search
top

Elämäni pienirintaiset naiset

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (35 votes, average: 2.14 out of 5)
Loading...

Tämä on oodi kaikille pienirintaisille naisille. Jokainen nainen on omanlaisensa katseenvangitsija, joista osa räiskyen alleviivaa olemassa oloansa ja osa pyrkii olemaan niin, ettei tulisi esille millään tavalla, mutta siitä huolimatta ovat kuin näyteikkunalla. Jokaisella on vaatteensa, mutta miten ne tuovat kehoa esille on toinen juttu – jotkut pyrkivät korostamaan joitakin vartalonsa piirteitä ja jotkut kiinnittämään huomionsa toisaalle, kun johonkin ei olla tyytyväisiä. Se on ollut varmasti joillekin kova kolaus, jos tissit eivät koskaan kasvaneetkaan. Katsoa saa muttei koskea, sanotaan, mutta voi olla, ettei se tunnu rinnattomasta mukavalta, kun katse jumiutuu toisen olemattomiin tisseihin. Emme todellakaan tarkoita sillä pahaa, vaan näky on niin kaunis.

Tarinani menee niin, että minua on aina kiehtonut naisessa aina pienuus ja mitat. Jo alaluokilla kiinnitin huomiota naapurin tytön kengännumeroon. Kun menin yläasteelle, aloin selata Anttilan kuvastojen alusvaatekuvia, jotka antoivat käsityksen itselleni siitä, mitä pidin kauniina naisvartalona. Siltä pohjalta aloin kirjoittaa tilastoja vihkoon, missä vierekkäin oli lueteltu arvioitavat kehonosat ja allekkain lähipiirin tytöt: nilkat, sääret, reidet, peppu, vyötärö, rinnat, käsivarret, kaulan seutu, kasvot ja hiukset. Sitten kohdat arvioitiin kouluarvosanoin ja sijoitukset vähän vaihtelivat päivän mukaan, kun aloin ymmärtää itseäni ja mistä tarkalleen pidin. Aina kun tein tilaston, hävitin paperin saatuani tietooni sen, että kuka on täydellisin. Silloin arvioin rinnat lähinnä kehittyneisyyden kriteerein, koska en tuntenut vielä omia makumieltymyksiäni, enkä erottanut nyansseja pienistä tisseistä. Fetisismi pieniin rintoihin syntyi vasta lukiossa, missä iässä tyttöjen rinnat olivat kasvaneet suurin piirtein aikuisen mittoihin. Omaksi yllätyksekseni aloin kiinnittää huomioni pieniin rintoihin tai johonkin poikkeuksellisen pieneen kehonosaan.

  1. Pienuuden vetovoimaa aloin kokea kuudennella luokalla, kun luokallani oli kaksoset, jotka olivat kaikkea muuta kuin identtiset. Toinen oli hoikka ja toinen pullukka. Pullukka oli kiva ja hoikempi hiljaisempi. Edellisillä luokilla en vielä tehnyt eroa tyttöjen välille, mutta murrosiän korvalla löysin aloin tunnistaa itsessäni sen, mikä veti puoleensa. Kuudennen luokan päätteeksi koulumme lähti pyöräretkelle ja meillä oli mahdollisuus uida. Itse en ole koskaan viihtynyt vedessä, saati kylmässä, mutta onnekseni pienempi sisaruksista meni järveen mustassa uima-asussaan. Hän oli saanut muotoja juuri oikeista paikoista, eli hänelle oli rinnat kasvaneet ja hänellä oli selkeä lantio. Rintojen kasvu pysähtyi nopeasti kuudennen luokan jälkeen ja hän pysyi samanlaisena koko yläasteen ajan.

 

  1. Yläasteelle meneminen oli iso muutos, koska ikäluokkani moninkertaistui, sillä koulussa oli oppilaita myös muista kaupunginosista. Reviirini laajeni koko kunnan alueelle ja muille yläasteille. Kauimmaisessa niistä koulua kävi kälyni pikkuveli. Hänen seurassaan uskalsin osallistua sen koulun diskoon. Molemmilla kerroilla diskoon osallistui siihenastisen elämäni kaunein tyttö. Ensimmäisellä kertaa kiinnitin huomiota hänen tanssiessaan ja toisella kertaa hän tuli jututtamaan meitä. Hän oli mykistävä mustassa topissaan, mustissa farkuissaan ja valkoisissa sukissaan. Hän oli vuotta vanhempi kuin minä eli noin viisitoistavuotias. Hän oli jo aika pitkälti kehittynyt sellaiseksi, että minkä kokoinen hänestä tulisi. Rinnat olivat A-kuppia, pituutta noin 165 senttiä ja painoa tuskin 50 kiloa. Vaikka näin hänet vain kaksi kertaa, en ole saanut näkyä vieläkään kitkettyä pois mielestäni.

 

  1. Koska olin nyt nähnyt sen, kuinka kaunis voikaan tyttö olla, niin sitten niitä alkoi tupsahdella. Kun olin juuri selviytynyt edellisestä, niin yhtäkkiä esiin marssi luokkatoverini kaveri, minua kaksi vuotta nuorempi. Ensimmäisen kerran näin hänet urheilukentällä luokkatoverini kanssa seuraamassa kisoja. En ollut koskaan nähnyt ketään niin kaunista. Hänellä oli musta toppi yllään, eikä hän vielä hoksannut pukeutua rintaliiveihin. Nännit olivat pystyssä ja rinnat olivat jo olemassa! Sormet syyhyten odotin hänen siirtymistä seitsemännelle luokalle, mutta pettymys oli valtava, koska hän ei tullutkaan samalle yläasteelle kuin minä. Koko yhdeksännen luokan syksyn vietimme aikaa tietyssä paikassa, niin kuin teinit tekivät, ja aloin nähdä häntä säännöllisemmin. Valitettavasti hän alkoi harjoitella seurustelua erään tomppelin kanssa, joten mielenkiintoni lopahti.

 

  1. Lukio toi tullessaan taas muutoksia. Jotkut menivät ammattikouluihin, mutta kuin lahjaksi sain tyttöjä naapurikunnasta, koska siellä ei ollut lukiota. Ihastuin yhteen, minkä lähelle yritin päästä vaikka väkisin. Keräännyimme iltaisin polttamaan tupakkia ja katsomaan televisiota hänen parhaalle ystävälleen. Ihastukseni oli normaalivartaloinen, ja hänen ystäväänsä en edes kunnolla noteerannut, sillä hänellä oli haasteita ihonsa kanssa ja muutenkin hän oli kovin tavallinen. Kun kerran olimme juhlimassa heillä, hän tuli saunasta pelkkä pyyhe päällä. Silloin huomasin hänen siron rakenteensa ja pienet rintansa. Yhtäkkiä aloin katsoa häntä seksuaalisesti haluttavana. Silloin tajusin, että pidän pienirintaisista. Siihen asti kaikkien rinnat olivat vielä olleet kasvuvaiheessa, mutta hän oli valmis tuollaisena, A-kuppisena.

 

  1. Lukiossa osallistuin kurssille, joka tähtäsi projektityöhön lukuvuoden lopulla. Kurssilla oli paljon silmänruokaa! Pahin murrosikä alkoi olla takana, joten tytöt alkoivat olla vakaampia. Kun työskentely alkoi hakeutua uomiinsa, niin katseeni osui mantelisilmiin ja tulkitsin intensiivisen katseen flirttailuksi. Tyttö pukeutui säädyllisiin vaatteisiin, mutta tekemisen lomassa hahmotin, että hänellä oli hoikka vartalo ja pienet rinnat. Hän on todellinen ensirakkauteni, sillä nyt kaikki oli kohdillaan – luonne, osaaminen, silmä ja kroppa. Valitettavasti hän antoi pakit ja pettymys oli valtava, joten linnoittauduin kotiini. Myöhemmin törmäsin häneen toisessa kaupungissa, minne hän oli muuttanut opiskeluidensa jälkeen. Hän oli alkanut harrastaa tanssia ja entisestään kiinteytynyt, ja kantoi itseään vieläkin paremmin. Ikä ei ollut tehnyt tepposia, päinvastoin. Hän oli noin 168 cm pitkä ja painoa maksimissaan 53 kiloa. Rinnat olivat pientä B-kuppia. Paljon myöhemmin tapasin hänet työmatkallani, kun hän itse ehdotti tapaamista. Lasten saamisen ja eron jälkeen hän oli huomattavasti itseään nuoremman oloinen, vaikka hän oli yli 40-vuotias. Edelleen hoikka tanssija, jossa oli kaikki kauniit ominaisuudet kohdillaan.

 

  1. Isoveljeni kihlattu oli useita vuosia minua vanhempi ja alussa en edes pitänyt häntä seksuaalisena olentona. Ala-asteeni lopulla hän oli kuin äiti II, koska äitini ja kälyni puhuivat emäntien asioista, mikä entisestään teki kälystäni etäisemmän. Mutta maailma ei ole niin yksioikoinen kuitenkaan! Noin 12-vuotiaana astelin veljeni huoneeseen. Veljelläni on käsi tyttöystävänsä housuissa ja saatoin vain arvata mitä he tekivät, vaikka en tiennyt tarkkaan miten housuissa pitäisi tapahtua. Siitä tuli ristiriitainen olo, että äitini lemmikki olikin veljeni kanssa aivan erilainen. Muutamaa vuotta myöhemmin kälylläni oli hihaton paita päällä nojatuolissa istuessaan, jolloin veljeni heilutti hänen kättään sohvalta käsin ja pyysi toista veljeäni katsomaan näkymää. Valitettavasti en ollut sillä puolella. Tajusin, että hän ei käyttänyt rintaliivejä ja tissi näkyi. Yleisestikin hän jätti usein kahdenkymmenen jälkeen rintaliivinsä laittamatta. En kuitenkaan vielä silloin tajunnut, että kuinka pienet rinnat hänellä oli. Myöhemmin olimme kälyni ja kaverini menossa festivaaleille. Teimme lähtöä ja hän kallistui ottamaan jotakin lattialta ja hän oli jälleen ilman rintaliivejä. Näin A-kupin rinnan ja pienen nännin, ja vasta silloin minulle valkeni kuinka pienet rinnat hänelle oli suotu. Hän oli alapäästänsä reilu mutta rinnat olivat edelleen pienet teinitissit. Maailma on yllätyksiä täynnä!

 

  1. Eräs kaverini alkoi seurustella kaunispiirteisen ja pieniluisen tytön kanssa 18 vuoden korvilla. Olin kateellinen, koska itseäni ei ollut vielä onnistanut. Tämä tyttö oli pienestä varrestaan huolimatta yllättävän isorintainen. Kerran ravintolassa kaverini seksuaalisesti pitelemättömänä nosti hänen paitansa korviin hetkeksi ja sieltä paljastuivat paljaat, täydellisen kiinteät, arviolta C-kupin rinnat. Aloin viihtyä myös edellä mainituista syystä kaverini kämpällä. Olin noteerannut, että tällä tytöllä oli mukiin menevä kaveri. Kerran ajauduimme yhteen hänen kanssaan ja hieman koskettelimme toisiamme sallituista paikoista. Olin yhtä ujo kuin hänkin, joten emme päässeet pidemmälle. Olin noteerannut jo aikaisemmin hänen pienet rintansa, mutta nyt huomasin niiden olevan maksimissaan A-kuppia. Pidän kapeista nilkoista ja pohkeista, mutta hänen alapäänsä oli eriparia yläpään kanssa. Näin se on pienestä kiinni, että kenestä kiinnostuu ja kenestä ei.

 

  1. Lukion jälkeen tein tuurauksia sosiaalitoimessa, jolloin sairastapauksien tai lomien takia minua siirrettiin kohteesta toiseen. Sillä kertaa olin sijaistamassa pienessä yksikössä. Siellä tapahtui yksi siihenastisen elämäni kiihottavimmista näyistä. Noin kolmivitonen työntekijä oli pitkä ja hoikka, ja täysin lauta. Kuppikoko oli varmasti AAA. Hänellä ei ollut rintaliivejä ja rintojen paikalla oli pelkät nännit. Muuten hänellä oli naismaiset muodot. En tiennyt hänen nimeään enkä ollut häntä nähnyt koskaan aikaisemmin, mutta hänen rintansa olivat pienimmät mitä olen koskaan nähnyt.

 

  1. Olin alkanut seurustella ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin kiinnittänyt huomiota erääseen tyttöystäväni lähistöllä asuvaan kaunokaiseen. Kerran menimme jonkin porukan kanssa ravintolaillan jatkoille jonkun kämpille, mihin myös kyseinen tyttö osallistui. Hän oli ujo ja minä olin ujo. Hänellä ei ehkä ollut poikakaveria tuolloin, ainakaan mukanaan, mutta minulla oli, muttei mukana. Kun hän käveli ohitseni, niin tämä pitkänpuoleinen, hoikka ja pienirintainen tyttö hieman horjahti kohdallani kävellessään ohitseni. Se sai minut huokaisemaan ”olisipa hän minun”. Kaikki tietävät sen olon, kun tekisi mieli halata ja ottaa tyttö syleilyyn, mutta kun on vain liian ujo tehdäkseen mitään aloitetta. Hän oli silloin ehkä 19-vuotias ja arviolta 170-senttinen ja 52 kiloinen A-kupin unelma.

 

  1. Seuraava tapaus oli kavereitteni kiertopalkinto. Hän oli puoleensavetävä, mutta bimbo. Kerran hän oli pukeutunut yläosastaan vain hihattomaan salipaitaan, jossa kainalohalkio ylsi vyötärölinjaan saakka. Pienen rinnan kylki oli paljaana, mutta nänniä ei näkynyt. Se oli niin lähellä mutta niin kaukana. Vuotta myöhemmin hän sitten oli samoissa juhannusbileissä. Hän ja kaverini olivat tulossa saunasta, minne minä olin menossa sen hetkisen tyttöystäväni kanssa. Kaverillani oli stondis päällä ja tyttö alasti. Nyt näin hänet alasti ja viimein hänen A-kupin rintansa. Hän oli luonnostaan timmi kokonaisuus, vaikka hän ei ollut kuntoilevaa tyyppiä – hänellä oli geenit! Mutta samalla helppo, sillä kerran kuppia ottaessamme otin hänet syleilyyn ja pyysin saada suudella häntä. Hän oli heti messissä ja suutelimme märästi, vaikka hän seurusteli silloin. Hän piti miehen kosketuksesta.

 

  1. Vastaava tapaus oli toinen kiertopalkinto, joka seurusteli tuttuni kanssa. Olimme tyttöystäväni kanssa festivaalilla. Lähdimme kävelemään leirintäalueelta kohti kauppaa. Yhtäkkiä tyttö otti rintaliivinsä pois isoilla hiha-aukoilla varustellun paidan alta, koska hippijuttu oli in. Näkymä kainaloaukosta ei ulottunut nänniin asti, mutta rinnan profiili ja nännin hahmo olivat täydellisiä, reilu A-kuppi. Sanoin tyttöystävälleni ja tälle tytölle hieman ironisesti, että ”kauhean näköistä”. Tyttöystäväni kysyi, miten niin? Hänellä itsellään oli paljon kontrolloimattomammat rinnat ja hän ei pystynyt kulkemaan ilman rintaliivejä kuin ani harvojen vaatteiden kanssa. Näky puri tyttöystävääni eroottisesti ja hän toteutti samalla itseään toisen tytön mahdollisuuksien kautta ja piti sitä kauniina. Niin minäkin pidin.

 

  1. Eräs kaverini oli kaunis poika ja hänen oli helppo saada miltei kenet vain. Hän iski lukioaikana silmänsä erääseen tyttöön, joka oli häntä neljä vuotta nuorempi. Tyttö oli kunnostautunut bändärinä jo yläkouluikäisenä. Hän oli kaunis ja teki satunnaisesti mallin töitä. Bändäri ja malli, siis aika bimbot lähtökohdat elämään. Usein vain katsoin hänen kauneuttaan. Samalla tajusin, että mallit ovat kapeita ja pieniä, mutta pitkiä. Hänenkin kanssaan minulla oli herkkä hetki, leikkimielistä painin tapaista. Samalla tajusin, että vaikka olisi malli tai mitä, niin ihminen kaipaa kosketusta. Halailu jäi mieleeni, joten seuraavan päivän junamatkalla puolen Suomen halki housuissani teki ahdasta. No voit kuvitella 16-vuotiaan mallin vartalon koskettelua, että kuinka pieni ohut ylävartalo voikaan naisella olla.

 

  1. Tähän loppui lapsuuteni. Kahdenkymmenen ikävuoden korvilla oli pakko alkaa tehdä päätöksiä, mitä tehdä isona. Pohjakoulutukset ja palvelukset oli suoritettu, ja työntekoakin kokeiltu, mutta ala ei ollut tiedossa. Päätin sitten tehdä harrastuksestani ammatin ja hakeutua avoimen koulutuksen piiriin, koska itseoppineena matkani jäisi lyhyeksi kuin kanan lento. Ei muuta kuin opin tielle eli takaisin lähtöruutuun. Mielenkiinnolla odotin, että minkälaista oppilasainesta ja silmänruokaa sieltä löytyisi. Yllätyksekseni silmänruoka oli opettaja, muutaman vuoden itseäni vanhempi nainen. En ollut koskaan kuullutkaan hänestä ja hän oli kuulemma uskovaisesta perheestä. Ei ollut siis ihme ettemme olleet tavanneet. Nopeasti kävi ilmi, että hän tykkäsi pojista ja suosi meitä. Hän oli varauksellinen luultavasti johtuen kotikasvatuksestaan, mutta kuitenkin flirtti. Kissa sisällä pyrki esille meidän kurssin vanhimpien poikien kanssa. Hänen opettamansa aineet olivat puisimpia, mutta sai jollakin tavalla asian tuntumaan mielenkiintoiselta. Tunneista tuli ilo. Hän pukeutui konservatiivisesti, ja ikinä en oikein päässyt käsitykseen hänen vartalonsa yksityiskohdista. Mutta kovin suurta sieltä ei löytynyt. Aina hetkittäin opetuksen lomassa hänen kierrellessään työpöytiemme ääressä hän joutui koukistumaan eteenpäin, mutta maksimissaan näin hieman hänen rintojen väliä, mitä ei juurikaan ollut. Tajusin, että rinnat olivat ehkä A-kuppia. Mielenkiintoni häneen lisääntyi huomattavasti. Oliko hän myös epävarma vartalostaan? Hän tainnut tietääkään, että se teki hänestä kiehtovan.

 

  1. Kun olin astunut opintielle raikulipoikavuosien jälkeen, kaveripiirini vaihtui, kun oli pakko ottaa kiinni muita horisontissa siintävän ammatin ehdoilla. Samoista asioista kiinnostunut kaverini oli löytänyt tyttöystävän kotini läheltä, mihin hän oli muuttanut hiljan. Kerran olin menossa kotiin, kun nuoripari oli pihalla kuhertelemassa. Tyttö oli pukeutunut mustaan hihattomaan toppiin ja kuinka hän olikaan hyvin siro ja pieniraaminen. Ja rinnat olivat hyvin pienet. Hän oli kuitenkin noin 170 cm, mutta painoa oli silloin myöhäisessä teini-iässä juuri 50 kilon yli. Aloimme tutustua paremmin ja viettää aikaa yhdessä. Lopulta näin hänet alasti kaverisaunassa. Rinnat olivat todellakin pienet, ehkä vähän muodottomat. Se kiihotti, koska rintoja oli niin paljon erilaisia ja kaikissa niissä on oma juttunsa. Joskus alennusmyynneissä hän sovitti paitaa, missä jäi löysää rintojen kohdalle. Paita oli leikattu sillä tavalla, että rintojen kohdalla oli varattu tila tisseille. Siitä hän sanoi, että ”muuten täydellinen, jos olisi tissit”. Se oli eroottista, koska paita oli tyhjä siitä kohtaa, missä pitäisi olla jotakin. Samalla ymmärsin sen, että joitakin tyttöjä harmitti se, että kaikki vaatteet eivät istu päälle, kun ei ole niitä rintoja!

 

  1. Kun ammattitaitoni oli karttumaan päin, minua alettiin kysellä projekteihin naapurikaupunkiin. Olin avustajana hankkimassa kokemusta ja niin oli myös eräs tyttö, joka oli silloin 17-vuotias, viitisen vuotta minua nuorempi. Tapahtui vain niin, että hän katseli minua ja minä häntä. Kun projekti oli valmiina, niin karonkassa hän alkoi kosketella reittäni pöydän alta. Vähitellen se eteni suuteluksi. Hän joutui pukeutumaan työssään valkoiseen paitapuseroon, missä rintataskut tekivät rintojen määrittelyn vaikeaksi. Mutta nyt bileissä oli vain vaatimaton T-paita päällä. Ihan mielenkiinnosta kokeilin selästä, onko hänellä rintaliivejä päällä. Ei ollut, vaan tunsin selkärangan ja lapaluut moitteettomasti. Minulla alkoi seistä välittömästi. Laitoin tyttöystäväni kanssa poikki ja aloimme lähentyä tytön kanssa ja soitimme maratonpuheluita, jolloin hän riisuutui puhelun aikana alasti. Lopulta aloimme seurustella ja myös nukkua yhdessä, sillä hän oli muuttanut opiskelemaan yksin toiselle paikkakunnalle. Kerran hieroin häntä selän puolelta seisaaltani, kun T-paidan kaula-aukosta avautui näkymä hänen rintoihinsa. Hänellä ei ollut rintaliivejä ja tissit olivat todella pienet, AA-kuppia. Vasen rinta oli vain kohollaan oleva vaahtokarkkinänni, mutta oikeassa oli myös hieman kudosta. Hän antoi minun harrastaa sormiseksiä ja hän otti minulta suihin, mutta hän ei halunnut menettää neitsyyttään minulle. Hän ei koskaan suostunut näyttämään rintojaan minulle. Hänellä oli luultavasti kova fobia, sillä hän ei ikinä myöskään antanut minun koskettaa rintojaan – kaikkialta muualta kyllä – muttei sieltä, mistä olisin halunnut. Vartalo oli nuori, jäntevä ja kiinteä, voitte vain arvailla siinä iässä hoikan tytön olemusta. Pituutta oli 169 cm ja painoa siinä 53 kiloa.

 

  1. Kotikadun toisessa päässä asusti minua pari vuotta nuorempi tyttö, josta en tiennyt mitään. Tämän tästä sieltä pyöräili kolme tyttöä yhdessä, joista pienimpään kiinnitin huomiota, koska hän ei asunut lähistöllä. Olin lukion toisella, kun ensimmäistä kertaa noteerasin hänet, mutta he kaikki kävivät jotakin muuta koulua. Ei mennyt kovin kauaa, kun kyseinen tyttö alkoi seurustella erään tutun kanssa. Vähitellen aloimme tutustua toisiimme, mutta hän oli vielä kovin ujo ja omistautunut poikaystävälleen. Hän oli 158 cm pitkä ja tietysti pienirintainen. He muuttivat sitten yhdessä pois kotipaikkakunnaltani, mutta kaverini kanssa pidettiin yhteyttä säännöllisesti, koska tähtäsimme samalle ajalle. Eräiden juhlien jälkeen olin yösijaa vailla ja pääsin yöksi heille. Molemmat lähtivät aamulla velvollisuuksiensa pariin, joten pääsin hieman tutkimaan tytön alusvaatteita. Rintsikat olivat kokoa 70A. Olo tuntui kovin rikolliselta, mutta minkäs uteliaisuudelleen voi! Toisella kertaa sitten tanssimme hitaita kotipaikkakunnallani ja päätin nostaa hänet ilmaan tempon muuttuessa nopeammaksi. Sain hänet tuosta vain nostettua suorille käsille ja kysyin hänen painoaan: 43 kiloa ja minulla alkoi seistä välittömästi. Hän oli niin pieni! Vähitellen ystävyys alkoi hiipua, kun kuviomme olivat erilaiset ja asuimme eri paikkakunnilla. Monen mutkan jälkeen tutustuimme uudelleen toisiimme, ystävystyimme ja ihastuimme. Saimme lopulta järjestettyä tapaamisen. Juttelimme sängyssä makoilleen ja päätin laittaa käteni hänen rinnan päälle. Se ei tuntunut juuri miltään, koska rinta oli niin pieni, mutta se juuri teki asiasta niin kiihottavan – ”tuolla pitäisi olla jotakin, mutta se ei tunnu kuin vähän kämmenenpohjassa”. Ja se vähän oli lähinnä rintaliiviä. Hän oli tullut äidiksi ja rinnat olivat imetysajan jälkeen taas sen A-kuppia. Hän otti eron, jonka jälkeen näin hänet seuraavan kerran. Ruokahalu ei ollut parhaimmillaan, sillä hän painoi ehkä taas sen 43 kiloa. Tällöin näin hänet menevän uimaan alasti. Hän oli niin timmi ja tyttömäinen, vaikka ikää oli jo yli 40. Kehuin hänen ulkonäköään, että kuinka laihana hän on aivan superkaunis, vaikka ero ei varmasti ollut kiva. Hän ei ollut selvästi kuullut kehuja pitkään aikaan, joten hän alkoi testata itseään minun parhaakseni. Hän postitti radalle lähdön ohessa minulle spontaanisti myös tissikuvan. Rinta oli imetyksen jälkeen se sama A-kuppi täydellisessä ryhdissä pienen nännin kera.

 

  1. Olin nähnyt yhtä kaunista tyttöä aikaisemmin pyöräillessäni ja kuntosalilla. Hänessä oli tyyliä. Lankalauantaina päädyimme kuuntelemaan samaa bändiä ja sama tapahtui uudelleen kevään lopulla. Sillä kertaa ajauduimme samaan kyytiin ”vahingossa”. Autossa kysyin, että ”saisinko suudella sinua”, ja hetken päästä sain suudella, ja pitkään. Hän suuteli hyvin, muttei muistanut humalatilansa takia siitä mitään jälkeenpäin. Pala palalta aloimme viihtyä toistemme seurassa – meillä synkkasi ja teimme kaikkea pöljää yhdessä. Aloimme lopulta seurustella. Olin yrittänyt hahmotella hänen rintojaan, mutta niin salilla, vapaa-aikana kuin työssään hän pukeutui löysiin paitoihin. Vasta juhannussaunassa huomasin, että kuinka pienet ne olivatkaan! Vyötärö oli kapea ja lantio riittävä. Hänen pituutensa oli 169 cm ja paino aluksi 60 kg, mistä hän pudotti 5 kg pois. Saunan jälkeen harrastimme ensimmäistä kertaa seksiä heti kaksi kertaa putkeen. Hänelle oli ihana antaa suuseksiä, koska häpyhuulet olivat turpeat ja hän kostui kohtalokkaasti, ja kuinka hyvin sitten upposinkaan häneen. Hän sanoi ensimmäisellä kertaa, että ”pikkaisen kuule tuntuu hyvältä”. Hänen kanssaan oli ihana harrastaa seksiä, koska vartalo oli täysin minun makuuni ja minulla seisoi aina tanassa. Saatoimme tehdä sitä kuusi kertaa yössä. Kerran olin uimassa ja hän askelsi nakuna laiturille, ja kuinka hyvältä voikaan näyttää pienten rintojen tärähtely askeltaessa. Yllättäen hän alkoi haluta eroon minusta. Siitä oli erittäin vaikea päästä yli, koska hän oli täydellinen.

 

  1. Oli aika jättää nuoruuden kuviot taakse ja muuttaa kauas pois. Lähdin täydentämään osaamistani sisäoppilaitokseen vähän yli kaksikymppisenä. Isossa opistossa on se hyvä puoli, että koulutuslinjoja on useita ja ikähaarukka on valtava. Tässä opistossa oli kymppiluokkalinja, jolla aloitteli opintojaan itseäni kuusi vuotta nuorempi tyttö. Aloimme viihtyä yhdessä ja ihastuimme molemmin puolin. Hän oli vaalea, pitkä, ainakin 175 cm ja laiha. Hänen pitkät säärensä olivat hoikimmat mitä koskaan olin nähnyt, vaikka harrasti palloilulajia. Rinnat olivat arvatenkin muuhun kehoon sopien tosi pienet. Jonkun verran hengailimme yhdessä, mutta kunnollista kontaktia en häneen saanut. Hänhän oli vasta juuri astunut lapsuudesta nuoruuteen, ja itse olin jo äijä. Olisi kiva nähdä millainen hänestä tuli aikuisena.

 

  1. Opistossa oli naisia moneen lähtöön. Seuraava tapaus vaikutti tavoittamattomalta, koska hän seurusteli puolijulkkiksen kanssa. Mutta yllättäen ravintolaillan humussa löysimme toisemme. Tosin hän oli löytänyt minua ennen jo ensimmäisen ja minun jälkeen heti kolmannen. Näin ollen hänellä oli haku päällä tai sitten se oli osa viehätysvoimatestiä. Ravintolaillan jälkeen menimme kämpilleni. Hän antoi riisua ylävartalonsa paljaaksi ja yllätyksekseni rinnat olivat pienet suhteutettuna hänen muuhun vartaloonsa. Olin kyllä noteerannut, että rinnat eivät olleet isot, mutta riisuttuna todellisuus paljastui. Rintojen ryhti ei ollut tyttömäinen pysty eikä riippuva, mutta ne vain katosivat johonkin makuuasennossa. Olin käytännössä pari tuntia nänni suussani. Hän kynsi selästäni voimakkaasti suudellessamme ja antoi minun ”tökkiä” hänen pikkareitaan, mutta vierailulle en päässyt.

 

  1. Muutto pääkaupunkiin oli edessä. Kiinnitin huomioni tyttöystäväni opiskelutoveriin, joka oli todella tyylikäs paketti. Joskus kävin heidän koulullaan ja tämä tyttö oli pukeutunut ammatissa yleisesti käytettävään vaatetukseen, missä katseeni hakeutui vaaleaan yläosaan. Rintojen kohdalla oli vain pienet kohoumat. Aloin nähdä häntä myös vapaa-ajalla ja en meinannut saada katsettani irti hänestä. Tyttöystäväni kertoi hänelle, että hän välillä mukiloi minua heiluttamalla rintojaan kasvojani vasten ja suositteli sitä myös hänelle. Tähän tyttö sanoi, että ”minulla on niin pienet tissit, etteivät ne heilu tai roiku yhtään”. Voi sitä kiihotuksen määrää, mitä tuollainen sanominen aiheutti.

 

  1. Olin jo päässyt pätkätöihin, mutta kun aloin saada luottamusta osakseni, niin töiden säännöllisyys parani. Pääsin työryhmään mukaan, jossa olin ainoa mies. Kiersimme ympäri Suomea ja työrupeamat kestivät välillä pitkäänkin. Yksi heistä oli opiskellut samassa opistossa. Opistovuosiin liittyy mahtava juttu, kun hän sanoi, että hänen rintansa olivat niin pienet, että hän alkoi käyttää rintaliivejä vasta kyseisessä oppilaitoksessa tultuaan raskaaksi. Koska taustamme oli samankaltainen, välimme alkoivat vähitellen lähentyä, mutta ihmisinä olimme kovin erilaisia. Mutta meidän välillämme oli seksuaalinen lataus. Kaukana työmatkalla hän halusi tuolla hotellihuoneeseeni ja nukkua kanssani. Laskin käteni hänen rinnan päälle ja kysyin että onko se OK? Se oli OK, mutta kosketus tuntui taas hieman omituiselta, koska kädessä ei oikeastaan tuntunut mitään, koska rinta oli niin pieni. Toisella työmatkalla saunoimme yhdessä ja lasten imettämisen jälkeen rinnat olivat tyhjät pienet pussit. Tavallaan sellaiset, jota kukaan ei halua itselleen, mutta minua ne kiihottivat tavattomasti. Myöhemmin kävi vielä sillä tavalla, että töiden jälkeen yövyimme toisella paikkakunnalla. Hän halusi nukkua vieressäni ja otin häneltä rintaliivit pois, ja hän ei tehnyt asiaa vaikeaksi. Hyväilin rintoja ja suutelin niitä, pyörittelin pitkiä nännejä sormen päissä, ja venyttelin pusseja loputtomiin. Oli myös lähellä, ettei penikseni meinannut luiskahtaa hänen sisäänsä. Hän kertoi, että rinnat ovat vain lasten imettämiseen liittyvät elimet, eivätkä ne ole hänelle eroottiset. Olen toista mieltä, hän nautti paljon koskettelustani ja huomiostani, mitä annoin hänen rinnoilleen. Hän oli aina pitänyt omaa rintavarustustaan epäeroottisena – aluksi olemattomat ja sitten tyhjät, mutta itse pidin hänen rintojaan äärimmäisen seksikkäänä. Hänellä oli täydellinen ylävartalo ja ryhti, lihaksikkaat käsivarret ja maailman kaunein rintojen ja kaulan välinen osa sekä ihanasti määrittyvät solisluut.
  2. Samassa tiimissä olin myös toinen puoleensavetävä tyyppi, joka oli kuin malli, yli 175 cm ja hoikka. Koska hän oli mallin mitoissa ja enkelinkasvoinen, en edes kiinnittänyt huomiota hänen vartalonsa yksityiskohtiin. Mallityyppisen uljas olemus vei huomioni. Myöhemmin noteerasin hänet eri tavalla, kun hän alkoi käyttää työssään yläosastaan kireitä vaatteita, jotka toivat hänen pienet rintansa esille. Niinhän malleillakin on, mutta ihan lähietäisyydeltä kun sen noteeraa, niin poven pienuus yllättää, koska ne ovat mallityyppisillä niin korkealla ja napakat. Kerran työkeikalla hän alkoi edessäni kaivaa lattialla olevasta kassista jotakin, niin näin, että hänellä oli aivan liian isot topatut rintaliivit, sillä kuppi jätti koko rinnan näkyviin. Nänni oli pieni ja vaalea, ja rinta A-kuppia. Aloin hieman harrastaa flirttiä hänen kanssaan hienovaraisesti. Sitten kerran sain houkuteltua hänen saunaan kanssani, mutta varoitin häntä, että minulla saattaisi alkaa seistä hänen kanssaan. Rinnat olivat pienet ketunnenät ja nännit eivät juurikaan erottuneet muusta rinnasta. Koska nyt hänen ei tarvinnut enää ujostella minua, niin hän saattoi vaihtaa työasun edessäni ja näyttää tissinsä minulle milloin vain. Hän rohkaistui olemaan myös ilman rintaliivejä, ja voitte arvata, että kuinka hyvältä näyttää pieni ketunnenärinta piirtämässä hahmoaan paidan lävitse.

 

  1. Lopulta sain sen verran vakituisen työn, että pystyin vähentämään työmatkailua. Työnkuvaan kuului uusien alalle pyrkivien konsultointia. Koska harrastuksestani oli tullut ammatti, alussa en edes ajatellut työn mahdollisesti mukanaan tuomaa silmänruokaa. Pari vuotta työssä oltuani olin noteerannut yhden tulokaan, sillä hän istui täydellisesti makumieltymyksiini. Hän oli kymmenisen vuotta minua nuorempi, mikä oli iso harppaus huomata pitäväni itseäni nuorempia ihmisiä naisina enkä rääpäleinä. Lopullinen niitti oli se, kun hän käveli Marimekon punaisessa pallopadassaan ohitseni. Kuinka pieni sivuprofiili hänellä olikaan! Hän oli kuitenkin jo 25-vuotias, mutta vartaloltaan kuin varhaisteini. Aloin vahingossa viihtyä sellaisissa toiminnoissa, joihin hän osallistui, ja mentorointini kelpasi hänelle hyvin. Kerran näin hänet kävelevän allapäin kaupungilla. Tekstiviestit olivat uusia ja viestitin hänelle ”mikä hätänä?” Hän oli ilahtunut yhteydenotostani ja siitä se sitten alkoi, että aloimme pitää yhteyttä ja rakastuin vähitellen korviani myöten. Hän kuitenkin joutui muuttamaan ulkomaille, mutta ulkomailta palattuaan yhteys välillemme syntyi uudelleen. Olen nähnyt hänet vain kaksi kertaa sen jälkeen, ja ensimmäinen oli tyrmäävä: elettiin loppukesää ja hän ilmestyi työpaikalleni. Hän oli pukeutunut kesämekkoon, mistä hänen hoikat säärensä näkyivät ja uppouduin hänen silmiinsä välittömästi. Muistin heti, että miksi menetin sydämeni häneen. Joissakin ihmisissä on se kaikki.

 

  1. Kokoaikaisen työn takia jouduin palaamaan koulunpenkille, sillä vielä tarvittiin yksi todistus. Onneksi menin, nimittäin samalla vuosikurssilla oli upeita naisia, kymmenen vuotta minua nuorempia. Erään kanssa kävimme tismalleen samat kurssit ja onnekseni hän oli luokan pienirintaisin ja kasvoiltaan todella kaunis. Hänen vartalonsa oli vähän epätasapainossa – peppu hieman leveä ja jalat lyhyenpuoleiset, mutta ylävartalo ja etenkin selkä pitkä ja yläkropassa kaikki pientä. Hän oli arviolta 166 cm ja painoa noin 50 kiloa, rinnat pientä A-kuppia ja vyötärö 60 cm. Vuosien päästä tavattiin ja halattiin, niin täytyy todeta, että hän oli pienin halattava ylävartalostaan siihen mennessä. Hän oli vain noin 20 cm paksu ja käteni menivät hänestä ympäri kuin vahingossa. Se viestittää rintojen pienuudesta.

 

  1. On hienoa nähdä seuraavan sukupolven kasvavan. Sukupolveni jälkikasvu oli nuorena aikuisena juuri syntynyttä ja nopeasti sukulaisten ja joidenkin ystävien lapset olivat jo kouluiässä. Teini-iän korvalla nuoren naisen piirteet alkavat voittaa tyttömäisen rimpulan hahmon. Silloin myös alkaa odottaa, että minkälainen lapsesta tulee isona. Sisareni kummitytön kasvua oli kiva seurata, sillä hänellä oli sellainen olemus, että hänestä saattaisi tulla kaunis. Hän kävi meillä usein yökylässä olleessaan 12–15-vuotias, kun hänen äitinsä ei halunnut jättää häntä yksin yöksi kotiin. Tytöllä oli ollut vaikeaa isähahmojen kanssa, joten hän alkoi hakea vakautta minusta, sillä olin turvallinen. Sehän sopi minulle, sillä mikä voisikaan olla mukavampaa, kuin säännöllisesti seurata tytön muuttumista naiseksi. Hän tavoitti nopeasti nykyiseen noin 170 sentin pituuteensa nopeasti. Noin 14-vuotiaana huomasin, että hänen lantionsa leveneminen loppui ja samalla rintojen kasvu. Hän ei ollut sinut rintojensa kanssa, koska hän nukkui rintaliivit päällä. Hän pukeutui pitkiin neuleisiin, jotta peppukin pysyisi piilossa. Luulen, että häntä ärsytti naismaiset piirteensä ja olisi halunnut olla poika. Täysi-ikäisyyden korvalla hän alkoi sitten nukkua ilman rintsikoita ja saattoi olla koko päivän pukeutumatta rintaliiveihin. Voi sitä eroottista latausta mitä siitä saa, kun 17-vuotias pienirintainen ja terävänänninen tyttö pukeutuu pelkkään paitaan. Kerran kysyin, että saanko hyväillä hänen rintaansa paidan päältä. Hän kieltäytyi, mutta myöskään siitä ei tullut välillemme hankausta – vaihtoi hieman paikkaansa ja oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän alkoi olla sinut itsensä kanssa. Vasta miltei kolmikymppisenä hän alkoi seurustella ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen hän on pukeutunut rohkeammin. Edelleen kolmikymppisenä hänen olemuksensa on kuin teinillä, peppu edelleen pieni ja rinnat A-kuppikokoa. Hän on myös laihduttanut ja painaa nipin napin yli 50 kiloa. Hänen ihossakaan ei näy mitään ikääntymisen merkkejä. Hän on äärimmäisen haluttava.

 

  1. Kanssani samalla paikkakunnalla oli kasvanut tyttö, joka kuulemma on aina tehnyt samoja hommia kuin minä. Hän oli vakaumuksellinen uskovainen, joten tiemme eivät voineetkaan kohdata, koska kuviomme olivat niin erilaiset. Opiskeluaikana tällöin törmäsin häneen ravintolassa, ja olin yllättynyt tästä tarkoituksella sivuun jäävästä ihmisestä, että kuinka hyvännäköinen hän olikaan laittautuneena. Meni vuosia, kun hän yllättäen tuli mentoroitavakseni. Hän oli alkanut pukeutua vaatteisiin, jotka korostivat vartalon parhaita puolia. Huomasin, että hänen vartalonsa on täydellinen: hoikka, pieniluinen, hyväpeppuinen ja pienirintainen. Arvioisin, että hän oli 166 cm ja painoa 48 kiloa. Joskus sanoinkin hänelle vapaalla, että ”olet todella kaunis”. Siitä rohkaistuneena siitä hän kommentoi sosiaalisessa mediassa aihetta, jossa piti kehua itseään, että ”hän on tyytyväinen kaikkeen vartalossaan”. Sanoin myöhemmin hänelle, että niin minäkin olisin. Hän tosin sanoi heti perään, että työssään hän välillä tarvitsisi enemmän massaa, jottei tarvitsisi aina käyttää niin paljoa lihasvoimaa vaan kehon painoa. Tuollaiset sanomiset saavat minut kiihottumaan äärimmilleen.

 

  1. Yksissä ylioppilasjuhlissa katseeni kiinnittyi noin 18-vuotiaaseen tyttöön. Hänen kasvonsa olivat yhdet kauneimmista mitä olin nähnyt ja silmät olivat poikkeuksellisen ruskeat suhteessa hiusten väriin. Kaikeksi yllätyksekseni tämä tyttö aloitti harjoittelijana heti seuraavana syksynä, mutta vasta parin vuoden päästä aloimme tehdä yhteistyötä. Eräänä teemapäivänä oli värinä musta, jolloin hän pukeutui mustaan hihattomaan toppiin. Hän on pitkä, ainakin 175 senttiä, erityisen pitkäjalkainen ja pieni yläosa. Painoa hänellä on ehkä 58 kiloa. Rinnat olivat miltei olemattomat, mutta ne sopivat hänen kehoonsa sopuisasti. Kun hän oli noin kolmikymppinen, pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä hänen ammattitaitoaan ja työpanostaan, mutta katseeni kiinnittyi koko ajan hänen pieniin rintoihinsa. En olisi koskaan tahtonut sen työpäivän loppuvan. Nyt oli kolmikymppisenä hän on mielestäni kaunistunut entisestään, koska tyttömäisyys on korvautunut karismaattisemmilla piirteillä. Hänen silmänsä ovat maailman kauneimmat.

 

  1. Yliopistosta valmistunut nuori maisteri tuli kollegan suosituksesta konsultointiin ja maailma pysähtyi hänen kanssaan. Hänessä oli eleganssia, huolittelua ja parhaiden puoliensa esilletuontia. Aluksi kiinnitin huomioni hänen kauniisti meikattuihin kasvoihinsa ja hiuksiinsa, eikä minun tarvinnut tuijottaa hänen vartalonsa. Hänen kehonkielensä oli viehättävä ja hän tiesi missä asennossa piti istuman. Aloimme tehdä yhteistyötä säännöllisesti, joten oli aika tutustua myös katseellani paremmin. Hän oli 170 senttiä pitkä ja vartalossa on paljon mielenkiintoista nähtävää. Peppu ja vyötärö olivat leveät, mutta sivuprofiili kapea, ja sääret pitkät. Rinnat olivat pienet ja hänellä ei ollut rintojen väliä ollenkaan, minkä näki kun hän pukeutui avonaiseen toppiin. Yläosastaan hän pukeutui tiukkoihin vaatteisiin, joten hän on hyvin sinut pienten rintojensa kanssa. Hän oli arvioilta 55-kiloinen. Työnteko lähietäisyydellä muuttui absurdiksi, kun toinen oli liian kaunis ja hyväntuoksuinen. Lopulta rakastuin häneen ja hän tiesi sen, mutta hän ei koskaan alkanut vältellä minua.

 

  1. Syntymän ihme on lahja. Kun näkee vauvan päivän ikäisenä ja missä nyt mennään yli 25 vuotta myöhemmin, niin nuoruus saa myös ihmeitä aikaan. Sukulaistyttöni ei ollut pienenä erityisen kaunis, mutta 15-vuotiaana kaikki muuttui. Hän kasvoi nopeasti noin 175 cm mittaansa ja muuttui tytöstä nuoreksi naiseksi. Vartalo oli yhtäkkiä kuin huippumallilla. Koska hänen äitinsä oli pienirintainen, laitoin käteni ristiin, jotta hän jäisi sellaiseksi. Ja sellaiseksi hän myös jäi. Kerran mökkilaiturilla otin ex-tempore hänestä muutaman kuvan bikinissä ja yllätyksekseni hän ei mitenkään kipsaantunut, vaan poseerasi minulle. Hän oli silloin 17-vuotias, ja sanotaan, että nainen on kauneimmillaan juuri 17-vuotiaana. Kysyin joskus häneltä, että miksi hän ei hae mallin töitä. Hän sanoi, ettei se ole hänen juttunsa. Hän käveli kauniisti ja lantion muljautukset ovat ihanat. Maailman harmiksi siinä jäivät kaikki avut ja persoonalliset kasvot käyttämättä. Tuolloin hänellä oli tapana syödä äärimmäisen pieniä annoksia ja hän varmasti oli yhdessä vaiheessa hädin tuskin yli 50 kiloinen ja ikää noin 20 vuotta. Joskus erehdyin viestittämään hänelle puhelimella, että hän on tosi kaunis. Jännitin hänen reaktiotaan, mutta hän sanoi yllätyksekseni, että mukava on kuulla kehuja. Hän on sen jälkeen aina hakeutunut seuraani. Ihan hiljan kun olimme sukuloimassa, hän oli juuri tullut saunasta hiukset märkänä. Hän oli pukeissa, mutta tehdessään lähtöä, huomasin ettei hänellä ollut rintaliivejä. Kohoumat olivat mustassa pitkähihaisessa T-paidassa pienet ja terävät. Niin kaunista!

 

  1. Eräs suhteellisen myöhään oikean tulokulman löytänyt harjoittelija aloitti työskentelyn 25-vuotiaana. Ensimmäistä kertaa kun hän kääntyi puoleeni työasioissa, niin leukani loksahti – täydellinen ilmestys! Hän oli epävarma ja epätoivoinen, koska moni harjoittelu oli epäonnistunut. Hän sanoi, että häntä on sorsittu ehkä kateussyistä, koska hän oli kaunis ja huoliteltu. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että hän oli sydämellinen ja taitava, ja moni työryhmässä pitää uhkana, jos joku on epäilyttävän kaunis. Hän oli silloin huomattavan hoikka ja kiinteä, ja hän söi lounasravintolassa pieniä määriä. Rinnat olivat tuskin A-kuppia, mutta reidet ja peppu olivat lihaksikkaat. Hänen pukeutumistyylinsä ja erittäin skarppi ryhtinsä tekivät hänestä naisellisen ja muodokkaamman näköisen, ja olemattomat rinnat olivat ryhdin ansiosta uskottavat. Hän on arviolta 167 senttiä ja alussa hän painoi ehkä sen 48 kiloa. Myöhemmin hän alkoi kuntoilla tosissaan ja käydä salilla, jolloin hänestä tuli huomattavasti lihaksikkaampi, mutta edelleen ohut juuri oikeista paikoista.

 

  1. Olin aloittamassa koulutusta toisella paikkakunnalla, kun yksi puuttui joukosta. Hän tuli avaussessioon myöhässä ja istuutui ensimmäiseen riviin. Kostoksi pyysin häntä ensimmäisenä esittelemään ennakkotehtävänsä. Hänellä oli kireät farkut, ja hänen kiinteät reidet ihanasti tärähtelivät tehtävää suorittaessa. Kävi ilmi, että hän oli vasta 20-vuotias ja hieman epävarma motiiveistaan ruveta alalle. Ystävystyimme ja aloimme tehdä yhteistyötä. Ja siinä kävi niin, että rakastuin. Kun kävimme kaljalla, niin huomasin kuinka pieni hän olikaan, erityisesti rinnoista. Neule ei kohonnut juurikaan rintojen kohdalta. Hän käytti aina rintaliivejä, muttei topattuja. Hänellä oli vartalostaan hyvä itsetunto, sillä hän oli urheillut ja tehnyt muuta kehollista nuorempana. Hän sanoi olevansa 162,5 cm pitkä ja painavansa 48 kg ja risat, sekä kengännumero oli 37. Koska hän oli liikunnallinen, niin keho oli hänelle lähinnä työkalu toteuttaa itseään. Myöhemmin sanoin rakastavansa hänen vartaloaan, ja hän ei langennut selittelemään mitään, vaikka se oli kaikin puolin pieni. Myöhemmin kävi ilmi, että olin kolmas mies, joka oli rakastunut häneen. Joissakin ihmisissä on niin puoleensavetäviä piirteitä, että ne eivät jätä rauhaan. Ja jos on pienestä kiinnostunut, niin hänessä oli kaikki. Hänen halaamisensa on fantastista, koska pienenä ja kiinteänä keho tuntui niin pieneltä ja kovalta, eivätkä rinnat tuntuneet halatessa. Ne olivat pientä A-kuppikokoa. Aina kun halasin häntä, niin minulla alkoi seistä välittömästi. Käytännössä hän oli pelkkää lihasta muttei ollenkaan kehonrakentajatyyppiä.

 

  1. Edellisen kämppäkaveri oli myös samalla alalla, joten vähitellen tutustuin myös häneen. Hän oli myös parikymppinen, jolla oli kauniit kasvot ja ruskeat nappisilmät. Hän erottui suurestakin massasta kasvojensa ansiosta, vaikka oli vain 162 cm pitkä. Hän alkoi tarvita paljon konsultaatiota päästäkseen elämässään eteenpäin. Joskus kehuin häntä, että hänellä on uskomattoman kauniit kasvot, niin hän kertoi pyytämättäni, että voi että jos hänellä olisi latinopeppu ja -tissit. Peppu oli litteä ja rinnat pienet. Hän ei ollut ihan yhtä pieni kuin toverinsa, mutta kuitenkin alle 50 kiloa. Rinnat olivat reilua A-kuppia. Ystävyytemme oli tosi vahva ja halailimme paljon aina kun tapasimme. Koska hän oli pieni, niin hän katosi syliini. Ja minulla seisoi aina häntä halatessaan ja eräs jäähyväishalaus oli petollinen, koska stondis jäi pitkäksi aikaa päälle, kun yritin lähteä julkisille paikoille kulkemaan.

 

  1. Viimeisin pienirintaisuudella itseni pysäyttänyt tyttö on harjoittelija, joka aloitti pari vuotta sitten. Huomasin hänen pienirintaisuutensa vasta työskenneltyäni hänen kanssaan lähietäisyydeltä, koska hänen isot hiuksensa peittivät koko yläosan. Ja vasta parturoinnin jälkeen ”hän jäi kiinni”. Sitten aloin tarkkailla enemmänkin ja totta, hän on ehdottomasti yksi pienirintaisimmista naisista joita olen koskaan nähnyt. Hän on usein ilman rintaliivejä ja kerran hänellä oli vain college yläosansa peittona, ja takaa näki, ettei rintaliivejä ollut ja edessä seisoi vain kaksi piikkiä. Kuppikoko on vain AA.

 

Tämä tarina sijoittuu pitkälle aikajanalle. En saa ikinä kylliksi siitä tunteesta, kun tyttö paljastuu pienirintaiseksi. Minulla on pakkomielle päästä tekemään tuttavuutta hänen kanssaan. Moni on pitänyt saamastaan huomiosta, kun uteliaisuuteni ei kohdistukaan isorintaisiin kavereihinsa, vaan äkkipäätään katsottuna ”en ole tissien perään, vaan luonteen”. Mutta eivät he voi aavistaakaan, että olen siinä tilanteessa pitkälti tissien takia. Elämäni pienirintaiset naiset ovat joutuneet kamppailemaan itsetuntonsa kanssa, mutta he ovat selvinneet ulkonäköstandardipaineistaan ja ovat vahvoja ihmisiä. Ja niille, kenelle olen sanonut rakastavani pieniä rintoja, he eivät ole pitäneet minua pervona, vaan ovat jopa paljastaneet tissinsä minulle ja antanut koskea.

 

Pienet rinnat ovat parhaimmillaan katsottuna. Kun pieniä koskettaa, niin se saattaa koskettajalle olla pettymys, sillä niistä ei saa kunnon otetta. Ne ovat kauniita – olivatpa ne vaahtokarkit, pienet kohoavat AA-kupit, tyhjät pussit tai ketunnenät. Jos minulta kysytään, niin tyhjät pussit ovat mielenkiintoisimmat, koska niitä on fantastinen kosketella, venyttää ja imeä, koska tyhjän nahan voi vaikka imaista kokonaan suuhun. Niissä on luonnetta! Pienen yläkropan halaaminen on myös fantastista, koska tuntuu siltä, että omat käteni koskettavat helposti omia olkapäitäni. Pienet vain katoavat syliin, koska puskuri puuttuu. Samalla voi tunnustella sitä, että tuntuvatko naisen rinnat omassa rinnassa. Jos ei, niin silloin ollaan suuren äärellä, tai oikeastaan pienen.

 

Koska nyt ollaan kuljettu muistoissani ja historiassani, niin halusin palata sinne ja tehdä tilaston heistä, joista oli kuvia tallessa tai muuten täsmällisiä muistikuvia. Täydellisimmät heistä ovat numerot 29. ja 30. keskiarvosanalla 9,4. Numerolla 30. kaikki kehonosat olen arvioinut joko yhdeksiköllä tai kymmenellä. Eli heikkoa kohtaa hänessä ei ole. Kolmanneksi tuli numero 26. keskiarvosanalla 9,3. Sijat neljä ja viisi jakavat numerot 27. ja 31. Kaikkiaan kuusi ylitti arvosanan yhdeksän. Kiitettävän rajamailla on yli 10 tyttöä ja vain muutama jäi hyvään arvosanaan. Naismakuni on siis erinomainen! Tällä kertaa en aio hävittää listaa.

Yksi kommentti viestissä: “Elämäni pienirintaiset naiset”

  1. geo345 says:

    Hyvä näkökulma, mutta puuduttavaa. Numeron 13 kohdalla katsoin sivupalkkia ja huomasin, että vasta puolivälissä ollaan…

Kommentoi

top