien päässä toisistaan kun estot murtuivat, huulet löysivät toisensa ja he alkoivat kiihkeästi suudella toisiaan. Pian suutelemisen seasta alkoi kuulua kiimaista voihkintaa. Kädet ja jalat kietoutuivat toistensa ympärille puristaen kaksikon yhdeksi voihkivaksi mytyksi.

Suutelun ensihuuman kevennyttyä Tuuli tunsi pimppinsä taas kipunoivan sietämättömän lujaa. Sitten hän tunsi jotain muutakin. Teron kikkeli oli puristunut hänen reiteään vasten ja se kovettui kovaa vauhtia. Se ei kuitenkaan päässyt kääntymään pystyyn vaan painoi yhä voimakkaammin Tuulin reittä.
Lopulta väännön aiheuttama kipu nousi niin suureksi että Teron oli pakko lopettaa suutelu ja irroittautua. Vapaaksi päästyään kikkeli ponnahti kivikovaksi läpsähtäen vasten omistajansa vatsaa. Oli vain senteistä kiinni, ettei se mennyt suoraan pimppiin. Tuuli tunsi olevansa niin lähellä orkkua, että halusi saada sen nyt heti. Seksin vuoro tulisi vasta vähän myöhemmin.

“Kun kysyit niin jotain voisit kyllä tehdä.”

“Ihan mitä tahansa, sano vaan.”

Tuuli tarttui Teron kädestä ja vei sen pimpilleen.

“Laita se sisään.” hän sanoi ja painoi Teron etusormen hitaasti sisäänsä.

Teron ensimmäinen kosketus pilluun oli yllättävä. Sormen ympäröivä pehmeys ja liukkaus oli jotain täysin ennalta-arvaamatonta. Muutaman työnnön jälkeen tuntui melkein kuin Tuuli olisi imenyt sormea sisäänsä. Tuulin voihki sormen liikkeiden tahdissa.

“Juuri noin, jatka, jatka.”

“Voinko mä nuolla sun tissejä?”

“Mitä nyt tommosia kyselet”, hän vastasi ja veti Teron pään rinnoilleen.

Tero nuolaisi ensin nänniä pitkään ja sitten otti sen kokonaan suuhunsa ja alkoi imeä. Tämä kaikki oli Tuulille liikaa. Hän alkoi hieroa klitoristaan kiihkeästi ja muutamassa sekunnissa pääsi huipulle. Tuuli oli aina ollut äänekös lauetessaan, ja tämä oli hänen elämänsä voimakkain orgasmi. Jos saunan ovi olisi jäänyt auki, niin voihkinta olisi kantanut vastarannalle asti.

Orkun laannuttua nuori pari makasi ääneti sylikkäin silittäen toisiaan ja vaihtaen välillä kevyitä pusuja. Tero keskittyi tissien hivelyyn, mikä sai Tuulin syttymään pikku hiljaa uudestaan. Hän puolestaan kuljetti kättään pitkin Teron selkää alas pakaroille. Ne tuntuivat mukavan pehmeiltä. Sitten hän vei käden vatsan puolelle, jossa se osui peniksee.. Tuuli oli katsellut Teroa kasvoihin eikä ollut tullut ajatelleeksi että hänen peniksensä seisoi yhä kivikovana vatsaa vasten. Tuuli säpsähti vähän, mutta otti sitten pehmeän otteen Teron elimestä.

Hitaasti ja varoen hän kokeili ja tunnusteli sitä ympäriinsä. Aiemmin yöllä tapahtuneen pumppaamisen sijaan tahti oli hidas ja tutkiva. Peniksen jäntevyys ja esinahan liike sen päällä tuntuivat täysin erilaiselta ja jännittävältä. Aina välillä hyväilyt saivat peniksen nytkähtämään Tuulin kädessä. Se tuntui ihanan kiihottavalta ja tuttu kevyt kihelmöinti palasi taas Tuulin jalkoväliin. Sitten hän tarttui kiveksiin ja pyöritteli niitä kämmenellään.

Tero voihkaisi kevyesti.

“Ai sori, onko tämä hyvä?”

“Juu, mutta älä purista ihan noin kovaa.”

“En tiennyt että ne on noin herkät”, sanoi Tuuli ja katsoi Teron haaroväliin, mistä Teron penis sojotti suoraan kohti hänen kasvojaan.

“Sä näyttäisit selkeästi vielä haluavan jotain.”

Teron olo oli vaivaantunut. Hänen mielessään ei ollut muuta kuin kalunsa työntäminen Tuulin sisään ja nussiminen laukeamiseen saakka. Jokin koulun seksivalistustunneilta kuitenkin kajasteli mielessä.

“Tokihan mä haluan”, hän nielaisi koska ei kehdannut sanoa sanaa “seksi” ääneen, “mutta eihän me oikein voida kun ei ole…”

Tuuli ymmärsi, mistä oli kyse. “Kyllä tämä järjestyy, katsos…”

Hän nousi sängystä ja meni seinustalla olevan polttopuulaatikon luokse. Hän avasi sen ja kumartui siirtämään klapeja sivuun päästäkseen laatikon pohjalle.
“Eilen siivotessa löysin ihan sattumalta isoveljen kätkön.” Puiden alla oli välipohja, ja sen alta löytyi pornolehtiä ja kondomipakkaus, jonka Tuuli nappasi käteensä.

“Voidaan ottaa tästä. Ei kukaan huomaa.”

Tero ei kuullut sanaakaan, sen sijaan hän tuijotti. Kun Tuuli kumartui kaivamaan laatikkoa, hän huomaamattaan pyllisti suoraan kohti Teroa, jonka suorastaan ahmi näkyä silmillään. Tuulin ihanat pakarat olivat pyöreimmillään. Niiden välistä loisti pimppi, jonka huulet olivat edelleen kiimasta kosteat. Pimpin yläpuolella näkyi myös pakaroiden välisestä piilostaan esiin tullut pyllyreikä. Kaikki ne asiat, jotka aiemmin oli nähty vain yksittäisten lehtien kuvissa olivat nyt aivan käden ulottuvilla. Tero olisi voinyt katsella näitä vaikka kuinka kauan, mutta Tuuli nousi seisomaan saatuaan repäistyä yhden kondomin pakkauksesta.

Tero yritti parhaansa mukaan näyttää siltä ettei juuri olisi irstaasti ahminut silmillään Tuulin salaisimpia paikkoja. Tuuli puolestaan askelsi takaisin sängylle, asettautui makuulle Teron viereen ja näytti vielä suojakuoressaan olevaa kondomia. Tero nappasi sen itselleen ja nousi istumaan.

“Näytätkö miten se laitetaan päälle?”

Tero avasi paketin ja rupesi selvittämään kumpaan suuntaan kumi oli rullalla. Tuuli puolestaan nojautui mahdollisimman lähelle Teron pystyssä olevaan penistä. Tosiasiassa hän halusi vain katsella sitä mahdollisimman läheltä, ja tämä osoittautui mainioksi tekosyyksi. Pian Tero asettelikin jo kondomin peniksen päähän ja lähti rullaamaan sitä alaspäin.

“Miten sä haluat että tehdään?”

“Jos mä vaikka makaan selälläni ja sitten sä tuut mun päälle.”

Tero meni Tuulin koukussa olevien jalkojen väliin. Selällään makaava tyttö oli kuin hänen salaisimmista unelmistaan: paljaat, terhakat tissit, punaisena loistava pimppi ja ennen kaikkea kauniilla kasvoilla loistava hymy, joka kutsui häntä luokseen. Hän painoi peniksensä alas Tuulin jalkoväliin, nojautui hieman eteenpäin ja alkoi painaa itseään sisään, mutta teki saman virheen kun suurin osa miehistä ensimmäisellä kerralla.

“Ei siitä, vähän alemmas.”

Peniksen kärki painoi Tuulin klitorista sen sijaan että olisi mennyt hänen sisäänsä. Tero korjasi asentoaan ja alkoi painaa taas, mutta se ei riittänyt.

“Enemmän, annas kun mä.”

Tuuli tarttui penikseen ja painoi sen alas häpyhuuliensa väliin.

“No nyt.”

Tero työnsi lanteitaan eteenpäin ja penis luiskahti Tuulin sisään.

“Aaah! Just noin! Tuu tänne”.

Tero nojautui Tuulin päälle ja alkoi suudella tätä intohimoisesti. Tuuli kietoi kätensä ja jalkansa Teron kehon ympärille ja puristi tämän tiukasti itseään vasten. Kiiman ajamana Tero aloitti pumppaavan liikkeen. Tämä sai molemmat voihkimaan.

“Sä tunnut tosi ihanalta. Uskomattoman pehmeeltä.”

“Aaah! Ai että uppaa syvälle! Saatko painettua vielä enemmän?”

Tuuli tarttui Teroa pakaroista ja yritti työntää Teron penistä yhä voimakkaammin sisäänsä. Tero vastasi tähän pidentämällä työntöjään. Ensin hän veti itsensä melkein kokonaan ulos ja sitten juurta myöten takaisin pohjaan.

“Oi, just noin! Nousetko vähän, mä haluan nähdä kuinka se menee sisään.”

Pari erkani hieman toisistaan ja pian molemmat katselivat yhdessä, kuinka Teron kova penis pumppasi sisään ja ulos Tuulin kuumaan pilluun. Tero ei tarvinnut montaa työntöä kun tunsi jo huipun olevan lähellä.

“Mä tuun ihan kohta.”

Tuuli veti Teron olkapäistä takaisin päälleen ja kuiskasi tälle.

“Pane mua niin lujaa kun pystyt.”

Tero ei tarvinut toista kehoitusta ja alkoi survoa itseään Tuulin sisään.

“Just noin! Ahhh! Ihanaa! Paina, paina!”

“Ghhhhh! Nyt tulee!”

Teron koko ruumis jännittyi ja hän laukesi kovaa Tuulin pillun pohjaan. Tuuli tunsi peniksen nytkähtelyt sisällään ja tuntuivat mahtavilta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Teron keho rentoutui ja hän valahti koko painollaan Tuulin päälle. Viimeisillä voimillaan hän tarttui jo hieman veltostuneen peniksensä juuresta ja veti itsensä ulos.

Epilogi

Koko loppukesän ajan sekä Tuulin että Teron vanhemmat ihmettelivät kahta asiaa. Ensimmäiseksi sitä, miksi heidän lapsensa halusivat aina viikonlopuksi mökille. Toisekseen sitä, miksi heitä oli niin vaikea saada herätettyä joka ikinen aamu, ikään kuin eivät olisi nukkuneet koko yönä lainkaan.

Yksi kommentti viestissä: “Nuoret mökkinaapurit 3”

  1. Hillevi says:

    😍

Kommentoi

top