search
top

Tanjan päiväkirja, osa 3

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (35 votes, average: 2.43 out of 5)
Loading...

Huomasin että kovalevylle oli unohtunut tämän päiväkirjan kolmososa julkaisemattomaksi.

Osat 1 ja 2.

Hei päiväkirja,

Taisit sitten paljastaa hairahdukseni Isännälle? En moiti sinua, en minäkään olisi pystynyt salaamaan sitä häneltä. Isäntä taitaa joka tapauksessa pitää meitä rikostovereina, jouduimme yhdessä häkkiin miettimään tekosiamme. Sinua hän ei sentään laittanut kahleisiin.

(Anteeksi käsialani, kirjoittaminen on hankalaa ranteet kahlittuna ristiin.)

Käsirautani ovat vielä lyhyellä ketjulla kiinni kaulapannassani, etteivät käteni vahingossa eksyisi taas jalkoväliin.

Tänä iltana joudun kuulemma testiin, joka kertoo kuinka monta viikkoa tällä kertaa vietän siveellisesti. Tai niin isäntä sanoi. Toivon ettei hän ollut tosissaan, en kestäisi edes ajatella viikkoja ilman seksiä.

Nyt pitää lopettaa, nämä käsiraudat painavat ranteita liikaa. Kirjoitan myöhemmin miten kävi, olettaen että selviän hengissä ja saan käteni vielä joskus vapaaksi.

Hei taas, häkkipäiväkirja.

Illan koetus on ohi. Hyvät uutiset ensin: Onnistuin välttämään siveysvyön. Ainakin melkein.

Isäntä vei minut kahleissa olohuoneeseen ja ripusti käsirautani roikkumaan kattovinssistä. Siinä, päiväkirja, jos jossakin, on avuton ja suojaton olo, roikkuessa ranteista ilkialastomana.

Isäntä antoi minun roikkua hetken ja katseli paljasta vartaloani häpeilemättä kuin omistaja orjatyttöään, nipistellen ja taputellen suojattomia alueitani. Olin häkissä vietetyn iltapäivän jäljiltä jo valmiiksi kiimassa, hänen katseensa ja kosketuksensa sai minut väkisinkin kostumaan.

Sitten isäntä työnsi etusormensa sisääni ja virnisti sen kiimaisuudelle, saaden minut punastumaan. Minkä seksiorjatyttö luonnolleen voi… Olisin saattanut laueta välittömästi hänen käsilleen, jos hän olisi jatkanut vähänkin pidempään.

Sen sijaan isäntä veti kätensä pois ja kertoi rangaistuksena tekosistani laittavansa minut testaamaan pidättyvyyttäni. Testi olisi yksinkertainen. Hän käsittelisi minua sopivaksi katsomansa ajan kaikilla haluamillaan tavoilla, mutta en saisi laueta. Jokaisesta luvattomasta orgasmistani seuraisi rangaistus.

Leikkisään tapaansa isäntä kysyi, hyväksynkö ehdot. Ikään kuin minulla olisi ollut vaihtoehtoja. Epäilin kyllä jo silloin ettei tämä päättyisi hyvin…

Testi alkoi samantien. Isäntä aloitti “kevyesti” kiusaamalla pimppinypykkääni klitoriskiihottimella ja samalla hieroen sormillaan sisustaani. Olin tosiaan jo valmiiksi märkänä kiimasta, eikä kestänyt kauankaan ennen kuin aloin kiemurrella ja huohottaa kahleissani, anoen isäntää lopettamaan ennen kuin… en tainnut saada edes lausettani loppuun ennen kuin pilluni sykähti ja tunsin jalkojeni pettävän altani. Onneksi isäntä ei laskenut laukeamiseni voimakkuutta, vaikeroin varmaan kolmen orgasmin edestä.

Ennen kuin ehdin edes kunnolla toipua, isäntä oli työntänyt pilluuni oman suosikkidildoni, sellaisen jossa on ihania kiihottavia nystyjä, ja alkoi työnnellä sitä hitaasti edestakaisin. Ei vienyt kuin muutaman edestakaisen työnnön ennen kuin olin taas litimärkä ja laukeamispisteessä. Yritin taas huohottaen rukoilla isännältä armoa, mutta hän vain jatkoi ihanaa dildotustaan, suoden pari hipaisua myös nypykälleni. Ymmärrät varmaan, päiväkirja, miksen onnistunut pidättelemään kauempaa.

Sitten Isäntä veti dildon hitaasti pois sykkivästä alapäästäni ja työnsi sen vielä kiimanesteistäni liukkaana sisään takapuoleeni, melkein kerralla pohjaan asti. Voihkaisin pienen kivun sekaisesta nautinnosta hänen alkaessaan hieroa sillä pyllyni sisustaa. Se olisi varmaan yksinäänkin riittänyt, mutta sitten tunsin hänen huulensa ja kielensä valmiiksi kiimaisella klitoriksellani. Pian tunsin taas kuinka kontrollini alkoi pettää ja laukesin taas parahtaen.

Dildotuksen jälkeen sain pari minuuttia lepotaukoa. Sillä aikaa isäntä työnsi syntymäpäivälahjaksi saamani Sybian-satulan jalkojeni väliin. Hän laski minut roikkumasta suoraan sen päälle hajareisin ja kahlitsi minut polvistani kiinni ratsastamaan. Auttaakseen minua kiihottumaan hän työnsi pienen dildon taas peppuuni ja antoi pakaroilleni pari kevyttä läpsäisyä. Sitten hän kiihdytti ratsun allani ensin täyteen vauhtiin ja alkoi sitten kiusata alapäätäni vaihtelemalla nopeutta.

Isäntä oikeasti käytti varmaan kaikkia tapoja millä tietää saavansa minut nauttimaan. Olisi niin tehnyt mieli vain antaa patojen murtua ja antautua nautinnolle, mutta en vain pystynyt pelätessäni loputonta siveysrangaistusta.

Lopulta en pystynyt pidättelemään vaan laukesin huohottaen satulan päälle. Antamatta minulle lepotaukoa Isäntä avasi polvikahleeni ja käski minun vielä ratsastaa omalla kalullaan. Saisin yhden orgasmin anteeksi jos tuottaisin vuorostani hänelle sellaisen. Sillä hetkellä vain olin aivan näännyksissä toivottomasta pidättelystä ja huohotin vielä viimeisen orgasmini jäljiltä, enkä heti ymmärtänyt mitä hän sanoi. Viisi pakotettua orgasmia tuskin puolen tunnin aikana, eikö sellainen vie voimat keneltä tahansa?

Isännältä ei kuitenkaan herunut ymmärrystä, hän kiskaisi minut hiuksistani ylös ja kaatoi minut selälleni lattialle, työntäen samantien kalunsa kovakouraisesti sisääni. Pimppini oli jo valmiiksi hellänä hänen alkaessaan nussia minua, voihkin oikeasti enemmän väsymyksestä kuin nautinnosta.

Isäntä käski minun pysyä selälläni ja lähti itse käymään seksivälinekaapilla. En osannut edes vastustella, kun hän alkoi asetella siveysvyötä päälleni. En tiedä olinko väsynyt vai jo alistunut kohtalooni, annoin pyristelemättä hänen lukita spermansa sisääni.

Lukittuaan alapääni isäntä nousi ylös ja nykäisi kaulahihnastani. Kuulin hänen sanansa kuin verhon läpi.

“Nyt, orja, tule heittämään noppaa niin katsotaan kuinka monta päivää olet siveellisesti. Yksi noppa jokaista kuritonta orgasmiasi kohti”.

Nousin kuin unessa isännän perään. Yksi noppa per orgasmi, eli siis viisi noppaa? Pienimmillään viisi päivää, jonka kestäisin kyllä jotenkin. Korkeintaan kolmekymmentä… en tahtonut ajatella, ei sieltä niin paljon voisi mitenkään tulla. Yritin lohduttaa pimppiäni metallivyön takana, kyllä me tästä selviäisimme, eikö niin?

Sitten näin nopat. Ne eivät olleet tavallisia kuutioita, vaan kaksitoistasivuisia noppia isännän peleistä. Viisi kertaa kaksitoista… En tahtonut edes yrittää laskea, putosin samantien takaisin polvilleni hänen eteensä rukoilemaan armoa. Pimppini oikeasti kuolisi ikävään jos jäisi viikoiksi kalteriristikon taakse.

En tiedä miten, mutta jotenkin sain rukoiltua isännän heltymään. Hän antoi minulle vaihtoehdon viettää kahdeksan päivää jokaista noppaa kohti erityisrangaistavana orjana. Suostuin tietysti heti, mikä tahansa vaihtoehto kuulosti paremmalta kuin yli kuukausi ilman mitään kontaktia alapäähäni.

Isäntä kirjoitti paksulla punaisella tussilla vatsaani ja selkääni merkinnän “rangaistusorja 40 vrk” ja loppupäivämäärän. Sitten hän käski minut takaisin häkkiin.

Täysin ilman siveysvyötä en siis kuitenkaan selvinnyt, ensimmäinen rangaistukseni on pitää sitä 40 tuntia, tunti jokaista kurituspäivääni kohti. Lisäksi jouduin tosiaan loppuillaksi ja yöksi häkkiin. (Kuten siis nähtävästi sinäkin, päiväkirja.) Rangaistavan orjan tavoin olen vyötäni lukuunottamatta ilkialasti ja kahlittu kaikista raajoistani. Nilkassani on raskas kahlepallo ja toinen nilkkani on ketjulla kiinni häkin nurkassa. Isäntä sanoi keksivänsä meille huomisillaksi jotakin vielä ikävämpää.

Nyt siis olen “rangaistusorja”. En tiedä vielä osaanko edes mieltää tätä erityiseksi rangaistukseksi, Isännällä pitäisi muutenkin olla lupa kurittaa minua mielensä mukaan. Välillä olen jopa toivonut, että hän olisi ankarampi minua kohtaan. Oikeastaan minua lähinnä kiihottaa ajatella, millaisia rangaistuksia hän keksii minulle. Myönnän, hiukan pelottaa myös. Ja hävettää, toivottavasti kukaan ei näe tätä räikeää tekstiä.

Mutta nyt täytyy yrittää nukkua, huomenna saattaa olla rankka päivä. Pahastutko jos käytän pehmeää kanttasi tyynynä? Mitään muita mukavuuksia tässä häkissä ei ole.

Yksi kommentti viestissä: “Tanjan päiväkirja, osa 3”

  1. vuonisluopa says:

    samperi onpa kiimanen tarina,tekis mieli työntää lavetran tärinä sauva itelle pyllyyn mut kun se koiran perkele oli syönny sen hajalle,aah pakko hangata rasvatulla kämmenellä ja sormella!

Kommentoi

top