search
top

Kampeäijät

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (18 votes, average: 1.78 out of 5)
Loading...

Tarmo ja minä – Risto eli Riku – olemme kampemiehiä. Keski-ikäisiä, minä 52 v ja Tarmo 51. Tarmo on maanviljelijä tuossa 40 kilometrin päässä. Minä olen verovirkailija ja minulla on vielä hetken asunto kaupungissa. Kai meidät voisi luokitella karhu-tyypeiksi. Olemme isoja partasuita, yli 180 kumpikin ja painoakin on molemmilla siinä sadan kilon paikkeilla. Emme ole lihavia, vaan romuluisia ja lihaksikkaita, ehkä vain pari kiloa ylimääräistä rasvaa. Pidämme nimittäin kunnostamme hyvää huolta treenaamalla monipuolisesti.

Emme ole mitään rakastavaisia parisuhteessa. Olemme olleet yli kymmenen vuotta ’kavereita seksimausteilla’. Johtunee siitä, että kumpikin kohtalaisen umpimielisenä äijänä inhoaa tunnelässytystä, sanoja rakkaus, olet ihana jne. Ja se seksikin on vähän niin ja näin. Me tykkäämme kyllä miehekkäästä menosta, jossa meillä on erilaisia miesten kamppeita päällä, mutta persepanoja emme harrasta. Enempi meno on runkkailua ja suosikkiamme toista vasten nylkyttämistä, joskus suihinottoa. Me tapaamme yleensä pari kolme kertaa kuukaudessa, yleensä hänen luonaan maatilalla, jossa on enemmän tilaa peuhata.

Olin nytkin menossa Tarmon luokse miehekäs meno mielessä. Mietin, mitähän hän oli oikein keksinyt. Hän oli nimittäin kuulostanut jotensakin metkalta puhelimessa. Kamppeita isoon urheilukassiin pakatessani ja autolla ajaessani muistelin menneisyyttäni ja Tarmoon tutustumista.

Minä olen nuorempana ollut kolme kertaa parisuhteessakin, siis asunut yhdessä kaverin kanssa. Niistä ei vain tullut mitään, vaikka ne aluksi tuntuivatkin hyvältä ratkaisulta ainaiseen kiimaan. Hyvin nopeasti alkoi semmoinen kotileikki ja höpötys, että tarvitaan sitä ja tätä. En kestänyt sitä ja heitin ne tyypit ulos. Viimeisin alkoi kaiken huipuksi käyttää naisten alusvaatteita ja sukkahousuja. Minä olen mies ja halusin panna miestä, en mitään irvokasta naisen kuvatusta.

Noissa suhteissa ja monissa irtoseksisuhteissakin minä olin pääasiassa topin roolissa. Minulla on nimittäin pitkä ja paksu kalu ja partnerini halusivat sitä sisäänsä. Kyllä minuakin on pantu, kun olen pyytänyt. Anaaliseksi ei kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut minulle välttämättömyys, en saanut siitä täyttä nautintoa. Viimeisen parisuhteen loppuessa olin 34-vuotias ja sen jälkeen minulla oli satunnaisia irtosuhteita. Pääasiassa kuitenkin runkkailin ja mielikuvissani alkoi yhä useammin esiintyä miehekkäitä työmiehiä, poliiseja, vartijoita, sotilaita ja prätkäjätkiä. Tietenkin asianmukaisissa kamppeissaan. Kun näin sellaisia äijiä työssään kaupungilla, melkein jähmetyin tuijottamaan heitä ja kotiin päästyäni runkkasin hartaasti. Ja mietin kuumeisesti, kuinka löytäisin jonkun samoista kiinnostuneen kaverin.

Tietysti hankin itselleni monenlaisia kamppeita. Eräästä liikkeestä saa kaikkea mahdollista, sotilasasuja varusteineen, kaikenlaisia haalareita ja saappaita. Nykyään minulla on armeijan maastopuku yliluutnantin arvomerkein ja varustevöineen sekä rähinäremmi, poliisin ja vartijan haalarit ja metsurin työhaalarit huomioliiveineen. Ja vielä kunnon sadevaatteet ja nahkainen prätkäpuku. Mukaan mahtuu erilaisia nahkaisia ja kumisia hanskoja ja rukkasia, nahkarannekkeita, ja suojakypäriä. Kun puin niitä ylleni ja katsoin itseäni isosta peilistä, minulla alkoi seisoa heti. Tuli roiskittua monet liemet siihen peiliin.

Toista samoista asusteista kiinnostunutta miestä en vain onnistunut kohtaamaan. Yhteen aikaan yritin saada juttua aikaan yhden toimistomme vartijan kanssa, komea ja iso sälli. Hän kuitenkin suhtautui minuun oudoksuen ja pidättyvästi. Tuskin sen takia, että olisi epäillyt minua homoksi, vaan luultavasti siksi, ettei hän osannut jutella luontevasti näin korkean virkamiehen kanssa. Itselleni asemalla ja arvolla ei ole merkitystä. Kun miehet kohtaavat, minusta he ovat vain kaksi miestä, tasa-arvoista ilman liiallista pokkurointia.

Sitten toukokuussa löysin yhdeltä netin seuranhakupalstalta Tarmon ilmoituksen. Se sytytti minut heti. Ensinnäkin ikä- ja kokonumerot osuivat jokseenkin yksiin omieni kanssa. Ja hän haki kampemiestä. Ei persepanoja, korkeintaan runkkailua, mieluiten nylkytystä ja ennen kaikkea kovakouraista kourintaa työkamppeissa tai univormuissa. Sehän oli kuin olisin itse jättänyt sen ilmoituksen. Vastasin heti. Seurasi toista viikkoa viestien vaihtelua ja tarkempia selvityksiä, mitä kumpikin oli ja minkälaista seksiä toivoi. Lisäksi molemmat olivat tyytyväisiä, kun asuimme suhteellisen lähekkäin. Ensimmäinen pikainen tapaaminen – ilman kamppeita ja seksiä – oli täällä kaupungissa yhdessä kahvilassa, kun Tarmolla oli asioita hoidettavana täällä. Suoraan sanoen yllätyin, miten komea mies hän oli, on. Tummanruskea lyhyt tukka ja sänkiparta, jämerä leuka, leveät hartiat, isot kourat. Todella miehekkään hyvänäköinen ilmestys. Ja kyllä hänkin hymyili minulle hyväksyvästi. Kumpikin ilmoitti olevansa näkemäänsä tyytyväinen ja sovimme tapaavamme seuraavana perjantai-iltana hänen luonaan ja voisin jäädä vaikka koko viikonlopuksi. Sain ajo-ohjeet saman tien.

Olipa tuskainen lopputyöviikko. Olihan tiedossa seksifantasioideni testausta käytännössä. Hikoilin ja tärisin malttamattomana päivät ja illat. Pähkäilin pitkään, mihin kamppeisiin sonnustautuisin. Emme olleet tulleet Tarmon kanssa sopineeksi, mihin asuihin pukeutuisimme ensi tapaamisella. Perjantaina töiden jälkeen pakkasin urheilukassiin vartijan mustan haalarin, jonka selässä lukee Security, ja maiharisaappaat sekä sadeasun kumisaappaineen, kun oli vähän lupailtu vesikeliä.

Ajomatka sujui nopeasti ja löysin Tarmon talon helposti ohjeita seuraten. Isoa maalaistaloa ympäröi vanhoja talousrakennuksia ja uudehkon näköinen halli, ilmeisesti se oli maatalouskoneita varten. Siellä oli tilaa telmiä rasvanäppeinä haalareissa, kun myöhemmin huolisimme Tarmon koneita ja pidimme välillä peuhailutaukoja.

Nousin autosta ja koukkasin kassini takapenkiltä. Kun käännyin, Tarmo seisoi ulko-ovella isona ja komeana. Hän oli pukeutunut metsurin sini-oranssiin haalariin. Päässä hänellä oli keltainen suojakypärä ja jalassa turvasaappaat. Kiihotuin heti ja harmittelin, etten ollut kehdannut sonnustautua matkan ajaksi seksiasuun. Minulla oli musta nahkatakki, farkut ja bootsit.

– Terve! Löysit hyvin perille?
– Joo, ei mitään ongelmia. Sää olet jo näköjään valmiiksi kamppeissa. Sorry, että mulla on vain nää arkivetimet.
– Ihan mieheltä sää noinkin näytät. Mutta haluat vissiin vaihtaa kuteita?
– Joo, mielellään. Mulla on vartijan haalarit täällä kassissa. Ja sadekamppeita.
– Vartija kuulostaa hyvältä. Mennään sisälle.

Tarmo ohjasi minut ison tuvan läpi yhteen peräkamariin ja sanoi, että voisin vaihtaa kamppeet siellä. Huoneessa oli vanha talonpoikaiskalustus sivustavedettävine sänkyineen ja keinutuoleineen. Sivuseinällä oli iso peili, jossa oli puuleikkauksin koristettu kehys. Ei mitään mauttomia 60-luvun tekonahkaisia sohvia tai myöhempien aikojen Ikea-kalusteita. Täällä arvostettiin entisiä aikoja ja sukupolvien jättämiä jälkiä. Kun kyselin, Tarmo selosti talonsa historiaa ja samalla seurasi, kun riisuuduin. Kun minulla oli enää kalsarit ja t-paita päällä, hän hörähti:

– Kyllähän mää jo sun naamasta näin, että komea mies sää olet, mutta että noin komeakroppainenkin vielä.
– Veikkaanpa, että tuon haalarin alla olet sinäkin melkoinen ilmestys, hymyilin.
– No jaa, onhan tuota tullut treenattua.
– Hyvä. On sitten molemmin puolin kunnolla kourittavaa.

Naureskelimme molemmat hieman jännittyneinä. Kun sain vartijan mustan haalarin varustevöineen päälle ja saappaiden nauhat ja tarrakiinnikkeet kiinni, Tarmolta pääsi kunnon kröhäisy – taisi tarttua vihne viljanviljelijän kurkkuun. Seisoimme siinä vastakkain – miehekkäät metsuri ja vartija työasuissaan – ja silmissä paloi kiima. Hymyilimme kuitenkin epävarmoina, mitä tehdä seuraavaksi. Lopulta levitin käteni ja uskalsin ottaa askeleen Tarmoa kohti. Hän teki samoin ja virnisti velmusti. Kietouduimme tunnustelevaan halaukseen ja partaiset poskemme hieraantuivat toisiinsa. Kädet vaelsivat selkäpuolella toisen haalaria tunnustellen. Painauduimme toisiimme tiukemmin ja lantiot vähän tökkivät toisiaan. Välillä vilkuilimme touhuamme siitä peilistä ja komealta näytti. Tarmon huulet alkoivat hamuta minun huuliani ja niin uppouduimme hartaaseen suudelmaan, joka muuttui vähitellen puuskutukseksi ja himokkaaksi kuolan vaihdoksi. Samalla kouramme voimistivat otteitaan ja niin hyväily vaihtui väkeväksi rutisteluksi. Puskimme toisiamme rinta rintaa vasten ja reidet ehtivät välillä potkia toisen haaroja. Riuhdoimme toisiamme sinne tänne päästämättä irti suudelmasta. Viimein Tarmo tömäytti minut seinää vasten, irrotti huulensa ja kielensä minun suustani ja puuskutti:

– Olisiko tässä kohtaa kahvit paikallaan? Vai haluatko mieluummin kaljat?
– Kahvit käy hyvin, naurahdin ja yritin tasoittaa hengitystä.

Kaulakkain ja lantiolla toista töniskellen palasimme tupaan. Pikaisesti Tarmo onnistui taikomaan pöytään kahvitarjoilun. Hän heitti pöydälle myös kypäränsä, joka kouriessamme oli mennyt vinoon. Istuimme pitkän pöydän eri puolille ja aloimme mukavan jalkapelin eli potkiskelimme saappaitamme ja hinkkasimme niitä vastakkain. Samalla kuin muina miehinä juttelimme homokokemuksistamme vähän perusteellisemmin kuin mitä sähköpostitse olimme tehneet. Tarmo ei ole asunut koskaan kenenkään kanssa, koska pienellä kylällä se ei muiden katseiden alla ollut mahdollista. Hän oli hoitanut suhteensa niin kuin mekin päädyimme tekemään, kaveruutta seksimausteilla. Kampejutuista hän on ollut kiinnostunut kuulemma aina, vaikka ryhtyikin niitä aktiivisesti harrastamaan vasta vähän alle kolmikymppisenä. Aika jännää, että pystyimme jo ensi tapaamisella juttelemaan niin vapautuneesti.

Aikamme jaariteltuamme Tarmo äkkiä siirsi kahvikupit syrjään, tarttui minua parrasta ja kiskaisi ylävartaloni pöydälle. Hän työnsi naamansa parin sentin päähän minusta ja murisi:

– Eiköhän ole aika antaa vartijalle kunnon kyydit.
– Ja metsurille. Onkin jo höpötetty leukapielet kipeiksi.

Suutelimme. Tarrasin Tarmon olkavarsiin ja tunsin hänen kiihottavan isot ja kovat hauiksensa. Hän tarttui parran lisäksi hiuksiinikin ja pyöritti päätäni kevyesti. Keskeyttämättä kiihkeää suudelmaa kohottauduimme pöydästä ja siirryimme tuvan keskilattialle. Puristauduimme tiukasti kiinni toisiimme. Kädet irtautuivat hyväilemään ja kourimaan niskaa, selkää ja pakaroita. Otteet muuttuivat jälleen miehekkään voimakkaiksi, luut oikein rutisivat. Lantiot hakkasivat toisiinsa niin, että suudelman sekaan turskahti molemmilta tuskaisia älähdyksiä. Irrottauduimme suudelmasta jalat vapisten ja syvästi puuskuttaen. Tarmo sähähti:

– Vittu, mikä mies! Nyt mää raahaan sut ylös vinttiin pervoilukammiooni ja näytän sulle taivaan merkit!
– Hyvä! En kyllä määkään sua helpolla päästä.
– En haluakaan päästä. Jumalauta, ollaanhan me sentään miehiä ja menon kuuluu siltä sitten tuntuakin.

Tarmo kääntyi. Seurasin hänen leveää selkäänsä vintin rappusiin. Vaivoin hillitsin itseni, etten kaapannut häntä takaapäin syleilyyn, se selkä houkutteli kyllä. Sen sijaan sujautin portaissa käteni hänen haarovälistään etumukselle ja tunnustelin, joko hänellä seisoo. Tarmo pysähtyi kuin seinään, heilutti persettään ja teki nussimisliikkeitä kouraani vasten. Hän hyrisi:

– Okei, annan sun runkata mut, mutta vasta tuolla ylhäällä. Tästä me voimme pudota kesken ryskeen.

Naurahtaen päästin hänestä irti ja me jatkoimme ylös. Siellä oli kolme isoa huonetta. Yksi oli lukittu ja sen Tarmo aukaisi. Keskellä lattiaa oli yhteen liitettynä kaksi isoa patjaa. Sen kohdalla vastakkaisilla seinillä oli isot peilit. Muutoin siellä oli painonnostopenkki, käsipainoja ja kuntopyörä. Seinustalla verhojen takana oli kaksi vaaterekkiä, joissa roikkui useita erilaisia työhaalareita, univormuja, nahkakuteita ja sadeasusteita. Niiden alla oli melkoinen saapaskokoelma. En voinut kuin haukkoa ihastuksesta henkeä.

– Taidat tykätä, Tarmo hymyili omistajan ylpeydellä.
– Totta vitussa. Meillä on edessä melkoinen määrä seksisessioita ennen kuin nuo on kaikki käyty läpi.
– Olet siis valmis testaamaan nuo kaikki?
– No helvetti, jos vain kelpaan sulle.
– Jumalauta, tuon oloinen mies kelpaa mulle aina, Tarmo murahti ja vahvisti mielipiteensä muksauttamalla minua nyrkillä rintaan.

Kaappasin hänet syliini ja pyöritin ympäri. Siis sata kiloa leijui jalat ilmassa. Eihän siinä hyvin käynyt. Rojahdimme patjoille kunnon jymähdyksellä. Nauroimme vain hetken, kun silmät alkoivat kiilua himosta. Aloimme taas suudella ja kietouduimme toisiimme. Pyöriskelimme pitkin ja poikin patjalla ja lattialla. Kun toisen sai alleen, toinen alkoi rajusti nylkyttää siinä päällä. Minulla seisoi jo ihan täysillä ja pakahtumaisillaan. Välillä vilkuilimme menoamme peileistä ja se oli aika kiihottavan näköistä, metsuri ja vartija haalareissaan toistensa kimpussa. Eikä meno ollut lempeää tai hellää. Ei, ei. Me pikemminkin runnoimme ja rusikoimme toisiamme ja karjuimme kirouksia. Kiskoimme toisiamme parrasta ja tukasta. Survoimme kourilla toisen naamaa. Lantiot iskivät toiseen sellaisella voimalla, että meiltä pääsi vain tukahtuneita ähkäisyjä. Väliin jalat potkivat toisiaan, väliin menivät kivuliaisiin solmuihin. Tällainen hurja peuhaaminen on meidän suosikkimme edelleenkin, iästämme huolimatta.

Lopulta Tarmo oli patjalla vatsallaan ja minä hänen selässään. Hän kohottautui kontalleen – kai aikoi heittää minut selästään – ja minä nappasin hänet puolinelsoniin. Aloin ihan hulluna paukuttaa hänen pakaroitaan. Olin niin kiimassa, että vinttini pimeni. Kähisin tiukoista leukapielistä niitä kirouksia, että sylki lensi. Tarmo vain karjui ’yhtä vitun hinttaria’. Ja niin minä rynkytin haalareihini älyttömän määrän spermaa.

Kierähdin selälleni Tarmon päältä. Olin aivan poikki, tärisin hervottomasti, mutta hitto että olin onnellinen. Tällaisesta menosta miesten välillä olin niin pitkään haaveillut. Kummasti ne kamppeet lisäävät miehekkyyden tunnetta ja antavat voimaa. Sitten Tarmo konttasi istumaan rintani päälle ja avasi haalarinsa aina alapäähän asti. Hän läpsi avokämmenellä naamaani ja puuskutti:

– No niin, äijä, nyt saat runkata mut. Tai mää nussin sua suuhun.

Olin aivan liian voimaton valitsemaan. Tuijotin vain haltioissani Tarmon esiin repimää kalua, joka on melkoisen kookas, pitkä ja paksu, kutakuinkin omani kokoinen. No, Tarmo valitsi puolestani. Hän kiskaisi parrasta suuni auki ja tunki kyrpänsä sinne. Ei paljon kysellyt eikä kainostellut, vaan alkoi saman tien nussia mua rajusti. Alkuun en pystynyt kuin kakomaan, mutta pian pääsin jyvälle ja aloin tiukan imun. Kalu oli aluksi vain puoliksi turvoksissa, mutta paisui ja kovettui hetkessä. Tarmo taipui syvemmälle päälleni, asettui etunojaan käsivarsiensa varaan ja sai niin kunnolla voimaa rynkytykseensä. Haistoin avoimesta haalarista hien ja miehen väkevät tuoksut. Hän oli kai valmiiksi niin kiimassa, ettei hän kauaa kestänyt. Pian hän veti kyrpänsä suustani ja komensi minut runkkaamaan itseään. Tein niin ja kohta hän ruiski mällinsä naamalleni ja parralleni. Raskaasti huohottaen hän komensi minut nuolemaan kullinsa puhtaaksi ja lopuksi hän pyyhki sen naamaani.

Sitten Tarmo kierähti viereeni selälleen. Katsoimme toisiamme ja hymyilimme todella tyydytettyinä. Tukistin häntä hellästi parrasta ja huokaisin:

– Hitto, että sää osaat olla raju rakastaja. Tosi mies.
– Etpä tuota sääkään erityisen helläkätinen ollut. En kyllä sellaista kaipaakaan. Mahtava äijä oot.
– Joo joo, mutta nyt tarttis päästä pesulle.
– Mennään saman tien lämmittämään sauna. Otetaan muutama kalja mukaan.

Ja niin mentiin. Kaivoin kassistani mukaan puhtaat kalsarit, sukat ja t-paidan. Tarmo otti pyyhkeet ja kaljat. Hän sanoi, että söisimme kunnolla saunan jälkeen. Panimme tulet kiukaan alle ja korkkasimme tölkit. Rupattelimme tuosta ensimmäisestä sessiostamme. Jatkoimme toistemme kehumista vähän naureskellenkin. Kun sitten riisuuduimme alasti, Tarmon vanttera ja lihaksikas ruumis sai minut melkein haukkomaan henkeä. Vertailimme tietenkin lihaksiamme ja puristelimme niitä. Vähän taputtelimme nyrkillä toisen rinta- ja vatsalihaksia. Aivan vilpittömästi annoimme tunnustusta toistemme näyttävyydelle.

Maltoimme käydä pikaisesti suihkussa pesemässä kuivahtaneet spermatahrat yltämme. Kun pesin kaluani ja venyttelin sitä, Tarmo huomasi sen ja päivitteli vehkeeni kokoa. Kun Tarmo meni siitä edelläni saunan puolelle, en voinut olla läpsimättä hänen komeita, kiinteitä pakaroitaan. Hän pysähtyi ja pyllisti suuntaani. Hän virnuili:

– Tekiskö mieli tunkea keppi sinne väliin?
– Totta hitossa tekis! Näyttävät vain niin tiukoilta, että mahtaako tuosta läpi päästä, hekottelin.
– Eipä siitä moni olekaan päässyt.
– Joku kuitenkin, vai?
– Pari. En vain innostunut siitä kovinkaan. Niin kuin en päinvastaisestakaan. Sää oot tietty harrastanut persepanoja vaikka kuinka?
– No joo, mutta ei ne mullekaan mikään välttämättömyys ole. Tykkään enemmän sellaisesta mitä me tehtiin.
– Ei siis ole pakko päästä panemaan tuota jättiä mun reikään?
– Ei pakko, mutta ilolla sen teen, jos joskus haluat. Ja saat sääkin panna mua, jos mieli tekee.
– Katsotaan ja pannaan harkintaan.

Siinähän oli ihan pakko lauteiden edessä kietoutua väkevään halaukseen ja suudelmaan. Kun maltoimme kavuta lauteille löylyttelemään, juolahti mieleeni kysyä:

– Saitko ilmoitukseesi muita vastauksia?
– Joo. Kaksi. Toinen on joku ihmetyyppi, jota kiinnostaa sm-jutut. Minua ne eivät kiinnostaa. Kiihottua nyt siitä, että aiheuttaa tai tuntee kipua. Ei kiitos.
– Emmehän mekään mitenkään helläkätisiä olla.
– Ei niin, mutta emmehän me kuitenkaan kivun takia kovakouraisia olla.
– Eipä niin. Ja jos nyt muutama mustelma tulee, niin en minä ainakaan siitä orkkua saa.
– Enkä minä.
– Entä se toinen kaveri?
– Rekkakuski. Kuulosti ihan hyvältä tyypiltä. Tapaan sen keskiviikkona illansuussa tuolla huoltoaseman rekkaparkissa, muutaman kilometrin päässä.
– Aha…
– Joo. Tarkastetaan nyt sekin kaveri, kun se sentään yhteyttä otti. Ja viestiensä mukaan se on kunnon kampemiehiä.

Vähän kouraisi mustasukkaisuuden puolelta – naurettavaa, kun ei meillä mitään sitoumuksia ollut ja tapasimmekin vasta ensi kertaa seksin merkeissä. Kerronpa tähän väliin, että Tarmo soitti minulle torstaina, kun oli tavannut sen rekkakuskin eli Markun. Kuulemma muutaman vuoden meitä nuorempi, iso ja vahva kaveri. Komeakin. Ja osaa karskit otteet. Pieni mulkku meidän vehkeisiin verrattuna. Hullun kiimainen kaveri kaiken lisäksi. Tarmo ja Markku tapailivat toisiaan harvakseltaan kolmen vuoden ajan. Ei se lopulta kiusannut minua vähääkään, kun Tarmo halusi kuitenkin koko ajan tavata minua, ja mehän tavattiin useamman kerran kuukaudessa. Yhtenä kesänä minäkin tapasin Markun, kun kokoonnuimme yhdessä Tarmon luokse viikonlopun hurjasteluja viettämään. Ja hurjaa se olikin. Markku osoittautui melko väkivaltaiseksi. Se halusi tapella vähän väliä, vaikka saikin aina meiltä turpaansa – vain mustelmia, ei verta. Ja se halusi meidän panevan itseään. Ainoan kerran elämässäni olen silloin osallistunut sellaiseen, että kaksi meistä tunkee kyrpänsä yhtä aikaa kolmannen perseeseen. Markku halusi Tarmon ja minut yhtä aikaa sisäänsä. Olipa outo kokemus. Ja Markku kiljui tapettava porsas, kun me tungimme isot kalumme hänen reikäänsä. Kolmen vuoden jälkeen Markku oli kuulemma löytänyt lähempää kotiaan jonkun nuoren kampekaverin ja suhde Tarmoon hiipui.

No, me siis keskityimme saunomiseen. Puhuimme työasioista – maanviljelystä ja verotuksen kiemuroista. Kävimme vilvoittelemassa oluet kourassa, jatkoimme vastomalla itseämme ja toisiamme. Pesimme toistemme selän. Kun minä pyörittelin pesusientä Tarmon selässä ja pakaroilla, en malttanut olla työntämättä sitä haaroihin, palleille ja kullille asti. Siitä seurasi runkkaussessio, jossa painoimme otsat vastakkain, vapaat kädet puristelivat toisen hartioita ja niskaa. Painoimme terskoja vastakkain, mutta emme tarttuneet toisen vehkeeseen. Tuhisten, ähkyen ja ärräpäitä karjahdellen ruiskimme lopulta liemet toisen vatsalihaksille. Ja sitten taas naureskellen pesulle.

Aterian ja muutaman kaljan jälkeen Tarmo ohjasi minut nukkumaan sinne peräkamariin siihen sivustavedettävään. Olipa näin isolla miehellä hiukka ahdas yö; ennen ihmiset taisivat olla vähän pienempiä. Nukuin kuitenkin varsin tyytyväisenä. Olihan minulla ollut aivan mahtava ilta seksin ja kamppeiden merkeissä. Unelmat olivat toteutuneet. Ja jatkoa oli luvassa.

Aamulla heräsin tuvasta kuuluvaan vaimeaan astioiden kolinaan ja kahvinkeittimen pulputukseen. Menin sinne. Tarmo siellä puuhasi aamupalaa pöytään. Hänen ylävartalolleen kiristyi kauhtuneen sininen t-paita ja – mikä komeaa – jalassa hänellä oli vihreät maastokuvioiset sadehousut, jonka lahkeet oli kääritty polviin niin, että mustien kontioiden varret näkyivät. Hän kääntyi hymyillen minuun ja sanoi:

– Huomenta. Käyhän aamupesulla ja pue sitten ne sadekamppeet. Lähdetään aamukahvin jälkeen metsään.
– Okei. Kuulostaa hienolta.
– Mutta tulee olemaan pervoa. Kunnon miehekäs metsäseikkailu.

Minua nauratti, idea kuulosti mukavan kiihottavalta. Pesun jälkeen kaivoin siellä peräkamarissa sadekamppeeni kassista. Samalla vilkaisin ikkunasta, keli näytti sopivan kostealta, vaikkei sentään rankasti satanut. Vedin ylleni t-paidan ja harmaan collegepuseron. Sitten jalkaan keltaisen sadeasuni housut, jonka lahkeet käärin niin kuin Tarmokin oli tehnyt. Minullakin oli mustat Kontio-kumisaappaat, vielä uutuuttaan kiiltävät ja nahkeat. Pidän niiden tuoksusta. Vielä reisipituinen sadetakki, joka on mustaa kumia. Siinä kiertää rinnan korkeudella, hihan suissa ja helmassa keltainen heijastinnauha. Mielestäni se saa minut näyttämään melkein palomieheltä. Varsinkin kun kruunasin kaiken FDNY:n (New Yorkin palolaitos) mustalla lippiksellä. Astuin taas tupaan.

– Vau, ihan kuin palomies, Tarmo höläytti selvästi vaikuttuneena.
– No, vain sinnepäin, mutisin tyytyväisenä.
– Helvettiin vaatimattomuus. Selvä miehekäs sankari-pelastaja!
– Vittuiletko sää? murahdin.
– En. En uskaltaisi noin isolle ja komealle sällille, hän hymyili.

Hän tuli eteeni, virnisti hilpeänä ja kaappasi minut rutistukseen. Siihen piti tietenkin vastata. Ja niin me partasuut uppouduimme aamusuudelmaan. Minusta alkoi jo tuntua, että tässä voisi oikeastaan riehaantua kunnon menoon, mutta Tarmo työnsikin minut irti. Hän käski minut pöytään aloittamaan aamupalan ja meni itse kuulemma täydentämään asuaan.

Istuin pöytään ja huomasin Tarmon puolella mustat kumiset rukkaset. Tietenkin minun piti heti kokeilla toista käteeni. Haistelin rukkasta ja hieroin sillä naamaani. Se natisi mukavasti, kun hinkkasin sitä sadetakkiini. Rukkanen tuntui mukavan kiihottavalta ja päätinkin, että jossain vaiheessa hankin itselleni samanlaiset. Ne olisivat varmaan hyvät runkkauskäsineet.

– Tykkäätkö niistä? kuului Tarmon ääni yllättäen oven suusta.
– Joo. Melkoisen seksikkäät noin työrukkasiksi, huokaisin Tarmoa vilkaisematta.
– Minulla on niitä kolmet, kun halvalla sain. Voit lainata yksiä.

Samassa Tarmo oli kadonnut, mutta palasi muutaman kymmenen sekunnin kuluttua. Ja vau, mikä näky hän olikaan. Hän oli täydentänyt asuaan maastokuvioisella sadetakilla, jossa oli kersantin natsat, ja intin lippiksellä. Hän marssi pöydän luo ja nakkasi sille ne kumiset rukkaset.

– Siinä. Vedä kouraasi.
– Kiitos. Sinustahan sukeutui noin vain karski sotilas, hyrisin ja katsoin häntä ihaillen, kun vedin niitä kintaita käteen.
– Jep. Pitäähän palomiehelle löytyä vertailukelpoinen vastine, hän sanoi ja veti myös kumirukkaset kouriinsa. – Ja nyt testataan, kumman kintaissa on enemmän ruista ranteessa. Väännetään kättä.
– Jaahas, ihan ennen kuin on saanut leivän muruakaan rintansa alle.
– Syödä ehtii myöhemminkin. Tärkeämmät ensin eli miehestä on otettava mittaa heti aamutuimaan. Muuten päivästä ei tule mitään.
– Tottahan tuokin, naureskelin.

Niin iskettiin kyynärpäät pöytään ja kumikinnas kintaaseen. Ja ei kun vääntämään. Tulipa totinen taisto. Kintaat natisivat toisiinsa ja pöydän alla saappaat hinkkautuivat myös toisiinsa, kun me äijät – sotilas ja palomies – parrat tutisten ja naamat irveessä väänsimme hikipäässä. Tuli helvetin miehekäs olo. Sitä kesti ja kesti, mutta lopulta sain kastettua Tarmon kintaan pöytään. Kyllä minulla nauru piisasi, kun Tarmo alkoi hitonmoisen kiroilun ja meuhkaamisen. Hän myönsi lopulta tappionsa, kehaisi minua ja niin pääsimme aamupalan kimppuun.

Sen jälkeen lähdimmekin sinne metsään niissä kamppeissamme. Matkalla Tarmo kertoili tilanpidostaan. Hänellä on nelisenkymmentä hehtaaria omia peltoja ja lähes sata metsää. Eläinten pito lopetettiin jo hänen vanhempiensa aikana – Tarmo oli ollut kymmenen vuotta ’orpo’. Hän osoitti pienen metsäkielekkeen takana, noin sadan metrin päässä olevaa taloa. Se oli hänen lähin naapurinsa, jonka pellot olivat Tarmolla vuokralla. Naapurin isäntäväki oli jo lähemmäs 70-vuotiaita eikä jaksanut enää viljellä enää itse. Kun kuljimme metsässä, Tarmo kertoili suunnitelmistaan metsähoidosta. Olen itse kasvanut maalla ja minuun teki vaikutuksen Tarmon innokkuus. Hän on syvästi maahenkinen mies, talonpidolleen täysin omistautunut. Ihailtavaa.

Rämmimme siellä sekametsässä varmaan pari kilometriä. Tarmo kulki pääasiassa edellä ja minun ihailuni alkoi hiljalleen kohdistua pääasiassa miehekkääseen sotilaaseen. Kiimani kasvoi hikisiin mittoihin katsoessani sen ison, harteikkaan kampeäijän menoa. Piti vähän väliä kouraista haaroja ja laadin suunnitelmia, kuinka äkkiä hyökkäisin Tarmon kimppuun. Kun hän sitten pysähtyi, harppasin hänen taakseen ja kaappasin hänet tiukkaan syleilyyn. Kuiskasin hänen korvaansa:

– Mitä tykkäisit, jos heitän sinut tuohon varvikkoon ja tulen päällesi?
– Jumalauta, äijä, sopii yrittää, niin katsotaan kuka alle jää, hän murahti tyytyväisenä.

Aloimme reippaan nahistelun ja teutaroimme edestakaisin. Saappaat talloivat mustikanvarpuja. Sadekamppeemme nitisivät toisiinsa tosi kiihottavasti. Tarmo reuhtoi käsivarsieni puristuksessa tosi voimallisesti. Hänen vahva kamppaileva ruumiinsa tuntui mielettömän hyvältä sylissäni. Jyskytin etumustani hänen pakaroihinsa ja hän työnsi niitä paukutustani vastaan. Huohotimme jo kiimaisen lupaavasti.

Äkkiä Tarmo onnistui riistäytymään otteestani. Hän kääntyi minuun ja silmissään himokas katse virnisti minulle pirullisesti. Hän otti pääni kumirukkastensa puristukseen. Työnsimme partaiset naamamme toisiinsa ja aloimme näykkiä toisiamme. Omat rukkaseni alkoivat vaeltaa ja kouria sotilaan sadeasua joka puolelta. Hinkkasimme saappaiden varsia vastakkain. Uppouduimme kiihkeään suudelmaan. Siinä oli mieletön imu, joka sai pallit poukkoilemaan pitkin sisuskaluja. Ainakin minulla kalu ponkaisi täydelliseen seisokkiin ja kai Tarmollakin, sillä hakkasimme lantioita vastakkain tosi voimallisesti.

Tarmo sai yllättäen kampattua minut maahan ja alleen. Kierimme ympäriinsä tiukasti toisiimme takertuneina emmekä hetkeksikään hellittäneet suudelmasta. Nylkytimme toisiamme niin rajusti, että suudelman sekaan pääsi kummankin suusta urahduksia ja älähdyksiä. Kamppeidemme nirhaantuminen vastakkain kiihotti selvästi kumpaakin. Sidoimme toistemme saappaita lukkoon. Läpsimme ja hakkasimme toisiamme kumirukkasilla sinne tänne. Survoimme niillä naamat ruttuun. Kun yhdessä välissä pitelin Tarmoa allani, paukutin häntä kyrpä räjähtämäisillään. Tarmo voihki suuhuni:

– Vittu, jätkä, rynkytä kovempaa! Just siihen kohtaan. Mulla tulee… aargh… auu… Jumalauta!
Hän kouristeli rajusti siinä lauetessaan. Minä jatkoin vielä suorastaan väkivaltaisessa hurmiossa. Tarmo jaksoi hakata ja potkia minua. Minä kähisin kuin raivoissani:

– Saatana, mää nussin sut maanrakoon! Aarhhh… uuh… uiui… nyt lentää, nyt tulee, voi vittu perkele!

Aivan mieletön tunne! Vapisten ja taju kankaalla jäin makaamaan Tarmon päälle. Hän puristi minut tiukkaan syleilyyn. Makasimme siinä poski poskea vasten hyvän tovin ja tasoittelimme hengitystä. Tarmo kuiskasi:

– Hitto, miten hienoa. Varmaan parasta seksiä ikinä.
– Tää metsä kai saa meistä seksipedon irti, naurahdin.
– Siinä tapauksessa tulemme tänne jatkossakin. Vaikka luulen, että sinun rajuudellasikin on osansa tässä hurmiossa. Olet sinä sen verran tosi äijä.
– Kyllä sinäkin olet syyllinen. Tuollainen iso korsto. Jos painisimme oikeasti, en varmaan pärjäisi sinulle alkuunkaan.
– Älähän sano. Sellainen painimatsi meidän täytyy joku kerta ottaa. Katsotaan kumpi on mies.

On me silloin tällöin sittemmin väännettykin ja aika tasaväkisiä ollaan – tosin Tarmo taitaa johtaa parilla voitolla. Silloin nousimme toisiamme tukien pystyyn ja lähdimme takaisin talolle. Matkalla piti muutaman kerran pysähtyä suutelemaan. Pihalla ruiskutimme puutarhan kasteluletkulla enimmät roskat kamppeistamme. Sisällä ripustimme ne kuivumaan ja ryhdyimme lounaan tekoon. Juttelimme niitä näitä maalla ja kaupungissa asumisen eroista. Kysyin:

– Kun asut täällä yksiksesi, niin kaipaatko mitään, jota kaupungissa voi tehdä?
– No, kaljoilla olisi joskus mukava poiketa. Täältä pääsee kyllä bussilla, mutta illalla ei sitten enää takaisin. Ja jos oman auton ottaa, niin ei voi juoda kuin korkeintaan yhden kaljan.
– Hei, nythän sää voit jäädä mulle yöksi aina, kun haluat.
– Voisinko?
– Tietysti. Kuule, mitä sanot, jos lähdemmekin jo tänään baarikierrokselle?
– Ai ottamaan kunnon lärvit?
– Jep. Ja aamulla rakastellaan armottomassa krapulassa.
– Heh, loistava suunnitelma. Oletko muuten koskaan käynyt homobaarissa?
– En enää moneen vuoteen. Haluaisitko käydä?
– En ole koskaan käynyt, niin että olisihan se kokemus.
– Selvä! Muutaman pubin kautta homoja katselemaan.

Ruuan jälkeen sonnustauduimme matkaan. Tarmo ei pakannut seksikamppeita mukaansa, vaan tyytyi farkkuihin ja nahkatakkiin. Minä jätin sadekamppeeni kuivumaan seuraava kertaa odottamaan. Tarmo otti oman autonsa, jotta pääsisi helposti sunnuntai-iltana takaisin. Hän ajoi minun perässäni. Matkalla kävimme marketissa ruoka- ja kaljaostoksilla. Jätimme autot taloyhtiön parkkipaikalle, minä omalleni ja Tarmo vieraspaikalle.

Sisällä korkkasimme oluttölkit ja esittelin kämppäni Tarmolle, tilava saunallinen kolmio, jossa yksi huone on kalustettu pieneksi kuntosaliksi ja työhuoneeksi. Tarmo esitti kohteliaat kommenttinsa – kämppäni on karusti kalustettu poikamiehen asunto eli ei juuri kehumisen arvoinen. Emme jääneet luokseni viivyttelemään, vaan suoriuduimme tuota pikaa baarikierroksellemme. Oli vasta alkuilta. Kävimme kolmessa eri pubissa ja otimme tuopposia – hmm… kohtuullisesti. Matkalla tietämääni homobaariin sovimme, ettei kumpikaan iske ketään jätkää eikä itse tule isketyksi.

Baari oli jo kohtalaisen täynnä. Näin muutaman tuttavan ja esittelin Tarmon heille. Hän sai huomattavan ihailevia katseita ja ihan aiheesta, onhan hän varsin näyttävän näköinen mies. Itse hän katseli menoa silmät kiiluen, mutta mutisi korvaani, etteihän täällä ole lainkaan tosi miehiä niin kuin me. Viihdyimme siellä puoleen yöhön ja hieman horjahdellen poistuimme, otimme taksin ja palasimme kotiini. Iltapalan jälkeen sammuimme alastomina sylikkäin isoon sänkyyni.

Aamulla heräsimme kummallakin tiukka seisokki. Oli pakko kietoutua syleilyyn ja suudelmaan – krapulaisen viinasuu ei maistu tosiaankaan hyvältä, eikä sitä kauan kestänyt, kun oli pakko päästä kuselle. Sen jälkeen Tarmo lainasi poliisihaalariani ja minä pukeuduin mustaan nahkaan. Hän uhosi, että nyt poliisi pidättää prätkäjengiläisen, ja se oli nautinnollinen pidätys, vaikka kestikin. Peuhasimme niissä kamppeissa kolmisen tuntia vain aamupalan keskeyttäessä villin menomme. Iltapäivällä Tarmo katsoi selvinneensä tarpeeksi ja uskaltautui autonsa rattiin.

Näin siis lähti käyntiin Tarmon ja minun nyt jo yli kaksitoista vuotta kestänyt ystävyys. Se on vuosien mittaan syventynyt niin, että puuhaamme muutakin kuin harrastamme villiä kampeseksiä. Jota toki sitäkin edelleen aktiivisesti teemme. Autan Tarmoa myös verotukseen ja tukiaisiin liittyvissä lomakeasioissa. Lisäksi pidän vapaita toukotöiden ja sadonkorjuun aikoina ollakseni hänen apunaan niissäkin hommissa. Ja pysyyhän minun kourissani metsässä vesurikin ja moottorisaha. Tarmo puolestaan pitää minut lähiruuassa kotipuutarhansa tuotteilla, perunoita, porkkanoita, sipulia, yrttejä, marjoja, omenoita, luumuja. Kesälomat vietän pääasiassa hänen vieraanaan. Yhdessä käymme silloin tällöin ulkomailla.

Lisäksi käymme usein monipuolisia keskusteluja kaiken maailman asioista, politiikasta, taloudesta, etiikasta ja mitä nyt sattuu päällimmäisenä mielessä olemaan. Ja miehenä olemisesta. Siinä meidän huolistamme on ehkä yllättäen se, ettei meillä homoilla ole perillisiä. Tai siis minulla on siskoni lapset, mutta Tarmo murehtii välillä sitä, ettei pitkään suvussa olleelle maatilalle ole perijää eikä jatkajaa. Hänellä ei ole pikkuserkkuja läheisempiä sukulaisia. Siksi hän joskus huokaa, onko hänen työssään edes mitään mieltä. Silloin nappaan hänestä niskaotteen ja väännän lattiaan ja rähisen, että työllä on merkitystä, koska hän itse rakastaa sitä. Hän haistattaa minulla paskat, nimittelee hempeäksi lässyttäjäksi, tappelee vastaan ja unohtaa hetkeksi sen murheensa.

Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että olen hyvin tyytyväinen elämääni ja meidän suhteeseemme. Kumpikaan ei ole sen Markun jälkeen kaipaillut muita äijiä, vaikka silloin tällöin olemmekin käyneet siellä homobaarissa. Kuitenkin pari vuotta sitten luonani tuli yllättäen käymään Heikki, toisen pitkän parisuhteeni kumppani. Hän ehdotti, että palaisimme taas yhteen. Kieltäydyin ehdottomasti. Kun kyselin, miksi hän moista toivoo, hän valitti, että täyttää kohta viisikymmentä, on huomannut rupsahtaneensa ja menettänyt toivon löytää vakituista mieskaveria. En osannut silloin sanoa hänelle mitään. Asia jäi kuitenkin mieleeni, täytinhän itsekin silloin kohtapuoliin tuon saman vuosiluvun. Kieltämättä asia on hieman pelottava: millainen on yksin elävän homovanhuksen kohtalo?

Puhuin asiasta Tarmonkin kanssa. Emme naureskelleet asialle, päinvastoin tunsimme suurta myötätuntoa vanhoja homoja kohtaan. Vakuuttelimme kuitenkin, että meidän keskinäinen ystävyys kyllä kestää vanhuudenkin, vaikka emme yhdessä asumista kaivanneetkaan. Juttu ilmeisesti vaikutti meihin silti syvästi, sillä aloimme kuntoilla entistä tarmokkaammin, karkotimme vanhuutta ja kuolemaa niskaan huohottamasta.

Näitä siis muistelin, kun taas ajelin Tarmon luokse. Kiima kutitteli jo mukavasti haarojen välissä. Minulla oli taas vain farkut, bootsit ja nahkatakki. Emme olleet sopineet rooleista mitään, olin pakannut kassiini kamppeita ihan sattumanvaraisesti. Eipä sillä ollut väliäkään, minun kamppeitani oli kertynyt Tarmon pervoiluhuoneeseen useita mukaan lukien ne kaksitoista vuotta sitten jättämäni sadevaatteet – eihän niillä kaupungissa oikein ollut käyttöä. Sitä paitsi Tarmon kuteet sopivat minullekin ihan hyvin. Niin että saatoimme improvisoida ihan tuosta vain, minkälaisina tyyppeinä peuhaisimme. Ja Tarmo oli kuulostanut niin metkalta puhelimessa, että kaipa hänellä olikin mielessään jotain villiä.

Hän oli pihalla odottamassa, kun kaarsin pihaan. Ei hänkään ollut sen erityisemmissä kamppeissa, nahkatakki, punaiset verkkarit, joiden lahkeissa oli sivuilla valko-mustat raidat, ja lenkkarit. Nousin autosta ja halasimme pikaisesti. Ihan vain hieraisimme partaisia poskiamme toisiinsa.

– Et ole sinäkään vielä kamppeissa, tokaisin.
– Joo en. Ajattelin, että kävisimme ensin katsastamassa tuon naapuritilan, hän sanoi.
– Ai jaa? Sopiihan se, mutta miksi?
– Se vanha isäntä muutti palvelutaloon, kun jäi leskeksi.
– Jassoo. Ja sinä olet vähän niin kuin talonvahti?
– Sinne päin.

Lähdimme kävelemään sitä sadan metrin matkaa pellonpiennarta ja pienen metsäkielekkeen läpi. Ehdimme vaihtaa vain muutaman joutavan sanan kuulumisista siltä vajaan viikon ajalta, joka oli edellisestä tapaamisestamme. Kun tulimme talon pihaan, Tarmo esitteli eri rakennuksia, jotka olivat yllättävän hyväkuntoisen näköisiä. Oli navetta, lato, talli, liiteri, aitta ja sauna koivujen keskellä vähän kauempana pihapiiristä. En muuten ollut kertaakaan ystävyytemme aikana käynyt täällä naapurissa enkä ollut tutustunut siihen isäntäväkeenkään.

Päärakennus oli pitkänomainen ja puolitoistakerroksinen. Se oli hirsistä tehty, punamullan värinen valkoisine nurkkalautoineen. Ikkunat olivat kuusiruutuiset ja pihalle päin pitkällä sivulla oli kaksi sisäänkäyntiä – ovet olivat keltaiset. Tarmo selitti, että talo oli rakennettu 1920-luvulla ja siinä oli asunut kaksi veljestä perheineen, kumpikin omassa päädyssään. Yhteistä oli talon keskellä iso tupa. Tarmo kuljetti minua koko talon läpi ja hehkui innosta. Hän kehui, että talo oli peruskorjattu kuusi vuotta aiemmin ja siinä oli kaikki nykyajan mukavuudet. Kun palasimme takaisin tupaan, hän kysyi:

– Noh, mitä pidät?
– Komeaa. Ja tosi viihtyisä, totesin ihan vilpittömästi.
– Hyvä. Haluaisitko muuttaa tähän?
– Mitä!?
– Tuota noin, minä ostin tämän tilan. Peltoineen, metsineen ja rakennuksineen.
– Häh? Milloin? Ja miksi?
– Kauppakirjat tehtiin alkuviikosta. Isäntä myi tämän ihan sopuhintaan, Tarmo myhäili. – Katsos, kun mää olen vuokrannut tän tilan peltoja jo kohta kaksikymmentä vuotta. Ne tuntuvat ihan omilta. Ja vähän pelkäsin, että tän ostaa joku ulkopuolinen ja haluaa alkaa viljellä niitä.
– Otitko paljon velkaa? Mää olisin voinut lainata ilman korkoa.
– Jaa. Kiitos ajatuksesta, mutta en tarvinnut lainaa. Olenhan mää sentään aika varakas.
– Heheh, niinpä tietysti. Ethän ehdi kuluttaa, mitä tienaat, kun raadat kaiken aikaa töissä.
– Tai sun kimpussa. Niin että mitä sanot?
– Mistä?
– Haluaisitko muuttaa tähän? Voisit asua vuokralla kunnossapitoa vastaan. Tai jos sulla on sitä ylimääräistä rahaa, niin saathan tämän pihapiirin ostaakin. En paljoa pyydä.
– Niin mutta miksi? Et kai vain ala lässyttää parisuhteesta.
– En helvetissä. Jos me asuisimme yhdessä, se olisi yhtä tappelua. Olemme sen verran omituisiin tapoihimme piintyneitä vanhoja poikamiehiä, ettei yhteistaloudesta tulisi takuulla yhtään mitään. Mutta tässä olisimme kuitenkin naapureita. Voisimme nähdä vaikka joka päivä. Tai ainakin aina, kun himot herää.
– Niin. Eikä se vanhan homon yksinäisyys niin pelottaisi, kuiskasin.
– Niin. Ei pelottaisi, Tarmo myönsi hiljaa, mutta katsoi poispäin ja minusta näytti kuin hän olisi räpytellyt silmiään. Sitten hän terhentyi taas: – Niin eikä sinulla menisi työmatkoihinkaan kuin puolituntia suuntaansa.
– Ei, ei menisi, mutisin.

Menin sivelemään ison leivinuunin kylkeä. Se oli viileä, edellisestä lämmityksestä taisi olla aikaa. Muistelin sen Heikin pelkoja, ja jokin kouraisi sisuksiani. Rupesin miettimään, mitä sellaisia asioita kaupungissa oli, joista en voisi luopua. Kyllähän siellä monia hyviä ja elämää helpottavia puolia tietysti on, mutta ei minulle ehdottoman välttämättömiä. Vilkaisin Tarmoa. Hän katsoi minua suorastaan pelottavan vetoavasti. Hermostuneesti, odottavasti. Hän yskäisi ja sopersi:

– Ei sun tietenkään nyt heti tarvitse päättää. Voit käyttää niin pitkää harkinta-aikaa kuin haluat.
– Ei tarvitse. Mää päätin jo, tokaisin muka äkeänä, ja Tarmon suu loksahti auki ja silmiin tuli pettynyt ilme. – Mää ostan tän talon. Tarttee vaan hankkia lisää huonekaluja, kun täällä on niin paljon tilaa.

Tarmo jähmettyi ensin patsaaksi naamalla hölmistynyt ilme. Sitten hän syöksyi minun kimppuuni ja kaaduimme siihen tuvan lattialle. Hän karjui suoraa huutoa:

– Saatanan äijä!

Painimme pitkin lattiaa hillittömän villiintyneinä ja nauroimme sydämemme pohjasta. Suutelimme ja rusikoimme toisiamme kiihkeämmin kuin aikoihin. Ja lopulta kovat kyrpämme ampuivat ensimmäistä kertaa mällinsä minun uudessa kodissani. Sinä viikonloppuna testasimme pihapiirin muitakin rakennuksia. Mahtavan villi ja upea viikonloppu – vähän tunteellinenkin rehellisesti sanottuna.

Yksi kommentti viestissä: “Kampeäijät”

  1. Samuli says:

    Itsekkin tykkään kamppeista, lähinnä sade- tai kuten minä sanon kura-asut. Kiva tarina ja aika toden tuntuinen.

Kommentoi

top