search
top

Kiellettyä intohimoa V

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (155 votes, average: 3.27 out of 5)
Loading...

Muutama sana ennen novellia. Kiitän tämän sarjan huikeasta suosiosta! Tämä loi paineita seuraavan osan onnistumiseen, joka aiheutti sen, että kirjoitin ainakin viisi eri versiota ennen kuin päädyin tähän. Toivottavasti onnistuin valinnassani… Käänteitä löytyy ainakin tulevan kannalta. Nautinnollisia hetkiä kielletyn intohimon parissa.

Tammikuussa Jari sammuttaa olohuoneen television masentavien iltauutisten jälkeen ja heittää kaukosäätimen sohvalle. Muut ovat jo menneet nukkumaan mutta Jarilla on tapana katsoa uutiset ennen kuin kömpii muhkeaan parisänkyyn vaimonsa viereen. Hän sammuttaa olohuoneesta valot ja sulkee makuuhuoneen oven perässään. Hän asettaa OnePlus puhelimensa yöpöydälle ja riisuu paitansa pois, sillä hän on tottunut nukkumaan boksereissa. Jari vilkaisee sängyn toiselle laidalle, jossa vaimonsa lepäilee. Jari kömpii yhteisen ison peiton alle ja huokaisee syvään rentoutuakseen. Hän sanoo paremmalle puoliskolleen hyvät yöt ja suutelee kerran huulille.

Jari on juuri kurkottamassa vasemmalla kädellään sammuttamaan yöpöydällä seisovaa valoa kun kuuluu ääni joka pysäyttää hänet.

-’’Anna sen olla… Rakastellaan…’’ Jari ei sano mitään vaan kääntyy vieno hymy poskillaan katsomaan vaimoaan. Vaimo siirtää itseään lähemmäs Jaria ja vie vasemman kätensä peiton alle, kohta boksereita. Käsi liukuu boksereiden alle kouraisten velttoa kalua. Jari siirtää käsillään boksereitaan alemmas, jotta käsi pääsee kietoutumaan kalun ympärille. Vaimo nykäisee nopeasti kätensä pois peiton alta ja riisuu päältään yöpaidan, jonka alla ei ole rintaliivejä. Jari alkaa puristella isoja tissejä ja samalla tuntee jäykistyvänsä naisen käden puristuksessa. Peitto alkaa kohota kun käsi on tehnyt tehtävänsä saada kalu kovaksi. Jari suutelee ja puristelee kiihkon vallassa vaimonsa upeita tissejä.

Käsi hyväilee kovaa vartta terskan hipoen peittoa. Jari vie kätensä yöasun housujen alle ja alkaa hyväillä vaimonsa jalkoväliä. Sormillaan hän tuntee kiimasta paisuneet häpyhuulet. Sormen työntäminen vakoon saa vaimon voihkaisemaan niin, että Jari laittaa kätensä vaimon suun eteen, ettei muut herää. Hento naisen käsi tuntuu niin hyvältä sykkivän kalun ympärillä.

Vaimo nykäisee Jarin käden pois housujensa suojista. Hän riisuu ne peiton alla ja potkaisee jonnekin jalkopäähän peiton alle. Jari seuraa kiimassa vaimoaan katseellaan kun tämä kipuaa päälle. Jari ottaa molemmilla käsillään vaimonsa tisseistä kiinni ja alkaa hyväillä. Ne tuntuvat hennon kimmoisilta ja nännit nöpöttävät kiimasta. Hänen kalunsa seisoo valmiina osuen päällään makaavan kaunottaren pakaroihin.

Heidän katseensa liimaantuu toistensa silmiin kun Jari tuntee tuon hennon käden uudelleen kalunsa ympärillä. Käsi alkaa ohjaamaan kalua kohti pillua. Jari räpäyttää nopeasti silmiään kun hän tuntee peiton alla lämpimässä syleilyssä alkavan työntymään lämpöiseen, liukkaaseen ja puristamaan onkaloon. Onkaloon, joka aiheuttaa sellaisen tajuntamyrskyn kehossa kalun liukuessa sisään. Vaimon silmät ovat kääntyä ympäri saadessaan kalun sisäänsä. Peitto alkaa heilua kirjaimellisesti kun lantio alkaa vatkata saaden kalun varren tuntemaan kiimaisen liukkauden. Tissit hipovat hellästi Jarin rintakehää hänen nauttiessaan huoneen hiljaisesta tunnelmasta vaimonsa ratsastaessa hänen päällään.

Jari siirtää vaimonsa hiuksia sivuun korvan taakse nähden kunnolla tämän rakastelusta punoittavan kasvon. Peiton alla alkaa tulla kuuma. Jari nousee istuma-asentoon ja pääsee suutelemaan vaimoaan kiihkeästi. Tissit painautuvat tiukasti häntä vasten. Vaimo heittää peiton pois päältä ja paljastaa huoneen ilmalle koko seksikkään olemuksensa. Jari ottaa vaimoaan vartalosta kiinni ja heittää tämän selälleen viereensä sängylle. Samassa hän nousee vaimonsa jalkoväliin ja ohjaa itsensä sisään. Lantio alkaa vatkaamaan kun kalu työntyy uudelleen pillun syleilyyn. Vaimo sulkee silmänsä ja nostaa leukaansa ylöspäin antaen takaraivonsa porautua syvemmälle tyynyyn.

Jari ottaa varpaillaan tukea sängystä kun työntyy syvälle. Hän katselee samalla uskomattoman kaunista vaimoaan, joka kiehnää kiiman vallassa hänen allansa. Jari antaa itsensä aivan vaimoonsa kiinni ja lisää vauhtia. Hänen otsansa osuu samaan tyynyyn, johon vaimokin voimakkaasti nojaa. Syke kiihtyy ja heidän hengityksensä kiivastuvat. Jari kuiskaa vaimonsa korvaan olevansa valmis laukeamaan. Hän keskittyy kalunsa upeaan tunteeseen kun vaimo kuiskaa korvaan antaen luvan laueta sisään. Tuo vapauttava lupa kuulostaa kuiskattuna korvaan paitsi erittäin kiihottavalta myös vapauttavalta. Jari tuntee, kuinka vaimo puree häntä juuri sopivalla voimalla korvalehdestä samaan aikaan kun hän ei voi enää pidätellä. Koko vartalo nytkähtelee kun kalu syöksee kassit tyhjiksi upean tiukkuuden hyväilemänä. Vaimo puristaa hampailla korvasta ja kynsillään raapii selkää hengittäen kiihkeästi suoraan korvaan pillun täyttyessä spermasta. Jari ähkii orgasmin sykäyksien voimasta ja rentouttaa itsensä ollessa yhä sisällä. Vartalot liimaantuvat toisiinsa mutta kalu sykkii onnesta.

Jari nousee vaimonsa päältä pois runkaten hieman puolivelttoa kaluaan. Pillusta valuu vähän spermaa ulos. Jari kierähtää huokausten selälleen. Vaimo siirtyy puoliksi päälle. Yöpöydän valon kajastus heijastaa kevyesti valkoiseen kattoon. Lämmin vaimon vartalo nojautuu ihanasti Jariin. Vaimon pää nousee Jarin rintakehän tahdissa.

-’’Kulta?’’

-’’No?’’

-’’Kerro rehellisesti yks asia. Olenko mä yhtä hyvä kun poikamme?’’

-’’Kulta! Sä oot vähintää yhtä hyvä ellet parempi!’’ Vaimo sanoo suudellen. ’’Pääasia ettei Kaisa ja Tommi saa tietää sunkin tietävän meidän touhuista.’’

Tulee hetken hiljaisuus.

-’’Mutta kaikista tärkein asia on, ettei lapset saa tietää meidän kahden salaisuutta koskaan…’’ Jari sanoo tokaisevasti ja vakavasti.

-’’Niin se asia pitää pysyä salassa, niin on parempi. Käsittämätöntä, että ollaan saatu salattua se parisenkymmentä vuotta. Mulla olis yks yllätys Tommille… Lipsautin tiedon vahingossa… Mutta tiedän, että poika pitää siitä varmasti.’’ Vaimo sanoo ja vetää peiton heidän päällensä ja sammuttaa yöpöydän valon. Pimeys valtaa hetkessä huoneen.

Seuraavana päivänä kuulen huoneeni oveen koputuksen. Tyylistä päätellen äiti on ovella. Painan pausen pleikkarissani ja suuntaan ovelle. Oven takana äiti odottaa erikoinen ilme kasvoillaan. Jotenkin aavistan, että tämä ei tiedä hyvää. Äiti astuu huoneeseeni ja käskee minua istumaan viereensä sängylle.

-’’Kuules poika… Nyt on asia niin, että saatoin lipsauttaa näistä meidän leikeistä mun siskolle…’’ Äiti sanoo hiljaa ja varovaisesti.

-’’Sä teit mitä?!’’ Huudan niin lujaa että yllätin itsenikin. Äiti kertoo lipsauttaneensa kaksi vuotta nuoremmalle siskolleen, että on antanut kiellettyä intohimoa pojalleen. Tuijotan tyhjyyteen ikuisuudelta tuntuvan ajan. Tämä ei voi olla totta.

-’’Voi jumalauta sun kanssa. Tää homma paisuu kun pullataikina ja kohta me ollaan lopun elämän kusessa sun lörpöttelyiden takia!’’

-’’No ei välttämättä. Sun vaan pitää lunastaa mun lupaamat asiat niin Irene antaa asian olla omana tietonaan… Sillä ei mene miehensä kanssa hyvin petipuolella.’’ Äiti kertoo ja läväyttää kaikki kortit pöytään. ’’Ole valmis, Irene tulee kolmen tunnin päästä.’’ Äiti jatkaa vielä ja lähtee pois huoneesta.

Tämä on varmasti painajaista ja herään kohta. Muistan nähneeni Irenen kolme vuotta sitten sukujuhlissa kesällä. En silloin kiinnittänyt erityistä huomiota häneen. Se tuntuu kyllä huolistani pienimmiltä nyt. Äitini käyttää minua siskonsa seksileluna. Uskomatonta. Pakko kai se on tehdä äitini takia. Ja siskoni. Kaisa jos joutuisi sen takia vaikeuksiin, että minä en suostunut tyydyttämään Ireneä, niin sitä Kaisa ei antaisi koskaan anteeksi. En voisi pilata hänen elämäänsä tämän takia. Yritän järjestellä huonettani jännityksen saattelemana muka siistimmäksi. Todellisuudessa heitin hujan hajan olevat vaattet kaappiin ja tyhjät tölkit sulloin kassiin tietokonepöydän alle.

Tarkistan lompakostani, että siellä on kondomi jäljellä. Huh, löytyy vielä. Katson kelloa. Kaksi ja puoli tuntia aikaa Irenen saapumiseen. Kävin nopeasti suihkussa, jotta olisin raikas touhuun. Lähden keittiöön juomaan vettä.

-’’Isä hei. Mitä sä teet tossa parin kolmen tunnin päästä?’’

-’’Mun täytyy lähtee viemään kuulemma Kaisaa jollekin sen kaverille kun ottaa kuulemma vähän kuppia sen kanssa niin ei voi ajaa pois.’’ Isä selittää ja samalla vierittää painolastin pois sydämeltäni helpotuksekseni.

-’’Sattuuks tän kaverin nimi olemaan Salla?’’ Kysyn. Isä miettii hetken ja vastaa sen olevan Salla. Hörppään vettä ja suuntaan takaisin huoneeseeni. Istahdan tietokoneen eteen ja mietin. Jos isä lähtee kuskaan Kaisaa 20km Sallan luokse niin voi mennä tuntikin että isä palaa kotiin. Tunti on kyllä aika lyhyt aika saada hoidettua koko paketti Irenen kanssa. Jos Irene ei viehätä niin täytyy sulkea silmät ja ajatella Kaisaa tai äitiä hänen tilallaan jotta saisin kovan seisokin päälle. Huomaan taas vilkaisevani kelloa. Vielä vähän yli tunti hänen saapumiseen. Huomaan tuskahien valuvan otsaltani kun jännitän tilannetta. Kuulen isän sanovan äidille, että lähtee puolen tunnin kuluttua.

Isä ja Kaisa pukevat ulkovaatteet ylleen ja suuntaavat autoa kohti. Ovi pamahtaa kiinni. Äiti ottaa puhelimen kauniiseen käteensä ja soittaa Irenelle reitin olevan vapaa. Yritän rauhoitella itseäni mutta sydämeni hakkaa rinnassa lujaa.

-’’Mä en taida py…’’ Ehdin sanomaan kun ovikello soi. Irene on täällä. Äiti menee avaamaan. Vilkaisen eteisen peilistä miltä näytän. Jännittyneeltä. Vilkaisen ovelle. Vaalea nainen astuu iloisena taloon sisään ja alkaa heti riisumaan takkia naulakkoon. Naiset vaihtavat nopeasti kuulumisia. Odottelen kuin hovimestari sisäeteisen puolella. Huomaan vertailevani heitä keskenään minkä ehdin. Saman pituisia, Irenellä on pitkät vaaleat, hieman kiharaiset hiukset. Jalassaan hänellä on siniset farkut ja yläosaa peittää toppi.

-’’Jaahas. Sä olet ilmeisesti SE poika? Kuullu susta pelkkää hyvää.’’ Irene sanoo ja kättelemme kuin olisi mikäkin virallinen tilaisuus. Jännitykseni paistaa kilometrin päähän kun saan raavittua jostain vain vienon hymyn hänelle. Äiti ohjaa Irenen kohti huonettani. Seuraan naisia perässä. Vilkaisen Irene timmiltä vaikuttavaa farkkupeppua. Se hivenen antaa lohtua mielelleni. Yllättäen äiti lähtee huoneesta ja muutaman nauttimiseen liittyvin sanoin sulkee oven perässään.

-’’No poika. Eiköhän aleta hommiin.’’ Irene käskee ja tulee halaamaan minua. Vastaan halaukseen takaisin. Nenääni tuoksuu voimakas hajuvesi. Tunnen kuinka hänen rintaliivit painautuvat selässä kämmentäni vasten paidan läpi.

-’’En tiedä mitä mutsi on sulle selittäny… Mutta me ei olla niin sekopäitä kun…’’ Sönkötän puolustautuakseni Irenelle, joka laittaa etusormensa huulilleni ja hyssyttelee.

-’’Hysss. Mulle on aivan sama, kunhan sä tyydytät mut nyt.’’ Irene kuiskaa takaisin.

Riisun paitani ja pudotan farkkuni lattialle. Mustat bokserini tippuvat nilkkoihin ja siitä sängyn jalan viereen. Minulla ei seiso ollenkaan jännityksestä.

-’’Voi toista, auttaisko tää…’’ Irene sanoo pilkkauksen ja huvittuneisuuden sekaisella äänellä kun hän katsoo velttoa kaluani. Nolostuneena en tiedä minne katseeni laittaisin. Irene riisuu toppinsa pois ja heittää sen lattialle. Hän katsoo minua kun hän avaa farkkujen pienen vetoketjun ja napsauttaa napin auki. Huomaan hänen navassaan olevan napakorun. Mustat rintaliivit peittävät isohkoja tissejä. Vaaleat hiukset lepäävät seksikkäästi hartioilla. Irene kääntyy selin minuun ja pyllistää farkkupeppuaan minua kohti. Samalla hän alkaa laskemaan niitä paljastaen niiden alta mustat pikkuhousut, jotka ovat osittain pakaroiden välissä. Nielaisen. Irene kääntyy ympäri ja nykäisee pikkuhousut jalastaan. Silmäni vaeltaa hänen alastomalla vartalolla nopeasti. Oikeassa nännissä hänellä on lävistys. Napakorun kautta katselen jalkoväliin. Hänen reisien ja pillun väliin jää pieni rako, joka näkyy siitä kulmasta eroottisesti. Irene astelee pari askelta ja tulee aivan minuun kiinni. Hän tuo koko vartalon minuun kiinni. Tissit painuvat nännejäni vasten ja yllätyksekseni veltto kaluni osuu häntä alavatsaan. Kiedon käteni naisen ympärille ja saan seksikkään hymyn takaisin kun katseemme kohtaavat. Irene alkaa vartalollaan tehdä pyörivää liikettä hieroen itseään kaluani vasten.

Molemmat käteni liu’utan hänen selkäänsä pitkin pakaroille. Irene muistuttaa paljon äitiä. Nuuhkin hänen hiuksiaan, haistaen miedon suihkushampoon. Irene kevyesti suutelee kaulani oikeaa puolta. Välillä tunnen kielenkärjen hellivän ihoani. Tasainen aaltomainen liike saa minut unohtamaan muun maailman ja tunteeni alkavat nousta.

-’’Saatiinhan sinne alakertaankin eloa. Tuntuu taivaalliselta tuntea kova mies itseään vasten…’’ Irene kuiskaa todella eroottisella latauksella korvaani. Hymähdän takaisin kun jäykistyn hurjaa vauhtia. Irene iskee kyntensä selkääni kun kova kaluni pingottuu hänen häpykumpuaan vasten. Hänen lantionsa nylkyttää kaluni vartta vasten syvien huokauksien saattelemana. Terskani hipelöi kiimasta märkää pillua.

-’’Sä tunnut hyvältä.’’ Sanon kuin salama kirkkaalta taivaasta. Irene siirtää itseään hieman ulemmas, ottaa kalustani kiinni ja kääntää sen ylöspäin, jotta saan sykkivän kaluni vatsani ja Irenen vatsan väliin. Irene rutistaa vartalonsa uudelleen minuun kiinni ja nauttii kaluni puristuksesta.

Vien molemmat käteni hänen luomutisseilleen ja kiimasta alan suudella häntä. Liukkaat huulemme liimaantuvat toisiinsa. Suljen silmäni ja näen äkkiä päässäni väläyksiä äitistä ja Kaisasta, kuinka suutelen heitä. Irene päästää huulistani irti ja heti laskeutuu kyykkyyn eteeni. Arvaan hyvin mihin tämä johtaa. Hän nappaa tottunein elkein kalustani kiinni ja vetää esinahan taakse. Hän ottaa suuhunsa terskani ja imee. Suihinotto häneltä on jotain ennen kokematonta. Minun täytyy ottaa tietokonepöydän reunasta hieman tukea kun hänen uskomattoman voimakas imu yllättää minut. Hymähtelen ja huokailen äänekkäästi kun hänen huulensa ja kielensä kurittavat terskaani. Vääntelehdin kuin saisin elämäni ensimmäistä kertaa suuhoitoa. Kaiken lisäksi hän puristelee oikealla kädellään kassejani melko voimakkaasti. Sisälläni myrskyää voimakkaasti tuntemuksien aallokossa.

Vaikka ensin olin sillä asenteella, että olisipa asia hoidettu mahdollisimman nopeasti mutta nyt huomaan päästäväni puoliääneen sanat, jotka vihjailevat Ireneä hiljentämään tahtia. Huomaan naisen todella olevan kiimassa ja munan tarpeessa. En ole koskaan saanut näin intohimoista suihinottoa. Huomaan tuijottavani seisovilla silmillä huoneeni vaatekaapin ovessa olevaa peliaiheista julistetta samalla jännittäen pakaralihaksiani tunteiden vallassa, jotka kaluni varressa juuri tuntuvat. Ähkin ja puhkun tuntemuksien takia. Muiskahteleva ääni kuuluu kun lutkutus käy terskallani. Jännitän alapääni lihaksia kun huulet hierovat kaluani.

-’’Nyt oot kovana, joten tuu mun sisään…’’ Irene sanoo kun hän seisoo edessäni peukalollaan pyyhkäisten sylkeä suupielestään. Nappaan häntä käsilläni lantiosta kiinni ja ohjailen istumaan tietokonepöydän reunalle. Kynä ja joku vihko putoavat rytäkässä lattialle. Polvistun hänen eteensä ja vien pääni jalkoväliin. Kevyen karvoituksen saattelemana alan nuolla liukasta pilluvakoa. Aloitan heti voimakkailla liikkeillä ja kielellä nuolen pillua. Voimakkaan voihkinnan saattelemana huomaan hänen nauttivan täysillä. Välillä suutelen reisien sisäpintaa antaen stimuloivaa kosketusta. Tunne saa hänet hyväilemään tissejään ja etusormella koskettelemaan nännejään. Nuolen minkä ehdin kiiman tuoksun saattelemana.

-’’Tää pöytä ei oikein tunnu kivalta. Mennään tohon sängylle…’’ Irene laskeutuu pöydältä alas ja viekkaasti ja kärsimättömästi sanelee mitä tehdä. Nostan housuni lattialta ja kaivan rahapussin esiin, jossa kondomi on. Avaan paketin, heitän kuoren jonnekin tietokonepöydälle ja rullaan sen kalulleni. Irene asettuu sängylle selälleen makaanaan ja avaa jalkansa minulle. Nousen sängylle lähestyen jalkoväliä. Runkkaan pari kertaa ja vedän kumia lähemmäs kaluni tyveä ja alan ohjata sitä sisään. Siirryn lähes makaamaan Irenen päälle kun oikealla kädellä tähtään reikään. Jotain tapahtuu. En tiedä johtuuko kumista, että tuntoaisti heikentyy mutta yllättäen kaluni alkaa veltostua. Katseeni vaeltaa milloin missäkin kun noloimmalla mahdollisella hetkellä veitikka päättää veltostua.

-’’Mitä nyt? Mitä sä…’’ Kuuluu epäillyksien täyttämällä äänellä altani.

-’’Helvettiä… En ymmärrä, näin ei oo ennen käyny…’’ Sönkötän paniikissa jotain ja runkkaan kaluani yrittäen saada sen kovaksi.

-’’Et oo tosissas!’’ Irenellä alkaa pettymys nousta pintaan.

-’’Mitenkäs täällä sujuu?’’ Äiti sattuu kurkistamaan sisään juuri tottakai sillä hetkellä.

-’’Pojulla lakkas vehje toimimasta!’’ Irene kertoo vihaisena. Äiti sulki oven sekunnin mietinnän jälkeen ja asteli nopeasti sängyn viereen. Kaksi naista tuijottaa minua velttona. Elämäni noloin hetki on koittanut.

Äiti vilkaisee kelloaan kuin yrittääkseen kertoa, että isä palaa hetkenä minä hyvänsä. Äiti riisuu paitansa ja rintaliivinsä paljastaen nuo jumalaiset tissinsä. Äiti kumartuu sängylle ja vetäisee kondomin pois. Äiti käskee siskoaan väistämään ja minua selälleni makaamaan. Kaluni lepää vasenta reittäni vasten kun äiti kapuaa kontilleen jalkojeni luo. Kaluni nousee ihostani irti kun hänen silkinpehmeät kätensä alkavat syljen liukastamana runkkaamaan. Hengittelen sisään ja ulos. Käsi liukuu lujaa puristaen terskan kärjestä tyveen saakka. Nolostuminen menee ohi ja käsken Ireneä tulla lähemmäs. Hän kumartuu ylävartaloni ylle ja alkaa suutelemaan. Huulemme moiskahtavat irrotessaan toisistaan. Puristelen rintakehäni yllä riippuvia tissejä kun äiti runkkaa ja alkaa ottamaan suihin. Irene katsoo minua seksikkäimmällä katseellaan minkä osaa. Kova nänni peukaloani vasten alan jälleen jäykistymään. Henkäilen Irenen kasvoja kohti kun terskaani paisuu äidin suussa.

-’’Voidaan me paljaallakin, ei mulla mitään ole.’’ Irene kuiskaa minulle pienen naurun saattelemana. Nostan päätäni ja vilkaisen jäykkänä seisovaa kaluani. Irene siirtyy jalkojeni päälle. Siirrän jalat toisiinsa kiinni, jotta Irene pääsee kunnolla ratsastamaan. Hän kumartuu hieman eteenpäin, ottaa kalustani kiinni ja laskee itseään niin, että alan työntymään häneen.

-’’Oioi… Että tuntuu hyvältä…’’ Kuiskaan nautinnosta kun kalussani tuntuu mahtavalta. Äiti nousee seisomaan sängyn viereen. Nostan käteni pääni yläpuolelle samalla pitäen kiinni seinässä olevasta pienestä hyllyköstä. Äitini vilkaisee minua ylpeällä katseella. Hymähtelen kun Irene nojautuu molemmilla kämmenillään minua vasten ja ratsastaa päälläni kuin olisi ollut kiimassa kauan. Katselen äidin tissejä. Hieman säikähdän kun Irene hennosti oikealla kämmenellään kiimassa läimäyttää minua vasemmalle poskelleni. Hän taitaa tykätä leikkiä nuorilla miehillä. Katseeni vaeltaa hänen pomppiville tisseille. Ne näyttävät upeilta nytkyen ratsastuksen tahdissa.

-’’Nai mua kunnolla!’’ Irene käskyttää ja nousee pois päältäni. Hän osoittaa, että minun pitäisi siirtyä jotta hän pääsee sängylle makaamaan. Heittäydyn hieman sivuun. Irene avaa jalkansa, joten pääsen niiden väliin. Nyt ei ole pelkoa veltostumisesta. Vilkaisen äitiä, joka antaa luvan käydä kimppuun. Raavin nopeasti kutiavaa otsaani ja työnnyn liukkaaseen onkaloon takaisin. Syvä huokaisu pääsee altani kun työnnyn kokonaan sisään.

-’’Jessus, että tuntuu taivaalliselta…’’ Kuiskaan puoliääneen kun pääsen kokonaan sisälle. Pysähdyn hetkeksi nauttimaan tunteesta, Irene painaa kämmenensä pakaroilleni. Kumarrun kokonaan hänen päälleen ja nuolen tissejä. Nylkytän lantiotani upean tunteen saattelemana. Kiihotun entisestään kun keskityn kuuntelemaan naisen eroottista voihkintaa. Jäykistyn entisestään ja tuttu tunne alkaa lähestymään. Hengitän nenän kautta tuhahdellen kun nostan itseäni niin että tulen pillusta ulos. Terskani osuu vatsalle.

-’’Oujeah, oon lähellä laueta.’’ Ilmoitan kun kaluni sykkii ja saan juuri pidäteltyä orgasmia, kaluni päästä pulpahtaa pieni tippa jo ulos. Hengittelen hetken. Irene hieroo kylkiäni molemmillä kämmenillään. Hento eroottinen kosketus ei ainakaan heikennä kiimaa.

-’’Laita se sisään…’’ Irene alkaa kiusaamaan hymyn kera. Liu’un takaisin sisään. Teen muutaman työnnön mutta sekin alkaa olla liikaa. Vetäydyn kerran vielä niin, että terska vain jää sisälle, sitten työnnyn kokonaan takaisin. En voi mitään. Pari nopeaa hengitystä ja vedän kalun nopeasti ulos. Se pongahtaa Irenen vatsan päälle kovaa sykkivästi. Irene vie vasemman kätensä kalun tyveen ja puristaa kovaa. Toisella kädellä ja etu- ja keskisormella painaa kassieni takaa kovaa ylöspäin. Tunnen sperman lähteneen liikkeelle mutta puristukset estävät kovan syöksyn. Tunne on suorastaan jäätävä kun tuntee laukeavansa mutta ei sitten kuitenkaan. Hymähtelen ja ähisen kun kehoni on ihmeissään tästä tunteesta.

-’’Ai että’’ Saan vain suustani selvittyäni pahimmasta estävästä tunteesta.

Puristuksen johdosta pysyn kovana. Irene taivuttaa hieman kaluani lähemmäs pillua ja tajuan vihjeen, että voisin työntyä takaisin. Hengittelen pari kertaa syvään kun työnnyn jälleen tuohon kokeneeseen vakoon voimakkaiden tuhahdusten saattelemana. Aloitan lantiollani uskomattoman nautinnollisen liikehdinnän. Liukas onkalo ottaa syleilyynsä minut antaen taivaallisen tunteen. Irenen silmät sulkeutuvat ja puna nousee kaulalle. ’’Just siitä! Jatka jatka…’’ Kuulen voihkinnan keskeltä kun työnnyn syvälle. Hän voihkii aina vain voimakkaammin. Lisään hieman tahtia antaen tädille kunnon kyydit. Äkkiä allani alkaa nytkähtely ja tunnen sykkivän puristuksen kalullani. Suutelen häntä kerran paukuttaen samalla kaluani sisään ja ulos. Tämä aiheuttaa sen, että alan jo olla uudelleen laukeamisen partaalla.

-’’Mä en kestä enää, laukean ihan kohta!’’ Sanon epätoivosella äänellä naisille. Alapään paine alkaa tuntua sietämättömältä, joten vetäydyn pillusta pois.

-’’Siirry tonne. Voit laueta mun naamalle.’’ Irene ohjeistaa sängyn vierustaa. Nousemme pois sängyltä äidin seuratessa touhua. Jään seisomaan kun Irene menee polvilleen eteeni. Kiimatippa putoaa terskani päästä. Kipristän varpaitani kun Irene puristaa vasemmalla kädellään kaluni vartta ja oikealla kädellä runkkaa reippaasti terskaani. Hänen ei tarvitse montaakaan reipasta liikettä tehdä.

-’’Multa tulee!’’ Sanon yrittäen pidätellä viimeiseen asti. Irene tuo kasvojaan lähemmäs minua. Minun on pakko antautua orgasmin ruoskivalle piiskalle ja antaa sperman lentää vapauteen. Lasti lähtee liikkeelle ja lentää Irenen otsalle. Hän runkkaa nopeaa puristavaa tahtia saaden minut kiemurtelemaan ruoskaniskujen tahdissa. Kaluni sykkii spermaa hänen nenälle. Irene avaa suunsa kun kalustani putoaa paksuimmat lastit terskasta alaspäin suoraan hänen kielelleen. Nojaudun oikealla kädelläni hänen olkapäähänsä samalla tuntien vielä hidasta runkkausta järisyttävän orgasmin jäljiltä.

Suutelen vielä Ireneä ja katselen spermojani hänen kasvoillaan. Äiti saapuu luokseni ja pussaa minua kuin kiitokseksi. Kouraisen kerran äidin tissejä ja nautinnosta sekaisin putoan selälleni sängylle kädet levittäen. Irene nousee ylös ja ottaa tietokonepöydällä olevasta talouspaperirullasta paperia pyyhkiäkseen spermat pois. Hän pukee pikkuhousut ja rintaliivit ylleen ja ottaa lompakkonsa esiin.

-’’Tossa sulle poju vähän extraa’’ Kuulen edelleen sängyllä makoillen. Nyökkäilen ja hymähtelen tokaisun takaisin. Kuulen kuinka pienen hetken päästä ovi käy ja huoneeseen astuu hiljaisuus. Pakko nousta ylös. Katson vaatekasaani lattialla kun samassa huomaan tietokonepöydällä 50 euron setelin. Huulilleni nousee väkisinkin hymy kun samalla puen ylleni. Nappaan setelin housujeni taskuun. Vielä vilkaisu peiliin ja avaan huoneeni oven. Irene on jo laittamassa takkia päälle eteisessä.

-’’Otetaan uusiks vielä!’’ Hän huutaa samalla vetäen vetoketjua kiinni takista. Vastaan nyökkäyksellä hymyn kera. Miksi ei tuota voisi uudelleenkin tehdä.

Samaan aikaan kaupungin toisella puolella Kaisa läimäyttää isänsä autonoven kiinni ja suuntaa kohti kerrostalon rappukäytävää, tarkemmin sanottuna a-rappua. Hän tarkistaa kohdan ’’Kastinen’’ ja painaa nappia. Peltisen ritilän syövereistä kuuluu hetken huhuilu ja ovi pärisee aukeamisen merkiksi. Kaisa suuntaa hissille ja kohti neljättä kerrosta. Hissi lähtee liikkeelle. Kaisa vilkaisee itseään peilistä ja huomaa vanhan hissin seinässä kirjoituksen: ’’pilua!’’ Kaisa hymähtää ja ajattelee, että joku mestari ollut jälleen asialla. Hissi saapuu neljänteen kerrokseen. Sallan asunnon ovi on suoraan hissiä vastapäätä. Ovikellon soitto ja iloinen Salla avaa oven. Naiset halaavat nopeasti tervehtien jo ovella, jonka jälkeen Kaisa vetää oven kiinni.

Sallalla on hyvä tilanne koska hän asuu yksin kaksiossa. Voi siis elää vapaata elämää mielensä mukaan. Naiset vaihtavat kuulumisia olohuoneen mustalla nahkasohvalla. Musiikki pauhaa stereoista parvekeoven vieressä.

-’’Mä käväsen äkkiä pissalla’’ Kaisa toteaa kesken keskustelun ja suuntaa vessaan. Lukitsee oven, laskee farkut ja mustat pikkuhousut nilkkoihin ja istahtaa. Helpotuksen huomiossa hän vilkuilee kylpyhuonetta. Häntä vastapäätä käsienpesualtaan päällä ei voi olla huomaamatta laatikkoa jossa lukee ’’raskaustesti’’. Kaisa miettii hetken. Kenelle Salla voisi olla raskaana? Onko hänellä joku tyyppi josta hän ei ole kertonut edes parhaalle ystävälleen? Kaisa tuijottaa seinää koristavia harmaita laattoja kun hän laskee asioita yhteen. Ei voi olla… Kaisa pyyhkii jalkovälinsä nopeasti, nostaa housut ja vetää vessan. Hän nappaa raskaustestilaatikon mukaansa lavuaarin päältä ja ryntää olohuoneeseen.

-’’Tarkottaaks tää sitä mitä mä luulen?!’’ Kaisa seisoo keskellä huonetta näyttäen laatikkoa Sallalle.

-’’Tota, siitä mun pitikin sulle…’’ Salla vastaa nolostunein äänin.

-’’Ootko sä tehny tän?’’ Kaisa kysyy.

-’’En vielä, just ajattelin, jos olisit mun tukena?’’ Salla sanoo.

Salla nousee sohvalta ja nappaa laatikon Kaisan kädestä. Hän ryntää kylpyhuoneeseen ja avaa hermostuneena laatikon. Kaisa kehottaa jo pissaamaan tikulle. Salla vetäisee housut alas ja antaa pissan tulla tikulle. Kaisasta tilanne on outo ja kiihottava samaan aikaan. Nähdä paras kaverinsa pissaamassa raskaustestille. Kaisa huomaa nänniensä kovettuvan kiihotuksesta. Hän ryntää olohuoneeseen ja nappaa sohvapöydältä kännykkänsä. Hän alkaa näppäillä viestiä veljelleen mutta poistaa sen ennen lähetystä. Kaisa toivoo todellakin olevansa väärässä.

Naiset istuvat olohuoneessa ja odottelevat tulosta.

-’’Mitä jos mä oon raskaana sun veljelle?!’’ Salla sanoo rauhallisen epätoivoisella sävyllä. Tikku alkaa näyttämään tulosta. Salla nostaa sen hitaasti pöydältä ja lukee tuloksen.

-’’Tän mukaan oon paksuna!’’ Salla huutaa tajutakseen tilanteen ja pudottaa tikun pöydälle. Hän syöksyy halaamaan Kaisaa, joka ei vielä edes tajua tilannetta. Kaisa huomaa uudestaan kovettuneet nänninsä. Hän tajuaa kuinka hänen vartalonsa on kiimassa ja haluaa toista. Kuinka tajuaa kiihottuneensa ajatuksesta, että hänen veljensä on saattanut hänen parhaan kaverinsa raskaaksi laukaisemalla spermat syvälle häneen. Salla menee aivan hiljaiseksi ja koskettaa vatsaansa.

-’’Tää ei voi olla, onko tää totta?’’ Hän kysyy Kaisalta. Kaisa vastaa vain, että kyllä tilanne selviää ja lähettää isälleen viestin.

Sillä välin kotona olohuoneen sohvalla istun äidin kanssa katsoen televisiota.

-’’Tais Irene tuntua hyvältä?’’ Äiti kysyy rennon rohkeasti.

-’’Joo tuntuhan se upeelta’’ Kuittaan vain takaisin.

-’’Haluutko kosketella mun tissejä? Anna mennä vaan, eihän täällä muita nyt ole’’ Äiti sanoo takaisin.

Käännähdän hieman itseäni oikealle ja molemmilla käsillä ajan puristella hänen isoja tissejään paidan läpi. Huomaan kuinka nöpöttävät nännit painautuvat paitaa vasten. Puristelen kovempaa ja kurkotan itseni kaulalle. Kielenkärjellä koskettelen hänen kaulaansa. Se saa äidin hennosti voihkimaan. Siirrän samalla vasenta kämmentäni hänen paitansa alle ja koskettelen pyörivin liikkein kovana nöpöttävää nänniä. Alan itsekin kovettua kun äiti tunnustelee kaluani housujen läpi. Siirrän vasemman käteni hänen vatsalle ja työnnän etusormeni napaan. Se saa äidin suorastaan kiljahtamaan.

Huomioni kiinnittyy huoneen seinään heijastuvaan valoon. Isä tuli takaisin. Tietysti nyt. Äiti korjaa paitaansa ja hiuksiaan paremmaksi. Alan tuijottamaan televisiota ja olla normaalisti kun ovi käy. Vilkaisen ovelle. Kaisakin on jo tullut takaisin. Hän heittää ulkovaatteet nopeasti pois päältää ja rivakoin askelin astelee minua kohti.

-’’Sinä! Tänne heti!’’ Hän huutaa ja osoittelee minua sormellaan. Nousen sohvalta ja ryntään hänen peräänsä. Astun Kaisan huoneeseen ja katson häntä.

-’’Mitä nyt? Eiks sun pitäny olla Sallalla?’’ Kysyn.

Kaisa läimäyttää huoneensa oven kiinni ja lukitsee sen.

-’’Mä haluun sua nyt tässä ja heti!’’ Kaisa sanoo melko kovaäänisesti. Tuijotan mitään tajuamatta häntä kun Kaisa riisuu paitansa ja rintaliivinsä pois heittäen.

-’’Toki mäkin haluun sua mutta mitä nyt on tapahtunut?’’ Kysyn mutta en saa vastausta.

-’’Turpa kiinni…’’ Kaisa sanoo kuin itselleen riisuen farkut ja pikkuhousut jalastaan. Kaisa seisoo edessäni pelkät sukat jalassa. Hän hyökkää kimppuuni ja pakottaa minut riisuutumaan. Minulla seisoo puoli kovana kun Kaisa jo siirtyy sängylle kontilleen, levittää jalkojaan ja käskee minua tulemaan sisään. Nousen sängylle aivan Kaisaan kiinni.

-’’Pane mua lujaa nyt…’’ Kaisa sanoo kun vedän esinahkani terskan taakse ja alan kosketella kärjellä häpyhuulia. Huomaan Kaisan olevan kiimasta märkä. Pidän kaluni tyvestä kiinni kun terskani sujahtaa pilluun sisään. Huokaisen nautinnosta kun jäykäksi kovettunut kaluni liukuu kiimasta liukkaaseen reikään. Polveni nojaavat sänkyyn kun otan hänen lantiosta kiinni ja alan naimaan. Kaisa nojaa kämmenillään hieman periksiantavaan päiväpeittoon ja voihkii kiimasta.

Otan käsilläni kiinni hänen hiuksista kun nylkytän lantiotani Kaisan upeita pakaroita vasten. Sänky hieman natisee liikkeen tahdissa. Kaisa kumartuu peittoa vasten antaen minulle täyden näkymän hänen pakaroidensa väliin. Äkkiä tunnen, että Kaisa onnistuu kädellään kurkottamaan jalkojeni väliin kun kasseissani tuntuu voimakasta sykäyksinä tapahtuvaa puristusta. Koko vartaloni nytkähtelee kun kassini antavat voimakkaita signaaleja kämmenen kurittaessa.

Kassieni voimakas käsittely stimuloi alapäätäni voimakkain sykäyksin. Kaluni nauttii tiukasta puristuksesta liukkaassa onkalossa. Koko maailma sulkeutuu ympäriltäni. Keskityn täysillä kasseissani tuntuvaan hipelöintiin. Yllätyn täydellisesti kun lantioni lähettämä sykäys saa minut laukeamaan. En ehdi Kaisalle sanoa mitään kun tunnen ensimmäisen sykäyksen lentävän kalustani ulos. Kasseissani tunnen sormien lisäävän vauhtia kun annan sykäyksien tehdä tehtävänsä ja ampua spermani tuohon tiukkaan pilluun. Kaisa lisää voihkintaa allani. Puristan lantiollani viimeisimmät sperman rippeen.

Kaisa päästää irti kasseistani. Orgasmista toipuva kaluni alkaa veltostua joten vetäydyn pillusta ulos. Siirryn istumaan Kaisan viereen sängylle kun Kaisa laskeutuu vatsalleen makaamaan. Läimäytän häntä pakaralle.

-’’Mistä moinen kunnia? Jestas se tuntu taivaalliselta.’’ Huokailen ja katson Kaisan kiimasta punertavia kasvoja, jotka lepäävät tyytyväisenä hymy huulilla vasen poski kiinni peitossa. Kaisa on yllättävän raukeana paikoillaan sängyllä. Vasemmalla kädellä hivelen hänen pehmeää selkäänsä ja katselen seksikästä siskoani. Siirryn itsekin lepo asentoon. Makaan selälläni hänen vierellään. Vien vasemman käteni pääni ja tyynyn väliin. Katselen hetken kattoa ja rentoutan hengitystäni. Kaluni lepää velttona vatsani päällä. Huoneen oven ulkopuolelta ei kuulu mitään. Kuin oltaisiin vain me kaksi. Kaisa kapuaa hieman päälleni ja suutelee minua huulille kuin rakastavaiset kiimaisen rakastelun jälkeen.

Kehoani ja mieltäni valtaa täydellinen rentous ja onnellisuus. Suljen silmäni ja nautin hetkestä, jonka ei toivoisi koskaan loppuvan.

Hätkähdän kun tunnen rintakehässäni jonkin raapaisun. Huomaan nukahtaneeni Kaisan sänkyyn. Vilkaisen kelloa, nukuin muutaman tunnin. Kaisa käänti kylkeään ja raapaisi hieman minua samalla. Nousen hitaasti sängystä etten herättäisi Kaisaa ja puen ylleni. Kierrän sängyn toiselle puolelle. Kaisan söpö tuhina saa minut ihastumaan häneen entistä syvemmin. Nostan varovasti peittoa paremmin hänen päällensä.

Avaan varovasti huoneen oven. Talossa on jo pimeää. Silmäni tottuvat kuitenkin hämärään ja suuntaan hiljaa keittiöön. Avaan hitaasti jääkaapin oven ja nappaan cokis pullon. Olen juuri hiipimässä takaisin omaan huoneeseeni kun kuulen supinaa. Ääni tulee vanhempieni huoneesta.

-’’…mitä mun oma rakas serkku herkku…’’ Sattuu osumaan korvaani kun kuuntelen. Äiti vastaa jotain isän sanoihin mutta en kuule mitä. Yskähdän hieman sekaisin tuntein ja suuntaan nopeasti huoneeseeni. Lennähdän suoraan peiton alle ja tuijotan tyhjään pimeyteen, miettien kuulemiani sanoja.

5 kommenttia viestissä: “Kiellettyä intohimoa V”

  1. Jape says:

    Todella hyvä tarinajatkumo, ja hyvin kirjoitettu! Jatka ihmeessä eteenpäin.

  2. rap says:

    Kiitokset kommenteista! Katsotaan mihin suuntaan asiat kehittyvät seuraavaksi…

  3. Jussi says:

    Tämä oli kiihottava tarina ja hyvää kerrontaa.Itsekin olen pannut siskoni ja tätini kanssa, mutta äitini kanssa en ole paneskellut.

  4. Trickster says:

    Jälleen hyvä stoori. Tarinassa riitti käänteitä ja joihinkin siirtymiin olisi voinut lisätä esimerkiksi kolme tähteä väliin, niin olisi selvinnyt, että nyt hypätään ajassa ja paikassa johonkin toisaalle. Sun vahvuus on kuitenkin seksin kuvauksessa, joka on todella hyvää ja todella intensiivistä. Muutama kirjoitusvirhekin oli lipsahtanut sekaan, mutta helposti tämän luki. Jatkoa vaan!

Kommentoi

top