search
top

Hiekkakakkuja

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (86 votes, average: 3.05 out of 5)
Loading...

Mä ja Lauri, me ollaan tunnettu päiväkotiajoista lähtien. Ekan kerran me tavattiin vanhan rivitalon hiekkalaatikolla, jossa mä vietin kaikki päiväni yksin. Oon aina ollut se taidenörtti ja luuseri. Hiljainen, luova lapsi, joka jo silloin tykkäsi muotoilla hiekasta torneja yksinään. Tai siis, kunnes tapasin Laurin. Yhtenä päivänä se vaan istui mun viereen hiekkalaatikon puureunalle katselemaan. Hetken tuijotti, sitten kysyi: “Onko toi pippeli?” No ei ollut, mutten mä uskaltanut sanoa niin. Se oli Eiffelin torni.

Siitä päivästä lähtien me ollaan oltu parhaat ystävät. Me mentiin samaan esikouluun, mentiin samalle ala-asteelle ja nyt me ollaan yhdessä samalla ysiluokalla.
Miksi mä kertaan menneitä?

Koska ilmeisesti se kaikki on nyt ohi.
Niin Lauri sanoi mulle tän tunnin alussa. Se aikoo hakea urheilulinjalle toiseen kaupunkiin. Enkä mä voi seurata sitä, sillä mun unelma on aina ollut kuvataidelukio. Yläasteen viimeinen viikko, helteet ja tuleva kesäloma, eikä me oltu puhuttu tästä aiemmin. Kai mä pidin meidän ystävyyttä niin itsestäänselvyytenä, etten osannut odottaa eroa.

Tietty mua harmitti, enkä voinut keskittyä hikiseen historiantuntiin. Tulisinko mä enää koskaan saamaan uusia ystäviä? Olin niin hiljanen ja varmaan olisin myös kiusattu, ellei suosittu Lauri olis ollut mun paras ystävä. Seksikäs Lauri, urheilullinen Lauri. Kaikkien tyttöjen unelma.

Vilkaisin vasempaan pulpettiriviin, jossa Lauri istui. Mitä mun pitäisi sanoa? Vai olisiko parempi pitää mölyt mahassa?

“Okei, onnea hakuun”, niin mä olin sanonut aiemmin, mutta kun vittu. Mitä mä tekisin ilman sen hauskoja vitsejä, leveää hymyä, rennosti sojottavia heinänvaaleita hiuksia…
Ole mies, ärähdin itselleni. Jo kuusitoista, enkä osaa hoitaa omia asioitani, niinkö?
Lauri huomasi katseeni ja virnisti iloisesti. Näytin varmaan säälittävältä. Voi vitun vittu.

Kellon osoittaessa tunnin päättyneeksi, paiskasin repun selkääni ja harpoin ovelle jossa Lauri jo odotti. Hän virnisti taas ja kääntyi kohti pihaa.

“Oon miettinyt yhtä juttua”, Lauri sanoi työntäessään koulun raskasta ulko-ovea auki.

“No mitä?” kysyin ehkä vähän apaattisemmin kun mitä oli aikomus.

“Kun mä muutan pois, me ei nähä niin- Eemil, onko sulla kaikki hyvin?” Nielaisin palan kurkustani, ja vilkaisin Laurin suuntaan, kuitenkin syvää katsekontaktia vältellen. Se näytti huolestuneelta.

“Joo, mulla on vaan vähän kuuma kun aurinko paistaa noin. Jatka vaan”, sanoin. Se ei kuitenkaan jatkanut. Me pysähdyttiin koulun kentän laitaan, pukkareitten viereen. Lauri katsoi mua hiljaa, eikä hymyillyt rennosti kuten yleensä. Se näytti yhä huolestuneelta, mut samalla tutkivalta tai kiinnostuneelta, ihan kuin se olisi lukenut jotain mun kasvoilta. Olin ennenkin nähnyt sen ilmeen, mutten koskaan osannut kunnolla tulkita sitä.
Seiskat pelasi pesäpalloa. “Pois kolmospesän eestä!” yksi niistä huusi. Yhtäkkiä Laurin hymy oli palannut, se huikkasi “sori” pelaajille ja tarttui mun ranteeseen.

“Mitä vittua”, älähdin, kun Lauri kiskoi mua pukukopin suuntaan.M

“Mähän sanoin että mietin yhtä juttua. Ja haluun näyttää sen sulle nyt”, tuo vastasi sävyyn jota en ollut ennen kuullut.

“Vittu”, vastasin. Se vaan naurahti. Hyvähän sen oli, kun se oli mua vahvempi ja pidempi.

Pukukopin ovi sulkeutui, jättäen meidät kahdestaan hämärään, kuumaan ja hienhajuiseen huoneeseen. Aurinko kurkisti pienestä ikkunasta katonrajasta, paljastaen seiniin raapustetut kirkkoveneet. “HOMO”, julisti teksti naulakoitten yllä. Lauri istui puupenkille sählymailojen viereen.

“Siinähän sä istut luonnollisessa ympäristössäsi”, tuhahdin. Lauri naurahti uudestaan, mutta jäi sitten vaan katselemaan mua pää kallellaan hymyillen.

“Eemil, tuu tänne”, se sanoi hiljaa. Olin vähän hämilläni, mut kävelin silti sen viereen ja istuin alas. Lauri hymyili yhä, mut näytti yhtäkkiä vähän eksyneeltä. Taputin sitä selkään kannustukseksi, vaikken tiennytkään mistä oli kyse.

“Me ei nähdä kohta enää”, se sanoi lopulta. Naurahti hermostuneesti. Mä pysyin hiljaa ja kuuntelin. “Tiedän että tää varmaan kuulostaa säälittävältä, mutta… Tiedän että mulle tulee hirveä ikävä sua, Eemil. Oot mun paras ystävä.”

“Ei se oo säälittävää, mä ajattelin niin myös”, kannustin.

“Niin mä vähän ajattelin huomanneenikin”, Lauri vastasi raaputtaen niskaansa. “Ja tiedän et meillä on jo paljon yhteisiä muistoja… Mutta mä haluisin luoda vielä yhden.” Lauri kääntyi katsomaan mua merkitsevästi. Sen merensiniset silmät loisti pienen auringonkaistaleen valossa. Jos sen olisi sekoittanut mun pullonvihreitten iiristen kanssa, lopputulos olis varmasti ollut kaunis turkoosin sävy.
Me oltiin hetki hiljaa, odotin Laurin jatkavan puhettaan. Kentältä kuului vaimeita huudahduksia, huoneesta vain meidän sekoittunut hengitys.
“Eemil, mun mielestä oot söpö”, Lauri henkäisi hiljaa. Silmäni laajenivat yllätyksestä ja tunsin veren nousevan vauhdilla kasvoihini.
“S-söpö?” änkytin.
“Söpömpi kuin kukaan”, Lauri vastasi, ehkä hieman ujosti.
“Entä Saara, sun tyttöystävä?”
Ystäväni irvisti kiusaantuneena, kai tietämättä mitä vastata. Hiljaisuus palasi, mutta painavampana kuin aiemmin. Tunsin vahvan käden laskeutuvan ohuelle reidelleni ja hengityksen siirtyvän lähemmäs ihoani. Lauri katsoi mua kysyvästi, enkä perääntynyt. Annoin silmieni painua kiinni ja vastaanotin ystäväni ujon suudelman.
Lauri painoi mua seinää vasten, suuteli hitaasti ja siveli reittä hellästi. Mua alkoi melkein pyörryttää, pukuhuone tuntui entistäkin kuumemmalta. En ollut koskaan aiemmin suudellut ketään, mut jotenkin vaan se tuntui niin luonnolliselta. Huulet liikkuivat pehmeästi toisiaan vasten, kielet tutkiskelivat toisiaan. Kuulin Laurin ynähtelevän tyytyväisenä.
Irtauduin suudelmasta vasta, kun reittäni sivellyt käsi alkoi vaeltaa kohti haarojani.
“Hei”, älähdin. Lauri hätkähti taaemmas ja katsoi mua säikähtäneenä, kai ajatellen menneensä liian pitkälle. “Me ollaan koulun pukkarissa, jätkä. Kuka tahansa voi kävellä sisään”, selvensin naama punaisena.
“Ei kukaan tänne tule, ei ne ees tiedä että me ollaan täällä”, Lauri vastasi huojentuneena, kun kyse ei ollutkaan torjunnasta.
“Entä sitten kun tunti alkaa? Ei me voida skipata sitä niin vaan”, kuiskasin epäilevästi. Lauri virnisti ilkikurisesti ja painoi kouransa suoraan paisuneeseen haaraväliini.
“Mikset kysy sitä tältä kaverilta?”
En voinut estää rivoa äännähdystä purkautumasta huuliltani.
“Niin arvelinkin”, Lauri vastasi nauraen ja suukotti mua nenänpäähän. Olin tuomittu.

Vahvat sormet hieroivat ja painelivat kaluani farkkujen tiukan kankaan läpi, enkä mä kyennyt tekemään muuta kuin vikisemään ja valittamaan kuin koiranpentu. Laurin hengitys tiivistyi sen suudellessa mun kaulaa, huomasin että sekin kaipasi kosketusta.

“Ota se ulos”, pyysin käheästi, tukea penkin laidasta ottaen. Lauri teki työtä käskettyä ja avasi mun farkkujeni vetoketjun. Kova kalu pääsi vihdoin ponnahtamaan ulos vankilastaan ja se tuntui paremmalta kuin koskaan.
Lauri ujutti sormensa boksereitteni sisään ja hyväili mua hetken paljain käsin, kuin hiekkakakkuja muotoillen. Työnsin lanteitani sen kättä vasten, mun oli vaikea pitää yllä tasapainoani.
Toisen kätensä Lauri siirsi silittelemään mun leukaa ja poskiani. Avasin luomiani sen verran, että näin miten se katseli mua lempeästi hymyillen, mutta kiihko silmissään.
“Oot entistäkin söpömpi näin”, se sanoi hiljaa. En tajunnut miten se kykeni pysymään niin tyynenä samalla kun mä kiemurtelin ympäriinsä.
Poskiani sivelleet sormet sujahtivat suuhuni, kun avasin sen haukkoakseni henkeä. En voinut estää pyörittämästä kieltäni niitten välissä. Kuin mitkäkin kuolaimet.

Kun sormet olivat täysin märät, Lauri otti ne ulos suustani. Se asetti reppunsa penkille taakseni, ikään kuin tyynyksi, ja työnsi mut sitten hellästi selälleen. Se asettui päälleni nelinkontin ja riisui toisella kädellään housuni ja sen jälkeen oman valkoisen t-paitansa nopein elkein. Mä olin kyllä nähnyt sen kiinteän kropan lukuiset kerrat aiemminkin, mutten koskaan näin… vatsalihakset hiestä kiiltäen, posket punoittaen ja siniset silmät himokkaina mua tarkkaillen.
“Saanko mä tehdä tän, Eemil?” Lauri kysyi hiljaa.
“Tehdä minkä?” kysyin, vaikka oikeestaan jo tiesin mitä se aikoi.
Olisin halunnut ihailla näkyä pidempäänkin, mutten kyennyt pitämään silmiäni auki kun tunsin syljelläni liukastettujen sormien venyttävän takapuoltani. Kaluni sojotti paksuna kohti napaani, hieman karheat sormenpäät yrittivät ujuttautua sisälleni. Se tuntui uskomattoman kiihottavalta. Jo pelkkä venytys. Hitaasti yksi sormi upposi sisään ja pian sen perässä toinenkin. Lauri hieroi mua sisältäpäin, etsien herkkää kohtaa. Vaimeat märät äänet upposivat huohotuksen sekaan.
Kuulin vetoketjun avautuvat, ja silmiäni raottaessa näin Laurin suuren, kovan kyrvän paljastuvan housujen sisältä. Sillä oli isompi kuin mulla. Koska elämässä kaiken täytyi olla epäreilua. En kuitenkaan valittanut kateudesta vaan aivan jostain muusta, kun tuo suuri elin alkoi puskea vasten aukkoa, jota sormet olivat hetki sitten vielä valmistelleet.
Terskan pää tuntui aivan erilaiselta kuin muutama sormi… Lihakset pistivät hetken vastaan, mutta lopulta koko varsi pääsi hitaasti uppoamaan mun sisälle. Se tuntui niin täydeltä ja isolta, se hieroi jokaista mun kohtaa ja tuntui erityisen voimakkaasti yhdessä pisteessä. Lauri henkäisi syvään ja painoi poskensa mun rintaa vasten.
Me lojuttiin hetki päällekkäin, pieni vaatepino lattialla vieressämme. Ylös katsoessa näin seinällä hohtavan sanan “HOMO.” Tyrskähdin sille hiljaa. Tottahan se oli.

Lauri sai voimansa kerättyä, ja alkoi liikkua hitaasti. Puskea lantioitaan mua vasten. Terskan pää hieroi mun herkintä kohtaa, melkein jopa raapi, mutten välittänyt. Se sattui vähän, mut kipua tuskin huomasi nautinnon alta. Ehkä se johtui siitä, että se oli just Lauri. Eikä kukaan muu. Se oli joskus kusipää, mut tiesin että mä voisin luottaa siihen.

Mä huohotin ja ynähtelin ääneen, kiersin jalkani sen selän päälle. Tiesin, että jos pitäisin liikaa ääntä, kentällä pelaavat seiskat kuulisivat kaiken. Toisaalta ajatus kiinnijäämisestä tuntui kiihottavalta.
Suustani purkautui litania kirosanoja, kun en muuten osannut ilmaista oloani.
Kaluni painautui väliimme ja Laurin vatsalihakset hieroivat sitä samaan rytmikkääseen tahtiin lantion liikkeen kanssa. Se oli intiimiä, tunsin sen koko kehollani.
Me varmaan sulimme yhteen. Ainakin se tuntui siltä, kun hikinen pinta tarrautui kiinni toiseen ja kumpikin puristi tiukasti toisiaan. Kuulin hiljaista voihketta korvani viereltä ja liu’utin käteni silittelemään Laurin karheita, vaaleita pörröhiuksia. Lauri oli söpö myös, sanoi se mitä sanoi. Olin kai aina ajatellut niin.
Tunsin saavuttavani huippuni, ja selkäni kaareutui toisen painon alla. Päästin pitkän valittavan huokaisun, samalla kun kaluni suorastaan räjähti, levittäen spermani meidän väliin, josta se lähti yhä jatkuvan liikkeen tahdissa leviämään ympäriinsä. Mä tunsin sen vielä sykkivän puristuksissa vatsaani vasten.
Myös peräaukkoni supisteli voimakkasti, ja se näytti saavan Laurin hulluksi. Se lakkasi puskemasta, jäi vain paikalleen ja vääntelehti  mun päällä valittaen. Tunsin täyttyväni lämpimällä, paksulla nesteellä.

Lauri nousi hitaasti päältäni kiskoen varovasti itsensä ulos. Tunsin kuinka jotain lähti valumaan suolestani, mutten välittänyt. En kyennyt liikahtamaankaan, huohotin ja läähätin vaan. Kuin vanha koira kesähelteellä.

Tunsin kevyen suukon otsallani, sitten hellän halauksen. Huokaisin syvään ja hymyilin hieman.

“Tuli sotkua”, kuului pian. Avasin silmäni, ja näin Laurin tutkivan vatsaansa, joka tosiaan kiilteli hiestä ja spermasta.

“Pyyhi jonkun paitaan”, kommentoin laiskasti. Lauri nappasi jonkun epäonnisen naulakossa roikkuvan vaatekappaleen ja pyyhki sillä itsensä, ja sen jälkeen myös mut.
“Voiko tätä enää palauttaa”, se nauroi ja kiinnitti paidan silti takaisin naulaan. Mua nauratti myös vähän. Kaikki tuntui uskomattomalta, ihan kuin unelta. Olo oli niin rento ja hyvä, ja samalla niin epäuskoinen.
Pakotin itseni ylös ja katselin Lauria, joka (valitettavasti) kiskoi paitaansa takaisin ylleen.
“Homo, mitä kello on?” kysyin. Lauri pysähtyi kesken liikkeensä vilkaistakseen rannekkelloaan.
“Liikaa, homo. Myöhästyttiin tunnilta. Ihan kuin se ois joku yllätys.” Mä katselin sitä vielä hetken vino hymy huulillani. Vitun homo.
“Ei sillä että se ois suurikaan menetys.”

Sain kiskottua housut jalkaani, ja me lähdettiin yhdessä kävelemään kohti koulurakennusta. Seiskat kentältä olivat painuneet luokkiinsa. Mä otin kiinni Laurin kädestä, enkä välittänyt vaikka joku olisikin katsonut ikkunoista.

“Mitä sanotaan opettajalle?”
“Että tehtiin hiekkakakkuja kentän laidassa liian intensiivisesti, eikä huomattu ajankulua.”
“Mitä helvettiä.”
Me naurettiin yhdessä vielä rakennuksen sisälläkin. Mä tiesin etten koskaan tulisi löytämään ketään, jonka kanssa mun olis yhtä hyvä olla. Ja silti, mä jotenkin kykenin luottamaan siihen, ettei me koskaan oikeesti erottaisi.

6 kommenttia viestissä: “Hiekkakakkuja”

  1. Huoh says:

    Mites tämä jatkuu vai jatkuuko?

  2. Hiekkalinnaprinssi says:

    Aivan ihana! Kirjotathan jooko lisää?

  3. Q says:

    Hyvä tarina, tälle kauniille tarinalle soisi jatkoa.

  4. rigid says:

    Todella kaunis tarina.

  5. Madclown says:

    Kaunis tarina

  6. merkillistä says:

    Tää oli jostain syystä ihan hiton hyvä. Kiitos!

Kommentoi

top