search
top

Ihana Emilia, Osa 1

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (162 votes, average: 2.99 out of 5)
Loading...

Olen reilu nelikymppinen yhden lapsen yksinhuoltaja. Minulla on poika nimeltä Pekka. Asumme varsin suuressa omakotitalossa ja olin luvannut järjestää Pekan luokalle yläasteen päättäjäisbileet. Pekan luokka oli onneksi varsin pieni. Olimme hankkineet myös hiukan juomia koko porukalle. Bileet alkoivat ja itse olin omassa työhuoneessani tekemässä etätöitä. Onneksi työhuoneessani oli hyvä äänieristys, eikä kovaa soinut musiikki haitannut työskentelyäni.

Bileiden loppupuolella suurin osa porukkaa oli jo lähtenyt ja menin itsekin omaan huoneseeni. Hetken päästä ovi avautui ja huoneeseen astui Pekan luokkakaveri Emilia. Olin itse jo sängyssä ja Emilia näytti olevan hiukan humalassa, eikä huomannut minua. Hänellä oli päällään korsetti, joka kohotti hänen uhkeita rintojaan seksikkäästi. Ne näyttivät olevan kuppikooltaan ainakin F! En ollut ikinä nähnyt noin suuria rintoja teinillä. Hänellä oli myös juuri ja juuri polviin yltävä hame ja stay-upit. Tuo näky sai kaluni kovettuvaan peiton alla. Emilia istui sänkyyni, eikä edelleenkään huomannut minua. Hän asettui viereeni makuulle ja nukahti. Nousin hitaasti ylös ja ihailin tuota upeaa kroppaa. Hän selvästikin oli sammunut. Avasin oven, ja huomasin että kaikki olivat jo lähteneet, ja laitoin oveni lukkoon. Tämän jälkeen aloin tarkemmin katsoa tuota 15-vuotiasta teiniä sängylläni. Hän nukkui rauhallisena, hänen rintojensa liikkuessa hengityksen tahdissa. Päätin nostaa hänen hamettaan ja huomasin musta hipsterit. Kiihotuin tästä näystä ja päätin vetää ne hitaasti pois. Silloin näin maailman kauneimman näyn. Hänen häpynsä oli täysin karvaton ja pienet, somat häpyhuulet suorastaan kutsuivat sisäänsä. Päätin tutkia lähempää ja työnsin etusormeni hänen sisälleen. Tunsin märkyyden hänen sisällään ja maistoin sormeani. Tuo pikkupillu maistui todella hyvältä.

Nousin ylös ja varmistin, että hän vielä nukkuu. Hän on sikeässä unessa. Päätän nuolaista varovasti hänen häpyään, mutta kohta levitänkin hänen häpyhuulensa raolleen ja työnnän kieleni hänen sisälleen. Maistan tuon nuoren naisen neitseelliset aromit suussani. Alan nuolla tuota pikkupillua yhä kiihtyvällä tahdilla ja huomaan, että hän alkaa kostua. Hiljennän hieman tahtia, ettei Emilia herää. Huomaan jo Emilian hengityksen nopeutumisen, mutta hän on yhä syvässä unessa. Kaluni on aivan kivikova ja tahtoisi jo Emilian pilluun. Työnnän jälleen etusormeni hänen pilluunsa ja tunnen sen olevan tarpeeksi märkä. Totean mielessäni ”nyt tai ei koskaan” ja levitän hänen jalkansa ja valmistaudun työntämään kaluni hänen sisäänsä. Aluksi hieroin terskallani hänen häpyään ylös ja alas, ja sitten alan työntymään hitaasti hänen sisäänsä. En ole ikinä kokenut yhtä tiukkaa pillua, kaluni ei millään meinaa mahtua kokonaan hänen sisäänsä. Tunnen jo Emilian kiihottuvan. Pian huomaan hänen heräävän, mutta kumma kyllä, hän ei estele minua ollenkaan, vaan alkaa voihkia kaluni pumpatessa hänen pikkupilluansa. Huomaan jo olevani kokonaan hänen sisällään. Tuo kiimainen pikkupillu tuntuu todella tiukalta kaluni ympärillä, pystyn juuri ja juuri välttämään laukeamiseni. Huomaan että kaluni on hieman veressä. Tajuan Emilian olevan neitsyt, ja olin juuri vienyt sen häneltä.

Emilia alkaa suorastaan huutaa nautinnosta ja kuulen Pekan koputtavan oveen. Päätin, että tästä huorasta riittää molemmille ja menin avaamaan oven. Pekka huomaa Emilian jalat levällään sängyssäni ja laskee jo housunsa. Sanon Pekalle, onko poikuus yhä tallella, johon Pekka vastaa myöntävästi. Sanon Pekalle ”Lämmitin tän huoran sulle, sisään vaan”. Vaikka Emilia on hereillä, hän ei ole täysin tajuissaan. Pekka asettaa kalunsa Emilian sisään ja alkaa panna tätä. Pekka kommentoi ”tää on paljon parempaa kuin runkkaaminen”. Itse seurasin vierestä, kuinka poikani saa viiminen pillua. Ei mene kauaakaan kun Pekka jo laukeaa Emilian sisään. Pekka nousee pois ja menen tilalle. Pekka katsoo kuinka panen Emiliaa ja tunnenkin hänen spermansa Emilian sisällä. Sperma liukastaa tuota pikkupillua, jolloin en laukea liian aikaisin. Pekka alkaa ihalla Emilian tissejä ja huomatessani tämän vetäydyn hänen pillustaan ja alamme riisua Emiliaa. Saatuamme korsetin riisuttua, näemme molemmat Emilian upeat tissit ja kiihottuneet nännit. Alamme molemmat imemään noita nännejä ja Emilia jatkaa kiihottavaa ääntelyään. Tunnemme, kuinka nännit turpoavat suussamme. Pekka huomaa että Emilian suu on avoinna ja työntää kalunsa Emilian suuhun. Emilia vaistomaisesti alkaa imeä Pekan kalua ja itse siirryn takaisin Emilian pillulle ja jatkan tuon pillun panemista. Emilian pillu alkaa supistella ja arvelen, että orgasmi on tuloillaan. En pysty viivyttämään laukeamistani Emilian pillun hieroessa kaluani. Laukean niin syvälle kuin pystyn Emilia sisään.

JATKUU…

5 kommenttia viestissä: “Ihana Emilia, Osa 1”

  1. jasser says:

    höttöä

  2. Jussi says:

    Hyvä tarina ja kiihottava,mutta tosiaankin liian hätäinen.

  3. Kendar says:

    Kiitos palautteesta, otan opiksi

  4. DarkMatter says:

    Tarinalla oli hyvä lähtökohta, mutta ota hieman rauhallisemmin. Rakenna tilanteita hieman pidempään (kuten hieman teit alussa) ja kuvaile asioita. Hieman oli ehkä myös epäuskottava, mutta tämänkin asetelma voi ehkä toimia, jos et vain töksäytä “noniin poika, siinä on mun naima narttu, paneppa sitä”, vaan käyt asiaa läpi hieman moniulotteisemmin.

  5. Kendar says:

    Oho, pari kirjoitusvirhettä livahti ohi. Tämä oli toinen novellini.

Kommentoi

top