search
top

Bengtskär

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (135 votes, average: 3.10 out of 5)
Loading...

Aarresaaren maisema taittui esille hitaasti ja mystisesti, kuin olisi avannut kansilehden Agatha Christien jännityskirjasta. Vene pärskäytti suolaista vettä kasvoilleni ja tuuli kiehnäsi halukkaasti vaimon mekon helmoissa. Hän nojasi rennosti kaiteeseen ja tähysti saarelle suurissa aurinkolaseissaan. Kallioluodon tuhkanharmaa majakka ja sen kyljessä oleva kivitalo vaikuttivat enemmän pelottavilta, kuin kutsuvilta. Haahkat parveilivat jinin ja jangin symboleina ja niiden kalkatus kuulosti surkealta voivottelulta. Kuljettaja sanoi jotain, mutta koneen meteli söi sen. Hymyilin, kun seuraavan kerran puhuri nosti lievettä paljastaen vaimon kalpeat reidet ja mustat pikkuhousut.

 

Kun veneen keula pussasi kevyesti laituria, arvuuttelin mielessäni, ketkä olivat päiväkävijöitä ja ketkä yöpyjiä. Huoneita oli vain viisi. Muutamia eläkeläisiä laskeutui alas kankeasti, sitten lapsiperhe, seurue bibliaalisen kuivia hiljaisia naisia, oli myös kiikarit kaulassa roikottavia miehiä ja yksinäinen tummatukkainen herra keltaisessa sadetakissaan, ulkomaalainen kai. Ojensin kättäni ja autoin vaimon saarelle. ”Taisi olla yhtä kaunis keli silloinkin”, tuumin ja hieroin rouvan kuumaa kuvetta. Hänellä oli leveät ja tarmokkaat pakarat kuin lämminveritamman lautaset. ”Niin se oli. Ei näin lämmintä”, vaimo sipaisi minua pikkusormella kädestä ja hymyili varovaisesti.

 

Saari oli pelkistetty ja karu, kuin alkumaa. Se oli riisuttu kaikesta kasvillisuudesta ja vehreydestä, oli vain kalliota, kiveä ja meren pärskeitä, mihin tahansa astuimmekaan. Hellekesän jäljiltä maaperä piti sisällään varattua lämpöä, jota edes tuuli ei kyennyt vilvoittamaan. Silti eläkeläiset olivat pukeutuneet, kun talvisotaan. Elokuinen aurinko oli menettänyt valtaosan kuumuudestaan, mutta pitkähihainen paita tarrasi yhä selkään kiinni.

 

Mies keltaisessa sadetakissa kysyi henkilökunnalta jotain ensiksi ranskaksi ja vaihtoi sitten vahva-aksenttiseen englantiin. Hän oli omalla tavallaan hassun, mutta vetoavan näköinen – hoikka kiharatukkainen normanni, jonka hoikkuutta vielä korostivat kapeat parransänkiset kasvot. Silti musta ja paksu lähes silmälasien päällä roikkuva kihara toi hänestä mieleen voimakkaan haukan. Vilkas mielikuvitukseni loihti heti näytelmän, jossa lintukiikarimiehet zoomailisivat luodolla kyykkivää komeanokkaista ranskalaista kilpaa haahkahavaintojen kanssa.

 

Aluksi meille tarjottiin lohikiusausta ja saaristolaisleipää tuvan pitkässä pöydässä. Tunnin merimatkan jälkeen se maistui taivaalliselta! Kiikarein varustellut miehet puhuivat intohimoisesti haahkoista. Meille vanhat haahkat nostivat huvituksen kasvoille. Vaimolla oli samanlaiset hymykuopat kuin nuorella tytöllä, syvät ja oikukkaat. Tyttömäisyyttä korosti lisäksi runsas määrä teerenpilkkuja hartioilla ja poskissa. Kesäisin niitä tuli lisää. Jotain punapigmenttiä täytyi olla, vaikka tukka oli tummanruskea. Jaksoin kiihottua hänestä joka aamu uudelleen.

 

Pukkasin pöydän alla kengän jalastani ja työnsin paljaat varpaat vaimon pohkeelle. Hän näytti ilmeellään, että ei nyt. Se oli lempeästi torjuva katse. ”Tässä on kyllä jotain pastoraalista”, hiljaisen naisseurueen jäsen kuiskasi vieruskaverilleen ja nyökytellen he ihailivat tupaa. ”Niin pyhää ja koskematonta”, toinen voihkaisi. Vaimo pidätteli naurunpurskahdusta. Nostin jalkaterällä hameenhelmaa ja tunsin pehmeät reidet. Vaimon sieraimet laajenivat ja kaula liikahteli nopeammin. Pyyhkäisin isovarpaalla pikkuhousujen lämmintä pintaa ja tunsin alla pehmeän pimpsun. Vaimo piteli haarukkaa tärisevässä kädessään ja yritti katsoa merelle. Kermanoro putosi lautaselle. Kankaan alla häpy jousti ja sauman muodot pystyi tuntemaan, kun veti viillon alaspäin.

 

Vaimo ynähti hiljaa ääneen. Ranskalainen mies katsahti meitä. Hän tunkeutui ruskeilla silmillään meidän väliimme, hymyili ja näytti tavoittavan jännitteen meidän virtapiiristä. Vaimo nyökkäsi kohteliaasti vieraalle ja sulki nopeasti jalkansa. Poskille nousivat pienet punaiset laikut.

 

Vaimo muksautti nyrkillä leikkisästi kylkeeni ja kapsahti kaulaani, kun viimein pääsimme huoneeseen. ”Oliko pakko alkaa siellä hieromaan? Tiedät miten herkkänä oon”, hän murisi ja suuteli. Suudelmassa oli intohimoa ja päättäväisyyttä. Huohotimme hiljaa ja tunnustelimme toistemme leukoja, poskia ja niskaa. ”Luuletko etten mä ole herkkänä”, tapitin vaimoa suoraan ruskeisiin silmiin ja vein tämän käden etumukselleni. Olin sykkinyt jatkuvaa erektiota koko aamun. ”Oh-hoh”, vaimo pyöräytti silmiään kerran ja kouraisi patukkaa. ”Täällä on jo melkoinen majakka”. Naiseni vatsa huojui tiheämmin ja rintojen painauma oli tavallista terävämpi. ”Odotas pieni hetki. Ihaile vaikka merimaisemaa”, vaimo madalsi ääntään. ”Käänny, kulta”.

 

Huone oli askeettinen, sopi varmaan niille nunnamaisille naisille. Huonekalut olivat raskasta puuta 1950-luvulta, katossa roikkui alabasterikupuinen valaisin ja ikkunalaudalla nuokkui pelargonia. Vaimo tyhjensi laukkujaan ja kuului avaavaan mekon vetoketjun takaa. Vuode ei joustanut yhtään. Pompin terrakotan värisellä päiväpeitolla ja katselin merelle. Huoneen laikukkaat graniittiseinät huokuivat viileää kosteutta, ainoassa taulussa oli lehdetön puu. Parempi maisema oli ikkunasta avautuva kuohitsematon Itämeri.

 

”Saat kääntyä”.

 

Puhalsin ääneen, eikä niskakarvojen suoristuminen johtunut tosiaankaan huoneen viileydestä, vaan vaimon kuumuudesta. Hän ojensi toista reittään eteenpäin, työnsi lantiotaan kierteelle ja asetti kämmenen sirosti niskalleen. ”No, miltä näyttää?” Valkoiset alusvaatteet olivat kullille kuin kermakarkki. Pyöreät rinnat notkuivat painavina pitseissä ja korkeat v-malliset pikkuhousut näyttivät kutsuvalta holvikaarelta rattoiseen rakoon. Pikkaisen naiselliset muodot pyrkivät esiin, pömpöttivät vatsalta ja kyljistä, mutta se oli vain luonnollista. Koreuden kruunasivat stay up- sukat, jotka oli kiinnitetty nauhoilla pikkuhousuihin. ”Muutuitko mykäksi?” Hän kiusasi ja pyörähti ballerinamaisesti. Takapuolessa oli samanlaiset hymykuopat kuin kasvoissa, lesti oli leveää mallia.

 

”Jos et kohta lopeta, mulla kuule ruiskahtaa housuihin”, huohotin ja hillitsin, etten olisi pompannut ylös vuoteelta ja nainut häntä rajusti. Vaimo nauroi ylpeästi, tyytyväisesti. Hän pyörähti toisen kerran, asetti sormensa muka miettiväisesti leukaansa ja katsoi katon rajaan mallimaisesti. Hän päätti laskeutua syväkyykkyyn. Esinahka kuoriutui terskatuttini päältä väkisin ja tykytin kireissä housuissa aivan hullua himoa, kun vahvat reidet avautuivat, herkkupala laskeutui alaspäin ja selkä taipui kaarelle. Takapuoli työntyi taakse pyöreänä ja voimakk—

 

Lukon hätäinen rassaus sai huomion siirtymään nopeasti toisaalle. Kahva laskeutui ja ranskalaisen hämmästyneet kasvot ilmestyivät avautuvasta ovesta. Hän katsoi ensin vaimoa, sitten minua ja uudelleen vaimoa. Pyöreät silmälasit menivät huuruun. Vaimo oli yhä slaavikyykyssä ja tuijotti olkansa yli tunkeilijaa, huulet raollaan, supussa. ”Pardon, pardon”, mies mutisi, tuijotti vielä kerran sisään ja sulki oven.

 

Vaimo kietoi nopeasti pyyhkeen ympärilleen ja kävi varmistamassa moneen kertaan, että ovi meni tällä kertaa lukkoon. ”Jopa oli tilanne”, hän aprikoi hämillään. Minua lähinnä nauratti episodi, vaikka tunnelma oli lässähtänyt. Taputtelin rouvakultaa kankuille ja totesin, että näkisin illan päälle kovin mieluusti tätä esitystä. ”Ehkä ranskalainen luuli, että tämä kuuluu samaan all inclusiveen”. Vitsi ei juuri naurattanut vaimoa, joka tuhahdellen napsautti seksiliivien hakaset auki ja päästi veikeästi hypähtelevät rinnat irti. Haukotellen katselin vaimon avonaista laukkua. Hopeinen pilleriliuska lojui vaatteiden välistä. Sen kalenterin päivät eivät pitäneet lainkaan paikkaansa. Minusta liuska oli ollut jo viikkoja yhtä täysi…

 

En sitä joutanut ihmettelemään sen enempää, sillä haluisin nähdä saaren, ennen kuin alkoi hämärtää. Jätin vaimon siistiytymään ja laskeuduin rappuset alas. Majakan ylös johtivat hypnoottiset kierreportaat, joissa oli kuulemma 252 askelmaa. Niiden kiipeämistä pitäisi harkita myöhemmin. Viidestä huoneesta neljä sijaitsi kolmannessa kerroksessa. Päättelin äänistä, että ensimmäisessä asui sadetakkinen mies, joka oli erehtynyt ovesta. Meidän toisella puolella majoittuivat hiljaiset naiset. He livahtivat juuri sisään, kun tulin ulos. Ehdin panna merkille, että huone oli iso, sänkyjä ainakin neljä. Käytävän perimmäisessä huoneessa oli puolet lintubongareista; loppujen täytyi olla majoittuneena toisen kerroksen ainokaisessa huoneessa.

 

Olin lukenut yhdestä blogista juttua vanhoista riimukirjoituksista, joita löytyi paikan kivistä ja rakennuksista. Ne olivat eräänlaisia oman aikansa tägejä. Haeskelin tekstejä vinkkien perustella ja kumarruin lukemaan yhtä taideteosta. Hämähäkki luikahti karkuun. Rapsutin sammalta ja kuljetin kättä raaputetulla pinnalla, kun takanani yskäistiin. Ranskalainen hymyili, sadetakki oli auki ja poolopaita näytti hiostavalta. Mies aloitti vuolaan anteeksipyytelyn. Hän ei tarkoittanut. Ovet menivät sekaisin ja kahva kääntyi, lukko ei ollut kiinni. Keskeytin miehen hyväntahtoisesti ja pyysin antaa sen olla. Vahinkoja sattuu. Paiskasimme reilusti kättä. Mies siristi silmiään ja lisäsi vielä, että silti näky oli ollut varsin mukava. Röyhkeät sanat nostivat ärtymyksen pintaan, mutta miehen ilosta laajenevat pupillit hillitsivät kiihtymystä. Miehen huomio tavallaan hiveli. ”Älä suutu, minusta hän on upea. Olet onnekas”, hän selvensi ja kyykistyi viereeni.

 

Haeskelin sanoja. Englanti oli vähän ruosteessa ja ranskasta ymmärsin vain numerot. ”Muuten, miksi täällä on bunkkeri?” Ranskalainen tivasi ja seurasi sormillaan samoja riimuja. Naurahdin kuivasti ja aloin pyörittää kovalevylläni mustavalkoista historiadokumenttia. Ranskalainen kuunteli korvat höröllä, kun selostin miten, Neuvostoliitto oli yrittänyt pommittaa majakkasaarta 1939. Jatkosodassa neuvostoliittolaisten maihinnousu oli pahasti epäonnistunut, mutta silti heidän pommitus oli vahingoittanut pahasti asuinrakennusta. Piirsin oksalla hiekkaan hyökkäyssuunnan ja lisäisin siihen Boforsin tykin. Ranskalainen ei tiennyt mikä jatkosota oli, käännökseni kai ontui. Korjasin sen toiseksi maailmansodaksi, enkä malttanut olla ilveilemättä samalla heikäläisten Maginot-linjasta. Ranskalainen irvisti halveksuvasti ja puhalsi hiushattaraansa. Hän oli enemmän rauhan miehiä, meribiologi.

 

Vaimo oli vaihtanut vaatteet kotoisiin ja ilmestyi seuraamme hieman totisena. Ymmärsin hyvin häveliäisyyden, sillä hän ei ollut sitä tyyppiä, joka tykkää alituisesti vilautella puistoissa tai jättää pikkuhousut pois terassi-iltana. Intiimit asiat olivat yksityisiä, vaikka joskus hän antoi sen verhon raottua. Maailmassa kaikki oli nähty, joten se mikä pysytteli piilossa, oli paljon lumoavampaa. Roosa toppi piilotti nytkin hyvin rinnat, vain kaarituet pilkottivat kankaan läpi. Farkut olivat suojaavat, mutta sen verran kireät, että kangas narahteli takapuolelta, kun vaimo kumartui ojentamaan kättään vieraalle ja sanoi nimensä. Meribiologi nousi ylös, tarttui hentoon otteeseen ja suuteli kämmenselkää. Ele liikutti rouvaa. Se näytti laittavan polvet veltoiksi. ”Yves. Olen Yves”, mies esitteli, katseli intensiivisesti silmiin ja kannatteli yhä kättä. ”Toivon, ettet pidä minua perverssinä”, hän madalsi ääntään ja vinkkasi silmällään. ”Vaikka tosin, kyllä minä mielelläni veisin sinulta tuollaisen vaimon”, Yves kääntyi puoleeni.

 

Oli vaikea tietää, milloin hän laski hevosenleikkiä. Nytkin hän hymyili täysin hampain, mutta sitten vakavoitui tyystin. Lähes tuima ilme sänkisillä kasvoillaan hän painautui lähelle vaimoni jännittyneitä kasvoja ja pysähtyi. Kulmakarvat olivat graffitin terävät. Mereltä tulvehti suolan ja kalkkikiven tuoksuja. ”Minun huone on aina auki, jos haluat jättää hänet”, pitkän hiljaisuuden jälkeen ranskalainen sanoi. Purskahdimme kaikki nauruun, kun vieraalta meni ensin pokka. Vaimo sanoi, että ehkä sitä ennen me kävisimme läpi saaren muut aktiviteetit.

 

Mitä saarella sitten saattoi tehdä? Lähinnä siellä oltiin ja ihailtiin joka puolella kuohahtelevaa kesytöntä merta. Pommisuojaan käytiin kurkistamassa ja museo kiertämässä läpi. Vaimo loikki kiveltä kivelle tyttömäisesti, oli kuulevinaan rupikonnien kurnutusta käymälän takaa, ja löysipä jopa hiekasta jumalanlehmiä. Hän oli vaihtanut jalkoihinsa isot punaiset kumisaappaat, jotka molskahtelivat tyhjää. Lumpareissa ja kraattereissa oli sadevettä, vähäinen heinä kahisi kuivana ja jäkäläpintaisten kivien välistä kurkisteli itsepintaisia kukkia. Luonto oli ottanut paikkansa, sen tarkoitusta ei voinut määrätä tai valjastaa.

 

*

 

Saari rauhoittui, kun viimeinen lautta lähti kuljettamaan päiväkävijöitä takaisin Kasnäsiin.

 

Koska kaikki saaren vesi oli sadevettä ja juomavesi tuotiin Rosalasta, kannustettiin matkailijoita käyttämään mieluiten ulkokäymälää, vaikka sisävessakin löytyi. Iltaisin lämpeni sauna. Jokaisella huonekunnalla oli tunnin vuorot ennen päivällistä. Mekin kävelimme kylpytakit yllä majakasta rannan saunalle illankähmässä. Aaltojen käynti oli hiljentynyt, vain edellisen asukkaan viimeisten löylyjen huokaukset kantautuivat saunalta. Puristin lepattavaa kynttilää toisessa kädessä ja johdattelin polkua eteenpäin.  ”Joku nauttii koko tunnista”, totesin kun saunassa vielä lotrattiin veden kanssa. ”Odotellaan hetki”, vaimo päätti.

 

Majakan keittiöstä leijaili huumaava savustetun kalan tuoksu.

 

”Täydellinen, aivan täydellinen”, päivitteli Yves ja astui keho höyryten ulos. Pyyhe oli solmittu ranskalaisen ympärille huolettomasti ja märkä pikimusta tukka oli kääntynyt luonnonkiharoille. Huomasin, että vaimo vilkaisi kahdesti miehen ylävartaloa. Kylkiluiden kärjet näkyivät terävinä pallean säädellessä hengitystä ja rinnassa oli voimakas, alaspäin kapeneva karvoitus. Pyyhe kätki ja paljasti yhtä aikaa. Naaraat olivat tarkempia huomiomaan pienet yksityiskohdat, kuin koiraat. Varmaan vaimo näki peniksen paksut ääriviivat. Minä ainakin kuvittelin, miten meribiologin fallos oli terhakkaana kuin pyy oksalla. ”Jätitkö meille vettä?” Kysyin hymyillen. Ranskalainen katsoi vaimoa suloisesti ja iski silmää. ”Pelataan shakkia päivällisen jälkeen”.

 

Toden totta Yves oli ollut oikeassa. Sauna tarjosi lempeät ja hyväilevät, hyvin kosteat löylyt. Kaikki rikinkatkuinen äkäisyys ja polttava pistely olivat tiessään. Hiki lähti irtoamaan kehoista heti ensimmäisellä vesikauhallisella. Norot kiersivät vaimon pyöreää vatsaa ja napaa pitkin, hävisivät tummaan karvakintaaseen. Minusta tuntui niin mukavalta, kun trooppinen kaste kietoutui suojavaipaksi meidän ympärille. Niin mukavalta, että melkein herkistyin. Puolikas kynttilä lepatti ikkunalaudalla ja ilta lasin takana oli hämärtynyt syväksi, pimeyttä enteileväksi. Taivaalle oli noussut kypsän appelsiinin värinen kuu.

 

Vaimo kääntyi ja suuteli. Hänen huulensa olivat hermostuneet ja hapuilevat, hengitys tuhisi katkonaisena ja ääni värisi. Ikkunasta näin ranskalaisen pitkän silhuetin ja tumman varjon. Hän kiipesi sileälle kalliolle ja pudotti pyyhkeensä, ennen kuin lähti kahlaamaan mereen. Ikkuna toimi meille tauluna. Sihautin vähän vettä kiville. Vaimo puristi kättäni ja katsoi myös merelle. Kuunsilta valaisi uimarin levenevän selän, lapaluut ja uuman. Hän käveli liukkaalla alustalla epävarmasti horjuen. Pakarat väreilivät. Loppu täytyi itse kuvitella, eikä se ollut vaikeaa. Kaluni juuressa pisteli pahaenteisesti ja tilanteen tuoma jännitys pyrki jäykistämään sitä. Vaimo silitti penikseni vartta, huokaisi syvään ja näki, miten Yves hävisi laineisiin.

 

Päivällinen tarjoiltiin kaikille yhtä aikaa.

 

Olimme sitä ennen ehtineet kuivatella saunahiet pois, pulahtaa hyisessä Itämeressä ja nauttia viileät Rosala-oluet. Sen verran liukas ranta oli ollut, että olimme tukeneet toisiamme uimaportailla. Vaimo oli kiljunut, että vesi oli kylmää kuin avannossa. Minusta se oli vain virkistävää, vaikka koleus käpristikin peniksen rullalle. Sama ilmiö se oli naisilla: rouvan häpyhuulet mutristuivat sisäänpäin ja karvoitus pörhistyi. Kun hän niitä ja reilusti avoinna olevaa halkiota oikein perusteellisesti jynssäsi, lähtivät veret hitaasti kiertämään ja nahkapurjeet alkoivat punottaa. Kotoinen Mökki-saippuan tuoksu niihin oli imeytynyt.

 

Ranskalainen oli pukeutunut tummansinisiin puvunhousuihin, laventelinväriseen paitaan ja ruskeisiin nahkakenkiin. Löyly hehkui vielä iholla. Mekin olimme vähintään yhtä edustavissa vaatteissa – minulla pikkutakki ja rouvalla aamullinen punainen mekko, tuo lemmen kesäunelma. Hiljaiset naiset näyttivät arkisilta, kuin lakastunut kuivakukka-asetelma lasipurkissa.  Sauna oli vienyt heistä vähätkin selkäydinmehut. Haahkamiehillä oli vihreää Jahtia ja armeijapaitaa, vaikka tarkoitus oli kai katsoa, eikä ampua.

 

Söimme kaikki hyvällä ruokahalulla ja antimia ylistäen. Majakkamestarin paistia taisimme jokainen kehua.

 

Ilta eteni. Välillä keskustelimme kaikki kohteliaasti yhdessä, sitten kuuntelimme yltyvää tuulta tai seurasimme kuuta, joka liikkui ikkunasta toiseen. Ranskalainen oli porukan ilosilmä ja juttumestari. Hän viihdytti meitä tarinoillaan, jotka sijoittuivat Galapagos-saarille tai Grenadaan. Vaimo näytti kuuntelevan kertomuksia ruskeat silmät innosta hiiltyen. Aivan kuin päivän tapahtumat olisivat muuttaneet hänen olemustaan rennommaksi. Kun ranskalainen kumartui muun puheensorinan läpi jutteleman suoraan vaimon korvaan merikilpikonnista, nykäisin emäntää hihasta ja varmistin, että yllätys oli valmiina. Nainen sanoi, että se oli viety huoneeseen juuri kuten olin toivonut.

 

Olin varsin tyytyväinen. Samaisena päivänä kymmenen vuotta sitten olimme sanoneet vaimon kanssa ”tahdon”. Sen vuoksi me olimmekin täällä, karun romanttisessa paikassa juhlistamassa hääpäivää.

 

Kun lintubongarit lähtivät iltalennolle ja hiljaiset naiset rupesivat lukemaan huulet väpättäen saaristolaisraamattua, kaivoi Yves pelikorttien ja Kimblen välistä ahavoituneen shakkilaudan esille – kuten oli uhannut. Nauroin olevani surkea shakissa. Vaimo istahti polvelleni ja pyysi vielä yhden konjakin, ennen kuin päivällistarjoilu päättyisi. Ranskalainen asetteli nappulat ruutuihin, hieroi käsiään yhteen ja katsahti miettivästi rouvakultaani. ”Kannustaako sinua hyvä panos?” Partavesi tulvehti ronskina. ”Jos voitat, ostan kalliin konjakkipullon maissa”. Miehen ilme oli tutkiva ja punnitseva. ”Entä jos häviän?” Yves käänsi itselleen valkoiset nappulat. ”Niin…jos häviät. Vaimosi saa antaa minulle kunnon suudelman”. Konjakki oli purskahtaa vaimoni sierainten kautta ulos. Katsoimme epäuskoisesti toisiamme. Oliko panos liian kova, kestikö kantti? Yritin sitä hakea vaimon katseesta. Hän heilutteli lasiaan ja kietoi käden kaulalleni. ”Sinähän olet hyvä Tammessakin, kulta.”

 

Peli alkoi. Shakki ei ollut hätäisten ihmisten laji. Nappulat siirtyivät yksi kerrallaan, sitten mietiskeltiin strategisia siirtoja ja taktiikkaa. Pian jäimme kolmin, kun naiset aikoivat käydä kurkistamassa tähtiä ennen nukkumaan menoa. Ymmärsin sen niin, että heillä oli asiaa ulkokäymälään. Välillä navakaksi voimistunut tuuli oli nyt rauhoittumaan päin. Samaa tiesi kertoa radion merisää. Sää vaihtui vaimeaan jazziin. Sotilaat putoilivat laudalta ja päällystö jäi jäljelle vehkeilemään juoniaan.

 

Vaimo istui polvella ja seurasi siirtoja. Hänen pakaransa lämmittivät uunimaisesti ja hellät sormet silittelivät niskavillojani. Vaikka kyse oli leikistä, tunnelma tiheni ja lopulta puhe vaihtui pelkkiin katseisiin. Tupakansavu puuttui, muuten tilanne olisi muistuttanut James Bondin jännittäviä kasinohetkiä Le Chiffreä vastaan. Konjakki silti tuoksui, ja vähän lämmittikin vatsanpohjaa. Olin jo täysin varma voitosta. Ranskalainen ei ollut havainnut hevostani, joka oli yhden siirron päästä kuninkaan shakista. Hän katsoi terävästi ruskeasankaisten silmälasiensa takaa peliä ja vaimon reittä, jonka helma oli paljastanut. Me molemmat arvioimme panosta ja tuotosta. Ranskalaisen Maginot oli luhistumassa. Niin voitonvarma olin, että tein siirron ja nojasin omahyväisesti tuolin selkänojaan. Seuraava olisi kuolinisku!

 

Majakan generaattori lähti käyntiin hitaasti, vaiheittain kiihtyen ja säksättäen, lopulta sirkuttaen.

 

”Shakki. Ja Matti”, Yves sanoi ja klikkasi lähetillään kuninkaani nurin. Olin tyrmistynyt. Saatana. Sen verran innokkaana olin juoksuttanut omaa ansaani kypsäksi, etten ollut huomannut kömpelöä valehyökkäystä ja sen savuverhon takana punottua juonta. ”Onneksi tämä on vain peliä”, ranskalainen rauhoitteli, lipaisi huultaan ja antoi katseensa kiivetä vaimon kupeelta käsivarsille. En käsittänyt vieläkään. Siirtelin tappiollisen armeijani nappuloita ja yritin käsittää. Tappio täytyi myöntää. Kättelin ranskalaisen meribiologin ja suostuin kehaisemaan hänen strategista silmäänsä. ”Et sinäkään huono ollut”, hän nousi ja haukotteli, että karvainen olematon vatsa tuli esiin paidan alta. ”Siellä on varmasti upea kuutamo. Menisimmekö katsomaan?”

 

Olihan siitä puhuttu. 252 rappusta johti 52 metriä merenpinnan yläpuolella törröttävän majakan huipulle. Portaikko oli kapea ja epileptinen, sen mittasuhteet olivat täysin avaruudelliset. Kun portaiden juurella huhuili, eteni ääni kaikuen graniittiseiniä pitkin. ”Ylhäältä varmaan näkee tähdet”, vaimo haaveili, riisui kengät ja lähti läpsyttelemään paljain varpain. Valo laskeutui taivaasta maahan. Maata kohti sen pölyinen kiila kapeni säteeksi.

 

Vain yksi suudelma, ajattelin. Se oli tappion hinta.

 

*

 

Ranskalainen odotti, että vaimo pääsi kymmenen askelmaa ylemmäksi, ennen kuin lähti itse kapuamaan. Ymmärsin hyvin sen. Punaisen mekon helmat hulmusivat ja toimivat ärsykkeenä härälle. Ranskalaisessa härkätaistelussa tuli taistelijan poimia ruusuke nuoren sonnin sarvien välistä, muistan lukeneeni. Nyt asetelma ja ruusukkeen paikka oli toinen. Vaimon pyöreälinjaiset pohkeet ja voimakkaat reidet olivat porttina haarukan uumeniin, jossa valkoiset pikkuhousut liputtivat antautumisen merkiksi ruusukkeen päällä. Me matadorit kiipesimme ylös huohottaen, maiseman parantuessa askelma askelmalta.

 

Kuun valossa kylpevä meri kimmelsi ikkunoiden läpi ja aaltojen käyntiääni jalostui tornissa kohinaksi. Tuntui, kun olisimme astuneet simpukan sisälle. Tornin valo oli kelmeän lämmintä, kullankeltaista. Päivittelimme huikeaa maisemaa. Tarrasin epätoivoisesti vaimon pikkusormesta, mutta hän oli selvästi irtautumassa otteestani: näin kuinka ranskalainen otti omakseen hänen oikean kätensä. Romanttista se kaikki oli, mutta riipaisevaa. Sellaista kesäromanssia, lohduttelin. ”Nyt minä lunastan palkintoni”, Yves sanoi ja hipaisi lanteita.

 

Ensimmäinen oli paras ja pahin. Sydänala muuttui lyijyn raskaaksi ja suu tiivistyi rutikuivaksi, kun he painautuivat toisiaan vasten. Kaukana horisontissa pilkahti hetkellinen valo. Ranskalainen kannatteli vaimoani, hyväili paljailta käsivarsilta ja otti kiinni sormista. Ihot hakivat kaipaavina toisiaan, ihokarvat nousivat pystyyn. Vaimoni suu raottui, kaulan iho kiristyi, silmät olivat pysytelleet pitkään rävähtämättä. Olin pudota askelman alaspäin, kun vieraan huulet hipaisivat naiseni huulia. Etenevä valo osui silmiin. Suudelma oli hentoinen. Kun maiskahdus sai seurakseen toisen, suuteli ranskalainen intohimoisemmin. Jotain väärää siinä oli, kun heidän kosteat huulet näykkivät toisiaan ja hengitys vaihtui suusta suuhun. Vaimo puristi sormillaan ranskalaisen karvaisia ranteita. Tajusin, että liikkuva valo täytyi olla Ruotsiin menevä laiva.

 

”Tämä on kauheaa”, vaimo purskahti katsomaan minuun ja näytti nololta. Ajatus avioliitosta, sen pyhyydestä ja yksiavioisuudesta olivat paitsi syvälle juntattuja, myös ihmisen itsensä keksimiä. ”Kaunistahan tuo oli”, myöntelin ja astuin viimeiselle tasanteelle. Vaimo kääntyi ihailemaan yöllistä merta. Hän oli niin kiihtynyt, ettei kyennyt hallitsemaan täriseviä olkapäitään ja läikkyvää mieltään. Yves painoi kämmenensä olkapäille ja siirtyi taakse. ”Haittaako jos hieman jatkan”, huulet samoilivat vaimoni hiusrajassa, kaulalla ja hartioilla. Minusta näytti, että jokainen pisama sai oman suukkonsa. Vaimo huokaisi ja vapina laimeni hieman. Siirryin hänen rinnalle puhumattomana. Olisi pitänyt muistuttaa, että puhe oli yhdestä suudelmasta.

 

Halusin ottaa kultaani kädestä kiinni, mutta ne olivat tiukasti lomittain vatsan päällä. Kun Yves imi niskakuoppaa hellästi ja pyyhkäisi sormellaan korvalehteä, kallisti vaimo kaulaansa ja ynähti vaimeasti. Simpukan kohina kiihtyi. Yksi oli tainnut vaihtua kahdeksi. ”Kyllä minä nyt taidan viedä sinulta vaimon”, ranskalainen kiusasi. Meri sivalsi aallon lujasti rannan kivikkoon, josta se pärskähti vaahtomaiseksi pylvääksi.

 

Jos pelotti, saiko sen tunnustaa?

 

Vapisin varpaankynsiä myöten, kun vaimo käänsi kasvojaan ja antoi vieraan suudella huulille. ”Eihän toinen haittaa?” Hän kysyi odottamatta vastausta. Pitkät ripset värähtelivät ja pieni kyynel valui poskea pitkin. Surusta se ei voinut valua, mutta sielun oikut olivat tutkimattomia. Hänen hajuvetensä tuoksui tavallistakin voimakkaammalta. Sensuelli freesia ja kirpeä raparperi saivat seurakseen muutakin. Sieraimet laajentuneina olin haistavinani pimpsan kutsuvan makeuden. Intiimi seurustelu oli laittanut hormonit kunniakierrokselle. Ranskalaisen pitkä kieli kiemurteli vaimon suussa ja kohtasi pienen vaaleanpunaisen kielen. Maiskahtelu ja huohotus vuorottelivat, sylkipisarat vaihtuivat ja kiihtyvä hengitys tarttui minuunkin.

 

Yves kiersi kätensä etupuolelle. Ensin vaimon kämmeniin, sitten suojellulle vatsalle ja lopulta kaulalle. Hän puristi hellästi, kuin haluaisi kuristaa. Ranskalaiset olivat niin omituisia. Vaimo puuskutti jo raskaammin, vain tuuligeneraattorin surina onnistui rikkomaan sen pauhun. Vaimon rinnat täyttivät kokonaan vieraan kämmenkupit. Ne eivät edes riittäneet kannattelemaan massaa. Terävien rinnankärkien täytyi tuntua kovilta käsiä vasten. Ne olivat kuin räjähtävät luodit. ”On upeat mangot”, ranskalainen puristeli ja suuteli, kuiskasi vaimon korvanipukan juuressa jotain tuhmaa. Se oli vierasta erotiikan kieltä. Vaimo tuskin käsitti tarkoitusta, mutta kouristeli kuultuaan käheän samettisen tyylin.

 

Rantakallioilla – siellä missä vesi huuhtoi punertavia kiviä – välähti kerran jokin kirkas srapnelli. Minusta se näytti siltä, kuin kiikarit olisi nostettu silmille. Kirosin mielessäni haahkan bongaajia. Nyt välähti jo selvemmin. Toinen hahmo käveli keskemmälle ja hänen varjonsa piirtyi veteen. Tuuli toi matalaa ja epäselvää puhetta sisälle, sitten naurua. Voi helvetti, kirosin ja mietin, saisiko majakan iltavalaistuksen sammutettu jostain.

 

Pariskunnan hiukset pyyhkivät toisiaan ja ranskalaisen pitkät sormet painoivat vaimon rintoja yhteen. Mekon kangas rutistui ja nännit pömpöttivät läpi. Meribiologi oli taitava ja lumoava luonnon taikuri. Hän käytti käsiään kuin puuseppä, kengittäjä tai suutari. Hän hioi rintoja, höyläsi sormipuoli edellä, nipisti nännit yhteen ja antoi kiiltävän kankaan kiusoitella niiden huippuja. Valkoiset hampaat tunnustelivat vaimoni kaulan ihoa, pieni kuiskaus livahti korvaan ja lantio osui takamukseen. ”Ranskalainen on aivan mahdoton. Tee sille jotain”, vaimo surisi tyytyväisenä ja noiduttuna, ei voinut vastustaa hierovia käsiä. Hän suorastaan painautui majakan lasia vasten ja jännitti pystyt pakaransa yhteen. Kaiteet ja kalteripienat saivat majakan vaikuttamaan vankilalta.

 

Kun Yves veti kaula-aukkoa alaspäin, repesi kangas valittaen ja tissit paljastuivat vuoron perään. Kuva kauempaa täytyi olla rakeinen ja keskeneräinen. Kuvittelin, miten vaimon suuret rinnat olivat laakean litistyneinä ikkunaa vasten, punaiset huulet kokonaan avoimina ja sormet pitelivät kiinni pienoista. Ikkunoissa oli vähäisiä meriveden roiskeita. Tuskin haahkamiehet näkivät ylös näin tarkasti, mutta puolialaston nainen täytyi näkyä tunnistettavana hahmona.

 

Ranskalainen käänsi vaimoni ympäri ja nuoli tämän kaulaa. Mies puhua jupisi jotain heimonsa kielellä ja eteni poluttomia taipaleita alaspäin. Nälkäinen suu ahmi rintojen väliä, kädet suoristivat sivuille kääntyneet tissit yhteen ja leuka raapi vatsan laitaa, johon rikkinäinen mekon yläosa oli valahtanut. Vaimo huhuili kumeasti ja hengitti raskaasti kuin takana olisi pitkä lenkki. Tiesin, että rinnat olivat herkät. Niistä oli virtapiiri suoraan sydämeen. Kieli pyöritteli ruskehtavia ja epätasaisia nännipihoja. Ulkonevat nisät olivat jo tappeina pystyssä. Yves varoi alkuun koskemasta niihin, vaikka vaimo yritti kääntää ja tarjota poveaan. Pehmeät rinnat saivat hellyyttä ja suudelmia, mutta huulet vain hipaisivat kärkiä. Tissi kiilsi ranskalaisen syljestä.

 

”Tule, tule vaan”, yhtäkkiä Yves vinkkasi minulle. Seisoin melko hölmönä turbiiniin nojaten ja jokainen askel oli varovainen. En ollut edes varma, että vaimo tunnisti minut vierellään. Hänen silmänsä harittivat ja luomet kohoilivat raukeina. ”Voi voi…oi voi”, kuului mutina suusta. Yves otti kädestäni kiinni, ja sitten toisesta. Pelkoni täytyi näkyä mustuaisista. Meri ulvahti kerran, kuin näyttääkseen luonnon mahtinsa. Sitten tuli aivan tyyntä. Luomakunta odotti.

 

Annoin vieraan ohjata sormeni vaimoni rinnoille ja painaa niitä keveästi. Ne olivat aivan kuumat ja sivuiltaan nihkeät. Kainaloiden tummissa uurteissa oli hikeä. Pitelin kiinni pulleista poijuista, kun ranskalainen alkoi lipoa killaisen koiran kiihkolla. Vaimo vinkaisi ja päästi jalkansa suoriksi, kun huulet poimivat nännin väliinsä ja imaisivat. Yves näykki lujaa ja nisä taipui hampaiden välissä. ”Ymmmmhhhhh”, vaimo sihisi, heittäytyi puoliksi makaavaan asentoon ikkunaa vasten ja puraisi omaa nyrkkiään. Yves lutkutti molempia nisiä yhtä rajusti, härnäsi ja rienasi, maanitteli ranskaksi ja kiskoi lähes kaksinkertaisiksi. Kuin näyttääkseen mahtinsa tuo uusi ystävämme levitti vaimoni jalkoja ja astui sinne väliin vieraalle maalle saattaakseen loppuun Course Camarguaisensa.

 

Nieleskelin hämmennystä, kun mies alkoi hieroa kehoaan vaimoani vasten. Vaikka laihan miehen suorat housut olivat löysät, piileskeli etumuksella iso kohouma. Hän teki pitkiä liukuja, mokoma ihmishöylä. Ja vaimo oli sen alla pelkkää periksi antavaa, valittavaa lastua. Kalu painoi vaativana häpykukkulaa pitkin ylös alas. Vaimo rimpuili hervottomana, haukkoi henkeään ja katsoi minua kauhuissaan. Penis oli paksu ja luja, niin väittäisin. Puolierektiossa se seilaili uudelleen ja uudelleen nostellen helman lopultakin sivuun. Vaimon valkoisissa pikkuhousuissa kostea laikku oli levennyt. Siihen Yves iski. Hänen täytyi tuntea kahden kankaan läpi pimpsan karheat karvat ja kostea halkio, häpyluun kovuus ja pyöreä vatsakiekko. Huomasin jo ojentavani ranskalaiselle vaimoni rintoja, joita mies suuteli ja imi.

 

Vaimon vatsarengas pumppasi krampissa. Sain tehdä täyden työn, että pystyin tukemaan häntä käsistä. Välillä ote oli livetä ja sormeni liukuivat karheisiin kainaloihin saakka. Nekin sykkivät samassa tahdissa sydämen kanssa. Vaimo oli kuvaillut kerran, että orgasmin lähestyessä koitti eräänlainen lämmön ja raukeuden hämärä tila, lähes masokistinen ja hullaannuttava tunne. Ei sitä miehenä osannut niin tuntea.

 

Kun Yves keskitti etumuksensa vuoren yhteen tiettyyn kohtaan ja kyhnytti sitä, pääsi ruunikkoni riipaiseva orgasmi irti. Stimulointi pikkupöksyjen läpi pullottavaa klitorista vasten oli liikaa yhdessä nänniä imevän suun kanssa. Vaimo aaltoili pitkään, ei riittänyt kuusi matalaa ja yksi korkea aalto. Lopulta hän putosi orgasmin harjalta monttuun, luhistui sykkyrälle majakkatornia vasten, nänni yhä variksenmarjana vieraan herkuttelijan kielen päällä.

 

Ei sellaisen kiihtymyksen jälkeiseen tilaan ole oikeita sanoja kuvaamaan. Hämillään sitä katsellaan toisia, vältellään puhumasta mitään, suoristellaan hengästyneinä vaatteita. Toisen salaisuus on avattu, eikä siltä tieltä ole paluuta.  ”Minä menen huoneeseen vähän siistiytymään”, vaimo sanoi silkkisesti, vilkaisi meitä molempia ja lähti sipsuttamaan kierreportaita alas. Hänen jälkihuokaisu kieppui kaikuna pitkin korkeaa kuilua.

 

Kun laskeuduimme ranskalaisen kanssa ulos, ehdin käydä välähdyksiä läpi vuosien varrelta. Muistan, miten eräs puolikuuluisa muusikko oli puristanut vaimon rintoja baarissa ja saanut punan meidän molempien kasvoille. Sitäkään en voinut unohtaa, kuinka vaimo oli kerran jättänyt saunan jälkeen pikkuhousut pois ja tullut viihdyttämään meidän miesporukan peli-iltaa olohuoneeseen lyhyessä hameessaan. Vähintään yhtä rietasta oli ollut nähdä, kuinka vaimo oli suostunut antamaan yhdelle juuri 18 vuotta täyttäneelle nuorukaiselle – pitkän mankumisen jälkeen – syntymäpäivälahjaksi suudelman. Mutta tämä oli jotain järisyttävämpää.

 

Syksy-yö oli kirpeä ja kuulas. Hämähäkit roikkuivat langoillaan ja saalistivat, seiteissä oli koleaa kastetta. Kävelimme kalliolle, mistä bongarit olivat hävinneet. He olivat saaneet linsseihinsä elämänsä havainnot. ”Kiitos. Se oli todella upeaa”, ranskalainen sanoi lopulta. Tunsin kengän alla jotain epämiellyttävää ja joustavaa, väistin vähän ja liike kahisutti heinätupsua. ”Senhän minä olin velkaa”, myöntelin. Kiven takaa kantautui kurnahdus. Ranskalainen naurahti lyhyesti. ”Minusta tuntui, että vaimosi piti myös”. Rupikonna loikkasi vesilammikkoon, toinen istahti kivelle ja hengitti leukapussi väpättäen. Saari muuttui kurnahtelukuoroksi. Kiihko oli kivettynyt kummaksi möykyksi minuun. Vaikka äskeinen näytelmä oli laittanut kullini aivan jäykäksi, pelkäsin ranskalaisen jokaista sanaa. Hän oli itsevarma ja mukava. Hän oli uhannut viedä vaimoni. Sen hän voisi tehdäkin.

 

Meidän huoneeseen oli syttynyt ensin valo, sitten se oli himmennyt hopeiseksi hologrammiksi ikkunalaudalle. ”Vaimo odottaa. Sinne pitäisi mennä”, kakistelin. Olisin potkinut hiekkaa, jos sitä olisi ollut. ”Haluaisitko, että minä menisin?” Yves kysyi. Käännyin merelle. Siellä se oli, vaikka kuu piirteli meille teoksen hyllyvästä hyhmästä. Jos silmät tihrusti oikein kapeiksi, saattoi nähdä aaltojen huiput. Ranskalainen painoi kämmenen olkapäälleni ja kiitti. Askeleet, äänet ja oma miehekkyys katosivat kerralla pimeyden kitaan.

 

*

 

En tiedä kauanko seisoin siinä. Niin kauan, että minulle tuli vilu ja täytyi palata majakkaan. Kello kävi laiskasti, siinä oli hitaat välitykset. Kuulostelin eloa hiljaisella käytävällä, johon tuli ainoa valoviiru meidän huoneesta. Viileys puistatti kehoa, mutta päättäväisesti kävelin eteenpäin. Vaimon hajuveden tuoksu leijaili ympäristössä. Se oli naaraan jättämä huumaava hajumerkki. Uskalsin avata hitaasti vanhaa ovea.

 

Näkymä oli kuin juhlalliseen museoon, sinne vanhaan -50-luvun seikkailukirjaan. Oli räsymattoja, talikynttilöitä ja ohut valkoinen verho, jota tuuli heilautteli. Ämpäristä katseli kuohuviinipullo, kuin joutsenen kaula. Ikkunasta kantautui lintujen yöllisiä ääniä. Sänky narahteli ja kuulin vaimoni syvän huokauksen. Jähmetyin paikoilleni. Aluksi sydän tuntui pysähtyvän, mutta sitten se alkoi hakata niin kiivaasti, että minun oli hengitettävä syvään sen rauhoittamiseksi. Vatsassa kipristeli. Annoin silmieni tottua hämärään ja hitaasti yksityiskohdat alkoivat valjeta.

 

Vaimo makasi vuoteella, toinen jalka seinään nojaten ja toinen roikkuen vuoteen reunan yli. Miehen touhukas pää liikkui jalkojen välissä, siellä vatsan alla karvaisessa paikassa. Vaimo piteli kiinni miehen niskasta ja nautiskeli. Sen näki, miten hän rauhallisesti liikutteli häpykumpuaan ja aaltoili mukana. Tumma harjas oli pystyssä, mesi valui. Miehen kieli teki pitkiä liikkeitä ja huulet imivät herkkiä purjeita. Yvesin sormet hivelivät sukkien pintaa ja kulkivat kiinnitysnauhoja pitkin syrjään vedetyille pikkuhousuille. Hän näytti painavan alavatsaa ja työntävän kieltään entistä syvemmälle makoisaan reikään. Lipsuttelut siellä saivat vaimoni voihkaisemaan ääneen ja jännittämään reidet miehen kasvojen ympärille.

 

Kuvittelin, miten vaimo oli mahtanut suhtautua ensin vieraaseen. Hän oli kuitenkin odottanut tuossa seksiasussa ja kuullut koputuksen. Minä en olisi koputtanut. Viehkeissä alusvaatteissa vaimo oli eroottinen kaikessa epävarmuudessaan. He olivat kuitenkin suudelleet jo aiemmin miehen kanssa ja luoneet pohjan seurustelulle. Kai jalkovälissä maiskahtelivat jo toffeet. Näin hänet seisomassa huoneen keskellä alastonmallien klassisessa asennossa pää kallellaan, kaikki paino oikealla jalalla ja vasen polvi hiukan sisäänpäin kääntyneenä. Botticellin Venuksen syntymä olisi tauluna lähimpänä sitä. Polvi suojasi vähän häpyä, vaikka muuten hänen suojavärinsä luonnossa oli olematon. Sulavat jäät ritisivät kuohuviinipullon ympärillä.

 

Ravistelin itseni irti ajatuksista ja suljin oven. Äänet tulivat niiden läpi: hyvin raukeat urahtelut. Piti päättää missä oma paikka oli. Naapurin naisten hiljaisesta huoneesta kantautui käytävälle kiivasta, kauhtunutta puhetta, nasaalinatinaa.

 

Raotin ovea uudestaan. Vaimo uikutti, hytkyi kovalla patjalla ja työnteli lantiotaan miestä vasten. Kurvikkaat reidet olivat kiinni ja sirot nilkat lepäsivät miehen selällä. Siellä välissä mies nuoli kiivaasti. Akti keskeytyi, kun kävelin sisään. Molemmat pidättelivät henkeään, vaimo käänsi varpaitaan suppuun. Ehkäpä ranskalainenkin mietti, että tässäkö tämä oli. Silti hän rohkeni avata vaimon reiden. Hän halusi näyttää, mitä oli saanut aikaan. Pimpsakukka oli avoinna, tuo roosa lihansyöjä. Vaimo oli karvojaan myöten märkä. Toinen sukka oli rullautunut pitkälle polveen. Nyökkäsin ja riisuin pitkät housut. Pujahdin toisella seinustalla olevaan vuoteeseen ja nopeasti peiton alle. Pelkäsin, mutta en pimeää.

 

Yves oli noussut polvilleen vaimoni jalkojen väliin ja niin oli noussut hänen kaarellinen peniksensäkin. Molemmat värisivät herkkinä ja vaimo niitä molempia silmäili, lumoutuneena. Siinä on aina oma tenhonsa, kun kahdesta tulee yhtä. Viimeinen hetki, viimeinen katse ja kosketus. Pariskunta suuteli ja lähestyi, likisteli. Vaimo kuiskasi tai tirskahti. Kohta märkää paikkaa poljettaisiin. Kalu liikkui häpykukkulalla, kun mies souteli kuun valossa.

 

Ranskalainen näytti tavallistakin hoikemmalta, kun hän jännitti lihaksensa yhdeksi kireäksi jouseksi ja sovitteli terskaansa vaimon kääntyneille huulille. Terska, se oli kauniin punainen, tomaatinkokoinen. Kai vehje oli ympärileikattu tai sitten esinahkaa oli poikkeuksellisen vähän. Minulla oli tupelossani hänenkin nahat. Puristin kaluani lujaa ja seurasin, miten vieraan kyrvänpää sukelsi sisään vaimoni pimpsaan. ”Oih tavatonta”, vaimo henkäisi, kun siitin lähti laajentamaan rakoa. Mies ei pidellyt kiirettä. Hän nojasi käsiinsä ja tanssahteli lantiollaan. Kivikova patukka kastautui, tuli ulos kynttilän valoon ja värähteli. Kuvittelin jopa kostean pisaran helakan terskan laelle. Sitten toinen työntö meni jo syvemmälle. Nyt ei siitin enää tullut ulos, vaan Yves alkoi kohoilla naiseni päällä, painaa kaluaan sisään ja tunnusteli sillä paikkojen tiiviyttä. Kireät lihat ne olivat, täyden kympin kulli-imurit.

 

Verho pullisteli tuulen voimasta, mies laskeutui naisen päälle. Se oli luonnollista ja kiihottavaa. Kuin fauna ja floora, niin penis ja pimpsa täydentävät toisiaan. Tuon lauseen olin rustannut nuorena biologian kirjan sisäkanteen. Toinen kynttilä sammui, mutta toisen liekki kantoi. Yvesin karvainen vatsa osui vaimoni pieneen kumpuun, vieraan kädet puristivat vaimoni rintoja hellästi ja huulet tavoittivat taas toisensa. He suutelivat ja rakastelivat pyhästi. Vaimo oli sopeutunut halukkaaksi ja otti lotisten vastaan leveällä lantiollaan. Ainoa rivolta kuulostava asia oli sukupuolielinten kostea sokkotanssi. Karvalämsä moiskahteli kumeasti. Mies kirnusi pitkällä kullillaan pohjia myöten, taltutti paksulieristä pillua tahtoonsa. Pussit läimähtivät välillä yössä. Niissä oli täysi lasti kurria valmistumassa.

 

Ja kuu oli oranssi, syvä.

 

Vaimo piteli kiinni ranskalaista selästä ja otti vastaan mulkkua. Oli tunnoissaan, jalat täysin levällään ja silmät kirkkaina. Ja mies otti kun naiseutta annettiin. Hiuskiehkura putosi välillä otsalle, sillä niin tarmokkaasti Yves astui lihan päällä, narisutti sänkyä. Hän osasi lemmentanssit. Veikeä lantio teki silmukoita ja sukelluksia, sitten se takoi yläkulmasta ja otti lukua alakulmasta. ”Oih luoja…eiiii….hmmmmm…..aaaah”, vaimo kiljui, raapi miehen selkää ja hakkasi nyrkeillään patjaa. Näin jo silmissäni, kuinka seinän takana siveelliset naiset saivat ikuiset traumat kultani orgasmista. Yves suuteli vaimoa, nousi taas käsiensä varaan ja panna ryski huolettomasti, litteät pakarat nousten. Kuva ehkäisypilleripaketista kulki verkkokalvojen ohitse, mutta siinä tilanteessa antauduin suuremmille luonnon voimille.

 

Seksin äänet olivat muuttuneet tahmeiksi ja huoneen täytti sukunesteiden äitelä kirpeys. Työntöjen ympärillä liukkaus oli vaihtunut painavaksi lotinaksi ja ranskalaisen liikkeet tulivat hidastettuina, mutta pitkinä – imu, puristus, työntö ja pako. Kun mies veti kaluaan kerran oikein korkealle, näin valkoisen vaahdon suonikkaan kalun ympärillä ja pikimustissa munakarvoissa. Mies kuitenkin viimeisteli yhä, nautti vaimoni tiukkuudesta. Hän mutisi jotain, suuteli vaimoani ja vetäytyi hänen rasiastaan. Siinä he huohottelivat silmieni alla iloisina ja häveliäinä, mutta selvästi hyvin tyytyväisinä. Yves kellahti omalle puoliskolleen ja vaimo kääntyi katsomaan minua jotenkin anteeksipyytävästi. Karvoituksen keskeltä juoksi punaiselle peitteelle ranskalaista siemennestettä.

 

Ranskalaisen suklaasilmät kiiluivat uteliaina. Hän oli päässyt tyhjentämään pussinsa vieraan miehen sopuisaan vaimoon, mikäs siinä oli killittäessä. Vaimon keho oli häntä vasten kuumana kekäleenä, povi kohoili pakahtuneena ja hikipisaroita oli valunut kaulalle. Hän maiskutti rutikuivaa suutaan. ”Voisitko, kulta, kaataa meille lasilliset?” Se oli meidän hääpäiväpullo, ajattelin happamasti, mutta nousin ylös.

 

Korkki irtosi ponnettomasti, tussahtaen. Kaadoin juomaa kahteen lasiin, kun kolmatta ei ollut. Vartaloni kävi aivan ylikierroksilla ojentaessani lasin Yvesin käteen. Kuiskasin rouvalle kysymyksen suomeksi, kun työnsin lasinjalan käteen. ”Miten se ehkäisy? Kun tuolla tavalla…”, koskemattomalta vaikuttanut pilleriliuska herätti huolta. Rouvan silmissä välähti pieni katumus ja hän näytti muistavan jotain. ”Ei kai auta muu, kun hakea huomenna jälkiehkäisy”, vaimo sanoi nöyrästi. Nyökyttelimme molemmat. ”Mutta ei passaa enää päästää”, vannotin. Siemenrako oli äsken ollut supussa, mutta nyt huulet olivat lähentyneet toisiaan. Välissä oli päässyt vierailemaan vieras lajielin, jonka siittiöitä kulki yhä molempiin suuntiin.

 

Kupliva samppanja juotiin hiljaisuudessa.

 

Palasin vuoteeseen ja yritin nukkua, mutta kupoli oli liian sekaisin. Tulisiko vaimo viereeni? Pitäisikö minun työntää elimeni spermaiseen pimpsaan? Mitä tämän jälkeen? Sakea hämärä tiivistyi ja huone vaikutti koko ajan pienemmältä. Tuntui melkein, että aivan minun vieressäni pariskunta suuteli jälleen. Laskin salaa housujani alaspäin ja päästin kaluni ponnahtamaan ylös. Paine oli käynyt mahdottomaksi hallita.

 

Yves silitteli vaimon vatsaa, tuota pyöreää kaunokaista, joka oli kehon generaattori. ”Pidätkö sinä tästä?” Hän kysyi. Vaimo nyökkäsi ja sulki silmänsä. Pitkät sormet putosivat ja piirsivät karvoitukseen kuvion: sydämen. Vaimo nielaisi äänekkäästi ja avasi silmänsä isoiksi. Hän tuijotti minua, kuin haluaisi sanoa, että taas se tapahtuu. ”Vai pidätkö tästä?” Ranskalainen suputti. ”Pidän…siitäkin”. Kädet jatkoivat luikerteluaan ja etusormi päättyi klitoriksen hupulle. Vaimo henkäisi, kun sormi pyöritteli numeroita nappulan päällä. ”Kenties tämä on vielä mukavampaa?” Vaimo notkisti selkäänsä ja raotti jalkojaan. ”O-on, on se.” Nielaisin hengitykseni ja aloin runkata.

 

Ranskalainen vaihtoi asentoaan ja taivutti pystyyn nousseen kullinsa vaimokullan reisien väliin. Hän hieroi elimellään mutruisaa saumaa ja sai aikaan tuntoja. Vaimo oli sulanut jälleen alkuaineiksi, häpy oli kunnolla auki. ”Onko tämä sormea mukavampi?” Leikki jatkui. Tässä leikissä oli vain oikeita vastauksia. Erotin myöntävän kähinän. Yves suuteli naisen kaulaa ja hiuksia, haroi kyrvällään spermasta liukkaita huulia ja asetteli nupin vaolle, laittamatta kuitenkaan sisään. ”Entä, onko tämä mukavampi kuin miehesi kalu?” Ranskalainen loi silmänsä minuun. Vaimo kakisteli ja aukoi suutaan, yritti työntää pilluaan kalua vasten. Ovela ranskalainen kuitenkin vetäytyi. ”Etkö pidä tästä?” Vaimo oli niin hulluna kiimasta, että hapuili epätoivoisesti kyrvän vartta ja palleja. ”Pidän…hmm…laita se sisään”, samalla hän käänsi anelevia kasvojaan vieraaseen.

 

Yves kosketteli suuri naisen nännejä ja jännitti ne sormiensa väliin. ”Onko se ihanampi kuin miehelläsi?” Nyt kulli eteni puoli senttiä sisään. ”Ooon”, pitkä hiljainen kuiskaus sinetöi toisen coituksen. Yves liukui sisään takaapäin ja alkoi pumpata. Kaunis iso kalu availi huulten kerroksia ja käänteli vaimon silmäluomia. ”Noin…juuri”, naiseni vapisi ja oli taas yhtä onnea. Soikeat kivekset nuohosivat pusseissaan ja Yves polki kiihtyvästi vihittyä vakoa. Hänen kätensä kiertyi vaimon kaulan ympärille ja vatsa painautui selkään kiinni. Kuin vaimo olisi hypähtänyt sijansa, noussut miehen syliin keinumaan. Hieroin kulliani täkkiä vasten, kuvitellen sen samettiseksi pilluksi.

 

”Mene polvillesi. Mutta pidä koko ajan minut sisässäsi”, Yves komensi lempeästi. Vaimo kiipesi hitain liikkein, seiväs sisässään ja kävi polvilleen, kasvot minun suuntaan. Hän vaikutti halkeavan tuosta meribiologin anturasta. Tyytyväinen mies nousi toisensa polvensa varaan ja ihaili eteen noussutta dyyniä, mielettömän leveää takapuolta. Se tutisi joka suuntaan, kun Yves alkoi työnnellä sisään. Ranskalainen halusi korostaa kontrasteja ja painoi vaimon ylävartaloa alemmaksi. Selkä oli notkea ja kapea, sen päässä pylly upea. Mies nosti vaihdetta yhdellä, eikä voinut estellä nautinnollisia örähtelyjään. Vaimo inisi, puristi sängyn pienasta ja hytkyi rinnat toisiaan vasten läiskyen. Ne olivat puolittain ulkona kupeistaan ja näyttivät yllättävän reheviltä.

 

Rakastelu nopeutui ja Yves laskeutui vaimoni selkään. He alkoivat keinua yhtä aikaa toisiaan vastaan. Merituuli kuivasi ihoilta hikipisarat, mutta karvauden tuoksua se ei vienyt. Jossain sukuelimet kohtasivat, mutta se näky ei minua tavoittanut. Silmissäni sumeni. Vaimon suppea suu liikkui kiinni ja auki, rinnat pitivät omaa läiskettään ja vatsa hyllyi eläväisenä. Hissasin kaluani kangasta vasten. Se oli karhea ja epämiellyttävä, silti se riitti kiusaamaan terskan äärimmilleen. Kun utuverhon läpi tunnistin vaimon ihanan kiljaisun ja ranskalaisen väkivahvan möreyden, alkoi viltti kostua lämpimästä mäihästä. Sätkin jalat suorana ja täytyin tyhjästä onnellisuuden tunteesta, joka valloitti koko miehen päästä varpaisiin.

 

Aurinkokellon varjo minut herätti. Se jakoi huoneen hämärään nurkkaan ja kirkkaaseen tilaan, jossa pölyhiukkaset leikkivät. Täytyi olla varhainen aamu. Punainen peitto oli pudonnut toisen sängyn päältä ja alastomat ihmiset olivat aamukoleudessa kietoutuneet toisiinsa. Vaimoni pää oli ranskalaisen kainalossa, tukka sekaisin ja toinen stay up-sukka kokonaan alas rullautuneena. Mies puristi vaimoni itseensä. Hänen myskinen ja taltutettu kikkelinsä lepäsi kovan uurastuksen jäljiltä karvaisella reidellä, suonet ihan pinnassa ja terska paljaana. Vaimon pimpsasta näkyi vain vähän karvoja, sillä miehen käsikuppi suojasi sitä. Venuksen syntymä.

 

Puin hitaasti ylleni ja laskeuduin alakertaan, missä leijaili jo herkullinen pannukahvin tuoksu. Ketään muita ei ollut vielä paikalla ja sain ihailla, kuinka aurinko nousi horisontin takaa. Valtava aura hanhia halkoi taivaan ja suuntasi kaakattaen kohti etelää. Vuoronvetäjä vaihtui auran kärkeen. Ylhäältä kerroksesta kuului myös karnevalistista naurua ja vuoteen liikkumista. Kahvi oli vahvaa ja poltti kitalaen. Emäntä kattoi aamiaistarpeita esille ja hymyili varovaisesti, pikkaisen huvittuneesti. Äänet olivat alkaneet voimistua. Ne olivat aika lemmekkäitä, sellaisia vuoroäänisiä voihkaisuja. Siellä ranskalainen piti taas vaimoani hyvänä, ajattelin. Käänteli vartaallaan lihoja.

 

Vasta kolmannen kupin aikana vaimo ja Yves saapuivat myhäillen aamiaiselle. He pitelivät toisiaan kädestä, kunnes astuivat tupaan. Rouva hehkui kilpaa aamuauringon kanssa. Ikään kuin hän olisi saanut vieraan taikakeitosta uutta energiaa ja hehkeyttä. Ei ranskalainenkaan kovin kärsivä ollut. Hän hyräili ja sipaisi vaimoa keveästi alaselästä. Vaimo laski maitoa kahviin ja istahti aivan viereeni, otti minua kädestä ja puristi. Tiesin, ettei ranskalainen minulta vaimoa veisi. Hän lainasi ja teki temput, antoi kesärakkautta. Heidän välillä hyväntuuliset katseet yhä kiersivät ja merkitsivät muistoja. Yksi muisto oli kultani kaulalla. Sen hädin tuskin erotti: hampaat olivat leimanneet pienen punaisen merkin.

 

”Kyllä se myrsky tuoksuu ilmassa”, emäntä totesi ja nosti omenakorin pöydälle. Taivaalla oli muutamia hattarapilviä, purppuralaitaisia, mutta horisontti oli muuten kuulas. ”Mutta tuollahan on ihan pläkkityyni”, ihmettelin. ”Kohta pitäisi tuulen voimistua. Niin ne sanoi radiossa”, emäntä tiesi. Ranskalainen ei ymmärtänyt, ryysti kahvia iloisena ja näytteli hampaitaan. ”Mitä se sitten tarkoittaa?” Vaimokin heräsi avaamaan ruususuunsa. ”Se tarkoittaa, ettei laiva pääse kulkemaan tänään lainkaan. Joudutte olemaan huomiseen”, emäntä sanoi ja katosi kyökkiin. Sydän putosi rytmistään, komppi vaihtui.

 

Vielä oli tyyntä ja kaunista, mutta toisella karttapisteellä oli ehkä annettu syntysanat myrskylle. Meidän täytyisi vain odottaa aarresaarella.

 

 

5 kommenttia viestissä: “Bengtskär”

  1. Mare says:

    Oikein upea tarina, varsinkin tuo lisä että vieras ehkä siitti vaimon on niin kiihoittava.

  2. Vuonisluopa says:

    kaunokki on oikiassa,laarti kuuluu naiseen.se on jotenkin luonnollista se liikkuva liha ja kainalotissit,täytyy helpottaa ihtiä,miekin taijan mennä käymään siellä majakalla!penksäärissä!

  3. geo345 says:

    Varmaa laatua ja mukavaa luettavaa, tosin tapahtumien kulku oli koko ajan arvattavissa etukäteen.

  4. Kaunokki says:

    Nämä ovat niin kauniita. Yksi hyvä puoli muiden joukossa, että hahmot ovat kuin oikeasta elämästä. Ei mitään kumitissejä ja täydellisiä vartaloita.

  5. PAWG says:

    Jälleen loistava tarina! Toivottavasti kirjoitat lisää <3

Kommentoi

top