search
top

Pussaillaan

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (43 votes, average: 2.72 out of 5)
Loading...

Eka tarinani, toivottavasti ei ole kauheita virheitä kirjoituksessa 😉

Pussaillaan

Tämä tapahtui joskus 70-luvulla.
Vietin kesät mummolassa maaseudulla ja siellä kävin usein maapuritilalla parin kilometrin päässä naapurissa leikkimässä perheen lasten kanssa. Lapset olivat Pertti 16v, Mari 14v ja Sanna 12v. Itse olin 13v koltiainen joka ei vielä ollut päässyt perille maailman houkutuksista. Tosin omaan kehooni olin sen verran tutustunut että tiesin sen että pippeliä voi käyttää muuhunkin kuin pissimiseen ja tytöilläkin oli joku kiva juttu siellä jalkojen välissä. Lääkärinkirjasta olin vähän kuvia katsellut ja kerran pornolehteäkin silmäillyt.
Naapuritilalla leikin yleensä Sannan kanssa, Pertti oli aika ikävä tyyppi joka yleensä vaan kiusasi minua ja Sannaa, Mari oli enimmäkseen omissa oloissaan eikä ollut kiinnostunut “lasten jutuista”.
Loppukesästä kun heinät oli jo puitu ja latoon viety, leikimme Sannan kanssa ladossa heinien päällä hyppien ja telmien, heinien päältä alas hyrryten. Uimassa kävimme lähes joka päivä läheisellä lammella. Yleensä siellä ei juuri ketään muita käynnytkään. Pusikossa vaan vaatteet pois ja uikkarit tilalle ja juostiin rannalla vettä roiskuttaen toistemme päälle. Siis sellaista normaalia lasten leikkimistä.
Kun koulujen alku lähestyi ja viimeiset lomaviikot olivat käsillä, huomasin että Sanna alkoi uimarannalla hieman ujostella sitä vaatteiden vaihtoa. Hieman ihmettelin sitä. Ikään kuin olisi omaa vartaloaan hävennyt, piilotellut kehittyviä rintojaan ja jalkojen välissä orastavaa karvoitusta. Olin kyllä ne jo aikaisemmin huomannut mutten asiaa edes ajatellut mitenkään sillä silmällä. Heinissä peuhaamiseenkin oli tullut jotakin jännittävää tunnelmaa, eikä se enää ollut ihan pelkkää lasten telmimistä. Kosketukset olivat jotenkin sähköisiä ja enemmän kiinni pitäviä. Hengityskin oli muuttunut raskaammaksi.
Viimeinen viikko ennen koulujen alkua oli käsillä ja otimme ajastamme kaikki irti, jatkossa pääsisin käymään vain viikonloppuisin kun vanhempani menivät kesämökilleen ja jättivät minut mummolaan, josta pyöräilin naapuriin Sannan kanssa leikkimään. Marikin oli alkanut kiinnostua “lasten jutuista” ja änkesi välillä mukaamme. Silloin leikeistämme ei oikein tullut mitään mokoman häirikön takia ja koitimmekin karistaa Marin pois matkastamme.
Tälläkertaa jätin polkupyörän kalustovajan takaseinälle jotta Mari ei huomaisi tuloani, koputin varovasti Sannan ikkunaan ja vinkkasin hänet tulemaan ulos. Mari jäikin sisälle musiikkia kuuntelemaan tietämättä meistä. Musiikki kuului ulos saakka joten Sanna pääsi sen turvin livahtamaan pihalle. Huhhuh sanoi Sanna, onnistuinpa lähtemään huomaamatta ja hymyili minulle ilkikurisesti. Sannalla oli saappaat kädessään jottei edes askelet paljastaneet hänen lähtöään. saappaat jalkaan ja kohti latoa, tosin hieman mutkan kautta jottei Mari näe ikkunastaan lähtömme. Kävelimme käsi kädessä, kämeneni hikosi ja ilmassa väreili jokin outo jännite, vaikka olimme ladossa telmineet heiniä pöllyttäen jo ainakin sata kertaa, jo edellisinäkin vuosina. Matkalla söimme kesän viimeisiä metsämansikoita polun varresta. Niin olimme tehneet ennenkin mutta nyt ne maistuivat erilaisilta, yleensä popsimme niitä omiin suihimme mutta nyt Sanna syötti niitä minulle ja minä Sannalle.
Ladossa kiipesimme heti kaikkein korkeimman kasan päälle, sinne oli muodostunut pesä jossa yleensä istuimme tai makasimme ja katselimme pienestä ikkunasta pellolle. Sanna makasi usein mahallaan ja minä vieressä tai puoliksi Sannan päällä, tai sitten minä selällään ja Sanna puolestaan puoliksi minun päälläni, kyynärpäihinsä nojaten. Nyt Sanna oli kyljellään ja minä selällään, juttelimme kesäloman loppumisesta ja tulevista viikonlopista, syksystä ja siitä että näemme jatkossa entistä harvemmin. Äkkiä Sanna nousi päälleni makaamaan niin että jalkamme olivat limittäin, molemmille toinen jalka toistemme jalkovälissä. Pussataanko? Sanna kysyi yllättäen, käsiinsä nojaten, kasvot omieni läpuolella. Olin ihan ällilkällä lyötynä ja vastasin varovasti että ei. Sanna jäykistyi ja hänen naamalleen levisi pettynyt ilme. Äkkiä vastasin että joo, pussataan vaan. Sannan ilme kirkastui ja laskeutui lähemmä minua, pienet rinnat koskettivat rintakehääni. Tunne oli jotain ihan uutta ja ennen kokematonta. Huulemme koskettivat toisiaan varovasti ja tuntui että miljoona volttia kulki vartaloni lävitse. Siirsin käteni hänen vyötärölleen ja vedin itseäni vasten. Nyt huulemme painuivat jo tiukemmin yhteen ja tunsin mansikan maun hänen suussaan. Minulla seisoi enkä tiennyt miten olisin sen peitellyt. Jalassani olevat verkkahousut olivat nivusista kireällään, pyysin Sannaa hieman nousemaan että sain kaluni käännettyä paremmin housujen sisällä. Vedin hänet takaisin itseäni vasten ja painoin huuleni hänen huuliaan vasten. Hetki oli kiihottavin asia mitä olin eläessäni tehnyt. Painoin varovasti käteni hänen pyllylleen ja painoin hänen lantiotaan itseäni vasten. Pienet rinnat puristuivat minua vasten, hengityksemme oli raskasta ja yhtäkkiä Sanna ynähti ja jäykistyi paikoilleen, ponnahti käsiensä varaan. Kasvot punaisina hänen ilmeensä kivettyi ja hän parahti itkemään.En ensin ymmärtänyt että mitähän oikein tapahtui, teinköhän jotain väärin, kunnes tajusin tapahtuneen. Mari seisoi muutaman metrin päässä seuraamassa touhujamme, en tiedä kuinka kauan hän oli siinä seisonut. Kiihkoissamme emme huomanneet kenenkään tulevan latoon emmekä edes heinien kahinaan havahtuneet. Sannaa ilmeisesti hävetti niin paljon tilanne josta meidät yllätettiin, että ponnahti seisaalleen ja juoksi itkien pois paikalta. Huusin hänen peräänsä että älä mene, mikä sulla on, mutta en saanut vatausta.
Nousin istualleen heinäkasan päälle ja kysyin Marilta että kauanko kerkesit katsella. Hän vastasi että ihan tarpeeksi kauan tajutakseen että mitäme olimme tekemässä. Teltta verkkahousujen etumuksessa poisti loputkin epäilykset asiasta. Mari kiipesi heinäkasan päälle eteeni ja tönäisi minut takaisin selälleen. Tiukka kukikas kesämekko paljasti hänen muotonsa jotka olivat paljon aikuisemmat kuin siskollaan. En ollut koskaan asiaa edes tullut ajatelleeksi. Mari nosti mekkoaan ja tuli hajareisin syliini istumaan, nuolaisi huuliaan, kumartui päälleni ja sanoi: Pussaa minuakin. Olin taas hämilläni mutta nyt vastasin heti että: joo, pussaan. Pehmeät rinnat painuivat minua vasten ja kosteat huulet koskettivat huuliani. Otin häntä vyötäröltä kiinni vedin lähemmäs itseäni niin että rinnat puristuivat tiukemmin väliimme. Mari alkoi painella lantiotaan omaani vasten, niin että kivikova kaluni pingotti löysien verkkahousujen kangasta ja hankasi hänen jalkoväliään. Pussaukset muuttuivat vaativammiksi ja märemmisi, sitten Mari nousi istuma-asentoon jolloin kaluni jäi tiukkaan puristukseen väliimme. Koita mun tissejä, hän vaati ja puristelin niitä mekon lävitse, en ollut kokenut ennen mitään mahtavampaa tunnetta kunnes Mari kierähti kyljelleen ja sanoi että koita tuolta alhaaltakin. Työnsin toisen käteni varovasti hänen jalkojensa väliin tunnustellen tärisevin käsin pikkuhousujen etumusta. Kohottauduin hieman jotta ylettyisin paremmin ja näin että hänellä oli pikkuhousut joissa oli pieniä sinisiä kukkia ja aivan märät reisien välistä. Kysyin että oletko pissannut housun? Eise oo pissaa Mari vastasi naurahtaen ja kertoi että se on pimppilimaa jota tulee kun tuntuu hyvältä. Kerroin että minulta tulee pippelilimaa kun oikein hyvältä tuntuu, sitten nauroimme ja hän sanoi että koita sieltä housujen alta. Haparoivin käsin aloin työntää housujen sisäpuolelle kättäni, Mari tartui ranteeseeni ja painoi sen nopeasti litimärän karvoituksen keskelle josta rupesin sormilla etsimään jonkinlaista aukkoa. Mari nosti jalkansa ylemmäs ja koukisti polveaan ja sanoi äkkiä että työnnä sormi sinne sisään, tein työtä käskettyä, rako löytyi ja reikä sieltä keskeltä. Mari alkoi liikuttaa huohottaen lantiotaan sormeani vasten ja kysyi että saanko laittaa kätensä minun housuihini? Saatsaat sanoin nopeasti ja hänen kätensä sujahti housujeni sisään. Käsi seikkaili hetken alushousujen päällä kunnes kivikovana seisonut kalu vapautui Marin työntäessä alushosujen kaulusta alemmas. Käsi puristui hellästi kalun ympärille ja liikutti nahkaa edestakaisin, sanoin että lopeta, kohta tulee limat sun käsille. Mari naurahti ja veti kätensä pois housuistani niin että kalu osotti kohti napaani verkkahousujen kauluksen alla. Liikuta sitä sormea Mari komensi ja paineli lantiotaan kättäni vasten, sitten otti taas ranteestani kiinni ja rupesi nytkyttämään kättäni nopeammassa tahdissa. Mari huohotti raskaasti ja veti kättäni ylemmä samalla kun nytkytti kättäni ja painoi yhä kovemmalla voimalla sitä itseään vasten. Yhtäkkiä Mari alkoi täristä ja painoi kättäni niin kovaa jalkoväliään vasten että pelkäsin satuttavani häntä ja rupesin vetämään kättäni pois, kysyin että sattuuko sinua mutta Mari huohotti yhä kiivaammin ja puristi kättäni yhä voimakkaammin itseään vasten sopertaen että pidä pidä pidä siellä vielä! Sitten hän retkahti päälleni ja veti käden pois housuistaan. Mari huohotti päälläni ja katselin kättäni, sormi oli muuttunut aivan ryppyiseksi ja koko käsi oli aivan limainen, tuoksuen huumaavalle. Nuolaisin sormeani ja se maistui hieman suolaiselle. Mari kohottautui taas käsiensä varaan ja istui taas päälleni niin että housun kauluksen alla oleva kaluni oli juuri hänen jalkovälissään. Mari hymyili ja sanoi että oli tuntunut hyvältä ja pyysi taan puristelemaan rintojaan. Nostaessani kädet hänen rinnoilleen, Mari sanoi että laita kädet sinne paidan alle. Nostin mekkoa ylemmä niin että rinnat tulivat näkyviin ja pidin niitä käsissäni, tietämättä miten niitä oikeasti pitäisi puristella. Mari otti käsistäni taas kiinni, painoi ja rutisteli käsilläni rintojaan niin lujaa että luulin sen tekevän kipeää. Hän alkoi taas keinuttaa lantiotaan itseäni vasten, niin että kaluni jäi väliimme puristuksiin. Keinutus puristi ja hankasi kaluani edestakaisin välissämme niin että tuntui hyvältä, paremmalta, huippuhyvältä. Puristin Marin rintoja yhä lujempaa eikä hänen enää tarvinut käsillän auttaa, sensiaan hän otti olkapäistäni kiinni ja nytkytti lantiotaan kiihtyvässä vauhdissa räjähtämispisteessä olevaa kaluani vasten. Otin Marin pyllystä kiinni kouristuksenomaisesti ja hakkasin sitä raivokkaasti itseäni vasten samalla painellen lantiotani Marin lantiota vasten. Tärisin kuin horkassa, tunsin että nyt limat tulee, Mari huohotti ja tärisi päälläni. Marin naama vääntyi outoon virnistykseen hänen vartalonsa vapistessa aivan luonnottomasti ja minä purkauduin roiskien limat housuille.
Voi että, tämä oli satakertaa pahempaa kun oma käsi, tuhat kertaa sanoo Mari nauraen hikisenä päälläni. Harmi kun ei ole pyyhettä mukana jotta sataisiin sotkut pois pyyhittyä. Mari nousee pois päältäni, ihmettelee että miten hänen pikkuhousunsa oikein ovat. Touhun tiimellyksessä kaluni on vapautunut omista housuistani, sehän jäi siihen kauluksen alle, sujahtanut Marin pikkihousujen lahkeesta sisään ja ruikkinut koko lastin hänen karvoitukseensa pikkuhousujen sisälle. Toivottavasti en tule paksuksi tästä, eihän sitä toivottavasti sisään ole päässyt, sanoo Mari vakavana. Rinnasta kouraisee ajatus siitä että Meri pamahtaisi paksuksi. Minulle ei edes tullut mieleeni koko ehkäisy, eihän tälläistä edes pitänyt tapahtuakaan kun Sannan kanssa tänne heiniin tultiin peuhaamaan ja vähän pussailemaan.
Mitähän kello on? Kauanko me ollaan tässä touhuttu, ajantaju on hämärtynyt ihan kokonaan eikä varmaan oltaisi tajuttu lainkaan jos joku olisi tullut paikalle. Nyt kuule kipaistaan lammelle pesulle, mennään tuolta metsän poikki ettei kukaan näe.
Seuraavana päivänä mennessäni leikkimään Sannan kanssa, ei hän halunnutkaan leikkiä, mökötti vaan omassa huoneessaan ja sanoi että pitää alkaa läksyjä tekemään kun huomena alkaa koulu. Mari puolestaan oli iloinen ja iski silmää minulle totesi että seuraavalla kerralla otetaan pyyhkeet mukaan kun uimaan lähdetään ettei tarvi vaatteita kastella…

Yksi kommentti viestissä: “Pussaillaan”

  1. SeksiSeppo says:

    Jostakin syystä kappalejako katosi tekstin siirtämisessä tänne. Sori.

Kommentoi

top