search
top

Naapurin Setä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (57 votes, average: 2.46 out of 5)
Loading...

Ensiasuntoni oli vihdoin valmis. Talon alimman kerroksen yksiöni oli melko pieni, mutta viihtyisä. Kaikki oli täydellistä, sain omaa rauhaa ja tilaa itselleni. Muutettuani pari viikkoa sitten oli tavaroiden paikalleen saaminen hieman jäänyt muuttohuumassa ja itsenäistymisen jännityksessä. Kaikki oli vielä hujan hajan. Tuona yksinäisenä perjantaina kuitenkin ajattelin, että homma on saatava loppuun; tartuin siis toimeen. Koko päivän tyhjensin laatikoita, pesin kaikki pyykit, siirtelin huonekaluja. Pienikokoiselle homma oli työläs. Laatikko laatikolta kaikki löysivät paikkansa, rankka päivä kääntyi illaksi ja vihdoin alkoi tuntua kodilta. Kaikki näytti hyvältä. Olin tyytyväinen ja ylpeä ensimmäisestä omasta kodistani, minun koti. Vihdoin sain huokaista ja asettua taloksi.

Hetkisen istahdettuani suuntasin hikisenä suihkuun. Riisuin likaiset vaatteeni, peseydyin rauhassa lämpimässä suihkussa. Annoin veden valua hoikalla vartalollani, kalpealla iholla. Huokailin rankan päivän jälkeen kuuman veden alla. Rentouduttuani tovin suljin suihkun. Tartuin pyyhkeeseen ja kuivattelin suunnaten vaatekaapilleni. “Pyykit!” Ajattelin ääneen kun olin alkamassa pukeutumaan, olin unohtanut hakea vaatteeni pesutuvasta. Kello lähestyi yhtätoista illalla. “Tuskin siellä ketään tähän aikaan liikkuu…” mietin mielessäni ja puin kylpytakin ylleni. Tartuin avaimiini ja suuntasin pyykkituvalle.

Käytävillä oli hiljaista, ulkona pimeää. Avasin oven jonka takaa löytyivät pyykkitupa ja varastotilat. Ei ketään, astelin tuvalle hiljaisin askelin. Sipsutteluani tuskin edes kuuli. Tuvalle päästyäni etsin omiani ja löysin, pyykkini olivat jo kuivat. Kasasin niitä hieman pyykkikoriin kaapaten käsiini alushousut ja paidan. Koitin olla metelöimättä. En ollut törmännyt kehenkään, joten ajattelin pukeutuvani nopeasti siellä. Riisuin kylpytakkini ja seison alastomana ja varomattomana keskellä ihmisten pyykkejä. Juuri kun olin pukemassa ylleni alushousujani ja pyllistin hämärässä, kuulin takaani äänen: “Kukas täällä on?” Pelästyin ja pudotin vaatekkappaleen käsistäni. Nolona ja hiljaa katsoin ovelle jossa seisoi varastostaan tullut naapurini. Melko iso, raavas ja minua vanhempi mies. Hieman lihaksia, vähän miehekästä vatsaa. Hän seisoi t-paidassa ja collegehousuissa pienen matkan päästä ja katsoi minua päästä varpaisiin. En tiennyt mitä tehdä, mitä sanoa. Katselin naapuriani saamatta sanaa suustani.  Nolona, alastomana… Poskeni alkoivat punoittaa. Mies hymyili ja asteli lähemmäs minua. “Mutta sähän taidatkin olla se naapurin uus poju… mä olenkin nähnyt sut.” Naapurini sanoi ja seisoi jo vieressäni. Minä edelleen hiljaa, katsellen ja kuunnellen tietämättä mitä tehdä. “Niin. Sun ikkunasi on takapihalle päin, vähän ulko-oven vieressä” Kuuntelin kuinka mies jatkoi ja huomasin virneen hänen kasvoillaan. En aluksi ymmärtänyt mistä hän voisi puhua. Katsoin vieressäni seisovaa isoa miestä silmiin hieman kysyvästi ja hämilläni. Hän astui taakseni… tunsin kämmenet lanteillani ja säpsähdin. “Älä nyt pelästy…” Kuului hiljaa korvaani samalla kun tunsin housujen etumuksen painautuvan kiinni paljaaseen pyllyyni. “Sinulla oli verhot raollaan kun tulin tässä yksi päivä kotiin töistä… mä näin mitä teit… ja mitä katselit tietokoneeltasi, poju.” Naapuri kuiskaili korvaani ja piti kiinni lanteiltani. Tajusin entisestään nolostuen mistä oli kyse. Vedin henkeä ja yritin saada sanoja suustani. “Eikun mä vaan…” mutisin, mutta mies keskeytti hätäisen yritykseni. “Sssh, ei se mitään. Näytit hyvältä…” Tuntematon naapuri puhui ja minä kuuntelin. “Noh, oletkos ikinä saanut oikeaa miestä?” Kuulin kysymyksen oikeaan korvaani. Hän oli nähnyt minut verhojen raosta viettäessäni omaa aikaa. Olin katsellut videota missä mies nai peppuun nuorempaa poikaa, leikkinyt tekopenikselläni… Olin aivan nolona ja punainen. Kuinka olinkaan niin tyhmä, että jätin verhot auki! Ajatukset juoksivat päässäni. “Vastaahan nyt sedälle, poju?” En voinut perääntyä, en voinut tehdä mitään muuta kuin vastata kysymykseen. “En… en ole…” Kuiskasin. “Hmm, niinkö? Sehän voidaan toki muuttaa.” Kuulin sanat ja tunsin käden liikkuvan kohti paljasta takapuoltani. Iso kämmen puristi pakaraani hellästi, mutta omistavasti. Inahdin hiljaisella äänellä. “Pidätkö tästä?” Mies kysyi kouriessaan minua. Pian käsi liukui kohti posliinivakoani. Tunsin kuinka sormi alkoi hieroa vasten aukkoani. “Entäs tästä?” Hän jatkoi hyväillen. En voinut kuin huokailla jännittyneenä. Tunsin kiihkon nousevan. “Taidat siis pitää… hyvä poika.” Naapurini puheli yksinään minun huokailujen lomassa. En ollut koskaan ollut miehen kanssa. Tiesin kuitenkin ajatuksen olevan todella houkutteleva. Liian houkutteleva. Usein haaveilin ottavani miestä suuhuni, peppuuni… kiihko otti vallan tajutessani siihen olevan nyt mahdollisuus, tunsin elimen housuissa jäykistyvän vasten minua. Jännitin kovasti. Viimein annoin periksi ja kaaristin selkääni, tarjoilin pyykkituvan hämärässä paljasta pyllyä miehelle. “Juuri noin, poju. Tiesin että kiinnostut. Haluatko antautua sedälle? Ottaa kullia?” Mies kyseli kiihkeästi takanani, kuulin kuinka hän kostutti sormeaan suussaan. “Vastaa?” Kaikui kysymys hieman äänekkäämmin samassa kun sormi painui vasten piukkaa aukkoa, upposi hitaasti sisääni. “Mmh! Kyllä!” Vingahdin koittaen pysyä mahdollisimman hiljaa. “Tietysti haluat… tämä pikku perse on kuin luotu siihen.” Naapuri huokaili korvaani ja sormi liukui pyllystäni. “Mennäänpäs, poju. Tulet nyt minun luokseni, saat antaa molempia aukkojasi kunnolla. Teen sinusta pikku lutkani, juuri niinkuin siinä katsomallasi videolla tapahtui.” Hän tokaisi hymyillen ja läpsäisi paljasta pakaraani. Naapuri asteli päättäväisesti ovelle odottaen minun seuraavan nätisti. Niin tein, olin hänen armoillaan ja tottelin kiltisti.

Puin kylpytakkini ja seurasin naapuriani hämärillä käytävillä. Kumpikaan ei puhunut. Pian päästiinkin jo hänen ovelleen ja siirryttiin sisään. “Noniin.” Hän sanoi hyväillen jo puolikovaa kyrpäänsä housujen läpi seistessämme vielä eteisessä. “Riisu… ja tule tänne.” Naapurini komensi ja minä tottelin. Pudotin kylpytakin ja kävelin hänen eteensä. Ei sanoja, tunsin käden olkapäälläni kun minut painettiin polvilleni. Hän laski collegehousut ja iso suonikas muna ponnahti esiin, se keinahteli hieman aivan kasvojeni edessä. Suuni avautui raolleen kun näin toisen miehen paljaan kalun ensimmäistä kertaa. “Siitä vaan. Ime sitä. Tätä olet aina halunnut, vai mitä? Näen silmistäsi ja käytöksestäsi kuinka haluat palvella miehiä, kyrpää.” Kuuntelin hiljaa. Katsoin silmiin ja painoin huuleni vasten terskaa. Vedin syvään henkeä, aloin painaa elintä kuumaan ja märkään suuhuni. “Mmh!” Pääsi huuliltani kyrvän täyttäessä suuni. “Noin, juuri noin. Tiesin että rakastaisit sitä, poju. Miltä tuntuu? Ottaa munaa suuhun?” Naapurini kiusoitteli ja alkoi hellästi painella seisovaa jäykkää kalua suuhuni minun imiessä. Maistelin ja tunnustelin, tilanne kiihotti minua todella. Aloin ahmia kyrpää. Se tuntui ihanalta suussani. Kuin vaistomaisesti asetuin hänen eteensä kontilleni ja pyllistin ahnaasti. “Noin, esittele sitä peresettäsi. Kohta saat kyrpää myös sinne.” Kuuntelin sanoja imien, kuului lutkutus. Mies kumartui läpsäisemään pakaraani. Kämmen liukui jälleen vaolleni ja sormi tunnusteli peppureikää. Kalu suussani tunsin kuinka sormi liukui sisääni, alkoi hieroa ja lämmitellä. Voihkin ja lutkutin kyrpää. Hetken sormetettuaan naapurini nousi ja otti kiinni kalunsa varresta. Hitaasti liu’utti liukkaan elimen suustani ja katseli minua. “Nyt saat oikeasti miestä pyllyysi, pikku lutka.” Hän sanoi silmiin katsellen ja läpsi märkää kyrpää vasten kasvojani.

“Nouseppas!” Kuului komennus miehen tarttuessa kainalooni ja nostaen minut pystyyn. Minut käännettiin ja pepulle läpsäisten ohjattin kohti makuuhuonetta. “Siihen nyt vaan. Noin, hyvä poika.” Hän puhui ohjaillen ja asetellen minua, itseään samalla riisuen. Vatsani alle asetettiin tyyny ja makasin peppu pystyssä naapurini vuoteessa itseäni tarjoillen. Jännitys nousi jälleen. Katselin maaten sängyllä miehen puuhia. Hän hymyili alastomana ja voiteli isoa upeaa kyrpää liukuvoiteella jonka kaivoi laatikostaan. Katselin kalua, upeaa miehekästä ja hieman karvaista vartaloa. Itse ihanan avuttomana ja pienenä häneen verrattuna, tietäen miehen ottavan minut aivan pian. Hymyilin ujosti. “Noniin, poju. Annahan sitä persettäsi sedälle.” Naapuri sanoi nousten sängylle taakseni. Painoin kasvoja patjaan ja pyllistin… tunsin kovan kyrvän liukuvan hellästi peppuvakooni. Painautuvan vasten aukkoa… Hengitin tiheään. Kalun pää puski minua vasten, hitaasti mutta varmasti. “Mmmh!” Inahdin kun terska luiskahti sisääni ja jäi minuun seisomaan. “Sshh, poju. Tulen nyt sun sisään. Älä jännitä, tiedät että haluat kyrpää, vai mitä?” Kuuntelin ja rentouduin. Kulli alkoi upota minuun. “Oooih just noin, hyvinhän se uppoaa!” Mies huokaisi äänekkäästi ja tunsin kuinka kyrpä työntyi tiukkaan pyllyyni, olin pian täynnä miestä ja peppuni korkattiin. Vikisin ja tartuin lakanaan, puristin. Kyrpä alkoi liukua hitaasti sisään ja ulos, avasi minua. Täytti minut. Voihkin ja inahtelin kiihkeästi, mies alkoi nussia. Mietin mitä juuri tapahtuu ja kiihko nousi nousemistaan. Olin naapurin vanhemman sedän asunnossa pylly pystyssä ja täynnä kyrpää. “Nussi mua!” Voihkaisin ja myös itse hieman hämmennyin sanoistani. “Ohhoh, sinähän todella olet kunnon pikku lutka! Vai mitä? Oletkin tainnut haluta tätä pitkään!” Mies naurahti takanani ja jatkoi peppuni pumppaamista. Pian hän laskeutui päälleni ja tunsin hänen painonsa. Allaan pyllistellen otin munaa kiltisti, naapuri nussi hentoa ruumistani vasten patjaa. Pakarani alkoi läpsähdellä ja se sekoittui kiihkeään nussimisen ääneen. Hän kietoi kätensä altani ja puristi minua vasten itseään, työnnellen voimakasta kyrpää syvälle sisääni. Tunsin oloni tuhman avuttomaksi ja ihanan alistuvaksi. Olin siinä vain tyydyttääkseni hänen halunsa ja kiihkonsa, panopuuna… lutkanaan. Takapuoleni oli täynnä munaa. “Katso, poju.” Mies tokaisin ja käänsi päätäni toiseen suuntaan. “Miltäs näyttää?” Hän jatkoi ja osoitti seinällä olevaa peiliä. “Katso kun nussin persettäsi… katso kuinka annat itseäsi… tähän sinut on luotu, vai mitä?” Kuulin huokailun korvaani kun naapurini nai ja makasin hänen allaan, silmät liimautuneena silmiini peilin kautta. “Siitän kohta pikku perseesi. Katsele peilistä kun se tapahtuu. Kun teen sinusta oman panopuuni.” Hän kiristi tahtia. Katselin peiliin, vartaloni keinui, painui vasten patjaa joka työnnöllä. “Nyt saat spermaa sisääsi!” Mies karjaisi äänekkästi ja voimakkaasti työntyi minuun syvälle. “Ooooihh!” Inisin ja tunsin kuinka kyrpä pepussani sykkii ja pursuaa kuumaa spermaa minuun. Naapuri voihki äänekkäästi hikisenä päälläni. Kyrpä sykki, nytkähteli, pumppasi. Päälleni jääden kuulin hengityksen korvaani vasten. “Noin… saatiinhan susta tehtyä kunnon palveluspoju… oot mun pikku lutka tästä lähtien. Vai mitä? Vastaa sedälle?” “…Kyllä… setä…” Kuiskin hiljaa hymyillen ja tiheään hengitellen. Pylly täynnä spermaa ja puolikova kalu edelleen sisälläni. Katselin peilistä kuinka makasin avuttomana tuon ison miehen alla enkä voinut olla tuntematta suurta kiihkoa ja jännitystä.

Jäin miehen luo yöksi, minut otettiin vielä useaan kertaan. Olin kiltisti käytössä ja nautin uudesta roolistani. Viikon kuluttua sain puhelimeeni viestin, jossa naapurini kertoi ystävänsä olevan tulossa kylään illalla ja minua kehoitettiin olemaan valmis kyläilemään… 😉

2 kommenttia viestissä: “Naapurin Setä”

  1. Nuori poju says:

    Todella kiihottava tarina…olen pitkään haaveillut että vanhempi mies panis mua ja tekis musta itelleen just tuolleeen lutkan 😉

  2. MadClown says:

    Upea tarina, jatkoa!

Kommentoi

top