search
top

Heinäkuisella hillasuolla

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (99 votes, average: 3.26 out of 5)
Loading...

Mutta siitä hillaretkestä piti jo aiemmin tarinoida. Se ei ollut samana kesänä, täytyi olla seuraava. Muistan siitä kun se oli kaikkien aikojen hillakesä. Turisteja tuotiin linja-autoilla karttaamaan soita tyhjiksi. Minulla oli salainen paikka, oikein mansikkapaikka. Sinne piti osata tarpoa muutama kilometri lähimmältä tieltä, ylittää puro ja tiheä lepikko. Räme avautui puisena ja kumpuilevana, vaarojen ympäröimänä. Keskemmällä oli nevamaisempi saareke.

 

Sinne minä hakeuduin eräänä kuumana pyhänä. Jo pelkästään kävelymatka kasteli selän ja kainalot. Levitin astiat ja rupesin poimimaan marjoja. Lämpö hulmusi rämeen yllä, kuin jättiläinen olisi puhaltanut savua tupakasta. Rahkasammaleet ja suopursut tuoksuivat väkevästi, maa kukki oranssina. Jokaisella askelmalla saapas muljahti vetiseen loukkoon ja päästi imevän äänen. Alkukesän oli satanut.

 

Tunnin perästä minä erotin lämpöusvan läpi liikettä horisontissa. Hahmo eteni samaan suuntaan, mutta hitaammin. Harmitti niin vietävästi, että joku toinenkin oli paikan keksinyt. Variskin sen tajusi ja alkoi raakkua männyn latvassa.

 

Kun sain kontin täyteen, päätin käydä vähän tutkimassa. Pystytin perusleirin kitukasvuisen puun alle ja kiersin suon laitaa kohti keskustaa. Hahmo alkoi saada mittasuhteita ja värejä. Mekko erottui valkoisen ja punaisen sävyissä. Takamus oli ennemmin leveä kuin kapea. Menin liki, kun kiinnosti. Nainen kyykki mättäältä mättäälle perä pystyssä. Sitä enemmän henkeni salpautui, kun aloin tunnistaa naapurin Reetan tummat piirteet. Minä siitä oikein miehistyin. Semmoinen sähköväre kulki kehorankaa pitkin.

 

Reilun vuoden aikana minulle oli kasvanut vaaleita karvoja kullin juureen ja toinen kivespussi oli alkanut roikkua matalammalla. Ääni oli madaltunut karkeaksi ja kaikki raajat venähtäneet. Talvista pyykinpesua Reetan kanssa olin myöhemmin haikeasti muistellut. Niin haikeasti, että mahla oli lentänyt kaarella huussin seinään.

 

Tuossakin olisi jo ollut virikettä, mutta Reetta päätti ojentua suoraksi ja riisua hiostavan mekon yltään. Ei tuo tavatonta ollut asumattomissa selkosissa, tämäkin suo ihan kuusenperseen takana ja ainoat katselijat metsän pedot. Reetan iho oli kalpea, eikä mikään ulkoilmaihmisen, panin merkille. Lihat olivat löytäneet paikkansa kupeista ja reisiltä, peräänkin oli muodostunut pyöreät tyynyt. Osasin katsoa nyt häntä vähän toisin silmin. Pakaran kaaret ja leveät reidet kutkuttivat pallien juuressa. Imettimet heilahtelivat letkeän painavina, mäiskähtäen osuessaan toisiinsa.

 

Mitä siitä tikanpojasta sanottiin? Joka tapauksessa, saapastelin naista kohti määrätietoisesti ja pää ajatuksia pursuten. Yskin välillä nyrkkiini, etten säikäyttäisi hilloja poimivaa emäntää. Hyvissä ajoin hän katseli käsilipan alta ja heilautti kättään. ”No oletko hännänvedintä etsimässä?” Reetta kysyi silmät ilakoiden, eikä tehnyt elettäkään peittääkseen paikkojaan. Myöntelin, että samoilla asioilla oltiin. Vieläkin hävetti se talvinen.

 

Reetta rupesi toimittamaan, miten oli nähnyt ahman rykivän menemään suon toisella laidalla. Kuuntelin ja nyökyttelin, mutta luojan narut nykivät katsettani alas ja toljotin marionettina Reetan mustakarvaista petoa. Oliko haarukka ollut viimeksi noin tuuhea? Vatsamakkara hytkyi ja tissit näyttivät pontevilta, isoilta. Nisät olivat kuin sormet. Lähemmäksi kolmenkymmenen ja neljänkymmenen väliä Reetta oli jo ehättänyt, minä vasta puolta kävin.

 

”Etkö kehtaa vähän auttaa naapuria, että saadaan pohtimet täyteen”, Reetta väläytti kun olin jo tutkimassa naisen avioreikää. Myöntelin, että aikaa minulla oli. Hyvin me samoihin talkoisiin mahduttiin, niin kuin ennenkin. ”Muistatkos kun viimeksi pestiin aivan Aatamin ja Eevan pukimissa”, Reetta nauraa höräytti ja tyttömäisesti kutitti letin päällä nännipihaansa. ”Se oli niin kuumaa hommaa”, raaviskelin korvantauksia. ”Minä niin tykkään olla paljain jaloin. On kivaa, kun tuulahdus pääsee reisien rakoon. Ota sinäkin vaan. Vai vieläkö kehtaat?” Ne houkuttelevat puheet olivat bensiiniä nuotioon. ”Ei täällä meitä kukaan katsele”.

 

Otin itseni paljaaksi ja rupesin astelemaan mättäältä mättäälle Reetan vateja täyttäen. Nainen katsahti kerran jos toisenkin, mittasi ja punnitsi, heitti jonkun vitsin. Viimeksi oli arvuuttanut jäisikö tuurani arinaan kiinni, nyt taisi pelotella paarman haukkaavan hepin päätä. Kun se kuulemma oli kuin karkki. Minua ne jutut punastuttivat, mutta samalla kiehtoivat. Reetta oli kuitenkin aivan ihana pillukas, vuoden aikana mielessäni Anita Ekbergin veroisen seksisymbolin mittasuhteet saavuttanut.

 

Kyllä hänessä näkemistä riitti. Takapuoli pystyssä avautui todellinen puutarha. Punainen häpyvako paistoi. Sinne olisi metkaa saada kalua sompaa myöten. Minulla kaikki veret laskeutuivat nykimeen, ruttupäiseen kullintuppeen, kun seurasin keinahtelevaa tussua. En malttanut laskea naisellista takamusta silmistäni.

 

Kykittiin aikamme. Aurinko oli korkeimmalla kohdalla ja pisti terävästi vaarojen yli. Ne tuoksut minua kaikkein väkevimmin sykähdyttivät. Se suon happamuus, Reetan tukan shampoo ja pistävä naiseus. Olin aivan äimänä ja tikanpoikana, kun pohdin oli kukkuroillaan hilloja. Seisoi niin ettei henki kulkenut.

 

Täytyi se minun erektio emännässäkin tuntua. Hän sitä silmät välkkyen tarkasteli, suki tukkaansa ja paineli marjoja huulilleen. Täytyihän aikuisen naisen tietää, mitä paljaan perseen heiluttelu teinipojan edessä aiheutti! ”Sinulla sojottaa komeasti kuin hirvaalla”, Reetta sanoi makeasti. ”Sehän vetää pirrin melkein napaan kiinni”. En minäkään alkanut kainostella, vaan tuumasin että: ”kyllä se tällaisten mättäiden äärellä”. Annoin kalun olla ylpeästi pystyssä. Kivekset soittelivat kirkonkelloja ja terska houkutteli koskemaan. ”Uskallatko sinä tulla minun viereeni jos heittäydytään tauolla pitkäksemme?” Reetta uteli nännit mustina nappeina nöpöttäen. ”Kyllä minä vaan”, lupasin ääni käheänä ja kainalovillat hiestä märkinä.

 

Reetta levitti mekon mättäälle, kävi selälleen ja hengitti kiihtyneesti. Häpykumpu oli korkea ja ulkoneva, karvainen. Kis-Kis-kukkulat, on siellä muna sekä makkara, minulle tuli yllättäen mieleen vanha laulu. Kävin siihen sivulle, kun en päälle hirvennyt. Miehet nousevat selkään, pojan pitää kysyä lupa. Suo upotti hieman, mutta kesti painon. Vähän samaa siinä oli kuin myöhemmin vesisänkyä testatessani. Tunnusteltiin.

 

Naisen reidet hikoilivat ja sieltä välistä pöllähti imelä, mutta kiehtova tuoksu. ”Koeta vaan sekin marjapaikka”, Reetta kannusti sameasti. Sameaa oli minunkin päässäni, kun tunnustelin vatsan ja alempana olevan laakson. Häpykarvat kutittivat paksuina kämmenpohjassa. Ne olivat keränneet tuoksuja saippuasta ja naisen raosta. Lipsuttelin rosoiselle saumalle, mahlaa valuvalle suonsilmälle. Halki se tosiaan oli, huulet levällään kuin lahnan suu. ”Sinulla on sopiva kalu. Tuommoinen sileä puikko”, Reetta kehaisi kun minulla nykäisi kerran oikein vimmatusti. Työnsin sormen liukkaaseen reikään, joka laajeni vaoksi. Nainen sykähteli kuumana sormeani vasten, pidätti lihansa yhteen ja supisteli auki. Vedet kirposivat silmiin, kun tajusin sen paikan merkityksen ja vallan.

 

”Minäkin kokeilen”, Reetta puristi kalun juuresta kiinni ja veti toisella kämmenellään esinahkaa taakse. Terska putkahti suippona esille ja siemenreiän liepeet virnistivät. Kerran se vain hönkäisi. En ehtinyt ajatella kunnolla koko asiaa, kun aloin kokea värinöitä. Siemenneste roiskahteli ohuena siimana meidän molempien vatsoille ja reisille. ”Sinussa oli ihmisliima herkässä”, Reetta jatkoi lypsämistä kunnes valahdin kämmentupesta pois. ”Ei se mitään. Pidetään taukoa vielä. On niin mukavaa”, naapurin rouva puheli ja silitteli rintaani. Tuntui haikealta.

 

”Et sinä ole ensimmäinen kolli, jolta siirapit lentää käsille minun kanssa”. Nieleskelin kuulemaani. ”Aikuisempikin mies saa vartensa värisemään. Minä olen niin perso miehille, vaikka ukollinen emäntä olenkin. Mutta eihän näistä puhella”, Reetta kuiski ja nypläsi esinahkaani. Uskalsin juuri ja juuri hengittää. Makasimme luonnon helmassa, rämeen kätkiessä salaisuuden sisäänsä. Hamusin suullani vähän Reetan tissin reunaa, sitä valtavaa poskea. Nänni kohoili, välillä vetäytyi kuoppaansa. Tuota olivat lutkuttaneet isät ja pojat, virittelin päässäni.

 

”Oletko sinä monen miehen tai pojan kanssa ollut?” Uskalsin kysyä sieltä makean kainalon pohjalta. Reetta nauroi ja huomaamattaan hieroi kulliani. Se oli sellaista kiertävää, rentoa liikettä. Myöhemmin aikamiehenä huomasin masturboivani samalla tavalla, Reetan mallilla. ”Olen minä pidellyt enemmän kullia kädessä kuin sinä”, hän heläytti. Se viimeistään betonoi kaluni aivan kiviseksi. Sen Reettakin pani merkille ja ohjasi terskaa hieromaan villavaa kumpuaan. Toisella kädellä hän huitaisi paarman tiehensä. Taisi reikä olla halukkaampi haukkaamaan kullin niskaa, kuin pörriäinen. ”Saisiko minä pidellä sitä hetken siellä?” Ehdotin arasti. Reetan silmät pyörähtivät villisti. ”Luulin, ettet kysykään!”

 

Nuljauduin uudestaan naisen pyöreän vatsan päälle, vaikka omat maidit lilluivat siinä. Oikein ponnistin pakarat jänteviksi ja nojasi molemmin käsin suohon. Reetta henkäisi, otti peniksestä kiinni ja haki sille sijan. Minun ei tarvinnut kuin työntää sisään. Poikuus karkasi paikassa, joka oli yhtä aikaa tiukka ja joustava, märkä ja eläväinen, liukas ja tunteva. Reettakin oli altis ja hyväksyvä, kun aloin työnnellä menemään. Rinnat hytkähtelivät painavina ja äidillisinä, nainen huokaili. Jossakin korppi äänteli ja ahma jolkotteli. Muuten luonto oli hiljaa ja tuoksui vain.

 

Kolme, neljä kertaa kastoin sisälle, ja sitten tuli taas tuttu haikea tunne, kullin hönkäisy. Tällä kertaa roiskaisin siemeneni Reetan imeväiseen häpyvakoon. Nopeaa se oli, mutta riemullista. Lonto paikka lohduttaa, oli Lönnroth joskus osuvasti tapaillut. Olin aivan onnesta soikeana, kun makasin kuumalla rämeellä, hillankukkia varpaiden väleissä ja pillukarvoja kullin ympärillä.

 

Satoisa oli se reissu. Muistan jälkeenpäin, miten meillä oli kaikki astiat, reput ja Reetan mekon helma täynnä oranssia kultaa.  Suurempana muistona taisi kuitenkin olla ikimuistoinen sukupuolinen kokemus aikuisen naisen kanssa, se ensimmäinen.

 

2 kommenttia viestissä: “Heinäkuisella hillasuolla”

  1. Guinevere says:

    Aivan ihanan reipasta kerrontaa ja kieltä! Tätä oli ilo lukea, lisää kiitos!

  2. Anon says:

    Upeaa kieltä – kiitos tästä!

Kommentoi

top