search
top

Hyvää vaimomateriaalia

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (135 votes, average: 3.56 out of 5)
Loading...

*Perityn videon jatko-osa. Koneeseen kadonnutta materiaalia*

 

Naisen kasvot ruudulla ovat työntäyteiset. Pää liikkuu tasaisesti jalkojen välissä, nousten edestakaisin sylistä rattia kohti. Välillä hän luo vihreät silmänsä ylöspäin ja kallistaa kasvojaan niin, että kyrpä uppoaa poskea vasten kuin pähkinä hamsterin suuhun. Lasipyyhkijät lipaisevat tahmeasti nuoskaa. Nojaan taaksepäin ja pyydän jatkamaan. Lämmitin puhaltaa autoon pölyistä kuumaa ilmaa ja radiossa kelataan aamuohjelman parhaita pätkiä. Tiinan imu tuntuu selkäydinmehuissa saakka. Huulet liikkuvat miltei kullini juureen, kelaavat nopeasti ylös ja vetävät terskan päältä hellästi, niin että suusta kuuluu korea maiskahdus. Samalla rouva haukkaa tattini uudelleen ja alkaa imeä intohimoisesti, toisella kädellä kyrvän juuresta lypsäen. Suljen silmäni ja laitan puhelimen kuvaamaan aivan Tiinan kasvoihin kiinni.

 

Kuuma suu kuristaa niin tiukkana hirttosilmukkana, että työpaineet lähtevät vauhdilla liikkeelle putkistosta. En rupea turhia varoittelemaan. Ikkunaan mäjähtää iso räntäkimpale. Hyvä olo irtaantuu pitkinä, lämpiminä sykäyksinä. Näen silmäluomien raosta, että Tiina sulkee silmänsä ja irvistää happamasti. Kulaus on raskas, hyvin painava. Kaikesta kuulee, että mälliä heruu paljon. Tiina runkkaa kalun vartta ja antaa terskan olla suussaan, mutta ei enää halua lutkuttaa. Kurkku kuitenkin liikkuu ja mälli painelee alaspäin. Lopulta Tiina nousee ylös suu avoinna, siemennestettä suupielessään. ”Olisit voinut varoittaa”, hän mutisee ja kaivaa nenäliinan etulokerosta. Spermajojo putoaa istuimelle. ”En millään hirvennyt keskeyttää”, sanailen ja sullon mulkkua farkkuihin.

 

Istumme hiljaa kadun varressa. Koulukkaita valuu sisälle ja ulos rakennukseen. Välillä lasinpyyhkimet sipaisevat ne pois maisemasta. ”Vienkö mä sut kotiin?” Kysyn viimein ja ojennan Tiinalle vichy-pullon. ”Vai onko sulla vielä tunteja?” Tiina ei vastaa mitään. Opettaja tuijottaa uhmakkaasti eteenpäin. Spermaa on vielä leualla, mutta en viitsi sanoa mitään. Mietin vain, että viime aikoina Tiina on nauttinut lounaansa usein nestemäisenä. ”Muistatko kun pantiin ekan ker…”, en ehdi lausua loppuun, kun Tiina puuskahtaa vastaan. ”Anna sen jo olla. Vanha juttu”. Tiina oli yksi parhaimpia pokauksiani. Muistan vieläkin, kun pääsin puristelemaan tissejä ensimmäisen kerran. ”Tai kun valokuvasin sua”, jatkan kiusaamista, käynnistän auton ja lähden ajamaan intuition viemänä.

 

”Saamari, vieläkö ne on tallessa? Poistat kyllä ne!” Tiina vannottaa ja tarkistaa meikkinsä peilistä. Tumma tukka on kireällä ponnarilla, kuten opelta saattaa olettaa. Kasvot ovat nuorekkaat ja luonnollisen kauniit korkeine poskipäineen. Opettajalla on kuitenkin omat salaiset syntinsä. Kääntelen rattia ja kiertelen kaupunkia. En pelkää, että joku näkisi meidät. Olen perhetuttu ja luotettu. Nautin monesti vain pelkästä ajamisen tunteesta – sekä autossa, että sängyssä. ”Mitä sä haluaisit?” Kakistan ulos. Tiina miettii hetken, sitten liu’uttaa kätensä syliini ja jalkojeni väliin. Sormet puristelevat velttoa kulliani farkkujen läpi. ”Mä haluan ehkä naida”, hän nauraa ja silittää poskeani. ”Ehkä? Mennäänkö sitten teille? Juha on varmaan kotona…” Tiina puristaa elintäni kovakouraisesti ja nojaa penkkiä vasten. ”Sä oot hullu, Masa! Älä edes puhu tuollaisia. Jos joku näkisi tämän niin…”

 

Kurvaan Itäväylälle. Lumi on ehtinyt sulaa vastenmieliseksi limaksi ajoradalle. ”Älä huoli. Mulla on yksi paikka meille. Ehkä.” Painan käteni hävyttömästi naisen haarukkaan ja hoksaan, että mustat kireät housut ovat painuneet syvälle vakoon. ”Ootko antanut Juhalle pimpsukkaa?” Hieron pillua päältä ja painelen ohutta kangasta vakoa kohden. Tiina puree huultaan ja inahtelee vaimeasti. ”En mä tiedä haluanko…antaa sille”, Tiina nielaisee ja hengittää raskaasti. Hän runkkaa yhä kulliani verkkaisesti. Turvavyö kiristyy naisen poven välistä ja tissit ovat mukavan ryhdikkäinä koholla. Märkä lumisade on kastellut paidan ja nännit kuultavat tummina renkaina.

 

Käännyn Kipparlahden silmukasta Herttoniemen siirtolapuutarhalle ja pysäköin liberaalisti kuin mustalaiset. Parkkialue on autio ja hylätty. Kaarevat mökkirivit aukeavat erivärisinä, tasaisesti aseteltuina legopalikoina tai koirankoppeina. ”Mennään”, sanon ja lähden talsimaan aurattua polkua. Tiina vilkaisee ympärilleen ja näyttää olevan tosi jäässä. Poikkean lahon omenapuun luota erälle palstalle. Syysleimut kantavat lumipaakkuja ja hanki jalkojen alla on koskematon. Kävelemme peräkanaa aavemaisten pihlajien alta vihreän mökin portaille. Avain on piilossa ruukun alla. ”Onks tää sun”, Tiina kysyy terävä nenänpää vitivalkoisena. ”Mun tädin”, vastaan ja päästän meidät sisään.

 

Mökki on pieni ja vaatimaton, vanhan tavaran loppusijoituspaikka: mäntypuinen pieni ruokailuryhmä, vuode ilman petivaatteita, muutamia tuoleja, ristipistotöitä, seinävaatteita, Suomen Kuvalehdet ETYK:n ajalta ja hitaasti aikaa mittaava kaappikello. Sisällä haisee maakellarille tai homeisille hillopurkeille, jollekin menneelle maailmalle kuitenkin. Kytken ensimmäisenä kaikki irtopatterit täysille ja vilkaisen sisälämpömittaria: 13 celsiusta. Peruslämpö taitaa kuitenkin olla päällä. Löydän keittiöstä teepannun sekä purkillisen musta teetä. Kaadan kanisterista vettä pannuun ja napsautan levyn päälle. Tiina kiertää uteliaasti tädin mökkiä, katselee valokuvia, kuljettaa sormella hyllyn päältä ja pysähtyy tuijottamaan kuvaa, jossa minä olen nuorena uimastadionilla. ”Mulla oli jo silloin iso kulli”, painauduin naisen selkään kiinni ja hamuan käteni täyteen naisen lantiota. Tiina nauraa ja hieroo kevyesti pyllyllään takaisin. ”Aika iso se sulla onkin…se kulli”, hän myöntää ja kääntyy säteilevänä.

 

Suudelma on helmikuinen. Hengityksemme muuttuvat höyryksi ja kalisevat hampaat osuvat toisiinsa. Vien käteni naisen paidan alle ja hyväilen häntä. Herkkä paikka löytyy alaselästä ja niskan laidasta. Tiina pehmenee käsissäni ja sulaa jäästä. Riisun häntä sitä mukaa, kun mökki lämpenee. Patteri naputtaa ja haisee öljyiselle. Kourin häpyä pikkuhousujen päältä, toisella kädellä etsin pehmeän tissin ja painelen sitä. Teepannu alkaa viheltää ja puhista. Samoin Tiina. Nyhdän paidan hänen yltään ja alan heti imeä nännejä. Ne ovat jännittyneet niin suuriksi luumuiksi, että joudun avaamaan huuleni o-kirjaimen muotoon. Rinnat ovat terhakkaat ja täydellisen pyöreät. Imen niitä hulluna, enkä välitä, vaikka tekisin jälkiä. Tiina hyväilee niskatukkaani ja toistaa nimeäni. ”Mä nain sua niin, että tuntuu huomennakin”, sanon päättäväisesti ja työnnän Juhan vaimon istumaan.

 

Tiinalla on yllään tukea antavat, korkealantioiset mustat pikkupöksyt. Hän suhtautuu niihin jotenkin häpeillen ja mutisee, ettei tiennyt mihin päätyisi. Vedän pöksyjä hitaasti ylöspäin, niin että ne kiristyvät pakaroiden ja häpyhuulten väliin, esitellen haarukan halkiomaisia ääriviivoja. Nuolaisen kankaan päältä: pimpsan tuoksu uhkuu herkullista ja makeaa kiimaa. Tiina nytkähtää ja huokaisee hiljaa. Kiskon litimärät, vitulle tuoksahtavat housut lopulta alas. ”Mä en ehtinyt ajella karvoja”, nainen mutisee edelleen häveliäästi. Tiinan vatsa on ihanan pyöreä ja kiinteän kupera, jopa kova. Suutelen sisäreisiä ja lähestyn tuota vahvan pillutuoksun lähdettä, jonka ympäri on muutaman millin tummanruskea sänki. Häpyhuulet ovat kuumat, jopa hikiset. Nuolen niitä rauhallisesti ja tunnen niiden turpoavan. Karvojen karkeus tuntuu kielellä. Tiina niiskaisee ja asettaa kätensä vatsan päälle. Alan lipoa alaspäin rajulla vauhdilla pimpsan yläosasta kohti peppua. Osa karvoista on ajamatta välilihalla, mutta muuten paikat ovat siistit; Tiinalla on kaunis tummanruskea häpykarvoitus, jota kutsun mohikaaniksi; suorakulmiomainen pitkä karvaraita.

 

”Nosta pyllyä”, kehotan ja Tiina työntää takamustaan irti tuolin plyysistä. Tiina puristaa reisillään vahvasti ja nostaa jalkojaan päkiöiden varaan. Pyöritän klitorista peukaloni alla ja katselen naisen reaktiota. Silmäripset värisevät, hampaat tulevat esiin ja pieni nyrkki työntyy huulien väliin. Voihke kasvaa, mökki lämpenee hitaasti. Levitän takareisiä ja alan nuolla peppureikää. Se on sileä ja vinhasti supisteleva. ”Nuoleeko Juha koskaan sun pyllyä?” Kuiskaan välissä ja tunnen, miten anuksen pumppaus kiihtyy sanoistani. Tiina ei vastaa, vaan retkottaa jäykkänä tuolissa ja yrittää hieroa itseään peukaloani vasten. Painan klitorishelmen sormeni alle, samalla työnnän etusormen tahmaiseen vakoon ja kielenkärjen perseeseen. Tiina nykäisee kuin sähköshokin voimasta. Koukistelen sormella pitkin vaginaa, nostan nopeasti naamani häpyhuulille ja nuolen yhtä pistettä. Toisen miehen vaimo voihkii, vinkuu ja valahtaa aivan löysäksi, kun hurmiollinen orgasmi pääsee kahleista. Tiina keinuttaa itseään korahdellen, kunnes ääni muuttuu ulinaksi ja jalkapohjat puristavat kylkiäni. Vartalo nytkähtelee, eikä orgasmi tunnu loppuvan lainkaan.

 

”Hmm. Se tuli tarpeeseen”, hehkuvaposkinen Tiina saa viimein sanottua. En ajatellut kuitenkaan jättää hommaa tähän: lompakossa odottaa uusi korkkaamaton kondomipaketti. Autan naisen ylös ja suutelen häntä kuumasti. Suuhuni joutunut pimpsakarva palaa takaisin omistajalleen. Jatkan samalla sormellani Tiinan pillureiän kaivelua. Se laittaa hänet kiemurtelemaan räsymaton päällä. ”Joko sait tarpeeksesi?” Kuiskaan. ”En vielä. Mutta pidetään tauko”, Tiina sipsuttaa jalkapohjat muovimattoon tarrautuen keittiönurkkaukseen.

 

Tee on kuumaa ja pahaa; minusta se on maistunut aina suorastaan perseelle. Hörpimme sen niin nopeasti, että huulet varmasti palavat.  Mökissä on jo mukavan lämmin. Tiina katsoo haikeasti ulos ryytimaalaatikoille ja lumen raiskaamalle yrttimaalle. Oma kullini on levännyt koko tauon ajan puoliseisokissa reittä vasten. Räplään puhelimestani taas kameran esille ja tähtäilen sillä naista. ”Et kyllä kuvaa, Masa”, hän sanoo laiskasti. ”Nosta vähän tissiä”, kehotan ja rajaan näyttöön Tiinan kasvot ja rinnat. ”Pyh”, Tiina mutisee ja juo kupista. Hän kuitenkin yllättäen nostaa toista rintaansa ylös, työntää kielen suustaan ja irvistää suoraan kameraan. ”Helvetin hyvä. Laitetaan sulle Facebookiin profiilikuvaksi”. ”Haista paska”, opettaja nousee ylös ja kävelee ikkunan eteen. Hän nojaa tuoliin ja yrittää kurkistella naapuritontille. ”Onko noi luumupuita?” Hän huhuilee ja varvastelee herkullinen perä tomerasti pystyssä.

 

Tiedän tilaisuuteni koittaneen. Hiippailen taakse ja nostan rouvaa vyötäröltä. ”Tuhmat pettäjätytöt pannaan nurkkaan tai niitä läpsitään perseelle”, sanon ja painan naisen rajusti tuolia vasten. Tiina kiljaisee ja älähtää kivusta, kun vatsamakkara osuu tuolin selkänojalle ja ylävartalo retkahtaa sen yli. Asento on epämukava: veri virtaa päähän, jalat jännittyvät ja poninhäntä lentää kohti kasvoja. ”Pysy siinä”, vannotan ja kaivan puhelimen esille. Tästä tulee loistavaa materiaalia, ajattelen kun asettelen luurin pienelle pahkapuupöydälle, jossa on yölamppu ja tuhkakuppi. Palatessani kähmin Tiinan pyllyä. En ole tajunnutkaan aiemmin, että se on noin iso. Tai ehkä asento tekee sen. Hyväilen pehmeitä, isoja pakaroita. Takamus on yksi suuri, mehukas päärynä. ”Mitä sulle pitäisi tehdä…”, leikittelen häpyhuulilla ja vedän oman esinahkani jo taakse. ”Heh-hehe, kyllä sä tiedät”, Tiina nauraa pää lattianrajassa.

 

Pilluhuulilla helmeilee pisaroita. ”Jospa laitat sen sinne”, kuulen pyynnön. Hieron kovalla kullilla kaipaavan vaon liepeitä. Elin uppoaisi sisään todella helposti. ”Miten kortsut?” Tiina ei vastaan kysymykseeni. Aiemmin hän on ollut ehdoton. Nyt nainen tarraa kiinni palleistani himokkaasti ja puristelee niitä antaumuksella. Suusta kuuluu kurinaa, tyytyväistä hyväksyntää, kun sormet hipelöivät kuuliani. Olen ajellut pallit aamulla karvattomaksi ja sileiksi. Nyt puutteessa oleva naarastiikeri leikkii niillä ja ohjaa nyyteistä pidellen aisaani sisään. Saattaen vaihdettava, ajattelen junanvaunussa näkemääni kylttiä. Olen kaivannut pimpsaa jo usean viikon ajan. Työkeikoilla on niin pirun väsynyt, ettei jaksa viritellä mitään. Ehkä pitäisi, sillä karvahaarukka puristaa ihanalla pihtiotteella ja on rusentaa terskani imukupeillaan. Nain verkkaisesti, ulos katsellen. Ikkuna on kostunut räntäsateesta, jossain lumiaura lonksuttaa karheasti. Yritän miettiä tylsyyksiä, etten lennättäisi heti.

 

Nainen alkaa vaikeroida niin lujaa, että minun täytyy painaa hetkeksi kämmentä suun päälle vaimentimeksi. En halua mahdollisia naapureita paikalle, jos sellaisia on. Tiina puree hiljaa sormeani, mumisee jotain ja alkaa nuolla sitä. Tuoli tuntuu hajoavan liimauksistaan. Tiina imee sormea kuin ottaisin suihin. Tapahtuu jotain käsittämätöntä. Yhtäkkiä nainen ohjaa märäksi livotun etusormeni takapuolelleen, peppureiälleen. ”Naikaa mua, molemmat”, hän kähisee sekopäisenä. Hämmennyn hetkeksi rivosta eleestä, jollaista en ole voinut kuvitella aistikkaasta opettajattaresta. Tiinan julkisiveä pinta lohkeaa ja esiin pulpahtaa salainen halu. Kenet hän haluaa yläpaikalle? Työnnän sormeani tiukkaan pikkureikään. Se on kireä ja vastaan hankaava. Sylkäisen sekaan. Tiina alkaa huohottaa ja inistä. Hellitän hetkeksi naimisen, että saan puoli sormea sisään. Tunnen, miten Tiina värisee vastaan, eikä anna yhtään löysiä. Hiljalleen rupean lykkimään selkä kyrmyllä pimpsaan, joka on kuin liisterillä vuorattu. Taivutan reisiäni ja haen vauhtia työntöihin kaukaa. Samalla annan sormea perseeseen, enkä säästele yhtään. Tiina kiihottuu äärimmilleen brutaaleista liikkeistäni ja vingahtaa kimeästi.

 

”Paneeko Juha sua koskaan pyllyyn?” Kysyn korvalehteä suudellen. Tiina puuskuttaa kuin höyryveturi. ”Ymm….iiih…eiiih”. Hidastan vauhtia, niin että kuulen miten kaluni soutaa mehevässä simpukassa. ”Tämä sormihan on melkein Juhan kikkelin kokoinen”, naurahdan pilkallisesti ja vedän hitaasti sen ulos. Pylly jää kutsuvasti raolleen, kuin savusaunan ovi. Tiina huokaa – joko pettymyksestä tai helpotuksesta. En anna yhtään lisähappea, vaan vien terskan toiselle reiälle ja tunkeudun ystäväni vaimon perseeseen. ”Äläh nyt sinne!” Tiina parahtaa, mutta tarttuu hätäisesti pakaroihinsa ja levittää. ”Noin just. Päästä mut sinne kunnolla, kulta”, puhisen ja uskallan nostaa tempoa. Panen puolella kullilla ja vilkaisen välillä kameraan. Tiina huojuu paikallaan. Hän on seissyt niin pitkään, että pohkeet meinaavat krampata. Tunnistan anaalin kokemattomaksi, tai sen omistajan.

 

Tiina jännittää hirveästi ja pinnistelee vaistomaisesti vastaan, kun työnnyn kerta toisensa jälkeen sulkuporteista sisälle. Pitelen kiinni häntä niskasta ja painelen niin syvälle muhkeaan muhviin, että kalu seivästää itsensä kokonaan sisään, vain kivekset jäävät huojumaan ulkopuolelle. Tiina vie kätensä häpykummulleen ja pyöräyttää sormillaan. Liike on sama, kuin ensimmäisenä iltana: kahden sormen vinottainen vemputus peukalo suorana. Kesken rauhallisen panon tunnen, miten naisen tärisevä anus alkaa supistella pakottavasti kyrpääni vasten. Tilanne on todella kiihottava. Tiina lappaa pimpsaansa ja hänen pyllynsä sähköinen imu muuttuu tukehduttavaksi. Tiinan selkä taipuu kauniille kaarelle ja hän värisee kuin perhonen, kunnes jalat pettävät alta. Pieni nyyhkäisy kertoo, että hän saa persepanosta ainakin pienen pyörremyrskyn. ”Taisi ottaa lujille?” Autan polvilleen rojahtaneen bruneten ylös. Tiina on aivan kuuma ja hikisen nihkeä. Hän kuivaa otsaansa ja aristelee näyttää kiiman kylvettämät kasvonsa.

 

Kyrpäni seisoo yhä kuin toteemi. Varren suoni jyskyttää verta pikkusormen paksuisena. Istun heikkotekoiseen tuoliin ja suutelen Tiinan vatsaa. ”Nyt on sun vuoro hoitaa duuni”, tokaisen ja taputan vihjeeksi reittäni. Tiina kiipeää syliini ja hakee paikkaa. Vatsa on jotenkin tiellä. Annan naisen tarttua kiinni sauvaani ja ohjata sen haluamaansa onkaloon. Tiina on käsitellyt mulkkuani niin monta kertaa, että hän tuntee sen läpikotaisin: muodot, nautinnollisimmat liikkeet ja oikeat tavat käsitellä sitä. Tiina tahkoaa esinahkaa, ottaa aivan peniksen juuresta kiinni ja istuu sen päälle. Häpyhuulet raottuvat ja pääsen sisälle pimpsaan. Nainen liikehtii varoen, yhä varresta puristaen. Hän ratsastaa hitaasti, taidokkaasti ja reisiään hyödyntäen. Tiedän, että puhelin kuvaa pirun hyvää pätkää parhaillaan. ”Noin just. Ota sitä syvälle”, juttelen käheästi ja painan vaimoihmisen munkit yhteen. Rinnat ovat kauniit, painavat ja pystyt. Tiina asettelee kämmenensä olkapäilleni ja pomppii tiuhempaan. ”Oih. Sun pimppis imee pirun hyvin”, mumisen.

 

Rinnat eivät tahdo pysyä käsissäni, vaan haluavat läiskiä toisiaan vasten ja lennellä kohti kattoa. Nuolen molempia nännejä, suutelen poven vakoa ja pehmeää lihaa. Otan kiinni naisen pyllystä omistajan elkein ja tuupin vauhtia alhaalta päin. Rummutan niin, että Tiina tietää saaneensa aisaa. ”Ihanaa, jatka, jatka”, hän vaikeroi ja rutistaa minua kehollaan lujemmin tuolia vasten. ”Se on niin…niin iso”, hän kuiskaa kehräten korviini ja pyyhkii kosteutta silmäkulmastaan. Kaappaan pakarat kunnolla kämmenkuppeihini ja puristan rajusti. Tiina urahtaa ja upottaa hampaansa kaulaani. Hän kuiskaa jotain korvaani, mutta en kuule. Painan tutun etusormen uudelleen pyllyyn. ”Saat molempiin reikiin, Tiina”. Naisen vihreät silmät rävähtävät auki maanisina. ”Sä olet tosi kiimainen panemaan. Eikö olisi kiva, että muutkin näkisi sen?” Ehdotan ja työnnän koko sormen sisään.

 

Tiina ei vastaa mitään, naurahtaa oudosti. ”Sä haluat olla tollainen julkilutka. Jos laitetaankin tää nettiin…” En tiedä vaikuttavatko sanani, mutta Tiina menee aivan mahdottomaksi. Hän suutelee kaulaani ja hiuksiani, upottaa kyntensä rintaani ja pyörittää pilluaan niin nopealla kierteellä, että pelkään esinahan liitoksen halkeavan. Hän tulee niin vauhkosti, että kaula retkahtaa taaksepäin ja lantio työntyy eteen. ”Mä oon valmis kohta”, varoitan tuttuun tapaani, mutta Tiina ei puhu mitään. Penis sulloutuu koko ajan syvälle. Hän hankaa pillullaan hitaasti kulliani vasten. Liike on pieni, lähes olematon, mutta kiusaava. Nainen heittää poninhäntäänsä ja naurahtaa. Hän kiertää ja kiipeää minua, tuijottaa suoraan syyttävästi silmiini. Tuoli kitisee räsymaton päällä hennosti. Puren hampaat yhteen ja tunnen, miten kieleni jää sinne väliin. Huudan hiljaa kylmässä tilassa keskellä siirtolapuutarhaa. Sperma ampaisee yhtenä ohjuksena matkaan ja tulvehtii naisen sisuksiin. Ruiskuni on vuolas. Tiinan emätin väreilee vastaan ja imee nesteeni kiltisti. Hän painautuu minun syliini ja odottaa, että olen rauhoittunut. Heti kun siemenneste on päässyt sisään, se jo melkein valuu valkoisena puurona naisen sisäreisiä pitkin.

 

Paluumatkalla kuuntelemme musiikkia. Huomaan, että Tiina istuu varovaisesti, vain toisella peppuposkellaan. Koska juoksevaa vettä ei ollut mökissä, Tiina oli ennen lähtöä yrittänyt huuhdella alapäänsä kanisterivedellä, ja laittanut lopuksi tupon paperia pikkuhousujensa ja siementä valuvan pimpsan väliin.

 

Jätän Tiinan pihatien päähän. Valkoisen tiilitalon keittiössä on valo. Juha kävelee punavalkoinen essu yllään, ottaa uunivuoan patakintaiden väliin ja pyllistelee uunia kohti. ”Anna kun arvaan. Marokkolaista kanapataa?” Heitän ja sohaisen pissapojalla nestettä lasiin. ”Heh. Ei kun munakoisovuokaa. Se on nyt in”, Tiina sanoo jotenkin alistuneen väsyneesti ja katsoo minua. Pisamat ovat yhtä tallella poskilla. ”Masa, kuule. Mun pitäisi sanoa yks…” Puhelimeni soi. En viitsi katsoa, sillä tiedän asiakkaan soittavan tähän aikaan. ”Mun pitää olla illalla vielä Turussa”, totean ja suutelen naista. Kyynel valuu Tiinan poskea pitkin. Juha säätää uunin lämpötilan ja katsoo toiveikkaasti kattaustaan. Jokainen veitsi ja haarukka ovat ojennuksessa. ”Oliko sulla jotain”, käynnistän auton. Olen tyhjä ja tyydytetty. Muusta en ymmärrä, kuin mulkkuni tarpeista.

 

Kun Tiina on hävinnyt kotiinsa, kaasutan kohti isompia väyliä. On vielä valoisaa, eikä ruuhkia näy. Lasken, että pääsen etuajassa hotellille. Ajan huolimattomasti ja katselen puhelimelta äsken tallentamaani videota. Tiina voihkii raukeasti ja raskaasti. Hän pitää kalustani kiinni, kuin pelkäisi menettävänsä sen. Osaan ainakin jonkin homman: panemisen. Pysäytän kuvan kesken ratsastuksen. Naisen pyöreät, aavistuksen roikkuvat tissit, ovat sopivasti kuvissa, tummanruskea letti on liikkeessä ja kasvot ovat kiristyneet nauttivaan liikkeeseen. Sormeni on hänen perseessä. Siitä saan hienoja tägejä leffaan. Kotirouva antautuu pyllypanoon. Vilkaisen Tiinan vatsaa ja karvoitusta. Päätän, että linkitän videon illalla nettiin runkkareiden iloksi.

 

Painuvan päivän värit ovat laskeutuneet taivaalle karamellimaisen oransseina ja levottomina. Tie kiiltää mustana ja nielee valoa, aamullinen lumisade on vain hailakka muisto. Olen liikkeessä. Valo tulee vastaan mutkitellen kuin käärme. Se ajautuu kummasti kohti ja häikäisee. Mietin Tiinaa ja tajuan samassa kaikki vihjeet. Heitän luurin nopeasti takapenkille ja nostan käden suojaksi silmien yläpuolelle. Hetkeen en näe yhtään mitään. Tiedän, että kaikki on kuitenkin tallessa.

 

 

Yksi kommentti viestissä: “Hyvää vaimomateriaalia”

  1. Trickster says:

    Erinomainen teksti, harvoin täällä tulee vastaan kirjoittajia, joiden tekstistä koen oppivani jotain itse kirjoittajana.

Kommentoi

top